Voiko hoitajan kanssa olla tekemisissä hoitokontaktin loputtua?

Psykiatristen hoitajien työtehtävä on olla mukavia potilaille ja päästä samalle aaltopituudelle potilaiden kanssa. Se on sellainen työtekniikka, vähän kuin työväline. Ei siinä olla täysin omalla persoonalla vaan tarkoitus on saada potilaan olo kivaksi ja luontevaksi. Ei potilaiden kanssa haluta tutustua jälkikäteenkään eikä varsinkaan ystävystyä. Ammattietiikka estää. Eikä kyllä kiinnostaisikaan yhtään, vaikka potilas vaikuttaisi kuinka mukavalta ihmiseltä. Potilas se on silti. Kerran potilas, aina potilas. Joku leikkaussalihoitaja saattaa ajatella erilailla, mutta psykiatriassa se on näin.

Vierailija kirjoitti:

Psykiatristen hoitajien työtehtävä on olla mukavia potilaille ja päästä samalle aaltopituudelle potilaiden kanssa. Se on sellainen työtekniikka, vähän kuin työväline. Ei siinä olla täysin omalla persoonalla vaan tarkoitus on saada potilaan olo kivaksi ja luontevaksi. Ei potilaiden kanssa haluta tutustua jälkikäteenkään eikä varsinkaan ystävystyä. Ammattietiikka estää. Eikä kyllä kiinnostaisikaan yhtään, vaikka potilas vaikuttaisi kuinka mukavalta ihmiseltä. Potilas se on silti. Kerran potilas, aina potilas. Joku leikkaussalihoitaja saattaa ajatella erilailla, mutta psykiatriassa se on näin.

Tätä voisi ajatella vähän kuin teatteriroolina. Sinulle siis huonossa kunnossa teeskennellään, että jotakuta kiinnostaa asiasi.  Tämän teeskentelyn oletetaan parantavan sinut. Oikeasti ei kiinnosta - yhtään. Se on työtekniikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatristen hoitajien työtehtävä on olla mukavia potilaille ja päästä samalle aaltopituudelle potilaiden kanssa. Se on sellainen työtekniikka, vähän kuin työväline. Ei siinä olla täysin omalla persoonalla vaan tarkoitus on saada potilaan olo kivaksi ja luontevaksi. Ei potilaiden kanssa haluta tutustua jälkikäteenkään eikä varsinkaan ystävystyä. Ammattietiikka estää. Eikä kyllä kiinnostaisikaan yhtään, vaikka potilas vaikuttaisi kuinka mukavalta ihmiseltä. Potilas se on silti. Kerran potilas, aina potilas. Joku leikkaussalihoitaja saattaa ajatella erilailla, mutta psykiatriassa se on näin.

Tätä voisi ajatella vähän kuin teatteriroolina. Sinulle siis huonossa kunnossa teeskennellään, että jotakuta kiinnostaa asiasi.  Tämän teeskentelyn oletetaan parantavan sinut. Oikeasti ei kiinnosta - yhtään. Se on työtekniikka.

No ei minua nyt rehellisesti sanoen NIIN paljon kiinnosta potilaiden ongelmat. Jossain määrin toki mutta ei ollenkaan samalla tavalla kuin ystävien ongelmat tai muiden läheisten tai minulle tärkeiden ihmisten. Hoitotyökin on vain työ siinä missä vaikka alkon kassa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä usko, että olet mikään hoitaja tai ainakaan psykiatrinen hoitaja. Mitä kivoja puolia ahdistuneilta ja narkkaripotilaista voi löytyä, että haluaisi oikein ystävystyä? Enkä jaksa mitenkään uskoa, että näitä ystävyyssuhteita potilaiden ja hoitajien välillä niin paljon olisi.

Sinä taas olet vuorenvarmasti (vähintään) psykiatrinen hoitaja, on nimittäin sellainen asenne mielenterveyspotilaita kohtaan. Onkos ne omat masennukset ja ahdistukset jo päässeet unohtumaan? ;)

Se hoitsu  on tavannut sua vain viran puolesta eikä  todellakaan halua että asiaskas häiritsee häntä siviilissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatristen hoitajien työtehtävä on olla mukavia potilaille ja päästä samalle aaltopituudelle potilaiden kanssa. Se on sellainen työtekniikka, vähän kuin työväline. Ei siinä olla täysin omalla persoonalla vaan tarkoitus on saada potilaan olo kivaksi ja luontevaksi. Ei potilaiden kanssa haluta tutustua jälkikäteenkään eikä varsinkaan ystävystyä. Ammattietiikka estää. Eikä kyllä kiinnostaisikaan yhtään, vaikka potilas vaikuttaisi kuinka mukavalta ihmiseltä. Potilas se on silti. Kerran potilas, aina potilas. Joku leikkaussalihoitaja saattaa ajatella erilailla, mutta psykiatriassa se on näin.

Tätä voisi ajatella vähän kuin teatteriroolina. Sinulle siis huonossa kunnossa teeskennellään, että jotakuta kiinnostaa asiasi.  Tämän teeskentelyn oletetaan parantavan sinut. Oikeasti ei kiinnosta - yhtään. Se on työtekniikka.

No ei minua nyt rehellisesti sanoen NIIN paljon kiinnosta potilaiden ongelmat. Jossain määrin toki mutta ei ollenkaan samalla tavalla kuin ystävien ongelmat tai muiden läheisten tai minulle tärkeiden ihmisten. Hoitotyökin on vain työ siinä missä vaikka alkon kassa.

Siksipä juuri: pelkkää teatteria. Onneksi mainitsit itse alkon kassan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä usko, että olet mikään hoitaja tai ainakaan psykiatrinen hoitaja. Mitä kivoja puolia ahdistuneilta ja narkkaripotilaista voi löytyä, että haluaisi oikein ystävystyä? Enkä jaksa mitenkään uskoa, että näitä ystävyyssuhteita potilaiden ja hoitajien välillä niin paljon olisi.

Kiitos tästä. Kuten hyvin tiedämme, me kaikki psyykepotilaat olemme ahdistuneita ja narkkeja. Tosin osa meistä akateemisia  - toisin kuin hoivaajamme ammattikoulusta.

Mielenterveys-ja paihdeyksiköt onkin siis nimetty aina väärin ja niitten kuulluisikin siis olla Mielenterveys-, Akateemis- ja Päihdeyksikköjä.

Harmittaako kun jäi koulut kesken? =) Luulen että sinullekin on rauhoittavat maistuneet, kun oli mieli maassa, kun ei ollut poikaystävää.

Poikaystäviä on varmasti riittänyt hyvin nuoresta pitäen. Amiksessakin erikoistutaan oman "kiinnostuksen" ja tämän myötä tietysti problematiikan mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä usko, että olet mikään hoitaja tai ainakaan psykiatrinen hoitaja. Mitä kivoja puolia ahdistuneilta ja narkkaripotilaista voi löytyä, että haluaisi oikein ystävystyä? Enkä jaksa mitenkään uskoa, että näitä ystävyyssuhteita potilaiden ja hoitajien välillä niin paljon olisi.

Kiitos tästä. Kuten hyvin tiedämme, me kaikki psyykepotilaat olemme ahdistuneita ja narkkeja. Tosin osa meistä akateemisia  - toisin kuin hoivaajamme ammattikoulusta.

Mielenterveys-ja paihdeyksiköt onkin siis nimetty aina väärin ja niitten kuulluisikin siis olla Mielenterveys-, Akateemis- ja Päihdeyksikköjä.

Harmittaako kun jäi koulut kesken? =) Luulen että sinullekin on rauhoittavat maistuneet, kun oli mieli maassa, kun ei ollut poikaystävää.

Poikaystäviä on varmasti riittänyt hyvin nuoresta pitäen. Amiksessakin erikoistutaan oman "kiinnostuksen" ja tämän myötä tietysti problematiikan mukaan.

Mutta problematiikan tuntemus jää valitettavan ohueksi. Ja lisäksi Problematiikkaan (onko muuten ainoa osaamasi sivistyssana?) syventyessä jostain syystä mukaan lähtee aivan kummallinen asenne mielenterveyspotilaita kohtaan, sekä suunnaton halua käyttää sosiaalista valtaa (muunlaista valtaa kun hoitajalla ei koskaan voi olla ellei opettele manipuloimaan lääkäreitä, mikä varmaan on täysin tavallista).

Ei.

En tiedä yhtään todellista lääkäri - potilas - ystävyyttä, joka olisi alkanut hoitokontaktista. Ei kuulu tapoihin.

Ois aika pelottavaa ja outoa olla vapaa- ajalla, hoitavan lääkärin tai muun tutun hoitohenkilön kanssa. Fuck no.

Auttaminen ei ole teatteria eikä ystävyyttä. Se on ystävällistä auttamista. Muistele hyvällä auttajaasi. Ystävät ovat toisia henkilöitä.

Cat kirjoitti:

Auttaminen ei ole teatteria eikä ystävyyttä. Se on ystävällistä auttamista. Muistele hyvällä auttajaasi. Ystävät ovat toisia henkilöitä.

Ei ole mitään syytä muistella auttajaa mitenkään. Hän on tehnyt työnsä - samalla kaavalla kuin kaikkien muidenkin asiakkaittensa kanssa. Saanut näytelmästä palkan. Tämän jälkeen voir unohtaa hänet ja tyhjät sanat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hoitosuhde loppuu, ammatillinen mielenkiinto loppuu ja tavissuhde on sallittu. Minusta sinun kannattaa jotenkin kysyä, muuten voi jäädä harmittamaan. Mitä menetät? Jos haluaa pitää yhteyttä, olette sielunsiskoja. Jos ei halua, et jää miettimään, miten olisi käynyt. Olen itse hoitaja ja joskus potilaat on superkivoja ja mietin jälkeenpäin, miten heille kävi myöhemmin elämässä. Anna palaa vain. Tiedän monia hoitoalan ammattilaisia, jotka on tutustunut ystävinä hoito suhteen loputtua. Huom ei sen aikana! Tiedän myös yhden parisuhteen, onnellisen, jossa on tutustutti alkuun hoitosuhteessa. Meillä on yksi elämä, kannattaa mennä tunteen mukana. Kokeilla ja vaikka ottaa takkiin. Käyttämättä jääneitä mahdollisuuksia katuu eniten.

Mä en kyllä usko, että olet mikään hoitaja tai ainakaan psykiatrinen hoitaja. Mitä kivoja puolia ahdistuneilta ja narkkaripotilaista voi löytyä, että haluaisi oikein ystävystyä? Enkä jaksa mitenkään uskoa, että näitä ystävyyssuhteita potilaiden ja hoitajien välillä niin paljon olisi.

Sinusta taas ei voisi kuvitella että olet hoitaja, ehkä et olekaan. Sen verran naurettava oli kommenttisi.

T.hoitaja

Tietysti potilaan elämä ja ongelmat kiinnostavat ammatillisessa mielessä ja työn puolesta. Parhaani teen auttaakseni ja pyrin luomaan mahdollisimman luontevan ja hyvän kontaktin potilaaseen. Siinä ei ole mitään teatteria vaan ihan aidosti välitän. Se ei kuitenkaan tarkoita että haluaisin pitää siviilielämässäni yhteyttä potilaisiin. On epäammatillista sekoittaa työ- ja siviilielämä. Jos tästä lipsuu polttaa itsensä lopulta varmuudella loppuun koska muodostuu liian voimakas tunneside potilaaseen jonka ongelmat alkavat sitten kuormittaa siviilissäkin. Potilaita on paljon ja jos yhtäkkiä huomaakin pitävänsä yhteyttä työn ulkopuolella vaikka parinkymmenen kanssa hämärtyy varmasti työelämän ja yksityiselämän rajat. Joten parempi pitää selkeästi rajoista kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä usko, että olet mikään hoitaja tai ainakaan psykiatrinen hoitaja. Mitä kivoja puolia ahdistuneilta ja narkkaripotilaista voi löytyä, että haluaisi oikein ystävystyä? Enkä jaksa mitenkään uskoa, että näitä ystävyyssuhteita potilaiden ja hoitajien välillä niin paljon olisi.

Sinä taas olet vuorenvarmasti (vähintään) psykiatrinen hoitaja, on nimittäin sellainen asenne mielenterveyspotilaita kohtaan. Onkos ne omat masennukset ja ahdistukset jo päässeet unohtumaan? ;)

Ei kun mä olen se ahdistunut mielenterveyspotilas. En näe mitään syytä siihen miksi normaali tasapainoinen sairaanhoitaja haluaisi minua vaivoiksi vapaa-aikanaan. Tosin mä olen päässyt jo pahimman yli ja siitä suuri kiitos sairaanhoitajalle joka jaksoi minua kuunnella ja keskustella kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä usko, että olet mikään hoitaja tai ainakaan psykiatrinen hoitaja. Mitä kivoja puolia ahdistuneilta ja narkkaripotilaista voi löytyä, että haluaisi oikein ystävystyä? Enkä jaksa mitenkään uskoa, että näitä ystävyyssuhteita potilaiden ja hoitajien välillä niin paljon olisi.

Sinä taas olet vuorenvarmasti (vähintään) psykiatrinen hoitaja, on nimittäin sellainen asenne mielenterveyspotilaita kohtaan. Onkos ne omat masennukset ja ahdistukset jo päässeet unohtumaan? ;)

Ei kun mä olen se ahdistunut mielenterveyspotilas. En näe mitään syytä siihen miksi normaali tasapainoinen sairaanhoitaja haluaisi minua vaivoiksi vapaa-aikanaan. Tosin mä olen päässyt jo pahimman yli ja siitä suuri kiitos sairaanhoitajalle joka jaksoi minua kuunnella ja keskustella kanssani.

Jaksoi? Sehän on sen _duuni_. Siitå maksetaan sille. Sen on pakko kuunnella. Ei mitään syytä alamaisuuteen ja ryömintään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä usko, että olet mikään hoitaja tai ainakaan psykiatrinen hoitaja. Mitä kivoja puolia ahdistuneilta ja narkkaripotilaista voi löytyä, että haluaisi oikein ystävystyä? Enkä jaksa mitenkään uskoa, että näitä ystävyyssuhteita potilaiden ja hoitajien välillä niin paljon olisi.

Kiitos tästä. Kuten hyvin tiedämme, me kaikki psyykepotilaat olemme ahdistuneita ja narkkeja. Tosin osa meistä akateemisia  - toisin kuin hoivaajamme ammattikoulusta.

Mielenterveys-ja paihdeyksiköt onkin siis nimetty aina väärin ja niitten kuulluisikin siis olla Mielenterveys-, Akateemis- ja Päihdeyksikköjä.

Harmittaako kun jäi koulut kesken? =) Luulen että sinullekin on rauhoittavat maistuneet, kun oli mieli maassa, kun ei ollut poikaystävää.

Poikaystäviä on varmasti riittänyt hyvin nuoresta pitäen. Amiksessakin erikoistutaan oman "kiinnostuksen" ja tämän myötä tietysti problematiikan mukaan.

En ole tuo ketä lainaat mutta sehän on selvä, että kyllähän hoitaja haluaa ehdottomasti tutusta asiakkaaseen vapaa-ajallaan jos kyseessä on kuitenkin ihan akateeminen hullu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä usko, että olet mikään hoitaja tai ainakaan psykiatrinen hoitaja. Mitä kivoja puolia ahdistuneilta ja narkkaripotilaista voi löytyä, että haluaisi oikein ystävystyä? Enkä jaksa mitenkään uskoa, että näitä ystävyyssuhteita potilaiden ja hoitajien välillä niin paljon olisi.

Kiitos tästä. Kuten hyvin tiedämme, me kaikki psyykepotilaat olemme ahdistuneita ja narkkeja. Tosin osa meistä akateemisia  - toisin kuin hoivaajamme ammattikoulusta.

Mielenterveys-ja paihdeyksiköt onkin siis nimetty aina väärin ja niitten kuulluisikin siis olla Mielenterveys-, Akateemis- ja Päihdeyksikköjä.

Harmittaako kun jäi koulut kesken? =) Luulen että sinullekin on rauhoittavat maistuneet, kun oli mieli maassa, kun ei ollut poikaystävää.

Poikaystäviä on varmasti riittänyt hyvin nuoresta pitäen. Amiksessakin erikoistutaan oman "kiinnostuksen" ja tämän myötä tietysti problematiikan mukaan.

En ole tuo ketä lainaat mutta sehän on selvä, että kyllähän hoitaja haluaa ehdottomasti tutusta asiakkaaseen vapaa-ajallaan jos kyseessä on kuitenkin ihan akateeminen hullu.

Hoitsu on aina hoitsu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä usko, että olet mikään hoitaja tai ainakaan psykiatrinen hoitaja. Mitä kivoja puolia ahdistuneilta ja narkkaripotilaista voi löytyä, että haluaisi oikein ystävystyä? Enkä jaksa mitenkään uskoa, että näitä ystävyyssuhteita potilaiden ja hoitajien välillä niin paljon olisi.

Sinä taas olet vuorenvarmasti (vähintään) psykiatrinen hoitaja, on nimittäin sellainen asenne mielenterveyspotilaita kohtaan. Onkos ne omat masennukset ja ahdistukset jo päässeet unohtumaan? ;)

Ei kun mä olen se ahdistunut mielenterveyspotilas. En näe mitään syytä siihen miksi normaali tasapainoinen sairaanhoitaja haluaisi minua vaivoiksi vapaa-aikanaan. Tosin mä olen päässyt jo pahimman yli ja siitä suuri kiitos sairaanhoitajalle joka jaksoi minua kuunnella ja keskustella kanssani.

Jaksoi? Sehän on sen _duuni_. Siitå maksetaan sille. Sen on pakko kuunnella. Ei mitään syytä alamaisuuteen ja ryömintään.

Ei muuten ole pakko kuunnella. Joskus hoitajatkin voivat lopettaa hoitosuhteen jos kemiat ei vaan toimi.