Kauanko "tarvitsee" odottaa kuolleen läheisen lapsen asettumista kotiin ennen kuin saa luovuttaa?

Eilapsen kanssa voi vain luovuttaa? Kyse on 4 vuotiaasta! Jos olet lapsen huoltaja, olet hänen vanhempansa olit biologinen tai ei! Kuulostat kamalalta ja pahalta ihmiseltä. Lapsi on siis menettänyt biologisen  vanhempansa ja kärsii? Sinä sekoilet muuten vain. 

Puoli vuotta on minusta aika lyhyt aika vielä, mutta ei tuo homma välttämättä tuosta edisty, jos te ette pysty suhtautumaan lapseen positiivisesti. Hakekaa apua asiantijoilta. Ehkä olisi parasta tuolle lapselle, että te luovuttaisitte.

Uuden puolison lapsen/lasten toisen vanhemman kuoleman mahdollisuus on asia, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi uusperheessä. Vuoroviikkolapsesta saattaakin tulla kokoaikainen perheenjäsen traumoineen kaikkineen. Tiedän yhden tällaisen perheen, jossa miehen eksä murhattiin ja sitten meni perhepaketti täysin uusiksi (perheessä onkin sitten jatkuvasti viisi lasta) mutta ihan hyvin vaikuttavat pärjäävän.

Laittakaa se lastenkotiin.

Laskekoon siellä sänkyynsä ja hoitotädit siivotkoon.

Ohan meillä lastensuojelu "tukena". Ihan täys nolla se apu. Hymistellään kerran kuussa kahvikupin äärellä miten hyvin menee, koska mies käskee niin. Miten mä voin sanoa että vihaan koko pentua välillä, kun kuulemma meiltä lähtis omatkin lapset sitten. Helvetin hienoa!!! Joo lapsen narkki äiti tappoi itsensä eli niin hienoa vastuun kantoa sieltä puolelta. 

Mä oon töikseni lastenhoitaja eikä ykskään kakara käyttäydy niin vammasesti kun tää ipana. Oon nimettömänä meistä tehny jo vaikka kuinka monta (ainaki 3 ) lasua, että esikoisen kans ei pärjätä, oireilee ja on vaikee mut ei niihin vittu oo mitenkää reagoitu. Kai mun on sit suoraan miehelle sanottava et jää sä ton vajukin kans ja mä lähden. Anteeksi raju kielenkäyttö mutta oon ihan POIKKI. Pennulle oon nätisti mutta vihaan sitä ja sitä miten se pilaa meidän elämän!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Onko ok, että vielä yli puolen vuoden jälkeen 4v yrittää satuttaa 2- v ja vauvaa , vaatii joka yö aikuisen viereen nukkumaan ja kusee sänkyyn monesti viikossa? Päiväkodissa on "ihan normaali" mutta kotona kamala. Mitä jos toinen "vanhemmista" haluaa luovuttaa mutta toinen ei (se biologinen)? Omalta sos.tt:ltä emme ole saaneet selviä vastauksia. Suoraan sanoen tekisi mun mieli tehdä perheestämme lasu-ilmoitus, jossa kerron että kaikki mene päin helvettiä tuon 4-v takia jota pitäis vaan loputtomiin "ymmärtää" vaikka rajoista huolimatta on suoraan sanottuna järkyttävä perseilijä, jota en halua omien lasteni kiusaksi tai "malliksi".

Toisten satuttaminen ei tietenkään ole ok, eikä sitä pidäkään hyväksyä. Taustalla olevat syyt sen sijaan pitää ymmärtää, jotta satuttaminen saadaan kitkettyä pois ja lapsen pahalle ololle toinen tapa purkautua.

Aikuisen viereen haluaminen on ihan luonnollista, samoin yökastelu. Ei ole kovinkaan harvinaista, että tuon ikäiset käyttävät vielä yövaippoja. Neuvolassa asiaan puututaan yleensä esikouluiässä.

Lastensuojelusta ja perheneuvolasta saisitte varmasti apua, uusperheneuvontakin olisi ehkä tarpeen. Suosittelen olemaan sinne yhteydessä.

Eli sulla on kaksi lasta. 2 v ja vauva. Ja tämä 4- on ilmeisesti miehesi ex- lapsi, jonka äiti on kuollut. Ja tämä pieni asuu teillä nykyään ja kaipaa kuolutta äitiään.

Ja nyt haluat päästä eroon tästä lapsesta koska on hankala sun mielestä. Ja pilaa teidän perhe-elämän.

Voi luoja. Mitäs miehes sanoo, haluaako sekin heivata ekan lapsensa pois. Tuskinpa jos on rakastava isä kaikille.

Sinä et ainakaan ole kypsä käsittelemään tuon 4-v tilannetta.

Jos lapsen isäkään ei ota vastuuta tai anna rakkautta niin,. Sijaiskoti on paras ratkaisu lapsen kannalta.

Parempi niin kuin kasvaa inhottavan ja sydämettömän lasta vihaavan äitipuolen kanssa.

Kyllä käy sääliksi pientä viatonta lasta&😕

Nelivuotiaalta on lähtenyt alta koko elämä, joutunut omasta tutusta kodista vieraaseen ja joutunut luopumaan äidistään. Totta hitossa 6kkn jälkeen ”vielä” oireilee ja varmasti pelkää uutta mullistusta! Nelivuotias tulee muistamaan surun koko loppuelämänsä. Antakaa pienen tulla viereen yöllä, riitoja pienempien kanssa tulee sitä enemmän mitä vähemmän saa aikuisilta ymmärrystä ja rakkautta.

En ymmärtänyt yhtään mitään tuosta aloituksesta saati otsikosta. Pitäisikö mennä lääkäriin?

Vierailija kirjoitti:

Ohan meillä lastensuojelu "tukena". Ihan täys nolla se apu. Hymistellään kerran kuussa kahvikupin äärellä miten hyvin menee, koska mies käskee niin. Miten mä voin sanoa että vihaan koko pentua välillä, kun kuulemma meiltä lähtis omatkin lapset sitten. Helvetin hienoa!!! Joo lapsen narkki äiti tappoi itsensä eli niin hienoa vastuun kantoa sieltä puolelta. 

Mä oon töikseni lastenhoitaja eikä ykskään kakara käyttäydy niin vammasesti kun tää ipana. Oon nimettömänä meistä tehny jo vaikka kuinka monta (ainaki 3 ) lasua, että esikoisen kans ei pärjätä, oireilee ja on vaikee mut ei niihin vittu oo mitenkää reagoitu. Kai mun on sit suoraan miehelle sanottava et jää sä ton vajukin kans ja mä lähden. Anteeksi raju kielenkäyttö mutta oon ihan POIKKI. Pennulle oon nätisti mutta vihaan sitä ja sitä miten se pilaa meidän elämän!!!!!

Moneltako niistä sun hoitolapsistasi on kuollut äiti?

Mitä jos sinä kuolisit, kuinka nopeasti sun lasten pitäisi toipua sinusta? Puoli vuottako piisaa vaan?

Kammottaa ajatella, että minunkin lastani on ehkä houtamassa kaltaisesi monsteri...

Kyllä lapsi sopeutuu, vaikka siihen menisikin karvan. Uudperhe on lapsellekin uusi asia ja aikansa menee speutumiseen.

Siis onko tämä lapsi aina asunut äitinsä kanssa? Minkä verran tavannut isäänsä?

Josko apnyt ihan eka hakisit apua itsellesi. Ja jos vaikka mies muuttaisi nelivuotiaan kanssa vaikka hetkeksi keskenään että osaatte te aikuiset paremmin katsoa, millä kokoonpanoilla jatkatte. Jos et tuon vertaa kanna vastuuta vaan jatkat nykyistä, olet halveksittava luuseri.

Kyse ei ole lapsen sopeutumisesta vaan uusäidin sopeutumattomuudesta. Lapsen pitäisi sulautua tapettiin, niin 'äiti' sopeutuisi.

Vierailija kirjoitti:

Ohan meillä lastensuojelu "tukena". Ihan täys nolla se apu. Hymistellään kerran kuussa kahvikupin äärellä miten hyvin menee, koska mies käskee niin. Miten mä voin sanoa että vihaan koko pentua välillä, kun kuulemma meiltä lähtis omatkin lapset sitten. Helvetin hienoa!!! Joo lapsen narkki äiti tappoi itsensä eli niin hienoa vastuun kantoa sieltä puolelta. 

Mä oon töikseni lastenhoitaja eikä ykskään kakara käyttäydy niin vammasesti kun tää ipana. Oon nimettömänä meistä tehny jo vaikka kuinka monta (ainaki 3 ) lasua, että esikoisen kans ei pärjätä, oireilee ja on vaikee mut ei niihin vittu oo mitenkää reagoitu. Kai mun on sit suoraan miehelle sanottava et jää sä ton vajukin kans ja mä lähden. Anteeksi raju kielenkäyttö mutta oon ihan POIKKI. Pennulle oon nätisti mutta vihaan sitä ja sitä miten se pilaa meidän elämän!!!!!

Miten se lastensuojelu voisi tilanteeseen puuttua, kun te hymistelette säilyttääksenne kulissit? Ja sinua he katsovat, lastenhoidon ammattilainen kun olet, kuitenkin vastuullisena ja osaavana ihmisenä. Karmea tilanne lasten kannalta.

Toivottavasti tämä on provo.

No minun mies on 42v. Hänen äiti kuoli kun oli n. 2,5v äitipuoli astui kuvioihin noin vuoden päästä ja  miehelläni on edelleen nähtävissä äidin kaipuu. Vaikka suhde äitipuoleen on ok.

Kukaan ei vaan voi astua toisen tilalle. Eikä tarvitsekkaan

Vierailija kirjoitti:

Ohan meillä lastensuojelu "tukena". Ihan täys nolla se apu. Hymistellään kerran kuussa kahvikupin äärellä miten hyvin menee, koska mies käskee niin. Miten mä voin sanoa että vihaan koko pentua välillä, kun kuulemma meiltä lähtis omatkin lapset sitten. Helvetin hienoa!!! Joo lapsen narkki äiti tappoi itsensä eli niin hienoa vastuun kantoa sieltä puolelta. 

Mä oon töikseni lastenhoitaja eikä ykskään kakara käyttäydy niin vammasesti kun tää ipana. Oon nimettömänä meistä tehny jo vaikka kuinka monta (ainaki 3 ) lasua, että esikoisen kans ei pärjätä, oireilee ja on vaikee mut ei niihin vittu oo mitenkää reagoitu. Kai mun on sit suoraan miehelle sanottava et jää sä ton vajukin kans ja mä lähden. Anteeksi raju kielenkäyttö mutta oon ihan POIKKI. Pennulle oon nätisti mutta vihaan sitä ja sitä miten se pilaa meidän elämän!!!!!

Ensinnäkin, tee ne lasut ihan omalla nimelläsi. Toiseksi, käyttäkää se lastensuojelun apu. Eivät ne voi auttaa jos ongelmista eivät tiedä. Ei tarvitse sanoa että vihaat lasta (enkä todellakaan halua uskoa että pohjimmiltasi vihaat), vaan kerro ennemmin miten tilanne vaikuttaa sinuun, teihin ja lapsiin. Millaisia ongelmia on ollut, miten jaksamisesi on loppu jne. Pyydä konkreettista apua ja konkreettisia tukitoimia.

Jos et kykene pyytämään apua tai ette riittävää apua saa, voit aina lähteä kuviosta jos et oikeasti jaksa.

En kyllä ymmärrä, miksi ette voi ihan rehellisesti puhua sosiaalityöntekijöille noista asioista, ja kysyä neuvoa. Jos lapsi vaikka tarvitsisi jotain terapiaa tms. Eihän keneltäkään lapsia oteta huostaan sen takia, että pyytää apua lapsille, huostaan otetaan kun jättää lapsensa ilman hoivaa ja apua. Tässä tapauksessa varsinkin, kun lapsen oma äiti on kuollut, eikä tiedä millaista elämä on siellä huumeäidin kanssa muutenkaan ollut, niin lapsi tarvitsisi ehdottomasti apua. Ja yökastelu ei ole mitenkään ihmeellistä ihan tavallisissa perheissäkään, sitä ruetaan hoitamaan viiden vuoden iässä.

Perheneuvolaan?

Ei ole hyväksyttävää, että iso tyttö kiusaa pienempiä sisaruksiaan, vaikka olisikin omaa äitiä ikävä. Perheneuvola tarjoaa kasvatuksellisen tuen lisäksi esimerkiksi terapiaa tälle isommalle tytölle.

Äitipuoli kiusaa nelivuotiasta. Nelivuotias kiusaa pienempiään. Onko siinä mitään ihmeteltävää paitsi vajukki ap:n mielestä?

Kun mun esikoispojan pikkuveli kuoli, poika meni ihan palasiksi. Hän oli 5v kun veli kuoli. Hän alkoi pissata ja kakata housuun, myös kun oltiin muualla kuin kotona mm. kaupassa ja neuvolassa. Hän vahingoitti itseään päivittäin, mm. löi päätään seinään. Hän taantui muutenkin paljon ja oli tosi aggressiivinen. Päiväkodissa hän kumma kyllä käyttäytyi kohtalaisesti mutta kotona oli ihan raivopää. Hän nukkui vieressä joka ikinen yö ja heräsi monta kertaa yössä. Ja nukkuu muuten vieressä edelleen nyt 5v myöhemmin. Pahinta oireilua kesti noin vuoden, sitten helpotti. Me saatiin kyllä apua niin, että tuli lähete lasten neurologille tai psykiatrille, en muista kumpi nimike oli mutta joka tapauksessa poika kävi vuoden terapeutin luona leikkimässä. Voisin kuvitella, että äiti on lapselle vähintään yhtä suuri menetys kuin pikkuveli joten en ollenkaan ihmettele noita oireita, päinvastoin kuulostaa tosi tutulta käytökseltä.