mikä pieni asia on tehnyt sinut tänään iloiseksi?
Minut teki iloiseksi se, kun löysin kirpparilta kaikkea ihanaa ja huomasincitymarketissa käydessäni että sieltä sai popcorn pitsaa ja Billys pizzaa eurolla. billys on lempparini. Ostin 6.
Kommentit (568)
Näin yliopisto-opiskelijana ilahduin kun nuori, hyvännäköinen miesopettaja kehui vastauksiani esimerkillisiksi. :)
Ei nyt varmaan pieni asia, ainakaan minulle.
Mutta asia joka teki minusta tänään maailman onnellisimman oli varmasti se hetki kun näin ensimmäistä kertaa vatsassani kasvavan pikkuisen sykkeen, näin vuosien lapsettomuuden jälkeen en koskaan uskonut tätä päivää kokevani. 😍
Ei mikään. Yrittämällä yritin etsiä iloista oloa, mutta ei löytynyt. Vielä muutamia tunteja aikaa. Muita tunteita kyllä löytyy.
Sain liput Oopperan kummitus-musikaaliin tammikuulle 👍🏻
Tajuatko sinä Jumala sitä, että ihmiset joilla on koko ajan ajatuksia mielessä eivät voi kontrolloida tekojaan tunteiden hetkellä, ihmiset jotka ajattelevat koko ajan heillä on jokin hyvä/paha persoona käynnissä niinkuin tietokoneen käyttöjärjestelmä. Miksi annat tälläisten ihmisten määrätä "heikompien" ihmisten elämää, jotka pysähtyvät välillä miettimään maailmaa, ja tajuavat paljon kokonaisuuksia koko elämästä, eivätkä tavoittele omia etujaan ja täydellisyyttään kuin tietokone ohjelmat. Voisitko Jumala nämä joka hetkellä ajattelevat ihmiset laittaa hel**ttiin heidän kuolemansa jälkeen, koska he haluavat vain pahaa toisilleen, varsinkin "heikoimilleen" -eli valaistuneille jotka ymmärtävät kuinka väärin on tuottaa pahuutta toisilleen tällaisessa maailmassa.
Kiitos Jeesus.
Sain eilen illalla vessan siivottua, joten se oli puhdas! Ja siivosin tytön huoneen myös kunnolla tänään kun ei sitä itse tee. Sovin myös meneväni vanhempieni luokse käymään pitkästä aikaa, pitkä välimatka
Vein kupillisen kahvia työkaverille johon olen ihastunut.
Vierailija kirjoitti:
Kun mies oli kaksi tuntia pois kotoa. Luojani, että voi toisen naama ärsyttää.
Minkkisen ex?
Metrossa nuori mies kysyi saako istua viereeni. Oli pikkasen juovuksissa. Sanoin ole hyvä. Hän sanoi, että mummot ovat parhaita. Ja jatkoi: mummo kasvatti minut vanhempien eron jälkeen. Vanhemmilla oli liikaa ongelmia. Ei ihan onnistunut, mutta mukava poika.
Löysin suklaakonvehdin ratikasta.
Työaikani oli jo loppumassa kun vanha pappa tuli hoitamaan asiaa jonka hoitaminen ei kuulu toimenkuvaani, eikä yrityksellemme. Autoin kuitenkin pappaa hoitamaan asiansa kuntoon ja soitin hänen puolesta virastoon ja selvitin asian hänen puolestaan.
Kaikille jäi hyvä mieli vaikka ylitöiksi menikin 5minuuttia.
2 vuotias tyttäreni keksiä syömässä <3
Inhottava työ"kaveri" ei tullutkaan töihin.
Nyt ryömin peiton alle ja nukun.Nukkuminen on kivaa,aamulla aamuvuoroon sorvaamaan rautaa pyöreeksi,sekin on ihan ok.
age is just a number kirjoitti:
Mä olin aamulla vielä iloinen siitä, että näin eilen illalla siilin pihalla ja annoin sille koiranruokaa ja se söi sitä silleen suloisesti natustaen, vaikka kyykistelin itse sen vieressä vielä :)
Tää kommentti ilahdutti mua tänään 😍
Vierailija kirjoitti:
Hoidan sukulaisten koiraa, kun ovat poissa. Ihanaa kun aamusta otus tulee iloisena, silmät pyöreänä, pilke silmillä vastaan ja hakeutuu lähelleni. Ihana ja energinen lenkkeilykaveri.Näkee selvästi että se välittää minustakin. sohvalle istuessani tulee heti vierelle/syliin. Kun menen takaisin kotiin olen taas yksin, eikä kukaan ole yhtä puhtaasti iloinen minua vastassa, vaan päinvastoin. Silloin kun minut huomataan yleensä vaaditaan jotain muutakin.
Tee itsellesi palvelus ja ota lemmikki, anna koti jollekin ihanalle otukselle. Lemmikki ottaa kyllä, mutta antaa vielä enemmän. Mullakin on koira, ja koen tuon kuvaamasi joka päivä ja aina se tekee mut yhtä onnelliseksi 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mies oli kaksi tuntia pois kotoa. Luojani, että voi toisen naama ärsyttää.
Minkkisen ex?
Eiku Minkkisen nyxä tietenkin 😊
Suklaalevy.