Sauli Niinistön päättötyö on vain hänen "omissa kokoelmissaan" Media ei saa nähdä sitä
"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta huhtikuussa 1974. Tutkintoon kuulunutta lopputyötutkielmaa etsittiin jo edellisten vaalien aikaan 2012, mutta sitä ei löydy laitokselta tänä päivänäkään.
– Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tutkielmaa ei säilytetä Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, dekaani Jussi Tapani kertoo IS:lle."
https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005537995.html
"– Tasavallan presidentillä on hallussaan alkuperäinen tutkielma, ja hän haluaa ymmärrettävästi säilyttää sen itsellään.
Tapanin mukaan tiedekunta ei aio lähteä kokoamaan 1970-luvulla laadittuja opinnäytetöitä.
Vuonna 2014 Turun yliopiston kansliasta luvattiin IS:lle, että kopio presidentti Niinistön akateemisesta lopputyöstä vielä toimitetaan yliopistolle."
Kommentit (240)
Jos en nyt jaksa veikkailla onko tällaista tutkielmaa edes ollut olemassa (vai onko median julkaisema kuva työn kannesta myöhemmin tehty mediaa varten), niin ne kaikki kurssit oli tietojen mukaan Niinistöltä menneet läpi erittäin heikoin arvosanoin. Samoin lukiotodistuksensa oli heikko. HÄn on kokoomuslainen prakmaatikko. Kokkarit usein ovat teoreettisesti heikompia, he ovat näitä ns. tekijöitä. Kauheesti tehdään kaikkea ja saadaan aikaiseksi, mutta yhtään ei mietitä saadaanko aikaiseksi hyvää vai pahaa. Ollaan ensimmäisinä äänessä ja omasta mielestä oikeassa, sen kummempia syvämietteitä ei kaivata. Metsässä näkyy tekemätöntä työtä ja Dubaissa kauniita naisia bikineissä... ja sitä rataa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa esim. elämänkerran kirjoittajaa tai historioitsijaa, joka haluaisi perehtyä Niinistön elämään ja uraan. Kyllä tuollaiselle kirjoittajalle tai tutkijalle myös Niinistön tekemä lopputyö voisi olla ihan kiinnostavaa materiaalia. Ei tarvitse olla kyse oikeustieteen tutkijasta välttämättä.
Eiköhän Sale sen elämäkerturilleen näytä, jos hänellä se on.
Ei riitä. Kansa haluaa nähdä sen nyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmistui kuitenkin.
Mistä tiedät, jos kerran päättätyötä ei ole?
Ilmeisesti et ole yliopistoa käynyt, mutta kyllä sieltä saa todistuksenkin. Ei tarvitse lopputyötä paukauttaa pöytään joka työnhaun yhteydessä.
Nyt ei ole kyse missään tusina-taavista. Kyllä presidentin lopputyö täytyy olla olemassa.
Muutenhan voidaan lyödä ihan läskiksi kaikki asiat.
Esim huhtiksen plagiointiväite on aivan turha silloin.
Kyllähän sekin valmistui...
Kyllä. Molempien työt on jossakin vaiheessa hyväksytty, ja he ovat valmistuneet, eli sikäli pulinat pois. Huhtasaaren kohdalla tapahtunut on ihan puhtaasti yliopiston häpeä, ja yliopiston asia on myös se, missä määrin kirjastosta puuttuu opinnäytetöitä.
Hauska juttu tuo "pulinat pois"
Tässä ei todellakaan olla missään "pulinat pois" vaiheessa!
Te kokkarit ja muut Salen fanittajat voitte mennä itseenne, aika pitkäksikin aikaa, ellei muu auta.
Kansalla on oikeus tietää onko presidentti huijari vai ei.
Mitä Huhtasaaren plagiointiin tulee, uskon että moni muukin on plagioinnut, varmaan hänkin. En kuitenkaan välitä asiasta, koska erittäin epätodennäköisesti on tuleva pressa.
Mistä tiedämme onko Salen lopputyö törkeän selvää lainausta, ellemme kukaan näe sitä.
Ei sitä huvikseen ole piiloteltu.
En ole kokkari, enkä aio äänestää Saulia. Minua vain ihmetyttää tuo gradun metsästys, kun ihan selkeästi kyseessä on tarve etsiä siitä vikoja.
Olen akateeminen, mutta voin ihan suoraan myöntää, ettei minulla ole kompetenssia arvioida 1970-luvun oikiksen lopputyötä. Olivatko ne kirjallisuuskatsauksia tuolloin, kertokoon ken tietää. Samoin on aika tavaton urakka alkaa kaivaa sen lähteitä, mutta toisaalta ilmeisesti palstalla on ihmisiä, joilla aika tuohon riittäisi.
Ei tässä mitään vikoja olla etsimässä, vaan ihan sitä itse työtä!
Niin mihin tarkoitukseen? Anna kun arvaan, haluat tehdä akateemisen opinnäytetyön lauseenvastikkeiden käytöstä oikiksen lopputöissä vuonna 1974, eivätkä ne saatavilla olevat mitenkään riitä.

Kansa haluaa nähdä sun pyllysi nyt!

Kyllä tässä vaiheessa olisi ihan itseisarvo, mikäli se työ olisi olemassa.
Kyllähän Huhtasaaren gragua väitetään plagiaatiksi ja Väyrysen tohtotiväitelmää fiktioksi.
Eikös olisi ihan hyvä lukaista läpi mitä ns "tolkun ihminen" on kerännyt paperille"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa esim. elämänkerran kirjoittajaa tai historioitsijaa, joka haluaisi perehtyä Niinistön elämään ja uraan. Kyllä tuollaiselle kirjoittajalle tai tutkijalle myös Niinistön tekemä lopputyö voisi olla ihan kiinnostavaa materiaalia. Ei tarvitse olla kyse oikeustieteen tutkijasta välttämättä.
Eiköhän Sale sen elämäkerturilleen näytä, jos hänellä se on.
Ei riitä. Kansa haluaa nähdä sen nyt!
Kansa haluaa nähdä sun pyllysi nyt!
Tästä huomaa hyvin Niinistön kannattajien argumentointitaidon ja älynlahjat, näillä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei voisko joku Turussa asuva käydä kysymässä sitä tutkielmaa Yliopistolta?
Eikös niiden pitäisi näyttää se?
Kadonnut yliopiston kokoelmasta.
Mystinen katoaminen, samalla tavalla kuin isänmaallisuus, Salelta kadonnut täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa esim. elämänkerran kirjoittajaa tai historioitsijaa, joka haluaisi perehtyä Niinistön elämään ja uraan. Kyllä tuollaiselle kirjoittajalle tai tutkijalle myös Niinistön tekemä lopputyö voisi olla ihan kiinnostavaa materiaalia. Ei tarvitse olla kyse oikeustieteen tutkijasta välttämättä.
Eiköhän Sale sen elämäkerturilleen näytä, jos hänellä se on.
Ei riitä. Kansa haluaa nähdä sen nyt!
Usko pois aika tylsää tekstiä! Ja kannetkin tylsän mustat .
Ota mikä tahansa gradu tai dippatyö ja kuvittele siihen Niinistön nimi .Samalta se näyttää.
Sanois nyt edes että on hukannut sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa esim. elämänkerran kirjoittajaa tai historioitsijaa, joka haluaisi perehtyä Niinistön elämään ja uraan. Kyllä tuollaiselle kirjoittajalle tai tutkijalle myös Niinistön tekemä lopputyö voisi olla ihan kiinnostavaa materiaalia. Ei tarvitse olla kyse oikeustieteen tutkijasta välttämättä.
Eiköhän Sale sen elämäkerturilleen näytä, jos hänellä se on.
Ei riitä. Kansa haluaa nähdä sen nyt!
Kansa haluaa nähdä sun pyllysi nyt!
Tästä huomaa hyvin Niinistön kannattajien argumentointitaidon ja älynlahjat, näillä mennään.
Ei hätää, kokkareille kelpaa tukijoiksi myös heikkolahjaiset!

Tuossa tulivat ilmi alkuperäisen argumentaation heikkoudet. Ensinnäkin kuka vain pystyy väittämään kansan haluavan milloin mitäkin. Ja toisekseen ei sinun tarvitse näyttää pyllyäsi tai mitään muutakaan vain siksi, että joku vaatii.
Jos se on myynyt sen seuraavan vuoden kokoomuslaiselle opiskelijalle? Tällä pääsee läpi, mutta on tarpeeksi huono että kiinnostaisi ketään.
Jos sitä hyödynnettiin 90-luvun lamassa eikä kehdata tunnustaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa esim. elämänkerran kirjoittajaa tai historioitsijaa, joka haluaisi perehtyä Niinistön elämään ja uraan. Kyllä tuollaiselle kirjoittajalle tai tutkijalle myös Niinistön tekemä lopputyö voisi olla ihan kiinnostavaa materiaalia. Ei tarvitse olla kyse oikeustieteen tutkijasta välttämättä.
Eiköhän Sale sen elämäkerturilleen näytä, jos hänellä se on.
Ei riitä. Kansa haluaa nähdä sen nyt!
Kansa haluaa nähdä sun pyllysi nyt!
Tästä huomaa hyvin Niinistön kannattajien argumentointitaidon ja älynlahjat, näillä mennään.
En kannata Niinistöä, sori vaan. Onko sun pyllyssäsi jotain salattavaa? Vai eikö sitä ole ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa esim. elämänkerran kirjoittajaa tai historioitsijaa, joka haluaisi perehtyä Niinistön elämään ja uraan. Kyllä tuollaiselle kirjoittajalle tai tutkijalle myös Niinistön tekemä lopputyö voisi olla ihan kiinnostavaa materiaalia. Ei tarvitse olla kyse oikeustieteen tutkijasta välttämättä.
Eiköhän Sale sen elämäkerturilleen näytä, jos hänellä se on.
Ei riitä. Kansa haluaa nähdä sen nyt!
Usko pois aika tylsää tekstiä! Ja kannetkin tylsän mustat .
Ota mikä tahansa gradu tai dippatyö ja kuvittele siihen Niinistön nimi .Samalta se näyttää.
Eli mitään järkevää syytä ei edelleen kokoomustrollaaja keksi, miksei sitä kirjoitelmaa voisi nähdä.
Selvä tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa esim. elämänkerran kirjoittajaa tai historioitsijaa, joka haluaisi perehtyä Niinistön elämään ja uraan. Kyllä tuollaiselle kirjoittajalle tai tutkijalle myös Niinistön tekemä lopputyö voisi olla ihan kiinnostavaa materiaalia. Ei tarvitse olla kyse oikeustieteen tutkijasta välttämättä.
Eiköhän Sale sen elämäkerturilleen näytä, jos hänellä se on.
Ei riitä. Kansa haluaa nähdä sen nyt!
Kansa haluaa nähdä sun pyllysi nyt!
Tästä huomaa hyvin Niinistön kannattajien argumentointitaidon ja älynlahjat, näillä mennään.
Tuossa tulivat ilmi alkuperäisen argumentaation heikkoudet. Ensinnäkin kuka vain pystyy väittämään kansan haluavan milloin mitäkin. Ja toisekseen ei sinun tarvitse näyttää pyllyäsi tai mitään muutakaan vain siksi, että joku vaatii.
Alkuperäinen ajatus oli kylläkin että pressanvaalien ehdokkailta olisi joku lopputyö, jos kerran ovat valmistuneet.
Ei se että huudellaan typeryyksiä.
Vaikka pakostihan Niinistön kannattajissa on paljonkin heikkolahjaisia johtajien palvojia.
Ne jotka ajattelevat omilla aivoillaan, vaativat ehdokkaat samalle viivalle.
Arvojohtajalle avoimuus on prioriteettien kärjessä.
Eiku...
Nuori Laura hiillostettiin huolella päättötyöstä, mutta vanhoilla jäärillä ne kuuluvat yksityiskokoelmiin...eiku?
Vierailija kirjoitti:
Who gives a fuck?
Ilmeisesti ei Salen kannatajat.
Sokeasti eteenpäin, Kuningas Sauli pelastaa! Mutta vain rikka..., eikun eihän sitä saanut sanoa ääneen. Tyhmä tyhmä tyhmä!