Olen lopen kyllästynyt sairaanhoitajan työhöni

Itse lähdin kouluttautumaan audionomiksi, en ainakaan vielä ole katunut. Työ näyttää monessa paikassa olevan siistiä sisätyötä ja pelkkää päivävuoroa.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei vissiin ole vielä ehdottanut lääkikseen hakeutumista?

Minä opiskelin ensin laboratoriohoitajaksi. Valmistuin 80-luvun puolivälin jälkeen. Olin muutaman vuoden töissä, ja lopulta kyllästyin siihen, että työ muuttui lähestulkoon napin painamiseksi. Lisäksi kypsytti se, etten tiennyt potilaista muuta kuin se, mitä kokeita otetaan ja mitkä ovat niiden tulokset. Palkkaa toki silloin pidin ihan hyvänä perheettömälle naiselle 80-luvun loppupuolella. Muutaman vuoden olin niissä töissä. 

Siinä 80-luvun loppupuolella alkoi olla ongelmaa työpaikkojen suhteen, ja sain vain osa-aikaisen toimen. Päätin, että nyt alan lukea lääkikseen. Siihen oli opinto-ohjaaja jo yläasteella vuosia aiemmin motivoinut, mutta silloin ei ollut kiinnostusta, halusin nopeamman reitin kautta töihin. 

Kävin fysiikan valmennuskurssin, kemia oli tuoreessa muistissa laboratoriohoitajaopintojen kautta. Pääsin lääkikseen ensi yrittämällä. Olin silloin 30-vuotias. 

Nyt reippaat 20 vuotta uraa lääkärinä. Olen saanut sen mitä halusin - mielenkiintoinen työ ja hyvä työllistyminen. Olen ollut lähes 20 vuotta samassa työpaikassa, terveyskeskuksessa. Teen 30 tunnin työviikkoa, ja palkka on sen verran hyvä, että enempää töitä ei tarvitse tehdäkään. Viihdyn työpaikassani ja työssäni erittäin hyvin.

Kurssillamme oli useampikin sairaanhoitaja. Vanhin kurssilainen oli taustaltaan laboratoriohoitaja ja opinnot aloittaessaan oli lähes viisikymppinen. 

Olen tätä pyöritellyt, kyllä. Se vaatisi fysiikan, kemian ja matikan kertauksia ennen kuin voisin edes harkita pyrkimistä. Ehkä tää olis loogisin tie eteenpäin, jossa 15 vuoden kokemus alalta ei olisi hukkaanheitettyä miltään osin..?

Hakeudu lääke-edustajaksi. Sairaanhoitajan opinnot ovat siihen hyvä pohja. Parhaimmat lääke-edustajat etenevät urallaan, esim. myyntipäälliköiksi tai tuotepäälliköiksi. Etenemismahdollisuuksia on vaikka lääkefirman toimitusjohtajaksi asti.

Mieslähihoitaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootko katsonut peiliin? Hoitoala on naisvaltainen ala, ja mitä useammalla alalla itse olen ollut erilaisissa työpakoissa, niin suurin osa naisista ja tietynlaiset miehet ovat niitä huonoja työkavereita. Ja nämä suurin osa naisista päätyy tuolle alalle, en tiedä miksi. Kanalauma kaakattaa. Itse olen nyt työssä, jossa on monelta alalta ihmisiä ja meidän siivessä on suurin osa miehiä ja pari naista. Me tämän siiven naiset ollaan oikeasti mukavimpia ja kaikki miehet. Sitten on se tietyn alan naisten siipi enkä enää mielelläni mene edes yhtä aikaa syömään heidän kanssaan, koska esim. huomaan heidän kaakattaneen meistä  muista paskaa ja vielä haluavat kananilmeillään näyttääkin sen. 

Oikeasti, avatkaa silmänne ja näinhän se menee.

Höpöhöpö. Asiakkaat ja työkaverit on parasta. Kotihoidon kiire tappaa työn laadun, motivaation ja väsyneenä ei ole muuta elämää. Puhut asiaa tietämättömänä suomeksi ihan sitä itseään.

Se on aika monessa työssä ihan sama ongelma, illalla ei jaksa mitään kun on liian väsynyt. Toimistotyökin väsyttää, jos istuu projektikiireitten takia yötä päivää töissä. Samoin väsyneet ihmiset ovat yleensä kiukkuisia. Ehkä ne sairaanhoitajatkin, jotka monista ovat ilkeitä (minustakin joskus) ovat vain väsyneitä ja kiukkuisia eivätkä enää välitä vaikka työpaikka menisi heidän väsyneen kiukuttelunsa takia. Minä aloin olla tuollainen töissäni, ennen kuin lähdin vuorotteluvapaalle eräästä työpaikastani. Yhtä hyvin olisin ehkä voinut pyytää sairauslomaa burnouttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei vissiin ole vielä ehdottanut lääkikseen hakeutumista?

Minä opiskelin ensin laboratoriohoitajaksi. Valmistuin 80-luvun puolivälin jälkeen. Olin muutaman vuoden töissä, ja lopulta kyllästyin siihen, että työ muuttui lähestulkoon napin painamiseksi. Lisäksi kypsytti se, etten tiennyt potilaista muuta kuin se, mitä kokeita otetaan ja mitkä ovat niiden tulokset. Palkkaa toki silloin pidin ihan hyvänä perheettömälle naiselle 80-luvun loppupuolella. Muutaman vuoden olin niissä töissä. 

Siinä 80-luvun loppupuolella alkoi olla ongelmaa työpaikkojen suhteen, ja sain vain osa-aikaisen toimen. Päätin, että nyt alan lukea lääkikseen. Siihen oli opinto-ohjaaja jo yläasteella vuosia aiemmin motivoinut, mutta silloin ei ollut kiinnostusta, halusin nopeamman reitin kautta töihin. 

Kävin fysiikan valmennuskurssin, kemia oli tuoreessa muistissa laboratoriohoitajaopintojen kautta. Pääsin lääkikseen ensi yrittämällä. Olin silloin 30-vuotias. 

Nyt reippaat 20 vuotta uraa lääkärinä. Olen saanut sen mitä halusin - mielenkiintoinen työ ja hyvä työllistyminen. Olen ollut lähes 20 vuotta samassa työpaikassa, terveyskeskuksessa. Teen 30 tunnin työviikkoa, ja palkka on sen verran hyvä, että enempää töitä ei tarvitse tehdäkään. Viihdyn työpaikassani ja työssäni erittäin hyvin.

Kurssillamme oli useampikin sairaanhoitaja. Vanhin kurssilainen oli taustaltaan laboratoriohoitaja ja opinnot aloittaessaan oli lähes viisikymppinen. 

Olen tätä pyöritellyt, kyllä. Se vaatisi fysiikan, kemian ja matikan kertauksia ennen kuin voisin edes harkita pyrkimistä. Ehkä tää olis loogisin tie eteenpäin, jossa 15 vuoden kokemus alalta ei olisi hukkaanheitettyä miltään osin..?

Fysiikasta ja kemiasta kannattaa ilman muuta käydä valmennuskurssit. t. se, jolle vastasit. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta entä se kätilöhomma, jota joku ehdotti? Itsekin olin tulossa sitä ehdottamaan, kun jotenkin itseäni se kiinnostaa.

Ja on tämä ihan hassua karusellia. Kun nimittäin minä akateemisesti koulutettu työtön viiskymppinen mietin hoitoalan koulutuksiin hakemista. On työkokemusta alalta opiskeluajoilta parisen vuotta, silloin riitti parin viikon työssäkoulutus perushoitajatyyppisiin hommiin tuossa naapurimaassa. Mutta valituksesi alasta pistää epäilemään ...

Mutta entä lääkäriksi opiskelu, etenkin jos urakehitys on tärkeää?

Kätilöille on huonosti töitä tarjolla. Tiedän useita kätilöitä, jotka tekevät sairaanhoitajan töitä päätyönään, koska kätilön töitä ei vain ole tarjolla. Lääkäriksi kouluttautuminen on taas niin pitkä ja kivinen tie, että kannattaa miettiä tarkkaan, kannattaako siihen ryhtyä. Ensi kevään yhteishaussa on myös ensikertalaiskiintiöt käytössä ja jo tutkinnon suorittaneille lääkiksen ovet avautuvat entistä vaikeammin.

Onko ap suorittanut naisten vapaaehtoisen asepalveluksen (oletan nyt röyhkeästi että olet nainen :D). Jos olet, vastaus on sotilaallinen kriisinhallinta! 6 tai 12kk työsuhde, pääset näkemään maailmaa, palkka yli 3000€ kuussa johon päälle 1200€ VEROTONTA päivärahaa. Sairaanhoitajana toimit todennäköisesti tukikohdassa ja teet perus sairaanhoitajan työtä. Potilaat tosin ovat 20-30 vuotiaita komeita lihaksikkaita herroja ;-). Kriisinhallintatehtävissä tarvitaan aina naisia, sekä sairaanhoitajia. Jos irtautuminen harmaasta arjesta kiinnostaa (ja intti on käyty), niin hakemusta sisään!

Olen itsekin tavannut kus*päisiä sairaanhoitajia, valitettavasti. En viitsi kertoa missä sairaalassa tämä tapahtui, mutta yhden sairaanhoitajan takia ystäväni joutui uudestaan vakavaan leikkaukseen vaikka oli jo ollut monen tunnin leikkauksessa samana päivänä. Hoitaja oli asettanut hänet väärin vessaan tai jotain kun hän tarvitsi leikkauksen jälkeen tukea, en muista ja sitten toinen hoitaja oli myöhemmin ollut töykeä kun ystävä pyysi että leikattua jalkaa siirrettäisiin vähäsen. Sanoi että etkö sinä yksin siihen nyt pysty kakara. Mutta onneksi olen tavannut mukavia hoitajia, ainakin itsellä suurin osa ollut ystävällisiä kun olen sairaalassa asioinut. Tämä voi riippua ihan sairaalasta tai sen osastosta millaista hoitajia siellä on.

   Miksiköhän nykyään päätyy vähän inhottavimpia tapauksia hoitoalalle? Minulla ainakin nuorempana oli sellainen käsitys että siellä on tosi empaattisia, ymmärtäväisiä ja  ystävällisiä ihmisiä suurin osa, joita onneksi alalta löytyykin muutama, mutta nykyään vähemmän. Osa menee alalle vain siksi kuin ei ole itsensä mielestä parempaakaan, koska töitä löytyy aina. Työkkärissä ollessani aikoinani heti ensimmäisenä oltiin että entäs hoitoala? Samoin on käynyt siskolleni ja äidilleni, mutta olen alalle liian herkkä.

    En usko Ap että sinä niihin kuulut noihin inhottaviin hoitajiin ja et ole ensimmäinen tai viimeinen joka pohtii alan vaihtoa. Minun luokallani oli entinen sairaanhoitaja ja oikein ihana persoona, hänkin ilmaisi syiksi että huono työilmapiiri ja halusi jotain vähemmän raskasta, vaikka halua auttaa ihmisiä löytyi. Jos oma henkinen jaksaminenkin on koetuksella kannattaa alaa vaihtaa. Käy vaikka jollakin ammatinohjaajan luona tai jotain vähän selventämässä mikä voisi olla toinen vaihtoehto? Tai Mol-ammattitesti? kokeile sitä jos se antaisi vähän suuntaa :) Etköhän sinä jotain keksi Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei vissiin ole vielä ehdottanut lääkikseen hakeutumista?

Minä opiskelin ensin laboratoriohoitajaksi. Valmistuin 80-luvun puolivälin jälkeen. Olin muutaman vuoden töissä, ja lopulta kyllästyin siihen, että työ muuttui lähestulkoon napin painamiseksi. Lisäksi kypsytti se, etten tiennyt potilaista muuta kuin se, mitä kokeita otetaan ja mitkä ovat niiden tulokset. Palkkaa toki silloin pidin ihan hyvänä perheettömälle naiselle 80-luvun loppupuolella. Muutaman vuoden olin niissä töissä. 

Siinä 80-luvun loppupuolella alkoi olla ongelmaa työpaikkojen suhteen, ja sain vain osa-aikaisen toimen. Päätin, että nyt alan lukea lääkikseen. Siihen oli opinto-ohjaaja jo yläasteella vuosia aiemmin motivoinut, mutta silloin ei ollut kiinnostusta, halusin nopeamman reitin kautta töihin. 

Kävin fysiikan valmennuskurssin, kemia oli tuoreessa muistissa laboratoriohoitajaopintojen kautta. Pääsin lääkikseen ensi yrittämällä. Olin silloin 30-vuotias. 

Nyt reippaat 20 vuotta uraa lääkärinä. Olen saanut sen mitä halusin - mielenkiintoinen työ ja hyvä työllistyminen. Olen ollut lähes 20 vuotta samassa työpaikassa, terveyskeskuksessa. Teen 30 tunnin työviikkoa, ja palkka on sen verran hyvä, että enempää töitä ei tarvitse tehdäkään. Viihdyn työpaikassani ja työssäni erittäin hyvin.

Kurssillamme oli useampikin sairaanhoitaja. Vanhin kurssilainen oli taustaltaan laboratoriohoitaja ja opinnot aloittaessaan oli lähes viisikymppinen. 

Olen tätä pyöritellyt, kyllä. Se vaatisi fysiikan, kemian ja matikan kertauksia ennen kuin voisin edes harkita pyrkimistä. Ehkä tää olis loogisin tie eteenpäin, jossa 15 vuoden kokemus alalta ei olisi hukkaanheitettyä miltään osin..?

Aikuislukioissa pystyy nopeassa tahdissa opiskelemaan tarvittavat fysiikan, kemian ja biologian kurssit. Melkoista pänttäämistä se vaatii kyllä. Itse vähän mietin myös lääkistä jo pari vuotta sitten, mutta koin loppujen lopuksi olevani liian vanha melkein viiskymppisenä sekä ettei ollut tarpeeksi motivaatiota pänttäämiseen. Mutta kävin noita kursseja kuitenkin, haastavaa asiaa ne humanistille olivat työn ohessa, mutta eivät mahdottomia. Mutta sinä olet vielä nuori ja ehdit. Ja jos ei Suomessa pääse, niin ulkomailla opiskeluakin kannattaa harkita.

Tasan samat mietteet oli muutama vuosi sitten. Kouluttauduin TtM:ksi ja opintojen aikana siitä vanhasta työstäkin alkoi nähdä uusia puolia. Opiskelu avartaa, kannattaa harkita sitä vielä. Itsekin ajattelin, että en halua enää mitään hoitotyöhön viittaavaakaan, mutta en halunnut heittää hukkaan edellistä koulutusta ja työkokemusta. Enkä ole katunut! Ehkä siellä opintojen aikana ap:kin näkisit hoitotyön eri silmin ja löytäisit uuden näkökulman?

Lääkis on helppo nakki. Muilla rahakkailla aloilla ap tuskin pääsee enää kyytiin. Parhaat palkat on rahoitusalalla, juridiikassa, liikkeenjohdon konsultoinnissa yms (100+ tonnia vuodessa), mutta niihin pitää mennä nuorena ja kilpailu on kovaa. Akateemiseen maailmaan ei ehdi enää. Urakehityskin on vaikeaa, koska johtotasolle ap tuskin pääsee. Lääkefirmojen toimitusjohtajat on vähän eri porukkaa.

Lääkikseen siis. Toki siellä on melkoista ylikoulutusta nykyään, mutta tuskin työmarkkina täysin romahtaa.

Mun mielestä nimenomaan nykyään hoitoalalle kouluttautui tosi kivaa porukkaa. Olen itse hoitoalalla ja meillä on mahtavia opiskelijoita. Aivan mahtavia. Todella iloisia, mukavia, reippaita, empaattisia. Potilaat ja omaiset kehuvat maasta taivaisiin. Kyllä meille tulee kuulkaa hyviä hoitajia!! :)

Onhan noita mahdollisuuksia - itse työskentelen yhdistyksessä - ihmisten ohjausta- palkka hyvä 2900 brutto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoitajissa on, jos ei poikkeuksellisen paljon, niin kuitenkin paljon todella ilkeitä ja henkisesti väkivaltaisia ihmisiä. Olen ihan ihmetellyt, että tällaisella alalla tällaisia ihmisiä...absurdia.

Potilaana olen huomannut saman.

Juttuja riittäisi, mutta antaa olla.

Labrassa käynti nostaa aina tuskan hien otsaan. Kun on ollut pitkään kuumeessa ja jossain infektiossa ja veriarvot mättää ja syytä on haettu sekä tk.n että erikoissairaanhoidon voimin, labranäytteitä on määrätty ja otettu paljon.

Tavallisesti labrahoitaja hermostuu jo avatessaan tietoni. "Mitä otetaan?" on vakiokysymys. Välillä on jäänyt näytteitä ottamatta, välillä on yritetty ottaa jo otettuja ja vastattuja näytteitä. Labrahoitajat ei tunnu käsittävän, että potilas ei näe lähetteitä eikä aina edes tiedä, että lääkäri on itsekseen katsellut tietoja ja määrännyt sarjan uusia kokeita. Sen potilas saa tietää vasta tullessaan labraan vaikkapa crp-kontrolliin.

Labrahoitajan koulutus taitaa olla suppea. Tietokoneen kanssa on ilmiselviä ongelmia.

Asioiden selvittäminen heidän kanssaan on poikkeuksetta vaikeaa. Ja suurin osa on ulkomaalaisia, hoono soomi.

Vierailija kirjoitti:

Haluatko auttaa minua ap?? Olisi kysymys!!!

Oon perusterve 17v poika ja polttanut 2 ja puolivuotta tupakkaa!

Lopetin 11. 12.2017 eli olen ollut pian 6 viikkoa savuttomana..

Polttamis aikanani poltin n. 1-3 savuketta päivässä, en melkeimpä ikinä enempää..

Menin myös joskus hieman nuorempana tekemään jtn todella typerää. Keräsimme kavereiden kanssa mahdollisimman pitkiä tupakan natsoja maasta ja sytyttelimme sytkärillä ja poltimme..

Tuosta on jo useampi vuosi ja tiedä että oli tyhmää mutta tuotaki tulu aika paljon yhdessä vaiheessa tehtyä..

Sitten aloin ns. Kunnolla polttamaan ja sain ihan kokonaisia tupakoita ja poltin siis n. Pari vuotta..

Nyt tulee pian 6 viikkoa ilman tupakkaa!

Ja mietin että mahdoinko tuolla tupakoinnilla aiheuttaa suurta syöpäriskiä?

Entä miten pian syöpäriskini mahtaa palata tupakoimattoman tasolle?

Oletko harkinnut opiskelua lääkäriksi ja kenties syöpätutkijaksi?

Lähde yliopistoon! Mikä ala kiinnostais? Vaikka jokin yhteiskuntatieteellinen? Tsekkaa Hgin yliopiston kandiohjelmat. Kaltaisesi kypsä aikuinen pääsee kyllä sisään. Nykyään pääsykoematreiaalit julkaistaan vasta huhtikuussa, jolloin kaikilla on vain lyhyt valmistautumisaika. Kyllä töitä löytyy vaikka "huuhaa"-koulutuksellakin! Tunnen vaikka kuinka monta mahtavasti työllistynyttö humanistiakin,

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä nimenomaan nykyään hoitoalalle kouluttautui tosi kivaa porukkaa. Olen itse hoitoalalla ja meillä on mahtavia opiskelijoita. Aivan mahtavia. Todella iloisia, mukavia, reippaita, empaattisia. Potilaat ja omaiset kehuvat maasta taivaisiin. Kyllä meille tulee kuulkaa hyviä hoitajia!! :)

Kuulin hiljattain, että lähihoitajan koulutusta on supistettu huomattavasti. Ts. vaaditut tiedot ja taidot on samat, mutta opetuksesta on leikattu.

Ei kuulosta luottamusta herättävältä.

Kiitos paljon kaikille vastaajille! Ihan yllätyin kuinka monta asiallista ja hyvää vastausta tähän sain! 

Next step:

- avoin yo: terveystieteen + oikeustieteen opintoja (jep, myös juridiikka kiinnostaa)

- lukion kemiat, fysiikat ja matikat muistiin

- lääkikselle avoin mieli (varmaan sitten valmennuskurssille siis)

Ehkä joskus vielä opiskelen päätoimisesti jotain noista kolmesta: terveystieteitä, lääkistä tai oikista! 

Ps. vielä tuosta juridiikan kovasta kilpailusta. Siis ei kai erikoisjuristeilla mitään sellaista kilpailua ole, mitä vaikka espalaisilla? Joten en näe mitenkään mahdottomana sitäkään polkua (btw. sukulaiseni opiskeli avoimen väylän kautta juristiksi hiukan alle 40-vuotiaana).

Ymmärrän täysin aloittajan tunteet! Itse pohdin juuri kolmekymppisenä samoja asioita. Opiskelin alalle, koska halusin auttaa ihmisiä ja saada varman työpaikan. Työ on todella kuluttavaa! Se on kuluttavaa henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti. Vuorotyö pilaa terveyden ja sosiaaliset suhteet. Ne, jotka eivät ole perheellisenä tehneet vuorotyötä, eivät voi ymmärtää millaista se on!

Muistan kuinka itsestänikin palkka tuntui suorastaan ruhtinaalliselta valmistumisen jälkeen. Vuorotyö ei tuntunut missään, kun vapaapäivät sai olla itsekseen. Monilla juhlapyhillä ei ollut mitään merkitystä eikä joulu töissä haitannut. Nyt perheellisenä vituttaa jokainen joulu ja juhannus! Aina kamala tappelu työpaikasta riippumatta, kuka on pyhät töissä. Yleensä löytyy muutama vapaaehtoinen, mutta sehän ei vielä riitä. Vuorolisillä voi heittää vesilintua. Ne eivät juuri lohduta, kun oikeasti haluaisit vain olla perheesi kanssa!

No, lopulta päädyin opiskelemaan. Vielä en tiedä mihin tästä päädyn, mutta ainakin olen yrittänyt!

Vierailija kirjoitti:

Lähde yliopistoon! Mikä ala kiinnostais? Vaikka jokin yhteiskuntatieteellinen? Tsekkaa Hgin yliopiston kandiohjelmat. Kaltaisesi kypsä aikuinen pääsee kyllä sisään. Nykyään pääsykoematreiaalit julkaistaan vasta huhtikuussa, jolloin kaikilla on vain lyhyt valmistautumisaika. Kyllä töitä löytyy vaikka "huuhaa"-koulutuksellakin! Tunnen vaikka kuinka monta mahtavasti työllistynyttö humanistiakin,

Yo-opinnot varmaan seuraavana vuorossa jollain tieteenalalla..