Selvityspyyntö: Näin Helsingin piispa vingutti seurakuntayhtymän luottokorttia – Samppanjaa, Flow-lippuja, kukkakimppuja, kaksi lounasta tunnissa...
Ilta-Sanomien haltuunsa saamassa asiakirjassa vaaditaan selvitystä muun muassa Teemu Laajasalon lukuisista kukkaostoksista, taksimatkoista ja ravintoloissa tarjoamista aterioista.
Kirkko ja Kaupunki uutisoi tiistaina, että Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhonen on tehnyt selvityspyynnön Helsingin piispan Teemu Laajasalon rahankäytöstä. Korhonen lähetti tiistaina 40 kysymystä sisältävän asiakirjan Helsingin tuomiokapitulin kirjaamoon ja Laajasalolle itselleen.
Korhonen toimitti asiakirjan myös muun muassa Helsingin seurakuntayhtymän ja Kallion seurakunnan johdolle.
Laajasalon rahankäyttöä selvittäneen Korhosen mukaan Laajasalo on käyttänyt seurakuntayhtymän luottokorttia ohjesäännön vastaisesti toimiessaan Kallion seurakunnan kirkkoherrana ja Helsingin seurakuntayhtymän johtajana.
Ilta-Sanomien haltuunsa saamassa asiakirjassa Korhonen kirjoittaa, että Laajasalo oli kadottanut ison osan korttikuiteista. Kuitteihin liittyvät selitteet puolestaan olivat suurimmaksi osaksi puutteellisia tai puuttuivat kokonaan. Korhosen mukaan vuoden 2017 maksutapahtumien kuiteista puuttui 28 prosenttia, ja vain 3 prosenttia luottokorttimaksuista oli oikein raportoitu.
Korhosen laskelman perusteella seurakunnat kustansivat viime vuonna yli 2 600 eurolla Laajasalon luottokorttimenoja, joista ei ole toimitettu kuittia kirjanpitoon.
Korhosen mukaan Laajasalon luottokorttimenoissa on lukumäärällisesti runsaasti ravintoja- ja taksikuluja. Mukana on myös hotellimajoituksia, Flow-festivaalin lippuja, kukkaostoksia, Coca-Colaa ja samppanjaa Alkosta.
Maksujen joukossa on useampi ravintola- tai kahvilareissu, joissa Laajasalo on syönyt ja tarjonnut aterian ilman asianmukaista selvitystä siitä, miksi ateria on ollut syytä tarjota seurakunnan kustannuksella. Kaikista aterioista kuittia ei ollut.
Eräässä esimerkkitapauksessa Laajasalo on syönyt ja tarjonnut lounasta kaksi kertaa tunnin aikana kahdessa eri japanilaisravintolassa, kahdelle eri henkilölle.
Toisessa tapauksessa Laajasalo on tarjonnut kaksi päivää Helsingin piispaksi valitsemisensa jälkeen itselleen ja nelihenkiselle seurueelle 248 euron aterian, jonka syyksi hän on kirjoittanut kuittiin ”juhlalounas”.
Ravintoloiden lisäksi Laajasalo on selvityspyynnön mukaan maksanut yhtymän luottokortilla runsaasti taksimatkoja, joiden kuiteissa ei ole asianmukaista selitettä ajon tarkoituksesta. Toukokuussa 2017 Laajasalo ajoi yhden päivän aikana kuusi kertaa taksilla.
Kommentit (37)
Korhosen mukaan Laajasalo on ostanut ”suhteellisen usein” Coca-Colaa. Korhonen kysyy miksi Laajasalo on ostanut virvokkeita, kun neuvottelutarjoilujen hankinta ei kuulu Kallion seurakunnassa kirkkoherran tehtäviin.
Syyskuussa 2015 Laajasalo osti yhtymän kortilla Alkosta 8 pulloa Andre Clouet Brut –nimistä samppanjaa yhteishinnalla 239,20 euroa.
Kuittiin Laajasalo oli kirjoittanut: ”Arvojen akatemia juhla kirkkohallitus paikalla 37 henkilöä”.
Korhonen haluaa Laajasalolta selvityksen siitä, miksi Kallion kirkkoherra tarjosi samppanjaa arkkipiispan kutsuvierastilaisuuden osallistujille.
– Kuohuviinialkumalja on tarjottu kerran isommalle, noin 40 henkilön seurueelle, Laajasalo kommentoi IS:lle.
Korhosen mukaan Laajasalo on myös ostanut useana vuonna yhtymän kortilla itselleen lipun Flow-musiikkifestivaaleille. Viime vuoden elokuussa yhden päivän lipun hinta oli 99 euroa.
Mitä sitten? Ihan normaalia toimintaa kristityltä. Se on se kuuluisa kristillinen tasajako; ensin mulle niin paljon kuin haluan ja loput köyhille, jos jää ja raaskin antaa.
Uskomatonta oman aseman hyväksikäyttöä.
Taitaa Temelle tulla kohta noutaja.
Onneksi en kuulu kirkkoon. Siinähän makselette kirkollisveroistanne piispan samppanjoita ja sviittejä. Mitähän sanottavaa Jeesuksella olisi asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta oman aseman hyväksikäyttöä.
Tai sitten vain huonoa hallintotapaa ja kulujen merkintää. Kokonaisuutena vuoden kuluiksi johtavassa virassa olevan ihmisen edustukseen plus työmatkakuluihin on tuon mukaan mennyt runsaat seitsemän tuhatta euroa, ei ole paljoa, kun mukana on tosiaan useampi matkakin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten? Ihan normaalia toimintaa kristityltä. Se on se kuuluisa kristillinen tasajako; ensin mulle niin paljon kuin haluan ja loput köyhille, jos jää ja raaskin antaa.
Älä jaksa. T. Ateisti
On se varmaan kiva maksella kirkollisveroja :D. Monethan kuuluu kirkkoon siksi, että haluaa tukea hyväntekeväisyyttä. Onhan tämäkin sitä, vai kuinka?
En ole yllättynyt. Äijästähän oikein huokuu sellainen tekopyhyys ja opportunismi.
Häpeällistä ja toivottavasti hän joutuu teoistaan vastuuseen. Ei todellakaan ole tyypillistä käytöstä kristityltä, älkää nyt viitsikö olla typeriä. Vai onko muka ateistien murhaajien ja raiskaajien teot muka yleistettävissä kaikkiin ateisteihin? Ei tietenkään, kuten ei ole tämäkään yleistettävissä kaikkiin kristittyihin. T. Kristitty
Voi hertti. Tuleeko jollekin oikeasti yllätyksenä se, että ison organisaation johtajalla on edustuskuluja? Hä? Ihan oikeasti....
Toki niistä pitäisi olla kuitit ja tehdä selvitykset, mutta olen itse nähnyt aika paljon jopa ihan juridisen koulutuksen saaneita pomoja, joilla nuo mättää.
Mistään hyväksikäytöstä tuskin on kyse, vaan normaaleista juhlatilaisuuksista, edustusaterioista ja onnittelukukista.
Huomaa, että ette selvästikään edes ymmärrä, että tuossa on kyse ISON yksikön johtajasta. Helsingin seurakuntayhtymässä on 55 eri yksikköä, ja kaksi tuhatta työntekijää! Sellaisen johtajalla ON kyllä ihan työhön liittyviä edustusmenoja.
Mutta ei siinä mitään, selvittäkööt ja sitten jos jotain laiminlyöntejä löytyy, oikaiskoot.
Hiukan vain nyt hymyilyttää ap:n into tämän asian suhteen.
Mä olisin enemmänkin huolissani, jos tuon kokoisen organisaation keulakuvalla ei yhtään olisi edustuskuluja. Se olisi merkki huonosta verkostoitumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Antakaas jo olla.
Ai sinä käsket vai? :D
Nyt me vasta aloitetaankin.
Minua ei ainakaan häiritse yhtään, jos Helsingin seurakuntayhtymän ylin pomo edustaa vuodessa kahdeksalla tonnilla. Se kuuluu hänen työhönsä. Kuitit tietysti pitäisi pitää paremmin järjestyksessä.
Ja toisin kuin vissiin valtaosa tämän ketjun kommentoijista, hyvätuloisena stadilaisena srk-jäsenenä sentään maksan aika paljon kirkollisveroa.
Vierailija kirjoitti:
Voi hertti. Tuleeko jollekin oikeasti yllätyksenä se, että ison organisaation johtajalla on edustuskuluja? Hä? Ihan oikeasti....
Toki niistä pitäisi olla kuitit ja tehdä selvitykset, mutta olen itse nähnyt aika paljon jopa ihan juridisen koulutuksen saaneita pomoja, joilla nuo mättää.
Mistään hyväksikäytöstä tuskin on kyse, vaan normaaleista juhlatilaisuuksista, edustusaterioista ja onnittelukukista.
Huomaa, että ette selvästikään edes ymmärrä, että tuossa on kyse ISON yksikön johtajasta. Helsingin seurakuntayhtymässä on 55 eri yksikköä, ja kaksi tuhatta työntekijää! Sellaisen johtajalla ON kyllä ihan työhön liittyviä edustusmenoja.
Mutta ei siinä mitään, selvittäkööt ja sitten jos jotain laiminlyöntejä löytyy, oikaiskoot.
Hiukan vain nyt hymyilyttää ap:n into tämän asian suhteen.
Ja huom koko vuoden kulut matkoineen runsaat seitsemän tonnia. Sinne ei kertakaikkiaan voi mahtua väärinkäytöksiä kovin suurilla summilla.
Mutta toki nettilynkkaus on hauskempaa kuin ajattelu.
Korjatkaa jos muistan väärin, ja pahoittelut siinä tapauksessa. Mutta elävästi muistelen että tässä muutaman vuoden sisällä tuli yksittäinen radio-ohjelma nimeltään: "Aamukaljalla Pastorin kanssa".
Jollen ihan väärin muista niin se pastori oli juuri tuo Teemu Laajasalo.
Kenenköhän piikkiin pastori silloin särpi aamukaljoja (krapulaansa?).
Se radio-ohjelma saattaisi ehkä jopa löytyä Yle Areenasta - en tiedä kuinka kauan radio-ohjelmia säilytetään Areenassa jos ei ole jostain klassikko-ohjelmasta kyse.
Antakaas jo olla.