Ihmisen elämä on ohi 40-vuotiaana

Olet ollut liian ulkoaohjautuva. Oikean menestyksen mittarit tulee sisäpuolelta. Kuulostaa että siinä sinulla on vielä jotain tekemättä.

Lopetin ekan lauseen kohdalla. 😂

Pessimististä kansallisromantiikkaa, suositelen hirttoköyttä.

Hah, tämä oli ihan hauska, mutta en allekirjoita kaikkia kohtia.

Elämä saa kummasti uutta buustia, kun hankkii neljänkympin kriisissä nuoremman rakastajan. Esivaihdevuosissahan naisille iskee melkoinen haluvaihde päälle ja se kannattaa kanavoida niin, että itsekin siitä hyötyy ts. ottaa ilon irti elämästä. Kun lapset ovat jo isompia, eivätkä tarvitse enää jatkuvaa huolenpitoa, niin on aikaa huolehtia omasta kunnosta ja ulkonäöstä. t. Elämästä täysillä nauttiva yli nelikymppinen nainen

Ap hei, ehkä SUN elämä on ohi 40v, mutta muiden ei ole. Monilla elämä vasta alkaa 40v.

Up

Up

Hauskasti kirjoitettu, mutta onneksi asiat eivät ole noin kurjasti! Olen 43-vuotias. Osa asioista pitää paikkansa, mutta esim. työelämässä nyt olen intohimom huipulla, kun älyllisellä alalla on noususuhdanne: mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmaksi ja mielenkiintoisemmaksi työt muuttuvat.

Ei taida Ap tietää, kuinka hauskaa vanhana on.

Ap  on kamala pessimisti ja kirjoittelee mielipiteitä totuutena.Älkää uskoko sitä, se kirjoittaa ihan *skaa.

Itsestähän nuo asiat ovat kiinni.

Minä olen valinnut pyrkiä elämässä eteenpäin jatkuvasti uusiin haasteisiin ja ylläpitää kuntoani. Olen paremman näköinen ja paremmassa kunnossa fyysisesti kuin koskaan. Tapasin uuden miehen yli nelikymppisenä ja romantiikkaa ja seksiä riittää.

Ap ilmeisesti kuuluu siihen joukkoon, joka kaljoittelee kehonsa pilalle jo nuorena eikä ole ollut koskaan kiinnostunut kehittämään itseään älyllisestikään. Sellaisia ihmisiä on toki paljon. Erottava tekijä lienee kunnianhimo, joillain sitä ja ja joillain ei lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Itsestähän nuo asiat ovat kiinni.

Minä olen valinnut pyrkiä elämässä eteenpäin jatkuvasti uusiin haasteisiin ja ylläpitää kuntoani. Olen paremman näköinen ja paremmassa kunnossa fyysisesti kuin koskaan. Tapasin uuden miehen yli nelikymppisenä ja romantiikkaa ja seksiä riittää.

Ap ilmeisesti kuuluu siihen joukkoon, joka kaljoittelee kehonsa pilalle jo nuorena eikä ole ollut koskaan kiinnostunut kehittämään itseään älyllisestikään. Sellaisia ihmisiä on toki paljon. Erottava tekijä lienee kunnianhimo, joillain sitä ja ja joillain ei lainkaan.

Nopeaati saa tietää, kumpaan joukkoon noista kuuluu, jos henkilölle esitetään kysymys "kannatatko työttömyysturvan aktiivimallia?"

Up

Nelikymppisenä elämä vasta alkaa! T, 43v pienen vauvan äiti, ei ongelmia terveydessä tai jaksamisessa!

Up

Vierailija kirjoitti:

Neljänkympin kohdalla elämän iltarusko alkaa jo kajastaa. Tuntuu, että elon malja ei ENÄÄ ole puoliksi TÄYNNÄ, vaan se on JO puoliksi TYHJÄ. Mikään ei oikein jaksa kiinnostaa, ja moni sairastaa masennusta ja työuupumusta. On selkävaivoja, alkavaa sydänvikaa, suonikohjuja ja rintasyöpää. Siinä iässä aletaan lukea lehtien kuolinilmoituksia ja etsiä niistä oman ikäisiä vainajia.

Jos olet vanhapiika, et enää löydä mistään vapaata ikäistäsi miestä, joka ei jo olisi yhden kerran ollut pitkässä avoliitossa ja polttanut kuuminta tunne-elämäänsä loppuun. Jos jonkun miehen löydät, hänellä on lapsenruokkomaksut maksettavana, hän kaveeraa entisen muijansa kanssa "hyvinä ystävinä, jotka ovat eronneet sovussa", eikä hänellä enää ole jäljellä palavaa rakkautta, jota kohdistaisi sinuun. Auton rassaaminen, formulat ja tv kiinnostavat enemmän kuin uusi nainen.

Jos olet vanhapoika, sinulle voi nelikymppisenä iskeä halua vielä jatkaa sukuasi, kun havahdut siihen, että kuoltuasi sinusta ei jää mitään jäljelle. Ikäistäsi naista et voi vaimoksesi hankkia, koska sellaiset naiset alkavat olla jo lapsentekoiän ohittaneita, ja nuoremmat eivät sinusta kiinnostu, vaikka itse kuvittelisit olevasi millainen komistus tahansa. Pitää siis vain tyytyä edelleen käymään Thaimaan ilotaloissa talvilomalla.

Jos taas olet naimisissa tai avoliitossa oleva ihminen, liittosi vetelee viimeisiään, ja kohta on aika kaataa kulissi, kunhan lapset ovat itsenäistyneet. Sinulla ei ole enää puolisosi kanssa mitään sanottavaa toisillenne, ja hellien tunteiden aika on jäänyt jo yli kymmenen vuoden taakse.

Nelikymppisenä sänkyhommat ovat väsähtäneen oloisia, eikä sohvalla kaljaa lipittävä tv:n orja tai keittiössä tiskialtaan äärellä jäpättävä hapannaama jaksakaan kauheasti kiinnostaa. Viikatemieskin alkaa jo vilkutella oven raosta luurankokädellään, kun lääkärisi toteaa sinulla olevan alkavia sydän- ja verisuonisairauksien oireita, ja alkaa laskeutuminen vaivalloiseen vanhuuteen.

Elämä on menettänyt makunsa. Naistenlehtiä lukiessa alkaa ärsyttää, kun kaikki lehdissä esiintyvät naiset ovat 25-30 -vuotiaita kauniita menestyjiä, kun itse olet slummilähiön vuokramurjussa asuva siivooja. Miehenä taas työpaikallasi havahdut siihen, että kaikki muut ovat sinua 15 vuotta nuorempia ja kaveeraavat vain keskenään.

Kaikki ikäisesi työkaverit ovat vuosien varrella lähteneet sairaseläkkeelle tai saaneet lopputilin, ja nuoria sankareita on tullut tilalle. Sinulla ole mitään yhteistä nykyisen nuoremman työporukan kanssa. Kadehtien joudut kuuntelemaan, kuinka he kertovat yli-inhimillisistä suorituksistaan punttisalilla ja näyttävät valokuvia seikkailumatkoistaan Etelä-Amerikan viidakoissa tai vuoristokiipeilystään Himalajalla.

Jaa´a, kyllä se niin on, että elämä oli joskus ihan kivaa, mutta se oli 1980- ja 90-lukua se, edellistä vuosituhatta. Nyt ovat sen ajan nuoret, menevät, urheiluautoilevat adonikset muuttuneet kaljuuntuviksi Corollalla ajaviksi paskamahoiksi, ja hyvän näköiset pörröpäiset discopimut tulleet roikkotukkaisiksi, kärpäslätkärintaisiksi kurttunaamoiksi.

Neljänkymmenen vuoden kriittisen pisteen ylitettyäsi huomaat, että työelämässäkään ei koskaan tullut saavutettua mitään - toisin meni joidenkin vanhojen koulukaveriesi elämä, niiden, joista tuli menestyviä ja kuuluisia, ja joista saat viikoittain lukea lehtien sivuilta. Jokin meni lasten kasvatuksessakin pieleen, kun jälkikasvusta tuli pikkurikollisia gangstaräppäreitä ja rääväsuisia katutappelijapissaliisoja. Ei olisi uskonut vielä silloin, kun pikku Jani oli partiolainen ja pikku Iida kävi pyhäkoulua.

Tulis ydinsota ja grillais kaikki.

Tämä on niin totta ettet edes usko itsekään.

Mulla vasta alko elämä nelikymppisenä ku ensimmäinen lapseni synty. Olen mies.

Paljon onnea ilmeisesti tuoreelle 40-vuotiaalle! :D Kyllä se siitä.

Oma teoriani on, että kakki tärkeä elämässä tapahtuu nuoruuden aikaikkunassa, joka sulkeutuu noin 30-vuotiaana. Se kuinka hyvää elämä on ikkunan sulkeutumisen jälkeen riippuu siitä, miten on asiansa nuoruuden aikaikkunan sisällä hoitanut. Silloin nuorena kannattaa hankkia parhaimmat ystävät, opiskella, aloittaa työura, matkustella, jos haluaa, opetella seksin ja parisuhteen salat. Silloin on myös fyysinen ja älyllinen kunto parhaimmillaan, sen jälkeen alkaa alamäki. Se joka on nuorena pelannut korttinsa hyvin voi vielä 50-vuotiaana matkustella, nauttia elämästä, lapsen lapsista, parantaa, tai ainakin ylläpitää hyvää seksielämää ja fyysistä kuntoa, voi jatkaa työuralla etenemistä ja parantaa sosio-ekonomista asemaansa. Mutta jos et syystä tai toisesta ole pelannut korttejasi hyvin nuoruuden aikaikkunassa, niin aika vaikeaa sitä on myöhemmin muuttaa. Siinä tapauksessa alkaa 40 jälkeen olla aika monet ovet sulkeutuneet.

Kyllä kaikki kivat asiat on tapahtuneet nuoruudessa. Näin nelikymppisenä kaipaan eniten aktiivisia kaveriporukoita, harrustustoimintaa, juhlimista, festareita ja matkustelua. 40- vuotiaana tuo kaikki on ohi. Päivät on samaa puuroa, töistä kotiin, kauppaan, ruuanlaitto, lasten kyyditystä ja niiden harrastuksia, koulu ja kaverisotkuja. Jos jotain vanhaa kaveria pyydät kaljalle tai juoksulenkille tai tennikseen niin ketään ei lähde. Ei ole aikaa, on sitä ja tätä perheen kanssa. Kaverit on niin huonossa kunnossa ettei pysty kuin kävelylenkille. Ihan hyvää elämää tämäkin, ei kaikkea voi saada. Moni nelikymppinen ei tykkää edes juhlia tai remuta. Itse jaksaisin vielä.