Toivoisin löytäväni naisen josta pitää huolta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tapasin mieheni, olin vahva, itsenäinen ja tunteeton Peppi Pitkätossu. En tarvinnut miehiä ja mies sai kuulla sen monta kertaa. Hän kuitenkin onnistui rikkomaan kovan suojakuoreni ja kuori hellästi esiin minun oikean persoonan - hellän, haavoittuvaisen, tunteellisen, tarvitsevan ja pelokkaan naisen, jota oli satutettu ja joka oli tottunut pärjäämään. Nyt mieheni on saanut minut puhkeamaan kukkaan ja rohkaisee joka päivä kurottelemaan kohti unelmia. Harva mies osaa tämän taidon.

Useimmilta miehiltä löytyy tuollainen taito, mutta miksi järkevä mies moiseen ryhtyisi, kun normaalejakin naisia on vielä olemassa?

Itse etsin ulkomaalaisen normaalin naisen, jonka ei tarvitse esittää yhtään mitään, eikä rakennella kuoria ympärilleen. Sellaista naista on helppo rakastaa.

Sinä rakastuit häneen tai etsit helpon tapauksen. Joskus sitä vaan rakastuuu johonkin ja on valmis kulkemaan ekstramailin hänen vuokseen. Ehkä sitä tapahtuu naisilla useammin kuin miehillä. 

Minusta on kuitenkin aika iljettävää heittää, ettei tuo aiempi kirjoittaja ole normaali. Hänen ongelmansahan on voinut syntyä aikanaan vaikka huonosta isäsuhteesta suomalaisen miehen lapsena tai huonossa suhteessa suomalaisen miehen kanssa. Aika harva ihan tyhjästä tuollaisia kuoria itselleen kasaa. 

Tietenkin rakastuin sen myötä mitä enemmän opin häntä tuntemaan. Olimme yhteyksissä n. vuoden verran ennen kuin tapasimme kasvotusten. En siis etsinyt helppoa tapausta, vaan oikean aidon ja naisellisen naisen. Aivan kaikkia Suomen naisia en testannut, mutta riittävän suuren otannan kyllä todetakseni, ettei tästä kulttuurista kovin helpolla löydä sellaista naista, jonka kanssa uskaltaisi alkaa perhettä perustamaan. Siksi päädyin katselemaan hyvässä maineessa olevia naisia ulkomailta.

Minun mielestä naisten ongelmat syntyvät lähes pääsääntoisesti huonoista kasvatusolosuhteista. Pelkästään naisen kasvattamasta lapsesta ei välttämättä tule oikealla tavalla miehiin suhtautuvaa, varsinkaan jos mammalla on ollut tapana raahata joku random baarisulhanen joka viikonloppu lapsen kotiin.

Millainen narsisti kuvittelee, että kovan ulkokuoren rakentaminen on normaalia ja syykin on jälleen kerran miehessä? Eikö naisissa muka ole itsessään ikinä mitään vikaa? :)

Musta saa tulla pitämään huolta -N25

Vierailija kirjoitti:

Musta saa tulla pitämään huolta -N25

Mitä annettavaa sinulla on  miehelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tapasin mieheni, olin vahva, itsenäinen ja tunteeton Peppi Pitkätossu. En tarvinnut miehiä ja mies sai kuulla sen monta kertaa. Hän kuitenkin onnistui rikkomaan kovan suojakuoreni ja kuori hellästi esiin minun oikean persoonan - hellän, haavoittuvaisen, tunteellisen, tarvitsevan ja pelokkaan naisen, jota oli satutettu ja joka oli tottunut pärjäämään. Nyt mieheni on saanut minut puhkeamaan kukkaan ja rohkaisee joka päivä kurottelemaan kohti unelmia. Harva mies osaa tämän taidon.

Useimmilta miehiltä löytyy tuollainen taito, mutta miksi järkevä mies moiseen ryhtyisi, kun normaalejakin naisia on vielä olemassa?

Itse etsin ulkomaalaisen normaalin naisen, jonka ei tarvitse esittää yhtään mitään, eikä rakennella kuoria ympärilleen. Sellaista naista on helppo rakastaa.

Sinä rakastuit häneen tai etsit helpon tapauksen. Joskus sitä vaan rakastuuu johonkin ja on valmis kulkemaan ekstramailin hänen vuokseen. Ehkä sitä tapahtuu naisilla useammin kuin miehillä. 

Minusta on kuitenkin aika iljettävää heittää, ettei tuo aiempi kirjoittaja ole normaali. Hänen ongelmansahan on voinut syntyä aikanaan vaikka huonosta isäsuhteesta suomalaisen miehen lapsena tai huonossa suhteessa suomalaisen miehen kanssa. Aika harva ihan tyhjästä tuollaisia kuoria itselleen kasaa. 

Tietenkin rakastuin sen myötä mitä enemmän opin häntä tuntemaan. Olimme yhteyksissä n. vuoden verran ennen kuin tapasimme kasvotusten. En siis etsinyt helppoa tapausta, vaan oikean aidon ja naisellisen naisen. Aivan kaikkia Suomen naisia en testannut, mutta riittävän suuren otannan kyllä todetakseni, ettei tästä kulttuurista kovin helpolla löydä sellaista naista, jonka kanssa uskaltaisi alkaa perhettä perustamaan. Siksi päädyin katselemaan hyvässä maineessa olevia naisia ulkomailta.

Minun mielestä naisten ongelmat syntyvät lähes pääsääntoisesti huonoista kasvatusolosuhteista. Pelkästään naisen kasvattamasta lapsesta ei välttämättä tule oikealla tavalla miehiin suhtautuvaa, varsinkaan jos mammalla on ollut tapana raahata joku random baarisulhanen joka viikonloppu lapsen kotiin.

Millainen narsisti kuvittelee, että kovan ulkokuoren rakentaminen on normaalia ja syykin on jälleen kerran miehessä? Eikö naisissa muka ole itsessään ikinä mitään vikaa? :)

Eikös näillä esimerkkisi naisilla ole keskimäärin suomalainen mies isänä? Miksi sitä ei mainita kuviossasi lainkaan? Miksi isä ei ole kasvattamassa lastaan, luomassa tälle ehjää itsetuntoa ja jakamassa arvopohjaansa sekä sparraamassa perhe-elämää ja uraa varten?

t. Päihteettömän ja keskiluokkaisen muuten "normaalin" perheen lapsi, jonka isä katosi erossa kuin tuhka tuuleen eikä ole sittemmin enää näkynyt (p.s. äiti ei ole tuonut kertaakaan esille yhtäkään miestä - pysyvää tai vaihtuvaa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vahva ja itsenäinen nykynainen tarvitse tai tunnu edes haluavan mieheltään hellyyttä, silittelyä, rohkaisevia/kauniita sanoja tai lohdutusta. Miksi olisin ihmisen kanssa jolle en ole tarpeellinen? Motivaatio pyöreä nolla.

Olenkin päättänyt pysyä sinkkuna niin kauan kunnes löydän herkän ja vastaanottavaisen naisen jota helliä ja josta pitää huolta. Ei kiinnosta antaa huomiota näille "vahvoille" naisille.

M35

Voi kun löytäisi miehen, joka kehuisi, tukisi, jonka kainaloon voi iltaisin käpertyä kun on mokannut töissä tai ei ole taaskaan osannut pitää puoliaan. Joku joka tuntuisi turvalliselta, johon voisi luottaa ettei hän halua loukata tai satuttaa. Rohkaisi kun itse ei usko omiin kykyihin.

Olen sellainen jota muut saa kohdella törkeästi, töksäytellä tökeröitä kommentteja päin naamaa, enkä osaa puolustaa itseä vaan otan kaiken vastaan, koitan laittaa vitsiksi asiat tai toisesta korvasta ulos.

Yleensä en edes tunnista kun minua kohdellaan huonosti, paitsi kun joku alkaakin puolustaa. Viimeksi yksi puoli tuttu nainen alkoi yhtä miestä läksyttää kuinka naisia kuuluu kohdella, ja kuinka hänestä tuntui pahalta minun puolestani. Minä olen vain niin tossukka, etten itse edes huomaa, osaa odottaa asiallista kohtelua, saati vaatia sitä tai puolustaa itseä jos minua kohdellaan huonosti.

En ole sanavalmis, kärkäs, temperamenttinen, räväkkä, kilpailuhenkinen enkä rohkea, pelkään mokaavani tai etten ole tarpeeksi hyvä. Olen alistuva, hiljainen hissukka, ahkera, vähään tyytyväinen, iloinen, herkkä (itken herkästi jos on joku koskettava nyyhky uutinen tai ohjelma.), helposti nauravainen, pidän niin hyvästä kuin huonostakin huumorista.

Olen positiivinen ja onnellinen vähään, yksin kaipaan juuri miestä rinnalle johon voi juuri henkisesti tukeutua. Minulla on työ ja selviän yksinkin, mutta tukea ja turvaa kaipaan.

Muutamat on ihmetelleet miten voin olla yksin. Vastaan yleensä että on helpompaa yksin kuin suhteessa. Oikeasti pelkään, että jään suhteessa jalkoihin, minut lytätään ja saan siipeeni kunnolla.

Edellisessä suhteessa, menetin iloni, olin vain ahdistunut ovimatto, muutin omaa persoonaani, varoin omia sanoja, varoin tekemästä mitään 'väärin' tai 'väärää'. Nyt kun olen taas iloinen ja onnellinen, en halua lytättäväksi, kun tiedän etten helposti tunnista sitä edes, enkä osaa pitää puoliani ja erityisesti tiedän että huonosta suhteesta voi olla vaikea erota ja vaarallistakin.

Kyllä moinen kunnon mies kelpaisi itsellekkin. Valitettavasti on tullut vastaan vain päinvastaisia miehiä, että itse pitää olla yksipuolisesti toista kehumassa, tukemassa, hänen mukaan mennä kainaloon ku tälle passoo, mutta nämä ei tunnu turvalliselta koska haluavat loukata ja satuttaa. Eivätkä halua rohkaista ettei tulis liian itsevarma.

Itsekkin olen tottunut siihen että muut töksäyttelee ja puhuu mitä sattuu päin naamaani. Itse yritän vain olla kommentoimatta tai välittämättä suurimmaksi osaksi ja toivon että sillätavalla tilanne menee nopeasti ohi. Minua ei kukaan oikeastaan puolusta mitenkään, vaan nauraa räkättää kun minulle kettuillaan minkä keretään ja katsotaan miten reakoin. Silti en tunne olevani tossukka vaan yritän välttää konfliktia koska tuntuu että muut haluavat että reakoisin heidän törkeyksiin jotenkin että pääsisi arvostelemaan minua lisää. Inhoan kilpailemista enkä voi sietää leuhkkaa pröystäilyä. Jotkut väittävät että saan kenet tahansa haluan, mutta ei tuo kyllä pietä ollenkaan paikkansa.  Kai he piettävät minua uhkana. Ennen olin iloinen, hymyilin paljon, sosiaalinen ja puhelias. Kun yritin tutustua muutamiin miehiin he lyttäsivät tuon kaiken alas ja Nyt olen sisäänpäinsuuntautunut, mietteliäs, välttelen seuaraa enkä halua puhua. Enkä varsinkaan halua tavata enää yhtään miestä.