Onko henkilö jolla on paniikkihäiriö silmissänne hullu?

Minä olen aina ollut hyvin sosiaalinen, paniikkikohtaukset oli järjetöntä kuolemanpelkoa. Lääkitys toimii!

Paniikkikohtauksella tarkoitetaan äkillistä voimakasta pelko- tai ahdistuskohtausta, jonka yhteydessä ilmenee erilaisia sympaattisen hermoston aktivoitumisesta johtuvia oireita. Tällaisia oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivoja, huimaus, pyörtymisen tunne, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot. Tuloksena on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellisuuden tunne (derealisaatio) tai itsensä vieraaksi tunteminen (depersonalisaatio). Eri ihmisillä oirekuvassa korostuvat joko ruumiilliset tuntemukset kuoleman pelkoineen tai sekoamisen ja "hulluksi" tulemisen pelko.

Vierailija kirjoitti:

Vauhko, epätasane immeine joka ei hallihe ihtiään on määritelmällisest hullu, kattokee vaikka alan julkasuja vuoelta 1898. Hullusti kun käyttäyvyt niin hullu olet. Elä hikkoile, elä punehu, elä murise kassaneijjille eläkkä vilkuile kassajonossa takanais olevia immeisiä nii et jouvu hullunkirjoihin.

On hyvä että toit ajankohtaista tieteellistä näyttöä asiasta. Voisitko lisätä tuon myös wikipediaan sinne paniikkihäiriön kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 40v nainen ja menestyn työssäni ja elämä muuten kunnossa ja koen olevani onnekas ja onnellinen, mutta kärsin paniikkikohtauksista 1-2 krt vuodessa, enkä voi niille mitään. Lähipiiri ja lähimmät työkaverit ovat tietoisia tästä, ja ovat sanoneet että ei koskaan uskoisi että kaltaiseni "superihminen" voisi kärsiä mistään tuollaisesta, ja eivät todellakaan pidä hulluna vaan tuon ansiosta inhimillisenä yksilönä lähinnä. Tuo häiriö kun voi tulla kenelle vaan yllätyksenä, iästä, sukupuolesta ja asemasta riippumatta. Muistakaa se.

Vai oisko niin, että tämä onkin just näiden ns. superihmisten vaiva.

Olen kuullut että burn-outit ja paniikki/ahdistus olisivat kontrollifriikkien superihmisten vaiva. Täydellisyyden tavoittelijoiden vaiva siis.

Sen sijaan esim. masennuksesta ja sosiaalisesta fobiasta kärsii helpommin aivan eri tyyppinen persoona kuin edellä mainittu.

Ei tuokaan niin yksinkertaista ole. Kaikki mainitsemasi voivat esiintyä myös yhdessä, siinä onkin sitten hommaa selvittää mikä on se ongelman juurisyy.

Esimerkkinä oma kokemus: ylilyövä kontrollintarve, OCD-tyyppinen, yrittää "hallita" jotain siinä onnistumatta, ahdistus alkaa lisääntyä ja aikavälin x jälkeen paniikkikohtaukset tulevat kuvaan mukaan. Lopulta jatkuvan ahdistuksen takia kroppa ja pää ovat niin piipussa että keho lyö "jarrut" päälle ja seuraa masennuksen kaltainen tila, tosin lyhytkestoisempi, mutta oireet ovat samat (toivottomuutta, epätoivoa jne).

Ja minullakin diagnosoitiin ensin väärin masennus ennen kuin selvisi että ne ongelmat kumpuaa juurikin sieltä ylikontrolloinnista. Masennus oli vain oire joka tuli mukaan silloin kun uupumus jatkuvasta kontrollista kasvoi liian kovaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten on tuon varusmiespalveluksen kanssa. Onko kellään tietoa?

Eikö kukaan täällä tunne nuorta miestä jolla olisi paniikkihäiriö?

Tuttavani poika tuli armeijasta pois oltuaan siellä vain pari viikkoa. Syynä oli paniikkikohtaukset, joita sai aina kun siellä "huudettiin" Hän ei siis kestänyt komentamista. Hyvä asia, että nykyään otetaan tällaiset herkät ihmiset huomioon.

Tiedätkö onko pojalla nyt ne ns. hullun paperit joista aina puhutaan? 

Ei nyt suoranaisesti lue "hullu" mutta ikäväkyllä sinnepäin. Tasapainoton, yliherkkä ym. en muista kaikkea mitä tuttavani masentuneena luetteli pojastaan. Nyt poikakin niin masentunut ja pelokas, että on puhunut jopa itsetuhoisia asioita. Itkeskelee usein ym.

Vierailija kirjoitti:

Kuvailkaa pahin paniikkikohtaus mikä teille on joskus tullut. Miltä se sillä hetkellä teistä oikeasti tuntui? Missä se tapahtui? Miten selvisitte siitä? 

Mulla kävi muutaman kerran ambulanssi kun oireet tulivat keskellä yötä, heräsin siihen outoon tunteeseen ja huimasi, hengitys kiihtynyttä, kuoleman pelko. Tasapainohäiriöt hyperventiloimisesta. Siinä luulee jo että vakavammasta kuten aivoinfarktista olisi kyse. Kädetkin voivat kohtauksen yllättäessä puutua. Kohtauksen jälkeen jää vähäksi aikaan kova tärinä päälle. Johtuu varmaan adrenaliinista tai stressihormoniryöpystä. Kohtauksia alkoi tulla minulle sitten päivisinkin ilman mitään syytä. En edes stressannut kun kohtaus yllätti. Pääkuvat ja varjoainekuvaukset tehtiin vielä koko kehoon eikä mitään fysiologisia muutoksia näkynyt. Neurologi ja psykiatri tekivät yhteistuumin päätöksen että paniikkihäiriö on kyseessä. Lääkkeet sain ja helpotti kovasti, oireet lievittyivät ja satunnaisia kohtauksia vaan joskus harvoin enää.

Vierailija kirjoitti:

Olen 40v nainen ja menestyn työssäni ja elämä muuten kunnossa ja koen olevani onnekas ja onnellinen, mutta kärsin paniikkikohtauksista 1-2 krt vuodessa, enkä voi niille mitään. Lähipiiri ja lähimmät työkaverit ovat tietoisia tästä, ja ovat sanoneet että ei koskaan uskoisi että kaltaiseni "superihminen" voisi kärsiä mistään tuollaisesta, ja eivät todellakaan pidä hulluna vaan tuon ansiosta inhimillisenä yksilönä lähinnä. Tuo häiriö kun voi tulla kenelle vaan yllätyksenä, iästä, sukupuolesta ja asemasta riippumatta. Muistakaa se.

Minä olin yleensä se sosiaalisista äänekkäin ja hyvä puhumaamaan tuntemattomille, mutta minäkin kärsin paniikkihäiriöistä 20-30 vuotiaana. Yleensä ne iski kaupassa tai palaverissa.

Kukaan ei olisi ikinä uskonu jos olisin kertonu.

M42

Heh. Meillä oli intissä muutama heppu, jotka parkui heti kun kapiaiset vähän korotti ääntään. Kotia lähtivät äidin helmoihin. Ei oltu kuulemma koskaan heille huudettu. Toisinsanoen pumpulissa kasvatettu ja sen huomasi. Karaiskaa nyt hyvänen aika vähän kullannuppujanne elämää varten.

M 26

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti nuo jotka huutelee asiattomuuksia paniikkihäiriöisistä, saisivat jossain tilanteessa itse pahan paniikkikohtauksen! Aivan takavasemmalta.

Sen jälkeen olisi aivan eri ääni kellossa! :D

Samaa mietin, vaikka en yleensä kellekkään pahaa toivo.

Paniikkihäiriö ei ole hulluutta. Mielisairas on henkilö jolla todellisuudentaju on täysin kadoksissa, ns. todellisuuden "testaaminen" ei toimi, eikä ole henkilön itsensä kontrolloitavissa (esim tulee jatkuvia harhoja). Yleensä varsinaisena mielisairautena nähdään näistä syistä esim skitsofrenia. Ahdistus- ja paniikkiongelmat taas ovat mielenterveyden HÄIRIÖITÄ. Todellisuudentaju on pääsääntöisesti edelleen tallessa, vaikka kohtauksen ollessa päällä sitä on vaikea uskoa.

Masennuslääkityshän on sitten aivan väärä lääkitys paniikkipotilaalle, sillä ne voivat vaan aiheuttaa lisää ahdistusta ja laukaista useammin paniikkikohtauksia.

Ainakin ulkomailla on tutkittu että jos paniikkikohtaus menee täysillä läpi, niin keho ja aivot saattavat tarvita jopa pari kk siitä toipumiseen. Siksi nopeavaikutteinen rauhoittava olisi tärkeä saada siinä vaiheessa kun paniikin ensioireet alkavat. Suomessa lääkärit eivät ilmeisesti ymmärrä tätä ja siksi työntävät paniikkihäiriö- tai ahdistushäiriöpotilaalle masennuslääkkeitä jotka saattavat puolestaan laukaista monilla paniikkikohtausten lisäksi hermostoperäisiä vaivoja kuten sydämen lisääntynyttä tykytystä jolloin henkilö kokee ahdistuvansa lisää ja niistä lääkkeistä voi olla vaikea päästä eroon jos niitä on käytetty pitkän aikaa. Sanotaan että benzojakaan ei saisi käyttää pitkään koska ne eivät enää tehoaisi, mutta tuossa oli tutkittu sitä että niiden rauhoittava vaikutus ei heikkene pitkäaikaisessakaan käytössä mutta väsyttävä vaikutus kylläkin (koska niitä käytetään myös unilääkkeinä).

Minä en ole superihminen. Enkä syrjäytynyt. Ja vaikka olisin jompaa kumpaa niin väitän että näin olisi käynyt sittenkin.

Oma ensimmäinen paniikkikohtaukseni tuli todella yllättäen. Olin kaupan kylmäaltaalla valitsemassa kalapuikkoja kun yhtäkkiä tuli tunne kuin joku olisi kaatanut lämmintä nestettä rintakehästä vatsaonteloon. Sitten kouraisi vatsasta. Katsoin sivulle nähdäkseni huomasiko joku hätkähdykseni ja silloin tajusin että minua huimaa. Siis taju oli lähteä. Mietin onko tämä sairaskohtaus ja jos niin mitä laatua ja soitanko itse lanssin vai pyydänkö jotakuta kaupassaolijaa, siltä varalta että oma taju lähtee. Sitten alkoi sydän hakata ja päätin että kyseessä on sydänkohtaus. Eivät ole yleisiä alle kolmekymppisillä mutta kyllä niitäkin sattuu.

Heti kun olin päättänyt että sanon jollekin kaupassaolijalle jotain, minuun iski valtava pakokauhu. Siis sieltä oli päästävä ulos ja HETI. En kyennyt tekemään mitään muuta kuin jättämään ostoskorini kassalle ja poistumaan. Istuin läheiselle bussipysäkille hengittelemään. Huomasin että molemmat kädet ja suu alkoivat pistellä kuin turtuneena.

Jostain syystä - en vieläkään tiedä miksi - päätin kävellä kotiin. Koko matkan minua pyörrytti ja vatsaa kouristi mutta jotenkin ajattelin että kaikki on paremmin jos vain pääsen kotiin.

Kotona soitin parhaalle kaverille joka on sattumoisin sairaanhoitaja. Hän jo siinä vaiheessa mainitsi paniikkikohtauksen mahdollisuuden mutta koska oli huolissaan ja tajusi etten itse ole menossa lääkäriin, hän lähti viemään minua päivystykseen.

Siellä ei perusjuttuja enempää tutkittu, annettiin vain opamoxit kouraan ja käskettiin mennä pikimmiten omalle terkkarille. Sain myös psyk. polin numeron, mitä ihmettelin sillä olin rauhallinen, hyvässä elämäntilanteessa enkä kriiseillyt.

No, terkkarissa sitten kirjoitettiin vielä masennuslääke ja resepti rauhoittaviin. Pahimmat oireet lähti parissa viikossa, tosin edelleen saatan saada huimausta kaupassa, luultavasti siksi että se edellinen kauppareissu jätti jonkinlaisen tiedostamattoman pelon joka haluaa vastaavassa tilanteessa laueta.

Tätä kokemaani ennen kuvittelin että paniikkikohtaus on sitä että ihminen suurentelee jotain asioita päässään ja sitten rupeaa jotenkin "hysteeriseksi" sen seurauksena. Ehäps. Osasyy voi olla hyvinkinn fysiologinen. Keho erittää yhtäkkiä adrenaliinia keskiverron tiikeriä-pakoon-juoksun verran vaikka olet ihan vaan ruokaostoksilla. Se on aika jännä kokemus se.

Vierailija kirjoitti:

Heh. Meillä oli intissä muutama heppu, jotka parkui heti kun kapiaiset vähän korotti ääntään. Kotia lähtivät äidin helmoihin. Ei oltu kuulemma koskaan heille huudettu. Toisinsanoen pumpulissa kasvatettu ja sen huomasi. Karaiskaa nyt hyvänen aika vähän kullannuppujanne elämää varten.

M 26

Miten tuo curling-kasvatus liittyy millään tavalla PANIIKKIhäiriöön/kohtauksiin?

Kirjoitukselle 67 tuli heti alapeukku kullannupulta ja sen äidiltä👍

Kullannuput saivat just niitä "paniikkikohtauksia" lekurien mukaan. Siksi.

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkityshän on sitten aivan väärä lääkitys paniikkipotilaalle, sillä ne voivat vaan aiheuttaa lisää ahdistusta ja laukaista useammin paniikkikohtauksia.

Ainakin ulkomailla on tutkittu että jos paniikkikohtaus menee täysillä läpi, niin keho ja aivot saattavat tarvita jopa pari kk siitä toipumiseen. Siksi nopeavaikutteinen rauhoittava olisi tärkeä saada siinä vaiheessa kun paniikin ensioireet alkavat. Suomessa lääkärit eivät ilmeisesti ymmärrä tätä ja siksi työntävät paniikkihäiriö- tai ahdistushäiriöpotilaalle masennuslääkkeitä jotka saattavat puolestaan laukaista monilla paniikkikohtausten lisäksi hermostoperäisiä vaivoja kuten sydämen lisääntynyttä tykytystä jolloin henkilö kokee ahdistuvansa lisää ja niistä lääkkeistä voi olla vaikea päästä eroon jos niitä on käytetty pitkän aikaa. Sanotaan että benzojakaan ei saisi käyttää pitkään koska ne eivät enää tehoaisi, mutta tuossa oli tutkittu sitä että niiden rauhoittava vaikutus ei heikkene pitkäaikaisessakaan käytössä mutta väsyttävä vaikutus kylläkin (koska niitä käytetään myös unilääkkeinä).

Itse hoidin kohtauksia alkoholilla. En nyt mitään kännejä vetänyt mutta 3-4 annosta otin nopeasti aina kun se vain tilanteessa oli suinkin mahdollista. En suosittele kenellekkään toiselle hoitomuotona mutta itselleni se auttoi.

Minusta hullu on haukkumanimitys. En käyttäisi sitä millään tavalla mieleltään sairaasta ihmisestä.

Kyllä, silloin kun oireet ovat päällä.

Itsekin olen aika-ajoin hullu, mutta en koko ajan.

Mitä väärää siinä on, jos ajattelee, että mielenterveysongelmista kärsivä on hullu? Sitä ei kuitenkaan pidä mennä sanomaan kenellekään päin naamaa, jos ei tiedä, mitä ihminen itse tuosta käsitteestä ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kokenut edes itseäni hulluksi silloin kun oireet oli pahimmillaan.

Sulla on ollut ilmeisesti aika lieviä kohtauksia.

Niin no, vaan kaks kertaa muistan että tajunnan taso laski niin että oisin pudonnu jos en ois ollu istualtaan valmiiksi.

Sairastin yli kymmenen vuotta kuitenkin, oli parempia ja huonompia jaksoja. Usein hyperventiloin niin että naama puutui, oli erkoisen tuntusta.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole superihminen. Enkä syrjäytynyt. Ja vaikka olisin jompaa kumpaa niin väitän että näin olisi käynyt sittenkin.

Oma ensimmäinen paniikkikohtaukseni tuli todella yllättäen. Olin kaupan kylmäaltaalla valitsemassa kalapuikkoja kun yhtäkkiä tuli tunne kuin joku olisi kaatanut lämmintä nestettä rintakehästä vatsaonteloon. Sitten kouraisi vatsasta. Katsoin sivulle nähdäkseni huomasiko joku hätkähdykseni ja silloin tajusin että minua huimaa. Siis taju oli lähteä. Mietin onko tämä sairaskohtaus ja jos niin mitä laatua ja soitanko itse lanssin vai pyydänkö jotakuta kaupassaolijaa, siltä varalta että oma taju lähtee. Sitten alkoi sydän hakata ja päätin että kyseessä on sydänkohtaus. Eivät ole yleisiä alle kolmekymppisillä mutta kyllä niitäkin sattuu.

Heti kun olin päättänyt että sanon jollekin kaupassaolijalle jotain, minuun iski valtava pakokauhu. Siis sieltä oli päästävä ulos ja HETI. En kyennyt tekemään mitään muuta kuin jättämään ostoskorini kassalle ja poistumaan. Istuin läheiselle bussipysäkille hengittelemään. Huomasin että molemmat kädet ja suu alkoivat pistellä kuin turtuneena.

Jostain syystä - en vieläkään tiedä miksi - päätin kävellä kotiin. Koko matkan minua pyörrytti ja vatsaa kouristi mutta jotenkin ajattelin että kaikki on paremmin jos vain pääsen kotiin.

Kotona soitin parhaalle kaverille joka on sattumoisin sairaanhoitaja. Hän jo siinä vaiheessa mainitsi paniikkikohtauksen mahdollisuuden mutta koska oli huolissaan ja tajusi etten itse ole menossa lääkäriin, hän lähti viemään minua päivystykseen.

Siellä ei perusjuttuja enempää tutkittu, annettiin vain opamoxit kouraan ja käskettiin mennä pikimmiten omalle terkkarille. Sain myös psyk. polin numeron, mitä ihmettelin sillä olin rauhallinen, hyvässä elämäntilanteessa enkä kriiseillyt.

No, terkkarissa sitten kirjoitettiin vielä masennuslääke ja resepti rauhoittaviin. Pahimmat oireet lähti parissa viikossa, tosin edelleen saatan saada huimausta kaupassa, luultavasti siksi että se edellinen kauppareissu jätti jonkinlaisen tiedostamattoman pelon joka haluaa vastaavassa tilanteessa laueta.

Tätä kokemaani ennen kuvittelin että paniikkikohtaus on sitä että ihminen suurentelee jotain asioita päässään ja sitten rupeaa jotenkin "hysteeriseksi" sen seurauksena. Ehäps. Osasyy voi olla hyvinkinn fysiologinen. Keho erittää yhtäkkiä adrenaliinia keskiverron tiikeriä-pakoon-juoksun verran vaikka olet ihan vaan ruokaostoksilla. Se on aika jännä kokemus se.

Sama juttu, alitajunta huijaa tai siis provosoituu itsekseen jostain tuntemattomasta syystä. Mulla melkein samanlainen kokemus kuin sinulla.

Mulle tuli kerran tuollainen outo derealisaatio kun olin työpaikalla, että muiden äänet alkoivat kuulua kaukaa, irtaudun ruumiista, katson muita kauempaa ja ihmettelen ovatko he olemassa tässä ja nyt, eli todella epätodellinen olo ja se pelotti. Olin saanut parit ahdistuskohtaukset viikkoa aiemmin. Muutama päivä oli lähes masennuksen tuntua kun koin ettei elimistöni ole kunnossa.

Sitten nuo oireet loppuivat.

Kysyin lääkäriltä mitä tuossa on voinut olla, hän ei ottanut kantaa, ohitti vaan kysymykseni. Olin siis tuolloin lääkärintarkastuksessa pienen leikkauksen jälkeen.

Kävin ulkomailla kaverini luona noin kuukausi tuosta eteenpäin ja tämä kokemus tuli puheeksi. Hänen paikallinen lääkärituttava kysyi että olenko ollut missään toimenpiteessä ennen noita kokemuksia. Kerroin että minulle tehtiin pieni leikkaus nukutuksessa viikkoa aiemmin kuin sain ahdistuskohtauksen. Hän sanoi että nukutusaineet saattaa aiheuttaa ihmisille tuon kaltaisia oireita, että joidenkin elimistöt ovat herkempiä niille.

Oletteko te olleet tietoisia tällaisesta? Luin aiheesta ja siitä löytyi ulkomaisia julkaisuja että nukutusaineet saattavat vaikuttaa hetkellisesti persoonaan ja mielialaan, mutta eikö suomalaislääkäritkään tunne tätä ja osaa yhdistää näitä asioita toisiinsa??