Muutettiin yhteen, nyt alkoivat riidat

AP:n viimeisen viestin jälkeen minustakin tuntuu pahalle. Alkuun luulin, että asiat kyllä järjestyvät, kun kumpikin joustaa ja oppii huomioimaan toista. Nyt tuntuu enempi siltä, että miehen asenne on ongelma. Ehkä mies kuvitteli, että hänen luokseen muuttaa uusi kämppis, joka ei vaikuta hänen elämäänsä ja hän saa toimia kaikessa kuten tähänkin saakka. Riidelkää ja keskustelkaa, jotta saatte asiat selviksi. Pahinta on, jos et kerro omia toiveitasi ja alistut kaikessa miehen tahtoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisessä kodissa vieraiden tulosta kysytään toisen mielipidettä.

Jos toinen sanoo ei, niin silloin vieraita ei tule. So simple.

Jos kotieläin häiritseen jommankumman nukkumista, niin siihen haetaan yhdessä ratkaisua niin kauan kunnes toimiva löydetään. Vihonviimeinen keino on kotieläimestä luopuminen, ellei muuta ratkaisua nukkumiseen, allergiaan tai muuhun häiriöön löydy.

Jos mies pitää kavereitaan tai kissaansa arvokkaampana kuin sinua, olisi hyvä tehdä asioista oikeat johtopäätökset, pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja etsiä kumppani joka pitää sinua elämässään numero ykkösenä.

Jääköön mies seurustelemaan ystäviensä kanssa, rapsuttelemaan kissaansa ja muniaan.

Ei se toinen voi joka kerta sanoa ei. Eikä toinen voi oikein tuohonkaan asemaan laittaa, että se on joko minä tai lemmikki/kaverit.

Ei kai tarkoituksena olekaan joka kerta sanoa ei. Mutta jos on joskus tarve olla rauhassa omassa kodissaan, toisen osapuolen on tätä rauhan tarvetta kunnioitettava.

Yhdessä asuessa on aivan hyväksyttävää olettaa, että siellä kodissa saa nukkua rauhassa. Ellei toinen tällaista perustavaa laatua olevaa seikkaa ymmärrä, olisi ehkä parasta pysyä sinkkuna.

En oikein ymmärrä näkökantaa, että avo/aviopuolison pitää vain sietää eläimestä aiheutuneita haittoja mukisematta?

Voihan tuostakin tehdä jonkinlaisen valtataistelun ja ottaa itselleen sitten jonkun muun eläimen.

Jos ei saa nukuttua puolison kissan vuoksi, niin voisi itselleen ottaa lemmikiksi haisunäädän ja ihmetellä silmät hämmästyksestä ymmyrkäisenä, miksi sinä rakkaani et viihdy enää kodissamme niin hyvin.

Jos toista ihmistä ihan oikeasti rakastaa, niin ei ala pelleilemään toisen mielenterveydellä ja pakota toista valvomaan öitään kissan yöllisten leikkien vuoksi.

Olisihan tuollainen käytös aivan sairasta.

Ap:han on jo kovaa vauhtia tekemässä tästä valtataistelun eli joko kissa tai hän. Kissa tulee voittamaan tämän taistelun.

Jos minä en pystyisi nukkumaan omassa kodissani, vaikkapa sitten kissan yöllisen metelöinnin vuoksi, eikä puolisoni välittäisi asiasta, päätyisin eroon pikaisella aikataululla.

Ei olisi kissan omistajalla tarvetta miettiä kumpi hänen elämässään on arvokkaampi, ihminen vai lemmikki.

Jos soku valitsee lemmikin ihmissuhteen tilalla, niin eihän tuossa hommassa alunalkaenkaan ole ollut yhtään rakkautta mukana. Ehkä korkeintaan hetkellistä ihastumista.

Ap: tapaukseen nyt tarkemmin kantaa ottamatta (muuta kuin että mies on itsekeskeinen eikä ap ole kohtuuton):

Yksi asia vaatii kuitenkin tarkennusta. Kun ihminen päättää ottaa eläimen lemmikikseen, niin hän sitoutuu isoon vastuuseen ja siitä tulee huolehtia joka tilanteessa. Vastuu on mielestäni niin suuri, että omistajan tulee asettaa lemmikki itsensä edelle monessa hankalassa tilanteessa. Koska eläin on vain ja ainoastaan hänen armoillaan. Jos näin pystyy tekemään, niin silloin voi hankkia eläimen. Eläin saattaa vaikeuttaa ja rajoittaa omaa elämää joskus suurestikin.

Eli eläimestä luopuminen ei ole vaihtoehto. Kuin erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa ja sitten tarkoin harkiten hyvään kotiin. Lemmikkejä heitellään sinne ja tänne aivan liian heppoisin perustein. Periaattessa siis sitä, että on sitoutunut huolehtimaan lemmikistään sen eliniän, ei voi suoraan rinnastaa rakkauteen jotakin ihmistä kohtaan. Eli tiivistetysti: Lemmikinomistaja sekä rakastaa lemmikkiään että on suuressa vastuussa tästä vs. Lemmikinomistaja rakastaa seurustelukumppaniaan, joka on vastuussa itsestään. (Tämä nyt ei suoraan liity nyt ap:n tapaukseen, mutta tuohon ylläolevaan keskusteluun kyllä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisessä kodissa vieraiden tulosta kysytään toisen mielipidettä.

Jos toinen sanoo ei, niin silloin vieraita ei tule. So simple.

Jos kotieläin häiritseen jommankumman nukkumista, niin siihen haetaan yhdessä ratkaisua niin kauan kunnes toimiva löydetään. Vihonviimeinen keino on kotieläimestä luopuminen, ellei muuta ratkaisua nukkumiseen, allergiaan tai muuhun häiriöön löydy.

Jos mies pitää kavereitaan tai kissaansa arvokkaampana kuin sinua, olisi hyvä tehdä asioista oikeat johtopäätökset, pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja etsiä kumppani joka pitää sinua elämässään numero ykkösenä.

Jääköön mies seurustelemaan ystäviensä kanssa, rapsuttelemaan kissaansa ja muniaan.

Ei se toinen voi joka kerta sanoa ei. Eikä toinen voi oikein tuohonkaan asemaan laittaa, että se on joko minä tai lemmikki/kaverit.

Ei kai tarkoituksena olekaan joka kerta sanoa ei. Mutta jos on joskus tarve olla rauhassa omassa kodissaan, toisen osapuolen on tätä rauhan tarvetta kunnioitettava.

Yhdessä asuessa on aivan hyväksyttävää olettaa, että siellä kodissa saa nukkua rauhassa. Ellei toinen tällaista perustavaa laatua olevaa seikkaa ymmärrä, olisi ehkä parasta pysyä sinkkuna.

En oikein ymmärrä näkökantaa, että avo/aviopuolison pitää vain sietää eläimestä aiheutuneita haittoja mukisematta?

Voihan tuostakin tehdä jonkinlaisen valtataistelun ja ottaa itselleen sitten jonkun muun eläimen.

Jos ei saa nukuttua puolison kissan vuoksi, niin voisi itselleen ottaa lemmikiksi haisunäädän ja ihmetellä silmät hämmästyksestä ymmyrkäisenä, miksi sinä rakkaani et viihdy enää kodissamme niin hyvin.

Jos toista ihmistä ihan oikeasti rakastaa, niin ei ala pelleilemään toisen mielenterveydellä ja pakota toista valvomaan öitään kissan yöllisten leikkien vuoksi.

Olisihan tuollainen käytös aivan sairasta.

Ap:han on jo kovaa vauhtia tekemässä tästä valtataistelun eli joko kissa tai hän. Kissa tulee voittamaan tämän taistelun.

Jos minä en pystyisi nukkumaan omassa kodissani, vaikkapa sitten kissan yöllisen metelöinnin vuoksi, eikä puolisoni välittäisi asiasta, päätyisin eroon pikaisella aikataululla.

Ei olisi kissan omistajalla tarvetta miettiä kumpi hänen elämässään on arvokkaampi, ihminen vai lemmikki.

Jos soku valitsee lemmikin ihmissuhteen tilalla, niin eihän tuossa hommassa alunalkaenkaan ole ollut yhtään rakkautta mukana. Ehkä korkeintaan hetkellistä ihastumista.

Ap: tapaukseen nyt tarkemmin kantaa ottamatta (muuta kuin että mies on itsekeskeinen eikä ap ole kohtuuton):

Yksi asia vaatii kuitenkin tarkennusta. Kun ihminen päättää ottaa eläimen lemmikikseen, niin hän sitoutuu isoon vastuuseen ja siitä tulee huolehtia joka tilanteessa. Vastuu on mielestäni niin suuri, että omistajan tulee asettaa lemmikki itsensä edelle monessa hankalassa tilanteessa. Koska eläin on vain ja ainoastaan hänen armoillaan. Jos näin pystyy tekemään, niin silloin voi hankkia eläimen. Eläin saattaa vaikeuttaa ja rajoittaa omaa elämää joskus suurestikin.

Eli eläimestä luopuminen ei ole vaihtoehto. Kuin erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa ja sitten tarkoin harkiten hyvään kotiin. Lemmikkejä heitellään sinne ja tänne aivan liian heppoisin perustein. Periaattessa siis sitä, että on sitoutunut huolehtimaan lemmikistään sen eliniän, ei voi suoraan rinnastaa rakkauteen jotakin ihmistä kohtaan. Eli tiivistetysti: Lemmikinomistaja sekä rakastaa lemmikkiään että on suuressa vastuussa tästä vs. Lemmikinomistaja rakastaa seurustelukumppaniaan, joka on vastuussa itsestään. (Tämä nyt ei suoraan liity nyt ap:n tapaukseen, mutta tuohon ylläolevaan keskusteluun kyllä.)

Kissan ihan oikeasti voi opettaa pois häiriökäyttäytymisestä.

Toivottavasti pian myös Suomessa jokin kanava alkaa näyttää (vai onko jo näyttänyt ja nyt voisi ottaa uusinnat) Jackson Galaxyn mainioita ohjelmia. Erityisesti My Cat from Hell on mitä parhainta edutainmenttiä kissarakkaille.

Kyllä minäkin tein koirastani johtuvalle ongelmalle jotain hyvin yksinkertaista: suljin makuuhuoneen oven. Koirallani (ent. katukoira) on liian pitkäksi kasvaneet kynnet, joten parketista kuuluva meteli aamuisin on kieltämättä piinava. Ottaisin koirani normaalisti sänkyyn asti, mutta nyt suljen sen jopa huoneen ulkopuolelle. Ne on niitä kompromisseja.

Suhteenne ei sen sijaan kuulosta kovin balanssissa olevalta, jos miehesi tiuskii tuollaisista asioista. Voisiko sinun käytöksessäsi olla jotain, tai yksinkertaisesti miehen osalta stressiä uuden asuinkumppanin vuoksi eli sopeutumisen suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on kahden kauppa, jossa pelkän yhden osapuolen syyttelyn sijaan tulisikin aina miettiä olisikohan kummassakin vikaa.

Sinunkin pitää sopeutua, et voi vain seistä piiska kourassa miehen selän takana vaatimassa paljon tekemättä itse mitään.

Kuulostaa kyllä että ap sopeutuu enemmän. Kissa yöksi eri huoneeseen virikelelun kanssa. Ja yhteiseen kotiin kaverit kun molemmille sopii.

Hassuja kaavamaisuuksia kissan suhteen monella. Juu, kissan ei pidä olla heittopussi jne, mutta totta kai kissa reagoi uuteen asukkaaseen, vaikka tuntisi tämän jo. Alkaa hakea huomiota jne.

Vastaavasti mieskin taitaa reagoida tulokkaaseen, vaikka luuleekin tämän jo tuntevansa. Ei kuitenkaan tajua mies lainkaan, että jos hän alkeellisesti puolustaa joka neliösenttiään tulokasta vastaan, tilanteesta ei voi seurata mitään hyvää. Hän ei ehkä ole niin hallintapakkoinen olento luonnostaan kuin miltä vaikuttaa, mutta arkkitehtuuri tekee tepposet. Jos mies pelkää kaikenlaista luovuttamista pitäen sitä toisen ylivaltapyrkimyksenä, niin silloin hänen itsensä ei ole mahdollista säilyttää omaa valtaansa muuten kuin ylivaltiaana.

Kissa vielä saattaisikin muutamassa yössä rauhoittua ennalleen ja rentoutua ja lopettaa superpyörityksen, mutta mies tekee yhteiselämästä mahdotonta ihan itse ilman kissan apuakin. Jos siis provo-ap ei sattumoisin halua alistua osaansa äänettömänä yhtiönaisena tästä ikuisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annan ilmaisen vinkin kaikille jotka aikovat muuttaa yhteen. Älkää muuttako. Pysykää yhdessä mutta asukaa omillanne. Kalliimpaa joo, mutta saatte elää juuri niin kuin itse haluatte. Tai sopikaa kuviot huolella ennen muuttoa. Itse olen asunut kahden naisen kanssa elämäni aikana ja vuosia. Kumpikaan ei oppinut pitämään asuntoa siistinä, korjaamaan omia astioita pöydästä jne. Tietyt perusjutut joko osaa tai ei osaa.Ei tarvi riidellä joka päivä turhasta kun kummallakin on oma koti.

Hmm... :P

Korjaan, kumpikaan ei osannut pitää asuntoa siistinä omalta osaltaan :) Kuuluu molemmille.

Ap saa makkarin, mies ja kissa olkkarin. Kylppäri ja keittiö ovat ei kenenkään maata. Jos tulee ero niin tulkoon. Ei kai kukaan häiritse kissaakaan jos se nukkuu? Miksi ap:lla olisi huonommat oikeudet kuin kissalla, kissa ei ilmeisesti osallistu vuokraan.

Univelassa et pysty ratkomaan ongelmia. Jos tarvitset unta, että voit ratkoa ongelman niin joko sulkeudut makkariin ja rauhoitat sen kokonaan itsellesi tai menet viikonlopuksi hotelliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisessä kodissa vieraiden tulosta kysytään toisen mielipidettä.

Jos toinen sanoo ei, niin silloin vieraita ei tule. So simple.

Jos kotieläin häiritseen jommankumman nukkumista, niin siihen haetaan yhdessä ratkaisua niin kauan kunnes toimiva löydetään. Vihonviimeinen keino on kotieläimestä luopuminen, ellei muuta ratkaisua nukkumiseen, allergiaan tai muuhun häiriöön löydy.

Jos mies pitää kavereitaan tai kissaansa arvokkaampana kuin sinua, olisi hyvä tehdä asioista oikeat johtopäätökset, pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja etsiä kumppani joka pitää sinua elämässään numero ykkösenä.

Jääköön mies seurustelemaan ystäviensä kanssa, rapsuttelemaan kissaansa ja muniaan.

Ei se toinen voi joka kerta sanoa ei. Eikä toinen voi oikein tuohonkaan asemaan laittaa, että se on joko minä tai lemmikki/kaverit.

Ei kai tarkoituksena olekaan joka kerta sanoa ei. Mutta jos on joskus tarve olla rauhassa omassa kodissaan, toisen osapuolen on tätä rauhan tarvetta kunnioitettava.

Yhdessä asuessa on aivan hyväksyttävää olettaa, että siellä kodissa saa nukkua rauhassa. Ellei toinen tällaista perustavaa laatua olevaa seikkaa ymmärrä, olisi ehkä parasta pysyä sinkkuna.

En oikein ymmärrä näkökantaa, että avo/aviopuolison pitää vain sietää eläimestä aiheutuneita haittoja mukisematta?

Voihan tuostakin tehdä jonkinlaisen valtataistelun ja ottaa itselleen sitten jonkun muun eläimen.

Jos ei saa nukuttua puolison kissan vuoksi, niin voisi itselleen ottaa lemmikiksi haisunäädän ja ihmetellä silmät hämmästyksestä ymmyrkäisenä, miksi sinä rakkaani et viihdy enää kodissamme niin hyvin.

Jos toista ihmistä ihan oikeasti rakastaa, niin ei ala pelleilemään toisen mielenterveydellä ja pakota toista valvomaan öitään kissan yöllisten leikkien vuoksi.

Olisihan tuollainen käytös aivan sairasta.

Ap:han on jo kovaa vauhtia tekemässä tästä valtataistelun eli joko kissa tai hän. Kissa tulee voittamaan tämän taistelun.

Jos minä en pystyisi nukkumaan omassa kodissani, vaikkapa sitten kissan yöllisen metelöinnin vuoksi, eikä puolisoni välittäisi asiasta, päätyisin eroon pikaisella aikataululla.

Ei olisi kissan omistajalla tarvetta miettiä kumpi hänen elämässään on arvokkaampi, ihminen vai lemmikki.

Jos soku valitsee lemmikin ihmissuhteen tilalla, niin eihän tuossa hommassa alunalkaenkaan ole ollut yhtään rakkautta mukana. Ehkä korkeintaan hetkellistä ihastumista.

Ap: tapaukseen nyt tarkemmin kantaa ottamatta (muuta kuin että mies on itsekeskeinen eikä ap ole kohtuuton):

Yksi asia vaatii kuitenkin tarkennusta. Kun ihminen päättää ottaa eläimen lemmikikseen, niin hän sitoutuu isoon vastuuseen ja siitä tulee huolehtia joka tilanteessa. Vastuu on mielestäni niin suuri, että omistajan tulee asettaa lemmikki itsensä edelle monessa hankalassa tilanteessa. Koska eläin on vain ja ainoastaan hänen armoillaan. Jos näin pystyy tekemään, niin silloin voi hankkia eläimen. Eläin saattaa vaikeuttaa ja rajoittaa omaa elämää joskus suurestikin.

Eli eläimestä luopuminen ei ole vaihtoehto. Kuin erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa ja sitten tarkoin harkiten hyvään kotiin. Lemmikkejä heitellään sinne ja tänne aivan liian heppoisin perustein. Periaattessa siis sitä, että on sitoutunut huolehtimaan lemmikistään sen eliniän, ei voi suoraan rinnastaa rakkauteen jotakin ihmistä kohtaan. Eli tiivistetysti: Lemmikinomistaja sekä rakastaa lemmikkiään että on suuressa vastuussa tästä vs. Lemmikinomistaja rakastaa seurustelukumppaniaan, joka on vastuussa itsestään. (Tämä nyt ei suoraan liity nyt ap:n tapaukseen, mutta tuohon ylläolevaan keskusteluun kyllä.)

Kissan ihan oikeasti voi opettaa pois häiriökäyttäytymisestä.

Toivottavasti pian myös Suomessa jokin kanava alkaa näyttää (vai onko jo näyttänyt ja nyt voisi ottaa uusinnat) Jackson Galaxyn mainioita ohjelmia. Erityisesti My Cat from Hell on mitä parhainta edutainmenttiä kissarakkaille.

Joo uskon kanssa että lemmikin häiriökäyttäytymisen voi saada korjattua. Ap:n tapauksessa miehen pitäisi ottaa nykytilanne vakavasti, lopettaa typerä aggressiivinen kiukuttelu (jokin puolustuskeino?) ja alkaa suunnitella ratkaisujakeinoja kissan öiseen häirintään. Monet ongelmat on ratkaistavissa, vaatii vain jonkin verran työtä asioiden eteen ..sekä välittämistä, tiedä sitten onko ap:n miehestä siihen...

Tuo mun hieman ohis kirjoitus olikin aiheesta, ettei mun mielestä pidä laittaa vastakkain: lemmikki vs. rakkaus seurustelukumppaniin.

Miehen on syytä tajuta, että parisuhteessa tehdään kompromisseja. Jos hän on jo kolmekymppinen, en valitettavasti usko, että "koulutus" on helppoa.

Yöunet ovat sellainen asia, että siitä ei pidä lähteä tinkimään. Unettomuus voi johtaa diabetekseen, verenkiertohäiriöihin, sydänkohtaukseen tai psykoosiin.

Katti pihalle makkarista tai lähde asunnosta. Jos vuokranantaja ei ole ymmärtäväinen, hae lähestymiskieltoa, jolloin saat ainakin miehen pihalle siitä kämpästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut useampia kissoja, tällä hetkellä on kaksi kissaa. Niitä ei voi kouluttaa koirien tavoin olemaan yöllä häiritsemättä. Meidän 16 vuotiaat kissat tulevat edelleen kaapimaan ja maukumaan oven taakse ja pomppimaan päälle sängyssä, jos ne jättää vapaasti huoneistoon seilaamaan. Siksipä laitankin kissat usein yöksi takkahuone-sauna-osastolle, jotta saisimme nukkua ehjät yöunet. Pienissä tiloissa tämä ei ole mahdollista, koska pieneen vessaan telkeäminen on eläinrääkkäystä.

Aloittajalle vinkkaan, että tuo kissojen herättely on hyvää harjoittelua vauva-aikaa varten.

Toki miehen pitäisi huomioida myös se, jos ap haluaa olla kotonaan rauhassa, ilman jatkuvaa vierasvirtaa, siitäkin huolimatta, ettei aloittajan tarvitse seurustella miehen kavereiden kanssa. Omassa kodissaa pitää saada olla rauhassa. Menkööt mies välillä kaveriensa luokse ja opetelkoot olemaan myös oman perheensä luona.

Mulla kissat saavat olla vapaasti missä lystää myös öisin eivätkä ole koskaan maukuneet tai kaapineet kun tarvetta sellaiseen ei ole. SUljettu ovi kyllä saisi nämäkin määkimään kuin lehmälauman.

Meillä määkitään ja pompitaan päällä pitkin yötä. Kakkahädästä varsinkin pitää ilmoittaa kuuluvasti jo viisi minuuttia ennen niin, että koko talo herää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti nyt! Naisena mua hävettää ja veetuttaa tämä palstan miesviha!

Vastaukset riippuvat täysin siitä onko ap. nainen vai mies!

Jos tässäkin tapauksessa ap. olisi mies, olisi vastaukset suurimmalta osaltaan ’kyllä sun avokki saa kutsua vieraita silloin kuin tykkää ja kissa saa kotonaan tehdä mitä haluaa.’

Mutta kun ap. onkin nainen niin mies on väärässä, vieraista täytyy sopia tai ainakin tehdä kompromisseja. Kissa ei saa häiritä unta, ovi vaan kiinni miehen tahdosta huolimatta.

Koittakaas naiset nyt jo päästää irti katkeruudestanne ja miesvihastanne niin kas, elämänne onkin paljon helpompaa.

Terveisin N 36

Kuinka tästäkin asiasta pystyy tekemään mies/nais asian?

Tässäpä mies kertoo, ettei toista saa kiusata missään tilanteessa, olkoonpa kissan omistajana kumpi tahansa, mies tai nainen.

Yhteiselon kannalta on myös tärkeää kunnioittaa perheessä tasa-arvoista käyttäytymismallia vieraiden kutsumisessa.

Ei tulisi mieleenikään kutsua vierailulle ihmistä, jota vaimoni ei haluaisi tavata, enkä myöskään kutsuisi ketään sellaiseen aikaan kun vaimoni tarvitsee lepoa, syystä tai toisesta.

Sama toimii vastavuoroisesti. Jos olen väsynyt, sairas ym. vaimoni ei tietenkään kutsu ketään meille kylään.

Kummallista elleivät tällaiset alkeelliset itsestään selvät käytöstavat ole ihmisillä käytössä parisuhteissaan.

Miksi ihmiset ovat yhdessä jos heille lemmikkien hyvinvointi on tärkeämpää kuin puolison hyvinvointi. En pysty parhaalla kyvyllänikään ymmärtämään ihmisiä jotka eivät anna puolisonsa levätä silloin kun hänellä on siihen tarve.

Muusta kirjoituksesta samaa täysin samaa mieltä, mutta ei sen kissan vointi siitä huononisi, vaikka sen opettaisikin pahoista tavoista eroon.

Vierailija kirjoitti:

Koti on rauhoittumisen ja levon paikka. Jos mies haluaa viettää kavereidensa kanssa aikaa, hän voi mennä viettämään sitä aikaa heidän kanssaan jonnekin muualle, ja tulevat vaikka sitten myöhemmin paikalle. Tässä asiassa sen enemmän rauhoittumista ja omaa rauhaa vaativan sana painaa enemmän.

Henkeen ja vereen kissaihmisenä olen sitä mieltä, että myös kissat opetetaan tavoille. Vinkkejä kissan yöriehumisen hillitsemiseen löytyy netistä.

Ihmeellistä, järkevä kissaihminen. On vähän yliedustettuina nämä vähemmän järkevät nykyisin.

Voisiko ap selittää sen, miten asunnossa voi muka olla vuoden asumispakko, kun mies on jo asunut siinä vuosikausia? Tuo väite vie uskottavuuden koko jutulta.

Olisi miehesti kyllä voinut hieman joustaa. Kyllä se nyt pitäisi ymmärtää että jotkut ihmiset tarvitsevat hetken omaa rauhaa töistä päästyään että jaksaa taas olla sosiaalinen. 

Ja tuosta kissa-asiasta. Meilläkin on kissa, ja silläkin oli tapana mellestää makuuhuoneessa öisin, ja itse herkkäunisena en jaksanut sitä. Aloimme sitten pitämään makuuhuoneen ovea 24/7 kiinni, niin että kissa tottuu ettei sillä ole sinne asiaa. Jos meinaa se joskus pääsee johonkin paikkaan, ja yhtäkkiä siltä evätäänkin pääsy, niin ihan varmasti tulee raapimaan ovea. Helpompaa on kerralla pistää totaalikielto makuuhuoneeseen. Raapii alussa ihan vimmatusti sitä ovea, mutta kun pysyy tiukkana eikä päästä sitä sinne, niin sen kyllä pitäisi tottua siihen. Kannattaa ainakin kokeilla, jos teillä on makuuhuone erikseen ja saa oven kiinni. 

Kuuluu se riitely muuallekkin, kun muiden miesten asioissa yritetään tonkia. Mitäs luu juokset miehen perässä kun kommunikointi ontuu noin pahasti, sattuuko?

Lasta ja alapäätä tyrkytetään siinä ohessa.

Asemanaukion pakkasessa itkiessä "vaippoihinsa" kannattaa hankkia jääpalakehiikko niin voi nekin tiristää; kuplivasta juomasta tulee parempaa.

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei.

Yhteen muuttaminen tuo aina jonkinlaisen haasteen parille. Miten sovittaa aikaisemmat elämät yhdeksi kokonaisuudeks? Harvoin se sujuu kitkatta. Varmasti teidänkin tilanteessanne osa tuosta kitkasta on normaalia, mutta silti se edellyttää asioista puhumista ja yhteisten sopimusten ja toimintamallien luomista niin, että entinen miehen koti on myös aidosti nyt teidän yhteisenne.

Esille tuomasi asiat ovat sellaisia, että pohdin, miten ne tulivat esiin jo seurusteluaikana ennen muuttamistanne yhteen? Oletan, että olet ollut yötä miehesi luona jo aikaisemmin? Miten kissa-asia silloin hoidettiin? Entä miehen kaveriensa tapailu aikaisemmin?  Jos nämä seikat ovat jo olleet tiedossasi ja kokemusperäisiä, silloinhan olet yhteen muuttaessasi ilmeisesti ajatellut sietäväsi tilannetta? Vai onko asia jotenkin täysin muuttunut, esim kissan kulkemisten suhteen?

Suosittelen mahdollisimman rauhallista ja rakentavaa keskustelua siitä, miten koette yhteen muuttamisen, mitä tarpeita ja ajatuksia kummallakin on, miten ongelmat hoidetaan, miten kummankin näkemykset tulevat huomioiduksi ja minkälaiset ratkaisut ovat riittävän hyviä molempien kannalta. Keskustelun tärkein taito on kuuntelu. Ja itsensä ilmaiseminen minä-viestisesti, ei siis toista osapuolta tulkiten ja hänen puolestaan tietäen, vaan omien ajatustensa ilmaisu ja niistä vastuun otto.

Jos yhteiset pelisäännöt löytyvät, toivotan teille onnen- ja lemmentäyteistä elämää. Kuitenkin lemmen lisäksi myös järki on välttämätöntä. Jos yhteiselämästä ei yritystenkään jälkeen mitään muuta tule kuin riitaa ja kahnausta, silloin täytyy pohtia asiaa uudelleen.

 

Kuten tästä huomaat, on parisuhteita joissa olet töissä myös kotonasi. Kehityskeskustelut ja kaikki.

Sitten on parisuhteita joissa asiat vain toimivat.

En jaksa lukea kaikkia viestejä mutta ap ehdottaisin että nukkuisit jossain toisessa huoneessa kuin missä kissa pyytää ulos. Vaikka sitten olohuoneessa. Voihan olla, että se ei ole kissan "riehumisreviiriä" yöllä.

Itse olen kissaihminen mutta en anna kissojeni pilata yöuniani. Pistän makkarin oven kiinni niin kissa ei sinne pääse, vaikka kuinka raapis ovea. Ei se mihinkään suruun siinä kuole ja kaikki kissat mitä on ikinä ollu mulla niin ovat kyllä oppineetkin että yöllä nukutaan. Toki joskus ovat riehuneet ja mourunneet mutta se ei häiritse yöuniani, koska eivät tosissaan päälleni pääse hyppimään kiinni olevan oven takia.

Miehesi kohdalla ymmärrän että voi tehdä kipeää kieltää kissaa pääsemästä huoneeseen ja ulos ovesta, kun kissa on jo tuohon rutiiniin tottunut. Olis pitäny pennusta saakka totuttaa siihen että yöllä ei ulos pääse, nyt se on hankalaa. Jos miehes kestää yöheräilyä ja sä et, niin sitten kaikista järkevintä on nukkua eri huoneissa.

Kissa on vielä hankalampi kuin lapset, lapset ymmärtää puhetta ja ei ole niin itsepäisiä kuin kissat. Kyllä mulle kissa on perheenjäsen ja en todellakaa muuttais yhteen ihmisen kanssa joka on sitä mieltä että kissasta pitää päästä eroon (tämä ei ole ap:lle vaan ihan yleisesti totean vaan).

Minäkään en jaksa lukea aikuislasten kirjoituksia joissa käsitellään niinkin tärkeää asiaa kuin kissan oikeus asuntoon tms. Asia on erittäin yksinkertainen. Joko kissa hävitetään/se opetetaan olemaan kunnolla öisin tai sinä lähdet. Kissa on tälle mieslapselle näköjään sinua tärkeämpi.

Itse en asuisi hetkeäkään naisen kanssa jonka eläimen hyvinvointi menisi minun edelle. En ymmärrä miten joku siihen edes pystyy.

Huh mitä kommentteja, naisen pitää kärsiä huonoista yöunista koska kyllähän pikku missen pitää saada riehua öisin. En kattoisi tommosta hetkeäkään jos ei mies ole valmis tekemään asialle jotain, eikös kyse olekin hänen kissastaan.