Lapsi hermostuu heti, kun hänelle yrittää opettaa jotain

Minusta on jotekin todella huvittavaa, että ensimmäisenä aina epäillään jotakin oppimishäiriötä tms. Toki sitäkin voi olla taustalla, mutta tiedättekö mitä? Vaikka niin olisikin, niin siihen ei ole olemassa mitään vippaskonstia! Ei ole olemassa mitään lääkettä tai pedagogista kikkaa, jolla saadaan esim. lukihäiriöinen oppimaan lukemaan. Se tarkoittaa vain sitä, että pitää harjoitella kahta enemmän, ihan määrällisesti ja ajallisesti.

Lasta ei tietenkään voi pakottaa lukemaan, sehän on selvä, eikä ole mitään syytä antaa lapsen ajatella, että hän on tyhmä tai huono, näinhän ei ole. Mutta lasta voi ja täytyy opettaa sietämään epämukavuutta. Mitä enemmän vaikeuksia, niin sitä enemmän epämukavuutta on opittava sietämään. Tätä ei tietenkään tarvitse tehdä lasta vahingoittavalla tavalla, vaan siten, että lapsi samalla huomaa, että ponnistelusta palkitaan ja siitä on hänelle iloa ja hyötyä.

Ei vanhempien tarvitse mennä kotona äärimmäisyyksiin läksyjen kanssa, mutta kyllä vanhempien tehtävä on olla auktoriteetteja lapsilleen kodin arkeen liittyvissä asioissa. Ei niistä pidä antaa lapsen luistaa, vaikka hänellä olisi lukihäiriö/adhd/add/lievä autisminkirjon häiriöä, tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse aivan samanlainen ja vanhemmilta loppui kärsivällisyys, enkä joutunut sen koomin tekemään mitään epämukavaa tai mitään mistä en pitänyt. Olin kyllä varmasti todella rasittava ja perheessämme oli paljon lapsia, joten ei ihme että vanhemmat eivät pitkään jaksaneet minua patistella. Toivon kuitenkin nyt aikuisena että olisin saanut apua vaikeuksiini, sillä nyt aikuisenakin minun on todella vaikea saada mitään aikaan, enkä pysty luottamaan itseeni lainkaan.

Viesti jäi kesken.. Jos siis tuntuu että omat keinot loppuvat kesken (riitely ja painostaminen vain pahentavat asiaa) niin kouluun yhteys.

Lapselle ei saa tulla tunne että hänessä on jotain vikaa. Hän saattaa hyvinkin olla todella älykäs, mutta suuriissa ryhmissä toteutettavat opetusmetodit eivät sovi kaikille. On tärkeää selvittää onko kyseessä oppimisvaikeus, keskittymishäiriö vai mikä.

Nyt ole kyse kotona tehtävistä läksyistä, ei suuressa ryhmässä toteutettavasta kouluopetuksesta.

Tuleeko oman huoneen siivoamisesta lapselle sellainen tunne, että hänessä on jotain vikaa ja että hän on tyhmä?

Meillä oli samantapaista ongelmaa nyt 9-vuotiaan kanssa, mutta ongelma oli enemmän se, että hän ahdistui heti, jos ei heti osannut, ja itki jne. Tätä oli etenkin yhdessä vaiheessa matikan kanssa. Hän on kiltti mutta tosi herkkä, ei siis haukkunut meitä, oli vaan onneton. Auttoi kun varattiin aivan loputtomasti aikaa läksyihin ja mä sanoin, että tehdään tämä yksi tehtävä ja sitten jotain muuta. Tämä siksi, että yksi ongelma oli että hän koki tehtävien määrän ahdistavana, että niitä ei saa koksaan tehtyä. Kun saatiin yksi tehtyä ilman paineita niin olo helpotti. Sitten tehtiin jotain muuta ja kokeiltiin seuraavaa tehtävää vähän ajan päästä. Aika pian meni niin, että hän halusikin tehdä kaikki putkeen.

Toinen ongelma oli, että hän on varsin huolimaton eikä saanut läksyjä kirjattua muistiin tai ei "muistanut" oliko niitä. Periaatteessa en pidä rangaistusten käytöstä, mutta tässä meillä auttoi kun sanottiin, että jos opettajalta tulee huomautus tekemättömistä läksyistä niin peliaika lähtee siltä päivältä. On muistanut siitä lähtien.

Yrittäkää puhua miehen kanssa rauhassa selväksi miten tilanteet pitäisi hoitaa (ENNEN kuin tilanne on päällä) ja pitäkää kiinni yhdessä sovitusta. Jos olette eri mieltä niin vaikka toinen yrittää hoitaa omalla tavallaan 2 viikkoa ja toinen pysyy sivussa, sitten toinen voi kokeilla omalla tavallaan 2 viikkoa tms. Ei sitä, että kaikki huutavat päälekkäin eri asioita.

Vierailija kirjoitti:

Olin itse aivan samanlainen ja vanhemmilta loppui kärsivällisyys, enkä joutunut sen koomin tekemään mitään epämukavaa tai mitään mistä en pitänyt. Olin kyllä varmasti todella rasittava ja perheessämme oli paljon lapsia, joten ei ihme että vanhemmat eivät pitkään jaksaneet minua patistella. Toivon kuitenkin nyt aikuisena että olisin saanut apua vaikeuksiini, sillä nyt aikuisenakin minun on todella vaikea saada mitään aikaan, enkä pysty luottamaan itseeni lainkaan.

Meillä oli vähän sama tilanne, tosin lapsia ei ollut paljoa, mutta äidin hermot eivät kestäneet, vaan hän suuttui. Lopulta tein läksyt aina yksin ja itse, tein tai en tehnyt. Olin kuitekin sen verran miellyttämisenhaluinen opettajia kohtaan, että tein edes jotain kasvojeni säilyttämiseksi tunnilla. Olisin kyllä toivonut vanhemmiltani pidempää pinnaa, vaikka kiemurtelinkin tuskissani saksan läksyjen ja koepänttäyksen kanssa.

Lapselle on todella rankkaa huomata, että oma mieli on vahvempi kuin aikuisen, siis että omalla kiukuttelulla voi saada vanhemmat raivostumaan. Tästä tulee todella pelokas ja epävarma olo. Nykyäänkin elämässä pelkään eniten omaa kiukkuani.

Ap, miksi ihmeessä olette valinneet lapselle ruotsin valinnaiseksi, jos ei muutenkaan koulu suju? Ruotsi alkaa 6. luokalla nykyään. Onko tämä vain provo ruotsin kielestä kuitenkin?

Hyviä pohdintoja ketjussa. näiden lisäksi tuli itsellä vielä mieleen että voisiko lapsella olla jonkinlaista huonouden tunnetta. huono omakuva ja ei itsevarmuutta.

kielteiden kuva itsestä ja omista taidoista voi kehittyä esimerkiksi jonkun diagnoosin pohjalta kuten lukihäiriö. Myös mahdollinen kiusaamisen kokeminen voi purkautua näin. kiusaajana voi olla sekä lapset mutta myös aikuiset. jos perheessä on muitakin lapsia pitää pitää huoli ettei lapsia vertailla keskenään. pidä huoli myöskään hauki itsesi ja näin lapsi saa väärän kasvumallin. ei tee lapselle hyvää että äiti esim haukkuu kokoajan itseään läskiksi.

"sä et menesty", "sä olet idiootti", "sä et osaa". lauseet voivat olla defenssimekanismi nimeltä projektio.

Muista antaa lapselle paljon positiivista palautetta. esim negatiivisen palautteen voi jättää kokonaan pois ja ohjata pelkästään positiivisella. ei sano että tulipa huono numero kokeesta vaan sanoo että kylläpä olit ahkera kokeeseen lukemisessa. 

Kuulostaa että lapsi on jumiutunut tietynlaiseen negat.kehään asian tiimoilta. Voisiko opettajan kanssa keskustella miten on käyttäytynyt koulussa? Onko käytös siis tuollaista vain kotona? Samalla voisi kysyä että miten kaverisuhteet luokkahuoneen sisällä näyttäytyy opettajalle.

Kuraattorille voisi varata ajan. Monesti koulun päässä osataan antaa tukea läksyjen teossa. esim läksykerhot.

Kun lapsi huomaa että alkaa onnistua tehtävissä ja ylittää oman mukavuusalueensa, voi positiivisia seurauksia tulla hyvinkin nopeasti. Ja siitä tulee sitten uusi positiivisen käytöksen kehä.

T:Ope

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samantapaista ongelmaa nyt 9-vuotiaan kanssa, mutta ongelma oli enemmän se, että hän ahdistui heti, jos ei heti osannut, ja itki jne. Tätä oli etenkin yhdessä vaiheessa matikan kanssa. Hän on kiltti mutta tosi herkkä, ei siis haukkunut meitä, oli vaan onneton. Auttoi kun varattiin aivan loputtomasti aikaa läksyihin ja mä sanoin, että tehdään tämä yksi tehtävä ja sitten jotain muuta. Tämä siksi, että yksi ongelma oli että hän koki tehtävien määrän ahdistavana, että niitä ei saa koksaan tehtyä. Kun saatiin yksi tehtyä ilman paineita niin olo helpotti. Sitten tehtiin jotain muuta ja kokeiltiin seuraavaa tehtävää vähän ajan päästä. Aika pian meni niin, että hän halusikin tehdä kaikki putkeen.

Toinen ongelma oli, että hän on varsin huolimaton eikä saanut läksyjä kirjattua muistiin tai ei "muistanut" oliko niitä. Periaatteessa en pidä rangaistusten käytöstä, mutta tässä meillä auttoi kun sanottiin, että jos opettajalta tulee huomautus tekemättömistä läksyistä niin peliaika lähtee siltä päivältä. On muistanut siitä lähtien.

Yrittäkää puhua miehen kanssa rauhassa selväksi miten tilanteet pitäisi hoitaa (ENNEN kuin tilanne on päällä) ja pitäkää kiinni yhdessä sovitusta. Jos olette eri mieltä niin vaikka toinen yrittää hoitaa omalla tavallaan 2 viikkoa ja toinen pysyy sivussa, sitten toinen voi kokeilla omalla tavallaan 2 viikkoa tms. Ei sitä, että kaikki huutavat päälekkäin eri asioita.

Kiitos täältä sivusta, todella viisaita kirjoitat. Sinulla on eläinkouluttajan maailmankuva, onko tuo synnynnäistä vai hankittu ominaisuus?

Tuntuu, että aika usein nämä venkoilut ovat suoraa seurausta nimenomaan siitä, että vanhemmat eivät pysty toimimaan samaan suuntaan, vaan lapsesta tehdään kiistakapula. En ole koskaan tullut ajatelleeksi tuollaista kahden viikon sääntöä - mistä keksit sen?

Ajattelen, että lapsesi on pieni ja kärsimätön, mukavuudenhaluinen kuten kaikki lapset ja melko epävarma. On raskasta tunnustaa, ettei osaa eikä ymmärrä. Se nolottaakin kamalasti jo tuon ikäistä. Niinpä lapsi tarvitsee lempeää ja kannustavaa tukea ja ohjausta siihen, miten jäsentymätön asia voi saada muodon ja miten vaikeistakin projekteista voi oppia selviämään.

Tämä neuvo pätee nyt lähinnä sanojen opiskeluun:

- Huolehdi että lapsi ei ole väsynyt tai nälkäinen, että sinulla on noin tunti aikaa ja ettei lapsella ole mielessä jokin peli tms. polttelemassa ja veimässä huomiota.

- Aloita sillä että leikkaatte pahvista pieniä kortteja. Pyydä lasta kopioimaan jokaiseen korttiin yksi sana kappaleen sanastosta. Voit itsekin tehdä muutaman kortin. Puhukaa sanoista ääneen. Mitä sanaa tämä muistuttaa? Miten tämän voisi muistaa? Jos joku sanaston sana on lapsesta todella helppo, sen voi jättää kirjoittamattakin jos sanoja on paljon.

- Ottakaa sitten sanakortit ja makustelkaa yhdessä, mitä tämä sana voisi tarkoittaa. Tarkistakaa sanastosta tarvittaessa. Pyydä lasta kirjoittamaan suomennos kortin toiselle puolelle.

- Pelaa lapsesi kanssa erilaisia sanapelejä korteilla - ensin vieraasta kielestä suomeen ja sitten toisin päin. Korteista voi myös vielä juuri ennen koetta poimia talteen ne, joiden sanat olivat vaikeimpia, ja kerrata niitä.

- Pyydä lasta lukemaan kirjan kappale sinulle ääneen. Kiinnitä huomiota niihin sanoihin, joita kirjoititte kortteihin.

- Oppikirjan teksteihin liittyy yleensä äänite, jonka löydät netistä. Voitte lopuksi kuunnella yhdessä äänitettä (vaikeimpien sanojen kortit levitettynä pöydälle) ja kun nauhalta kuuluu kortissa oleva sana, kyseisen kortin saa napata itselleen. Eniten kortteja kerännyt saa palkinnon. 

Matematiikan tehtävässä on hyvä pyytää lasta puhumaan ääneen kun hän alkaa ratkaista laskutehtävää. lapsi saattaa tarvita alkuun vieressä istujaa sekä paljon myönteistä palautetta kun homma on hoidettu. "Upeeta, sä jaksoit kyllä vaikka ensin susta tuntui ettet jaksaisi näitä kaikkia. Meni tosi hienosti! Eikös olekin nyt kiva mennä kouluun kun kaikki läksyt on tehty!"

Pointtini on siis, että kun esimerkiksi epämääräisestä "kokeeseen kertaamisesta" tekee jonkun selkeän ja palastellun projektin, lapsi oppii itsekin pikku hiljaa etsimään keinoja, joilla hän voi tällaisia isoja ja pelottavia kokonaisuuksia oppia käsittelemään.  Vain onnistumisen kokemusten kautta hänen itsetuntonsa vahvistuu ja hän alkaa uskoa että hän pystyy tekemään tehtävät ja että hänellä on välineitä esimerkiksi kokeeseen kertaamiseen.

Viestin 29 kirjoittaja jatkaa:

Siivoamiseen pätee tuo sama kuin läksyn tai koekertauksen palasteluun: konkreettisia osaprojekteja, joista yhdesä tulee toivottu lopputulos. "Minä alan nyt katsoa läpi tätä sinun vaatekaappiasi, niin kerää sinä sillä aikaa kaikki lelut paikoilleen: nuo tuohon laatikkoon ja nuo toiset noihin koreihin." Ja siitä sitten pikku hiljaa näytät, mitä tehdään seuraavaksi ja mitä sitten. Sotkusta ei saa moittia eikä jäkättää, vaan osoitat omalla rauhallisella käytökselläsi että tämä on ihan normaali juttu joka hoituu kyllä kun vain tehdään.

Sulta puuttuu auktoriteetti. Poika ei kunnioita sua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samantapaista ongelmaa nyt 9-vuotiaan kanssa, mutta ongelma oli enemmän se, että hän ahdistui heti, jos ei heti osannut, ja itki jne. Tätä oli etenkin yhdessä vaiheessa matikan kanssa. Hän on kiltti mutta tosi herkkä, ei siis haukkunut meitä, oli vaan onneton. Auttoi kun varattiin aivan loputtomasti aikaa läksyihin ja mä sanoin, että tehdään tämä yksi tehtävä ja sitten jotain muuta. Tämä siksi, että yksi ongelma oli että hän koki tehtävien määrän ahdistavana, että niitä ei saa koksaan tehtyä. Kun saatiin yksi tehtyä ilman paineita niin olo helpotti. Sitten tehtiin jotain muuta ja kokeiltiin seuraavaa tehtävää vähän ajan päästä. Aika pian meni niin, että hän halusikin tehdä kaikki putkeen.

Toinen ongelma oli, että hän on varsin huolimaton eikä saanut läksyjä kirjattua muistiin tai ei "muistanut" oliko niitä. Periaatteessa en pidä rangaistusten käytöstä, mutta tässä meillä auttoi kun sanottiin, että jos opettajalta tulee huomautus tekemättömistä läksyistä niin peliaika lähtee siltä päivältä. On muistanut siitä lähtien.

Yrittäkää puhua miehen kanssa rauhassa selväksi miten tilanteet pitäisi hoitaa (ENNEN kuin tilanne on päällä) ja pitäkää kiinni yhdessä sovitusta. Jos olette eri mieltä niin vaikka toinen yrittää hoitaa omalla tavallaan 2 viikkoa ja toinen pysyy sivussa, sitten toinen voi kokeilla omalla tavallaan 2 viikkoa tms. Ei sitä, että kaikki huutavat päälekkäin eri asioita.

Kiitos täältä sivusta, todella viisaita kirjoitat. Sinulla on eläinkouluttajan maailmankuva, onko tuo synnynnäistä vai hankittu ominaisuus?

Tuntuu, että aika usein nämä venkoilut ovat suoraa seurausta nimenomaan siitä, että vanhemmat eivät pysty toimimaan samaan suuntaan, vaan lapsesta tehdään kiistakapula. En ole koskaan tullut ajatelleeksi tuollaista kahden viikon sääntöä - mistä keksit sen?

Ah, kiitos kovasti kohteliaisuudesta, mutta en ole eläimiä kasvattanut ja mulla on vain kaksi lastakin. Tuon 2 viikkoa keksin ihan päästäni sen varalta, että jos vanhemmat eivät pääse sopuun niin 2 viikkoa lienee järkevä aika kokeilla jotain strategiaa.

Mä uskon, että on tosi yksilöllistä, mikä kullekin lapselle missäkin tilanteessa toimii. Mä tajusin intuitiolla, koska tunnen poikani ja ollaan samanlaisia, että ongelma on siinä että kokee tilanteen ylivoimaiseksi ja että tärkeintä on saada hänelle kokemus siitä, että hän pystyy (autettuna tai ilman) saamaan sen hallintaansa. Siinä voi mennä ihan naurettaviinkin mittasuhteisiin että saa lapsen pois sieltä kaoottisuudesta, esim. just toi, että tän hetken homma on se, että tehdään nyt yksi helppo tehtävä. Mutta ap:lla ja lapsellaan voi olla eri probleemat ja ratkaisut voi olla myös erilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samantapaista ongelmaa nyt 9-vuotiaan kanssa, mutta ongelma oli enemmän se, että hän ahdistui heti, jos ei heti osannut, ja itki jne. Tätä oli etenkin yhdessä vaiheessa matikan kanssa. Hän on kiltti mutta tosi herkkä, ei siis haukkunut meitä, oli vaan onneton. Auttoi kun varattiin aivan loputtomasti aikaa läksyihin ja mä sanoin, että tehdään tämä yksi tehtävä ja sitten jotain muuta. Tämä siksi, että yksi ongelma oli että hän koki tehtävien määrän ahdistavana, että niitä ei saa koksaan tehtyä. Kun saatiin yksi tehtyä ilman paineita niin olo helpotti. Sitten tehtiin jotain muuta ja kokeiltiin seuraavaa tehtävää vähän ajan päästä. Aika pian meni niin, että hän halusikin tehdä kaikki putkeen.

Toinen ongelma oli, että hän on varsin huolimaton eikä saanut läksyjä kirjattua muistiin tai ei "muistanut" oliko niitä. Periaatteessa en pidä rangaistusten käytöstä, mutta tässä meillä auttoi kun sanottiin, että jos opettajalta tulee huomautus tekemättömistä läksyistä niin peliaika lähtee siltä päivältä. On muistanut siitä lähtien.

Yrittäkää puhua miehen kanssa rauhassa selväksi miten tilanteet pitäisi hoitaa (ENNEN kuin tilanne on päällä) ja pitäkää kiinni yhdessä sovitusta. Jos olette eri mieltä niin vaikka toinen yrittää hoitaa omalla tavallaan 2 viikkoa ja toinen pysyy sivussa, sitten toinen voi kokeilla omalla tavallaan 2 viikkoa tms. Ei sitä, että kaikki huutavat päälekkäin eri asioita.

Kiitos täältä sivusta, todella viisaita kirjoitat. Sinulla on eläinkouluttajan maailmankuva, onko tuo synnynnäistä vai hankittu ominaisuus?

Tuntuu, että aika usein nämä venkoilut ovat suoraa seurausta nimenomaan siitä, että vanhemmat eivät pysty toimimaan samaan suuntaan, vaan lapsesta tehdään kiistakapula. En ole koskaan tullut ajatelleeksi tuollaista kahden viikon sääntöä - mistä keksit sen?

Ah, kiitos kovasti kohteliaisuudesta, mutta en ole eläimiä kasvattanut ja mulla on vain kaksi lastakin. Tuon 2 viikkoa keksin ihan päästäni sen varalta, että jos vanhemmat eivät pääse sopuun niin 2 viikkoa lienee järkevä aika kokeilla jotain strategiaa.

Mä uskon, että on tosi yksilöllistä, mikä kullekin lapselle missäkin tilanteessa toimii. Mä tajusin intuitiolla, koska tunnen poikani ja ollaan samanlaisia, että ongelma on siinä että kokee tilanteen ylivoimaiseksi ja että tärkeintä on saada hänelle kokemus siitä, että hän pystyy (autettuna tai ilman) saamaan sen hallintaansa. Siinä voi mennä ihan naurettaviinkin mittasuhteisiin että saa lapsen pois sieltä kaoottisuudesta, esim. just toi, että tän hetken homma on se, että tehdään nyt yksi helppo tehtävä. Mutta ap:lla ja lapsellaan voi olla eri probleemat ja ratkaisut voi olla myös erilaiset.

Toivottavasti joku tässä maailmassa ymmärtää maksaa palkkaa tuosta ongelmanratkaisukyvystä. Laita se hyötykäyttöön sitten kun on pojan kaaos taltutettu. Saisit taltuttaa maailmasta kaaosta enemmänkin.

Ja ap, mihin mielentilaan joudut itse, kun yrität auttaa lasta? Muista, se tunne siirtyy suoraan lapseen. Eli et voi tehdä tuota vasemalla kädellä ahdistuneena, vaan pitää löytää jostain takataskusta senverran rennon päämäärätietoinen, suvereeni ote, että lapsikin uskaltaa rentoutua.

Gippo kirjoitti:

Mikä on ulkomaalaisten osuus luokassa? Meillä poika nopea oppimaan ja fiksu, joten koulu on sujunut hyvin ilman tarvetta panostaa siihen. Tämä vahvistaa vain sitä, että mitään ei tarvitse tehdä ja silti menee paremmin kuin hitailla.

Aika turhauttavaa puheella ja rangaistuksilla yrittää kehittää itsestä lähtevää motivaatiota.

Mitä tarkoitat kysymyksellä, onko luokassa paljon ulkomaalaisia?

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että lapsesi on pieni ja kärsimätön, mukavuudenhaluinen kuten kaikki lapset ja melko epävarma. On raskasta tunnustaa, ettei osaa eikä ymmärrä. Se nolottaakin kamalasti jo tuon ikäistä. Niinpä lapsi tarvitsee lempeää ja kannustavaa tukea ja ohjausta siihen, miten jäsentymätön asia voi saada muodon ja miten vaikeistakin projekteista voi oppia selviämään.

Tämä neuvo pätee nyt lähinnä sanojen opiskeluun:

- Huolehdi että lapsi ei ole väsynyt tai nälkäinen, että sinulla on noin tunti aikaa ja ettei lapsella ole mielessä jokin peli tms. polttelemassa ja veimässä huomiota.

- Aloita sillä että leikkaatte pahvista pieniä kortteja. Pyydä lasta kopioimaan jokaiseen korttiin yksi sana kappaleen sanastosta. Voit itsekin tehdä muutaman kortin. Puhukaa sanoista ääneen. Mitä sanaa tämä muistuttaa? Miten tämän voisi muistaa? Jos joku sanaston sana on lapsesta todella helppo, sen voi jättää kirjoittamattakin jos sanoja on paljon.

- Ottakaa sitten sanakortit ja makustelkaa yhdessä, mitä tämä sana voisi tarkoittaa. Tarkistakaa sanastosta tarvittaessa. Pyydä lasta kirjoittamaan suomennos kortin toiselle puolelle.

- Pelaa lapsesi kanssa erilaisia sanapelejä korteilla - ensin vieraasta kielestä suomeen ja sitten toisin päin. Korteista voi myös vielä juuri ennen koetta poimia talteen ne, joiden sanat olivat vaikeimpia, ja kerrata niitä.

- Pyydä lasta lukemaan kirjan kappale sinulle ääneen. Kiinnitä huomiota niihin sanoihin, joita kirjoititte kortteihin.

- Oppikirjan teksteihin liittyy yleensä äänite, jonka löydät netistä. Voitte lopuksi kuunnella yhdessä äänitettä (vaikeimpien sanojen kortit levitettynä pöydälle) ja kun nauhalta kuuluu kortissa oleva sana, kyseisen kortin saa napata itselleen. Eniten kortteja kerännyt saa palkinnon. 

Matematiikan tehtävässä on hyvä pyytää lasta puhumaan ääneen kun hän alkaa ratkaista laskutehtävää. lapsi saattaa tarvita alkuun vieressä istujaa sekä paljon myönteistä palautetta kun homma on hoidettu. "Upeeta, sä jaksoit kyllä vaikka ensin susta tuntui ettet jaksaisi näitä kaikkia. Meni tosi hienosti! Eikös olekin nyt kiva mennä kouluun kun kaikki läksyt on tehty!"

Pointtini on siis, että kun esimerkiksi epämääräisestä "kokeeseen kertaamisesta" tekee jonkun selkeän ja palastellun projektin, lapsi oppii itsekin pikku hiljaa etsimään keinoja, joilla hän voi tällaisia isoja ja pelottavia kokonaisuuksia oppia käsittelemään.  Vain onnistumisen kokemusten kautta hänen itsetuntonsa vahvistuu ja hän alkaa uskoa että hän pystyy tekemään tehtävät ja että hänellä on välineitä esimerkiksi kokeeseen kertaamiseen.

Tämä kuulostaa kivalta tavalta opetella uusia sanoja. Jos "teet läksyjä yhdessä/kuulustelet" vain kyselemällä sanoja lapselta, silloinhan ette opettele niitä yhdessä, vaan sinä vain testaat lapsen osaamista ja laitat hänet epäonnistumisen eteen. Lapsi ei ehkä halua epäonnistua, ja sen vuoksi ei suostu koko asiaan?

Voisiko asioita yrittää siis opetella sellaisella tavalla, joka ei perustu kuulustelemiseen vaan yhdessä pohtimiseen ja tekemiseen? Vähintäänkin opetelkaa ne sanat alkuun yhdessä, ja kuulustelet vasta sen jälkeen. Ehkä lapsella ei ole osaamista tehdä sitä varsinaista oppimisprosessia itsenäisesti?

Oletko tutustunut Thomas Gordonin Toimiva perhe -menetelmään? Löytyy samannimisen kirjana ja myös kursseja järjestetään isommissa kaupungeissa. Perustuu mm. lapsen aktiiviseen kuuntelemiseen. Googlaa, en jaksa nyt selittää tarkemmin kun olen flunssassa. :)

Vierailija kirjoitti:

Ap, miksi ihmeessä olette valinneet lapselle ruotsin valinnaiseksi, jos ei muutenkaan koulu suju? Ruotsi alkaa 6. luokalla nykyään. Onko tämä vain provo ruotsin kielestä kuitenkin?

Ruotsi on hänellä ensimmäisenä vieraana kielenä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin välttelin lapsena läksyjä niin paljon kuin mahdollista. En ikinä lukenut lukuläksyjä, kun eihän opettaja voinut tarkistaa onko lukenut kappaleen vai ei. Kopioin läksyt luokkatovereilta ennen tunnin alkua. Alakouluikäisenä minulle todettiin lukihäiriö ja diagnoosi muuttui ADDksi myöhemmin. Lukioikäisenäkään en läksyjä tehnyt ja silti pärjäsin koulussa.

Jotkut oppilaat jättävät läksyt ja tehtävät tekemättä vain koska ei huvita, toiset taas esimerkiksi keskittymisvaikeuksien takia.

Näin teki myös mun tytär, joka sai add-diagnoosin 16-vuotiaana. Sisäisti vasta ammattikoulussa, että kukaan ei voi kaataa suppilolla korvasta sisään oppia tai oma-aloitteisuutta. Juuri tuon ei-niin mielenkiintoisiin hommiin tarttumisen kanssa on ollut tosi tahmeaa, ja kyllä, kasvattaminen oli yhtä kivireen vetoa ja työntöä vuorotellen. Kukaan ammattilainen neuvolassa, päivähoidossa, peruskoulussa tai terveydenhuollossa ei aiemmin, ennen murrosikää edes epäillyt mitään. Minulla taas ei ole kokemusta kuin yhdestä lapsesta, joten en tiennyt, missä normaalin rajat menivät. - Käytännön ihmisenä pärjää kyllä elämässä, mutta äitinä toivoin monesti, ettei kaikkea tarvitsisi opetella kantapään kautta. No, meni se näinkin.

Kuulosti aika tutulta. Minulla on kasiluokkalainen Asperger-poika ja kivireki on tuttu vertaus täälläkin :( . Kukaan opettaja yläkoulussa ei varmaan edes uskoisi, että poika oli pienenä tosi älykäs ja opettaja suitsutti koulun alussa. Nyt arvosanat on viitosta ellei erityisopettaja ohjaa ja ellei olisi kevennettyä koulupäivää. Ja toisaalta on tosi kultainen ja rakas poika. Ja ihan niin kuin teilläkin, kukaan ei meilläkään "epäillyt mitään" koulussa eikä missään, kyllä se on äiti, joka saa vaatia tutkimuksia ja kyllä se meillä oli äiti, joka alkoi vaatia kevennystä kouluun, kun lapsen jaksaminen on niin vähäistä (ja tuo vaiva kyllä kannattikin todella). On asiantuntijaa ja on palaveria ja yhteiskunnan rahaa palaa, mutta ihan sellaista kokonaisvaltaista arviota lapsen tilanteesta ei osaa kukaan tehdä (lähimmäksi pääsen minä, mutta kyllä tämä on käsitystä omista tiedoista ja taidoista murentanut tosi paljon).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että lapsesi on pieni ja kärsimätön, mukavuudenhaluinen kuten kaikki lapset ja melko epävarma. On raskasta tunnustaa, ettei osaa eikä ymmärrä. Se nolottaakin kamalasti jo tuon ikäistä. Niinpä lapsi tarvitsee lempeää ja kannustavaa tukea ja ohjausta siihen, miten jäsentymätön asia voi saada muodon ja miten vaikeistakin projekteista voi oppia selviämään.

Tämä neuvo pätee nyt lähinnä sanojen opiskeluun:

- Huolehdi että lapsi ei ole väsynyt tai nälkäinen, että sinulla on noin tunti aikaa ja ettei lapsella ole mielessä jokin peli tms. polttelemassa ja veimässä huomiota.

- Aloita sillä että leikkaatte pahvista pieniä kortteja. Pyydä lasta kopioimaan jokaiseen korttiin yksi sana kappaleen sanastosta. Voit itsekin tehdä muutaman kortin. Puhukaa sanoista ääneen. Mitä sanaa tämä muistuttaa? Miten tämän voisi muistaa? Jos joku sanaston sana on lapsesta todella helppo, sen voi jättää kirjoittamattakin jos sanoja on paljon.

- Ottakaa sitten sanakortit ja makustelkaa yhdessä, mitä tämä sana voisi tarkoittaa. Tarkistakaa sanastosta tarvittaessa. Pyydä lasta kirjoittamaan suomennos kortin toiselle puolelle.

- Pelaa lapsesi kanssa erilaisia sanapelejä korteilla - ensin vieraasta kielestä suomeen ja sitten toisin päin. Korteista voi myös vielä juuri ennen koetta poimia talteen ne, joiden sanat olivat vaikeimpia, ja kerrata niitä.

- Pyydä lasta lukemaan kirjan kappale sinulle ääneen. Kiinnitä huomiota niihin sanoihin, joita kirjoititte kortteihin.

- Oppikirjan teksteihin liittyy yleensä äänite, jonka löydät netistä. Voitte lopuksi kuunnella yhdessä äänitettä (vaikeimpien sanojen kortit levitettynä pöydälle) ja kun nauhalta kuuluu kortissa oleva sana, kyseisen kortin saa napata itselleen. Eniten kortteja kerännyt saa palkinnon. 

Matematiikan tehtävässä on hyvä pyytää lasta puhumaan ääneen kun hän alkaa ratkaista laskutehtävää. lapsi saattaa tarvita alkuun vieressä istujaa sekä paljon myönteistä palautetta kun homma on hoidettu. "Upeeta, sä jaksoit kyllä vaikka ensin susta tuntui ettet jaksaisi näitä kaikkia. Meni tosi hienosti! Eikös olekin nyt kiva mennä kouluun kun kaikki läksyt on tehty!"

Pointtini on siis, että kun esimerkiksi epämääräisestä "kokeeseen kertaamisesta" tekee jonkun selkeän ja palastellun projektin, lapsi oppii itsekin pikku hiljaa etsimään keinoja, joilla hän voi tällaisia isoja ja pelottavia kokonaisuuksia oppia käsittelemään.  Vain onnistumisen kokemusten kautta hänen itsetuntonsa vahvistuu ja hän alkaa uskoa että hän pystyy tekemään tehtävät ja että hänellä on välineitä esimerkiksi kokeeseen kertaamiseen.

Tämä kuulostaa kivalta tavalta opetella uusia sanoja. Jos "teet läksyjä yhdessä/kuulustelet" vain kyselemällä sanoja lapselta, silloinhan ette opettele niitä yhdessä, vaan sinä vain testaat lapsen osaamista ja laitat hänet epäonnistumisen eteen. Lapsi ei ehkä halua epäonnistua, ja sen vuoksi ei suostu koko asiaan?

Voisiko asioita yrittää siis opetella sellaisella tavalla, joka ei perustu kuulustelemiseen vaan yhdessä pohtimiseen ja tekemiseen? Vähintäänkin opetelkaa ne sanat alkuun yhdessä, ja kuulustelet vasta sen jälkeen. Ehkä lapsella ei ole osaamista tehdä sitä varsinaista oppimisprosessia itsenäisesti?

Vanha ope vielä lisää näihin hyviin neuvoihin: Välillä liikkeelle eli vaikka näyttele tämä sana, matki tätä eläintä jne. Naurua ja leikkiä ja huumoria paljon, jotta on postiiivinen henki oppimisessa.  Kun on kymmenen sanaa opittu, kierretään pöytää karhukävelynä tai rokkistarana, kun on 20 sanaa hallussa  tehdään muuta kivaa jne. Myös räppääminen on hyvä konsti, eli sanat räpätään peräkkäin tai sidesanojen kanssa. Muistisäännöt, tämä sana näyttää mummolta, tämä on Heikin inhosana jne. "Parempi kymmenen minuuttia ilon kanssa kuin kaksi tuntia itkien"  on hyvä sääntö aina.

Meillä ollut vastaavaa! Ilkeyksiä tms ei tosin huudettu mutta opettaminen, kertaaminen, virheistä huomauttaminen, ääneen lukeminen jne aiheutti raivareita ja itkuja. Virheitä lapsi ei sietänyt eikä häntä saanut katsoa. Lemmikeille luki lukuläksynsä.

Teimme koulun kanssa työnjakoa niin, että lapsi teki vaikeat (luovuutta vaativat jutut) koulussa ja helpot (matikka jne) kotona joihin ei vanhempien apuja tarvittu. Muutama vuosi meni näin. Kotona homma meni tätä ennen vain itkuksi ja raivareiksi. Lapsi on todella älykäs. Hän sai asperger diagnoosin 7 vuotiaana.

Voisiko koulu auttaa? Läksyparkki tms?

Nyt läksyt kuormittavat liikaa teitä vanhempia ja lasta. Jotenkin tuo olisi nyt vihellettävä poikki.