Miksi monet tuntuvat pelkäävän perheen perustamista?

Vierailija kirjoitti:

Ei työ vie minun vapauttani. Rakastan työtäni, koen sen kautta merkityksellisyyttä ja sen kautta pystyn elättämään itseni ja mukavan toimeentulon myötä saan taas kokea vapautta kun voin matkustella, käydä kokemassa kulttuuria jne.

Lemmikit ja viherkasvit? Oikeasti? :D Viherkasvini puhdistavat huoneilmaani ja ovat valloittavan kauniita, niille riittää kun suihkautan vettä kerran viikossa ja vaihdan mullat joskus. Koirani taas on paras ystäväni, kulkee töissä mukanani eikä rajoita elämääni oikeastaan mitenkään. 

Lapsi vaikuttaisi kaikkeen. Vapauteeni töissäni (joskus painan ympäripyöreitä päiviä, joskus jään himaan pötköttää), minulla ei olisi enää samalla tavalla energiaa työhöni ja joutuisin toki aluksi jäämään lapsen kanssa kotiin. Ei enää ulkomaanreissuja niin että hinautetaan rinkka selkään, otetaan ensimmäiseksi yöksi joku motelli ja sen jälkeen katsotaan mihin tie vie. Viikonloppuisin tykkään käydä museoissa, taidenäyttelyissä, teatteriesityksissä ja elokuvissa sekä hienosti syömässä. Toki niitä varmaan voi toteuttaa jonkun muksun kanssa mutta ihan rehellisesti, näkyykö niitä siellä? Ei. Ja onko se nautinto juuri siinä rauhassa ja hiljaisuudessa minkä vain aikuiset ihmiset osaavat ympärilleen luoda? Kyllä. Haluan nauttia päivistäni ilman sitä mahdollisuutta että joudun hoitamaan jonkun kakkakatastofin tai mukulalla on tylsää ja se haluaa kotiin.

Teen töitä keikkaluontoisesti eli joskus painan sen 2kk töissä kiinni ja sitten saatan siitä lähteä kolmeksi tai neljäksi viikoksi ulkomaille höllimään, viime syksynä olin kaksi viikkoa Norjassa vaeltamassa ja joulukuussa kolme viikkoa Thaimaassa. Olisiko tämä mahdollista lapsen kanssa? Ei. Koira on vaeltamassa mukana ja vanhemmillani tai kavereillani kun olen ulkomailla. Viherkasvit pärjäävät hyvin kun joku käy niille suihkauttamassa vettä pari kertaa.

Minun elämäni on täyttä ja ihan hemmetin hienoa näin, rakastan tätä. Lapsi ihan kirjaimellisesti pilaisi kaiken. Olen 38vuotias jo joten tuskin mieli muuttuu. Parisuhteessa ollut viimeiset kahdeksan vuotta. Onneksi tuo mies jakaa samat arvot.

Itseasiassa lapsi on myös mahdollista ottaa mukaan ulkomaille, vaelluksille ja jos koiran voi ottaa töihin, niin kenties lapsenkin. Myös lapsi voi nukkua motellissa ensimmäisen yön ja olla seikkailulla. Jos ei koe, että haluaa lasta, katsoa sen kasvua ja saada iloa siitä perustavanlaatuisella tavalla, ei kannata tai tarvitse lasta yrittää saada. Mutta oikeasti mitä moninaisemmat elämäntyylit ovat mahdollisia lapsen kanssa. Varsinkin kun sinulla on jo koira (joka oikeasti rajoittaa elämää jonkun verran, mutta se ei sinua haittaa, koska rakastat koiraasi ja saat siitä paljon iloa).

No, itse pelkään eniten sitä että sitten olisin jumissa jäkättävän harpun kanssa tuomiopäivään asti. Ei v**** mikä kohtalo.

Perhe perustetaan huumassa ja 20 vuoden kuluttua miettii mihin kaikki rahat ovat menneet, miksi en ole tehnyt mitään pariin vuosikymmenen ja mikä on se seksi jota ei itse muista.

Toisaalta mikään ei ole niin säälittävää kun vanhanpiiat jotka kiertelevät kaukomaita, yksin tai ikääntyvät ukot jotka istuvat kaljalla itseään puolta nuorempien keskellä.

Eli peli on menetetty, mitä tahansa tekee

Helvetillinen malli lapsuuden kulissikodista.

Mitä pelkoa se on? Hienoa vaan, että osataan ajatella itse ja elää juuri omanlaista elämää! Maapallo on muutenkin siinä jamassa, että pelottaa mihin oman lapseni tulevaisuudessa jätän.

Itse hankin lapsen aivan liian nuorena. Mentiin naimisiin miehen kanssa parin vuoden seurustelun jälkeen koska niin kuului tehdä ja sen jälkeen kuului jättää ehkäisy pois. Olin (olen) aina ollut ihan tossukka enkä osannut yhtään ajatella että haluanko minä tätä oikeasti, rehellisesti. 

Nyt lapsi on jo ala-asteella ja tottakai rakastan häntä. Lapsi on aina ollut helppo. Silti tiedän, että nauttisin elämästäni paljon enemmän jos olisin lapseton. Nyt elämäni on yhtä liukuhihnaa (lapsi kouluun, minä töihin, töistä kauppaan, kodinhoitoa, ruuanlaittoa, lapsen harrastukset ja kotiläksyt, illalla kello on yhdeksän ennen kuin arvaatkaan ja koko päivä meni taas siinä, suorittaessa). Onneksi sentään pidän työstäni mutta totuus on se, että lapsen myötä elät elämääsi lähinnä lapsellesi. Juu toki minäkin harrastan ja viikonloppuisin käydään joskus miehen kanssa treffeillä, on ulkomaanreissuja sun muuta mutta kaikki se tuntuu jotenkin... teeskentelyltä. Koska tiedostan miten paljon parempaa se voisi olla ja miten paljon virkeämpi voisin olla. 

Mies toivoo toista lasta. Ei tule. Vihdoin olen oppinut pitämään puoleni. Koska eihän se siihen lopu että hankkii yhden. Yhteiskunnan mielestä sillä pitää olla sisarus ja kaveri tai muuten siitä tulee joku vinoon kasvanut. 

Yritän kasvattaa tuon rakkaan mukulan niin hyvin kuin pystyn että saan sen lentämään pesästä kun aika on ja, että hän osaa ottaa vastuun omasta elämästään. Sitten minäkin voin alkaa elää. Tosin ainahan omasta lapsesta on huoli, jatkuvasti jossain taka-alalla nakertamassa. Perhana.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä käy kuitenkin niin kuin kaikilla tutuilla, että lapset saatuaan nainen häippää ja sittenolen yksin ja annan rahaa. Haluaisin olla yh isä jos ero tulee, mutta tuskin onnistuisi

Tarvit mun kaltaisen naisen. Minulla ehto lasten tekemiselle oli se, että jos tulee ero niin miehestä tulee pääasiallinen huoltaja ja lapset asuvat pääasiassa miehen luona. Minä maksan elatusmaksut. Enkä ole mikään uranainen enkä köyhä vaan koen että haluan lapset miehen kanssa joka jakaa vanhemmuuden. En jaksaisi yksinhuoltajana. Oli muuten hyvä että pidin ehdostani kiinni, meille tuli ero miehen jatkuvan pettämisen vuoksi ja lapset lähtivät jo pieninä miehen mukaan. Ollaan tosin eron jälkeen ja ikääntyessä lähennytty joten voi olla että hoidetaan vielä lapsenlapsia yhdessä. Ei meillä mikään riitaisa ero ollutkaan koska tiedettiin tämä suhteemme ongelma (mies sarjapettäjä) jo lapsia tehdessämme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän minua huolestuttaa ne, jotka pelkäävät asioiden tekemistä toisin ja oman päänsä mukaan. Jos lapsiperheessä eläminen ei kiinnosta, eikä tunne mitään halua hankkia lapsia, miksi niin pitäisi tehdä? Vai onko syynä läheisriippuvuus ja yksinäisyyden pelko? Täytyy alkaa tehdä ihmisiä kuolevalle maapallolle siksi, että olisi edes joku seurana?

En tarkoittanut, että perhe pitäisi hankkia. Olen kiinnostunut, miksi monet tuntuvat täällä ainakin pelkäävän sitä perheen perustamista niin kovasti. Ei se mitään haittaa, ettei sitä "hankita", mitta minua ihmetyttää ne syyt mitä siihen halutaan kertoa. Omat ajatukseni perhe-elämästä ovat niin päinvastaisia.

Mitä syitä sinä haluat kertoa sille, ettet aloita parisuhdetta naisen kanssa, muuttaa Kiinaan, hankkia laamaa lemmikiksi, opetella soittamaan klarinettia tai ryhtyä parturi-kampaajaksi? Kerro nyt mitä pelkäät, av-raati arvioi, mikä on hyvä tai huono syy.

Hidt kirjoitti:

Perhe perustetaan huumassa ja 20 vuoden kuluttua miettii mihin kaikki rahat ovat menneet, miksi en ole tehnyt mitään pariin vuosikymmenen ja mikä on se seksi jota ei itse muista.

Toisaalta mikään ei ole niin säälittävää kun vanhanpiiat jotka kiertelevät kaukomaita, yksin tai ikääntyvät ukot jotka istuvat kaljalla itseään puolta nuorempien keskellä.

Eli peli on menetetty, mitä tahansa tekee

Sillä erotuksella, että tuo sääli on sinun pään sisällä. Lapseton pariskunta voi omasta mielestään elää hyvinkin rikasta ja antoisaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän minua huolestuttaa ne, jotka pelkäävät asioiden tekemistä toisin ja oman päänsä mukaan. Jos lapsiperheessä eläminen ei kiinnosta, eikä tunne mitään halua hankkia lapsia, miksi niin pitäisi tehdä? Vai onko syynä läheisriippuvuus ja yksinäisyyden pelko? Täytyy alkaa tehdä ihmisiä kuolevalle maapallolle siksi, että olisi edes joku seurana?

Tästä on käyty palstalla jo vol. miljoona keskustelua viime aikoina, joten jospa pysyttäisiin vaihteeksi aloituksen aiheessa joka on mielenkiintoinen.

Aloituksen aihekin on käyty jo miljoona kertaa. On homofobiaa, jos ei pysty hyväksymään kenenkään sellaista seksuaalista suhtautumista, joka poikkeaa omasta. Ei ole homofobiaa, jos ei itse tunne kiinnostusta harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa lapsi on myös mahdollista ottaa mukaan ulkomaille, vaelluksille ja jos koiran voi ottaa töihin, niin kenties lapsenkin. Myös lapsi voi nukkua motellissa ensimmäisen yön ja olla seikkailulla. Jos ei koe, että haluaa lasta, katsoa sen kasvua ja saada iloa siitä perustavanlaatuisella tavalla, ei kannata tai tarvitse lasta yrittää saada. Mutta oikeasti mitä moninaisemmat elämäntyylit ovat mahdollisia lapsen kanssa. Varsinkin kun sinulla on jo koira (joka oikeasti rajoittaa elämää jonkun verran, mutta se ei sinua haittaa, koska rakastat koiraasi ja saat siitä paljon iloa).

No, koira ja lapsi on hieman eri asia työpaikka. Kai ymmärrät sen? Koira istuu autossa kun käyn nopsasti hakemassa jotain tai tekemässä haastattelun tai työpaikallani hän makaa kopassa jalkojeni juuressa. Lapsi pitäisi ottaa joka paikkaan mukaan ja moni ihminen suhtautuu koiraan huomattavasti lämpöisemmin kuin lapseen. Ainakin ne ihmiset keiden kanssa työskentelen. Lapsi kaipaa myös jossain vaiheessa aktiviteetteja ja jatkuvaa huomiota kun oppii konttaamaan, kävelemään jne. Teetkö silloin tehokkaasti töitä ympäri kaupunkia? Tuskin. Ja sitten kun lapsi menee hoitoon ja myöhemmin kouluun niin enhän minä voi tehdä ensin kahta kuukautta 12h työpäiviä ja sitten lähteä sen muksun kanssa kahdeksi viikoksi telttaan Norjaan ja kävellä jonkun seitsemän vuotiaan kanssa 30 kilometriä päivässä. 

Kuinka paljon te näette reppureissaajilla pieniä taaperoita tai kouluikäisiä muksuja? Minä en ole nähnyt matkoillani vielä yhtäkään vaikka olen tehnyt tätä kuitenkin kohta kaksikymmentä vuotta. Varmasti heitä on, sitä en kiellä mutta harva sitä pitää mitenkään erityisen hauskana vaihtoehtona. Joskus reppureissatessa saatetaan yöpyä lämpimänä yönä biitsillä tai mennä johonkin lahoavaan motelliin kun parempaakaan ei nyt löydy, altistetaanko lasta sellaiselle? Ei tietenkään mutta aikuisena se on vaan hauskaa seikkailua, aikuisten seikkailua.

Kovasti aina halutaan vakuuttaa että ei se elämä muutu ja kaikki on mahdollista mutta kun ne ei se mene niin. Eikä sen edes tarvitse. Miksi se on niin katala ajatus että joku voi tosiaan saada täyden ja tasapainoisen elämän ilman lapsia? Ja lapset ovat heidänkaltaisilleen vain painolastia? En minäkään syytä lapsellisia siitä, että he nauttivat lapsistaan. Miten se minulta pois on? Mutta ei kukaan tuntemani lapsellinen kyllä kykenisi elämään sitä elämää mitä minä elän, koska lapset.

Jos löytäisin naisen niin kyllä minä voisin perheen perustaa. Edellisessä pitkässä suhteessa nainen ei loppujen lopuksi halunnut lapsia. Alkaa kai vaan olla tämän ikäisenä se perheen perustaminen kyllä myöhäistä.

M35

Koska he tietävät, että lapset pilaavat parisuhteen.

Ihminen voi elää täyttä elämää, vaikka istuisi pyörätuolissa, suorittaisi vankeusrangaistusta, omistaisi navetan. Ihan kaikessa vain täytyy suunnitella, ennakoida, tehdä kompromisseja ja olla toisten avusta riippuvainen. Miksi saattaa itseensä tuollaiseen tilanteeseen, jos ei ole pakko?

Jospa suomalaisten naisten ajatusmaailma hieman muuttuisi , niin tilanne voisi olla toinen. Nykypäivän suomalaista naista ei kukaan täysijärkinen mies katsele

En pelkää perheen perustamista. En halua lapsia. Olemme mieheni kanssa perhe ihan ilman lapsiakin. Molemmilla on vakituiset hyvä palkkaiset työpaikat. Mies on aina tiennyt ettei lapsia halua tehdä. Minä olen pikku hiljaa tullut samaan tulokseen.

Lapsi rajoittaisi liikaa minun vapauttani. Olen jo ystävien lapsiperhe arkea seuraamaalla todennut ettei se elämä ole minua varten.

En koe jääväni mistään paitsi.

Olen saanut sen käsityksen suomalaisista miehistä että he jättävät perheen kun lapsi on syntynyt tai jos jäävät he pettävät ja olettavat että nainen pitää yllä täyshoitolaa. Onneksi olen introvertti enkä kaipaa miestä tai perhettä. N21

Vierailija kirjoitti:

Jospa suomalaisten naisten ajatusmaailma hieman muuttuisi , niin tilanne voisi olla toinen. Nykypäivän suomalaista naista ei kukaan täysijärkinen mies katsele

Jospa ”ottaisit” ruotsalaisen naisen? Ajatusten maailma olisi parempi?