Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Teinien vanhemmat ja muutkin, apua!
16.01.2018 |
Olen ihan hukassa tuon teinitytön kanssa jo nyt, vaikka murrosikä on vasta alussa. Kertokaa minulle, mitä pitää tehdä tilanteessa, jossa teini kiukuttelee jostain turhanpäiväisestä. Eilen esimerkiksi ei ollut kuulemma mitään sopivaa iltapalaa, kun näkkäri oli väärän merkkistä. Yritin ehdottaa kaikkea paahtoleipää, muroja, hedelmiä, puuroa, mutta mikään ei vain käynyt, vaan hirveä narina syntyi. Minulla katkesi (taas) pinna ja sanoin, että ole sitten ilman, jos ei mikään kelpaa ja käy ensi kerralla itse kaupassa. No tästähän tyttö tietysti kilahti ja alkoi paiskomaan ovia. Pitääkö tuollainen käytös vain ohittaa, vai mitä sille pitää tehdä, ettei synny järjetöntä riitaa? Niitä on tässä nimittäin viime aikoina nähty todella paljon ja pelkään oikeasti, että saamme pian häädön, kun teini ihan oikeasti kiljuu kurkku suorana.
Ja eilen, sitten kun tilanne oli rauhoittunut, pyysin tytöltä anteeksi, mutta tyttö ei pyytänyt minulta. Ja näinkin on käynyt lukuisia kertoja, että minä yritän näyttää mallia pyytämällä anteeksi, mutta tyttö ei sitten pyydäkään. Mutta jos alan vaatimaan sitä anteeksipyyntöä, alkaa koko rumba uudestaan.
Eli mitä pitää tehdä? Pitääkö teinin antaa vain olla ja pyrkiä vain rauhoittelemaan tai väistämään tilanne ja hyväksyä töykeä käytös ja anteeksipyytämättömyys, vai pitääkö tehdä selväksi, että tuollainen käytös ei vain käy? Ja miten se sitten tehdään ilman toistuvaa huutokonserttia?
Olen niin väsynyt tähän.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Kelaa ajassa takaisin kymmenen vuotta: miten pärjäsit hänen kanssaaan uhmaiässä? Sama asenne tähän. Tärkeintä on, että ei itse kilahda, ja sehän ei ole ihan helppoa. Ja niin kauan kun riita koskee iltanäkkäriä eikä ensikännejä, lintsausta tai epämääräisiä poikaystäviä, pääset vielä helpolla.
Silloin nimenomaan toimi se, että en hyväksynyt käytöstä ja annoin kiukutella rauhassa. Mutta silloin lapsi ei paiskonut ovia, hajotellut tavaroita, kiljunut kurkku suorana niin, että lasit helisevät jne. Silloin pystyi myös ottamaan napakasti syliin ja rauhoittamaan siinä. Nyt eivät samat keinot ole käytettävissä. Siksi kysyinkin apua, että miten se tehdään, kun minulla ei ole yhtään keinoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä homma ap, mutta kyllä se menee ohi. Saattaa tosin kestää kauan.
Vaikea antaa mitään selkeää neuvoa kun tilanteet ja käytös ovat yksilöllisiä, mutta ehdotan "passaamisen" sijaan kuuntelemista ja oman tilan antamista. En tiedä miten teillä nyt on, mutta esim omien pyykkien ja ruokien laittaminen (siis teini tekee itse) voi olla avuksi siinä että hän voi kokea pystyvänsä päättää omista asioistaa entistä enemmän. Esim. tämä vääränlainen näkkäri, niin teit mielestäni oikein sanomalla että jos ei passaa niin käy hakemassa kaupasta sellaista joka kelpaa.
Vaikeinta itselle taitaa olla hyväksyä että lapsesta pitää päästää irti, hallitusti toki, mutta irti pitää päästää.
Turhasta asiasta otit kierroksia. Jos on väärää näkkäriä niin siihen voi heti todeta vaan, että voi harmi.
Kyllä teinin pitäisi itse osata katsoa kaapista onko mitään mieluista, ei tarvitse ehdotella mitään, semmonen vaan ärsyttää lisää.
Kannattanee miettiä asia kerrallaan onko joku asia niin tärkeä, että kannattaa hermostua, vai vaan antaa olla ja antaa lapsen keksiä itse ratkaisuja.
Meillä on useinkin tuo tilanne, että ei kuulemma ole sopivaa iltapalaa ( vaikka kaapit täynnä erilaisia vaihtoehtoja). Mä annan teinin olla ja jos ei löydä syötävää, saa olla syömättä.
Muutenkin aika usein annan olla rauhassa jos näyttää, että teini on pahalla tuulella. En ainakaan tuppaudu neuvomaan tai kyselemään ylimääräisiä.
Itsehän en ole mikään kasvatusmaisteri, mutta aika maalaisjärjellä meillä mennään yhden teinin kanssa. Jos valittaa ettei tarjolla oleva kelpaa, sanon voivoi ja sit varmaan pitää olla nälässä. Pitäisi riittää että tarjolla on tavallista ruokaa, millä saa nälän pois; ei aina voi olla juuri sitä parasta herkkua.
Ja jos tulee joku riitatilanne, toimin siinä mielessä samoin kuin sinä, että menen pyytämään anteeksi kun tilanne on rauhoittunut, jo sovun nimissä että myös esimerkin näyttämiseksi. Yleensä lapsikin pyytää tässä yhteydessä, ellei, niin muistutan ihan suoraan, että "haluaisitko säkin kenties pyytää anteeksi?". Olen pitkin matkaa myös painottanut anteeksi pyytämisen merkitystä ja sen sanoittamista, että mitä pyytää anteeksi. Pelkkä sori on aika merkityksetön, itsekin sanon "anteeksi kun ylireagoin/sanoin ikävästi/en kuunnellut mitä sanoit".
Aika pitkälle osaan pysyä noissa tilanteissa rauhallisena, kun syyt huutoon on noin mitättömiä, ei vaan ole bensaa tarpeeksi kiihdyttääkseen minutkin. Sitäpaitsi olen huomannut, että suurimman palkkion teini saa, kun näkee että mulla menee hermot. =D Sen nautinnon suon mahdollisimman harvoin. ;) Mutta juuri tuo mitä tuossa yllä sanottiin; niin kauan kun riitelyn aiheena on väärä iltapala tai muu pikkiriikkinen asia, niin hyvä niin. Ollaan käyty paljon isompiakin asioita läpi, että näkkäristä valittaminen on suorastaan sympaattista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tyttöhän ottaa mallia sinusta: Sinä kilahdat, tyttö kilahtaa ja käyttäytyy samalla tavalla kuin sinä. Sinun pitäisi antaa mallia siitä rauhoittumisesta ja siitä, että voit sanoa, että jos ruoka mitä on ei kelpaa niin voi sitten syödä kun on oikeasti nälkä.
Lopeta se tytön palveleminen. Syö kyllä mitä vaan kun tulee oikeasti nälkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tilannehan oli se, että tehtiin iltapalaa yhdessä ja siinä sitten narisi, kun ei ollut mitään syötävää. En siis tehnyt tytölle iltapalaa enkä ehdottanut mitään, ennen kuin se marina alkoi.
Anteeksi, mutta en oikein ymmärrä, miksi aloitus saa alapeukkuja. Saiko tuosta nyt sen käsityksen, että minä olin tekemässä tytölle sitä iltapalaa, vai mikä tuossa meni pieleen?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta en oikein ymmärrä, miksi aloitus saa alapeukkuja. Saiko tuosta nyt sen käsityksen, että minä olin tekemässä tytölle sitä iltapalaa, vai mikä tuossa meni pieleen?
ap
Minusta tuo, että aloit ehdotella paahtoleipää ja muuta sen sellaista oli se, mikä vähän hiersi. Meillä ei just tuollaista vääntöä ollut teinipoikien kanssa, mutta jos joku ei meinannut kelvata, niin taisin kasuaalisti sanoa, että no ota jotain muuta sitten. Minulla on tunnetusti vähän liiankin lehmän hermot, niihin teinit joskus ärsyyntyivät, kun en lähtenyt mukaan vääntöihin. Kohautin olkiani, että ei sitten. Kyse ei tietenkään ollut tuolloin mistään pikkuasiaa isommasta, mutta juuri sellaisesta, jossa ei ollut tarpeen tehdä taistelua.
Samanlaista on täällä mulla kera rakkaan lapseni, mikään ei kelpaa mitä ehdottelee, niinpä toisinaan laitankin sitten vaan jotain mitä on, sen paremmin kyselemättä. Mutta kyseltyäkin tulee kyllä, vaikka se on aina sitä "mitä on".."leipää, muroja..plääplää" "eeeei, eeeei, eeeei, ääh" juttua.
Raivareihin ei varmaan mikään auta, antaa vaan raivota ja kun rauhottuu niin mene halailemaan ja lohduttamaan, kyllähän kotona pitää saada raivota.. teinin elämä ei ole helppoa. Toi mun teini ei usein saa raivaria, on vähän liiankin rauhallinen ja viihtyy vaan kotona, ei siellä missä muut teinit (mua huolestuttaa se jo). Tietysti se että naapurit kuulee ja häiriintyy, jos sitä usein tapahtuu, se muakin mietityttää.. sillon harvoin kun meiltä meteliä lähtee. Mutta tuskin kukaan häiriintyy jos elämän äänet joskus kantautuu jostain, ei sinunkaan teini joka päivä varmaan monta tuntia huuda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tyttöhän ottaa mallia sinusta: Sinä kilahdat, tyttö kilahtaa ja käyttäytyy samalla tavalla kuin sinä. Sinun pitäisi antaa mallia siitä rauhoittumisesta ja siitä, että voit sanoa, että jos ruoka mitä on ei kelpaa niin voi sitten syödä kun on oikeasti nälkä.
Ai sitä marinaa ja kitinää ja valitusta pitää vain kuunnella hymy huulilla? Entä jos ei vain aina jaksa? Enkö saa ärähtää ja ojentaa, jos tyttö mielestäni käyttäytyy huonosti?
ap
Oikea ohje tuossa on se, että toteaa että nyt ei ole muuta näkkäriä. Mukaan huutamiseen ei kannattaisi lähteä vaikka onhan se joskus vaikeaa. Teiniässä nimittäin teini jatkaa jankkaamista vaikka kuinka pitkään ja syykin voi vaihuta matkan varrella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta en oikein ymmärrä, miksi aloitus saa alapeukkuja. Saiko tuosta nyt sen käsityksen, että minä olin tekemässä tytölle sitä iltapalaa, vai mikä tuossa meni pieleen?
ap
Olisiko se, että menit mukaan siihen teinin kiukutteluun? Ehdottelemalla vaihtoehtoja lisäsit vain vettä myllyyn ja loukkaannuit kun teini reagoi teinin tapaan.
Teini vasta opettelee aikuisten tavoille ja tuollaisessa tilanteessa on parempi kohdella teiniä kuin aikuista. Todeta vaikka, että itse mieluiten söisit nyt vaikka avokadon mutta nyt joutuu tyytymään appelsiiniin kun ei tullut muuta ostettua.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta en oikein ymmärrä, miksi aloitus saa alapeukkuja. Saiko tuosta nyt sen käsityksen, että minä olin tekemässä tytölle sitä iltapalaa, vai mikä tuossa meni pieleen?
ap
Täällä saa aina alapeukkuja vaikka alotuksessa ei olis mitään vikaa, mitä lie trolleja, älä välitä.
Eikä monilla varmaan ole edes teineistä mitään kokemusta, ainakaan että olisivat sellasen vanhempia.
Jossakin määrin kannattaa nyt opetella se, että narina menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Teinien KUULUU olla hankalia ja kohtuuttomia, se on osa ikäkauden oireistoa....
Mutta mihin tahansa tietysti ei tarvitse hypätä. Tuollaisessa tilanteessa olisin rauhallisesti sanonut, että ok, valitettavasti nyt ei ole sitä näkkäriä, ostetaan sitä sitten seuraavalla kerralla. Koeta löytää jotakin mieleistä tuosta silti.
Ja jos ei löydä, niin anna narista. Voit sanoa, että annan sulle viitosen, jos haluat käväistä hakemassa lähikaupasta mieleistäsi näkkäriä. Jos sekään ei kelpaa, niin nariskoot. Jatka sinä lehden lukua tai tv:n katsomista ihan rauhassa.
Oviakin saa paiskoa. Raja menee tavaroiden rikkomisessa ja muiden haukkumisessa. Siitä tulee rangaistus, vaikkapa joutuu viikkorahoista korvaamaan rikkomansa.
Koeta sinä tosiaan pitåä pinnasi, mutta jos suutut, huuda asiasta, älä mollaa lasta. Ja jos olet huutanut asiasta, sitä ei pyydetä anteeksi. Kuuntelemattomuutta tai ilkeitä sanoja (joita tietysti pitäisi lähtökohtaisesti välttää) pyydetään anteeksi, ei sitä, että karjaiset vaikka toista olemaan hiljaa, jos hän kiljuu ja paiskoo tavaroita.
Jos sinusta tuntuu, että teinisi on enimmäkseen aina pahalla tuulella, kannattaa joskus rauhallisella hetkellä - autossa esimerkiksi on hyvä ajaessa joskus ottaa tällaisia esille, kun kumpikin on pakosti samassa tilassa- kysyä, miten hän voi. Onko kavereiden kanssa välit ok, vai kiusaako joku?
Nuorten mielenterveysongelmat on tosi yleisiä, joten vaikka en nyt siis mitenkään väitä, että juuri sinun teinilläsi on masennusta tms., niin sekin mahdollisuus on olemassa, jos lapsen mieliala tuntuu yhtäkkiä huonontuneen ja ilo kadonneen.
Tsemppiä, tytöillä teini-iän myrskyt tulevat aiemmin, mutta yleensä he jo siinä peruskoulun päättyessä ovat aika lailla tasaantuneet.
Vierailija kirjoitti:
. Teiniässä nimittäin teini jatkaa jankkaamista vaikka kuinka pitkään ja syykin voi vaihuta matkan varrella.
Tämä on totta. Ne kerrat kun sain kuulla pilanneeni teinin koko elämän kokonaan ja peruuttamattomasti alkoivat juuri tämänkaltaisista tilanteista. Pienestä jutusta, josta kasvoi myrsky. Taistelut kannattaa koittaa valita. Ja siitä mikä pikkulapsen kanssa oli vielä perusteltavissa, ettei anneta periksi, ei välttämättä enää ole teinin kanssa fiksuin taktiikka. Ja missä kohtaa antaa periksi ja millä mielin, sillä on merkitystä. On se toisenkin kiva joskus "voittaa" tai luulla voittaneensa.
Ovien paiskomisessa on yksi neuvo se, että jos tosissaan on ovi menossa rikki, niin ovi otetaan pois ja sanotaan, että ovi tulee sitten takaisin teinin huoneeseen, kun hän pystyy lupaamaan, ettei ovea hajoteta paiskomalla. Se kuulostaa radikaalilta, mutta on aivan järkeenkäypää. Nuori haluaa oman rauhansa, mihin hänellä on täysi oikeuskin, mutta samalla hänellä on sentään velvollisuus olla rikkomatta sitä kallisarvoista oveaan. Useimmiten se jo auttaa, kun ovea aletaan irrotella, niin sopu syntyy siinä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta en oikein ymmärrä, miksi aloitus saa alapeukkuja. Saiko tuosta nyt sen käsityksen, että minä olin tekemässä tytölle sitä iltapalaa, vai mikä tuossa meni pieleen?
ap
Katsos kun palstalla on paljon veloja, jotka eivät ymmärrä kasvatuksesta oikeasti mitään, mutta luulevat ymmärtävänsä, ja heidän ainoa oppinsa aiheesta on "rajat ja rakkaus" -tyyppisiä hokemia.
Samoin täällä on pienten lasten vanhempia, joilla on vähän samanlainen ongelma, mitä teineihin tulee.
Ja sinun aloituksessasi se auktoriteetin puute oli silmiinpistävää.
Todellisuudessa auktoriteetti lentää enemmän tai vähemmän ulos ikkunasta heti, kun lapsi tulee teini-ikään. Mikään asemaan perustuva "tämä on näin, koska MINÄ sanon" ei nyt vaan murrosikäisen kanssa pelitä! Koeta sen sijaan järkipuheella ja ystävällisyydellä. Kyllä se siitä.
18
Alue: Aihe vapaa
Kelaa ajassa takaisin kymmenen vuotta: miten pärjäsit hänen kanssaaan uhmaiässä? Sama asenne tähän. Tärkeintä on, että ei itse kilahda, ja sehän ei ole ihan helppoa. Ja niin kauan kun riita koskee iltanäkkäriä eikä ensikännejä, lintsausta tai epämääräisiä poikaystäviä, pääset vielä helpolla.