Miksi lähes kaikilla naisilla Tinderissä on korkeakoulututkinto?

Naiset luulee, että se tutkinto vaikuttaa jotenkin mieheen. Mies etsii hyvää naista ei sitä tutkintoa. Itse olen käynyt 3 kertaa korkeastikoulutetun naisen kanssa treffeillä ja täytyy todeta, että ei ne mitään hirveän hauskoja treffejä ole ollut. Jotenki liian totisia naisia ja tuntuu etteivät osaa rentoutua yhtää. M36

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Et siis ymmärrä, mitä tarkoitin tuolla. Ne sinun kriteerisi eivät oikeasti ole se, joka siinä kuvitellussa miehessä loppujen lopuksi vetää puoleensa. Hän voi jopa täyttää ne kaikki paperilla, mutta jos ei ole vetoa niin sitä ei ole. Jahtaat siis vääriä asioita ja sinulta menee helposti ohi se tyyppi, joka kääntäisi maailmasi ylösalaisin kun antaisit mahdollisuuden, vaikkei ihan joka kohtaan tulisi ruksia paperilla. Enkä tarkoita, että pitäisi tinkiä perusasioista joita terveeltä ja normaalilta kumppanilla voi kohtuullisesti odottaa, mutta mitä yksityiskohtaisemmaksi vaatimuslista menee, sitä nopeammalla vauhdilla katoaa myös todennäköisyys sille, että löydät sen tyypin joka myös kemian puolesta vetää sinua puoleensa. Niitä nyt ei tule ihan joka päivä vastaan.

Ymmärrän sinua siinä mielessä, että olen hyvin nirso itsekin naisten suhteen. Tiedän mitä haluan ja tunnistan sen, kun se tulee vastaan. Mutta jos alkaisin vaatia tiettyä koulutusta tai ammattia tai sinfoniaorkesterin fanittamista tai oikeaa kaviaarimerkkiä, en koskaan löytäisi häntä, eikä se onni olisi lopulta noista asioista kiinni. Parisuhteessa kasvetaan yhdessä ja yhteen, eikä niin että tuolla jossain odottaa valmiina se minulle täydellisesti speksattu yksilö.

Näin tästä joskus hyvin silmiä avaavan videon, jossa japanilainen opiskelijatyttö listasi asiat, joita etsii miehestä. Sen jälkeen hänen ympärilleen tuli sata opiskelijapoikaa, jotka täyttivät ainakin osan noista vaatimuksista. Sitten alettiin käydä vaatimuksia läpi yksi kerrallaan ja joukosta poistuivat aina ne pojat, joiden kohdalla tuo yksittäinen vaatimus ei täyttynyt. Lopulta tytön ympärille ei jäänyt ketään jäljelle ja hän oli kovin ihmeissään, ei hän mielestään ollut mitään kovin ihmeellisiä vaatinut.

Pitää miettiä myös sitä, mitä itsellä olisi annettavaa kumppanina. Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

Jos viihtyy hyvin sinkkuna ja on sinut sen kanssa, että sen "täydellisen" kumppanin löytämisen mahdollisuus on lottovoiton luokkaa, mikäs siinä. Olen minäkin sitä mieltä, ettei pidä tyytyä keneenkään, vaan kumppanin pitää olla sellainen jonka todella haluaa ja tunteen täytyy olla molemminpuolinen.

Okei, sinä puhut nyt hieman erilaisista kriteereistä kuin minä. Sinä puhut nyt sellaisista pinnallisista ja epäolennaisista kriteereistä. Minä puhun niistä oikeasti merkityksellisistä, joiden olen kokenut tuovan suuria ongelmia aiemmissa suhteissa. En esimerkiksi vaadi koulutustasoa vaan sivistystä. Enkä vaadi tiettyä poliittista kantaa, vaan kiinnostusta politiikkaan. Enkä vaadi teatterissa käyntiä tai museossa käyntiä harrastuksena tai että pitäisi tietää niistä valtavasti, mutta ettei nyt naura päin naamaa, jos ehdotan teatteriin tai museoon lähtemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Jotenki liian totisia naisia ja tuntuu etteivät osaa rentoutua yhtää.

No äläs nyt. Sehän on sivistystä.

Vierailija kirjoitti:

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Et siis ymmärrä, mitä tarkoitin tuolla. Ne sinun kriteerisi eivät oikeasti ole se, joka siinä kuvitellussa miehessä loppujen lopuksi vetää puoleensa. Hän voi jopa täyttää ne kaikki paperilla, mutta jos ei ole vetoa niin sitä ei ole. Jahtaat siis vääriä asioita ja sinulta menee helposti ohi se tyyppi, joka kääntäisi maailmasi ylösalaisin kun antaisit mahdollisuuden, vaikkei ihan joka kohtaan tulisi ruksia paperilla. Enkä tarkoita, että pitäisi tinkiä perusasioista joita terveeltä ja normaalilta kumppanilla voi kohtuullisesti odottaa, mutta mitä yksityiskohtaisemmaksi vaatimuslista menee, sitä nopeammalla vauhdilla katoaa myös todennäköisyys sille, että löydät sen tyypin joka myös kemian puolesta vetää sinua puoleensa. Niitä nyt ei tule ihan joka päivä vastaan.

Ymmärrän sinua siinä mielessä, että olen hyvin nirso itsekin naisten suhteen. Tiedän mitä haluan ja tunnistan sen, kun se tulee vastaan. Mutta jos alkaisin vaatia tiettyä koulutusta tai ammattia tai sinfoniaorkesterin fanittamista tai oikeaa kaviaarimerkkiä, en koskaan löytäisi häntä, eikä se onni olisi lopulta noista asioista kiinni. Parisuhteessa kasvetaan yhdessä ja yhteen, eikä niin että tuolla jossain odottaa valmiina se minulle täydellisesti speksattu yksilö.

Näin tästä joskus hyvin silmiä avaavan videon, jossa japanilainen opiskelijatyttö listasi asiat, joita etsii miehestä. Sen jälkeen hänen ympärilleen tuli sata opiskelijapoikaa, jotka täyttivät ainakin osan noista vaatimuksista. Sitten alettiin käydä vaatimuksia läpi yksi kerrallaan ja joukosta poistuivat aina ne pojat, joiden kohdalla tuo yksittäinen vaatimus ei täyttynyt. Lopulta tytön ympärille ei jäänyt ketään jäljelle ja hän oli kovin ihmeissään, ei hän mielestään ollut mitään kovin ihmeellisiä vaatinut.

Pitää miettiä myös sitä, mitä itsellä olisi annettavaa kumppanina. Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

Jos viihtyy hyvin sinkkuna ja on sinut sen kanssa, että sen "täydellisen" kumppanin löytämisen mahdollisuus on lottovoiton luokkaa, mikäs siinä. Olen minäkin sitä mieltä, ettei pidä tyytyä keneenkään, vaan kumppanin pitää olla sellainen jonka todella haluaa ja tunteen täytyy olla molemminpuolinen.

Puhu vain omasta puolestani. En minä naisena tunne seksuaalista vetoa kuin tietyn tyyppisiin miehiin. Luulisin jo aikuisena naisena itse tämän osaavan tunnistaa. Minuun vetoaa miehessä äly, oppineisuus, maailmankatsomus ja arvot. Näitä ei yleensä yhdisty ilman korkeinta aksteemista koulutusta.

Niin, yleensä. Sitä paitsi seksuaalinen veto koostuu enimmäkseen tiedostamattomista asioista, sitä ei voikaan mitenkään akateemisesti kontrolloida. Ehkä ongelma onkin siinä, että pitkälle viety koulutus johtaa siihen että kaikkea aletaan älyllistää ja analysoida liikaa ja lopulta vaistonvarainen toiminta ei enää toimi kunnolla tai sitä ei osata seurata. Ihminen on ollut olemassa nykymuodossaan suunnilleen 200000 vuotta, korkeakoulutus aika paljon pienemmän ajan. Mitä luulet, ohjaako meitä enemmän älyllisyys vai vaistot näissä asioissa? Potentiaalisten kumppanien määrä tuhotaan melkein nolliin, kun rajataan väärillä muuttujilla. Sitten joko ihmetellään kolmen kissan kanssa, että miestä ei löydy, tai kärvistellään tukahduttavassa ja sieluttomassa, mutta ah niin porvarillisessa liitossa, nojataan kulisseihin ja kuiskutellaan itselle, että olen saavuttanut täyttymyksen, olen onnellinen.

Pieni kärjistäminen sallittakoon, muuten käy tylsäksi :D

ghdffgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet kiinnostuvat tasoisistaan eli simppeleistä naisista. Fakta.

Miehet kiinnostuvat naisista, eivät tutkinnoista. Fakta. Jos oma naiseus on hukassa, kannattaisi ehkä vetää takki päälle ja lähteä etsimään.

Sovinistisika linjoilla. Puhua nyt naiseudesta nykyaikana. Ei näin saa alentaa naisia.

Vierailija kirjoitti:

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

En usko, että tuosta on kysymys. Kun itse netin kautta hain seuraa (Tinderiä en ole koskaan käyttänyt) niin oman koulutuksen kertominen tuntui samanlaiselta perustiedolta kuin pituuden ja painon tai harrastusten ja asuinpaikan mainitseminen. En koskaan ajatellut, että mainitsenpa sen saadakseni jotain lisäarvoa.

Oma miesystäväni etsi varmasti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää, mutta myös ihmistä joka jakaa samanlaisen tiedonhalun, kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin, kunnianhimon ja määrätietoisuuden. Eikä se, että me keskustelemme paljon niin molempien töistä kuin politiikasta, tieteestä ja kulttuurista, tee parisuhteestamme työpaikkaa. Fakta on kuitenkin, että vietän viikossa enemmän aikaa töissä kuin miesystäväni kanssa ja että töissä vietetään lähes puolet hereilläoloajasta. Kun kouluttautumalla pystyn tekemään työtä, jossa on enemmän haastetta, mielenkiintoa, onnistumisenkokemuksia ja itsenäisyyttä kuin ilman koulutusta, ja kun opiskelu oli mukavaa, niin miksi ihmeessä olisin jättänyt kouluttautumatta tai olisin pitänyt koulutukseni piilossa?

Onko sitten niin, että jos on ihmistyyppinä sellainen että määrittelee itsensä ja oman arvonsa pitkälti työnsä kautta, myös kumppanin valinta värittyy vahvasti siltä pohjalta? Kumppanista ei siis haeta mitään peruspilaria, vaan lisämaustetta siihen varsinaisen ytimen ympärille? Enkä sano että tässä olisi mitään vikaa, mutta ehkä se selittää osaltaan sitä, miksi tällaisessa keskustelussa voi olla vaikea ymmärtää vastaväittelijän näkökulmaa. Siellä toisella puolella saattaa olla se tyyppi, jolle kumppani on se peruskallio ja kaiken lähtökohta ja työ on lähinnä sitä varten, että sillä rahoitetaan elämää, joka on jotain aivan muuta kuin työ. 

Vierailija kirjoitti:

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Et siis ymmärrä, mitä tarkoitin tuolla. Ne sinun kriteerisi eivät oikeasti ole se, joka siinä kuvitellussa miehessä loppujen lopuksi vetää puoleensa. Hän voi jopa täyttää ne kaikki paperilla, mutta jos ei ole vetoa niin sitä ei ole. Jahtaat siis vääriä asioita ja sinulta menee helposti ohi se tyyppi, joka kääntäisi maailmasi ylösalaisin kun antaisit mahdollisuuden, vaikkei ihan joka kohtaan tulisi ruksia paperilla. Enkä tarkoita, että pitäisi tinkiä perusasioista joita terveeltä ja normaalilta kumppanilla voi kohtuullisesti odottaa, mutta mitä yksityiskohtaisemmaksi vaatimuslista menee, sitä nopeammalla vauhdilla katoaa myös todennäköisyys sille, että löydät sen tyypin joka myös kemian puolesta vetää sinua puoleensa. Niitä nyt ei tule ihan joka päivä vastaan.

Ymmärrän sinua siinä mielessä, että olen hyvin nirso itsekin naisten suhteen. Tiedän mitä haluan ja tunnistan sen, kun se tulee vastaan. Mutta jos alkaisin vaatia tiettyä koulutusta tai ammattia tai sinfoniaorkesterin fanittamista tai oikeaa kaviaarimerkkiä, en koskaan löytäisi häntä, eikä se onni olisi lopulta noista asioista kiinni. Parisuhteessa kasvetaan yhdessä ja yhteen, eikä niin että tuolla jossain odottaa valmiina se minulle täydellisesti speksattu yksilö.

Näin tästä joskus hyvin silmiä avaavan videon, jossa japanilainen opiskelijatyttö listasi asiat, joita etsii miehestä. Sen jälkeen hänen ympärilleen tuli sata opiskelijapoikaa, jotka täyttivät ainakin osan noista vaatimuksista. Sitten alettiin käydä vaatimuksia läpi yksi kerrallaan ja joukosta poistuivat aina ne pojat, joiden kohdalla tuo yksittäinen vaatimus ei täyttynyt. Lopulta tytön ympärille ei jäänyt ketään jäljelle ja hän oli kovin ihmeissään, ei hän mielestään ollut mitään kovin ihmeellisiä vaatinut.

Pitää miettiä myös sitä, mitä itsellä olisi annettavaa kumppanina. Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

Jos viihtyy hyvin sinkkuna ja on sinut sen kanssa, että sen "täydellisen" kumppanin löytämisen mahdollisuus on lottovoiton luokkaa, mikäs siinä. Olen minäkin sitä mieltä, ettei pidä tyytyä keneenkään, vaan kumppanin pitää olla sellainen jonka todella haluaa ja tunteen täytyy olla molemminpuolinen.

Okei, sinä puhut nyt hieman erilaisista kriteereistä kuin minä. Sinä puhut nyt sellaisista pinnallisista ja epäolennaisista kriteereistä. Minä puhun niistä oikeasti merkityksellisistä, joiden olen kokenut tuovan suuria ongelmia aiemmissa suhteissa. En esimerkiksi vaadi koulutustasoa vaan sivistystä. Enkä vaadi tiettyä poliittista kantaa, vaan kiinnostusta politiikkaan. Enkä vaadi teatterissa käyntiä tai museossa käyntiä harrastuksena tai että pitäisi tietää niistä valtavasti, mutta ettei nyt naura päin naamaa, jos ehdotan teatteriin tai museoon lähtemistä. 

Ja tähän vielä jatkan. Tuolla aiemmassa viestissäni kerroinkin, että olen kerran tehnyt sen virheen, että olin valmis heittämään ne "turhat" kriteerit romukoppaan. Ajattelin, että eihän sen miehen nyt tarvitse osata paljoa keskustella eikä olla kiinnostunut samoista asioista. Aika kauan tosiaan sinnittelin ja ne ongelmat liittyivät aika pitkälti juuri niihin "turhiin" kriteereihin. Ei se nyt vain tee ihmiselle hyvää, jos huomaat, että parisuhteessa toinen ei arvosta ollenkaan niitä asioita, jotka itse koet mielenkiintoisiksi ja arvokkaiksi. Tiesin, että miestä ei lukuhommat kiinnosta, enkä antanut sen häiritä itseäni. Mutta sitten kun tarvitsin tukea ja ymmärrystä opiskeluihin liittyvissä asioissa, minulle sanottiin ihan suoraan, että ihan turhaa opiskella jossain hienojen kirjaviisaiden ihmisten koulussa, kun voi mennä kaupan kassalle. Tämän takia minulle on todella tärkeää, että miehellä on jonkinlainen kunnioitus itselleni tärkeitä asioita kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuudessa vielä hankalampi löytää akateemisen naisen akateemista miestä. Siis suomalaista. Pojat ei tahdo koulussa pärjätä. 

Juttu onkin siinä, että tavallinen akateeminen mies ei kelpaa akateemiselle naiselle. Työyhteisöni on täynnä akateemisia sinkkumiehiä eivätkä varmasti kaikki tai edes iso osa ole sinkkuja omasta tahdostaan

Vierailija kirjoitti:

gsdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko fine dining -paikoissa jotenkin vaikeampi syödä kuin Hesburgerissa?

Saako fine dining -paikoissa syödä käsin?

Eiköhän kirjoittaja tarkoittanut hänelle kelpaavan miehen olevan on sen verran varakas, että syö säännöllisesti hyvissä ravintoloissa. Olisi ikävä tinkiä shampanjaharrastuksesta miehen takia.

Eikö trollaus oikein lähde lentoon, kun pitää yrittää sohia useilla eri tavoilla?

En vastaa muiden trollauksista ja sohimisista. Täällä on sinun lisäksesi useita muita kirjoittajia. Ei heti edes valkene, mihin kaikista trollaajista viittaat.

Oliko sinulla siis mitään oikeaa sanottavaa? Tämä keskustelu nyt tuntui kuivuvan kasaan ja jäljelle jäi enää koulutettujen naisten haukkuminen ja tyhmäksi tekeytyminen. 

ohis

Selitän kun kerra kysyt. Halusin tuoda keskusteluun kaksi asiaa: 1. Fine dining -paikassa syöminen todella eroaa Hesburgerista. 2. Fine dining -käytöstapojen vaatiminen mieheltä on ensisijaisesti keino ajaa väärään sosiaaliluokkaan kuuluvat eli köyhät pois. Miksi näitä ei olisi saanut kirjoittaa? Olivat vastauksia eri kirjoittajille lainaamassani tekstissä.

Olen seurustellut ja ollut parisuhteessa vain akateemisten naisten kanssa, joten en edes yritä verrata sellaisia muihin. Sen sijaan herkkähipiäiset naiset, joilla on aina alemmuuskompleksi tutkinnoista huolimatta, ovat kovin vaikeita ymmärtää.

 

Käytöstavat ovat kaikkien ulottuvissa, jos ne vain yhtään kiinnostavat. Pointtihan on tuossa se, että löytyy sitä kiinnostusta eikä käytöstapoja ja erilaisia elämyksiä ja mieltymyksiä halveksita. Miksi aina pitää vetää joku tulotaso tähän? 

Fine dining -käytöstavat opitaan käymällä hyvissä ravintoloissa. Monilla ei ole sellaiseen varaa, asuvat kaukana hyvistä ravintoiloista eivätkä vanhemmatkaan olen pystyneet viemään lapsena gourmet-ravintoloihin. Samoin matkailemalla hankittu yleissivistys vaatii vuosittaisia kalliita matkoja kulttuurikohteisiin. Yhtä hyvin joku voi ilmoittaa, että green card ja purjehdustaito kuuluvat yleissivistykseen, eikä ihminen ilman niitä ole kiinnostava. Kaikki nämä ovat potentiaalisten tuttavien tai seurustelukumppanien rajaamista tietyyn sosiaaliryhmään, jolla on itsellään tai perhetaustansa takia mahdollisuudet elintasoharrastuksiin.

Näiden kulutuksen muotojen osaaminen miehen valintaperusteena on ensisijaisesti taloudellisin perustein rajaamista, vaikka naamioitu hienostuneeseen muotoon. Monet miehet muuten ajattelevat toisin ja näkevät samassa tilanteessa mahdollisuuden tarjota naiselle elämyksiä, joita tämä ei vielä ole kokenut. Onpa hyvä olla mies.

Onko siinä pahaa, että hakee taloudellisesti riittävän samanlaisessa asemassa olevaa? Itse en ole kuin korkeintaan hädintuskin keskituloinen, brutto 3700/kk. En siis pysty tarjoamaan miehellekin matkoja ja ravintolaillallisia, ja leffalippuja ja teatteria - ainakaan kovin usein. Mutta koska mm. noita asioita haluan tehdä vapaa-ajallani, niin eikö ole ihan luontevaa toivoa, että mies olisi kiinnostunut samoista asioista ja pystyisi osallistumaan niihin omilla tuloillaan?

Toimisiko minun ja miesystäväni suhde, jos lähes kaikki vapaa-aikamme menisi ihan eri jutuissa? Minä matkustelisin kavereiden kanssa, kävisin heidän kanssaan leffassa ja sen jälkeen syömässä. Tapaisimme korkeintaan joka toinen viikonloppu, jos silloinkaan. Kesäloma, syysloma ja talviloma olisivat menneet erillään. Mitä pahaa on siinä, että etsin elämänkumppania, joka pystyy maksamaan omat kulunsa (siis sen lisäksi että ylipäänsä on kiinnostunut samoista asioista kuin minä)? Vai olisiko minun pitänyt muuttaa omaa elämäntapaani ja harrastuksiani vain siksi, että sitten olisi ollut enemmän potentiaalisia miehiä tarjolla?

Mitään lompakkoloisimiskommentteja en edes noteeraa saati niihin vastaa. Meidän suhteessamme molemmat maksavat omat menonsa nyt ja tulevaisuudessa, kumpikaan ei elä toisen kustannuksella.

Jopa työtön ihminen pystyy maksamaan omat kulunsa. Mutta ei se sinulle oikeasti riitä, vaan haluat luksusta ja mielellään miehen kautta vielä enemmän luksusta. Ihan nätti kaunisteluyritys kyllä. Miksei näitä asioita voi sanoa suoraan? Miehellä pitää olla pätäkkää niin että snobinainen pääsee taas kipuamaan vielä vähän ylemmäs snobitikkailla. Voi voi.

Et sitten lukenut loppukaneettia? En hyödy miehestä millään tavalla, päinvastoin, seurustelustamme koituu minulle kustannuksia joita muuten ei tulisi (lähes joka viikonlopun matkat hänen luokseen).

Mutta ei minulla ole mitään velvollisuutta puolustella valintojani lukutaidottomalle trollaajalle. Elämääni ei liikuta mihinkään suuntaan se, mitä sinä minusta, ventovieraasta ihmisestä, ajattelet.

Kuka tahansa töissä käyvä mies pystyy kustantamaan matkansakin, joten joku tuossa sinun laskelmassasi mättää tai kaunistelet totuutta siitä, mitä olet hakemassa. Eikä tarvitse tienata läheskään noin paljon kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Et siis ymmärrä, mitä tarkoitin tuolla. Ne sinun kriteerisi eivät oikeasti ole se, joka siinä kuvitellussa miehessä loppujen lopuksi vetää puoleensa. Hän voi jopa täyttää ne kaikki paperilla, mutta jos ei ole vetoa niin sitä ei ole. Jahtaat siis vääriä asioita ja sinulta menee helposti ohi se tyyppi, joka kääntäisi maailmasi ylösalaisin kun antaisit mahdollisuuden, vaikkei ihan joka kohtaan tulisi ruksia paperilla. Enkä tarkoita, että pitäisi tinkiä perusasioista joita terveeltä ja normaalilta kumppanilla voi kohtuullisesti odottaa, mutta mitä yksityiskohtaisemmaksi vaatimuslista menee, sitä nopeammalla vauhdilla katoaa myös todennäköisyys sille, että löydät sen tyypin joka myös kemian puolesta vetää sinua puoleensa. Niitä nyt ei tule ihan joka päivä vastaan.

Ymmärrän sinua siinä mielessä, että olen hyvin nirso itsekin naisten suhteen. Tiedän mitä haluan ja tunnistan sen, kun se tulee vastaan. Mutta jos alkaisin vaatia tiettyä koulutusta tai ammattia tai sinfoniaorkesterin fanittamista tai oikeaa kaviaarimerkkiä, en koskaan löytäisi häntä, eikä se onni olisi lopulta noista asioista kiinni. Parisuhteessa kasvetaan yhdessä ja yhteen, eikä niin että tuolla jossain odottaa valmiina se minulle täydellisesti speksattu yksilö.

Näin tästä joskus hyvin silmiä avaavan videon, jossa japanilainen opiskelijatyttö listasi asiat, joita etsii miehestä. Sen jälkeen hänen ympärilleen tuli sata opiskelijapoikaa, jotka täyttivät ainakin osan noista vaatimuksista. Sitten alettiin käydä vaatimuksia läpi yksi kerrallaan ja joukosta poistuivat aina ne pojat, joiden kohdalla tuo yksittäinen vaatimus ei täyttynyt. Lopulta tytön ympärille ei jäänyt ketään jäljelle ja hän oli kovin ihmeissään, ei hän mielestään ollut mitään kovin ihmeellisiä vaatinut.

Pitää miettiä myös sitä, mitä itsellä olisi annettavaa kumppanina. Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

Jos viihtyy hyvin sinkkuna ja on sinut sen kanssa, että sen "täydellisen" kumppanin löytämisen mahdollisuus on lottovoiton luokkaa, mikäs siinä. Olen minäkin sitä mieltä, ettei pidä tyytyä keneenkään, vaan kumppanin pitää olla sellainen jonka todella haluaa ja tunteen täytyy olla molemminpuolinen.

Okei, sinä puhut nyt hieman erilaisista kriteereistä kuin minä. Sinä puhut nyt sellaisista pinnallisista ja epäolennaisista kriteereistä. Minä puhun niistä oikeasti merkityksellisistä, joiden olen kokenut tuovan suuria ongelmia aiemmissa suhteissa. En esimerkiksi vaadi koulutustasoa vaan sivistystä. Enkä vaadi tiettyä poliittista kantaa, vaan kiinnostusta politiikkaan. Enkä vaadi teatterissa käyntiä tai museossa käyntiä harrastuksena tai että pitäisi tietää niistä valtavasti, mutta ettei nyt naura päin naamaa, jos ehdotan teatteriin tai museoon lähtemistä. 

Ai, minäkö tässä nyt puhun pinnallisista ja epäolennaisista aiheista? Sinähän tässä luulet, että joku tutkintopaperi todistaa sivistyksestä tai mielenkiinnon kohteista, etkä ole valmis kohtaamaan ihmistä ilman ennakkokäsityksiä.

gdfgdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

En usko, että tuosta on kysymys. Kun itse netin kautta hain seuraa (Tinderiä en ole koskaan käyttänyt) niin oman koulutuksen kertominen tuntui samanlaiselta perustiedolta kuin pituuden ja painon tai harrastusten ja asuinpaikan mainitseminen. En koskaan ajatellut, että mainitsenpa sen saadakseni jotain lisäarvoa.

Oma miesystäväni etsi varmasti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää, mutta myös ihmistä joka jakaa samanlaisen tiedonhalun, kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin, kunnianhimon ja määrätietoisuuden. Eikä se, että me keskustelemme paljon niin molempien töistä kuin politiikasta, tieteestä ja kulttuurista, tee parisuhteestamme työpaikkaa. Fakta on kuitenkin, että vietän viikossa enemmän aikaa töissä kuin miesystäväni kanssa ja että töissä vietetään lähes puolet hereilläoloajasta. Kun kouluttautumalla pystyn tekemään työtä, jossa on enemmän haastetta, mielenkiintoa, onnistumisenkokemuksia ja itsenäisyyttä kuin ilman koulutusta, ja kun opiskelu oli mukavaa, niin miksi ihmeessä olisin jättänyt kouluttautumatta tai olisin pitänyt koulutukseni piilossa?

Onko sitten niin, että jos on ihmistyyppinä sellainen että määrittelee itsensä ja oman arvonsa pitkälti työnsä kautta, myös kumppanin valinta värittyy vahvasti siltä pohjalta? Kumppanista ei siis haeta mitään peruspilaria, vaan lisämaustetta siihen varsinaisen ytimen ympärille? Enkä sano että tässä olisi mitään vikaa, mutta ehkä se selittää osaltaan sitä, miksi tällaisessa keskustelussa voi olla vaikea ymmärtää vastaväittelijän näkökulmaa. Siellä toisella puolella saattaa olla se tyyppi, jolle kumppani on se peruskallio ja kaiken lähtökohta ja työ on lähinnä sitä varten, että sillä rahoitetaan elämää, joka on jotain aivan muuta kuin työ. 

Ehkä näin. Toiset etsivät sitä peruskalliota kumppanista, toiset rakentavat sen itse esim työn avulla ja kumppani on vain extra sen peruskallion ympärille. En kyllä varsinaisesti ymmärrä sitä, miksi joku lähtee rakentamaan sitä omaa elämäänsä enimmäkseen toisen ihmisen varaan. 

Vierailija kirjoitti:

ghdffgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet kiinnostuvat tasoisistaan eli simppeleistä naisista. Fakta.

Miehet kiinnostuvat naisista, eivät tutkinnoista. Fakta. Jos oma naiseus on hukassa, kannattaisi ehkä vetää takki päälle ja lähteä etsimään.

Sovinistisika linjoilla. Puhua nyt naiseudesta nykyaikana. Ei näin saa alentaa naisia.

Ehkä tuo oli sarkasmia, mutta noin voi ajatella vain, jos on sitä mieltä että naiseus on lähtökohtaisesti jotenkin alempaa tai huonompaa kuin joku muu ominaisuus.

ghjfjgj kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Et siis ymmärrä, mitä tarkoitin tuolla. Ne sinun kriteerisi eivät oikeasti ole se, joka siinä kuvitellussa miehessä loppujen lopuksi vetää puoleensa. Hän voi jopa täyttää ne kaikki paperilla, mutta jos ei ole vetoa niin sitä ei ole. Jahtaat siis vääriä asioita ja sinulta menee helposti ohi se tyyppi, joka kääntäisi maailmasi ylösalaisin kun antaisit mahdollisuuden, vaikkei ihan joka kohtaan tulisi ruksia paperilla. Enkä tarkoita, että pitäisi tinkiä perusasioista joita terveeltä ja normaalilta kumppanilla voi kohtuullisesti odottaa, mutta mitä yksityiskohtaisemmaksi vaatimuslista menee, sitä nopeammalla vauhdilla katoaa myös todennäköisyys sille, että löydät sen tyypin joka myös kemian puolesta vetää sinua puoleensa. Niitä nyt ei tule ihan joka päivä vastaan.

Ymmärrän sinua siinä mielessä, että olen hyvin nirso itsekin naisten suhteen. Tiedän mitä haluan ja tunnistan sen, kun se tulee vastaan. Mutta jos alkaisin vaatia tiettyä koulutusta tai ammattia tai sinfoniaorkesterin fanittamista tai oikeaa kaviaarimerkkiä, en koskaan löytäisi häntä, eikä se onni olisi lopulta noista asioista kiinni. Parisuhteessa kasvetaan yhdessä ja yhteen, eikä niin että tuolla jossain odottaa valmiina se minulle täydellisesti speksattu yksilö.

Näin tästä joskus hyvin silmiä avaavan videon, jossa japanilainen opiskelijatyttö listasi asiat, joita etsii miehestä. Sen jälkeen hänen ympärilleen tuli sata opiskelijapoikaa, jotka täyttivät ainakin osan noista vaatimuksista. Sitten alettiin käydä vaatimuksia läpi yksi kerrallaan ja joukosta poistuivat aina ne pojat, joiden kohdalla tuo yksittäinen vaatimus ei täyttynyt. Lopulta tytön ympärille ei jäänyt ketään jäljelle ja hän oli kovin ihmeissään, ei hän mielestään ollut mitään kovin ihmeellisiä vaatinut.

Pitää miettiä myös sitä, mitä itsellä olisi annettavaa kumppanina. Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

Jos viihtyy hyvin sinkkuna ja on sinut sen kanssa, että sen "täydellisen" kumppanin löytämisen mahdollisuus on lottovoiton luokkaa, mikäs siinä. Olen minäkin sitä mieltä, ettei pidä tyytyä keneenkään, vaan kumppanin pitää olla sellainen jonka todella haluaa ja tunteen täytyy olla molemminpuolinen.

Okei, sinä puhut nyt hieman erilaisista kriteereistä kuin minä. Sinä puhut nyt sellaisista pinnallisista ja epäolennaisista kriteereistä. Minä puhun niistä oikeasti merkityksellisistä, joiden olen kokenut tuovan suuria ongelmia aiemmissa suhteissa. En esimerkiksi vaadi koulutustasoa vaan sivistystä. Enkä vaadi tiettyä poliittista kantaa, vaan kiinnostusta politiikkaan. Enkä vaadi teatterissa käyntiä tai museossa käyntiä harrastuksena tai että pitäisi tietää niistä valtavasti, mutta ettei nyt naura päin naamaa, jos ehdotan teatteriin tai museoon lähtemistä. 

Ai, minäkö tässä nyt puhun pinnallisista ja epäolennaisista aiheista? Sinähän tässä luulet, että joku tutkintopaperi todistaa sivistyksestä tai mielenkiinnon kohteista, etkä ole valmis kohtaamaan ihmistä ilman ennakkokäsityksiä.

Etkö lukenut tekstiäni? Siinä nimenomaan kirjoitin, että en vaadi tutkintoa vaan sivistystä. Minua ei pätkääkään kiinnosta ne paperit, vaan se elämänasenne. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset luulee, että se tutkinto vaikuttaa jotenkin mieheen. Mies etsii hyvää naista ei sitä tutkintoa. Itse olen käynyt 3 kertaa korkeastikoulutetun naisen kanssa treffeillä ja täytyy todeta, että ei ne mitään hirveän hauskoja treffejä ole ollut. Jotenki liian totisia naisia ja tuntuu etteivät osaa rentoutua yhtää. M36

Samoja huomioita. Akateemiset naiset ovat usein tosikkomaisia ja sosiaalisesti jäykkiä. Kielenkäyttö on mukamas korkeaa tasoa, mutta ovat tylsiä ja tilannetaju on olematon kun aletaan heittämään läppää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuudessa vielä hankalampi löytää akateemisen naisen akateemista miestä. Siis suomalaista. Pojat ei tahdo koulussa pärjätä. 

Juttu onkin siinä, että tavallinen akateeminen mies ei kelpaa akateemiselle naiselle. Työyhteisöni on täynnä akateemisia sinkkumiehiä eivätkä varmasti kaikki tai edes iso osa ole sinkkuja omasta tahdostaan

Minä humanisti sen sijaan en tunne ainuttakaan akateemista sinkkumiestä.

hgffgdhf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ghdffgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet kiinnostuvat tasoisistaan eli simppeleistä naisista. Fakta.

Miehet kiinnostuvat naisista, eivät tutkinnoista. Fakta. Jos oma naiseus on hukassa, kannattaisi ehkä vetää takki päälle ja lähteä etsimään.

Sovinistisika linjoilla. Puhua nyt naiseudesta nykyaikana. Ei näin saa alentaa naisia.

Ehkä tuo oli sarkasmia, mutta noin voi ajatella vain, jos on sitä mieltä että naiseus on lähtökohtaisesti jotenkin alempaa tai huonompaa kuin joku muu ominaisuus.

Alemmuuskompleksista feministit selvästi kärsivät. Sitähän tässä kai haettiin.

fsdfsdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Et siis ymmärrä, mitä tarkoitin tuolla. Ne sinun kriteerisi eivät oikeasti ole se, joka siinä kuvitellussa miehessä loppujen lopuksi vetää puoleensa. Hän voi jopa täyttää ne kaikki paperilla, mutta jos ei ole vetoa niin sitä ei ole. Jahtaat siis vääriä asioita ja sinulta menee helposti ohi se tyyppi, joka kääntäisi maailmasi ylösalaisin kun antaisit mahdollisuuden, vaikkei ihan joka kohtaan tulisi ruksia paperilla. Enkä tarkoita, että pitäisi tinkiä perusasioista joita terveeltä ja normaalilta kumppanilla voi kohtuullisesti odottaa, mutta mitä yksityiskohtaisemmaksi vaatimuslista menee, sitä nopeammalla vauhdilla katoaa myös todennäköisyys sille, että löydät sen tyypin joka myös kemian puolesta vetää sinua puoleensa. Niitä nyt ei tule ihan joka päivä vastaan.

Ymmärrän sinua siinä mielessä, että olen hyvin nirso itsekin naisten suhteen. Tiedän mitä haluan ja tunnistan sen, kun se tulee vastaan. Mutta jos alkaisin vaatia tiettyä koulutusta tai ammattia tai sinfoniaorkesterin fanittamista tai oikeaa kaviaarimerkkiä, en koskaan löytäisi häntä, eikä se onni olisi lopulta noista asioista kiinni. Parisuhteessa kasvetaan yhdessä ja yhteen, eikä niin että tuolla jossain odottaa valmiina se minulle täydellisesti speksattu yksilö.

Näin tästä joskus hyvin silmiä avaavan videon, jossa japanilainen opiskelijatyttö listasi asiat, joita etsii miehestä. Sen jälkeen hänen ympärilleen tuli sata opiskelijapoikaa, jotka täyttivät ainakin osan noista vaatimuksista. Sitten alettiin käydä vaatimuksia läpi yksi kerrallaan ja joukosta poistuivat aina ne pojat, joiden kohdalla tuo yksittäinen vaatimus ei täyttynyt. Lopulta tytön ympärille ei jäänyt ketään jäljelle ja hän oli kovin ihmeissään, ei hän mielestään ollut mitään kovin ihmeellisiä vaatinut.

Pitää miettiä myös sitä, mitä itsellä olisi annettavaa kumppanina. Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

Jos viihtyy hyvin sinkkuna ja on sinut sen kanssa, että sen "täydellisen" kumppanin löytämisen mahdollisuus on lottovoiton luokkaa, mikäs siinä. Olen minäkin sitä mieltä, ettei pidä tyytyä keneenkään, vaan kumppanin pitää olla sellainen jonka todella haluaa ja tunteen täytyy olla molemminpuolinen.

Puhu vain omasta puolestani. En minä naisena tunne seksuaalista vetoa kuin tietyn tyyppisiin miehiin. Luulisin jo aikuisena naisena itse tämän osaavan tunnistaa. Minuun vetoaa miehessä äly, oppineisuus, maailmankatsomus ja arvot. Näitä ei yleensä yhdisty ilman korkeinta aksteemista koulutusta.

Niin, yleensä. Sitä paitsi seksuaalinen veto koostuu enimmäkseen tiedostamattomista asioista, sitä ei voikaan mitenkään akateemisesti kontrolloida. Ehkä ongelma onkin siinä, että pitkälle viety koulutus johtaa siihen että kaikkea aletaan älyllistää ja analysoida liikaa ja lopulta vaistonvarainen toiminta ei enää toimi kunnolla tai sitä ei osata seurata. Ihminen on ollut olemassa nykymuodossaan suunnilleen 200000 vuotta, korkeakoulutus aika paljon pienemmän ajan. Mitä luulet, ohjaako meitä enemmän älyllisyys vai vaistot näissä asioissa? Potentiaalisten kumppanien määrä tuhotaan melkein nolliin, kun rajataan väärillä muuttujilla. Sitten joko ihmetellään kolmen kissan kanssa, että miestä ei löydy, tai kärvistellään tukahduttavassa ja sieluttomassa, mutta ah niin porvarillisessa liitossa, nojataan kulisseihin ja kuiskutellaan itselle, että olen saavuttanut täyttymyksen, olen onnellinen.

Pieni kärjistäminen sallittakoon, muuten käy tylsäksi :D

No itse tunnen vetoa enemmän mieheen, joka analysoi esim. syrjäytymisen tematiikkaa fiksusti kuin sellaiseen, joka haisee hielle vaikka jälkimmöinen erittäisi mitä feromenoja tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Et siis ymmärrä, mitä tarkoitin tuolla. Ne sinun kriteerisi eivät oikeasti ole se, joka siinä kuvitellussa miehessä loppujen lopuksi vetää puoleensa. Hän voi jopa täyttää ne kaikki paperilla, mutta jos ei ole vetoa niin sitä ei ole. Jahtaat siis vääriä asioita ja sinulta menee helposti ohi se tyyppi, joka kääntäisi maailmasi ylösalaisin kun antaisit mahdollisuuden, vaikkei ihan joka kohtaan tulisi ruksia paperilla. Enkä tarkoita, että pitäisi tinkiä perusasioista joita terveeltä ja normaalilta kumppanilla voi kohtuullisesti odottaa, mutta mitä yksityiskohtaisemmaksi vaatimuslista menee, sitä nopeammalla vauhdilla katoaa myös todennäköisyys sille, että löydät sen tyypin joka myös kemian puolesta vetää sinua puoleensa. Niitä nyt ei tule ihan joka päivä vastaan.

Ymmärrän sinua siinä mielessä, että olen hyvin nirso itsekin naisten suhteen. Tiedän mitä haluan ja tunnistan sen, kun se tulee vastaan. Mutta jos alkaisin vaatia tiettyä koulutusta tai ammattia tai sinfoniaorkesterin fanittamista tai oikeaa kaviaarimerkkiä, en koskaan löytäisi häntä, eikä se onni olisi lopulta noista asioista kiinni. Parisuhteessa kasvetaan yhdessä ja yhteen, eikä niin että tuolla jossain odottaa valmiina se minulle täydellisesti speksattu yksilö.

Näin tästä joskus hyvin silmiä avaavan videon, jossa japanilainen opiskelijatyttö listasi asiat, joita etsii miehestä. Sen jälkeen hänen ympärilleen tuli sata opiskelijapoikaa, jotka täyttivät ainakin osan noista vaatimuksista. Sitten alettiin käydä vaatimuksia läpi yksi kerrallaan ja joukosta poistuivat aina ne pojat, joiden kohdalla tuo yksittäinen vaatimus ei täyttynyt. Lopulta tytön ympärille ei jäänyt ketään jäljelle ja hän oli kovin ihmeissään, ei hän mielestään ollut mitään kovin ihmeellisiä vaatinut.

Pitää miettiä myös sitä, mitä itsellä olisi annettavaa kumppanina. Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

Jos viihtyy hyvin sinkkuna ja on sinut sen kanssa, että sen "täydellisen" kumppanin löytämisen mahdollisuus on lottovoiton luokkaa, mikäs siinä. Olen minäkin sitä mieltä, ettei pidä tyytyä keneenkään, vaan kumppanin pitää olla sellainen jonka todella haluaa ja tunteen täytyy olla molemminpuolinen.

Okei, sinä puhut nyt hieman erilaisista kriteereistä kuin minä. Sinä puhut nyt sellaisista pinnallisista ja epäolennaisista kriteereistä. Minä puhun niistä oikeasti merkityksellisistä, joiden olen kokenut tuovan suuria ongelmia aiemmissa suhteissa. En esimerkiksi vaadi koulutustasoa vaan sivistystä. Enkä vaadi tiettyä poliittista kantaa, vaan kiinnostusta politiikkaan. Enkä vaadi teatterissa käyntiä tai museossa käyntiä harrastuksena tai että pitäisi tietää niistä valtavasti, mutta ettei nyt naura päin naamaa, jos ehdotan teatteriin tai museoon lähtemistä. 

Ja tähän vielä jatkan. Tuolla aiemmassa viestissäni kerroinkin, että olen kerran tehnyt sen virheen, että olin valmis heittämään ne "turhat" kriteerit romukoppaan. Ajattelin, että eihän sen miehen nyt tarvitse osata paljoa keskustella eikä olla kiinnostunut samoista asioista. Aika kauan tosiaan sinnittelin ja ne ongelmat liittyivät aika pitkälti juuri niihin "turhiin" kriteereihin. Ei se nyt vain tee ihmiselle hyvää, jos huomaat, että parisuhteessa toinen ei arvosta ollenkaan niitä asioita, jotka itse koet mielenkiintoisiksi ja arvokkaiksi. Tiesin, että miestä ei lukuhommat kiinnosta, enkä antanut sen häiritä itseäni. Mutta sitten kun tarvitsin tukea ja ymmärrystä opiskeluihin liittyvissä asioissa, minulle sanottiin ihan suoraan, että ihan turhaa opiskella jossain hienojen kirjaviisaiden ihmisten koulussa, kun voi mennä kaupan kassalle. Tämän takia minulle on todella tärkeää, että miehellä on jonkinlainen kunnioitus itselleni tärkeitä asioita kohtaan. 

No kuulostaa kyllä aika törpöltä tyypiltä, mutta näitä on ihan joka yhteiskuntaluokassa ja asemassa. Tämän tapauksen perusteella ei ehkä kannata vetää johtopäätöstä, ettei yksikään ei-akateeminen mies osaa tukea kumppaniaan tämän omissa hankkeissa. Kuulostaa vähän siltä, että tuo mies koki sinun opiskelusi jotenkin uhkana, eikä hänen itsetuntonsa kestänyt sitä että sinä tulisit ehkä tienaamaan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

gdfgdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fdsfsdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdsfgsdfgg kirjoitti:

Koulutustasosta riippumatta tuntuu olevan hyvin yleistä ja harvinaisen typerää ajattelua liikkellä, jonka mukaan kumppanin löytäminen tapahtuu etsimällä joku, joka täyttää kaikki kohdat jollakin vaatimuslistalla. Ihan kuin autoa tilattaisiin ja varusteita valittaisiin. Ei se niin toimi. 90% on kemiaa ja loput sitä, että nähdään elämä ja tavoitteet suunnilleen samalla tavalla. Titteleillä ei tätä hommaa pyöritetä.

Jos sinkkuus ei ole maailmanloppu, voi asettaa vaikka millaisia kriteerejä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Itse olen kerran tehnyt sen virheen, että tyydyin johonkuhun, joka ei täyttänyt läheskään kaikkia kriteerejä ja metsäänhän se meni, vaikka sinnikkäästi jatkoin yrittämistä. Nyt olen mieluummin loppuelämän sinkkuna kuin karsin niitä itselleni tärkeitä kriteerejä.

Akateemiset naiset näyttävät monesti kuvittelevan, että heidän koulutuksensa on valtava lisäarvo kumppanina, mutta uskallan sanoa että valtaosa miehistä ei näe asiaa sillä tavalla. He etsivät ensisijaisesti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää. Parisuhde ei ole työpaikka. Joillekin sopii järkiliitto, mutta minä puhun tässä kohtaa romanttisesta rakkaudesta.

En usko, että tuosta on kysymys. Kun itse netin kautta hain seuraa (Tinderiä en ole koskaan käyttänyt) niin oman koulutuksen kertominen tuntui samanlaiselta perustiedolta kuin pituuden ja painon tai harrastusten ja asuinpaikan mainitseminen. En koskaan ajatellut, että mainitsenpa sen saadakseni jotain lisäarvoa.

Oma miesystäväni etsi varmasti naista ja kumppania, lempeyttä ja hyväksyntää, mutta myös ihmistä joka jakaa samanlaisen tiedonhalun, kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin, kunnianhimon ja määrätietoisuuden. Eikä se, että me keskustelemme paljon niin molempien töistä kuin politiikasta, tieteestä ja kulttuurista, tee parisuhteestamme työpaikkaa. Fakta on kuitenkin, että vietän viikossa enemmän aikaa töissä kuin miesystäväni kanssa ja että töissä vietetään lähes puolet hereilläoloajasta. Kun kouluttautumalla pystyn tekemään työtä, jossa on enemmän haastetta, mielenkiintoa, onnistumisenkokemuksia ja itsenäisyyttä kuin ilman koulutusta, ja kun opiskelu oli mukavaa, niin miksi ihmeessä olisin jättänyt kouluttautumatta tai olisin pitänyt koulutukseni piilossa?

Onko sitten niin, että jos on ihmistyyppinä sellainen että määrittelee itsensä ja oman arvonsa pitkälti työnsä kautta, myös kumppanin valinta värittyy vahvasti siltä pohjalta? Kumppanista ei siis haeta mitään peruspilaria, vaan lisämaustetta siihen varsinaisen ytimen ympärille? Enkä sano että tässä olisi mitään vikaa, mutta ehkä se selittää osaltaan sitä, miksi tällaisessa keskustelussa voi olla vaikea ymmärtää vastaväittelijän näkökulmaa. Siellä toisella puolella saattaa olla se tyyppi, jolle kumppani on se peruskallio ja kaiken lähtökohta ja työ on lähinnä sitä varten, että sillä rahoitetaan elämää, joka on jotain aivan muuta kuin työ. 

Ehkä näin. Toiset etsivät sitä peruskalliota kumppanista, toiset rakentavat sen itse esim työn avulla ja kumppani on vain extra sen peruskallion ympärille. En kyllä varsinaisesti ymmärrä sitä, miksi joku lähtee rakentamaan sitä omaa elämäänsä enimmäkseen toisen ihmisen varaan. 

Ei sekään toki ääripäänä ole tervettä, että tekee kumppanistaan maailman keskipisteen ja vastuullisen omasta onnellisuudesta. Samalla tavalla ei kannattane puristaa koko identiteettiään johonkin ammattinimikkeeseen, koska sekin voi kadota hyppysistä ihan tuosta vain. Ellet ole harvinainen nero tai lahjakas taiteilija, takanasi on aina jono ja joku toinen tekisi työsi ihan yhtä hyvin kuin sinä, siinä ei siis sinänsä ole mitään erityistä. 

Mutta molemmat näkokulmat sallittakoon terveellisellä ja kohtuullisella pohjalla, olemme erilaisia tyyppejä.

- Punainen viini

- Trävelleri

- Not a basic bitch

Siinä keskiverron 20 vuotiaan tinderämmän starter pack.