Sosiaalisten tilanteiden pelko pilaa elämäni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene sinne lääkäriin ja kerro pelostasi ja siitä, kuinka kauan se on jatkunut. Propral-reseptin saa helposti ja se todella auttaa. Kyse on hyvin edullisesta beetasalpaajasta, johon ei tule riippuvaiseksi ja joka nopeasti (1/2 h - 1 h) auttaa jännitysoireisiin. Monet esiintyvät taiteilijat turvautuvat beetasalpaajiin saadakseen vapinan, tuskanhien ja punastumisen kaltaiset näkyvät oireet kuriin. Kun lääkepuoli on kunnossa, voit ryhtyä noihin jo mainittuihin mentaaliharjoituksiin ja jonain päivänä voi tilanne olla se, ettet edes tarvitse lääkettä. 

Tuo Propral on kyllä ihmelääke. Olin viime viikolla ryhmähaastattelussa. Otin tunnin ennen haastista pari propralia ja oli vain niin rento olo jo ennen kuin aloittelimme. Ihmiset eivät vaikuttaneet lainkaan pelottavilta ja näin meidät kaikki samassa veneessä ja tilanteessa oleviksi. Kukaan ei ollut toista parempi tai ylempänä. Vaikka en aloittanut haastattelukierrosta, en jännittänyt lainkaan omaa vuoroani. Kuuntelin minua edellä olevia ja oman vuoron aikana osasin vastatat kysymykseen selkeästi.

Olen siis tuollaisissa tilanteissa kova jännittämään. Odottaminen jännittää niin, että saattaa alkaa jalat täristä enkä voi sille edes mitään. Nyt ei ollut mitään tämänkaltaista.

Pääsin jatkoon.

Itsellä oli täysin sama tilanne muutama viikko sitten. Propral on ollut ihan pelastus juuri haastatteluissa, esiintymisjännitykseen ja muihin sosiaalisiin tilanteisiin jotka jännittävät. Kyllä itse jännitän aika paljonkin, eli ei ihan lievästä jännityksestä ole ollut kyse. 

kiinnostaisi tietää pystyttekö työskentelemään ja millä alalla olette tai te jotka olette työttömänä; miten työnhakeminen sujuu? 

Minulla mennyt monta työmahdollisuutta ohitse koska olen perunut esimerkiksi haastattelut kun en olekaan pystynyt menemään. Ei oo kyse siitä etteikö haluais... 

Kyllä sinun kannattaa tilata aika lääkäriin heti huomenna. Tarvitset apua. Ota vaikka mukaan paperille kirjoitettuna asiasi. Onko ketään, jonka voisit ottaa mukaasi lääkäriin? 

Olen itse kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä ja niistä johtuneesta masennuksesta ja ahdistuneisuudesta koko ikäni. Ennen se invalidisoi elämäni täysin, mutta nykyään pärjään vähän paremmin. Avun hakeminen kannattaa. Itse viivyttelin liian kauan ja siksi sain näitä kaikkia liitännäisongelmia. 

Olen alkanut hyväksyä, etten ikinä pääse sosiaalisten tilanteiden pelosta ja jännittämisestä eroon. Itsensä hyväksymiseen tällaisena meni noin 30 vuotta aikaa, että helppoa se ei ole. Jollain tavalla olen oppinut olemaan armollisempi itselleni. Olen tällainen ja en muuksi muutu. Lääkityksellä saan helpotusta, mutta perusluonteeni tulee aina olemaan ujo ja hiljainen. Olen vähän katkerakin siitä, että koko lapsuuteni ja nuoruuteni sain kuulla esim. koulussa, miten vääränlainen ja huono olen ujouteni takia. Ei ihme, että edelleen aikuisiällä olen epävarma itsestäni ja olen taipuvainen itseinhoon. Olen tehnyt kovan työn, että olen oppinut arvostamaan itseäni. Kukaan muu kun sitä ei tee, niin kai se on edes itse tykättävä itsestään. 

Paljon tsemppiä sinulle! 

Vierailija kirjoitti:

lisää[/quote

Mitä haluat lisää?

Tätä ongelmaa löytyy lähes jokaisen alan ihmisiltä aina lääkäristä kirjanpitäjään. Jotkut ihmiset saattavat oireilla siviilissä, mutta töissä he saattavat selvityä ihan normaalisti joka edesauttaa siinä että jossain vaiheessa oireet katoavat siviilissäkin. Tämä johtunee roolituksesta. Työrooli voi olla täysin eri kuin siviilirooli. Työroolissa sinua esimerkiksi arvostetaan, koet itsesi tärkeäksi ja sitä kautta itsetunto nousee. Tottakai se on siellä taustalla ihmisessä kuitenkin. Usein nämä oireet saa alkunsa uran alkuvaiheissa tai opiskelujen alkaessa kun ihminen on epävarma itsestään ja osaamisestaan. Varmaan alttius on ollut pitkään kenties lapsuudesta asti ja sitten jokin tapahtuma elämässä laukaisee sen. Ihmisellä voi olla jokin trauma, häpeän taakka niskassa, epäonnistumisen pelko, yleinen ahdistushäiriö ms. Ymmärrän täysin että ne joille tämä on jokahetkinen tila ja ollut sitä jo vuosikausia, ajattelee että tämä ei nyt ole ihan samantasoista sos.fobiaa mistä kirjoitan. Tämä sairaus on hyvin moniulottuvainen ja se aaltoilee hyvin paljon totaalisesta paniikista lievempiin muotoihin. Samalla ihmisellä. Yks päivä voi olla lähes normaali ja seuraava pahin katastrofi. Työelämässä on ihan älyttän paljon täysin normaalisti työstä selviäviä ihmisiä jotka selviävät päivästä jonkun lääkkeen turvin. Työhaastatteluihin ja pääsykokeisiin mennään lääkkeiden voimin. Muistakaa että ette ole ainoita. Muistakaa että tästä voi parantua täysin. Ottakaa apu vastaan ja hakekaa sitä rohkeasti. Tsemppiä jokaiselle!

Itse olen parin kuukauden sisään keksinyt kaksikin keinoa sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Joudun liikkumaan ns. harmaalla alueella, koska lääkärit eivät tunnu olevan halukkaita auttamaan tai eivät oikeasti ymmärrä asiasta tarpeeksi. Joudun diagnosoimaan itse itseni, koska lääkäreitä ei kiinnosta. Tosin, eihän kukaan ulkopuolinen voi sinun pääsi sisään nähdä.

Byrokratia ja pelokkaiden fossiilien säätämät lait hidastavat kehitystä tässä asiassa. Lääketehtailla on myös omat intressinsä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen parin kuukauden sisään keksinyt kaksikin keinoa sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Joudun liikkumaan ns. harmaalla alueella, koska lääkärit eivät tunnu olevan halukkaita auttamaan tai eivät oikeasti ymmärrä asiasta tarpeeksi. Joudun diagnosoimaan itse itseni, koska lääkäreitä ei kiinnosta. Tosin, eihän kukaan ulkopuolinen voi sinun pääsi sisään nähdä.

Byrokratia ja pelokkaiden fossiilien säätämät lait hidastavat kehitystä tässä asiassa. Lääketehtailla on myös omat intressinsä.

Miksi eivät suostu auttamaan? Oletko kokeillut lääkkeitä?

Vierailija kirjoitti:

Tätä ongelmaa löytyy lähes jokaisen alan ihmisiltä aina lääkäristä kirjanpitäjään. Jotkut ihmiset saattavat oireilla siviilissä, mutta töissä he saattavat selvityä ihan normaalisti joka edesauttaa siinä että jossain vaiheessa oireet katoavat siviilissäkin. Tämä johtunee roolituksesta. Työrooli voi olla täysin eri kuin siviilirooli. Työroolissa sinua esimerkiksi arvostetaan, koet itsesi tärkeäksi ja sitä kautta itsetunto nousee. Tottakai se on siellä taustalla ihmisessä kuitenkin. Usein nämä oireet saa alkunsa uran alkuvaiheissa tai opiskelujen alkaessa kun ihminen on epävarma itsestään ja osaamisestaan. Varmaan alttius on ollut pitkään kenties lapsuudesta asti ja sitten jokin tapahtuma elämässä laukaisee sen. Ihmisellä voi olla jokin trauma, häpeän taakka niskassa, epäonnistumisen pelko, yleinen ahdistushäiriö ms. Ymmärrän täysin että ne joille tämä on jokahetkinen tila ja ollut sitä jo vuosikausia, ajattelee että tämä ei nyt ole ihan samantasoista sos.fobiaa mistä kirjoitan. Tämä sairaus on hyvin moniulottuvainen ja se aaltoilee hyvin paljon totaalisesta paniikista lievempiin muotoihin. Samalla ihmisellä. Yks päivä voi olla lähes normaali ja seuraava pahin katastrofi. Työelämässä on ihan älyttän paljon täysin normaalisti työstä selviäviä ihmisiä jotka selviävät päivästä jonkun lääkkeen turvin. Työhaastatteluihin ja pääsykokeisiin mennään lääkkeiden voimin. Muistakaa että ette ole ainoita. Muistakaa että tästä voi parantua täysin. Ottakaa apu vastaan ja hakekaa sitä rohkeasti. Tsemppiä jokaiselle!

Kiitos rohkaisevasta tekstistäsi. Tätä sairautta esiintyy yllättävän monella, ei sitä tiedä vaikka joillain läheisellä tutullakin olisi. Tämän kun osaa peittää yleensä jotenkuten, vaikka todellisuudessa on aivan paniikissa. Sitä kuitenkin häpeilee niin sairauttaan ja näistähän ei juurikaan puhuta joten useimmiten kuvittelee että on "ainut" joka tästä kärsii eikä vain uskalla esim sinne lääkäriinkään. Itsellänikin on joskus ihan normaalia päiviä, ja silloin ajattelen että en mä mitään lääkäriä tarvi. Mutta jo seuraavassa hetkessä voin olla romahtamaisillaan.

Kiitos rohkaisevasta tekstistäsi. Tätä sairautta esiintyy yllättävän monella, ei sitä tiedä vaikka joillain läheisellä tutullakin olisi. Tämän kun osaa peittää yleensä jotenkuten, vaikka todellisuudessa on aivan paniikissa. Sitä kuitenkin häpeilee niin sairauttaan ja näistähän ei juurikaan puhuta joten useimmiten kuvittelee että on "ainut" joka tästä kärsii eikä vain uskalla esim sinne lääkäriinkään. Itsellänikin on joskus ihan normaalia päiviä, ja silloin ajattelen että en mä mitään lääkäriä tarvi. Mutta jo seuraavassa hetkessä voin olla romahtamaisillaan.[/quote]

Juuri näin. Olin tosi yllättynyt kun eräs tuttavani joka on erittäin korkea-arvoisessa asemassa työelämässä ja joutuu johtajan roolissa olemaan esillä päivittäin sanoi minulle henkilökohtaisesti suoraan että oli saanut paniikkihäiriön kesken palverin. Hänen reaktio asiaan oli heti olla avoin sen sijaan että hän olisi alkanut häpeämään asiaa. Se yllätti mut täysin. En ois uskonut että hänelle voisi moista kehittyä. Hän oli hakeutunut heti lääkärille ja psykiatrin juttusille, saanut lääkityksen ja ura jatkuu samanmoisena. Lisäksi eräs toinen vielä suurempi herra sai paniikkikohtauksen silmieni alla. Tiesin heti mistä on kyse. Tämän oli laukaissut avioero. Hän oli puolivuotta ihan eri ihminen, huomasi kuinka hän alkoi vältellä tiettyjä tilanteita mutta nykyään näyttää jo paremmalta. Hän on muuten itse lääkäri. Häpeän tunne voi olla tällöin vieläkin suurempi ja avun hakeminen vaikeaa kun toiset lääkärit on tuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene sinne lääkäriin ja kerro pelostasi ja siitä, kuinka kauan se on jatkunut. Propral-reseptin saa helposti ja se todella auttaa. Kyse on hyvin edullisesta beetasalpaajasta, johon ei tule riippuvaiseksi ja joka nopeasti (1/2 h - 1 h) auttaa jännitysoireisiin. Monet esiintyvät taiteilijat turvautuvat beetasalpaajiin saadakseen vapinan, tuskanhien ja punastumisen kaltaiset näkyvät oireet kuriin. Kun lääkepuoli on kunnossa, voit ryhtyä noihin jo mainittuihin mentaaliharjoituksiin ja jonain päivänä voi tilanne olla se, ettet edes tarvitse lääkettä. 

Tuo Propral on kyllä ihmelääke. Olin viime viikolla ryhmähaastattelussa. Otin tunnin ennen haastista pari propralia ja oli vain niin rento olo jo ennen kuin aloittelimme. Ihmiset eivät vaikuttaneet lainkaan pelottavilta ja näin meidät kaikki samassa veneessä ja tilanteessa oleviksi. Kukaan ei ollut toista parempi tai ylempänä. Vaikka en aloittanut haastattelukierrosta, en jännittänyt lainkaan omaa vuoroani. Kuuntelin minua edellä olevia ja oman vuoron aikana osasin vastatat kysymykseen selkeästi.

Olen siis tuollaisissa tilanteissa kova jännittämään. Odottaminen jännittää niin, että saattaa alkaa jalat täristä enkä voi sille edes mitään. Nyt ei ollut mitään tämänkaltaista.

Pääsin jatkoon.

Itsellä oli täysin sama tilanne muutama viikko sitten. Propral on ollut ihan pelastus juuri haastatteluissa, esiintymisjännitykseen ja muihin sosiaalisiin tilanteisiin jotka jännittävät. Kyllä itse jännitän aika paljonkin, eli ei ihan lievästä jännityksestä ole ollut kyse. 

Ne joilla on oikeasti tämä sairaus, eivät kyllä pysty käymään missään esiintymässä, ja mitä tarkotat haastatteluilla, työhaastatteluja? En ole koskaan pystynyt olemaan työelämässä, kyllä sellasilla aika mieto on jännitys joka pystyy olemaan tässä yhteiskunnassa ihan toimiva jäsen, ja se onnistuu propralilla. Ei varmaan koske ap:ta, ei ainakaan minua. Olen työkyvytönl, eikä tämä ole mitään esiintymisjännitystä, enhän missään voisi esiintyä edes, mieluummin tappaisin itseni. 

Tämäkin on totta. Kaikki ihmiset, sellaisetkaan joilla ei ole sos.fobiaa esiintynyt elämänsä aikana eivät välttämättä halua tai edes pysty esiintymään. Nämä on niitä persoonallisuuskysymyksiä. Toisekseen nämä oireet ovat niin eri laatuisia eri ihmisillä että niitä voi olla vaikea verrata vaikkakin oireet ovat samat. Lisäksi taustalla voi olla muitakin sairauksia/kokemusperäisiä sairauksia kuin sis.fobia. Toisille riittää propral, toiset tarvitsevat monia eri lääkkeitä taustalle ja toisille ei edes lääkkeet auta. On vaan löydettävä koko elämään positiivisuus ja ilo jostain sielun syövereistä jotta pikkuhiljaa voidaan lähtä aukaisemaan solmuja ja vapautumaan peloista. Parantavaa lääkettä ei valitettavasti ole, helpottavaa kylläkin.

Sama, en ole käynyt viikkoon edes kaupassa. Olen jäämässä sairaseläkkeelle, vaikka ikää vasta 24v.

Vierailija kirjoitti:

ap, älä kuuntele niitä jotka täällä jotain propralia ehdottelee, se hidastaa sykettä, jos sattuu olemaan alhanen syke muutenkin niin kohta on kanttuvei. 

Mene lääkäriin, kyllä sinulla on ihan oikea sairaus, ei mikään normaali jännitys. Minulla on sama vaiva. Ei minulla ihmispelkoon (sos.til.pelkoon virallisesti siis) mikään lääke ole koskaan auttanut, 25 vuotta on useampia kokeiltu, mutta masennuslääkettä syön tällä hetkellä taas kun meni ahdistus niin pahaksi.

 

Propral on myös reseptilääke, ei ole vaaraa "olla kanttuvei", jos sitä ohjeiden mukaan käyttää.

Tämmöistä se sitten on ihmisten elämä, kun puolustellaan omia vanhempia, että ihan hyviä olivat, ja kun ihmisillä ei ole tukijoita eikä rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ap, älä kuuntele niitä jotka täällä jotain propralia ehdottelee, se hidastaa sykettä, jos sattuu olemaan alhanen syke muutenkin niin kohta on kanttuvei. 

Mene lääkäriin, kyllä sinulla on ihan oikea sairaus, ei mikään normaali jännitys. Minulla on sama vaiva. Ei minulla ihmispelkoon (sos.til.pelkoon virallisesti siis) mikään lääke ole koskaan auttanut, 25 vuotta on useampia kokeiltu, mutta masennuslääkettä syön tällä hetkellä taas kun meni ahdistus niin pahaksi.

 

Propral on myös reseptilääke, ei ole vaaraa "olla kanttuvei", jos sitä ohjeiden mukaan käyttää.

Riippuu siitä, miten alhainen verenpaine henkilöllä on luonnostaan.

Itsellä tarkoitus varata aikaa lääkäriin... Kappas kummaa sitä kuitenkin siirtelee kokoajan.. Oireeni ovat pahentuneet ja olisi pitänyt silloin heti jo mennä lääkäriin..  nyt on hyvä että kauppaan pääsee, silloinkin tarvitsen aina jonkun mukaani. Yksin meneminen jo kauppaan saa aikaan paniikin.. joku mainitsi jonkun ryhmähaastattelun, se olis mulle jo ihan ehdoton ei... 

tuntuu pahimmalta olla yksin tämän sairauden kanssa. Moni ei varmasti ymmärtäisi tätä, jos ei ole omakohtaista kokemusta, esimerkiksi jostain muusta sairaudesta.. Ei voida sanoa että otat vain itseä niskasta kiinni... Tää on sairaus siinä missä vaikka syöpäkin... 

Ehdottomasti on sairaus siinä missä syöpäkin. Ja jos on syöpä, on mentävä lääkäriin. Se ei saa olla kynnyskysymys. Lääkärit on ammattilaisia auttamaan ja ohjaamaan eteenpäin sairautesi kanssa. Ne on ihmisiä siinä missä muutkin, työ vaan on ihmisten auttamista ja sairauksien kohtaamista. Heille on kunniatehtävä saada auttaa. Varsinkin psykiatriselle puolelle hakeutuneet ammattilaiset. Hakekaa apua.

Minun sosiaalisten tilanteiden pelko ei onneksi ole pahentunut, olen onnistunut hyväksymään sen, että tällainen minä vain olen. Se taas on helpottanut sitä, että menen niihin pelottaviin tilanteisiin, vaikka kädet ja ääni tärisee ja hikoan ja takeltelen sanoissa. Monesti nolottaa jälkeenpäin, että miltä mahdoin vaikuttaa, mutta sekin unohtuu viimeistään muutamassa päivässä. Vastapuoli on kuitenkin 99% ajasta asiallisia vaikka huomaisivat, että olen jännittynyt ja ahdistunut. Aikaa tämä on vienyt, mutta pikkuhiljaa olen edistynyt. 

Tsemppiä ja toivottavasti saat apua ongelmaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minun sosiaalisten tilanteiden pelko ei onneksi ole pahentunut, olen onnistunut hyväksymään sen, että tällainen minä vain olen. Se taas on helpottanut sitä, että menen niihin pelottaviin tilanteisiin, vaikka kädet ja ääni tärisee ja hikoan ja takeltelen sanoissa. Monesti nolottaa jälkeenpäin, että miltä mahdoin vaikuttaa, mutta sekin unohtuu viimeistään muutamassa päivässä. Vastapuoli on kuitenkin 99% ajasta asiallisia vaikka huomaisivat, että olen jännittynyt ja ahdistunut. Aikaa tämä on vienyt, mutta pikkuhiljaa olen edistynyt. 

Tsemppiä ja toivottavasti saat apua ongelmaan. 

Pisti silmään tuo "tälläinen minä vain olen", eihän sun tartte kärsiä sairaudestasi jos sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko vai tarkoittaako sinun tilanteesi sellaista jännitystä mikä esiintyy jokaisella ? jos ei ,niin hae apua ja mikä parasta, saisit avun jo varhaisessa vaiheessa jos sitä hakisit. Toivo vain ettei tilanteesi tuosta pahene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun sosiaalisten tilanteiden pelko ei onneksi ole pahentunut, olen onnistunut hyväksymään sen, että tällainen minä vain olen. Se taas on helpottanut sitä, että menen niihin pelottaviin tilanteisiin, vaikka kädet ja ääni tärisee ja hikoan ja takeltelen sanoissa. Monesti nolottaa jälkeenpäin, että miltä mahdoin vaikuttaa, mutta sekin unohtuu viimeistään muutamassa päivässä. Vastapuoli on kuitenkin 99% ajasta asiallisia vaikka huomaisivat, että olen jännittynyt ja ahdistunut. Aikaa tämä on vienyt, mutta pikkuhiljaa olen edistynyt. 

Tsemppiä ja toivottavasti saat apua ongelmaan. 

Pisti silmään tuo "tälläinen minä vain olen", eihän sun tartte kärsiä sairaudestasi jos sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko vai tarkoittaako sinun tilanteesi sellaista jännitystä mikä esiintyy jokaisella ? jos ei ,niin hae apua ja mikä parasta, saisit avun jo varhaisessa vaiheessa jos sitä hakisit. Toivo vain ettei tilanteesi tuosta pahene.

Niin, ehkä tuo oli huonosti selitetty. Tuolla "tällainen minä vain olen" tarkoitin, että ymmärsin kuinka paljon se miten reagoin fyysisesti noissa tilanteissa pahensi pelkoa ja häpeää joutua noihin sosiaalisiin tilanteisiin, jotka olivat muutenkin jo vaikeita. En osaa kertoa tätä järkevästi, mutta en halunnut sen estävän minua tekemästä tärkeitä asioita, joten siis jotenkin otin sen asenteen, että näillä mennään. Ja se on auttanut minua uskaltautumaan niihin sosiaalisiin tilanteisiin. Ja ne "onnistumiset" ovat auttaneet minua edelleen.