Lapsen isä myönsi, että tunteita on sittenkin

En ymmärrä mitä ap horiset parisuhteen hoitamisesta jne. Minkä parisuhteen? Eihän teillä ole mitään parisuhdetta ollut. Miehellä ei ole ollut tunteita sinua kohtaan, on mennyt miten haluaa, ollut muita naisia, sekä omien sanojesi mukaan mies on elänyt vaan itselleen. Niin miten ihmeessä puhut jostain parisuhteesta? Olen aidosti hämilläni.

Ap sanon tämän pitkällä kokemuksella. Olin 15 vuotta liitossa miehen kanssa joka ei ollut hellä, ei puhunut rakkaudesta ja käytti liikaa alkoholia. Minullakin oli käsitys, että liitossa pitää tehdä töitä. Oli varmaan tullut kotoa, pitkä liitto siellä.

Nyt toisessa liitossa olen oppinut paljon, mitä ekassa meni metsään.

Sillä työnteolla tarkoitetaankin, että hyvä liitto ei pysy hyvänä ilman sitkeyttä ja vaivannäköä. Työllä ei voi tehdä huonosta suhteesta hyvää.

Liiton eteen töiden tekeminen tarkoittaa, että molemmat tekee töitä, eikä että toinen on vaikea ja toinen tekee töitä.

Liiton eteen töiden tekeminen tarkoittaa, että tehdään vuorotellenkin: kun toinen väsyy välillä ja usko loppuu, toinen on sitä ymmärtävämpi ja jaksaa kantaa vähän aikaa enemmän taakkaa. Sitten välillä osat vaihtuu ja toinen tukee. Ei niin, että toinen kantaa, tukee ja venyy loputtomiin.

Noista kyllä-kohdista koostuu hyvä suhde jonka eteen tehdään töitä.

Noista ei-kohdista koostuu huono ja riippuvuussuhde, jossa toinen sallii itseään käytettävän hyväksi, ja toinen elää itsekkäästi ja hyväksikäyttäen.

Itse elin pitkään huonossa suhteessa ja nyt hyvässä, niin näen eron.

Sinun tapauksessa olet tehnyt kaiken työn. Et voi luoda hyvää suhdetta tyhjästä, vain uskon varassa niin kuin nyt yrität. Et voi kontrolloida elämääsi niin pitkälle. Vain sitä mitä itse teet, et sitä millainen toinen on.

Ei ole lapsellesi hyväksi tuo mihin sotkuun olet häntä viemässä. Se on sinulta itsekästä, sinä etsit omaa onneasi kun pitäisi nyt keskittyä vakaisiin oloihin lapselle.

Lapsi voi tavata välillä isäänsä, jos isästä on siihen. Vähän epäilen että voi olla isältä aika vähäistä ja kausiluontoista. Varaudu siihen.

Sinulla voi olla joku muu miesystävä joskus, joka on luotettava ja aikuinen. Teidän ei tarvitse muuttaa yhteen.

Mutta älä yritä kasata perhettä pojan kanssa joka ei sitä halua, ja josta ei siihen vielä ole. Hän voi joskus vielä kypsyä ja miehistyä, mutta en usko että sinun kanssa. Nämäkin on elämän tosiasioita jotka on vaan hyväksyttävä, ei kaikki ole sopivia oikeita kumppaneita toisilleen.

En usko että mies on "paha", mutta kypsymätön ja väärä sinulle.

N49

Kyllä hän varmaan pitää sinusta, mutta kuulostaa siltä, että hän on niin rikki, että ei kykene rakastamaan kuin "normaalit ihmiset". Ei missään nimessä kannata muuttaa yhteen. Joskus, vaikka kaksi ihmistä rakastaisikin toisiaan, niin heille on tuhoisaa elää yhdessä. Keskity itseesi ja lapseesi ja yritä ainakin jollain tasolla irroittautua henkisesti miehestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat tuhlata elämäsi tuollaiseen mieheen? Ihan oikeasti. Voi olla, että hän jollain tasolla pitääkin sinusta, koska olet aiemmin mahdollistanut hänen kaksoiselämänsä, pitänyt huolen kodista, lapsesta ja varmaan seksiäkin harrastanut.

Mieti, miten paljon parempaa voisit saada: miehen, joka jopa rakastaa ja arvostaa sinua. Minun mielestäni ei kannata enää yrittää tuon edellisen miehen kanssa, miehellä on niin paljon ongelmia omasta takaa, että normaalin suhteen luominen on varmasti hyvin vaikeaa.

Tiedätkö, olen miettinyt tätä hyvinkin paljon. Oikeasti. Juuri noita samoja asioita ja osa minusta on sitä mieltä, että vain sitä hän kaipaa. On vain hämmentynyt ja sekoittaa siihen tunteita, joita ei edes ole.

Osa minusta ajattelee, että jos teemme yhdessä töitä, autan häntä hänen matkassaan ja olen hänen tukenaan ja annan aikaa, niin tästä syntyy sellainen kestävä suhde, joka tulee kestämään mitä vain.

Eikö parisuhteen eteen nimenomaan pidä tehdä töitä? Kuten minkä tahansa suhteen. Pitäähän autoakin huoltaa ja hiuksia pestä..

Vai olenko ihan hakoteillä? En ole aiemmin seurustellut (29v), sillä en usko kertakäyttösuhteisiin tai siihen, että vaihdetaan kun kyllästytään. Suhteeseen lähdetään minusta vasta silloin, kun toisen kanssa haluaa jakaa elämänsä. Sen ei tarvitse olla elämän mittainen rakkaustarina, mutta kevyin perustein ei siihen tulisi lähteä..

Siksi nyt olen aivan hukassa asian kanssa..

Ap

Parisuhteen eteen tekee töitä molemmat osapuolet. Se, että toinen tekee parisuhteen ja kumppanin eteen kaikkensa, mutta toinen vain käyttää tätä hyväntahtoisuutta hyväksi, ei edistä asiaa.

Olen aivan samaa mieltä kanssasi ja siksi mietinkin, että se on terapia tai asia jää, koska me emme keskenämme pysty selvittämään asioitamme ja kaikki vaan päättyisi taas. Jos se miehelle sopisi, niin olisitko sitä mieltä, että se on hänen osaltaan nyt vihdoin edes vähän sitä työn tekemistä parisuhteen eteen?

Ap

Mulla on ollut hyväksikäyttäjämies joka suostui kaikenlaiseen, jotta pystyi jatkamaan hyväksikäyttöään. Terapiatkin käytiin. Ikinä, ei ikinä itse oma-aloitteisesti mitään halunnut muuttaa tai mistään puhua. Mieti sitä ap kuka haluaa tehdä ja mitä.

Saanko kysyä.. sanot, että miehesi oli hyväksikäyttäjä. Oliko hän myös paha ihminen? Käyttikö hän hyväksi tietoisesti vai tiedostamatta, sinun mielestäsi?

Täällä palstalla saa välillä lukea aivan kauhuista miehistä ja mietin ovatko he oikeasti sellaisia vai pahennammeko me kuvaa itse päämme sisällä. Minä en ole elämäni aikana törmännyt yhteenkään sellaiseen mieheen, joka olisi paha ja tahallana käyttäisi hyväksi. Enenmmän kokemusta on sitten naisista, jotka käyttävät hyväksi miehiään..

Kysy vain. Tämän kyseisen miehen hyväksikäyttö on huomioitu ihan lääkärien ja olosuhdeselvittäjienkin taholta, että tässä tapauksessa en kuvittele tai liioittele.

Sitten asia on selvä ja varmasti ollut aivan kamaa :(

Minä en vain usko, että mies on pohjimmiltaan paha. Tai siis.. voiko joku olla paha, kun itkee onnesta, koska saimme riidan sovittua..?

Ehkä olen vain sinisilmäinen.. kuka tietää.. :(

Ap

Sinulla on vähän naiivi ja mustavalkoinen käsitys pahuudesta. Mitä ylipäätään on pahuus, tai millainen on paha ihminen? Kuka tahansa pystyy tietyissä olosuhteissa pahoihin tekoihin, mutta tarkoittaako se, että ihminen on paha? Ovatko esim. narsistit, sosiopaatit tai psykopaatit pohjimmiltaan tai läpikotaisin pahoja?

Mielestäni sinun ei nyt pidä keskittyä tuohon, onko mies "paha" tai mikä hänen käytöksensä aiheuttaa. Siitä olen samaa mieltä, että olet sinisilmäinen. Todennäköisesti teet päinvastoin kuin suurimmassa osassa viesteistä on neuvottu ja lyöt päätäsi seinään vielä monta kertaa.

Oliko se viesti sinulta, jossa sanottiin miehen olevan vasta 20-vuotias?

Kiinnostaisi myös kuulla, onko omassa lapsuudessasi jotain traumoja tai ongelmaa, kun annat miehen kohdella itseäsi noin etkä siltikään haluaisi lähteä suhteesta.

Tämä +1000! Ap, lue tämä ajatuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat tuhlata elämäsi tuollaiseen mieheen? Ihan oikeasti. Voi olla, että hän jollain tasolla pitääkin sinusta, koska olet aiemmin mahdollistanut hänen kaksoiselämänsä, pitänyt huolen kodista, lapsesta ja varmaan seksiäkin harrastanut.

Mieti, miten paljon parempaa voisit saada: miehen, joka jopa rakastaa ja arvostaa sinua. Minun mielestäni ei kannata enää yrittää tuon edellisen miehen kanssa, miehellä on niin paljon ongelmia omasta takaa, että normaalin suhteen luominen on varmasti hyvin vaikeaa.

Tiedätkö, olen miettinyt tätä hyvinkin paljon. Oikeasti. Juuri noita samoja asioita ja osa minusta on sitä mieltä, että vain sitä hän kaipaa. On vain hämmentynyt ja sekoittaa siihen tunteita, joita ei edes ole.

Osa minusta ajattelee, että jos teemme yhdessä töitä, autan häntä hänen matkassaan ja olen hänen tukenaan ja annan aikaa, niin tästä syntyy sellainen kestävä suhde, joka tulee kestämään mitä vain.

Eikö parisuhteen eteen nimenomaan pidä tehdä töitä? Kuten minkä tahansa suhteen. Pitäähän autoakin huoltaa ja hiuksia pestä..

Vai olenko ihan hakoteillä? En ole aiemmin seurustellut (29v), sillä en usko kertakäyttösuhteisiin tai siihen, että vaihdetaan kun kyllästytään. Suhteeseen lähdetään minusta vasta silloin, kun toisen kanssa haluaa jakaa elämänsä. Sen ei tarvitse olla elämän mittainen rakkaustarina, mutta kevyin perustein ei siihen tulisi lähteä..

Siksi nyt olen aivan hukassa asian kanssa..

Ap

Parisuhteen eteen tekee töitä molemmat osapuolet. Se, että toinen tekee parisuhteen ja kumppanin eteen kaikkensa, mutta toinen vain käyttää tätä hyväntahtoisuutta hyväksi, ei edistä asiaa.

Olen aivan samaa mieltä kanssasi ja siksi mietinkin, että se on terapia tai asia jää, koska me emme keskenämme pysty selvittämään asioitamme ja kaikki vaan päättyisi taas. Jos se miehelle sopisi, niin olisitko sitä mieltä, että se on hänen osaltaan nyt vihdoin edes vähän sitä työn tekemistä parisuhteen eteen?

Ap

Mulla on ollut hyväksikäyttäjämies joka suostui kaikenlaiseen, jotta pystyi jatkamaan hyväksikäyttöään. Terapiatkin käytiin. Ikinä, ei ikinä itse oma-aloitteisesti mitään halunnut muuttaa tai mistään puhua. Mieti sitä ap kuka haluaa tehdä ja mitä.

Saanko kysyä.. sanot, että miehesi oli hyväksikäyttäjä. Oliko hän myös paha ihminen? Käyttikö hän hyväksi tietoisesti vai tiedostamatta, sinun mielestäsi?

Täällä palstalla saa välillä lukea aivan kauhuista miehistä ja mietin ovatko he oikeasti sellaisia vai pahennammeko me kuvaa itse päämme sisällä. Minä en ole elämäni aikana törmännyt yhteenkään sellaiseen mieheen, joka olisi paha ja tahallana käyttäisi hyväksi. Enenmmän kokemusta on sitten naisista, jotka käyttävät hyväksi miehiään..

Minun hyväksikäyttäjämieheni ei ollut, eikä ole nyt eksänäkään, minun eikä kenenkään mielestä "paha". Ei hän minulle niitä asioita tehnyt harkiten eikä tahallaan. Hän teki ne koska ei välittänyt minun hyvinvoinnista riittävästi ottaakseen minut huomioon. Eli itsekäs, välinpitämätön, ajattelematon.

Silti minun kannalta asiat tekivät pahaa jälkeä siitä huolimatta.

Jos joku ajaa suojatiellä toisen yli tahallaan, niin että tämä vammautuu lopuksi ikää, pitäisin "pahana" häntä. Jos hän teki niin koska oli 18 ja humalassa, tai luki iltalehteä samalla, oli piittaamaton, vastuuton ja kypsymätön, ei ehkä ns. "Paha ihminen". Mutta silti käytös oli anteeksiantamatonta. Ja yhtä

Lailla ihminen vammautui koska tämä kuski ei jaksanut välittää muista ihmisistä ja omasta vastuustaan riittävästi.

Lapsesi isä ei varmaan ole "paha", mutta ei myöskään "hyvä" eikä vastuullinen eikä luotettava.

Kyllä parisuhteen eteen pitää nähdä vaivaa, jos sinusta tuntuu, että mies on vaivan arvoinen. Jos taas tuntuu siltä, että mies ei halua tosissaan tehdä töitä parisuhteen eteen yhtä ahkerasti, niin kuin täällä viesteissä arvellaan, niin pidemmän päälle sinusta todennäköisesti tulisi katkera ja ilkeä, joka vaikuttaisi lapseenkin varmasti enemmän kuin eronneet vanhemmat.

Kysyt, lasketaanko terapiaan lähteminen työn teoksi suhteen eteen.

Jos aloite olisi tullut häneltä, laskisin että on alku.

Jos terapiassa oikeasti myöntäisi omia ongelmiaan, ja ottaisi reilusti niistä vastuun, olisi vähän lisää.

Jos terapian jälkeen aktiivisesti jatkaisi näiden omien ongelmiensa työstämistä, olisi vielä vähän lisää.

Jos tämä työstäminen näkyisi konkreettisina muutoksina hänen käytöksessä sinua ja lasta kohtaan: hän keskittyisi antamaan eikä saamaan ; hän keskittyisi huolehtimaan teistä eikä olemaan huolehdittavana; hän keskittyisi kertomaan sinulle välittämisestään, ei toisin päin.

Silloin sanoisin että hän tekee töitä teidän siihen eteen.

Se että hän suostuu lähtemään terapeutin vastaanotolle sinun mieliksi, ei ole yhtään mitään vielä.

Ymmärrän, että on ollut aikanaan iso päätös sinulta ja iso riski tehdä lapsi nuoren miehen kanssa, ilman että teillä on ollut edes varsinaista parisuhdetta.

Olet varmasti toivonut, että ihmeen kaupalla kaikki järjestyisi paremmin.

Valitettavasti näin ei ole käynyt, ja sinun pitäisi nyt ryhdistäytyä ja mennä elämässä eteenpäin. Sinulla on rakas lapsi ja elämä edessä. Jos et nyt jumitu väärään mieheen, sinulla voi olla edessä vielä hyvä parisuhde jonkun vastuullisen aikuisen miehen kanssa, ja ehkä lisää sisaruksiakin lapselle. Voit viela saada perhe-elämän.

Etkä vain kiittämätöntä terapiaprojektia.

Hämmentynyt kirjoitti:

Asuimme lapseni isän kanssa yhdessä, mutta emme olleet yhdessä. Minä rakastin, hän ei tuntenut mitään. Siksi pyysin häntä muuttamaan pois. Olimme olleet sellaisessa pidän/en-pidä -suhteessa melkein 2 vuotta ja minä en jaksanut enää, kun kuvioissa oli vastasyntynytkin. Olemme ottaneet sen jälkeen monesti yhteen, hirveitä riitoja, mutta aina olemme pyrkineet hoitamaan lapsemme asiat hyvässä hengessä. Hän on meille tärkein. Mies eli omaa elämäänsä, kävi ulkona kavereiden kanssa, oli muita naisia, eli vain itselleen.

Hänellä on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus (huuostaanotettu, alkoholisti vanhempi, ongelmia ihmissuhteissa) ja on sen takia hyvinkin sulkeutunut ja usein hyvin sekaisin itsensä kanssa.

Päädyimme suutelemaan ja sanoin olevani hämmentynyt. Sanoin, että jos kyseessä häneltä heikko hetki tai läheisyydenkaipuu, niin sanokoon suoraan. Voimme vain unohtaa asian. Mutta sieltä pamahtikin ne kolme sanaa, jotka jo niin kauan olen halunnut kuulla: "minä pidän sinusta". Sen sanominen on hänelle iso asia, mutta olen niin hämmentynyt. Hän ymmärtää, että on tajunnut sen liian myöhään ja on vain niin sekaisin. Tunteistaan on varma..

En tiedä mitä pyydän. Neuvoja? Haukkujanne? Se täälöä osataan ja välillä sitä me kaikki varmaan vähän tarvitaan.. mitä minun tulisi tehdä? Jos mies esim suostuu pariterapiaan tai perheneuvolaan, niin yritämmekö vielä?

Miksi olet noin onnen kerjäläinen, että "pitäminen" on sinulle noin ihmeellistä? Vielä vain kerran sanottuna? Eikö kukaan lapsena sanonut rakastavansa sinua?

Minun mieheni sanoo joka päivä rakastavansa minua, on sanonut ihan suhteen alusta asti.

Ei tosta mitään tule. Tolla miehellä on liikaa selviteltävää itsensä kanssa, eikä tule sitä tekemään.  Siihen ei mikään pariterapia auta. Kokeilet kuitenkin hänen kanssaan vielä vähän, jotain terapiasähellystä, teet ehkä toisen lapsen, uus alku ja silleen. Menee 2 vuotta tai + 1v ja sitten toteat, että ei helvetti. Ehkä ei sittenkään. Tulee joku pahempi pahoinpitely, taloussotku tai vielä jotain uutta pettämistä. mutku just nyt on erilaista...

Olen lukenut kaikki mitä olette kirjoittaneet ja selvästi oma toivoni ehkä sokaisi minua vähän. En ollut missään vaiheessa ottamassa häntä takaisin, mietin vain kannattaisiko meidän esim yrittää pariterapiaa tai muuta.

Toisin kuin jotkut ovat täällä sanoneet, hän ei lyö eikä juo, eikä ole koskaan pettänyt. Kun mainitsin muut naiset, tarkoitin, että hänellä on ollut uusia meidän jälkeemme ja enhän minä siitä voi olla vihainen, vaikka pahaa se teki silloin.

Puhuin miehen kanssa. Hän on hyvin sekaisin eikä tiedä mitä haluaa ja siksi on sitä mieltä, että mihin me ikinä pääsymmekin, niin meidän pitää edetä varovasti ja rauhassa. Sanoin hänelle, kuten monet teistä minulle sanoivat, että en voi olla enää se joka yksin yrittää ja joka yksin haluaa. Jos hän ei tee asioille mitään, niin on parempi, että vain jatkamme näin, kuten tähän saakka. Molemmat omia elämiään.

En puhunut hänelle pariterapiasta tai perheneuvolasta, mutta sanoin, että hänen itsensä pitäisi hakea apua, edes vaikka sen takia, että voisi tarjota lapselleen paremman lapsuuden kuin omansa oli.

Joku sanoi, että eihän meillä mitään suhdetta ollut ja tottahan se oli. Meillä ei ikinä mitään nimikettä ollut. Kahden vuoden ajan kävimme treffeillä, vaeltamassa, asuimme yhdessä, saimme lapsen ja kasvatamme häntä parhaan kykymme mukaan, mutta mitään virallista, emme koskaan olleet. Miehen tunteiden puute selvisi minulle vasta paljon myöhemmin. Tai niiden häilyvyys. Joten vaikka emme mitään virallista koskaan olleet, niin minulle tämä on ollut merkityksellinen ihmissuhde.

Ja ehkä olen jotenkin naiivi ja tyhmä, kun takerrun siihen, että hän vain pitää minusta. Totta, haluaisin, että hän rakastaa minua, mutta siihen ei ketään voi pakottaa. Ehkä niin ei koskaan käy. Siksi olen päättänyt nyt kuunnella sekä teitä että itseäni. Jos hän minua haluaa, hän tehköön työn. Minä olen aloittanut jo prosessin hänestä yli päästäkseni ja aion sitä jatkaa. Jos tästä on tarkoitus jotain tulla, niin se voi tapahtua myöhemminkin, kun hän on oikeasti mies.

Ja mitä muihin lapsiin tulee mitä joku ehdotti, että teen tai hänen kanssaan vielä yhden pyöräytän, niin ei kiitos! :D Minä tulen olemaan vain yhden lapsen äiti, mikään suurperhe ei todellakaan ole minua varten. Olen valmis kohtaamana maailman seikkailut yhdessä lapseni kanssa ja en tähän yhtään ylimääräistä lasta todellakaan halua. Meitä oli 5 ja itse en sitä kaipaa. Tässä yhdessä on minulle tarpeeksi työtä.

Kiitos kaikille kommentoijille. Ehkä vain tarvitsin sen potkun, etten taas sorru. :)

Ap

👍

Älä sorru

Jatka sinä ap miehesi kanssa, onhan hän lapsesi isä. Teillä on molemmilla helpompaa kun ainakin pikkulapsivaiheen pysytte yhdessä. Tehkää toinen vasta kun suhde on varmalla pohjalla jos toista haluatte. Ihmiset eivät ole täydellisiä ja tuollaisella kuten hän tunteet tulevat pikkuhiljaa ja aalloittain sen lisäksi että pitäähän kaikkien opetella parisuhdetta, tunteita ja vanhemmuutta eikä se onnistu riidoitta eikä on-off vaiheitta. Kaksi vuotta on kuitenkin lyhyt aika ja kun aina olette kuitenkin palanneet yhteen ja päätyneet tekemään lapsen yhdessä ja hänen asioistaan pystytte sopimaan yhdessä niin olette todennäköisesti pari. Pariksi kasvaminen vie vuosia. Kahden vuoden kohdalla yleensä huomaa että onko yhteistä tulevaisuutta.

Tämänkin kommenttiketjun perusteella tämä palsta on täynnä sosiaalisesti kyvyttömiä, itseään täydellisenä pitäviä, epäempaattisia, onnistujia näytteleviä ihmisiä, omiin poteroihinsa juuttuneita, tunne-elämältään musta-valkoisia, lapsellisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Jatka sinä ap miehesi kanssa, onhan hän lapsesi isä. Teillä on molemmilla helpompaa kun ainakin pikkulapsivaiheen pysytte yhdessä. Tehkää toinen vasta kun suhde on varmalla pohjalla jos toista haluatte. Ihmiset eivät ole täydellisiä ja tuollaisella kuten hän tunteet tulevat pikkuhiljaa ja aalloittain sen lisäksi että pitäähän kaikkien opetella parisuhdetta, tunteita ja vanhemmuutta eikä se onnistu riidoitta eikä on-off vaiheitta. Kaksi vuotta on kuitenkin lyhyt aika ja kun aina olette kuitenkin palanneet yhteen ja päätyneet tekemään lapsen yhdessä ja hänen asioistaan pystytte sopimaan yhdessä niin olette todennäköisesti pari. Pariksi kasvaminen vie vuosia. Kahden vuoden kohdalla yleensä huomaa että onko yhteistä tulevaisuutta.

Tämänkin kommenttiketjun perusteella tämä palsta on täynnä sosiaalisesti kyvyttömiä, itseään täydellisenä pitäviä, epäempaattisia, onnistujia näytteleviä ihmisiä, omiin poteroihinsa juuttuneita, tunne-elämältään musta-valkoisia, lapsellisia ihmisiä.

Edellinen vielä jatkaa. Mitään pariterapiaa te ette ap tarvitse. Kirjoittamasi perusteella te työstätte suhdettanne ja kipuilujanne itse. Niin pitääkin olla. Nykyihmiset vaan ovat niin laitostuneita ja kädestä pitäen valmiine eteen talutettavia päiväkodista lähtien että mitään ei osata eikä uskalleta enää tehdä omin päin.