Kun muutit ekaa kertaa avoon niin mitkä miehen (koko miessukupuolen) tavat/ajatukset/persoonanpiirteet tulivat yllätyksenä
Kun tiedän että ennen yhteenmuuttoa on hirmu rooli päällä koko ajan mutta ei sitä loputtomiin pysty vetämään sitten kun yhdessä asuu... jännittää XD
Kommentit (29)
Mulle oli ainakin kova pala purtavaksi kun huomasin että naisena en olekaan automaattisesti aina oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
avoon? Avokeittiöön? avoautoon?
Avohoitoon.
Ap, älä muuta avoon. Siis avoon tai mihinkään yllämainituista, jooko?
Se on avoliitto, pölvästi. Oisit kirjoittanut vaikka että kun muuttaa yhteen, ois antanu susta vähän aikuisemman kuvan kuin sanan typerä pätkiminen.
Minulla on isä ja veli sekä muita miespuolisia sukulaisia joten mies ei ollut outo käsite minulle. Mkä tuli mulle yllätyksenä oli se, että olin arvioinut oman itseni jokseenkin väärin eli kaipasinkin aika paljon omaa aikaa eikä haitannut kun se eka avokki oli rassailemassa autoa pihalla useamman tunnin päivässä. Oltiin oltu jo kolme vuotta yhdessä ennenkuin muutettiin pois vanhempiemme kodista yhteiseen omaan kotiin. ero tuli kymmenen vuoden päästä kun oltiin hitsauduttu vähän turhankin hyvin yhteen. Romantiikka puuttui ja oltiin vasta kolmekymppisiä. Ollaan edelleen ystäviä, lapsiakin on yhteisiä pari kappaletta.
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä muuta avoon. Siis avoon tai mihinkään yllämainituista, jooko?
Se on avoliitto, pölvästi. Oisit kirjoittanut vaikka että kun muuttaa yhteen, ois antanu susta vähän aikuisemman kuvan kuin sanan typerä pätkiminen.
No voi hyvänen aika sentään jos tuollaisesta asiasta pitää ottaa noin isot pultit... Et kyllä kovin aikuismaista kuvaa anna itsestäsikään. En ole ap.
Jos on "hirmu rooli päällä koko ajan", ei kannata viellä muuttaa yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli ainakin kova pala purtavaksi kun huomasin että naisena en olekaan automaattisesti aina oikeassa.
Olet saanut suuren oivalluksen, mustä on syytä olla ylpeä. On paljon naisia, jotka eivät oivalla tätä ikinä.
Mikään ei tullut yllätyksenä. Oltiin seurusteltu siinä vaiheessa pari vuotta, josta iso osa öistä ja vapaapäivistä vietetty yhdessä. Ennen seurusteluakin oltiin tunnettu pari vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Jos on "hirmu rooli päällä koko ajan", ei kannata viellä muuttaa yhteen.
Tämä on totta. Suhteessa pitäisi kyllä voida olla oma itsensä jo ennen yhteen muuttamista. Ehkä kannattaisi tutustua vielä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä muuta avoon. Siis avoon tai mihinkään yllämainituista, jooko?
Se on avoliitto, pölvästi. Oisit kirjoittanut vaikka että kun muuttaa yhteen, ois antanu susta vähän aikuisemman kuvan kuin sanan typerä pätkiminen.
Paha sanoa, että mihin ap:n viesti osui, mutta tuo on kyllä aikamoista pilkun nylkyttämistä.
Yllätys oli että miehellä oli oma tahto.
Eipä siitä enää paljoa ole jäljellä mutta kuitenkin.
Mies vastaa: tuli yllätyksenä naisten halu istua vessassa ovi auki ja huudella jutella sieltä sitten. En tykkää, minusta vessareissu on omaa rauhaa.
Miehet ajattelevat asiat lähes aina peniksensä kautta
Avioliittoon kun nainen pääsee, lopettaa välittömästi antamisen, pihtaa.
Yllättävintä oli miehen itsekkyys ja lapsellisuus. Kuvittelin että suhde on kahden tasavertaisen aikuisen välillä ja huomasin olevani ainoa aikuinen talossa. Ikävä kyllä seksiin kaipaisin miehekästä aikuisuutta, lapsekas kiukuttelija ei vaan sytytä.
Vierailija kirjoitti:
Mies vastaa: tuli yllätyksenä naisten halu istua vessassa ovi auki ja huudella jutella sieltä sitten. En tykkää, minusta vessareissu on omaa rauhaa.
Sori, tätä ei voi yleistää! Kaikki naispuoliset ystävät on jokseenkin "ujopissoja", minä en 😂
Saitko sanottua tästä vai jatkuuko piinasi edelleen?
Vierailija kirjoitti:
Miehet ajattelevat asiat lähes aina peniksensä kautta
Tämä on vaan sellainen lyömäase. Naiset keksineet että ei tarvisisi ottaa miehen mielipidettä huomioon.
Miehen itsekkyys. Hän nukkuu jos häntä väsyttää, ihan huolimatta siitä jos minä olen valvonut jo monta yötä ja kerrankin saisin nukkua. Hän syö silloin kun hänellä on nälkä, ottamatta ketään muuta tai kenenkään aikatauluja huomioon. Olettaa että lapsetkin antaa st hänen olla rauhassa juuri silloin kun hän haluaa, jos eivät anna saattaa vaan lähteä yläkertaan ja jättää lapset huutamaan alas.
Se miten mies automaattisesti oletti kotihommien tapahtuvan ja jos jotain teinkin niin ei kelvannut kun äiti on aina tehnyt toisin.... Oli niin isänsä tossun alla ja äidissään kiinni (soitti useita kertoja pvssä tälle vaikka asuimme 5min kävelymatkan päässä heiltä).