Keskusteletko usein puolisosi kanssa parisuhteestanne?

Vierailija kirjoitti:

Vakavia puhutaan, kun on pakko. Esim taloudelliset asiat, sairaudet tms.

Rakkaudesta luritellaan silloin tällöin, muttei kumpikaan olla romantikko. Pusutellaan ja halitaan paljon.

Tää on rumasti sanottu, mutta meitä yhdistää myös outo ylimielisyys toisten parisuhteisiin. Ne muut kohtelee kumppaniaan ihan väärin, rakastavat toisinaan väärin.. Sitten kikatellaan yhdessä kuin meillä olisi joku suurempitietous parisuhteen onnistumisesta. Joskus vaan vilkasu toiseen ja "joo, huomasin. meillä on paremmin!".

On tätä meidän parisuhdetta moni kehunut, ihmetellyt ja kadehtinutkin. Ihan siis ääneen meille kummallekin ja erikseen.

Yksi asia on, ettei kaikesta "lässytetä" ääneen. Ei kaikkea tarvi sanoa. Ei tarvii huomautella, että toinen väärässä ja mä olen oikeassa. Voi katsoa sivuun.

Hyvän parisuhteen lisäksi meillä on omat elämät. Tästäkin saa välillä kuulla. "etkö sä pelkää, että se pettää sua?" "Se sitten pettää, jos on pettääkseen, en mä sitä voi estää."

Yhdessä 24 vuotta.

Tämä ei itse asiassa ole mikään hyvä juttu... Se on eräänlaista rikostoveruutta, ja voi joskus kostautua.

Hah! Hyvä kun saa edes ihan tavalliset asiat sanottua ymmärrettävästi, että toinen kuulee sen loppuun asti. Sitten kun on viimein hiljaista ja rauhallista, kumpikaan ei halua rikkoa sitä.

Puhutaan kyllä, aina kun tulee joku asia mieleen! Ollaan onnellisia ja meillä menee hyvin :) Outoa seurata kaveripariskunnan menoa, kun he taas täysin vastakohtana eivät puhu yhtään mistään vakavasta, esim. syvemmästä sitoutumisesta, naimisiin menosta, tai lapsista vaikka monta vuotta ovat olleet yhdessä ja yli kolmekymppisiä molemmat. Tiedän, koska he ovat itse kertoneet ja varsinkin toinen osapuoli vähän kärsii siitä.

Ei koskaan.

Eipä juuri. Ennen yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa kai jotain tuli läpi puhuttua.

Ei puhuta. Avioliitossa jo 36 v.  Kyllä puhumiset ovat ihan ruokaan, laskuihin ja arkisiin asioihin liittyviä.

Ja aika harvakseltaan ylipäätään jutellaan. TV on auki koko illan , se on äänen tuottajana.......

Eipä ole koskaan käyty tuollaista keskustelua ja takana jo yli 20 yhteistä vuotta. Tai ne tärkeimmät keskustelut käytiin 3 tapaamiskerran aikana ennen seurustelun aloittamista eikä ole ollut tarvetta niitä uudistaa. Meillä puhutaan paljon, syvällisiäkin, mutta emme pohdi, miten menee vai meneekö ollenkaan. Jos on aihetta kiitokseen niin kiitetään ja jos on joku haaste, niin puhutaan se pois, mutta ei ne ole koskaan suhteeseen liittyneet vaan enemmänkin arkeen.

Meillä ei onnistu kasvotusten keskustelu millään, mutta tekstareilla tai whatsapp-viesteillä olemme käyneet kriiseissä monta hyvää keskustelua. Siinä on aikaa harkita sanansa tarkkaan eikä toinen voi puhua päälle. Suosittelen.

Puhutaan asioista sitä mukaa kun ne tulevat esille.  Nuorempina tuli puhuttua enemmän, kun ei vielä tuntenut toista niin hyvin ja tiennyt hänen arvojaan, asenteitaan ja tavoitteitaan. Nyt 36 vuotta ja 3 lasta myöhemmin asiat on pääasiassa aika selviä. 

Joo, meillä on maanantaisin parisuhdepäivä.

Pisteytetään vuorovaikutus, kemia, seksi ja huumori.

Tehdään tavoitteet seuraavalle viikolle.

Luetaan nimettömät valitukset ja muutosehdotukset ja kehukirjeet.

Jaetaan tsempparipalkinto.

Jatkuvasti keskustelemme. Jos ei joka viikko, ainakin joka toinen tai kolmas viikko.

Emme juurikaan keskustele. Minusta suhteessa ei ole kaikki ihan kohdallaan, jos pitää jatkuvasti olla keskustelemassa suhteen tilasta.

Ei keskustella erikseen. Jos on jotain sanottavaa, niin sanomme. Tosin yleensä ei ole varsinaisesti parisuhteesta, vaan enemmän toisen toiminnasta/käytöksestä ja tämäkin ehkä jonkun kerran vuodessa ;). Muuten keskustelu parisuhteesta on enemmän siitä kuinka hyvä toisen kanssa on olla. Se on yleensä yksi lause ja esillä viikoittain.

Itse arvostan enemmän parisuhteessa sitä mitä tehdään kuin se mitä puhutaan.

Kyllä, mutta se sisältää lähinnä toisen ja yhteisen onnemme kehumista sekä rakentavaa analyysiä.

ei vielä viiteen vuoteen ole tarvinut puhua. mitä sitä asioita jauhamaan,molemmat hoitaa oman tonttinsa ja thats it.

Kyllä mä aina joskus nostan kissan pöydälle, jos toinen ei sitä tee. Mitä useammin puhutaan, sitä helpompaa se on. Ei tuu sellasta ”meidän täytyy puhua”-hirviötä, et niskakarvatkin nousee pystyyn...

Eipä juuri keskustella.

Alettiin seurustella 18-vuotiaina. Päädyin vähän epähuomiossa heti ensi kokeilulla pitkään sitoutuneeseen suhteeseen ja sitten kun tämän sisäistin, oltiin vaan möllötelty yhdessä jo pitkään. Ehkä meiltä meni ohi se että oltaisiin opittu ja totuttu kommunikoimaan paremmin.

Minä koen tosi vaikeaksi puhua lähimmilleni merkityksellistä ja vakavampaa asiaa. Lapsuudenkodin peruja, siellä vaiettiin kaikesta kamalasta ja vaikeasta ja tärkeästä mistä olisi pitänyt puhua. Pyörittelen lauseita päässäni vaikka koko automatkan kotiin, mutta en sitten saakaan sanottua kun tuntuu liioitellulta tai kornilta tai hetki meni vaan ohi jo. Aina välillä nämä ajatuksenpätkät sitten töksähtävät kuuluville, kun on tarpeeksi ahdistunut tai levoton olo.

Ei olla oikein koskaan kunnolla puhuttu mitään tulevaisuudensuunnitelmia tai pelkoja ja haaveita, mitä näitä nyt onkaan. Arvot meillä on pitkälti samat, se on käynyt ajan mittaan ilmi. Kahdeksan vuoden kohdalla "keskusteltiin" lapsista ja avioliitosta yhtenä iltana kolmella repliikillä.

Tyypillisesti katsotaan jotain tv-sarjaa ja siinä lomassa lyhytsanaisesti kommentoidaan ja verrataan, tutkaillaan minkälaisia me ollaan. Tällä tyylillä ollaan todettu olevamme samalla kannalla monissa asioissa.

Valitsemme joka aamu toisemme uudelleen. Olemme avoliitossa nyt 21. vuotta.

Silloin tällöin keskustellaan. Puhutaan aika suoraan ja matalalla kynnyksellä miehen kanssa parisuhteesta. Hän saattaa esim kysyä miksi rakastan häntä tai miksi olen hänen kanssaan (hänellä ON hyvä itsetunto). Saatan kysyä mieheltä onko hän onnellinen minun kanssani tai teenkö jotain mikä häiritsee häntä. Puhutaan usein myös mahdollisista lapsista, aletaan molemmat olemaan kolmekymppisiä niin alkaa olla aihettakin puhua.

Olen käynyt tällä keskustelupalstalla vasta muutamien viikkojen aikana. Luen tätä myös miehelleni. Tämän seurauksena keskustelujen määrä on moninkertaistunut, ja olen tajunnut miten onnekas olen. Palsta on vyöryttänyt eteeni sellaisia tarinoita, että olen alkanut ajatella jossain olevan tehdas, joka syytää pieleen menneitä ihmisrobotteja (enimmäkseen mies-) markkinoille. Muuten en ymmärrä.