Lapsi hermostuu heti, kun hänelle yrittää opettaa jotain

Jolu kysyi miten minä suhtaudun ja käyttäydyn lapsen tehdessä läksyjä ja miten reagoin. Aikani yritän hyvällä, että tehdään yhdessä, autan ja kehun että tiedän että osaa, jos viitsii edes yrittää. Kun katselen lattialla makaamista ja voihkimista ja vaikertamista aikani, hermostun kyllä.

Nytkin lapsen piti tehdä äidinkielen läksy, hän itse tuli pyytämään apua. Menin auttamaan, lapsi hyppelehti ympäri asuntoa ja lauloi, sanoin monta kertaa, että itse pyysi apua, len odottanut 10 min repun vieressä ja hän ei tule, vaan tahallaan ärsyttää minua, että nyt riitti. Sitten lapsi tuli sanoen "anteeks anteeks anteks, nyt tuun". Ei löytänyt kirjasta oikeaa sivua ja alkoi huuto ja valitus, että kirjan sivu on kadonnut, itki TEKOitkua, heitteli kynää ja kiemurteli lattialla. Tässä vaiheessa minulta meni hermot ja sanoin, että nyt riittää, kun ensin odotan että ylipäätään tulee paikalle, sitten alkaa raivoamimen ja hakemalla hakee tekosyytä kiukuta ja heittäytyä lattialle kuin 2 vuotias uhmaikäinen.

Tässä tuntuu, että jos alan jotain diipadaapa leikkiä, että leikkien oppii, niin villiintyy siitä leikistä, eikä tajua mikä on olennaista, eli opiskelu. En vaan näe lastani leikkimässä i kkarileikkiä ruokapöydän ympärillä, saati itseäni. Ei pelleilemällä opi, keskittyy vaan siihen pelleilyyn.

Vierailija kirjoitti:

Jolu kysyi miten minä suhtaudun ja käyttäydyn lapsen tehdessä läksyjä ja miten reagoin. Aikani yritän hyvällä, että tehdään yhdessä, autan ja kehun että tiedän että osaa, jos viitsii edes yrittää. Kun katselen lattialla makaamista ja voihkimista ja vaikertamista aikani, hermostun kyllä.

Nytkin lapsen piti tehdä äidinkielen läksy, hän itse tuli pyytämään apua. Menin auttamaan, lapsi hyppelehti ympäri asuntoa ja lauloi, sanoin monta kertaa, että itse pyysi apua, len odottanut 10 min repun vieressä ja hän ei tule, vaan tahallaan ärsyttää minua, että nyt riitti. Sitten lapsi tuli sanoen "anteeks anteeks anteks, nyt tuun". Ei löytänyt kirjasta oikeaa sivua ja alkoi huuto ja valitus, että kirjan sivu on kadonnut, itki TEKOitkua, heitteli kynää ja kiemurteli lattialla. Tässä vaiheessa minulta meni hermot ja sanoin, että nyt riittää, kun ensin odotan että ylipäätään tulee paikalle, sitten alkaa raivoamimen ja hakemalla hakee tekosyytä kiukuta ja heittäytyä lattialle kuin 2 vuotias uhmaikäinen.

Tässä tuntuu, että jos alan jotain diipadaapa leikkiä, että leikkien oppii, niin villiintyy siitä leikistä, eikä tajua mikä on olennaista, eli opiskelu. En vaan näe lastani leikkimässä i kkarileikkiä ruokapöydän ympärillä, saati itseäni. Ei pelleilemällä opi, keskittyy vaan siihen pelleilyyn.

Kuulostaa tosi hankalalta tilanteelta! Kuulostaa siltä, että lapsi ei oikein voi luottaa, että tilanteesta seuraisi mitään hyvää, koska siihen on noin vaikea liittyä/aloittaa toimintaa. Toisaalta, hän tulee itse hakemaan apua, eli kovasti sitä tarvitsee ja toivoo, vaikka samalla pelottaa.

Sanot: "hakee tekosyytä kiukuta ja heittäytyä lattialle kuin 2 vuotias uhmaikäinen." Miten teillä on uhmaikä mennyt? Onko lapsi saanut tahtonsa läpi kiukuttelemalla? Voiko lapsi luottaa siihen, että aikuinen hoitaa tilanteen napakasti, kauniisti ja siitä vastuun ottaen?

Minusta kuulostaa siltä, että lapsi kokee, ettei hän voi selvitä läksyistä ja ainoa selviytymiskeino on taantuminen uhmaikäisen tasolle.  Voisiko häntä kannatella jotenkin läksyjen läpi, kuten väsynyttä uhmaikäistä kaupassa? Mitkä keinot olisivat maassa makaamista parempia? Tunteista puhuminen niiden oikealla nimellä tulee mieleen. Onko lapsella hallussa tunnesanat, kuten "pelottaa" ja "suututtaa" aktiivisessa käytössä? Puhukaa siis läksyihin liittyvistä tunteista ja anna lapsen ymmärtää, että olet hänen puolellaan, etkä jätä häntä pulaan. Voit sanoa ihan suoraan, että ei se haittaa, jos hän ei osaa, mutta voitte yhdessä katsoa, mitä se opettaja läksyksi antoikaan.

Voisitteko tehdä YHDESSÄ jonkun ihan oman jutun, vaikka pelin, jossa käsitellä läksyihin liittyviä asioita. Sanakortit ruotsinkielestä, kuten kokenut ope täällä ehdotti? Voit pyytää lasta auttamaan itseäsi sanapelin teossa.

Kysyin 11 v pojalta, osaako hän sanoa miksi ap:n lapsi käyttäytyy noin.

Tämä 11-viotiaskaan ei pidä siitä että häntä opetetaan. Ärsyyntyy siitä jos asiat selitetään liian tarkkaan, eikä itse saa miettiä niitä.

Valittaa siitäkin että koulussa joku opettaja selittää liikaa eikä anna itse hoksata juttuja.

Ap:n lapsesta hän sanoi ensin, että liikaa paineita.

Sitten kun luin pitemmälle, niin sanoi että "se on semmoinen erityistä tukea tarvitseva, jonka pitäisi käydä tukiopetuksessa.

Mutta meillä tosiaan pitää olla hyvin tarkka ettei vahingossa selitä liikaa vaan antaa lapselle tilaa oppia itse.

taitaa olla erityistarve lapsi, mutta pakottaminen ei nyt ainakaan helpota. Ota pois koulusta ja palkkaa yksityisopettaja sekä avustaja. Tietty jos erikoisluokalla jo valmiiski ulkomaalaisten osuus taitaa olla aika järkyttävä jolloin kaikki on perseellä siellä kouluympäristössä eikä todellakaan auta erityistapeita omaavaa lasta..

Tietty menestyminen edes amikseen on jo silloin muutenkin lukitun oven takana.

pikku koululainen kirjoitti:

Tyttö pitää läksyjä samanveroisena hauskana ajanvietteenä, kuin esimerkiksi kauppojen "puuhakirjat" tms. 

Ei olla koskaan patistettu tai pakotettu, !

Hieno juttu teille..

mutta ymmärräthän, että toisinkin voi olla... ihan patistamisista ja kannustamisista riippumatta.

Meillä lapsi ei ole koskaan tykännyt puuhakirjoista, ei minkäänlaisista, vaikka vaikka mitä teemaa ja tussikorttijuttua on tarjottu, innostettu ja kehuttu.

Eikä tykkää kirjoitusläksyistään. Yhtään.

Kuulostaa siltä että kyse voi olla oppimisvaikeudesta. Ehkä lapsi yrittää venkoilulla ja kiukulla peittää turhautumistaan ja oikeaa epävarmuuttaan kyvystään oppia? Varsinkin nuo esimerkit mitä kerroit hänen huutavan sulle läksyjen kanssa taistellessa kuulostaa asioilta joista hän itse on ehkä epävarma, pelkää olevansa tyhmä ja kyvytön menestymään koulussa, joten yrittää projisoimalla kääntää nämä sinun ominaisuuksiksi, jotta et huomaisi että hän "on tyhmä". En siis tarkoita että lapsi oikeasti olisi tyhmä, vaan että jos hänellä on oppimisvaikeuksia joita hän ei ymmärrä, hän voi helposti alkaa pitää itseään muita tyhmempänä, tai muuten viallisena. Ehkä hän pelkää että sinäkin alat pitää häntä tyhmänä jos huomaat miten vaikeaa koulu hänelle on.

Nyt ihan ensimmäisenä lopetat pojan haukkumisen ja mollaamisen. Vaikka et tätä omasta mielestäsi tee, se tuntuu pojasta siltä. Pentu myös tutkimuksiin, sillä tuo kuulostaa hahmotus/oppimis(luki?)/keskittymishäiriöltä. Nyt HETI tutkimukset pystyyn, sillä yläasteella homma on menetetty. Poika tarvitsee luultavasti sovellettua koulnkäyntiä, jossa mm. läksyjä ei kotona tehdä, vaan ne hoidetaan koulun läksyparkissa heti koulun jälkeen. Läksyjä voidaan myös vähentää, ja oppimisympäristöä muuntaa lapselle paremmin sopivaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jotekin todella huvittavaa, että ensimmäisenä aina epäillään jotakin oppimishäiriötä tms. Toki sitäkin voi olla taustalla, mutta tiedättekö mitä? Vaikka niin olisikin, niin siihen ei ole olemassa mitään vippaskonstia! Ei ole olemassa mitään lääkettä tai pedagogista kikkaa, jolla saadaan esim. lukihäiriöinen oppimaan lukemaan. Se tarkoittaa vain sitä, että pitää harjoitella kahta enemmän, ihan määrällisesti ja ajallisesti.

Lasta ei tietenkään voi pakottaa lukemaan, sehän on selvä, eikä ole mitään syytä antaa lapsen ajatella, että hän on tyhmä tai huono, näinhän ei ole. Mutta lasta voi ja täytyy opettaa sietämään epämukavuutta. Mitä enemmän vaikeuksia, niin sitä enemmän epämukavuutta on opittava sietämään. Tätä ei tietenkään tarvitse tehdä lasta vahingoittavalla tavalla, vaan siten, että lapsi samalla huomaa, että ponnistelusta palkitaan ja siitä on hänelle iloa ja hyötyä.

Ei vanhempien tarvitse mennä kotona äärimmäisyyksiin läksyjen kanssa, mutta kyllä vanhempien tehtävä on olla auktoriteetteja lapsilleen kodin arkeen liittyvissä asioissa. Ei niistä pidä antaa lapsen luistaa, vaikka hänellä olisi lukihäiriö/adhd/add/lievä autisminkirjon häiriöä, tms.

Mutta kun saa diagnoosin, tietää, miten opettaa.

Kun selvisi, että lapsellamme on lukihäiriö ja toisella ADD, se helpotti, kovasti, koska sitten tiesin, missä mättää ja miten autan.

Kummallakin alkoi koulu mennä hyvin, kun tajusin, missä vika on ja ohjasin kummankin opiskelemaan heille itselleen sopivilla keinoilla. Sitä ennen kumpaakin pidettiin vain laiskoina.

Ota puolisosi viereesi ja menkää peilin eteen. Katsokaa peilikuvaa hetki. Katsokaa lastanne. Huutaisiko rakkauden puutetta vai olisiko joku sairaus, kun teissä ei ole mitään vikaa?

Vierailija kirjoitti:

Kysyin 11 v pojalta, osaako hän sanoa miksi ap:n lapsi käyttäytyy noin.

Tämä 11-viotiaskaan ei pidä siitä että häntä opetetaan. Ärsyyntyy siitä jos asiat selitetään liian tarkkaan, eikä itse saa miettiä niitä.

Valittaa siitäkin että koulussa joku opettaja selittää liikaa eikä anna itse hoksata juttuja.

Ap:n lapsesta hän sanoi ensin, että liikaa paineita.

Sitten kun luin pitemmälle, niin sanoi että "se on semmoinen erityistä tukea tarvitseva, jonka pitäisi käydä tukiopetuksessa.

Mutta meillä tosiaan pitää olla hyvin tarkka ettei vahingossa selitä liikaa vaan antaa lapselle tilaa oppia itse.

Ohis, sun poika kuulostaa fiksulta ja symppikseltä tyypiltä :)

Minulla tuollainen käytös oli oireilua muistiongelmista (lähinnä huonosta työmuistista). Lapsena turhauduin kun sain huutoja vanhemmilta ja opettajilta, jotka tulkitsivat sen etten muistanut juuri luettua asiaa hyvin tai kirjoitin väärän luvun venkoiluna ja pelleilynä. Oli ahdistavaa kun en oikeasti muistanut jotain, ja isä sähisi turhautuneena siinä vieressä että älä viitsi valehdella.