Lue keskustelun säännöt.
Voiko paniikkikohtauksista toipua kokonaan itsekseen
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, tosin se kesti vuoden, mutta otin sen asenteen että tule helvetin kohtaus sieltä nyt sitten ja haasta mut saakeli! Sitten loppuivat kun en enää pelännyt niitä. Kuljin silti benzopurkki käsilaukussa vielä noin puoli vuotta sen jälkeen kun tiesin että olen voiton puolella sen helvetillisen vuoden jälkeen.
En tarvitse enää mitään lääkkeitä nyt vuosi siitä kun paranin, ja olen onnellinen etten suostunut ottamaan mitään masennuslääkkeitä lääkärin kehoituksesta huolimatta koska ensinnäkään ne eivät ole paniikkihäiriöisen lääke, toisekseen ne lihottaa ja viimeistään silloin tekee olon masentuneeksi kun katsot peiliin, ja kolmanneksi niistä voi olla todella vaikea päästä eroon ja saattavat samalla aiheuttaa pahoja ahdistuskohtauksia jotka saa hermoston käymään hieman kierroksilla.
Mikään väittämistäsi ei pidä paikaansa, muuten kun ehkä omalla kohdallasi.
Minä taas komppaan lainaamaasi täysin. Tein saman, pakolla vaan ns. "tuulta päin" enkä myöskään suostunut masennuslääkkeisiin. Suomessa niitä määrätään nykyään vaivaan kuin vaivaan.
Kuljin pamit laukussa kuukausia, varmuuden vuoksi. En tarvinnut enkä tarvitse enää. Onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi.
Voi. Parannuin.
Ehkä ne ei olleetkaan paniikkikohtauksia, en tiedä. Musta kyse oli refluksista, pitkään kestäneestä stressistä, ja surkeasta fyysisestä kunnosta.
Voin kertoa lisää, jos kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi parantua, mutta on tosi rankkaa ja vaatii motivaatiota pärjätä ilman lääkkeitä. Jos elämäntilanne on vaikea tai paniikkihäiriön lisäksi on muuta (mielen)terveysongelmaa , niin kannattaa turvautua suosiolla lääkkeisiin.[/quote]
Tämä on asia mitä ei saisi sanoa ääneen. Loppuen lopuksi hyvin harva selviää ilman lääkkeitä ja/tai terapiaa. Hoitamaton paniikkihäiriö ei ole mikään pikkujuttu, jatkuva stressi rasittaa kehoa ja voi aiheuttaa jopa ennenaikaisen kuoleman. Omien kokemusteni mukaan psykologeilla ei ole juuri tietämystä mielen sairauksien fyysisestä puolesta (mm. aivopoikkeamat, välittäjäaineiden puutos), ja mua ärsytti silloin kun se psykologi Kopakkala sai täällä niin paljon sympatioita ja me sairastuneet haukkuja.
En pelottele, sairastan itsekin vaikeaa paniikkihäiriötä.
Vierailija kirjoitti:
Voi, tosin se kesti vuoden, mutta otin sen asenteen että tule helvetin kohtaus sieltä nyt sitten ja haasta mut saakeli! Sitten loppuivat kun en enää pelännyt niitä. Kuljin silti benzopurkki käsilaukussa vielä noin puoli vuotta sen jälkeen kun tiesin että olen voiton puolella sen helvetillisen vuoden jälkeen.
En tarvitse enää mitään lääkkeitä nyt vuosi siitä kun paranin, ja olen onnellinen etten suostunut ottamaan mitään masennuslääkkeitä lääkärin kehoituksesta huolimatta koska ensinnäkään ne eivät ole paniikkihäiriöisen lääke, toisekseen ne lihottaa ja viimeistään silloin tekee olon masentuneeksi kun katsot peiliin, ja kolmanneksi niistä voi olla todella vaikea päästä eroon ja saattavat samalla aiheuttaa pahoja ahdistuskohtauksia jotka saa hermoston käymään hieman kierroksilla.
Just tämä!
Tein neljä asiaa, jotka asiaa, jotka auttoi:
1) Kun kohtaus lähestyy, suuri huoli on että muut huomaa. Menin tätä päin: sanoin esim. kassalla, että mä pelkään nyt saavani paniikkikohtauksen. Kohtaus hävisi sen tien, yllätys yllätys.
2) Suutuin ja kyllästyin kohtauksiin.
3) Kävin lääkärissä tutkituttamassa sydämeni. Kohotin fyysistä kuntoa.
4) Esim. bussissa kun alkoi ahdistaa, katselin muita matkustajia ajatellen, että kukahan muu täällä pelkää parhaillaan kohtausta?
Paniikki on äärimmäinen, kohteeton pelkotila.
Jos sellaisesta kärsii, on ylikuormittunut jostain syystä. Opettele itsemyötätuntoa. Armahda itsesi, opettele rakastamaan itseäsi.
Kyllä paniikki lähtee.
Näin mun kokemus, mutta sitä kestikin suht lyhyen aikaa, jotain 1-2 vuotta, kun elämä oli tooodella raskasta ja pelko vallitsi monesta syystä.
On puppua väite, että paniikkikohtaus on vaaraton.
Mulla ainakin pahassa pelkotilassa verenpaine nousee koviin lukemiin.
Siksi mulla on siihen lääkitys, beetasalpaaja ja rauhoittava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi parantua ja harva siitä kai lopun ikäänsä kärsii. Tai siis ehkä siitä ei kokonaan parane ikinä (?), mutta varsinaisia kohtauksia ei minulla ole ollut enää vuosiin.
En ole toipunut itsekseni. Onneksi mulla kohtaukset harvassa yleensä, mutta tulevat sitten sellaisella voimalla, ettei moni edes usko. Viimeisin oli ns. "ihan överi" ja kesti 2,5 tuntia kun makasin vessan lattialla (oksetti) ja yritin vaan hengittää ja olla ajattelematta sydänkohtausta kun pumppu tykytti niin halvatusti ja kädet puutui kun hyperventiloin.
Mulla on nuoruuden "alkoholiongelma" taustalla, enkä ole saanut mitään lääkkeitä kohtauksiin enkä lähetettä terapiaan. Lainausmerkkeihin laitoin tuon kun ajattelen että kun tuo mulla "diagnosoitiin" (papereissa lukee haitallinen käyttö) olin alle 20 ja nyt olen yli 30 ja vaikkei tilanne ole ollut vuosiin akuutti niin ilmeisesti olen niin riippuvuusongelmainen ettei mitään lääkitystä voi käyttää, koska jäisin koukkuun heti. Mitään muuta päihdeongelmia ei siis ole.
Koitetaan pärjätä. Tsemppiä sulle ap.