Teinien vanhemmat ja muutkin, apua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, mutta en oikein ymmärrä, miksi aloitus saa alapeukkuja. Saiko tuosta nyt sen käsityksen, että minä olin tekemässä tytölle sitä iltapalaa, vai mikä tuossa meni pieleen? 

ap

Minusta tuo, että aloit ehdotella paahtoleipää ja muuta sen sellaista oli se, mikä vähän hiersi. Meillä ei just tuollaista vääntöä ollut teinipoikien kanssa, mutta jos joku ei meinannut kelvata, niin taisin kasuaalisti sanoa, että no ota jotain muuta sitten. Minulla on tunnetusti vähän liiankin lehmän hermot, niihin teinit joskus ärsyyntyivät, kun en lähtenyt mukaan vääntöihin. Kohautin olkiani, että ei sitten. Kyse ei tietenkään ollut tuolloin mistään pikkuasiaa isommasta, mutta juuri sellaisesta, jossa ei ollut tarpeen tehdä taistelua. 

Okei. En tosiaan tajunnut, että se olisi väärin. Jotenkin ajattelin, että se olisi sellainen hyvätahtoinen empatian osoitus tytölle, että pääsee siitä kiukustaan ohi. Eli se välinpitämättömyyskö on nyt se, mikä toimii teineille. Uhmaikäiselle kun piti nimenomaan antaa sitä ymmärrystä ja tukea pettymyksissä. Juu, näin pihalla oikeasti olen. 

ap 

Sori, siis 20=17

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, mutta en oikein ymmärrä, miksi aloitus saa alapeukkuja. Saiko tuosta nyt sen käsityksen, että minä olin tekemässä tytölle sitä iltapalaa, vai mikä tuossa meni pieleen? 

ap

Minusta tuo, että aloit ehdotella paahtoleipää ja muuta sen sellaista oli se, mikä vähän hiersi. Meillä ei just tuollaista vääntöä ollut teinipoikien kanssa, mutta jos joku ei meinannut kelvata, niin taisin kasuaalisti sanoa, että no ota jotain muuta sitten. Minulla on tunnetusti vähän liiankin lehmän hermot, niihin teinit joskus ärsyyntyivät, kun en lähtenyt mukaan vääntöihin. Kohautin olkiani, että ei sitten. Kyse ei tietenkään ollut tuolloin mistään pikkuasiaa isommasta, mutta juuri sellaisesta, jossa ei ollut tarpeen tehdä taistelua. 

Okei. En tosiaan tajunnut, että se olisi väärin. Jotenkin ajattelin, että se olisi sellainen hyvätahtoinen empatian osoitus tytölle, että pääsee siitä kiukustaan ohi. Eli se välinpitämättömyyskö on nyt se, mikä toimii teineille. Uhmaikäiselle kun piti nimenomaan antaa sitä ymmärrystä ja tukea pettymyksissä. Juu, näin pihalla oikeasti olen. 

ap 

Ei siitä kannata noin suoria johtopäätöksiä vetää, eikä itseään suomia. :) Sama lapsihan se on, se joka äsken oli vielä lapsi ja nyt vähän isompi lapsi ja menossa teini-ikää kohti. Ei sinunkaan tapasi tarvitse päivässä muuttua eikä kokonaan ollenkaan. Mutta liekaa enemmän ja toisaalta myös sopivaa "välinpitämättömyyttä" (tarkoituksella sitaateissa, kun en keksi parempaa sanaa tähän hätään), sellaista, että mitä väliä ihan kaikella on. Teini saattaa haluta pientä riitaa ihan sen takia, että joku asia ärsyttää. Onhan meillä aikuisillakin parisuhteissamme ja muissakin ihmissuhteissa päiviä, jolloin tekee mieli tökkäistä toista henkisesti, haastaa vähän riitaa. Miten paljon siihen lähtee mukaan, on eri juttu. 

Vierailija kirjoitti:

Sori, siis 20=17

Ihmettelinkin jo :)

18

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, mutta en oikein ymmärrä, miksi aloitus saa alapeukkuja. Saiko tuosta nyt sen käsityksen, että minä olin tekemässä tytölle sitä iltapalaa, vai mikä tuossa meni pieleen? 

ap

Katsos kun palstalla on paljon veloja, jotka eivät ymmärrä kasvatuksesta oikeasti mitään, mutta luulevat ymmärtävänsä, ja heidän ainoa oppinsa aiheesta on "rajat ja rakkaus" -tyyppisiä hokemia.

Samoin täällä on pienten lasten vanhempia, joilla on vähän samanlainen ongelma, mitä teineihin tulee.

Ja sinun aloituksessasi se auktoriteetin puute oli silmiinpistävää.

Todellisuudessa auktoriteetti lentää enemmän tai vähemmän ulos ikkunasta heti, kun lapsi tulee teini-ikään. Mikään asemaan perustuva "tämä on näin, koska MINÄ sanon" ei nyt vaan murrosikäisen kanssa pelitä! Koeta sen sijaan järkipuheella ja ystävällisyydellä. Kyllä se siitä.

18

Niin, vähän kaksipiippuinen juttu tämä nyt on, kun juuri tuosta ystävällisyydestä ja järkipuheestahan minua juuri tuossa äsken kritisoitiin. Siis kun ehdotin tytölle muita vaihtoehtoja, niin sehän oli monien mielestä suurin moka, jonka tuossa tilanteessa voi tehdä. Ja sinäkin sanot tuossa, että auktoriteetin puute on tilanteessani silmiinpistävää, mutta sitten toisaalta sanot, että teinin kanssa sitä on lähes mahdotonta ylläpitää. Eli pitäisi olla enemmän auktoriteettiä, mutta toisaalta taas myönnät, että se ei ole oikein mahdollista. 

Tiedän, että tarkoitit hyvää tällä viestilläsi, mutta en nyt valitettavasti saanut siitä mitään irti. Menin vain enemmän sekaisin. 

ap

Minä mietin tuota anteeksipyytämisjuttua ja sitä, että nuorelta sitä vaaditaan. Se työ tavallaan pitäisi olla jo tehty, että lapsi ymmärtää mekanismin, minä pyydän anteeksi sinulta ja sinä pyydät minulta. Melkein kaikissa riidoissa on sen verran sanottu ja tehty, että kummallakin on anteeksi pyydettävää. En tiedä sitten kuinka paljon se auttaa, että se anteeksipyyntö saadaan vähän kädestä vääntäen. Ehkä se on kuitenkin hyvä vielä muistuttaa kuitenkin. Ehkä sen voisi sanoa oman anteeksipyynnön jälkeen, että minulle tuli paha mieli tästä ja tästä, jos se nuori sitten saisi aktivoitua aivosolunsa, että ai niin tämä vielä tästä puuttui. Mutta murjottamisellekin pitää antaa aikaa. Ei kukaan ole napista painaen taas iloinen ja kaikki hyvin, jos äsken vielä kiehui. 

Voimia heti alkuun <3

Koita säilyttää oma rauhallisuutesi, eli älä ota itseesi tai anna mennä tunteisiisi. Vaikka nuori kiukuttelee, hän ei tarkoita, että vihaa sinua, vaan että nyt on tunnemylläkkä melkoinen eikä oikein itsekään hillitse ja hallitse omaa oloaan. 

Samoilla linjoilla kuin muut, eli se on voivoi jos ei ole sopivaa syötävää, jos kuitenkin on pariakin vaihtoehtoa. Silti myös kysyisin, että mitä sitten toivoisit, ja ottaisin onkeeni. Meillä on viime aikoina valitettu normiruoasta, ja päätettiin sitten että kukin valitsee vuorotellen ja muut on urputtamatta. No ei sitä urputusta täysin pysty eliminoimaan :D Mutta onpahan edes aina välillä sitä mitä itse haluaa.

Jälkihoito on minusta tärkeää. Eli kun nuori on rauhoittunut, puhutaan siitä, mitä tapahtui ja menikö kaikki nappiin. Sanoitan omiakin tunteita, eli jos oikeasti olisi loukannut, kertoisin sen ja koittaisin lempeästi saada toisen ymmärtämään, että anteeksipyynnön paikka. Sanoisin myös, jos pelkään että naapurit oikeasti häiriintyy.

Itse vaihtelen reagointeja, en tiedä onko hyvä vai huono. Joskus katson enempi sormien läpi, joskus vähän tarkoituksellakin hermostu itse ja osoitan, et tuollainen ei käy. Parissa vuodessa helpottanee, voimia itse kullekin!

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin tuota anteeksipyytämisjuttua ja sitä, että nuorelta sitä vaaditaan. Se työ tavallaan pitäisi olla jo tehty, että lapsi ymmärtää mekanismin, minä pyydän anteeksi sinulta ja sinä pyydät minulta. Melkein kaikissa riidoissa on sen verran sanottu ja tehty, että kummallakin on anteeksi pyydettävää. En tiedä sitten kuinka paljon se auttaa, että se anteeksipyyntö saadaan vähän kädestä vääntäen. Ehkä se on kuitenkin hyvä vielä muistuttaa kuitenkin. Ehkä sen voisi sanoa oman anteeksipyynnön jälkeen, että minulle tuli paha mieli tästä ja tästä, jos se nuori sitten saisi aktivoitua aivosolunsa, että ai niin tämä vielä tästä puuttui. Mutta murjottamisellekin pitää antaa aikaa. Ei kukaan ole napista painaen taas iloinen ja kaikki hyvin, jos äsken vielä kiehui. 

Tiedän, että monien mielestä olen tässäkin totaalisen epäonnistunut, mutta kerronpa nyt vähän tästäkin. Eli olen tällaisissakin tilanteissa yrittänyt monenlaisia tapoja ilmaista, että odotan tytöltä vielä anteeksipyyntöä ja yleensä nekin ovat johtaneet vain tilanteen pahenemiseen ja pitkittymiseen. Olen monta kertaa mennyt tytön luo, kun tämän on rauhoittunut ja pyytänyt anteeksi. Sitten olen antanut tilaisuuden myös tytölle pyytää anteeksi, mutta sitä ei kuulu. Sitten sanon, että "mitäs sitten" tms, niin tyttö ei tee mitään tai alkaa puhumaan jostain muusta. Sitten otan vielä esiin, että tämä ei nyt tainnut vielä olla ihan selvä, niin tyttö suuttuu taas, että "mikä tässä nyt vielä on ongelma, eikö anneta jo olla, älä jauha enää". Sitten kun sanon, että odotan hänen anteeksipyyntöään, niin mekkala on taas valmis. Tätä olen nyt kokeillut lukemattomin eri variaatioin, mutta ei se vain sieltä pyytämättä tule, jos silloinkaan. Eilen esimerkiksi en edes enää vaatinut anteeksipyyntöä, kun kello oli jo niin paljon, etten jaksanut enää vääntää. 

Juu, tiedän, että jossain vaiheessa on mennyt todella pahoin pieleen, mutta en tosiaankaan tiedä koska ja miten ja mitä tälle asialle voi nyt tehdä. 

ap

Jos tuossa teidän ongelmat niin vähällä pääset.

Meillä toinen teini aukaisee vähän väliä jääkaappia eikä ota mitään.

Olen ihan hiljaa enkä sano mitään. Joskus sanon että yritä nyt löytää jotain.

Jos syönyt todella huonosti niin saatan tehdä pari voileipää ja mehua, vien ne hänen huoneeseen ja sanon että jos et syö niin minä syön.

Älä lähde taistelemaan asiasta. Mua nauratti kun mies ei päässyt teinin huoneeseen, teini esti sinne menon.

Sanoin miehelle että mitäs mäkätät turhista.

On opettelemista olla teinin kanssa, kun niiden kanssa ei olla niin kuin ollaan pienten lasten kanssa.

Ja lopeta toi anteeksi pyynnön jauhaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin tuota anteeksipyytämisjuttua ja sitä, että nuorelta sitä vaaditaan. Se työ tavallaan pitäisi olla jo tehty, että lapsi ymmärtää mekanismin, minä pyydän anteeksi sinulta ja sinä pyydät minulta. Melkein kaikissa riidoissa on sen verran sanottu ja tehty, että kummallakin on anteeksi pyydettävää. En tiedä sitten kuinka paljon se auttaa, että se anteeksipyyntö saadaan vähän kädestä vääntäen. Ehkä se on kuitenkin hyvä vielä muistuttaa kuitenkin. Ehkä sen voisi sanoa oman anteeksipyynnön jälkeen, että minulle tuli paha mieli tästä ja tästä, jos se nuori sitten saisi aktivoitua aivosolunsa, että ai niin tämä vielä tästä puuttui. Mutta murjottamisellekin pitää antaa aikaa. Ei kukaan ole napista painaen taas iloinen ja kaikki hyvin, jos äsken vielä kiehui. 

Tiedän, että monien mielestä olen tässäkin totaalisen epäonnistunut, mutta kerronpa nyt vähän tästäkin. Eli olen tällaisissakin tilanteissa yrittänyt monenlaisia tapoja ilmaista, että odotan tytöltä vielä anteeksipyyntöä ja yleensä nekin ovat johtaneet vain tilanteen pahenemiseen ja pitkittymiseen. Olen monta kertaa mennyt tytön luo, kun tämän on rauhoittunut ja pyytänyt anteeksi. Sitten olen antanut tilaisuuden myös tytölle pyytää anteeksi, mutta sitä ei kuulu. Sitten sanon, että "mitäs sitten" tms, niin tyttö ei tee mitään tai alkaa puhumaan jostain muusta. Sitten otan vielä esiin, että tämä ei nyt tainnut vielä olla ihan selvä, niin tyttö suuttuu taas, että "mikä tässä nyt vielä on ongelma, eikö anneta jo olla, älä jauha enää". Sitten kun sanon, että odotan hänen anteeksipyyntöään, niin mekkala on taas valmis. Tätä olen nyt kokeillut lukemattomin eri variaatioin, mutta ei se vain sieltä pyytämättä tule, jos silloinkaan. Eilen esimerkiksi en edes enää vaatinut anteeksipyyntöä, kun kello oli jo niin paljon, etten jaksanut enää vääntää. 

Juu, tiedän, että jossain vaiheessa on mennyt todella pahoin pieleen, mutta en tosiaankaan tiedä koska ja miten ja mitä tälle asialle voi nyt tehdä. 

ap

Oletko kokeillut sitä, että odotat hänen tulevan luoksesi tai ylipäätään pois sieltä omasta huoneestaan? Se mikä sinusta näyttää "rauhoittumiselta" ei välttämättä ole vielä sitä ja sitä tarpeellista murjotusaikaa ei ole vielä ollut tarpeeksi. :) Ei tuo teidän tilanteenne minusta edes kuulosta kauhean pahalta vaan ihan tavalliselta teinikiehunnalta. Sitten jos teini häipyisi kotoa teille tietymättömille tai tekisi muuta sellaista, mistä pitäisi olla peloissaan, olisi tilanne toinen. 

Minulla itselläni, yli 50-vuotiaalla ihmisellä menee aikani, että saan kiukun laantumaan, siis aikuisten välisissä riidoissa ja pystyn näkemään oman osuuteni järkevästi. Ja sitten vielä pitää vähän murjottaa ja sen jälkeen se anteeksipyyntö voi olla oikeasti vilpitön. 

Nuoren anteeksipyyntö voi olla jotain ihan muutakin kuin ne sanat. Se voi olla sitä, että hän tulee tunnin parin päästä lähelle, kysyy, että otatko äiti teetä? Katsotaanko se Crown-jakso. Tai on tyhjentänyt tiskarin muulla kuin omalla vuorollaan tms. Antaa tekojen puhua siinä hyvässäkin. Hymyilee ja sanoo, että keitetään vaan teetä, otetaan niitä keksejä sieltä yläkaapista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin tuota anteeksipyytämisjuttua ja sitä, että nuorelta sitä vaaditaan. Se työ tavallaan pitäisi olla jo tehty, että lapsi ymmärtää mekanismin, minä pyydän anteeksi sinulta ja sinä pyydät minulta. Melkein kaikissa riidoissa on sen verran sanottu ja tehty, että kummallakin on anteeksi pyydettävää. En tiedä sitten kuinka paljon se auttaa, että se anteeksipyyntö saadaan vähän kädestä vääntäen. Ehkä se on kuitenkin hyvä vielä muistuttaa kuitenkin. Ehkä sen voisi sanoa oman anteeksipyynnön jälkeen, että minulle tuli paha mieli tästä ja tästä, jos se nuori sitten saisi aktivoitua aivosolunsa, että ai niin tämä vielä tästä puuttui. Mutta murjottamisellekin pitää antaa aikaa. Ei kukaan ole napista painaen taas iloinen ja kaikki hyvin, jos äsken vielä kiehui. 

Tiedän, että monien mielestä olen tässäkin totaalisen epäonnistunut, mutta kerronpa nyt vähän tästäkin. Eli olen tällaisissakin tilanteissa yrittänyt monenlaisia tapoja ilmaista, että odotan tytöltä vielä anteeksipyyntöä ja yleensä nekin ovat johtaneet vain tilanteen pahenemiseen ja pitkittymiseen. Olen monta kertaa mennyt tytön luo, kun tämän on rauhoittunut ja pyytänyt anteeksi. Sitten olen antanut tilaisuuden myös tytölle pyytää anteeksi, mutta sitä ei kuulu. Sitten sanon, että "mitäs sitten" tms, niin tyttö ei tee mitään tai alkaa puhumaan jostain muusta. Sitten otan vielä esiin, että tämä ei nyt tainnut vielä olla ihan selvä, niin tyttö suuttuu taas, että "mikä tässä nyt vielä on ongelma, eikö anneta jo olla, älä jauha enää". Sitten kun sanon, että odotan hänen anteeksipyyntöään, niin mekkala on taas valmis. Tätä olen nyt kokeillut lukemattomin eri variaatioin, mutta ei se vain sieltä pyytämättä tule, jos silloinkaan. Eilen esimerkiksi en edes enää vaatinut anteeksipyyntöä, kun kello oli jo niin paljon, etten jaksanut enää vääntää. 

Juu, tiedän, että jossain vaiheessa on mennyt todella pahoin pieleen, mutta en tosiaankaan tiedä koska ja miten ja mitä tälle asialle voi nyt tehdä. 

ap

Oletko kokeillut sitä, että odotat hänen tulevan luoksesi tai ylipäätään pois sieltä omasta huoneestaan? Se mikä sinusta näyttää "rauhoittumiselta" ei välttämättä ole vielä sitä ja sitä tarpeellista murjotusaikaa ei ole vielä ollut tarpeeksi. :) Ei tuo teidän tilanteenne minusta edes kuulosta kauhean pahalta vaan ihan tavalliselta teinikiehunnalta. Sitten jos teini häipyisi kotoa teille tietymättömille tai tekisi muuta sellaista, mistä pitäisi olla peloissaan, olisi tilanne toinen. 

Minulla itselläni, yli 50-vuotiaalla ihmisellä menee aikani, että saan kiukun laantumaan, siis aikuisten välisissä riidoissa ja pystyn näkemään oman osuuteni järkevästi. Ja sitten vielä pitää vähän murjottaa ja sen jälkeen se anteeksipyyntö voi olla oikeasti vilpitön. 

Juu kyllähän tuo toimii aika hyvin, kun antaa vain olla huoneessaan. Usein se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos pitää esimerkiksi lähteä jonnekin tai pitäisi mennä nukkumaan. Vai toiminko siinäkin väärin, jos vaadin, että tällaiset asiat selvitetään, ennen kuin lähdetään mihinkään tai mennään nukkumaan? 

ap 

Juuri niin, pienten lasten vanhemmat voi pitää suunsa kiinni.

Tuttu aikoo kasvattaa teininsä niska perse otteella.

Sen kannattaa olla ihan hiljaa, kun oma lapsi on 5 v.

Nauran makoisat naurut, kun sen lapsi on teini ja omani on jo aikuisia.

On vielä 60 v. kun sen lapsi on 16 vuotta.

Että onnea vaan!

Vierailija kirjoitti:

Ja lopeta toi anteeksi pyynnön jauhaminen.

Ai tässä vaiheessako sitä ei enää voi vaatia? Nytkö kaikki hyvät tavat pitää heittää romukoppaan? 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin tuota anteeksipyytämisjuttua ja sitä, että nuorelta sitä vaaditaan. Se työ tavallaan pitäisi olla jo tehty, että lapsi ymmärtää mekanismin, minä pyydän anteeksi sinulta ja sinä pyydät minulta. Melkein kaikissa riidoissa on sen verran sanottu ja tehty, että kummallakin on anteeksi pyydettävää. En tiedä sitten kuinka paljon se auttaa, että se anteeksipyyntö saadaan vähän kädestä vääntäen. Ehkä se on kuitenkin hyvä vielä muistuttaa kuitenkin. Ehkä sen voisi sanoa oman anteeksipyynnön jälkeen, että minulle tuli paha mieli tästä ja tästä, jos se nuori sitten saisi aktivoitua aivosolunsa, että ai niin tämä vielä tästä puuttui. Mutta murjottamisellekin pitää antaa aikaa. Ei kukaan ole napista painaen taas iloinen ja kaikki hyvin, jos äsken vielä kiehui. 

Tiedän, että monien mielestä olen tässäkin totaalisen epäonnistunut, mutta kerronpa nyt vähän tästäkin. Eli olen tällaisissakin tilanteissa yrittänyt monenlaisia tapoja ilmaista, että odotan tytöltä vielä anteeksipyyntöä ja yleensä nekin ovat johtaneet vain tilanteen pahenemiseen ja pitkittymiseen. Olen monta kertaa mennyt tytön luo, kun tämän on rauhoittunut ja pyytänyt anteeksi. Sitten olen antanut tilaisuuden myös tytölle pyytää anteeksi, mutta sitä ei kuulu. Sitten sanon, että "mitäs sitten" tms, niin tyttö ei tee mitään tai alkaa puhumaan jostain muusta. Sitten otan vielä esiin, että tämä ei nyt tainnut vielä olla ihan selvä, niin tyttö suuttuu taas, että "mikä tässä nyt vielä on ongelma, eikö anneta jo olla, älä jauha enää". Sitten kun sanon, että odotan hänen anteeksipyyntöään, niin mekkala on taas valmis. Tätä olen nyt kokeillut lukemattomin eri variaatioin, mutta ei se vain sieltä pyytämättä tule, jos silloinkaan. Eilen esimerkiksi en edes enää vaatinut anteeksipyyntöä, kun kello oli jo niin paljon, etten jaksanut enää vääntää. 

Juu, tiedän, että jossain vaiheessa on mennyt todella pahoin pieleen, mutta en tosiaankaan tiedä koska ja miten ja mitä tälle asialle voi nyt tehdä. 

ap

Oletko kokeillut sitä, että odotat hänen tulevan luoksesi tai ylipäätään pois sieltä omasta huoneestaan? Se mikä sinusta näyttää "rauhoittumiselta" ei välttämättä ole vielä sitä ja sitä tarpeellista murjotusaikaa ei ole vielä ollut tarpeeksi. :) Ei tuo teidän tilanteenne minusta edes kuulosta kauhean pahalta vaan ihan tavalliselta teinikiehunnalta. Sitten jos teini häipyisi kotoa teille tietymättömille tai tekisi muuta sellaista, mistä pitäisi olla peloissaan, olisi tilanne toinen. 

Minulla itselläni, yli 50-vuotiaalla ihmisellä menee aikani, että saan kiukun laantumaan, siis aikuisten välisissä riidoissa ja pystyn näkemään oman osuuteni järkevästi. Ja sitten vielä pitää vähän murjottaa ja sen jälkeen se anteeksipyyntö voi olla oikeasti vilpitön. 

Juu kyllähän tuo toimii aika hyvin, kun antaa vain olla huoneessaan. Usein se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos pitää esimerkiksi lähteä jonnekin tai pitäisi mennä nukkumaan. Vai toiminko siinäkin väärin, jos vaadin, että tällaiset asiat selvitetään, ennen kuin lähdetään mihinkään tai mennään nukkumaan? 

ap 

Niinhän sitä sanotaan, ettei saa antaa auringon laskea vihansa ylle, vai miten se meni. Ja kun kyse tosiaan oli tällä kertaa illalla tapahtuneesta riidasta. Minun on pakko myöntää, että omien lasten teini-iästä on sen verran aikaa, että se aika on voinut jotain kullata jo ja toisaalta saatoin päästä aika helpolla teinieni kanssa. Se on ehdottomasti keljua, jos pitää lähteä vaikka mummin synttäreille niin, että osa perheestä on kiukuissaan tai pitää suunnilleen raahata vastahakoinen teini autoon. Mutta kun ei se pakkosopiminenkaan oikein toimi. Silloin kai varmaan olisi pitänyt miettiä, että mitäs läksit. Joka taas on erittäin huonoa jälkiviisautta. Mutta nyt minun pitää mennä töihin. Älä sinä pidä itseäsi turhaan väärässä olevana tai huonona vanhempana missään nimessä, sinähän mietit asioita, pohdit tilannetta ja koitat sitä parantaa. Kaikki ei ole sinun vastuullasi, vaan se suhde tyttäreesi kasvaa päivä päivältä lähemmäs kahden tasavertaisen ihmisen suhdetta. Nyt vielä lauta keikkuu, mutta se tasapaino mitä todennäköisimmin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin tuota anteeksipyytämisjuttua ja sitä, että nuorelta sitä vaaditaan. Se työ tavallaan pitäisi olla jo tehty, että lapsi ymmärtää mekanismin, minä pyydän anteeksi sinulta ja sinä pyydät minulta. Melkein kaikissa riidoissa on sen verran sanottu ja tehty, että kummallakin on anteeksi pyydettävää. En tiedä sitten kuinka paljon se auttaa, että se anteeksipyyntö saadaan vähän kädestä vääntäen. Ehkä se on kuitenkin hyvä vielä muistuttaa kuitenkin. Ehkä sen voisi sanoa oman anteeksipyynnön jälkeen, että minulle tuli paha mieli tästä ja tästä, jos se nuori sitten saisi aktivoitua aivosolunsa, että ai niin tämä vielä tästä puuttui. Mutta murjottamisellekin pitää antaa aikaa. Ei kukaan ole napista painaen taas iloinen ja kaikki hyvin, jos äsken vielä kiehui. 

Tiedän, että monien mielestä olen tässäkin totaalisen epäonnistunut, mutta kerronpa nyt vähän tästäkin. Eli olen tällaisissakin tilanteissa yrittänyt monenlaisia tapoja ilmaista, että odotan tytöltä vielä anteeksipyyntöä ja yleensä nekin ovat johtaneet vain tilanteen pahenemiseen ja pitkittymiseen. Olen monta kertaa mennyt tytön luo, kun tämän on rauhoittunut ja pyytänyt anteeksi. Sitten olen antanut tilaisuuden myös tytölle pyytää anteeksi, mutta sitä ei kuulu. Sitten sanon, että "mitäs sitten" tms, niin tyttö ei tee mitään tai alkaa puhumaan jostain muusta. Sitten otan vielä esiin, että tämä ei nyt tainnut vielä olla ihan selvä, niin tyttö suuttuu taas, että "mikä tässä nyt vielä on ongelma, eikö anneta jo olla, älä jauha enää". Sitten kun sanon, että odotan hänen anteeksipyyntöään, niin mekkala on taas valmis. Tätä olen nyt kokeillut lukemattomin eri variaatioin, mutta ei se vain sieltä pyytämättä tule, jos silloinkaan. Eilen esimerkiksi en edes enää vaatinut anteeksipyyntöä, kun kello oli jo niin paljon, etten jaksanut enää vääntää. 

Juu, tiedän, että jossain vaiheessa on mennyt todella pahoin pieleen, mutta en tosiaankaan tiedä koska ja miten ja mitä tälle asialle voi nyt tehdä. 

ap

Oletko kokeillut sitä, että odotat hänen tulevan luoksesi tai ylipäätään pois sieltä omasta huoneestaan? Se mikä sinusta näyttää "rauhoittumiselta" ei välttämättä ole vielä sitä ja sitä tarpeellista murjotusaikaa ei ole vielä ollut tarpeeksi. :) Ei tuo teidän tilanteenne minusta edes kuulosta kauhean pahalta vaan ihan tavalliselta teinikiehunnalta. Sitten jos teini häipyisi kotoa teille tietymättömille tai tekisi muuta sellaista, mistä pitäisi olla peloissaan, olisi tilanne toinen. 

Minulla itselläni, yli 50-vuotiaalla ihmisellä menee aikani, että saan kiukun laantumaan, siis aikuisten välisissä riidoissa ja pystyn näkemään oman osuuteni järkevästi. Ja sitten vielä pitää vähän murjottaa ja sen jälkeen se anteeksipyyntö voi olla oikeasti vilpitön. 

Juu kyllähän tuo toimii aika hyvin, kun antaa vain olla huoneessaan. Usein se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos pitää esimerkiksi lähteä jonnekin tai pitäisi mennä nukkumaan. Vai toiminko siinäkin väärin, jos vaadin, että tällaiset asiat selvitetään, ennen kuin lähdetään mihinkään tai mennään nukkumaan? 

ap 

Et toimi väärin, älä ole niin tavattoman vaativa itseäsi kohtaan. :) Asioita saa jo vaatiakin, toki toisinaan hieman tilannetajua käyttäen (jos riideltävä asia on ollut suuri ja oikeasti kuohuttava, voi olla hyväkin nukkua yön yli). Sinä haluat tällaisen mallin lapsellesi kasvattaa ja se on hyvä ja tärkeä asia, ja sellainen, jota lapsi varmasti arvostaa aikuisena ja vaikka parisuhteessaan sitten aikanaan. Että on kotoa saanut mallin, että riitoja ei pitkitetä. Kaikilla meillähän on asioita, jotka ovat ytimessä jo lapsuudesta ja muu toiminta tuntuu oudolta. Emme me muista kuinka hankalaa meidän on kenties ollut niitä oppia ja montako riitaa vanhempien kanssa niistä käytiin, kun silloin ne tuntui ihan pöllöiltä säännöiltä, vaan me muistamme, että näin meillä on aina toimittu.

Ei teinien kanssa aina ole helppoa, mutta sinä olet silti se perheen pää (et teinin frendi), ja tosiaan, joitain asioita saa vaatia ja niistäkin SAA toisinaan joustaa ilman että se rikkoisi koko logiikan. Mekin olemme vain ihmisiä, ja teinin mielestä joskus/usein oikeinkin huonoja ihmisiä joiden ainoa elämäntehtävä on pilata niiden elämä, mutta joskus se palkitaan kuitenkin... :)

Meillä teini-ikä ohi. Jälkeen päin, kun on juteltu, niin tyttö sanoi, että parasta oli, kun reagoin, eli suutuin. Huudettiin pää punaisina toisille ja sitten sovittiin ja naurettiin, että on tää huippua, kun on murkku ja vaihdevuosinen samassa talossa.

Nyt kun on aikuinen, soitellaan joskus toisille ja kysellään, että nyt vituttaa, tulisitko kyllään otettais matsi, niin saatais purkaa pahimmat paineet.

Kaikkein pahinta tytön mielestä oli ollut kuulemma se, kun olin hänen purkauksiin suhtautunut lehmän hermoin. Oli kuulemma kokenut asian niin, että en välitä hänestä. Parasta oli ollut, kun olin polttanut päreet. Oli saanut sitten purkaa ulos kaikki mieltään kaihertavan ja sitten pyydettiin anteeksi ja sitten oli taas levollinen olo.

Ja on myös siinä sivussa oppinut sen, että jos ei ruoka kelpaa, on ilman tai lähtee tienaamaan itselleen leipärahoja, millä saa ostaa itselleen sitä mannaa ja hunajaa.

Oletteko jutelleet mitä sillä anteeksipyynnöllä haetaan ja miksi odotat sitä myös häneltä. Yksipuolisena sillä ei ole merkitystä vaan teini käyttää valtaa siinä, ettei pyydä anteeksi ja jää mielestään niskan päälle. Voisitko anteeksianelun sijaan vain ehdottaa sovintoa?

Oon samaa mieltä, et teinille ei enää ruveta selittämään, mitä muuta syötävää meiltä löytyy. Se kyllä tietää sen jo itsekin, mutta on silti päättänyt kiukutella. Turhista asioista kiukutteluun pitää vaan opetella se, ettei lähe niihin ollenkaan mukaan eli toisesta korvasta ulos. Osaltaan noi teinin kiukut on vanhempien ja omien rajojen testaamista ja tässä toimii ihan sama ku pienempien lasten kanssa. On ne säännöt, joista pidetään tiukasti kiinni ja sitten ne asiat, joissa joustetaan ja joihin lapsi saa itse vaikuttaa. Teinin kohdalla nämä toki on jo isompia asioita, mihin päätöksentekoon voi itse osallistua. 

Toisaalta niin kun me kaikki joskus kiukutellaan tai mökötetään turhasta, saattaa teinilläkin ollu huono päivä ja vaikka joku kaveriasia hiertää ja se eskaloituu tuommosesta pikkujutusta. Ihan yhtälailla minä välillä itse syyllistyn siihen aikuisena ihmisenä, että kun on muuten stressiä, niin tiuskasen miehelle jostain ihan turhasta asiasta. Sit toki pyydetään anteeks. 

Jos teinin kiukuttelu on niin jatkuvaa, että oikeesti ottaa aivoon ja pahasti, niin minä juttelisin rauhallisena, hyvänä hetkenä asiasta. Kysyy, onko teini itse huomannut, millaisista asioista saa raivareita ja kertoo että se tuntuu ikävältä. Kysyy onko perheen säännöissä ja tavoissa jtn mikä tuntuu epäreilulta (yleensä tunne, että jossain asiassa kohdellaan kuin pikkulasta), sitten voi yhdessä miettiä että mistä asioista pidetään kiinni ja mitä voitaisiin muuttaa.