Lopetin kirkon ruoka-avussa käynnin sen jälkeen
kun mulle kerta toisensa jälkeen mulle jaettiin makaronipusseja. Alussa sain ruokakortteja kauppaan, enää ei tullut vinkumallakaan. Toinen syy on se, että siellä kävi ihmisiä jotka oli jollain rikastuneet koska omistivat merkkiauton.
Itse opiskelijana olisin tarvinnut vähän sponssia kun en tukia enkä lainaa enää saa. Mutta ei sitten. Pärjätään omillaan. Meni maku koko ruoka-apuun. Ja ennen ku joku tulee urputtamaan niin en mennyt sinne huvikseni.
Kommentit (55)
No jos ruokaa kerran on niin sittenhän asiasi ovat kunnossa etkä apua tarvi ja jos ruokaa ei ole niin makaronipussikin on varmasti ihan jees.
Etkö siis muuta saanut kuin makaronia?
Jos sattuu olemaan jokin ruokarajoite, eikä makaroni käy, niin paljonpa hyötyä makaronista on.
A. Jokainen aikuinen terveessä ja reippaassa olotilassa huolehtii omasta itsestään.
- aina se ei kuitenkaan ole mahdollista ja joskus itsestään riippumattomistakin syistä voi löytää itsensä hankalista tilanteista, jolloin omin voimin ei yksinkertaisesti pysty/kykene etenemään.
Siksi on todella hienoa, että sivistysyhteiskunnassamme vallitsee auttamisen kulttuuri. Heikommassa asemassa ja todella apuja tarvitsevia autetaan. Pyörtynyttä ei jätetä yksin maahan makaamaan, vaan autetaan. Tällöin jokainen auttaa omien kykyjensä mukaan. Mutta...
B. Millä oikeudella avunsaaja näkee tilaisuuden valittaa avun tarjoajasta? Jos omat varat ei riitä välttämättömimpiin tarpeisiin (ruoka, lääkkeet, majoitus, vaatteet) pitäisi tilanne olla sen verran paha, että mikä tahansa syötäväksi kelpaava pitäisi olla ison kiitoksen aihe. Mielestäni todella törkeää valittaa saadun ruoka-avun, hoitoavun, majoitusavun laadusta.
Jos joku antaisi minulle suoraa rahaa satasen kuussa, ei tulisi mieleenikään valittaa, jos seteli sattuisi olemaan hieman rypyssä tai että se on aivan liian vähän. Jos joku haluaa ruokkia minut silloin, kun olen nälissäni en kehtaisi valittaa jos en saisikaan panineja tai kolmioleipiä vaan minulle tarjotaan makaronilaatikkoa. Jos joutuisin pakkaspäivänä olemaan vähissä vaatteissa ulkona ja pahimmillaan viettämään yöni pakkasessa, ei tulisi mieleenikään valittaa, jos joku ystävällinen tarjoaisi minulle edes lämpimän autotallin, minkä lattialla voisin nukkua.
Käsittämätöntä itsekeskeisyyttä hyvät ihmiset!!!
Sitten nämä "entäs ruokarajoitteiset" henkilöt. Rajoite on rajoite eikä sille mitään voi. Silti jos joku taho tarjoaa edes jotain, on minusta tosi typerää valittaa. Ehdotuksia ja pyyntöjä toki voi esittää rajoitteden tapauksessa, mutta valittaminen... huoh.
Itse opiskelijana elin parhaimmillaan 5 e / vko ruokaan. Kävin opintojen ohessa töissä ja aamulenkeilläni keräilin pulloja. Nykyisin olen hyväpalkkaisessa työssä ja tuen osaltani heikompiosaisia, eli olkaapa hyvät. Valitukset voitte osoittaa kauppakeskuksen maksuttoman saniteettitilan peilistä näkyvälle peilikuvalle.
Tämä valittamisen tilanne johtunee liian hyvään tottumisesta. Mitään ei tarvitse itse tehdä vaan oletetaan, että taikaihmiset vetää taikaseinästä riihikuivaa, jota voi jaella sitten eteenpäin ilman vastapalveluksia.
"Mutta entäpä sitten nämä xxx xxx xxx xxx....? "----> se kauppakeskuksen peili
Itse ruoka-avussa käymisen, en omista pakastinta ja suurin osa kassiin laitetuista ruuista oli lihoja. En omista pakastinta, joten olisi joutunut syömään 300 grammaa lihaa päivittäin. Lisukkeeksi sai leipää ja hillomunkkeja. Kun lopetin ruoka-avun, olo alkoi tuntua terveemmältä ja aloin laihtumaan. En enää lainkaan syö lihaa. Mutta sitä vielä ihmettelen vain, että miksi ruoka-avussa ei voi jakaa kasviksia ja hedelmiä tai jotain terveellisempää kuin liha ja hillomunkit?
Tämä on vain efekti minkä olet saanut verkostoitumisesta kuin ennen talvea miljonääri sijoitti rahaa verkostoitumalla isojen kauppojen ruokiin. Tästä on tullut paljon hyvää ruokaa jakaville mikroskooppi tutkijoille.
Vierailija kirjoitti:
Jos sattuu olemaan jokin ruokarajoite, eikä makaroni käy, niin paljonpa hyötyä makaronista on.
Ota apu vastaan kun sitä tarjotaan. Vaikka olisit allerginen omenoille, mutta sinulla olisi hirveä nälkä ja sinulle tarjotaan omena, on parempi että syöt sen omenan valittamatta olit sitten allerginen tai et kuin se että kituisit vielä nälissäsi. Jos ei kelpaa niin ei sitten.
Oliko tummaa vai valkoista makaronia? Epäterveellisten ruokien jakaminen ruoka-apuna pitäisi kieltää lailla.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tummaa vai valkoista makaronia? Epäterveellisten ruokien jakaminen ruoka-apuna pitäisi kieltää lailla.
Ruoka-avussa jaettava makaroni on vaaleaa, lisäksi jokaista 100 gramman annoksen keittämistä kohti pyydetään ohjeissa käyttämään 10 litraa vettä. Mistä siis saa yli 10 litran kattilan, jotta voit keittää edes 100 grammaa epäterveellistä makaronia?
Vierailija kirjoitti:
Oliko tummaa vai valkoista makaronia? Epäterveellisten ruokien jakaminen ruoka-apuna pitäisi kieltää lailla.
Henkilöt joilla on mahdollisuus valittaa ruuan terveellisyydestä pitäisi potkia isoilla monoilla pois ruoka-avusta. Asiat eivät heillä ole vielä niin heikosti että olisivat ruoka-avun todellisessa tarpeessa.
hurstin leipäjonosta saa parempaa safkaa, tosin joskus vain makkaraa mutta jos sanot ettet syö sianlihaa voit saada naudan sisäfileppaistin tai lohta tiskin alta niin tein itsekin ja sain niin saa muslimitkin, muut syö makkaraa
Vierailija kirjoitti:
Itse ruoka-avussa käymisen, en omista pakastinta ja suurin osa kassiin laitetuista ruuista oli lihoja. En omista pakastinta, joten olisi joutunut syömään 300 grammaa lihaa päivittäin. Lisukkeeksi sai leipää ja hillomunkkeja. Kun lopetin ruoka-avun, olo alkoi tuntua terveemmältä ja aloin laihtumaan. En enää lainkaan syö lihaa. Mutta sitä vielä ihmettelen vain, että miksi ruoka-avussa ei voi jakaa kasviksia ja hedelmiä tai jotain terveellisempää kuin liha ja hillomunkit?
Omistatko jääkaapin?Lieden tai mikroaalto uunin? Onko sähkölaskusi maksettu?
Söitkö raakana kun piti kerralla vetää.
Tiedoksesi myös,ruoka-apu ei ole Stockan herkku.
Sellainen köyhäinravintola, jonne työttömät voisivat vuoroin aktivoitua, olisi hyvä olla olemassa. Siellä olisi sitten lounasta tarjolla arkisin halvalla. Ilmaisjakelusta raaka-aineet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tummaa vai valkoista makaronia? Epäterveellisten ruokien jakaminen ruoka-apuna pitäisi kieltää lailla.
Henkilöt joilla on mahdollisuus valittaa ruuan terveellisyydestä pitäisi potkia isoilla monoilla pois ruoka-avusta. Asiat eivät heillä ole vielä niin heikosti että olisivat ruoka-avun todellisessa tarpeessa.
Eli tapetaan köyhät joko nälkään tai epäterveellliseen ruokaan. Sillähän niistä pääsee.

No sitä porkkanaa ja sesonki heviä (yleensä euron kilo) voi myös ostaa niillä tukirahoilla.Ruokaapu on lähinnä säilyvää kuivakamaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tummaa vai valkoista makaronia? Epäterveellisten ruokien jakaminen ruoka-apuna pitäisi kieltää lailla.
Henkilöt joilla on mahdollisuus valittaa ruuan terveellisyydestä pitäisi potkia isoilla monoilla pois ruoka-avusta. Asiat eivät heillä ole vielä niin heikosti että olisivat ruoka-avun todellisessa tarpeessa.
En ole samaa mieltä. Sukulaiseni sairasti syöpää ja oli tietysti täysin yhteiskunnan avun varassa. Kyllä olisin raivostunut jos hänelle olisi pelkkää makaronia tarjoiltu, eihän sellainen auta paranemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ruoka-avussa käymisen, en omista pakastinta ja suurin osa kassiin laitetuista ruuista oli lihoja. En omista pakastinta, joten olisi joutunut syömään 300 grammaa lihaa päivittäin. Lisukkeeksi sai leipää ja hillomunkkeja. Kun lopetin ruoka-avun, olo alkoi tuntua terveemmältä ja aloin laihtumaan. En enää lainkaan syö lihaa. Mutta sitä vielä ihmettelen vain, että miksi ruoka-avussa ei voi jakaa kasviksia ja hedelmiä tai jotain terveellisempää kuin liha ja hillomunkit?
Omistatko jääkaapin?Lieden tai mikroaalto uunin? Onko sähkölaskusi maksettu?
Söitkö raakana kun piti kerralla vetää.
Tiedoksesi myös,ruoka-apu ei ole Stockan herkku.
Kaipa hänellä on jääkaappi. Se liha ei vaan säily millään yli viikkoa kypsennettynä. Varmaan ei ollut kovin hyvä päivämäärä, joten ei säily raakanakaan.
Ainakin leipä on yleensä kuivaa, eikä siinä ole enää mitään tuoreen leivän tuksuakaan.
Salaatit ovat aina nahjuisia, tomaatit jo aivan pehmeitä, banaaneista puolet mätiä jne. Tuotteet pitäisi olla esillä jossain hyllyillä siellä yksitellen, josta saisi ottaa annettuun kassiin sen mitä haluaisi, ettei tulisi niin paljon sorsanruokaa kannettavaksi ja ihan kompostiin valmista laskiämpärikamaa.
Makaroni on halpaa kaupoissakin ja sen syöminen pääasiallisena ravintoaineena lähinnä epäterveellistä.
Sain kerran esim. vesimelonin, joka oli jo alkanut sisältä käymään ja maistui kokeillessani lähinnä jo etikalta.
Pitäisikö markettien poistotuotteiden jäteporsaaksi pääsystä työttömänkään osoittaa jotain kosteasilmäistä kiitollisuutta ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ruoka-avussa käymisen, en omista pakastinta ja suurin osa kassiin laitetuista ruuista oli lihoja. En omista pakastinta, joten olisi joutunut syömään 300 grammaa lihaa päivittäin. Lisukkeeksi sai leipää ja hillomunkkeja. Kun lopetin ruoka-avun, olo alkoi tuntua terveemmältä ja aloin laihtumaan. En enää lainkaan syö lihaa. Mutta sitä vielä ihmettelen vain, että miksi ruoka-avussa ei voi jakaa kasviksia ja hedelmiä tai jotain terveellisempää kuin liha ja hillomunkit?
Omistatko jääkaapin?Lieden tai mikroaalto uunin? Onko sähkölaskusi maksettu?
Söitkö raakana kun piti kerralla vetää.
Tiedoksesi myös,ruoka-apu ei ole Stockan herkku.Kaipa hänellä on jääkaappi. Se liha ei vaan säily millään yli viikkoa kypsennettynä. Varmaan ei ollut kovin hyvä päivämäärä, joten ei säily raakanakaan.
???? 7x300g = 2.1kg lihaa tosissanneko väitätte , että ruoka-avussa jaetaan jotain kokonaisia porsaan takapotkia tai sisäfileitä
Liha säilyy kypsennettynä esim.pataruuassa ihan ok joku 5 päivää tai kokonaisena uunissa kypsennettynä.
Jos ruoka-apu ei kelpaa sitä ei ole pakko ottaa vastaan.
Seuraava!