Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Inhoan työkeskeistä yhteiskuntaa
17.01.2018 |
Työn on jokaisen velvoite, työ tuo leivän pöytään,työ määrittää minut ihmisenä....
Kaiken määrittää helkutin työ!
Ja mistä tämä kaikki on pois kun ihmiset antautuvat työlle,
no en näe perhettäni juuri koskaan koska kaikilla vaativa työ. Koti on kuin kaatopaikka kun kukaan ei jaksa laittaa tai korjata välineitä kun työ oikeuttaa jättämään kaiken levälleen.
Työ oikeuttaa lyömään laimin lääkärikäynnit, parturin.
Sitten voidaan sanoa että minun rahojanihan ne ovat. Tai minähän sinut työllä elätän.
Työtä käytetään vallan välineenä suhteissa. Äiti ei voi ikinä jäädä hyvillä mielin hoitamaan lasta kun mies voi vetäistä sopivassa välissä että sinähän tässä kotiluuta olet.
On siis napattava juuri syntynyt lapsi mukaan ja rynnistettävä työpaikalle.
Äideille ei sallita ikinä omia näkemyksiä vaan kaiken takana on työ.
Ai niin,
minähän olen aikuinen, minun tehtävä on pitää Suomi nousussa ja tuoda leipä pöytään, en saa ajatella näin.
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakin elämme liian työkeskeisessä kulttuurissa. Ensimmäisenä ihmiseltä usein kysytään, mitä hän tekee työkseen ja monet pitävät sitä vahvasti määrittävänä tekijänä. Ei ihme, että työttömyyden koetaan samalla tekevän syrjäytyneeksi.
Minullakin hankaluuksia sopia työkeskeiseen yhteiskuntaan, koska minulla ei koskaan ole ollut vahvaa kutsumusta mihinkään työhön. Omasta valinnastani teen mahdollisimman vähän töitä ja keskityn muihin asioihin. Tykkään laittaa ruokaa, järjestää juhlia ja tavata ihmisiä, soittaa pianoa, maalata, matkustella, vain istuskella kahviloissa, köydä kävelyillä kaupungilla, urheilla, lukea... Ollessani kokopäivätyössä elämä meni heti kummalliseksi pakkotoistoksi. Herään, töihin, pääsen töistä, lepään töiden rasituksia, teen pakolliset kotityöt ja menen nukkumaan, jotta jaksaa herätä töihin. Ei kiitos!
Toki ymmärrän ja onkin asia erikseen, jos ihmisellä on vahva kutsumus ja kiinnostus johonkin alaan. Silloin työn tekeminen tuskin edes tuntuu pakkopullalta, kun nauttii tekemästään. Minulle tällaista yhtä intohimoa elämässä ei ole ainakaan vielä löytynyt, mutta onneksi on vapaus valita miten haluaa oman elämänsä elää.
Juuri sitä inhoan että jos joku kysyy vaikka kuulumisia niin usein vastaan vaikka että olen maalannut tai piirtänyt, niin seuraava kysymys onkin no mites töihin ehdit, etkös ehdi töitä ollenkaan!
Samoin jos sanon että leivoin jotain niin etkö töissä ollutkaan?
Haloo, miten nämä liittyvät toisiinsa?
Eli ihminenkö ei saa leipoa olematta pois töistä?
Eli pitäisi olla 24 h työssä?
Huvitti kerran kun joku kysyi joltain että mitä kuuluu niin kyseinen heppu siihen että no töissä sitä ja tätä. Eihän se ihminen kysynyt mitä tämän töille kuuluu vaan mitä kyseiselle henkilölle kuuluu.
Tämäkin tulee yhteiskunnan muotista että pitää osoittaa että kaikki kuuluminem tulee töistä.
En koskaan vastaa muille niin vaan sanon että työpaikalleni kuuluu hyvää kiitos kysymästä vastaan pomoni puolesta.
Minulle kuuluu ihan muuta.
Ei jotenkin nähdä ihmisiä erillisinä vaan aina heidät kytketään työpaikkaan.
Mutta niin on aina ollut ja niin on aina olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luterilainen työkulttuuri on luterilaisten ongelma. Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaitseman, saatana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki elävät olennot tekevät jotain työtä jatkuvasti elossa ollakseen.
Mitä yhteiskuntaan tulee niin työnteko on sen edellytys että on kehitystä.
No ei sinun sitten pidä mitään syömän minun rahoilla, joita maksan veroina. Voit sitten alkaa omavaraistalouteen, etkä vie minun rahojani. En halua elättää sinua, kun olet loinen. Mene töihin. Niin tekee kaikkki terveet ihmiset. Mene metsään. Siellä on töitä. Ja myy marjat torilla. Ei saa olla avuton. Et voi koko elämää sohvalla maata. Ei kukaan tule hakemaan sinua sohvalta. Ei tukia työttömille ollenkaan. Leivänkannikkaa ja parakkeihin asumaan.
t. kokoomuslainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen täytyy tehdä töitä elääkseen ja työ vie ison osan arjesta, joten minusta on aika luonnollista, että silloin työ nousee esiin monissa keskusteluissa.
Tuota en kyllä ole havainnut, että kaikki asiat linkitettäisiin väkisin työntekoon. Esim. jos kerron leiponeeni, joku alkaisi tivaamaan, että enkö ole ollut töissä. Tai jos törmään kaupassa tuttuun jonka kanssa ollaan harvoin tekemisissä, ei kuulumisten vaihto ole mitenkään työpainotteista. Jossain kohtaa keskustelua töitä sivutaan tyyli "ootko vielä siellä samassa paikassa töissä". Havaintojeni mukaan työstä syntyy syvällisempää keskustelua lähinnä silloin kun kaksi saman alan ihmistä kohtaa.
Sama. 10 vuotta työelämää takana ja nyt jo aivan kypsä tähän paskaan. Vielä pitäisi lähemmäs 40 vuotta jaksaa, huh huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vasemmistolainen ja siksi sitä mieltä, että kaikkien tulee kantaa kortensa yhteiseen kekoon.
Jos haluat elättää itsesi jatkossa esimerkiksi kerjäämällä, ja kuvittelet, että sinulle jää silloin aikaa noihin luettelemiisi harrastuksiin, niin äänestä kokoomusta.
Näinhän se välillä on. Itse en ole myöskään mitenkään työorientoitunut. Tämä ei tarkoita ettenkö olisi töissä ollut. Olen tehnyt vähän yli 40v töitä, usean vuoden ajan kahta työtä. Nyt olen ollut 1,5 vuotta työtön ihan ilman omaa syytäni. Kokemus on ensimmäinen, kun olin nuori niin töitä oli valittavaksi asti. Siihen aikaan oli tapana maksaa myös palkkaa työstä, myös alaikäisille. Tuttavapiirissäni puhutaan myös aika vähän töistä. Minulla ei sitten olekaan sellaisia suhteita joiden avulla tässä iässä enää työllistyä. Raha ja toimeentulo on ainoa syy miksi käyn vieraalla palkkatyössä. Olen kiinnostunut monista asioista mutta mitään toive/kutsumusammattia ei ole vieläkään. Onneksi eläkkeeseen ei ole enää kauaa aikaa niin jotenkin siihen asti keplottelen. Olisin kyllä tehnyt töitä eläkeikään saakka. Vaikka en ole ns työhullu niin olen kuitenkin viihtynyt varsinkin viimeisessä työpaikassani, josta tuli useampia ystäviäkin bonuksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luterilainen työkulttuuri on luterilaisten ongelma. Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaitseman, saatana.
Näinpä näin. En ole luterilainen, joten mulla ei ole ollut mitään tarvetta noudattaa luterilaista työkulttuuriakaan. Käyn toki töissä, mutta ei se ole koko elämäni. Saan työstäni palkkaa ja palkallani taas rahoitan kaiken sen, mitä elämässäni haluan tehdä. Työ on mulle vain tapa saavuttaa asioita, joita haluan. Ei itseisarvo. Maksan mukisematta veroni, mutta en käytä aikaani pohtimalla yhteiskuntaa tai sen yksilöilleen asettamia odotuksia. Siinähän odottaa.
Tuttavapiirinikin koostuu itseni kaltaisista ihmisistä. Mikä on loogistakin, koska eihän työnarkomaaneilla olisi aikaakaan tavata tai pitää muutenkaan yhteyttä. En puhu vapaa-ajallani työstäni eivätkä muutkaan puhu omistaan. Meillä on paljon mielenkiintoisempiakin puheenaiheita kuin toistemme työt. Kotitöitäkään ei perheessäni jaeta työssäkäynnin tai siitä saadun rahan perusteella vaan nuppiluvun mukaan. Lasten ollessa pieniä piti toki huomioda lasten kyky osallistua kotitöihin. Ehdin hyvin käydä lääkärissä, kampaajalla jne.
Ja sitten tämä työkeskeisyys vielä perustuu johonkin illuusioon, että kaikilla olisi mahdollisuus tehdä työtä. Siis jos työnteko olisi tärkeää, silloin kaikille olisi töitä. Nykyisessä yhteiskunnassamme vaan työt vähenevät vähenemistään, automaatio ja YT:t ovat selvästi huomattavasti tärkeämpiä kuin se, että ihmiset kävisivät töissä. Miksi siitä silti puhutaan, kuin se olisi joku tärkeä juttu.
Kun tapaan puolitutun vaikka kaupassa, kysyy tuttu heti:"Töistä tulossa, vai..?". Tai " missä olet töissä?". Ulkomailla kysellään ensin, kuinka perhe voi.
Työ taitaa olla tärkeä ainoastaan yhteiskunnan kannalta, sen kannalta että yhteiskunnan kirstussa olisi enemmän verorahoja. Kyllä töitä olisi, jos siitä kaikesta vain maksettaisi. Olisi paljon pientä ja isompaakin hommaan, jotka nyt ovat rempallaan vain siksi että asioita supistetaan ja yksikköjä paisutellaan eikä ihmisiä oikeasti haluta palkata. Kuinka monen kaupungintalon tai kunnantalon tai koulujen keittiöillä työskenteleekään joku kuntouttavassa työtoiminnassa koska tarve sille käsiparille on. Mutta kun kunnat ovat perseaukisia eikä rahaa ihmisen oikeaan palkkaamiseen ole. Sitten otetaan joku työtön vähäksi aikaa "kuntoutumaan" tai "harjoittelemaan" tiskien tiskaamista ja salaatin viipaloimista.
Yksi paikka, jossa ammatit, työt, tittelit ja arvonimet unohtuvat ovat erämaavaellukset. Siellä kun kohtaa ihmisiä nuotioilla, tuvissa, saunoissa ja poluilla tai poluttomilla taipaleilla ja jäädään juttelemaan, on keskustelun keskiössä aivan jokin muu kuin työ ja siihen liittyvät toimeentulo ja arvonimet. Ihmiset kohtaavat kerrankin jonkun sellaisen äärellä, jossa työllä ei ole merkitystä, vaan sillä hetkellä että ollaa kauniin luonnon sylissä viettämässä aikaa. Sellaista kapaisi tänne normiarkeenkin.
Olisihan se ihan OK tehdä tietoinen valinta että ei tee töitä. Nämä henkilöt, luonnollisesti, hoitaisivat elämisen omalla tavallaan ja keinoillaan, ilman työtätekevien verorahoja.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä tämä kaikki onkin vain pahaa unta ja heräät kohta jalattomana kerjäläisenä intialaisesta slummista.