Mihin lomakohteeseen olet pettynyt pahasti ja miksi?
Itse vastaan Dubain.
Kävin sielä vanhempieni kanssa muutama vuosi sitten.
Koko paikka oli kuin joku avaruuskaupunki.
Täysin keinotekoinen ja jopa sen vuoksi ahdistava.
Missään ei ollut nähtävillä mitään hienoa historiallista, vaan kaikki oli valkoistaja bling blingiä.
Lisäksi matkan jälkeen kuulin paikan järkyttävistä ihmisoikeusrikkomuksista.
Olin tuolloin alaikäinen, joten en kamalasti googletellut ko. asiaa ennen lomaa.
Muita pettymyksiä kehiin!
Kommentit (456)
Nizzan hehkutusta en ihan ymmärrä. Tai ehkä minulla kävi vain huono tuuri, niin ruuan kuin reittien suhteen. Ylihinnoiteltua ruokaa, haisevia kujia, tietöitä tietyön perään.
Toki ilma oli kaunis ja shoppailumahdollisuudet niitä halajaville mitä parhaat.
Mutta lähipaikoista Cannesista, Antibesista, Grassesta ja Italian Sanremosta, jopa Monacostakin pidin kyllä kovasti.
Alicanteen. Ei paljoa nähtävää eikä muutenkaan hengeltäänkään kummoinen.
Dominikaanit.
Asuimme hotellissa aidatulla alueella.
Hotellialueen ulkopuolelle meno olisi voinut olla hengenvaarallista.
Toki kauniit rannat, hyvää ruokaa, mutta jos perus turvallisuuden tunne puuttuu, on matka piloilla.
Florida.
S**tanallisen pitkät ajomatkat joka paikkaan.
Huonoille alueille eksymisen pelko.
Kallista!
Bangkog.
Suorastaan törkyisen likainen kaupunki.
Suhteellisen vaarallinenkin.
Heinola. Anteeksiantamattoman perse paikka.
Tallinna. En itse kaupunkiin mutta tylyyn neuvostohenkiseen asiakaspalveluun.
Alicante. Nähtävyydet vähissä eikä muutenkaan kummoinen.
Vierailija kirjoitti:
Kouvola.
Miten Kouvolaan voi pettyä?
Varadero,ruoka tosi mautonta ja jotenkin tylsän olinen paikka.
Praha. Ihan kiva joo, mutta ei nyt kuitenkaan sen ihmeempää vaikutusta tehnyt siihen nähden miten tuttavat sitä hehkutti. Budapest oli vähän "samaa sarjaa" mutta tykkäsin siitä huomattavasti enemmän. Gdansk oli myös sellainen että kiva oli käydä mutta kerta riitti. Alanya ja Phuket nyt ovat ihan ona lukunsa mutta pettymyksestä ei voi puhua kun ei etukäteenkään sen kummempaa odotettu. Ihan tiedossa oli minkälaisia paikkoja nuo ovat mutta aurinko ja hyvätasoinen hotelli ovat syyt mennä tuollaisiin kohteisiin.
Las Vegas. Kaamea paikka. Jenkkien Ruotsinlaiva. Hirveitä jenkkimoukkia pullollaan. Karsean kuuma, ei voinut olla oikeastaan kuin ilmastoiduissa tiloissa. Supertylyjä ihmisiä. Ja ylipäänsä Jenkeissä ärsyttää se niitten tippikulttuuri, asiakas laitetaan maksamaan yrittäjän puolesta tarjoilijoiden palkat.
Prototyyppi kirjoitti:
Tallinna. En itse kaupunkiin mutta tylyyn neuvostohenkiseen asiakaspalveluun.
Täysin samat kokemukset. Varsinkin tuntui että jos englantia erehtyy puhumaan asiakaspalvelijalle niin silloin varsinkin saa tylyn vastauksen.
Vanha kaupunki on kiva, vaikka ei sieltä mitään ostaa halua kun hinnat on pilvissä.
Fuerteventura.
Tosin kokemukseni on vuodelta 2003.
Aivan autio miltei puuton saari jossa ei tapahdu mitään. Pelkkiä hotelleja ja uima-altaita, turistipaikka tuskin mitään paikallista kulttuuria missään.
Praha. Teininä ainakin oli kolealla kevätsäällä äärimmäisen tylsä kohde. Ehkä nyt osaisin arvostaa enemmän.
Bulgarian Sunny Beach, rannalla haisee paska ja sitä valutetaankin hotellien jätevesistä rantavesiin. Kaikkialla oksettavan likaista ja roskaista, keskivertohotelli kuhisee ötököitä torakoista tuhatjalkaisiin. Lisäksi ruoka oli kehnoa, neukkutyylistä sapuskaa ja kaikki ui huoneenlämpöisessä majoneesissa jne.
Prototyyppi kirjoitti:
Tallinna. En itse kaupunkiin mutta tylyyn neuvostohenkiseen asiakaspalveluun.
Mbiulla on hyvä kokemus Tallinnasta. Olen aika toope paikannuksessa, ja jouduin kysymään lyhyen reissun aikana monta kertaa ihmisit, missä joku paikka tai katu on.
Aina minua neuvottiin hyvin ystävällisesti, yksi nainen halusi jopa kävellä kanssani puoli kilometria varta vasten näyttääkseen minulle reitin.
Kaupoissa sain normaalin, asiallisen kohtelun. Ei valittamista.
Ranska.
Töykeää väkeä. Mua varoitettiin, mutta ei sitä usko ennen kuin näkee.
Pietari.
Likainen, saasteinen kaupunki.
Ihmiset ovat todella ynseitä.
Kerjäläislapsia joka kulmalla.