Itsemurhan partaalla...

Olen 30-vuotias nainen. Minulla ei ole töitä, ei ole ystäviä eikä ole parisuhdetta. Opinnot keskeytyivät koska epäonnistuin kaikissa kouluasioissa. En saanut koulussa yhtään kaveria tai edes tuttua, en mitään tärkeitä kontakteja. Osa syynä on paniikkihäiriö ja ujous. Osa kursseista meni rimaa hipoen läpi. Koulusta minulle jäi käteen vain iso opintolaina. En valmistunut.
Aloitin harrastuksen, mutta jäin siellä ulkopuolelle muusta ryhmästä. Viesteihini whatsapp-ryhmässä ei vastattu. Sama oli koulun wa-ryhmän suhteen. Harrastuksessa ollaan välillä pareittain ja jos ei ole tasalukua niin minä jään sinne heti ylimääräiseksi kun en ehdi napata paria eikä kukaan kysy minua pariksi. Lauantaina oli harkat ja olin taas ylimääräinen. Tuntui että en ole edes olemassa. Teki mieli lähteä pois. Yksi pari sitten otti minut kolmanneksi mutta olin vain heidän tiellä.
Läheisiä minulla on oikeastaan vain vanhat vanhempani jotka eivät ole missään tekemisissä keskenään. Itse näen heitä parin kuukauden välein vaikka asuvat viiden kilometrin päässä. En ole kertonut heille mitään elämästäni. Väitän käyväni töissä ja esitän kiireistä. Heille on tärkeää että pärjään elämässä. Muulle suvulle olen ilmaa. Jos kuolen niin hautajaisissani tulisi olemaan kolme ihmistä ja pappi. Päivät katson telkkaria tai nukun, nukun, nukun... minulla ei ole enää mitään tulevaisuuden suunnitelmia tai toiveita sen suhteen. En saa ystäviä, en ole edes kovin älykäs tai mielenkiintoista seuraa. En saa parisuhdetta tai omaa perhettä. En saa töitä. Olen kaiken lisäksi ruma ja köyhä.
Mitä syytä enää elää? Ei minulla ole ketään joka välittää. Enkä saa minkäänlaista nautintoa mistään. En ole nauranut pitkään aikaan. Haluaisin vain kaiken loppuvan koska tuntuu niin pahalta ja yrityksistä huolimatta mikään ei muutu. Ehkä jokin pieni toivo on kun tätä tänne kirjotan. Tai ehkä joku voisi kannustaa minua vaan tekemään sen lopullisen ratkaisun.
Enkä ole kiinnostunut uskon asioista jos joku nyt yrittää sellaista ratkaisua tarjota.