Miten ihmeessä tästä ikuisesta syyllisyyden tunteesta eroon? Nyt mies halusi saunaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.

Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.

Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.

Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.

Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?

Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.

Mistä tuonkin voi tietää? Joku voi loukkaantua ihan oikeasti, toinen ei yhtään.

t.kristallikissa

Minun vastuullani ei ole toisen ihmisen tunteet. Jos minä en nolaa, en kritisoi, en halveksi, en syyllistä - vaan olen asiallinen ja ystävällinen - ja toinen silti loukkaantuu, niin se ei ole minun syyllisyyttäni.

Mulle on opetettu, että kyllä se vaan on, että niin kauan kuin joku loukkaantuu, niin tein virheen, ja että äiti näkee siitä, ettei minun kanssani tule kukaan muukaan toimeen, koska hänkin loukkaantui.

t.kristallikissa

Äitisi on väärässä ja hän on opettanut sinulle vääriä asioita.

Niin, kiitos. Kamalinta oli, kun hän sanoi, ettei minun kanssani tule kukaan ikinä tulemaan toimeen, koska en tehnyt niin kuin hän halusi. Vaikka en minä ole hän, enkä ajatellut melkein mistään samoin, kuin hän.

t.kristallikissa

Sinua kohtaan on tehty todella vääriä asioita.

Sisäistä tämä. Lue joka ilta niin kauan kuin sisäistät:

http://ratkori.fi/?page_id=10

Vaikka ei mun ole tarkoitus miellyttää äitiäni. Ihan sairasta loukkaantua siitä, ettei itse osaa kasvattaa lasta niin kuin halusi, eikä lapsi siksi ajattele, kuin äiti. Muiden ihmisten kanssa ei varmasti olisi tullut samaa ongelmaa, eli oli todella hirveää haukkua mua että kaikki tulevat vihaamaan mua, ellen tee miten he haluavat ja että se on heille muka joku oikeus loukkaantua ja sillä pakottaa mut tekemään mitä haluavat. Ei sellainen ihminen todellakaan rakasta mua, miksi äiti oli vihainen, ettei sellaiset ihmiset tule koskaan rakastamaan minua? Stanan typerä ämmmä.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.

Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.

Lähtee siitä, että ymmärtää syyllisyyden olevan väärää.

Ymmärtää, että kaikilla ihmisillä - myös minulla - on oikeus omiin tunteisiini, ajatuksiini ja toimiini. Kaikki on sallittua (paitsi toisen ihmisen satuttaminen). Kaikki muu on oikein.

Ja aina kun syyllisyys iskee, niin miettiä, teinkö oikeasti väärin?

Tämä kaikki, vuosi vuoden jälkeen, ja sitten parin vuoden päästä tajuaa olevansa kuivilla.

Mistä tuonkin voi tietää? Joku voi loukkaantua ihan oikeasti, toinen ei yhtään.

t.kristallikissa

Minun vastuullani ei ole toisen ihmisen tunteet. Jos minä en nolaa, en kritisoi, en halveksi, en syyllistä - vaan olen asiallinen ja ystävällinen - ja toinen silti loukkaantuu, niin se ei ole minun syyllisyyttäni.

Mulle on opetettu, että kyllä se vaan on, että niin kauan kuin joku loukkaantuu, niin tein virheen, ja että äiti näkee siitä, ettei minun kanssani tule kukaan muukaan toimeen, koska hänkin loukkaantui.

t.kristallikissa

Äitisi on väärässä ja hän on opettanut sinulle vääriä asioita.

Niin, kiitos. Kamalinta oli, kun hän sanoi, ettei minun kanssani tule kukaan ikinä tulemaan toimeen, koska en tehnyt niin kuin hän halusi. Vaikka en minä ole hän, enkä ajatellut melkein mistään samoin, kuin hän.

t.kristallikissa

Sinua kohtaan on tehty todella vääriä asioita.

Sisäistä tämä. Lue joka ilta niin kauan kuin sisäistät:

http://ratkori.fi/?page_id=10 10

Wau, kuulostaa hyvältä, kiitti linkistä! Vaikea antaa muille itse, ennen kuin itse saa (oikeutta).

t.kristallikissa

Kuule, kyllä se mies selviää. Hän menee saunaan, jos haluaa. Halusi olla sinun kanssasi ...ei siis mennyt vaan oli kanssasi. Ihan teki oman valinnan.

Tuo on jännä juttu tuo syyllisyyden tunne. Siitä kyllä oppii pois. Saa toki tsempata, kun se on opittu tapa.

Tavallaan laitat itsesi arvottomaksi... että olisi törkeämpää miellyttää jonkun muun tahtia tai kuvittelemaasi. Toisaalta kuvittelet, että sinun ... juuri sinun tekemistesi olisivat keskiössä ja niiiin tärkeää, että ne ajavat kaiken muun yli muiden ihmisten tunteissa.

Ihan voi vaan sanoa. Että en jaksa. Mene sinä. Menee tai ei.... ja mitä siinä, jos on pettynyt. Kyllä niitä tässä elämässä tulee. Eiköhän tuista selvinne.

Oikeesti. Pettymys on yksi tunne. Luonnollinen. Ja niitä tulee ja menee ja niitä on hyvä osata käsitellä. On monia tunteita. Anna tulla ja anna mennä.

Ei tää elämä oo teflonii. Eikä tarvi olla.

Toi syyllisyyden tunteen käsittely on sinun haasteesi. Se on tapa. Opettele uusi.

Vierailija kirjoitti:

Kuule, kyllä se mies selviää. Hän menee saunaan, jos haluaa. Halusi olla sinun kanssasi ...ei siis mennyt vaan oli kanssasi. Ihan teki oman valinnan.

Tuo on jännä juttu tuo syyllisyyden tunne. Siitä kyllä oppii pois. Saa toki tsempata, kun se on opittu tapa.

Tavallaan laitat itsesi arvottomaksi... että olisi törkeämpää miellyttää jonkun muun tahtia tai kuvittelemaasi. Toisaalta kuvittelet, että sinun ... juuri sinun tekemistesi olisivat keskiössä ja niiiin tärkeää, että ne ajavat kaiken muun yli muiden ihmisten tunteissa.

Ihan voi vaan sanoa. Että en jaksa. Mene sinä. Menee tai ei.... ja mitä siinä, jos on pettynyt. Kyllä niitä tässä elämässä tulee. Eiköhän tuista selvinne.

Oikeesti. Pettymys on yksi tunne. Luonnollinen. Ja niitä tulee ja menee ja niitä on hyvä osata käsitellä. On monia tunteita. Anna tulla ja anna mennä.

Ei tää elämä oo teflonii. Eikä tarvi olla.

Toi syyllisyyden tunteen käsittely on sinun haasteesi. Se on tapa. Opettele uusi.

Kyllä tuotakin pitää hoitaa, turha kuvitella, että tapa muuten mihinkään muuttuu. Ei se ole vain tapa on todella loukkaavaa vähätellä asiaa siten. Kyse on tosiaankin arvottomuuden kokemuksesta. Joka vaatii useimmiten varmasti HOITOA.

t.kristallikissa

Taas kerran kun pureuduttaisiin itse syyhyn päästäisiin paljon vähemmällä. Kaikki typerä energia, minkä joku käyttää TAVASTA eroon pääsemiseen kannattaisi laittaa arvostuksen tunteen lisäämiseen (ja siihen tarvitaan muilta apua!) jolloin loppu seuraa aivan kuin itsestään. Eikä tartte rehkiä ja epäonnistua.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Kuule, kyllä se mies selviää. Hän menee saunaan, jos haluaa. Halusi olla sinun kanssasi ...ei siis mennyt vaan oli kanssasi. Ihan teki oman valinnan.

Tuo on jännä juttu tuo syyllisyyden tunne. Siitä kyllä oppii pois. Saa toki tsempata, kun se on opittu tapa.

Tavallaan laitat itsesi arvottomaksi... että olisi törkeämpää miellyttää jonkun muun tahtia tai kuvittelemaasi. Toisaalta kuvittelet, että sinun ... juuri sinun tekemistesi olisivat keskiössä ja niiiin tärkeää, että ne ajavat kaiken muun yli muiden ihmisten tunteissa.

Ihan voi vaan sanoa. Että en jaksa. Mene sinä. Menee tai ei.... ja mitä siinä, jos on pettynyt. Kyllä niitä tässä elämässä tulee. Eiköhän tuista selvinne.

Oikeesti. Pettymys on yksi tunne. Luonnollinen. Ja niitä tulee ja menee ja niitä on hyvä osata käsitellä. On monia tunteita. Anna tulla ja anna mennä.

Ei tää elämä oo teflonii. Eikä tarvi olla.

Toi syyllisyyden tunteen käsittely on sinun haasteesi. Se on tapa. Opettele uusi.

Ainakin luonnehäiriöisen äidin elämässä oman lapset tekemiset olivat.

t.kristallikissa

Nytkö äitihullu tulee jo toistenkin ketjuihin ulisemaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä voi tulkita sen, että sinä mielistelet miestäsi joskus vasten tahtoasi. Sinun ei kannata tuntea siitä syyllisyyttä vaan miettiä onko se tapa jolla tahdot elämääsi elää.

Monesti mietinkin, teenkö tämän sen takia koska itse haluan vai vain koska mies niin haluaa ja että miehellä olisi hyvä olla. En oikeastaan monesti tiedä. Mistä sen tiedän? Tuntuu että olen hukkunut tähän.

ap

Lue läheisriippuvuudesta.

Yleensä ihmisillä, joilla ei lapsena/nuorena ole ollut lupaa olla mitään mieltä, eikä vaatia mitään, eikä olla omia "turhia" tarpeita. Joku tiesi aina paremmin.

Ei kehity mitään käsitystä kuka on ja mitä itse haluaa.

Kukaan ei oikeasti halua sellaista puolisoksi. Eihän siitä tiedä, mitä mieltä se oikeasti on. Ostetaan vaikka talo täydessä yhteisymmärryksessä, ja kymmenen vuoden kuluttua tämä huutaa että on aina vihannut sitä. No helkkari, mikset sanonut niin olisi ostettu joku toinen?!?

Tällainen ihminen ei ota vastuuta edes omasta puolestaan, saati enempää. Tällainen ihminen jättää kaiken, myös oman onnellisuutensa muiden vastuulle. Ei kasva täysivaltaiseksi aikuiseksi. Perässävedettävä.

Älä ole sellainen ihminen. Keskity itseesi ja kasvamaan, etsimään mitä itse haluat. Parisuhde hyötyy loppupeleissä.

Vierailija kirjoitti:

Taas kerran kun pureuduttaisiin itse syyhyn päästäisiin paljon vähemmällä. Kaikki typerä energia, minkä joku käyttää TAVASTA eroon pääsemiseen kannattaisi laittaa arvostuksen tunteen lisäämiseen (ja siihen tarvitaan muilta apua!) jolloin loppu seuraa aivan kuin itsestään. Eikä tartte rehkiä ja epäonnistua.

t.kristallikissa

Ei. Arvostuksen tunne ei puutu siitä parisuhteesta. Tämä ei johdu siitä että puoliso ei arvosta, eikä puoliso sitä voi silloin korjata.

Myöskään kun lähtökohta on ettei joku 30 vuotta sitten olisi arvostanut, sitäkin on myöhäistä korjata.

Sitäpaitsi tämäkin on väärin, kontrolloiva kyllä arvostaa, siksi hän kontrolloi, kun pelkää niin kauheasti että muuten kaikki hajoaa. Ei halveksinut vaan pelkäsi.

Ainoa arvostuksen puute mitä voi korjata tässä on oma arvostus itseä kohtaan. Se pitäisi löytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen haluamiset on tärkeämäpiä kuin sinun, miksi olisit miestäsi alempiarvoinen?

Niin. Vaikka kuinka mietin noin, syyllisyys silti piinaa.

ap

Ymmärrän ap:ta.

Olen itse saanut tiukan kasvatuksen 60 - luvulla ja vaikka vanhempieni avioliitto oli tasa-arvoinen ja isäni teki todella paljon kotitöitä ja hoiti minua rakastavasti ja tukien silti onnistuin saamaan tämän syyllisyysgeenin itselleni.

Tuo jatkui sitten 1. avioliitossa, mieheni oli paljon äitini kaltainen. Ei sanonut koskaan pahasti, mutta pelkällä katseella sai mut tuntemaan syyllisyyttä - jostain?? Jos vaikka olin siivonnut kodin huomasin hänen katseestaan että joku kohta lattialistasta oli jäänyt pyyhkimättä. Syyllistyin siitä vaikka mies olisi itse voinut pyyhkäistä sen kaikessa hiljaisuudessa.

Tätä on vaikea selittää - tämä liittyy jotenkin siihen että kokee olevansa huonompi, ettei kelpaa omana itsenään ja itsetunto ja omakuva on tosi heikot.

Nykyisessä avioliitossa mieheltäni meni lähes 20v tuon minäkuvan korjaamiseen. Hän on kaikin tavoin kannustanut ja tukenut mua olemaan oma itseni ja tekemään asioita joista minä erityisesti nautin ilman että aina ajattelen onko se pois häneltä tai muulta perheeltä. Ei hänkään koe huonoa omaatuntoa jos vetäytyy kesken illan sänkyyn lukemaan tai katsomaan netflixiä, ei edes mieti olisinko minä halunnut tehdä hänen kanssaan jotain muuta.

Vieläkin tunnen syyllisyyttä siitä että heittäydyn sohvalle lukemaan vaikka voisin esim siivota (tarpeetonta sillä meillä on jo siistiä) tai lähden yksin reissuun ja jätän miehen ja lapsen kotiin keskenään. Mutta onneksi tunne on vähenemään päin.

t parin vuoden kuluttua 60v

Tämä syyllinen ap on se toinen äärimmäisyys, jonka toinen ääripää on itsekäs ja toista syyllistävä ihminen, ap:n mies?

Oletko aina tuntenut syyllisyyttä? Pidit itseäsi syyllisenä, kun äidilläsi oli paha mieli, kun sisaruksellesi sattui jotain ikävää, ja sinun syytäsi oli kun naapurin lapselle sattui tapaturma? Yritä päästä siitä tunteesta eroon. Ei koko maailma pyöri sinun napasi ympärillä, eikä kaikki voi johtua sinusta! Ei kaikki voi olla sinun syytäsi, kun ethän sinä voi kaikkeen vaikuttaa.

Vai onko tämä nyt ainutkertainen tilanne ja syyllisyys johtuu av-palstasta? No se on tuttu tunne meistä monelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas kerran kun pureuduttaisiin itse syyhyn päästäisiin paljon vähemmällä. Kaikki typerä energia, minkä joku käyttää TAVASTA eroon pääsemiseen kannattaisi laittaa arvostuksen tunteen lisäämiseen (ja siihen tarvitaan muilta apua!) jolloin loppu seuraa aivan kuin itsestään. Eikä tartte rehkiä ja epäonnistua.

t.kristallikissa

Ei. Arvostuksen tunne ei puutu siitä parisuhteesta. Tämä ei johdu siitä että puoliso ei arvosta, eikä puoliso sitä voi silloin korjata.

Myöskään kun lähtökohta on ettei joku 30 vuotta sitten olisi arvostanut, sitäkin on myöhäistä korjata.

Sitäpaitsi tämäkin on väärin, kontrolloiva kyllä arvostaa, siksi hän kontrolloi, kun pelkää niin kauheasti että muuten kaikki hajoaa. Ei halveksinut vaan pelkäsi.

Ainoa arvostuksen puute mitä voi korjata tässä on oma arvostus itseä kohtaan. Se pitäisi löytää.

Pikkusielulla otti egon päälle kun mä moitin hänen apujaan. Sanoin, että hän kohdistaa energiat hyödyttömyyteen. Lopuksi neuvoo sitten itsekin samaa, kuin minä 😂

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.

Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.

Täällä myös yksi samanlaisia. Miehen pettymyskin on usein varmaan vaan omassa päässäni.

Esim. meidän perheessä saunominen on yksi niitä harvoja asioita, joita enää tehdään yhdessä. Jos mies ei haluaisi tulla saunaan kanssani perjantai-iltana, kokisin sen niin, että suhde on jo todellakin kokonaan ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku toinenkin on samanlainen kuin minä. Ja tää syyllisyys on pidemmän päälle painostavaa. Oli kuinka pieni asia hyvänsä, jos kieltäydyn kun mies kysyy, saan hirveän morkkiksen itselleni. Vaikka mies ei itse edes olisi moksiskaan asiasta.

Neuvoja otan vastaan minäkin, miten turhasta syyllisyydestä eroon..? Jotain miellyttämisen halua tää mulla ainakin on.

Täällä myös yksi samanlaisia. Miehen pettymyskin on usein varmaan vaan omassa päässäni.

Vielä jatkan, että tämä minun syyllisyys tulee jo ihan niin järjettömässä tilanteessa kun mies lähtee aamulla töihin aikaisemmin niin herään myös silloin koska tuntuu väärältä jäädä petiin kun toinen joutuu nousemaan. Menen sitten takaisin nukkumaan kun mies on mennyt, mutta harvoin se uni enää tulee kun on jo sen aikaa ollut hereillä.

Onko AP=kristallikissa?

No ei ole ap kristallikissa, kun ei ole allekirjoitustakaan.

Kristallikissa on entinen Kivikissaäiti tms. jolla on tapana tulla valittamaan joka keskusteluun äidistään ja kaapata parhaansa mukaan keskustelu koskemaan tätä äitioireiluaan. Oireilee välillä enemmän ja välillä vähemmän täällä palstalla. 

Vierailija kirjoitti:

Ja tästä juopottelusta; mies juo kyllä myös viiniä ja PELAA ja vähät välittää minun ajatuksistani asian suhteen :D Miksi vain en osaa samaa välinpitämättömyyttä?

ap

No niin tätä mietinkin, että jos sinua ei yhtään houkuttele miehen seura mutta miestä houkuttelisi sinun, niin ehkä tunnet syyllisyyttä siitä ettei mies kiinnosta. Mutta jos mieskin ihan mielellään tekee vaan omia juttujaan niin tuskin on aihetta syyllisyydelle...

Kannattaa varoa ettei some vie liikaa aikaa parisuhteelta.. Saunan jälkeen olisit varmaan ehtinyt vielä surffailemaan. Saunassa on usein hyvät keskustelut, läheisyyttä kun pestään toisten selät ja joskus ehkä seksiäkin? 

Ehkä syyllisyysaspektin sijaan kannattaa miettiä, että rakastatko miestä enää ja voisiko asialle tehdä jotain. Rakkaus vaatii kuitenkin parisuhteessa aika paljon töitä - molemmilta :-)