Lapsi näyttää menettävän alle 10v kaikki isovanhempansa
Kaikki kuolee yksi kerrallaan. Miten teillä muilla on lapset hyväksyneet isovanhempien kuoleman?
Kommentit (12)
Ihan helposti hyväksyin. Lapsen näkökulmasta olivat todella vanhoja. Viimeinen isovanhempani kuoli, kun olin 11v.
Minulla kuoli äiti tuon ikäinen kun olin. Isovanhempien kuolema ei ollut ihan niin paha.
Tämä on taas aloitus numero 100 samasta aiheesta. Mitä oikein haet tällä jankuttamisella?
Mihin taas sen oman isäsi unohdit? Hän jää kyllä vielä jäljelle, vaikka anopista nyt aika jättäisikin (toki toivottavasti hän paranee).
Yksi kerrallaan meiltä kaikilta isovanhemmat kuolee. Jos ylipäätään ovat elossa siinä vaiheessa kun synnymme. Se on maailman meno.
Kyllähän niistä lapsena irrottautuu helpommin kuin aikuisena.
Mulla ei ole ollut koskaan isovanhempia.
Olivat kuolleet jo silloin kun synnyin.
Riippuu varmasti paljon miten vanhemmat suhtautuu. MInä olin 9v, kun mummi kuoli. Se oli ihan ymmärrettävää, koska mummi oli jo vanha ja ollut pitkään vanhainkodissa ja sielläkin jo jonkun aikaan huonossa kunnossa. Toisaalta ei oltu siinä mielessä läheisiä, että mummin luona ei esim. kouluikäisenä voinut viettää paljon aikaa, koska vanhainkoti oli korvessa.
Mä olin 8v kun viimenen isovanhempi kuoli.
Ensireaktioni oli että jee, saadaan kakkua!
Kuolleista ei kai saisi puhua pahaa, mutta mummoni lapsenlapsirakkaus rajoittui vain esikoisen, eikä muihin lapsenlapsiin..
Tuon ikäiselle lapselle on luonnollinen asia, että vanhat ihmiset kuolevat. He myös sopeutuvat siihen nopeasti.
Vanhempien kuolema on pahempi paikka. Itse menetin heistä toisen jo 9-vuotiaana. Nyt yritän olla tukena kahdelle pienelle sukulaistytölle, joilta kuoli äiti. Mutta kyllä se elämä kantaa.
Juuri tuo kun iäkkäinä hankitaan lapsia kun normisti jo iso,iso vanhemmat vielä 15 vuotiaana hengissä aikoinaan.
Onko vaihtoehtoja?