Yle: Seksuaalivähemmistöön kuuluvilla nuorilla itsemurhariski neljä kertaa heteronuoria korkeampi
https://yle.fi/uutiset/3-10024459
"Tulosten perusteella 40 prosenttia seksuaalivähemmistöihin kuuluvista lukioikäisistä oli pohtinut itsemurhaa edeltävän vuoden aikana ja 25 prosenttia oli myös yrittänyt itsemurhaa. Heteronuorilla vastaavat luvut olivat 15 ja 6 prosenttia."
Herätys! Nyt on aika avata silmät ja katsoa, kuinka lapsillamme menee. Yhdenkään nuoren ei pitäisi kärsiä syrjinnästä.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että olen tietoisesti valinnut etten ryhdy parisuhteeseen naisen kanssa enkä tee minkäänlaisia lesbokokeiluja vaan pitäydyn miehissä. Nähdäkseni seksin yksi tarkoitus on lisääntyminen ja koska lisääntyminen on mahdollista vain vastakkaista sukupuolta olevan kanssa niin seksi samaa sukupuolta olevan kanssa on silloin luonnonvastaista ja häiriintynyttä.
Joku saattaisi sanoa että homoseksi olisi luonnollista koska on olemassa eläimiä jotka parittelevat samaa sukupuolta olevien kanssa. Se ei kuitenkaan todista mitään koska kaikki mikä tapahtuu luonnossa ei ole luonnollista -melkein joka lajissa esiintyy kaikenlaista poikkeavaa ja epäluonnollista.
Oletko uskovainen?
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita kuin yksi ihan tavallinen ja mieleltään terve homo tai lesbo veronmaksaja ja teoria siitä että homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma voidaan ampua kuuhun. Kuten on ammuttu jo vuosikymmeniä sitten.
Ei asia tietenkään ole nin. Pitäisi tutkia, että altistavatko (nuoruuden) mt-ongelmat homoseksuaalisuudelle.
Seksuaalivähemmistöillä poislukien pedofiilit. Harva uskaltaa tunnustaa joten ne luvut jäävät salaisuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita kuin yksi ihan tavallinen ja mieleltään terve homo tai lesbo veronmaksaja ja teoria siitä että homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma voidaan ampua kuuhun. Kuten on ammuttu jo vuosikymmeniä sitten.
Logiikkasi ontuu.
Jos homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma niin silloin jokainen henkilö jolla on homoseksuaalisuus on mielenterveysongelmainen riippumatta siitä onko heillä homoseksuaalisuuden lisäksi muita mielenterveysongelmia vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita kuin yksi ihan tavallinen ja mieleltään terve homo tai lesbo veronmaksaja ja teoria siitä että homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma voidaan ampua kuuhun. Kuten on ammuttu jo vuosikymmeniä sitten.
Ei asia tietenkään ole nin. Pitäisi tutkia, että altistavatko (nuoruuden) mt-ongelmat homoseksuaalisuudelle.
No arvaa onko tutkittu? Tietysti on. Väitätkö, että ihan joka ikinen homo on mielenterveysongelmainen? Määrittele muuten ensin mielenterveysongelma. Onko ihminen joka rakastaa partneriaan, nauttii seksistä ja elää ihan tavallista elämää mielenterveysongelmainen vain siksi ettet sinä pidä hänen elämästään koska olet mennyt lukemaan 2000 vuotta vanhoja paimentolaislegendoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että olen tietoisesti valinnut etten ryhdy parisuhteeseen naisen kanssa enkä tee minkäänlaisia lesbokokeiluja vaan pitäydyn miehissä. Nähdäkseni seksin yksi tarkoitus on lisääntyminen ja koska lisääntyminen on mahdollista vain vastakkaista sukupuolta olevan kanssa niin seksi samaa sukupuolta olevan kanssa on silloin luonnonvastaista ja häiriintynyttä.
Joku saattaisi sanoa että homoseksi olisi luonnollista koska on olemassa eläimiä jotka parittelevat samaa sukupuolta olevien kanssa. Se ei kuitenkaan todista mitään koska kaikki mikä tapahtuu luonnossa ei ole luonnollista -melkein joka lajissa esiintyy kaikenlaista poikkeavaa ja epäluonnollista.Oletko uskovainen?
Olen

Ja sinun logiika ei onnu? Jos jokainen vasenkätinen määritellään sairaaksi, niin jokainen vasenkätinen on sairas riippumatta siitä onko heillä muita sairauksia.
Vierailija kirjoitti:
Kiinalaiset käytti vuosituhannen vaihteessa viisi vuotta sen todistamiseen että homoseksuaalisuus olisi mt-ongelma. Epäonnistuivat kuitenkin ja joutuivat poistamaan tautiluokituksesta.
No niin, draamakuningatar. Palataanpa takaisin maan pinnalle. Kiinassa tutkittiin tuolloin, että onko homous mt-ongelma vai ei, ja tutkimustuloksen seurauksena homous poistettiin tautiluokituksesta. Ihan normaali, tieteelliseen tutkimukseen perustuva muutos tautiluokituksessa oli siis kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykoseksuaalinen kehitysvamma ottaa veronsa valitettavasti. Suht harvinainen ilmiö medianäkyvyydestä huolimatta ja vähemmistöasema ruokkii jatkuvasti poikkeavuuden tunnetta ja sitä kautta nakertaa psyykettä. Niissäkin maissa missä homoavioliitot olleet hyväksyttyjä jo pidemmän aikaa, on silti paljon mielenterveysongelmia ja itsemurhia seksuaalivähemmistöjen joukossa. Vaikka kuinka itselleen uskottelisi olevansa normaali niin silti siellä jossain mielen sopukoissa totuus huutaa ja satuttaa. Vaikka yhteiskunta kuinka vakuuttaisi homouden olevan normaali ja heterouteen verrattava terve ilmiö niin jokainen homoyksilö kyllä itse tietää miten asia on ja siksi sattuu.
Homoseksuaalisilla vanhemillakin on monesti tiedostettua tai tiedostamatonta syyllisyydentuntoa sen vuoksi, että lapsilta puuttuu joko isä tai äiti. Toisaalta lapsettomuus myös satuttaa. Moni homomies haluaisi lapsia mutta miespariskuntana on huomattavasti vaikeampaa saada lapsia koska ei voi tehdä kuten lesbot eli hommata sukusolunluovuttaja jostain puskista tai hedelmöityshoidoilla ja jättää sillä tavoin lapsen isä pois kuvioista jo alunalkaen. Adoptiota monet homot eivät myöskään saa koska ovat juurikin hyvin epävakaita ja sen viranomaiset aistivat helposti jo ensitapaamisesta. Kuulinkin hyviä uutisia siitä, että heterovanhemmat menevät onneksi etusijalle lakimuutoksesta huolimatta. Viranomaisten velvollisuus on pitää heikompien puolta silloinkin kun laki mahdollistaisi vääryyden.
Vain mies ja nainen voivat täydentää toisiaan niin parisuhteessa kuin vanhemmuudessa. Homot tietävät tämän kyllä ja siksi potevat huonoa oloa koska tiedostavat jatkuvasti sen, ettei suhteensa ole koskaan yhtä arvokas kuin tasapainoinen heterosuhde.
On surullista, ettei homoutta tutkita enää tavoitteena palauttaa se luonnolliseksi heteroudeksi. Kehon sisäinen luonnonvastaisuus ja sen soveltaminen ulkoisiin tekoihin masentaa kenet tahansa. Itsemurha voi toimia monelle kuitenkin lääkkeenä verrattuna siihen, että eläisi koko elämänsä kärsien mielenterveyden häiriöistä.
Ainoa homoseksuaalien heikompaa mielenterveyttä aiheuttava tekijä ovat kaltaisesi homofoobikot.
Tiesitkö, että homoutta esiintyy tuhansilla eläinlajeilla? Luonnovastaisuus-argumenttisi on siis pois pyyhitty.
Lisäksi homoseksuaalisuus ei myöskään ole erityisen harvinaista, sillä noin 20 prosenttia ihmisistä tuntee seksuaalista tai romanttista vetoa omaan sukupuoleensa.
Sivistymättömyyttäsi ja tietämättömyttäsi aiheesta osoittaa myös se, että väität tiettyä ominaisuutta poikkeamaksi. Jos kaasuplaneetta Y on erilainen kuin kaasuplaneetta X, onko kaasuplaneetta Y silloin poikkeama? Ei tietenkään.
Puhutaan nyt ihan ihmisistä eikä kaasuplaneetoista, mutta jos merkittävästi suurin osa kaasuplaneetoista on X:n kaltaisia niin Y kuuluu poikkeamiin varsinkin jos ne poikkeaman aiheuttavat ominaisuudet ovat virheiden aiheuttamaa eikä tarkoituksenmukaisia muunnoksia :) Toisaalta virheet ja poikkeamat kuuluvat luontoon. Mutta ei kädettömänäkään syntyvä ihminen ole normaali vaikka kuinka olisi kaltaisiaan kehityshäiriöitä.
Se kylläkin on ihan normaalia, että varsinkin murrosiän hormonien mylleryksessä yksi jos toinenkin kokee vetoa samaan sukupuoleen, koska esim. feminiiniset kasvojen ja kehon piirteet miehessä voi vedota heteroseksuaaliseen mieheen mutta vain siksi että heteromies kokee feminiinisyyden lähtökohtaisesti itseään viehättäväksi eikä penis tai miehiset piirteet herätä himoa sinänsä. Kyse ei välttämättä kuitenkaan ole mistään sen suuremmasta rakkauden tai seksinhimon tunteesta tai kyse voikin olla vain puhtaasta alkukantaisesta himosta, joka ei vastaa henkilön heteroseksuaalista himoa, joka on hänen pääasiallinen suuntautumisensa. Monilla aikuisilla hormonien myllerrys voi jatkua pitkäänkin, nutta yleensä keski-ikään mennessä seksuaalisuus tasoittuu. Onhan sitäkin tutkittu, että erityisen voimakas libido johtaa seksikokeiluihin samaa sukupuolta olevienkin kanssa herkemmin. Saattaahan heteromiehet harrastaa keskenään seksiä vankiloissa koska olosuhteet pakottaa. Sitä on otettava mitä irti saa kun epätoivo ja ympäristö mahdollistaa.
Loppujen lopuksi jos nuo tilastot olisivat vääristelemättömiä niin todellisuudessa alle 10% ovat lopulta niin homoseksuaalisia, että voisivat sekä rakastua että harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa. Romanttisuus ja seksuaalisuus kun eivät aina kulje käsi kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että olen tietoisesti valinnut etten ryhdy parisuhteeseen naisen kanssa enkä tee minkäänlaisia lesbokokeiluja vaan pitäydyn miehissä. Nähdäkseni seksin yksi tarkoitus on lisääntyminen ja koska lisääntyminen on mahdollista vain vastakkaista sukupuolta olevan kanssa niin seksi samaa sukupuolta olevan kanssa on silloin luonnonvastaista ja häiriintynyttä.
Joku saattaisi sanoa että homoseksi olisi luonnollista koska on olemassa eläimiä jotka parittelevat samaa sukupuolta olevien kanssa. Se ei kuitenkaan todista mitään koska kaikki mikä tapahtuu luonnossa ei ole luonnollista -melkein joka lajissa esiintyy kaikenlaista poikkeavaa ja epäluonnollista.Oletko uskovainen?
Olen
Olipa yllätys. Nyt voisitteko uskovaiset keksiä jotain muuta tekemistä kuin muiden ihmisten vainoaminen itsemurhan partaalle? Ilmeisesti Jeesus ei riitä teille, mutta jotain rakentavampaa puuhaa voisitte keksiä.
En yhtään ihmettele jos sukupuolensa vaihtanut tekee itsemurhan koska samalla muuttanut itsensä sukupuolettomaksi, eikä tuota voi perua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinalaiset käytti vuosituhannen vaihteessa viisi vuotta sen todistamiseen että homoseksuaalisuus olisi mt-ongelma. Epäonnistuivat kuitenkin ja joutuivat poistamaan tautiluokituksesta.
No niin, draamakuningatar. Palataanpa takaisin maan pinnalle. Kiinassa tutkittiin tuolloin, että onko homous mt-ongelma vai ei, ja tutkimustuloksen seurauksena homous poistettiin tautiluokituksesta. Ihan normaali, tieteelliseen tutkimukseen perustuva muutos tautiluokituksessa oli siis kyseessä.
Luuletko oikeasti että kiinalaisilla oli toiveena tulos homous ei sairaus :D. Ottaen huomioon että heillä oli pilvin pimein tutkimustietoa käytössään, kun sivistysvaltioissa työ oli jo tehty ja homous poistettu tautiluokituksesta vuosikymmeniä sitten.
Sitä se synti tekee, homoseksuaalisuuden synnin kanssa on vaikea elää. Tämän kaikki tietävät, se on kuin norsu keskellä huonetta, mutta silti ihmiset selittelevät toisilleen että "huoneessa ei ole norsua".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita kuin yksi ihan tavallinen ja mieleltään terve homo tai lesbo veronmaksaja ja teoria siitä että homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma voidaan ampua kuuhun. Kuten on ammuttu jo vuosikymmeniä sitten.
Ei asia tietenkään ole nin. Pitäisi tutkia, että altistavatko (nuoruuden) mt-ongelmat homoseksuaalisuudelle.
No arvaa onko tutkittu? Tietysti on. Väitätkö, että ihan joka ikinen homo on mielenterveysongelmainen? Määrittele muuten ensin mielenterveysongelma. Onko ihminen joka rakastaa partneriaan, nauttii seksistä ja elää ihan tavallista elämää mielenterveysongelmainen vain siksi ettet sinä pidä hänen elämästään koska olet mennyt lukemaan 2000 vuotta vanhoja paimentolaislegendoja?
Taistelet nyt omia ulkinukkejasi vastaan.
ICD-10-tautiluokituksen luvussa 5 on mt-ongelmat määritelty. Googlaa se.
En tiedä miksi väännät uskonnon mukaan asiakeskusteluun. Ilmeisesti kun ideologia menee asiaymmärryksen edelle, niin keskustelu on juuri tuollaista epäloogista tunnekuohuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita kuin yksi ihan tavallinen ja mieleltään terve homo tai lesbo veronmaksaja ja teoria siitä että homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma voidaan ampua kuuhun. Kuten on ammuttu jo vuosikymmeniä sitten.
Logiikkasi ontuu.
Jos homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma niin silloin jokainen henkilö jolla on homoseksuaalisuus on mielenterveysongelmainen riippumatta siitä onko heillä homoseksuaalisuuden lisäksi muita mielenterveysongelmia vai ei.Ja sinun logiika ei onnu? Jos jokainen vasenkätinen määritellään sairaaksi, niin jokainen vasenkätinen on sairas riippumatta siitä onko heillä muita sairauksia.
Niin olisi jos vasenkätisyyden voitaisiin luotettavasti osoittaa olevan sairaus. Sellaista ei ole kuitenkaan voitu osoittaa.
Pointtini oli se että jos asia X on sairaus niin se on sairaus riippumatta siitä on siihen sairastuneilla muitakin sairauksia vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinalaiset käytti vuosituhannen vaihteessa viisi vuotta sen todistamiseen että homoseksuaalisuus olisi mt-ongelma. Epäonnistuivat kuitenkin ja joutuivat poistamaan tautiluokituksesta.
No niin, draamakuningatar. Palataanpa takaisin maan pinnalle. Kiinassa tutkittiin tuolloin, että onko homous mt-ongelma vai ei, ja tutkimustuloksen seurauksena homous poistettiin tautiluokituksesta. Ihan normaali, tieteelliseen tutkimukseen perustuva muutos tautiluokituksessa oli siis kyseessä.
Luuletko oikeasti että kiinalaisilla oli toiveena tulos homous ei sairaus :D. Ottaen huomioon että heillä oli pilvin pimein tutkimustietoa käytössään, kun sivistysvaltioissa työ oli jo tehty ja homous poistettu tautiluokituksesta vuosikymmeniä sitten.
Minä en luule mitään, vaa SINÄ luulet omiasi. Se tässä on koko jutun ydin. On ihan normaali tapa Kiinan kokoiselta valtiolta tutkia näinkin provokatiivinen ja historiassa suuria tunteita herättänyt asia omin tutkimuksin. Ja kyllä siinä käytettiin myös muista maista saatua tietoa hyväksi, vaikka yritätkin muuta väittää. Tuollainen turha uhriutuminen on erittäin luotaantyöntävää.
Homoseksuaalisuus kuuluu luontoon kuten poikkeamat yleensä. Sanonta "poikkeus vahvistaa säännön" pitää täysin paikkansa.
Siinä mielessä homous on luonnollista, mutta vain siinä mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että olen tietoisesti valinnut etten ryhdy parisuhteeseen naisen kanssa enkä tee minkäänlaisia lesbokokeiluja vaan pitäydyn miehissä. Nähdäkseni seksin yksi tarkoitus on lisääntyminen ja koska lisääntyminen on mahdollista vain vastakkaista sukupuolta olevan kanssa niin seksi samaa sukupuolta olevan kanssa on silloin luonnonvastaista ja häiriintynyttä.
Joku saattaisi sanoa että homoseksi olisi luonnollista koska on olemassa eläimiä jotka parittelevat samaa sukupuolta olevien kanssa. Se ei kuitenkaan todista mitään koska kaikki mikä tapahtuu luonnossa ei ole luonnollista -melkein joka lajissa esiintyy kaikenlaista poikkeavaa ja epäluonnollista.Oletko uskovainen?
Olen
Olipa yllätys. Nyt voisitteko uskovaiset keksiä jotain muuta tekemistä kuin muiden ihmisten vainoaminen itsemurhan partaalle? Ilmeisesti Jeesus ei riitä teille, mutta jotain rakentavampaa puuhaa voisitte keksiä.
Aika vakava syytös vailla minkäänlaista pohjaa. En ole koskaan vainonnut ketään ja miksi edes vainoaisin ketään itsemurhan partaalle kun olen käynyt siellä itsekin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita kuin yksi ihan tavallinen ja mieleltään terve homo tai lesbo veronmaksaja ja teoria siitä että homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma voidaan ampua kuuhun. Kuten on ammuttu jo vuosikymmeniä sitten.
Logiikkasi ontuu.
Jos homoseksuaalisuus on mielenterveysongelma niin silloin jokainen henkilö jolla on homoseksuaalisuus on mielenterveysongelmainen riippumatta siitä onko heillä homoseksuaalisuuden lisäksi muita mielenterveysongelmia vai ei.Ja sinun logiika ei onnu? Jos jokainen vasenkätinen määritellään sairaaksi, niin jokainen vasenkätinen on sairas riippumatta siitä onko heillä muita sairauksia.
Niin olisi jos vasenkätisyyden voitaisiin luotettavasti osoittaa olevan sairaus. Sellaista ei ole kuitenkaan voitu osoittaa.
Pointtini oli se että jos asia X on sairaus niin se on sairaus riippumatta siitä on siihen sairastuneilla muitakin sairauksia vai ei.
Mihin tämä liittyy? Kun homouttahan ei ole määritelty sairaudeksi edes. Mikä nyt onkin täysin oikein. Seksuaaliset ongelmat on sitä ettei pysty harrastamaan seksiä tai ei nauti siitä, tai antaa hyväksikäyttää itseään vahingoittavilla tavoilla. Ei pysty parisuhteeseen tai sitoutumaan, ja ylipäänsä seksi ja rakkaus aiheuttavat ongelmia ja ahdistusta. Jos meillä on ihan tavallinen homo tai lesbo, joka ihan tavallisilla tavoilla rakastaa partneriaan ja nauttii seksistä tämän kanssa, ja haluaa sitoutua loppuelämäkseen tähän, niin onko kyseinen henkilö sairas, vai se uskovainen naapuri, joka on tuhansia vuotta vanhoja horinoita luettuaan ahdistunut naapureidensa elämästä ja vaatii että näiden kauhea perverssi yhteiselo lopetetaan heti alkuunsa koska MINÄ VAADIN?
Aina joskus sitä tuntee pahuuden kosketuksen, ja yksi näistä on se kun uskovaiset ensin kiusaa homoseksuaaliset nuoret miettimään itsemurhaa, ja sitten tyytyväisinä julistavat että mitä minä sanoin, nuo ON viallisia.