Yle: Seksuaalivähemmistöön kuuluvilla nuorilla itsemurhariski neljä kertaa heteronuoria korkeampi
https://yle.fi/uutiset/3-10024459
"Tulosten perusteella 40 prosenttia seksuaalivähemmistöihin kuuluvista lukioikäisistä oli pohtinut itsemurhaa edeltävän vuoden aikana ja 25 prosenttia oli myös yrittänyt itsemurhaa. Heteronuorilla vastaavat luvut olivat 15 ja 6 prosenttia."
Herätys! Nyt on aika avata silmät ja katsoa, kuinka lapsillamme menee. Yhdenkään nuoren ei pitäisi kärsiä syrjinnästä.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Nähdäkseni seksin yksi tarkoitus on lisääntyminen ja koska lisääntyminen on mahdollista vain vastakkaista sukupuolta olevan kanssa niin seksi samaa sukupuolta olevan kanssa on silloin luonnonvastaista ja häiriintynyttä.
Lisääntyminen on seksin yksi tarkoitus. Niin onkin. Eli sinunkin mielestä seksi voi olla muutakin kuin lisääntymistä varten. Kun seksin muut tarkoitukset eivät liity lisääntymiseen, niin mitä merkitystä on sillä, harrastaako sitä samaa vai eri sukupuolta olevan kanssa?
Poikkeama ei ole automaattisesti sairaus/häiriö, mutta se voi silti olla kantajalleen epäedullinen. Esim. tuskin moni homouden ilmiönä hyväksyvä vanhempi varta vasten toivoo lapsestaan homoseksuaalia, koska se ei ole optimaalinen ominaisuus eikä toivottava. Hyväksyn kehitysvammaiset kaikissa muodoissaan, mutta kieltäydyn pitämästä kehitysvammaa ihanana, optimaalisena ja tavoiteltavana asiana. Ei siitä pidä loukkaantua. Erilaisuushan on rikkaus. Jokaisen poikkeavan tulee ensisijaisesti hyväksyä erilaisuutensa tai häiriönsä itse koska muiden antama hyväksyntä ei eheytä rikkinäistä minuutta.
Jätetään ihmiset rauhaan. Annetaa olla erialaisia. Ei kiusata. Käsittämätöntä että tätä joudutaan kerta toisensa jälkeen selittämään itsensä ah niin moraaliksiksi kuvitteleville uskoville. Jotka osoittaa sormella lesboja ja homoja ja möykkää juuri siksi, ettei kenellekään jäisi aikaa ja energiaa miettiä mitä Raamatussa sanotaankaan esiaviollisesta seksistä ja avioeroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita kuin yksi ihan tavallinen ja mieleltään terve homo tai lesbo veronmaksaja ja teoria siitä että homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma voidaan ampua kuuhun. Kuten on ammuttu jo vuosikymmeniä sitten.
Logiikkasi ontuu.
Jos homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma niin silloin jokainen henkilö jolla on homoseksuaalisuus on mielenterveysongelmainen riippumatta siitä onko heillä homoseksuaalisuuden lisäksi muita mielenterveysongelmia vai ei.Ja sinun logiika ei onnu? Jos jokainen vasenkätinen määritellään sairaaksi, niin jokainen vasenkätinen on sairas riippumatta siitä onko heillä muita sairauksia.
Niin olisi jos vasenkätisyyden voitaisiin luotettavasti osoittaa olevan sairaus. Sellaista ei ole kuitenkaan voitu osoittaa.
Pointtini oli se että jos asia X on sairaus niin se on sairaus riippumatta siitä on siihen sairastuneilla muitakin sairauksia vai ei.Mihin tämä liittyy? Kun homouttahan ei ole määritelty sairaudeksi edes. Mikä nyt onkin täysin oikein. Seksuaaliset ongelmat on sitä ettei pysty harrastamaan seksiä tai ei nauti siitä, tai antaa hyväksikäyttää itseään vahingoittavilla tavoilla. Ei pysty parisuhteeseen tai sitoutumaan, ja ylipäänsä seksi ja rakkaus aiheuttavat ongelmia ja ahdistusta. Jos meillä on ihan tavallinen homo tai lesbo, joka ihan tavallisilla tavoilla rakastaa partneriaan ja nauttii seksistä tämän kanssa, ja haluaa sitoutua loppuelämäkseen tähän, niin onko kyseinen henkilö sairas, vai se uskovainen naapuri, joka on tuhansia vuotta vanhoja horinoita luettuaan ahdistunut naapureidensa elämästä ja vaatii että näiden kauhea perverssi yhteiselo lopetetaan heti alkuunsa koska MINÄ VAADIN?
Se että joku olisi valmis sitoutumaan samaan partneriin koko iäkseen ja rakastamaan häntä ei vielä todista sitä että kyseinen suhde olisi luonnollinen ja moraalisesti hyväksyttävä. Esim. parisuhde kahden sisaruksen välillä olisi täysin luonnoton ja tuomittava vaikka se olisikin rakastava ja elinikäinen. Sama päter homosuhteisiin.
Naapurin uskonnollisella vakaumuksella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinalaiset käytti vuosituhannen vaihteessa viisi vuotta sen todistamiseen että homoseksuaalisuus olisi mt-ongelma. Epäonnistuivat kuitenkin ja joutuivat poistamaan tautiluokituksesta.
No niin, draamakuningatar. Palataanpa takaisin maan pinnalle. Kiinassa tutkittiin tuolloin, että onko homous mt-ongelma vai ei, ja tutkimustuloksen seurauksena homous poistettiin tautiluokituksesta. Ihan normaali, tieteelliseen tutkimukseen perustuva muutos tautiluokituksessa oli siis kyseessä.
Luuletko oikeasti että kiinalaisilla oli toiveena tulos homous ei sairaus :D. Ottaen huomioon että heillä oli pilvin pimein tutkimustietoa käytössään, kun sivistysvaltioissa työ oli jo tehty ja homous poistettu tautiluokituksesta vuosikymmeniä sitten.
Minä en luule mitään, vaa SINÄ luulet omiasi. Se tässä on koko jutun ydin. On ihan normaali tapa Kiinan kokoiselta valtiolta tutkia näinkin provokatiivinen ja historiassa suuria tunteita herättänyt asia omin tutkimuksin. Ja kyllä siinä käytettiin myös muista maista saatua tietoa hyväksi, vaikka yritätkin muuta väittää. Tuollainen turha uhriutuminen on erittäin luotaantyöntävää.
Kuka uhriutuu, minusta tuo on huvittavaa :D. Länsimaissa oli jo vähintään 30 vuotta aiemmin havaittu että samperi soikoon, homous ei olekaan sairaus, mutta kiinalaiset otti vielä kerran matsin, ja joutuivat nöyrtymään :D. Kiinassa on melkoisen negatiivinen suhtautuminen homoihin.
Höpö höpö. Suomestakin lähti vasta 1981 tautiluokituksesta, Kiinasta 2001.
Sinä uhriudut, kun väität, että kiinalaiset yrittivät todistaa homoseksuaalisuuden olevan mt-ongelma. Meneekö tämä nyt tähän, että mun on jatkossa aina lueteltava sulle mitä sä olet aiemmin kirjoittanut, kun sulla ei vasen käsi tiedä mitä oikea tekee.

Kyllä vain, molempien osapuolien täytyy olla täysi-ikäisiä, mukana vapaasta tahdostaan eikä saa aiheutua fyysistä tai psyykkistä haittaa. Muutaman kerran mies on yrittänyt saada oikeudessa läpi rakastavaa ja elinikäistä parisuhdetta sisarensa kanssa, tällöin sisaret ovat olleet heikkolahjaisia ja/tai mielenterveysongelmaisia eikä ole läpi mennyt. Ja toki on olemassa ne yhden käden sormilla laskettavat parit, joissa sisarukset ovat tavanneet aikuisina ja rakastuneet tietämättä olevansa sisaruksia. Tämä on niin äärimmäisen harvinaista, että vaikka tällainen hyväksyttäisiin, koska siinä on oikeasti kaksi aikuista vapaaehtoista eikä haittaa tule muille kuin geneettiset ongelmat niskaansa saavalle jälkikasvulle, niin se ei muuttaisi yhtään mitään, koska tuollainen on aivan äärimmäisen harvinaista.
Joten jospa palattaisiin takaisin tälle planeetalle ja niihin ihan tavallisiin ihmisiin, jotka ovat mukana suhteessa vapaaehtoisesti, ovat aikuisia, ei holhouksen alaisia ja rakastavat ja haluavat kumppaneitaan ja haluavat sitoutua näihin loppuiäkseen. Missä tässä kuviossa on sairaus? Minusta se on niissä uskovaisissa, jotka haluavat sekaantua näiden ihmisten elämään ja vaativat että he saavat päättää minkälaista se on. Vaativa elämänikäistä selibaattia, vaikka oikealla ja vasemmalla uskovat ihmiset ei pysty edes siihen että tyytyvisivät elämässään yhteen seksipartneriin.
Mielestäni homous ja lesbous ei ole Suomessa enää mikään ihmetyksen aihe.
Ellei asu ihan omituisten ihmisten ympäröimänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinalaiset käytti vuosituhannen vaihteessa viisi vuotta sen todistamiseen että homoseksuaalisuus olisi mt-ongelma. Epäonnistuivat kuitenkin ja joutuivat poistamaan tautiluokituksesta.
No niin, draamakuningatar. Palataanpa takaisin maan pinnalle. Kiinassa tutkittiin tuolloin, että onko homous mt-ongelma vai ei, ja tutkimustuloksen seurauksena homous poistettiin tautiluokituksesta. Ihan normaali, tieteelliseen tutkimukseen perustuva muutos tautiluokituksessa oli siis kyseessä.
Luuletko oikeasti että kiinalaisilla oli toiveena tulos homous ei sairaus :D. Ottaen huomioon että heillä oli pilvin pimein tutkimustietoa käytössään, kun sivistysvaltioissa työ oli jo tehty ja homous poistettu tautiluokituksesta vuosikymmeniä sitten.
Minä en luule mitään, vaa SINÄ luulet omiasi. Se tässä on koko jutun ydin. On ihan normaali tapa Kiinan kokoiselta valtiolta tutkia näinkin provokatiivinen ja historiassa suuria tunteita herättänyt asia omin tutkimuksin. Ja kyllä siinä käytettiin myös muista maista saatua tietoa hyväksi, vaikka yritätkin muuta väittää. Tuollainen turha uhriutuminen on erittäin luotaantyöntävää.
Kuka uhriutuu, minusta tuo on huvittavaa :D. Länsimaissa oli jo vähintään 30 vuotta aiemmin havaittu että samperi soikoon, homous ei olekaan sairaus, mutta kiinalaiset otti vielä kerran matsin, ja joutuivat nöyrtymään :D. Kiinassa on melkoisen negatiivinen suhtautuminen homoihin.
Höpö höpö. Suomestakin lähti vasta 1981 tautiluokituksesta, Kiinasta 2001.
Sinä uhriudut, kun väität, että kiinalaiset yrittivät todistaa homoseksuaalisuuden olevan mt-ongelma. Meneekö tämä nyt tähän, että mun on jatkossa aina lueteltava sulle mitä sä olet aiemmin kirjoittanut, kun sulla ei vasen käsi tiedä mitä oikea tekee.
No juu, ja Suomessahan toki lähti homous tautiluokituksesta heti sinä päivänä kun tajuttiin ettei se olekaan sairaus :D. Amerikassa lähti vuonna 1973. Veikkaan että tätä ennen oli tapeltu vähintään kymmenen vuotta asiasta, en nyt jaksa ruveta selvittämään mutta aivan takuulla. Joten tuo mainitsemani 30 vuotta lienee huomattavasti alakanttiin.

Huoh. Kaikkein ärsyttävintä on tuollainen selittely ja omien väärien väittämien paikkausyritys hymiöiden avulla. Totta kai Suomesta lähti se heti tautiluokituksesta aivan samaan tapaa kuin Kiinassakin. Eroa oli siis vain 20 vuotta (en jaksa googlata kuinka monta länsimaata tuon väittämäsi vähintän 30 vuoden aikajanan alle menee), joten sä höpöttelet ihan pepusta repimiäsi asioita. Ota jatkossa selvää asioista ennen kuin alat jankuttaa. Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Ja sukupuolittuneesta kokonaiskuvasta itsemurhien osalta vaietaan edelleen: pojat ja miehet tekevät 70-80 prosenttia itsemurhista kaikkialla länsimaissa.
Hys! Ei sovi feministien narratiiviin, missä naiset ovat aina ja iänkaikkisesti uhreja ja miehillä on kaikki hyvin.
Tiedämme mikä meteli nousisi, jos luvut olisivat toisinpäin.
Ööö...eikä vaieta! Nythän on jatkuvasti ulistu poikien huonosta koulumenestyksestä ja heikentyneistä Pisa-tuloksista. Tyttöjä syytetään poikien laiskuudestakin.

Väität siis ihan aikuisten oikeasti että kun jenkkilässä lähti homous tautiluokituksesta vuonna 1973, kesti melkein kymmenen vuotta että tieto saavutti Suomen ja 30 vuotta ennen kuin se saavutti Kiinan? Etköhän sinä ole tässä se jonka kannattaisi ottaa selvää asioista ennen kuin alkaa jankuttaa.
Luonto karsii. Ei tässä ole muusta kyse.
Aiemmin homouteen ja lesbouteen liiittyi jotenkin kiehtovaa, salaperäistä originellia mystikkaa koska se oli "paheksuttua" ja "kiellettyä", eikä heterot tienneet siitä paljon mitään.
Seksuaalivähemmistöillä näytti aina olevan parhaat bileet ja bileissä ne kauneimmat/lahjakkaimmat ihmiset .
Nykyään se on homous/lesbous on niin arkipäivää ja arkipäiväistynyt ettei siitä olla moksiskaan.
Lähinnä haukotuttaa kun joku seksuaalivähemmistöön kuuluva muunsukupuolinen vaikkapa paapattaa telkussa.
Ei jaksa edes kiinnostaa koska se on ihan okei nykyään olla mitä on.
Ja hyvä niin että ihmiset saavat elää rauhassa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Luonto karsii. Ei tässä ole muusta kyse.
Näin tekee. Niissä taloissa geenit siirtyivät eteenpäin, joissa oli vanhapiika tai -poika auttamassa talon töissä kun lapsikatraan vanhemmat olivat sortua työtaakan alle tai äiti oli liian sairas tai raskauden heikentämä kyeyäkseen huolehtimaan kunnolla jälkikasvustaan. Homottomat tai lesbottomat geenilinjat kuolivat kulkutauteihin.

Minulla on tästä omakohtaista kokemusta, erään sukulaiseni täti oli kuollut kun sukulaiseni oli lapsi, ja sukulaiseni oli itkenyt että kuka minusta nyt pitää huolta. Äiti oli elossa ja terve, mutta kun on kymmenen lasta, naimattomasta tädistä tuli se jonka sukulainen koki pitävän itsestään huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sukupuolittuneesta kokonaiskuvasta itsemurhien osalta vaietaan edelleen: pojat ja miehet tekevät 70-80 prosenttia itsemurhista kaikkialla länsimaissa.
Hys! Ei sovi feministien narratiiviin, missä naiset ovat aina ja iänkaikkisesti uhreja ja miehillä on kaikki hyvin.
Tiedämme mikä meteli nousisi, jos luvut olisivat toisinpäin.
Ööö...eikä vaieta! Nythän on jatkuvasti ulistu poikien huonosta koulumenestyksestä ja heikentyneistä Pisa-tuloksista. Tyttöjä syytetään poikien laiskuudestakin.
Juuri tätä on feminismi. Poikien ongelmia vähätellään ja poikia syyllistetään, ja kaiken kukkuraksi yritetään väännellä asia niin, että tyyöjä muka syytettäisiin! :D Ei juma että nämä palstan naisasianaiset ovat ihan pimeitä. Pelottavan epäloogista ja harhaista settiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinalaiset käytti vuosituhannen vaihteessa viisi vuotta sen todistamiseen että homoseksuaalisuus olisi mt-ongelma. Epäonnistuivat kuitenkin ja joutuivat poistamaan tautiluokituksesta.
No niin, draamakuningatar. Palataanpa takaisin maan pinnalle. Kiinassa tutkittiin tuolloin, että onko homous mt-ongelma vai ei, ja tutkimustuloksen seurauksena homous poistettiin tautiluokituksesta. Ihan normaali, tieteelliseen tutkimukseen perustuva muutos tautiluokituksessa oli siis kyseessä.
Luuletko oikeasti että kiinalaisilla oli toiveena tulos homous ei sairaus :D. Ottaen huomioon että heillä oli pilvin pimein tutkimustietoa käytössään, kun sivistysvaltioissa työ oli jo tehty ja homous poistettu tautiluokituksesta vuosikymmeniä sitten.
Minä en luule mitään, vaa SINÄ luulet omiasi. Se tässä on koko jutun ydin. On ihan normaali tapa Kiinan kokoiselta valtiolta tutkia näinkin provokatiivinen ja historiassa suuria tunteita herättänyt asia omin tutkimuksin. Ja kyllä siinä käytettiin myös muista maista saatua tietoa hyväksi, vaikka yritätkin muuta väittää. Tuollainen turha uhriutuminen on erittäin luotaantyöntävää.
Kuka uhriutuu, minusta tuo on huvittavaa :D. Länsimaissa oli jo vähintään 30 vuotta aiemmin havaittu että samperi soikoon, homous ei olekaan sairaus, mutta kiinalaiset otti vielä kerran matsin, ja joutuivat nöyrtymään :D. Kiinassa on melkoisen negatiivinen suhtautuminen homoihin.
Höpö höpö. Suomestakin lähti vasta 1981 tautiluokituksesta, Kiinasta 2001.
Sinä uhriudut, kun väität, että kiinalaiset yrittivät todistaa homoseksuaalisuuden olevan mt-ongelma. Meneekö tämä nyt tähän, että mun on jatkossa aina lueteltava sulle mitä sä olet aiemmin kirjoittanut, kun sulla ei vasen käsi tiedä mitä oikea tekee.
No juu, ja Suomessahan toki lähti homous tautiluokituksesta heti sinä päivänä kun tajuttiin ettei se olekaan sairaus :D. Amerikassa lähti vuonna 1973. Veikkaan että tätä ennen oli tapeltu vähintään kymmenen vuotta asiasta, en nyt jaksa ruveta selvittämään mutta aivan takuulla. Joten tuo mainitsemani 30 vuotta lienee huomattavasti alakanttiin.
Huoh. Kaikkein ärsyttävintä on tuollainen selittely ja omien väärien väittämien paikkausyritys hymiöiden avulla. Totta kai Suomesta lähti se heti tautiluokituksesta aivan samaan tapaa kuin Kiinassakin. Eroa oli siis vain 20 vuotta (en jaksa googlata kuinka monta länsimaata tuon väittämäsi vähintän 30 vuoden aikajanan alle menee), joten sä höpöttelet ihan pepusta repimiäsi asioita. Ota jatkossa selvää asioista ennen kuin alat jankuttaa. Kiitos.
Väität siis ihan aikuisten oikeasti että kun jenkkilässä lähti homous tautiluokituksesta vuonna 1973, kesti melkein kymmenen vuotta että tieto saavutti Suomen ja 30 vuotta ennen kuin se saavutti Kiinan? Etköhän sinä ole tässä se jonka kannattaisi ottaa selvää asioista ennen kuin alkaa jankuttaa.
Oletko sä siis ihan aikuisten oikeasti noin pihalla siitä miten nämä tautiluokitukset muodostuvat?? :D Miksi sitten edes jankutat aiheesta, josta et ymmärrä mitään?
Täähän on tiedetty jo ajat sitten. Miksi pitää uutinen tehdä aiheesta?
Vierailija kirjoitti:
Täähän on tiedetty jo ajat sitten. Miksi pitää uutinen tehdä aiheesta?
Niin. Oikeassa elämässä tapahtuvilla itsemurhilla ja kurjuudella ei olekaan mitään väliä ainakaan uskovaisille silloin kun kyseessä on homo/lesbo nuori. Tärkeimpiä on uskovien omassa mielikuvituksessaan kehittelemät mielikuvituskauheudet joille kyllä toivotaan ja vaaditaan palstatilaa.