Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä tästä ikuisesta syyllisyyden tunteesta eroon? Nyt mies halusi saunaan..
26.01.2018 |
ja minä ilmoitin että en jaksa. En tiedä oliko vain korvissani, mutta mies vaikutti pettyneeltä. Varmistelin ettei mies olisi pettynyt ja mainitsin, että voihan hän yksin mennä, sanoi sitten ettei yksin viitti. Hirveä syyllisyys iski pintaan! Ja joo, miehellä on kotona lokoisat oltavat monesti minun syyllisyyden tunteen takia..
Haluan selailla palstaa, kuunnella musaa ja juoda skumppaa. Silti hirveä syyllisyys, kun olen nyt kuulokkeilla enkä miehen seurana. Apua!
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Mistä tuonkin voi tietää? Joku voi loukkaantua ihan oikeasti, toinen ei yhtään.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Välittikö ne toiset vielä sen jälkeen sinusta? Meinaan, mulla on ollut kavereita, jotka ei ois välittäneet.
t.kristallikissa
Nyt toi hullu vinksahti ihan täysin.
Vierailija kirjoitti:
Nyt toi hullu vinksahti ihan täysin.
Minua varmaan tarkoitat. Perustele. Et kykene, eli en vinksahtanut, kun sulla ei ole perusteluita. Lälläslää! Sano itse jotain järkevää.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Mistä tuonkin voi tietää? Joku voi loukkaantua ihan oikeasti, toinen ei yhtään.
t.kristallikissa
Minun vastuullani ei ole toisen ihmisen tunteet. Jos minä en nolaa, en kritisoi, en halveksi, en syyllistä - vaan olen asiallinen ja ystävällinen - ja toinen silti loukkaantuu, niin se ei ole minun syyllisyyttäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Välittikö ne toiset vielä sen jälkeen sinusta? Meinaan, mulla on ollut kavereita, jotka ei ois välittäneet.
t.kristallikissa
Minun eksäni oli syyllistäjä. Ja minä imin syyllisyyden, väärän syyllisyyden, itseeni.
Eron jälkeen tajusin, että Minua pystyy manipuloimaan herättämällä minussa syyllisyyden. Joten aloin pistämään pääkoppaani kuntoon.
Ja se tuli kuntoon. Minulla ei ole 7 vuoteen ollut ympärilläni ainuttakaan syyllistäjää. Enkä siis enää tunne väärää syyllisyyttä.
Ja tästä juopottelusta; mies juo kyllä myös viiniä ja PELAA ja vähät välittää minun ajatuksistani asian suhteen :D Miksi vain en osaa samaa välinpitämättömyyttä?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tästä juopottelusta; mies juo kyllä myös viiniä ja PELAA ja vähät välittää minun ajatuksistani asian suhteen :D Miksi vain en osaa samaa välinpitämättömyyttä?
ap
Miehellä ei ole ollut lapsuudessa syyllistäjää kotona. Siksi. Sinulla todennäköisesti on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Välittikö ne toiset vielä sen jälkeen sinusta? Meinaan, mulla on ollut kavereita, jotka ei ois välittäneet.
t.kristallikissaMinun eksäni oli syyllistäjä. Ja minä imin syyllisyyden, väärän syyllisyyden, itseeni.
Eron jälkeen tajusin, että Minua pystyy manipuloimaan herättämällä minussa syyllisyyden. Joten aloin pistämään pääkoppaani kuntoon.
Ja se tuli kuntoon. Minulla ei ole 7 vuoteen ollut ympärilläni ainuttakaan syyllistäjää. Enkä siis enää tunne väärää syyllisyyttä.
Mulla se olikin äiti, hankalaa, kun en tiedä muusta.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Mistä tuonkin voi tietää? Joku voi loukkaantua ihan oikeasti, toinen ei yhtään.
t.kristallikissaMinun vastuullani ei ole toisen ihmisen tunteet. Jos minä en nolaa, en kritisoi, en halveksi, en syyllistä - vaan olen asiallinen ja ystävällinen - ja toinen silti loukkaantuu, niin se ei ole minun syyllisyyttäni.
Mulle on opetettu, että kyllä se vaan on, että niin kauan kuin joku loukkaantuu, niin tein virheen, ja että äiti näkee siitä, ettei minun kanssani tule kukaan muukaan toimeen, koska hänkin loukkaantui.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Välittikö ne toiset vielä sen jälkeen sinusta? Meinaan, mulla on ollut kavereita, jotka ei ois välittäneet.
t.kristallikissaMinun eksäni oli syyllistäjä. Ja minä imin syyllisyyden, väärän syyllisyyden, itseeni.
Eron jälkeen tajusin, että Minua pystyy manipuloimaan herättämällä minussa syyllisyyden. Joten aloin pistämään pääkoppaani kuntoon.
Ja se tuli kuntoon. Minulla ei ole 7 vuoteen ollut ympärilläni ainuttakaan syyllistäjää. Enkä siis enää tunne väärää syyllisyyttä.
Eikä mullakaan ympärillä ole syyllistäjiä, se vain ei auta ongelmaan siinä, että jos en halua tehdä jotain mitä toinen toivoo, niin oletan, ettei se sitten välitä minusta.
t.kristallikissa
No jos et oo likanen niin älä sauno, mene sitten vaikka viikon päästä. Mikä siinä saunomisessa on hankalaa? Haluatko pitää uimapukua päällä saunassa? Alastomuus edelleen tabu 9 vuoden jälkeen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Välittikö ne toiset vielä sen jälkeen sinusta? Meinaan, mulla on ollut kavereita, jotka ei ois välittäneet.
t.kristallikissaMinun eksäni oli syyllistäjä. Ja minä imin syyllisyyden, väärän syyllisyyden, itseeni.
Eron jälkeen tajusin, että Minua pystyy manipuloimaan herättämällä minussa syyllisyyden. Joten aloin pistämään pääkoppaani kuntoon.
Ja se tuli kuntoon. Minulla ei ole 7 vuoteen ollut ympärilläni ainuttakaan syyllistäjää. Enkä siis enää tunne väärää syyllisyyttä.
Eikä mullakaan ympärillä ole syyllistäjiä, se vain ei auta ongelmaan siinä, että jos en halua tehdä jotain mitä toinen toivoo, niin oletan, ettei se sitten välitä minusta.
t.kristallikissa
Niin. Se on sitä väärää syyllisyyttä. Koska jos toinen oikeasti rakastaa sinua, antaa hän sinun tehdä, mitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Mistä tuonkin voi tietää? Joku voi loukkaantua ihan oikeasti, toinen ei yhtään.
t.kristallikissaMinun vastuullani ei ole toisen ihmisen tunteet. Jos minä en nolaa, en kritisoi, en halveksi, en syyllistä - vaan olen asiallinen ja ystävällinen - ja toinen silti loukkaantuu, niin se ei ole minun syyllisyyttäni.
Mulle on opetettu, että kyllä se vaan on, että niin kauan kuin joku loukkaantuu, niin tein virheen, ja että äiti näkee siitä, ettei minun kanssani tule kukaan muukaan toimeen, koska hänkin loukkaantui.
t.kristallikissa
Äitisi on väärässä ja hän on opettanut sinulle vääriä asioita.
Vierailija kirjoitti:
No jos et oo likanen niin älä sauno, mene sitten vaikka viikon päästä. Mikä siinä saunomisessa on hankalaa? Haluatko pitää uimapukua päällä saunassa? Alastomuus edelleen tabu 9 vuoden jälkeen...
Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Välittikö ne toiset vielä sen jälkeen sinusta? Meinaan, mulla on ollut kavereita, jotka ei ois välittäneet.
t.kristallikissaMinun eksäni oli syyllistäjä. Ja minä imin syyllisyyden, väärän syyllisyyden, itseeni.
Eron jälkeen tajusin, että Minua pystyy manipuloimaan herättämällä minussa syyllisyyden. Joten aloin pistämään pääkoppaani kuntoon.
Ja se tuli kuntoon. Minulla ei ole 7 vuoteen ollut ympärilläni ainuttakaan syyllistäjää. Enkä siis enää tunne väärää syyllisyyttä.
Eikä mullakaan ympärillä ole syyllistäjiä, se vain ei auta ongelmaan siinä, että jos en halua tehdä jotain mitä toinen toivoo, niin oletan, ettei se sitten välitä minusta.
t.kristallikissaNiin. Se on sitä väärää syyllisyyttä. Koska jos toinen oikeasti rakastaa sinua, antaa hän sinun tehdä, mitä haluat.
Mulle toi kuulostaa hyväksikäytön mahdollistamiselta :( Ehkä annoinkin isäni käyttäytyä mua kohtaan noin ja satuttaa.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.
Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.
Mistä tuonkin voi tietää? Joku voi loukkaantua ihan oikeasti, toinen ei yhtään.
t.kristallikissaMinun vastuullani ei ole toisen ihmisen tunteet. Jos minä en nolaa, en kritisoi, en halveksi, en syyllistä - vaan olen asiallinen ja ystävällinen - ja toinen silti loukkaantuu, niin se ei ole minun syyllisyyttäni.
Mulle on opetettu, että kyllä se vaan on, että niin kauan kuin joku loukkaantuu, niin tein virheen, ja että äiti näkee siitä, ettei minun kanssani tule kukaan muukaan toimeen, koska hänkin loukkaantui.
t.kristallikissaÄitisi on väärässä ja hän on opettanut sinulle vääriä asioita.
Niin, kiitos. Kamalinta oli, kun hän sanoi, ettei minun kanssani tule kukaan ikinä tulemaan toimeen, koska en tehnyt niin kuin hän halusi. Vaikka en minä ole hän, enkä ajatellut melkein mistään samoin, kuin hän.
t.kristallikissa
Mun äiti siis loukkaantui, ellen tehnyt mitä hän halusi. Todella inhottava ihminen. Ja se oli muka mun syy.
t.kristallikissa
Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.
Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.
Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?
Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.