Miksi eronneet pitävät exän sukunimen?

Minulla on tyttönimi ihan periaatteesta. En halua vaihtaa ns. pakosta. Sukunimi on osa identiteettiäni ja nykyään myös henk.koht. historiallinen juttu.

Lapsilla on isiensä sukunimi, kummallakin oma. Kun muutin kimppaan nykymiehen kanssa, meitä oli 3 ja jokaisella oma sukunimi. Ei haitannut yhtään.

Mulle se sukunimi ei ole erityisen tärkeä, joten olen vaihtanut sen molemmilla kerroilla avioituessa ja jättänyt vaihtamatta erotessa ensimmäisestä liitosta. Etunimeä en vaihtaisi koskaan, se olen minä.

Tiedoksi alballe, joka on lesbo, ettei sitä sukunimeä kukaan todellakaan vaihda "jonkun äijän" takia. Se vaihdetaan sen oman rakkaan miehen takia, ja suureksi osaksi kyllä myös lasten takia. Ja oikeastaan se vaihdetaan miehen vanhempien takia, jotka on odottaneet pojasta sukunimen eteenpäin viejää toisin kuin tyttären vanhemmat. Nythän asia on muuttumassa, kun mies on saanut vaihtaa nimeä jo yli 30 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Oma laiskuus ja visuus. 😉 kaikki pitäis uusia, kortit, passi yms. Ja nimen muutoskin maksaa. Sukunimeni kyllä vaihtuu kohta, kun menen uudelleen naimisiin.

Näin meni minullakin. :) Omanimijankkaaja varmaan tukehtuu pullaansa, kun kuulee että jo toisen kerran vaihdoin miehen nimelle!

Näistä kolmesta nimestä ex-puolison nimi on mukavin ja kaunein, mutta tässä kohdin tuli sellainen olo, että uudelleen naimisiin mennessä en voi sitä enää käyttää. Joten ihan itse valitsin, olenko jatkossa isäni nimellä vai puolisoni nimellä.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten kun se ex menee uudestaan naimisiin, ja uusikin vaimo ottaa miehen nimen, niin 2 rouva Markku Tenhosta pyörii mestoilla. Joo, en ymmärrä.

No tää on just se miks pidin oman nimen. Miehellä oli eksä, ja olis kyllä ollut liian outoa, ihan kuin sillä vois olla neljä vaimoa tai haaremi. Juuei.

Sen miehen sukunimen vuoksi yleensä naimisiin meninkin.

Upea nimi, oma tyyliin toropainen virtanen yms.

Miksi vaihtaisin? Olin koko nuoruuden tällä nimellä (menimme naimisiin hyvin nuorena), ja kaikki tuntee minut tämän nimisenä.. Olisi todella outoa vaihtaa nimi yhtäkkiä toiseen.. Vaihdan sitten jos menen joskus naimisiin. Ei nimellä niin väliä! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noloa pitää exän nimi ja noloa vaihdella nimiä ylipäänsä jonkun äijän takia. Ja säälittävää elää 20 vuotta nimen kanssa, joka "ei tunnu omalta". Ottakaa naimattomat lukijat opiksenne, ja pitäkää oma nimenne! Se on päätös, jota ette tule katumaan, kävi sitten niin tai näin.

Ilkeästi sanottu, mutta pakko myöntää, etten ole katunut vaan kiitellyt, että pidin oman sukunimeni. Ainoa harmi on, että haluaisin olla saman niminen kuin lapseni. Olisi pitänyt pitää pääni myös siinä että lapsen sukunimeksi tulee äidin nimi.

Mitä ilkeätä siinä on , jos sanoo, ettei ole katunut, kun on pitänyt oman nimen naimisiin  mennessä? Minäkin pidin oman nimen , kun menin naimisiin. En edes ollut ajatellut muuta.  Ja lapset on minun nimellä, tietenkin. Minähän se olin , joka ne kantoi, synnytti, käytti neuvolassa, vein tarvittaessa lääkäriin ja istuin koululla vanheimpainillat. Kätevää kun lapset on omalla nimellä.  Olin jo lapsena ajatellut, etten koskaan mene naimisiin, koska en halua kantaa vierasta sukunimeä. No , laki sitten jossain vaiheessa muuttui, ja antoi aikuiselle ihmiselle mahdollisuuden päättää omasta nimestään naimisiin mennessä. Olikin jotenkin hullua, että laki määräsi aikuisen naisen pakolla vaihtamaan nimensä naimisiin mennessä:)  Lapsille (nyt jo aikuisia) on normaalia, että vanhemmat on omilla sukunimillään ja tuskinpa tyttäret nimeään vaihtaa naimisiin nennessään.

Eniten olen ihmetellyt miehiä, jotka sanovat avioliiton ehdoksi sen, että nainen ottaa miehen nimen. Sitten eron tullessa samat miehet vaativat, että naisen pitää luopua sukunimestä. Käsittämätöntä, ei sukunimi ole kuin paita, jota vaihdetaan vähän väliä. Yhden tuollaisen tyypin tunnen oikeassa elämässä, mutta palstalta olen myös lukenut tuosta.

Olin vielä nuori, kun kuulin, että on valmisteilla lakimuutos, joka sallii naisen pitää nimensä naimisiin mennessä. Olin ihan innoissani. Oma sukunimeni on ruma, mutta se on osa minua. Pidin sen sitten avioituessani, mies vähän nikotteli, mutta tottui. Lapset on isänsä nimellä, se on lyhyt, nätti ja helppo ulkomaillakin.

Moni on kysynyt multakin että miksi en vaihtanut takaisin omaan tyttönimeeni. Miksi vaihtaisin? Menee rahaa ja kauhee vaiva ilmoitella nimenvaihdoksesta. Teen sen sitten jos/kun menen uudelleen naimisiin. Eikä mulla ole mitään eksää tai sen sukua vastaan. Nimikin on ihan ok ja normaali.

Nimenvaihto ajokorttiin, henkkariin, passiin, ajoneuvorekisteriin ja muihin asiakkuuksiin on jumalattoman työläs ja kallis prosessi. Kokeilepa itse.

Nimen vaihtaminen myös eron jälkeen ei kiitos. Se on kallista ja aikaavievää.  Jo se, että naimisiin mennessään aikaisemmin joutui ottamaan miehen nimen, niin kaikki viralliset asiakirjat piti uusia.  Uudet valokuvat piti olla uusiin asiakirjoihin. Työpaikan henkilökortti, ajokortti, passi, kelakortti, bussilippu jne. Joka paikkaan piti tietysti ilmoittaa nimen vaihtuneen esim. pankkiin ja sinne myös piti olla virkatodistus todisteeksi.  Melko monta virkatodistusta jouduin hankkimaan ja niihin ainakin silloin merkattiin mihin tarkoitukseen todistus tarvitaan.

Olkaa onnellisia te joiden ei enää tarvitse ottaa miehen nimeä vaan olette saaneet päättää pidättekö entisen nimenne jatkossakin.  En usko, että ryhtyisin samaan rumpaan mikäli meille ero tulisi.  Koskaan ei tietenkään voi vannoa, mutta tässä ja nyt olen vaihtoa vastaan. 

Turha kulu ja vaiva vaihtaa nimi.Kaikki henkkarit ja muut.

Vierailija kirjoitti:

Mulle se sukunimi ei ole erityisen tärkeä, joten olen vaihtanut sen molemmilla kerroilla avioituessa ja jättänyt vaihtamatta erotessa ensimmäisestä liitosta. Etunimeä en vaihtaisi koskaan, se olen minä.

Jos sukunimi ei ole tärkeä, niin miksi se pitää alunperinkään vaihtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noloa pitää exän nimi ja noloa vaihdella nimiä ylipäänsä jonkun äijän takia. Ja säälittävää elää 20 vuotta nimen kanssa, joka "ei tunnu omalta". Ottakaa naimattomat lukijat opiksenne, ja pitäkää oma nimenne! Se on päätös, jota ette tule katumaan, kävi sitten niin tai näin.

Ilkeästi sanottu, mutta pakko myöntää, etten ole katunut vaan kiitellyt, että pidin oman sukunimeni. Ainoa harmi on, että haluaisin olla saman niminen kuin lapseni. Olisi pitänyt pitää pääni myös siinä että lapsen sukunimeksi tulee äidin nimi.

Minä en vaihtanut nimeäni naimisiin mennessäni, ja poikani saivat minun nimeni. Miehelle tämä oli ok ja se siitä.

Menin nuorena (alle kaksikymppisenä) naimisiin ja siihen aikaan tyttönimen säilyttäminen ei ollut naiselle avioliitossa mahdollista. Erosimme, kun olin 45-vuotias. En halunnut luopua nimestä, jolla olin koko siihenastisen aikuiselämäni viettänyt ja jolla minut työ- ja harrastuspiireissä tunnettiin. Ei se ollut enää minulle mikään "miehen nimi", vaan ihan oma nimeni, jota olin kantanut suurimman osan elämästäni. Tyttönimi, jota viimeksi käytin 19-vuotiaana ei olisi tuntunut yhtään enempää omalta.

Miksei se vaiva ja laiskuus vaivannut naimisiin mennessä vaan vasta erotessa? Ettei vaan olis "hienompi" nimi exällä kuin oma tyttönimi.

Mun mielestä lapsilla pitäisi olla oikeus yhdistelmänimeen.Täällä kuuluu ääniä,että lapset kuuluukin olla äidin nimellä.Minusta se on yhtä väärin kuin sekin että ne kuuluu olla miehen nimellä.

Tunnustakaa pois,että te tahdotte lapset äidin nimelle sen takia,että on helpompi eron tullessa lempata isä lasten elämästä.Uusia isiähän aina löytyy.

Itse pidin eron tultua mieheni nimen,ei tuottanut ongelmaa,koska pysyimme ystävinä loppuun asti ja kasvatimme tyttäremme yhdessä.

Saimme myös ihanat lapsenlapset.Saatoin tyttäreni isän haudan lepoon viime syksynä.Aion edelleenkin pitää saman sukunimen.

En ymmärrä minäkään. En varsinkaan silloin, jos nainen on ollut naimisissa miehen kanssa, joka on pettänyt häntä jatkuvasti. Haluaako sitä lasten vuoksi sitten pitää tuollaisen luuserin nimen?

Ja monet pitävät siitä syystä, että oma vanha sukunimi on rumempi.