Tuntuu siltä, että 90 % parisuhteen riidoista voi välttää, kun ei muuta yhteen eikä hanki lapsia

Niin ap...se on SINUN elämäsi ja SINUN käsityksesi onnellisuudesta ja SINULLE tärkeistä asioista.

Mutta minäpä en ole sinä vaan MINÄ nautin elämässäni ihan jostain muusta ja nämä asiat eivät aiheuta riitoja tai kurjuutta.

MINULLE elämässä tärkeintä on oma mies, parisuhde, lapset ja koti.

Elämäni on ihanaa mutta en ole tätä muille tyrkyttämässä koska ymmärrän että ihmiset ovat erilaisia.

Miksi tässä ketjussa on niin paljon puhetta riskeistä? Eihän erillään asumisessa ja lapsettomana pysyttelemisessä ole kysmys riskien välttämisestä vaan siitä, että tekee elämästään mahdollisimman mukavaa ja antoisaa. Ne yhdessä asumisen ja lapsiperhe-elämän huonot puolet eivät edes suurimmaksi osaksi ole mitään riskejä vaan ihan luonnollisia ja vääjäämättömiä seurauksia tehdyistä valinnoista.

Ollaan asuttu 6 vuotta yhdessä miehen kanssa ja todella hyvin pyyhkii, kiitos kysymästä. Itse asiassa meillä on yhteenmuuton jälkeen mennyt aivan erityisen hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellisuudessa MIKÄÄN ARVOKAS ei synny ilman kompromisseja tai vaivannäköä. Ei yhtään mikään elämässä.

Onpa ankean luterilainen käsitys. Minusta nimenomaan parhaat asiat elämässä ovat sellaisia, jotka ovat syntyneet ilman sen kummempia kompromisseja tai vaivannäköä.

Mutta toiset elävät työstä ja toiset leikistä.

Ei tuollaisia olekaan. Jopa rakkaat harrastukset vievät aikaa ja rahaa.

Se, että SINUSTA ne eivät vie, on ihan sama asia kuin perhe-elämän suhteen. Sivusta katsovan velan mielestä perhe-elämä ja lastenkasvatus vaatii kauheasti uhrauksia (vrt. sinun rakas harrastuksesi), mutta perheenäidin mielestä ne eivät ole mikään uhraus, koska hän haluaa hoivata ja olla lastensa kanssa!

Toisin sanoen se, vaatiiko jokin uhrauksia on yksilön kannalta AINA subjektiivinen näkemys.

Objektiivisesri katsoen kaikki vaatii vaivannäköä ja aikaa. Parisuhteessakin aina tehdään jonkinlaisia kompromisseja. Mies haluaa ruuaksi kuhaa, sinä pihvin. Mies haluaa mennä lomalla rannalle, sinä kaupunkiin. Tehdään kompromisseja. Sinusta se ei ehkä ollut kummoinen kompromissi, sovittelua vaan.... mutta kyllä se ON kompromissi siinä missä lastenkin kanssa tehdään kompromisseja siitä, ollaanko illalla kotosalla sohvalla vai käydäänkö ulkoilemassa, koska se antaa lapselle paremmat yöunet.

Ai yksin asuessa perheettömänä olisin kaikista onnellisin? Omg en todellakaan!!!!! Hyi kamala miten yksinäiseksi tuntisin itseni! Varmaan itkisin itseni uneen aina iltaisin. Hyi pahin painajainen. olen todellakin paljon onnellisempi kun on perhe!

Nämä yhdessä asumista puolustavat tekevät selväksi ettei käy kateeksi heidän miehiään. He eivät edes häpeä kuinka ovat tottuneet hypyttämään muita omien menojensa ja halujensa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

NeitiJ kirjoitti:

Mitä ihmettä, minä en ainakaan suostuisi elämään erossa miehestäni. Epäkäytännöllistä ja järjetöntähän se erillään asuminen oli kun kuitenkin haluttiin nukkua ja jakaa vapaa-aika yhdessä. Nyt on aikaa enemmän muillekin asioille kun yhdessä oloon ei tarvitse etsiä aikaa, kun sitä kuitenkin on nyt paljon.

Rahasta ei riidellä, olemme alusta asti olleet sitä mieltä että kun asutaan yhdessä ja ollaan perhe rahat ovat yhteiset. Emme toki kumpikaan tuhlaa holtittomasti ja isommista hankinnoista keskustellaan.

Yhdessä keskusteltiin lapsen hankinnasta ja mies oli se joka halusi koko ajan kaksi lasta. Odotan nyt tätä toista, onhan se mukava että on sitten lapsella sisarus.

Ja kyllä meillä parisuhteesta huolta pidetään vaikka tuo ensimmäinen lapsi on nyt kohta puolitoista vuotta. Eiköhän se enemmän ole se erilainen maailmankatsomus ja ajatusmaailma joka niitä riitoja aiheuttaa.

Mikä siinä on, että perheelliset kuulostavat aina todellisuudesta vieraantuneilta ja lapsettomat kuulostavat fiksuilta?

Mitä todellisuudesta vieraantunutta mahdoit kommentistani löytää kun kuvasin vain kuinka meidän elämä on mennyt. Jopa tässä ketjussa on muitakin perheellisiä jotka ovat kuvanneet oman elämänsä ihan erilaiseksi. Ei se ikävä kyllä menee niin että kaikkien perheellisten elämä menee saman kaavan mukaan ja kaikkien lapsettomien taas oman kaavansa. Mukaan.

Meillä prioriteetti numero 1 on parisuhde. Ei ole lapsia eikä tulekkaan olemme molemmat harkitsemassa sterilointia heti kun on ikää tarpeeksi. Asumme yhdessä. Riitoja ei ollut vuosien varrella yhtään. Joillakin suhde toimii kun toista kuuntelee ja arvostaa. Asiat puhutaan halki.

Parisuhteilijat tulevat huomaamattaan riippuvaisiksi toisistaan. Tai ainakin toinen osapuoli tulee. ;-)

Käytännössä sen toisen kanssa on vaikea elää, mutta ilman sitä ahdistaa myös.

Haha, miksi hankkiutua tämmöiseen pattitilanteeseeen?

Nuoruudessa hormonit ja vietit vievät, mutta minäpä olen iän myötä viisastunut.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tässä ketjussa on niin paljon puhetta riskeistä? Eihän erillään asumisessa ja lapsettomana pysyttelemisessä ole kysmys riskien välttämisestä vaan siitä, että tekee elämästään mahdollisimman mukavaa ja antoisaa. Ne yhdessä asumisen ja lapsiperhe-elämän huonot puolet eivät edes suurimmaksi osaksi ole mitään riskejä vaan ihan luonnollisia ja vääjäämättömiä seurauksia tehdyistä valinnoista.

Ap puhuu riskeistä. On ihan ok asua yksin, jos siitä TYKKÄÄ. Ap vaan väittää, että riskien ("90 prosenttia parisuhteen riidoista...") välttely olisi jotenkin peruste ja hyvä syy jättää parisuhde tai yhdesäs asuminen tai lasten hankkiminen väliin.

Ei ole.

Sitä paitsi kuten tuossa sanoin, vain noin 40'prosenttia avioliitoista päätyy eroon, enemmistö ei pääty. Ja eroon päättyvät suhteetkin ovat olleet ainakin jonkin aikaa palkitseia ja onnellisia.

Joten todellakaan ei voi väittää kuten sinä väität, että olisi olemassa jotakin "luonnollisia ja väjäämättömiä seurauksia" yhdessä asumisesta tai lapsista. Yhtä hyvin voisi sanoa, että on luonnollista ja väjäämätöntä, että rakkaus lisääntyy ja yhdessä menot jakamalla saa elämisen kuluja pienennettyä per nassu (mikä on muuten täysin totta!

N50

Jos on hankala riidankylväjä niin ei siihen riitelemiseen parisuhdetta tai lapsia tarvita. Voihan sitä riidellä vaikka itsekseen naama norsunvitulla.

Tai sukulaisten, naapureiden tai työkavereiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteilijat tulevat huomaamattaan riippuvaisiksi toisistaan. Tai ainakin toinen osapuoli tulee. ;-)

Käytännössä sen toisen kanssa on vaikea elää, mutta ilman sitä ahdistaa myös.

Haha, miksi hankkiutua tämmöiseen pattitilanteeseeen?

Nuoruudessa hormonit ja vietit vievät, mutta minäpä olen iän myötä viisastunut.

Jaa. Jos noin luulet, on varmaan tosiaan parempi, että asut yksin. Yksilöllistähän tuo mitä suurimmassa määrin on.

Mutta koska yleistit itse oman mutusi, niin onnellisuustutkimusten mukaan olet kumminkin väärässä, vähiten onnellisiksi itsensä kokevat yksineläjät.

Katso vaikka:

https://www.yksinasuvat.fi/tutkittua-tietoa/

N50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tässä ketjussa on niin paljon puhetta riskeistä? Eihän erillään asumisessa ja lapsettomana pysyttelemisessä ole kysmys riskien välttämisestä vaan siitä, että tekee elämästään mahdollisimman mukavaa ja antoisaa. Ne yhdessä asumisen ja lapsiperhe-elämän huonot puolet eivät edes suurimmaksi osaksi ole mitään riskejä vaan ihan luonnollisia ja vääjäämättömiä seurauksia tehdyistä valinnoista.

Ap puhuu riskeistä. On ihan ok asua yksin, jos siitä TYKKÄÄ. Ap vaan väittää, että riskien ("90 prosenttia parisuhteen riidoista...") välttely olisi jotenkin peruste ja hyvä syy jättää parisuhde tai yhdesäs asuminen tai lasten hankkiminen väliin.

Ei ole.

Sitä paitsi kuten tuossa sanoin, vain noin 40'prosenttia avioliitoista päätyy eroon, enemmistö ei pääty. Ja eroon päättyvät suhteetkin ovat olleet ainakin jonkin aikaa palkitseia ja onnellisia.

Joten todellakaan ei voi väittää kuten sinä väität, että olisi olemassa jotakin "luonnollisia ja väjäämättömiä seurauksia" yhdessä asumisesta tai lapsista. Yhtä hyvin voisi sanoa, että on luonnollista ja väjäämätöntä, että rakkaus lisääntyy ja yhdessä menot jakamalla saa elämisen kuluja pienennettyä per nassu (mikä on muuten täysin totta!

N50

En puhu aloituksessani mitään riskeistä. Kuulostat jotenkin vauhkoontuneelta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaiselta voi säästyä välttelemällä "riskejä", mutta onko se sitten elämää?

Onko se, että maksimoi oman onnellisuutensa ja nauttii itselleen tärkeistä asioista ilman tarpeetonta kurjuutta ja konflikteja, elämää? Kyllä, se nimenomaan on elämää.

ap

Totta. Sinulle yksinelo lisää onnellisuutta, mutta kas kun enemmistö ei ole sama mieltä.

Sinä nimittäin tuossa samalla väität, että riskien - kuten parisuhderiitojen - välttely on peruste jättää perhe muodostamatta. Entäpä, jos nimenomaan haluaisi perhe-elämää? Jos se on nautintoa ja onnellisuutta lisäävä asia, ei sitä kannata tuon sinun riski-ajattelusi mukaisesti jättää väliin.

N50

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Meillä taas riideltiin rahasta yms. juuri silloin, kun ei vielä asuttu yhdessä. Kuka maksaa yhteisistä tekemisistä mitenkin paljon. Siis minulla on paremmat tulot kuin miehelläni, joten mies ei olisi halunnut tehdä oikein mitään, koska ei pystynyt maksamaan puolia, minulle piffaaminen olisi ollut ihan ok.

Kun mentiin naimisiin, tehtiin heti yhteinen tili, jonne pantiin rahat ja alettiin maksaa sieltä. Se oli miehellekin helpompi sietää, ei käynyt samalla lailla itsetunnon päälle.

Että voi se näinkin olla. Riippuu ihan siitä, miten menot perheesäs jaetaan. Useimmat toimivista perhetalouksista lähtee siitä, että rahat on yhteisiä, silloin ei tarvitse laskeskella kuluista sun ja mun menoja.

Olen täysin samaa mieltä. Mielestäni olisi jopa kovin vaivalloista jos pitäisi olla laskemassa koko ajan kuinka paljon mikäkin maksaa. Melkoista turvattomuutta myös tuo tilanteessa että jompikumpi jää vaikka työttömäksi, sairastuu tai on vanhempainvapaalla, jos silti pidetään kiinni siitä että kaikki puoliksi. Kyllä perheessä pitäisi pitää huolta toisistaan joka tilanteessa.

Tietenkin jos kulutustottumukset ovat täysin erilaisia ja toinen ostelee kaikkea kallista ylimääräistä omin päin ja toinen olisi kovin säästeliäs niin silloinhan tuo ei tietenkään toimisi.

Suurin osa haluaa orjuuttaa miehensä ja kehtaavat kutsua sitä rakkaudeksi. Rakkauteen kuuluu vapaaehtoisuus, vaikka se monien parisuhteesta näyttää puuttuvankin. Erikseen asuminen tarkoittaa vapautta, ei yksin asumista. Avioliitto ja yhdessä asuminen tarkoittaa kiristyskeinoja, kun niitä huonoja päiviä vähintään kerran kuussa tulee. Avioliitossa on hyvä kiristää miestään suostumaan asioihin kun pikku oikuttelija nostaa päätään. 

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti asuttava eri osotteissa! Siis jos menossa esim.jo toinen kierros ja tavataan jo keski-iässä ja kersat tehty jo ex-liitossa. Ei kannata enää samaa "lystiä" alkaa kokemaan toisen kanssa jos yhden kerran se lysti jo koettu ja eletty. Siinä sitä säilyy pilke aina silmäkulmassa kun toisen näkee kun ei olla yötä päivää saman katon alla,  eli saman katon alle ei kannata mennä! 

Minä ja nykyinen mieheni asutaan omissa kodeissamme. 5 vuotta ollaan oltu ja tämä on paras suhde missä olen koskaan ollut. Ei tarvitse katsella toista 24-7 ja saa omaa aikaa molemmat. Hyvin harvoin on riitaa ja se on juuri sen takia, kun ei asuta yhdessä.

Eikun välttelemään sitten vaan! Minulta ainakin saat luvat asua yksin.

90% riidoista katoaa, kun mies tekee juuri niin kuin nainen käskee.

Ihan sama jos minä alkaisin vänkyttämään että kaikki yksin asuvat ovat rumia ja niin epämiellyttäviä etteivät ikinä edes saisi ketään saman katon alle ja vielä lisääntymäänkin. Ja että yksin elävät ovat kaikki luusereita ja onnettomia jotka vaan esittää muuta. Ja että kaikki ihmiset valitsee yhteisen kodin ja lapset jos vaan saisivat. Tämähän olisi pelkkää paskaa kuten ap:n ihme teoria.