Miksi minulta ei onnistu tavaroiden karsiminen? Neuvoja tarvitaan!

Tahallaan väärinymmärtäjien lisäksi ovat trollit jotka väittävät minimalistin/konmarittajan/tms olevan

- köyhä, joka teeskentelee rikasta ja on niin köyhä ettei ole tavaraa ja vaan teeskentelee minimalistia

- rikas, joka mässäilee rahoillaan ja lentelee ympäri maailmaa ja asuu isossa, tyhjässä, valkoisessa linnassa

Oikeasti näistä trolleista haiskahtaa sellainen keski-iän ylittänyt äkäinen ja ainakin vähän alkoholisoitunut hoardaaja, jolla on mummon kalevalat, tädin iittalat ja papan tuoli ja joka pitää itseään nyt antiikkia omaavana puoli-aatelisena, jolla on _tärkeitä muistoja_

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman asian kanssa taistelen. Olen myös lahjoittanut ja myynyt pois, ja kuinka ollakaan, tarvinnut oikeesti joitain myöhemmin. Vaikeeta on. Hommaa helpottaisi, jos ois varaa ostaa mieluista ja antaa pois ne ei niin ihanat.

Joillain on esim. vain yhdet verhot/ikkuna, mutta mun täytyy niitäkin vaihdella, kun kyllästyn, eli muutamat per ikkuna on oltava. Liinavaatteita yksi iso kaappi täynnä, vaikka meitä on vain kaksi.

Asuntona 100m2 rivitaloneliö, joten kyllähän tänne aika paljon mahtuu.

Sitten on myös sellaista tavaraa, joita ei käytä, mutta niin tunnearvokasta ja perinnöksi säästettävää, ettei voi luopua. Eihän se materia tärkeintä ole, mutta mulle luo jotenkin turvallisuuden tunnetta, kun olen köyhistä oloista.

Voi kun keksisi ratkaisun tähän. Hamsteri täälläkin, jopa wc-harjoja huomasin ostaneeni kolme kpl, kun oli tarjouksessa :)

Mä jo ajattelin yhden pienen huoneen valjastaa varastokäyttöön, mutta miten raaskin luopua niistä huonekaluista?? :D

"Eihän se materia tärkeintä ole, mutta mulle luo jotenkin turvallisuuden tunnetta, kun olen köyhistä oloista." Siinä se ongelma onkin, oman pään sisällä, itsellä on ollu sama, lisäksi muutenkin turvaton lapsuus, isällä alkoholiongelma ja vanhemmat riiteli yms ja lopulta erosi. Hamstrasin pitkään kaikkea perintönä saatua ja työelämän aloitettua innostuin ostelemaan kaikkea kivaa, itsekin köyhistä oloista. Jossain vaiheessa tämä vaan selkeni mulle ja alkoi karsiminen. Vielä olisi jonkin verran turhaa tavaraa/vaatteita, mutta oikealla tiellä ollaan. Se olo on vaan niin helpottunut kun pääsee turhasta krääsästä eroon. Joskus kun katsoin jotain himohamstraajat ohjelmaa niin siinä puhuttiin tuosta samasta aiheesta, eli turvattomuuden tunteesta.

Jonkun mainitsema itsensä tunteminen on myös tärkeä pointti.

Viihdyn runsaudessa (sellainen taiteellinen boheemisuus on mun juttu) mutta ihanaa ois jos tavara pysyisi järjestyksessä ja määrät kurissa. On niin paljon kaikkea ihanaa tarttunut vuosien saatossa mukaan, ja niistä kun on ylipääsemättömän vaikeaa luopua.

Mä kun olen käsittänyt, että tämä on juuri toisinpäin. Taiteilijoille se taide voi olla suuri juttu ja se muu merkityksetöntä.

Sinkkumies

Vaikka rakastan taidetta ja olen aika hyväkin piirtäjä, en nyt tarkoittanut tässä taidetta sen varsinaisessa merkityksessä, vaan peilasin omaa luonnettani sen kautta.

Jos olisi varaa, yhdistelisin antiikkia ja muuta mieleistä keskenään. Siis "taiteellisen kotoinen" voi olla koti, jossa on runsautta, isoja viherkasveja, lasitaidetta, silmiä hiveleviä tapetteja ja muiden mielestä "outoja esineitä", mutta silti järjestys ja kaikki omilla paikoillaan kaapeissa ilman turhuutta.

En siis nyt väitä olevani mikään taiteilija, enkä myöskään kehuskele, että mulla ois hyvä maku tms. vaan omintakeinen ja runsas. Kuvailin vain taiteellisen boheemisuuden kautta asiaa.

Jos mä olisin rikas, niin ostaisin muumion ja sijoittaisin arkun olohuoneen pöydäksi. Sitten ilkkuisin muumiolla syödessä, että onko nälkä häh, näytät laihalta.

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Tahallaan väärinymmärtäjien lisäksi ovat trollit jotka väittävät minimalistin/konmarittajan/tms olevan

- köyhä, joka teeskentelee rikasta ja on niin köyhä ettei ole tavaraa ja vaan teeskentelee minimalistia

- rikas, joka mässäilee rahoillaan ja lentelee ympäri maailmaa ja asuu isossa, tyhjässä, valkoisessa linnassa

Oikeasti näistä trolleista haiskahtaa sellainen keski-iän ylittänyt äkäinen ja ainakin vähän alkoholisoitunut hoardaaja, jolla on mummon kalevalat, tädin iittalat ja papan tuoli ja joka pitää itseään nyt antiikkia omaavana puoli-aatelisena, jolla on _tärkeitä muistoja_

En ole köyhä, en rikas, en trolli, en alkoholisoitunut hoardaaja. Silti mulla on mummon kiikkutuoli ja edesmenneen äitini vihkisormus. Tärkeitä muistoja minulle. Enkä myöskään ivaa toista ihmistä, joka kokee että hänellä on tärkeitä muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Mulle oikeasti auttoi sellaisten sarjojen katsominen kuin Hoarders - onkohan se jokin Hamsterit tai jotain suomeksi, en tiedä. Kertoo kuitenkin niistä kaikkea superhamstraavista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan.

Ehkä hieman inhorealistista ja yliampuvaa, mutta no, siitä sain yleensä aina jonkin innon tavaroiden raivaamiseen ja vähentämiseen, jotta en päästäisi kaman määrää pursuamaan niin pitkälle, kuin näillä henkilöillä.

Kannattaa katsoa myös sarjaa Obsessive Compulsive Cleaners (löytyy esim. Youtube), siinä käsitellään molempia ääripäitä. 

Vierailija kirjoitti:

Näissä kaikissa konmari-tyyppisissä ohjeistuksissa unohdetaan aina ne puolison ja lasten mielipiteet...

Kyllähän kunnon narsistimutsi voi kevyesti heivata vanhat polkupyörät, nukkekodit ja junaradat kierrätykseen.

Mihin sitä lasten tai miehen mielipidettä tarvitaan...:D

Konmarin mukaan saa käydä läpi vain omat tavarat, ei muiden. 

Mulla tilanne oli eri, sillä mulla on koko ajan jonkin asteinen rahapula.

Aloitin keittiöstä.

Meillä on kuivatavarakaappi, 2 ovea, 4 hyllyä. Ihan tukossa.

Kaikki pois, pyyhin hyllyt ja jokainen purkki vuoronperään käteen. Mitä tästä teen ? Löytyi ikivanhoja fondyjä, tein makaronisalaattia, johon ne sopi hyvin jne.

Otin aina alahyllylle viikon ja ostin aina jotain niin, että kaapista löytynyt kului loppuun ja samoin se uusi, mitä piti ostaa, käytettiin loppuun.

1/2 v meni ja 4 hyllyä muuttui 2 hyllyyn, jotka ovat siistinä säilytysrasioissa.

Mulla on koti jaettu 6 osaan ja käyn sen alueen huolella läpi. Jokaisessa tavarassa mietin jatkoon / ei ja aina, oon tehnyt tätä yli 5 v, aina jotain lähtee pois.

Konmarin luin , mutta ehkä jotain kynttiläjuttuja pois, hyvin pientä.

Lasten kanssa on ollut opettavaa. Käydään heidän huoneet läpi aina elokuussa ennen koulujen alkamista ja helmikuussa, hiihtolomalla. Vuosi sitten aloitettiin heti pe vaatteiden läpikäyminen , mutta nyt lapset ehdottivat ja käytiin joululomalla vaatteet läpi ja muut käydään viikonloppuisin.

Minulla on loistava paikka, mihin ylimääräiset tavarat ovat säilössä. 2 x vuodessa meiltä haetaan kirppikselle myyntiin, 50% sopimuksella. Meiltä ei juuri mitään tule, mutta saan lahjoituksia ja vaihdan mm ikkunanpesuun kirppistavaraa.

En ole näiden vuosien ja tuhansien tavaroita kaivannut yhtäkään.

Meilläkin on liikaa tavaraa, mutta jollain osa-alueilla sentään järkikin toimii. Verhoja on yhdet per ikkuna, miksi ihmeessä niitä pitäisi vaihdella? Nämäkin vain makuuhuoneessa, olohuoneessa ja keittiössä ei ole verhoja kun tuntuu ettei siellä ole seiniäkään, missä verhot mahtuisi olemaan. Ikkunat on isoja ja menee melkein nurkkaan asti. Liinavaatteita on, muttei tolkuttomia määriä. Niiden kohdalla on hankalaa kun kesällä tarvitaan mökkeilyn vuoksi useammassa paikassa. Niitä käytetään omalla mökillä ja myös miehen vanhempien mökillä. Mutta ei niitä silti ole enemmän kuin kaappiin mahtuu ja usein tulee laitettua samat lakanat peräkkäin pyykkäyksen ja kuivauksen jälkeen. 

Mutta astiat, ne on monen naisen helmasynti. Meillä ei ole niillekään liikaa tilaa, joten on tehty se ratkaisu, että arkiastiat on niin hyvät ja kauniit että ne kelpaa juhlaankin. Hullutustahan se olisi pitää kahta astiastoa, juhlapyhiä on vain muutama vuodessa. Vaikka niitä päivittäinkin käyttää, ne kestää silti vuosikymmenet. Ja joka päivä saa nauttia niistä kauniista astioista.

Tuota ajatusta, että itsenäistyvälle nuorelle tuputtaisi tavaroita joista itse haluaa päästä eroon, hieman vierastan. Eikö nuorikin ansaitse kotiinsa jotain kaunista ja pysyvää sen sijaan että olisi jotain ankeaa, mistä haluaa ensikädessä eroon heti kun rahatilanne sallii? Hyvä se on opettaa lapsillekin, ettei osteta mitään väliaikaisia hätäratkaisuja, vaan kerralla kunnollista. Se tulee pidemmän päälle halvemmaksikin.

MInun on ollut vaikeaa luopua vaatteista, joista olen maksanut paljon. Ja jotka eivät enää mahdu. Nytkin on pari takkia jotka uutena maksoivat kumpikin 150€ ja pidin sitä kauhean isona rahana. No nyt olen huomannut että sen verran ne takit kestävät. Pakko se on vaan päästää niitä irti, ne ovat jo tyyliltäänkin sellaisia että tuskin käyttäisin vaikka joskus niihin mahtuisin. Aina vähän kerrassaan kun vie tällaisia UFFin tai Fidan laatikkoon, niin se ahdistus helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

MInun on ollut vaikeaa luopua vaatteista, joista olen maksanut paljon. Ja jotka eivät enää mahdu. Nytkin on pari takkia jotka uutena maksoivat kumpikin 150€ ja pidin sitä kauhean isona rahana. No nyt olen huomannut että sen verran ne takit kestävät. Pakko se on vaan päästää niitä irti, ne ovat jo tyyliltäänkin sellaisia että tuskin käyttäisin vaikka joskus niihin mahtuisin. Aina vähän kerrassaan kun vie tällaisia UFFin tai Fidan laatikkoon, niin se ahdistus helpottaa.

Siis maksavat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tällä hetkellä on suurin ongelma kahden lapsen lelut. Niitä on molempien huoneet pullollaan ja ullakko ja kaikki komerotkin uhkaavan täynnä, mutta mitään ei lasten mielestä saa heittää pois - ei, vaikka eivät olisi oikeasti ikinä leikkineet jollakin muovihevostallilla. Mun mielestä liika lelumäärä taas aiheuttaa sen, että leikkiminen menee pelkäksi tavaroiden levittelyksi, eikä mihinkään oikein keskitytä, koska tavaraa on niin helkkaristi. Tähän kun jonkun viisasten kiven keksisi.

Kaksi vaihtoehtoista strategiaa: 

1. Kerro lapsille esim. sairaaloista, lastenkodeista ja turvakodeista, missä on lapsia ja missä ei ole oikein leluja millä leikkiä. Olisivatko lapset valmiita luopumaan joistain leluista tällaisten lasten vuoksi? Sinun täytyy ensin ottaa selvää missä leluja tarvittaisiin ja minkälaisia ne saavat olla. Myös erilaisten lastenlääkäriasemien odotusaulat voisivat tulla kyseeseen. Itse olen vienyt hammaslääkäriin monia lastenkirjoja, kun huomasin että siellä on lapsille nihkeästi luettavaa.

2. Opeta lapsille rahan käsite ja kerro, että leluja voi myydä ja myynnistä saatavilla rahoilla voisi tehdä jotain kivaa. Haluaisivatko lapset elokuviin, nukketeatteriin tai jopa vesipuistoon? Sitten ilmoituksia nettiin ja otatte käteismaksuja johonkin kippoon tai säästöpossuun. Piirrä havainnollistava kuva säästötavoitteesta ja merkkaa kuvaan kuinka lähellä säästötavoitetta ollaan. 

Ehdottomasti pitää kaikille sukulaisille sanoa, että ei enää vähään aikaan leluja lahjaksi. Vaikka ette itse ostaisi ollenkaan, niin sukulaisten taholta voi jouluna ja synttärinä tulla tavaravyöry. Miettikää parempia lahjatoiveita, vaikka lastenkirjoja ja piirrettyjä elokuvia jos ette muuta keksi. Ne menevät ainakin pienempään tilaan ja niitä luetaan/katsotaan yhdessä. 

Minä säästin muutaman vuoden tuleville lapsenlapsille meidän Brio junarata -kokoelmaa. Itsellä oli lapsena liian vähän leluja ja se sitten kostautui kun pääsin aikuisena ostamaan lapselle leluja. Tuo Brio junarata oli perheen yhteinen juttu, sitä kerättiin vuosien ajan ja me ostettiin sitä varten kallis olohuoneen pöytäkin, Artekin 120x120-kokoinen, että mahduttiin rakentelemaan kunnon ratoja. Jossain vaiheessa ne junaleikit jäi, mutta en pitkään aikaan raaskinut luopua siitä kokoelmasta, jota oli pitkään kerätty ja varmasti yli 1000€ siihen oli upotettu. Se oli jonkinlainen perintökalleus. Sitten jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että syntihän se on kaapissa sitä pitää ja myin koko satsin alakerran naapurille, joka oli juuri tulossa junarataikään (vaikka lapsi ei ollut vielä ihan valmis, mutta isi oli innoissaan).

Jotkut esineet vaan on niin rakkaita ja niihin liittyy yhteisiä muistoja, että niistä luopuminen on vaikeaa. Minulla oli täydellinen Touhula-kokoelma, siinä vaiheessa kun havahduin sitä keräämään siitä oli tullut jo osittain keräilytavaraa ja jouduin asentamaan sniper-ohjelman, joka teki eBayssä tarjouksen viime sekunneilla niin ettei kilpaileva huutaja ehtinyt enää nokittamaan. Muistan kuinka Pohjanmaalla asuva tuttu soitti innoissaan, että löysi Prismasta Rudolf von Flugelin, jota olin metsästänyt pitkän aikaa. Sain sen itselleni ja parille muulle, jotka keräilivät. Ja muistan miten murheissaan tuttu äiti oli kun lapset leikeissään olivat hajottaneet Sallin bussin katon. Niin murheellista, kun on joku tuollainen mitä ei enää valmisteta ja uutta ei voi saada mistään. Meillä oli tutun äitiporukan kanssa monenlaiset koukeroit näiden Briojen ympärillä, Saksastakin tilattiin joskus jouluksi valtava lasti paikallisesta nettikaupasta ja touhuttiin kovasti että kaikki ehtivät saada omansa jouluksi. 

Vaikka tuntui hyvältä että se kokoelma pääsi uusiin leikkeihin, niin silti välillä muistelen haikeudella sitä joulukuusta, johon syttyi valot ja josta kuului kulkusten helinää kun juna ajoi siitä ohi. Se kuului Napapiirin pikajuna -aiheiseen kokoelmaan eikä minulla ollut siitä muuta kuin kuusi ja joulupukki, jolla oli lahjavaunu. Nyyh. 

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on liikaa tavaraa, mutta jollain osa-alueilla sentään järkikin toimii. Verhoja on yhdet per ikkuna, miksi ihmeessä niitä pitäisi vaihdella? Nämäkin vain makuuhuoneessa, olohuoneessa ja keittiössä ei ole verhoja kun tuntuu ettei siellä ole seiniäkään, missä verhot mahtuisi olemaan. Ikkunat on isoja ja menee melkein nurkkaan asti. Liinavaatteita on, muttei tolkuttomia määriä. Niiden kohdalla on hankalaa kun kesällä tarvitaan mökkeilyn vuoksi useammassa paikassa. Niitä käytetään omalla mökillä ja myös miehen vanhempien mökillä. Mutta ei niitä silti ole enemmän kuin kaappiin mahtuu ja usein tulee laitettua samat lakanat peräkkäin pyykkäyksen ja kuivauksen jälkeen. 

Mutta astiat, ne on monen naisen helmasynti. Meillä ei ole niillekään liikaa tilaa, joten on tehty se ratkaisu, että arkiastiat on niin hyvät ja kauniit että ne kelpaa juhlaankin. Hullutustahan se olisi pitää kahta astiastoa, juhlapyhiä on vain muutama vuodessa. Vaikka niitä päivittäinkin käyttää, ne kestää silti vuosikymmenet. Ja joka päivä saa nauttia niistä kauniista astioista.

Tuota ajatusta, että itsenäistyvälle nuorelle tuputtaisi tavaroita joista itse haluaa päästä eroon, hieman vierastan. Eikö nuorikin ansaitse kotiinsa jotain kaunista ja pysyvää sen sijaan että olisi jotain ankeaa, mistä haluaa ensikädessä eroon heti kun rahatilanne sallii? Hyvä se on opettaa lapsillekin, ettei osteta mitään väliaikaisia hätäratkaisuja, vaan kerralla kunnollista. Se tulee pidemmän päälle halvemmaksikin.

MInun on ollut vaikeaa luopua vaatteista, joista olen maksanut paljon. Ja jotka eivät enää mahdu. Nytkin on pari takkia jotka uutena maksoivat kumpikin 150€ ja pidin sitä kauhean isona rahana. No nyt olen huomannut että sen verran ne takit kestävät. Pakko se on vaan päästää niitä irti, ne ovat jo tyyliltäänkin sellaisia että tuskin käyttäisin vaikka joskus niihin mahtuisin. Aina vähän kerrassaan kun vie tällaisia UFFin tai Fidan laatikkoon, niin se ahdistus helpottaa.

Oletko ajatellut laihduttamista? Ei tarvitsisi hankkia koko ajan uutta kun vanhat ei mee päälle?

Toinen vaihtoehto on ostaa kirppikseltä euron kaftaaneja....luonto kiittää ja rahat säästyy:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tällä hetkellä on suurin ongelma kahden lapsen lelut. Niitä on molempien huoneet pullollaan ja ullakko ja kaikki komerotkin uhkaavan täynnä, mutta mitään ei lasten mielestä saa heittää pois - ei, vaikka eivät olisi oikeasti ikinä leikkineet jollakin muovihevostallilla. Mun mielestä liika lelumäärä taas aiheuttaa sen, että leikkiminen menee pelkäksi tavaroiden levittelyksi, eikä mihinkään oikein keskitytä, koska tavaraa on niin helkkaristi. Tähän kun jonkun viisasten kiven keksisi.

Kaksi vaihtoehtoista strategiaa: 

1. Kerro lapsille esim. sairaaloista, lastenkodeista ja turvakodeista, missä on lapsia ja missä ei ole oikein leluja millä leikkiä. Olisivatko lapset valmiita luopumaan joistain leluista tällaisten lasten vuoksi? Sinun täytyy ensin ottaa selvää missä leluja tarvittaisiin ja minkälaisia ne saavat olla. Myös erilaisten lastenlääkäriasemien odotusaulat voisivat tulla kyseeseen. Itse olen vienyt hammaslääkäriin monia lastenkirjoja, kun huomasin että siellä on lapsille nihkeästi luettavaa.

2. Opeta lapsille rahan käsite ja kerro, että leluja voi myydä ja myynnistä saatavilla rahoilla voisi tehdä jotain kivaa. Haluaisivatko lapset elokuviin, nukketeatteriin tai jopa vesipuistoon? Sitten ilmoituksia nettiin ja otatte käteismaksuja johonkin kippoon tai säästöpossuun. Piirrä havainnollistava kuva säästötavoitteesta ja merkkaa kuvaan kuinka lähellä säästötavoitetta ollaan. 

Ehdottomasti pitää kaikille sukulaisille sanoa, että ei enää vähään aikaan leluja lahjaksi. Vaikka ette itse ostaisi ollenkaan, niin sukulaisten taholta voi jouluna ja synttärinä tulla tavaravyöry. Miettikää parempia lahjatoiveita, vaikka lastenkirjoja ja piirrettyjä elokuvia jos ette muuta keksi. Ne menevät ainakin pienempään tilaan ja niitä luetaan/katsotaan yhdessä. 

1. Kerro lapsille esim. sairaaloista, lastenkodeista ja turvakodeista, missä on lapsia ja missä ei ole oikein leluja millä leikkiä. Olisivatko lapset valmiita luopumaan joistain leluista tällaisten lasten vuoksi?

hei pirkko-jasmin annahan se barbi tänne ,äiti vie sen kimille turvakotiin....

Ei saa se on mun lempi barbi

Mut kimillä ei oo yhtään barbia....

Mitä se mun barbilla teke...

Sen iskä joi niiden kaikki rahat ja löi

En haluu...mun barbi...yääää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tällä hetkellä on suurin ongelma kahden lapsen lelut. Niitä on molempien huoneet pullollaan ja ullakko ja kaikki komerotkin uhkaavan täynnä, mutta mitään ei lasten mielestä saa heittää pois - ei, vaikka eivät olisi oikeasti ikinä leikkineet jollakin muovihevostallilla. Mun mielestä liika lelumäärä taas aiheuttaa sen, että leikkiminen menee pelkäksi tavaroiden levittelyksi, eikä mihinkään oikein keskitytä, koska tavaraa on niin helkkaristi. Tähän kun jonkun viisasten kiven keksisi.

Kaksi vaihtoehtoista strategiaa: 

1. Kerro lapsille esim. sairaaloista, lastenkodeista ja turvakodeista, missä on lapsia ja missä ei ole oikein leluja millä leikkiä. Olisivatko lapset valmiita luopumaan joistain leluista tällaisten lasten vuoksi? Sinun täytyy ensin ottaa selvää missä leluja tarvittaisiin ja minkälaisia ne saavat olla. Myös erilaisten lastenlääkäriasemien odotusaulat voisivat tulla kyseeseen. Itse olen vienyt hammaslääkäriin monia lastenkirjoja, kun huomasin että siellä on lapsille nihkeästi luettavaa.

2. Opeta lapsille rahan käsite ja kerro, että leluja voi myydä ja myynnistä saatavilla rahoilla voisi tehdä jotain kivaa. Haluaisivatko lapset elokuviin, nukketeatteriin tai jopa vesipuistoon? Sitten ilmoituksia nettiin ja otatte käteismaksuja johonkin kippoon tai säästöpossuun. Piirrä havainnollistava kuva säästötavoitteesta ja merkkaa kuvaan kuinka lähellä säästötavoitetta ollaan. 

Ehdottomasti pitää kaikille sukulaisille sanoa, että ei enää vähään aikaan leluja lahjaksi. Vaikka ette itse ostaisi ollenkaan, niin sukulaisten taholta voi jouluna ja synttärinä tulla tavaravyöry. Miettikää parempia lahjatoiveita, vaikka lastenkirjoja ja piirrettyjä elokuvia jos ette muuta keksi. Ne menevät ainakin pienempään tilaan ja niitä luetaan/katsotaan yhdessä. 

2. Opeta lapsille rahan käsite ja kerro, että leluja voi myydä ja myynnistä saatavilla rahoilla voisi tehdä jotain kivaa. Haluaisivatko lapset elokuviin, nukketeatteriin tai jopa vesipuistoon? Sitten ilmoituksia nettiin ja otatte käteismaksuja johonkin kippoon tai säästöpossuun. Piirrä havainnollistava kuva säästötavoitteesta ja merkkaa kuvaan kuinka lähellä

Hei Pirkko yzmin

No mitä nyt taas?

Mehän voitas myydä toi sun barbi:)

Miksi?

Että voitas mennä niillä rahoilla leffaan

Ai cheekkii kattoo?

Ei mitään cheekkii..sä oot kuule 8 vuotias..ja miks sä taas meikkaat?

Emmä sit mitään myy..hei mutsi

Niin rakas?

Anna rahaa mä lähen shoppaa..

Tos 100 eur riittääkö?

no tän kerran..moro

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tällä hetkellä on suurin ongelma kahden lapsen lelut. Niitä on molempien huoneet pullollaan ja ullakko ja kaikki komerotkin uhkaavan täynnä, mutta mitään ei lasten mielestä saa heittää pois - ei, vaikka eivät olisi oikeasti ikinä leikkineet jollakin muovihevostallilla. Mun mielestä liika lelumäärä taas aiheuttaa sen, että leikkiminen menee pelkäksi tavaroiden levittelyksi, eikä mihinkään oikein keskitytä, koska tavaraa on niin helkkaristi. Tähän kun jonkun viisasten kiven keksisi.

Kaksi vaihtoehtoista strategiaa: 

1. Kerro lapsille esim. sairaaloista, lastenkodeista ja turvakodeista, missä on lapsia ja missä ei ole oikein leluja millä leikkiä. Olisivatko lapset valmiita luopumaan joistain leluista tällaisten lasten vuoksi? Sinun täytyy ensin ottaa selvää missä leluja tarvittaisiin ja minkälaisia ne saavat olla. Myös erilaisten lastenlääkäriasemien odotusaulat voisivat tulla kyseeseen. Itse olen vienyt hammaslääkäriin monia lastenkirjoja, kun huomasin että siellä on lapsille nihkeästi luettavaa.

2. Opeta lapsille rahan käsite ja kerro, että leluja voi myydä ja myynnistä saatavilla rahoilla voisi tehdä jotain kivaa. Haluaisivatko lapset elokuviin, nukketeatteriin tai jopa vesipuistoon? Sitten ilmoituksia nettiin ja otatte käteismaksuja johonkin kippoon tai säästöpossuun. Piirrä havainnollistava kuva säästötavoitteesta ja merkkaa kuvaan kuinka lähellä säästötavoitetta ollaan. 

Ehdottomasti pitää kaikille sukulaisille sanoa, että ei enää vähään aikaan leluja lahjaksi. Vaikka ette itse ostaisi ollenkaan, niin sukulaisten taholta voi jouluna ja synttärinä tulla tavaravyöry. Miettikää parempia lahjatoiveita, vaikka lastenkirjoja ja piirrettyjä elokuvia jos ette muuta keksi. Ne menevät ainakin pienempään tilaan ja niitä luetaan/katsotaan yhdessä. 

Myös kolmas strategia (no okei, ehkä vähän myöhäistä jos tilanne on jo aivan katastrofaalinen): uusia leluja/pelejä/vaatteita ei tule/oteta käyttöön ennen kuin niille järjestetään tilaa tarvittaessa luopumalla vanhoista. Lapsille on varattu tietyt säilytystilat omille tavaroilleen kotona, ja niiden on riitettävä. Ihan samoin kuin minulla ei ole oikeutta ostaa niin paljoa kosmetiikkaa että sitä on omien säilytystilojeni lisäksi miehen työpöydän laatikoissa ja lasten kirjahyllyissä ja keittiön kaapeissa, lapsilla ei ole oikeutta pitää järjetöntä tavaralastia kotona. Vähän natsina tämä koskee myös lahjoja, jos joku antaisi viisivuotiaalle kolme kiloa suklaata, laittaisin rajat senkin käytölle. Minusta tämä tavaroiden hallinta on myös tärkeää kasvatusta.

Vierailija kirjoitti:

Minä säästin muutaman vuoden tuleville lapsenlapsille meidän Brio junarata -kokoelmaa. Itsellä oli lapsena liian vähän leluja ja se sitten kostautui kun pääsin aikuisena ostamaan lapselle leluja. Tuo Brio junarata oli perheen yhteinen juttu, sitä kerättiin vuosien ajan ja me ostettiin sitä varten kallis olohuoneen pöytäkin, Artekin 120x120-kokoinen, että mahduttiin rakentelemaan kunnon ratoja. Jossain vaiheessa ne junaleikit jäi, mutta en pitkään aikaan raaskinut luopua siitä kokoelmasta, jota oli pitkään kerätty ja varmasti yli 1000€ siihen oli upotettu. Se oli jonkinlainen perintökalleus. Sitten jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että syntihän se on kaapissa sitä pitää ja myin koko satsin alakerran naapurille, joka oli juuri tulossa junarataikään (vaikka lapsi ei ollut vielä ihan valmis, mutta isi oli innoissaan).

Jotkut esineet vaan on niin rakkaita ja niihin liittyy yhteisiä muistoja, että niistä luopuminen on vaikeaa. Minulla oli täydellinen Touhula-kokoelma, siinä vaiheessa kun havahduin sitä keräämään siitä oli tullut jo osittain keräilytavaraa ja jouduin asentamaan sniper-ohjelman, joka teki eBayssä tarjouksen viime sekunneilla niin ettei kilpaileva huutaja ehtinyt enää nokittamaan. Muistan kuinka Pohjanmaalla asuva tuttu soitti innoissaan, että löysi Prismasta Rudolf von Flugelin, jota olin metsästänyt pitkän aikaa. Sain sen itselleni ja parille muulle, jotka keräilivät. Ja muistan miten murheissaan tuttu äiti oli kun lapset leikeissään olivat hajottaneet Sallin bussin katon. Niin murheellista, kun on joku tuollainen mitä ei enää valmisteta ja uutta ei voi saada mistään. Meillä oli tutun äitiporukan kanssa monenlaiset koukeroit näiden Briojen ympärillä, Saksastakin tilattiin joskus jouluksi valtava lasti paikallisesta nettikaupasta ja touhuttiin kovasti että kaikki ehtivät saada omansa jouluksi. 

Vaikka tuntui hyvältä että se kokoelma pääsi uusiin leikkeihin, niin silti välillä muistelen haikeudella sitä joulukuusta, johon syttyi valot ja josta kuului kulkusten helinää kun juna ajoi siitä ohi. Se kuului Napapiirin pikajuna -aiheiseen kokoelmaan eikä minulla ollut siitä muuta kuin kuusi ja joulupukki, jolla oli lahjavaunu. Nyyh. 

Minusta ihmisten pitäisi selkeästi oppia tunnistamaan mitkä jutut (tavarat) ovat itselle oikeasti tärkeitä. Jos se on sinulle tuhannen euron junarata, niin sitten se on. Ei siitä kannata raivauspäissään ainakaan ensimmäisenä luopua vaikka se suurimmalle osalle ihmisiä näyttäytyisi ihan tarpeettomana. Sinulle vähemmän arvokasta on luultavasti joku muu, jota säilöt vain pahan päivän varalle tai kun oli niin halpaa. Keskity tunnistamaan ne. Kahdeksas jo kulunut paistinpannu, vanhat takit, neljäkymmentä pyyhettä kahdelle ihmiselle, öljyvärit vaikket tykkää edes maalata jne.

Meidän lapset kyllä puhkeaisivat itkuun ajatellessaan omia lelujaan turvakodissa...

Saan käyttää kaiken taivuttelutaitoni saadakseni roskat roskiin. Rakkaiden lelujen pakkausmateriaalitkin ovat tallessa.

Homma pysyy kurissa vain siten, ettei uutta hankita. Tunnen pyhää vihaa kaiken maailman synttäreitään viettäviä pankkeja ja kauppakeskuksia kohtaan, jotka lahjoittelevat frisbeitä tai aurinkolippoja yllätyshyökkäyksinä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ainakaan toimi vaatteiden kohdalla se, että jos ei ole vuoteen käyttänyt niin heitetään pois. Itse ainakin kierrätän vaatteitani niin että välillä karsin vaatekaappia ja laitan joitakin vaatteita varastoon odottamaan. Ehkä ne vaatteet tylsistyttävät juuri sillä hetkellä, tai sitten juuri sillä hetkellä olen ihastunut erilaiseen tyyliin. Ne saattavat olla varastossa vaikka kolme vuotta, ja sitten kun käyn taas varastoa läpi, ihastun vaatteeseen uudelleen ja se vaate tuntuukin uudelta kun ei ole kolmeen vuoteen tullut käytettyä. Paljon ekologisempaa kuin se että kärrätään kirpparille ja ostetaan uutta tilalle.

Avainasemassa on oman käytöksenä tiedostaminen, ja tavaroiden siististi säilöminen. Jos oikeasti haet vaatteita käyttöön pitkän tauon jälkeen, säästäminen on fiksua. Mutta silloin pois käytöstä olevilla vaatteilla on oltava selkeä säilytystila, josta menet aina ensimmäisenä katsomaan kun tarve uudelle vaatteelle ilmenee. Jos olet kerran elämässäsi löytänyt yhden takin jonkun epämääräisen pinon alta varaston nurkasta jonka otit taas käyttöön, ei ehkä maksa vaivaa.

Kapselivaatekaappihan toimii periaatteessa näin, kierto vain on nopeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Tahallaan väärinymmärtäjien lisäksi ovat trollit jotka väittävät minimalistin/konmarittajan/tms olevan

- köyhä, joka teeskentelee rikasta ja on niin köyhä ettei ole tavaraa ja vaan teeskentelee minimalistia

- rikas, joka mässäilee rahoillaan ja lentelee ympäri maailmaa ja asuu isossa, tyhjässä, valkoisessa linnassa

Oikeasti näistä trolleista haiskahtaa sellainen keski-iän ylittänyt äkäinen ja ainakin vähän alkoholisoitunut hoardaaja, jolla on mummon kalevalat, tädin iittalat ja papan tuoli ja joka pitää itseään nyt antiikkia omaavana puoli-aatelisena, jolla on _tärkeitä muistoja_

laita keskustelunumerot..minusta keskustelu ollut asiallista

Meillä lapsena silloin tällöin siivottiin lelukaapit ja laatikot siten, että kysyttiin "millä leluilla ette enää leiki" ja nämä laitettiin sitten pahvilaatikkoon ja varastoon.

Kun hyvä aika kului, niin äiti kävi vielä pahvilaatikon läpi ja vei kirpparille. Meiltä kysymättä. Ja tässä kävi niinkuin ohjeissa sanotaan: jos et puoleen vuoteen niitä kaipaa, niin et kaipaa ollenkaan. Käytännössä unohdettiin ne lelut sinne varastoon eikä tarvittu niitä enää.

Tuolla tavalla voi vähän juksata.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsena silloin tällöin siivottiin lelukaapit ja laatikot siten, että kysyttiin "millä leluilla ette enää leiki" ja nämä laitettiin sitten pahvilaatikkoon ja varastoon.

Kun hyvä aika kului, niin äiti kävi vielä pahvilaatikon läpi ja vei kirpparille. Meiltä kysymättä. Ja tässä kävi niinkuin ohjeissa sanotaan: jos et puoleen vuoteen niitä kaipaa, niin et kaipaa ollenkaan. Käytännössä unohdettiin ne lelut sinne varastoon eikä tarvittu niitä enää.

Tuolla tavalla voi vähän juksata.

Myös itseään. Muutinpuoleksitoista vuodeksi ulkomaille, ja pistin kaikki kamani varastoon siksi aikaa, ensin tietysti karsin turhat että saan mahdollisimman pieneen tilaan mahtumaan. Kun tuliin kotiin, kävin kamat uudestaan läpi ja varmaan sellaiset 25-30 % lähti vielä pois ja oikein ihmettelin että minkä ihmeen takia olen tätäkin säästellyt vuosikausia. Kun tavaroita ei näe koko ajan, niihin saa etäisyyttä ja on helpompi arvioida mitä oikeasti niistä haluaa pitää. Etenkin jos pääsee välissä kokeilemaan vähemmillä tavaroilla elämistä, silloin nimittäin huomaa miten vähän sitä oikeastaan tarvitsee tai edes haluaakaan.

Enkä nyt tarkoita että kaikista tulisi tai pitäisi tulla minimalisteja, vaan sitä että luultavasti sillä maksimalistillakin on tavaraa joka ei ole hänellä niin tärkeää kuin hän luulee. Eikä siitäkään tietenkään ole pakko hankkiutua eroon jos tilaa riittää jne, mutta aika moni tuntuu kärsivän kroonisesta tilanpuutteesta ja kamoja pitäisi saada karsittua.