Tuntuu siltä, että 90 % parisuhteen riidoista voi välttää, kun ei muuta yhteen eikä hanki lapsia

Naiset sanovat, että parisuhde on prioriteetti mutta oikeasti useimamt heistä pitävät perhettä tärkeämpänä. Eihän niitä lapsia muuten hankittaisi.

Omillaan asuminen on muutenkin järkevämpää. Listastasi puuttuu merkittävä riidan aiheuttaja eli RAHA, ei yhteisiä menoja on myös kaiken a ja o. 

Vierailija kirjoitti:

Omillaan asuminen on muutenkin järkevämpää. Listastasi puuttuu merkittävä riidan aiheuttaja eli RAHA, ei yhteisiä menoja on myös kaiken a ja o. 

Raha on tosiaan yleinen riidan aiheuttaja. Mietin, olisinko maininnut sen, mutta se ei yleensä ole ongelma, ennen kuin muutetaan yhteen. Jos nyt välillä kokkaillaan yhdessä toisen luona, ei ole iso homma puolittaa ruokakassin hintaa.

ap

Niin no, jos haluaa niitä lapsia, on pakko ottaa se riski, että parisuhde huononee. Ja kakkoseksihan se jää joka tapauksessa, koska lapsen tarpeita ei vain voi laiminlyödä.

Kaikenlaiselta voi säästyä välttelemällä "riskejä", mutta onko se sitten elämää?

Niinhän se varmasti on, jos se parisuhde on ykkösprioriteetti. Silloin voi asua eri osoitteissa ja olla lapseton ja vaalia sitä suhdetta. Mutta ainakin itse voin ihan rehellisesti todeta, että minulle perhe on tärkeämpi tavoite kuin parisuhde. Jos jäisin lapsettomaksi ja erilleen asuvaksi "onnelliseen" parisuhteeseen, se ei olisi minulle onnellinen. Elämäni suurimpiin haaveisiin kuuluu äidiksi tuleminen. Tämä kuulostaa miehen kannalta karulta, mutta ainakin minä jo näin nuorena ja vielä lapsettomana naisena tiedän, että omat lapset tulevat olemaan minulle rakkaampia ja enemmän onnellisuutta antavia kuin mies. Mutta se ei tarkoita ettenkö voisi miestäkin rakastaa paljon.

N24

Parisuhteen riidoista 100 % voi välttää sillä, ettei koskaan edes tapaa toisiaan!

Vierailija kirjoitti:

Omillaan asuminen on muutenkin järkevämpää. Listastasi puuttuu merkittävä riidan aiheuttaja eli RAHA, ei yhteisiä menoja on myös kaiken a ja o. 

Myöskään kotitöiden jakamisesta ei tarvitse riidellä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaiselta voi säästyä välttelemällä "riskejä", mutta onko se sitten elämää?

Tämä. Ne loputkin riskit voi välttää pysymällä sinkkuna. Onko se ultimaattionnellisuuden tila? Ainakaan minulle ei. Parisuhteessa tulee törmäilyjä, lapset lisäävät mahdollisia ristiriitatilanteita, mutta samalla tuollainen yhtälö voi tuoda tullessaan paljon sellaista onnea jota ei sinkkuna kokenut. Näin ainakin itsellä käynyt. Onko tarkoitus elää elämä mahdollisimman vähillä suurilla tunteilla?

Ehdottomasti asuttava eri osotteissa! Siis jos menossa esim.jo toinen kierros ja tavataan jo keski-iässä ja kersat tehty jo ex-liitossa. Ei kannata enää samaa "lystiä" alkaa kokemaan toisen kanssa jos yhden kerran se lysti jo koettu ja eletty. Siinä sitä säilyy pilke aina silmäkulmassa kun toisen näkee kun ei olla yötä päivää saman katon alla,  eli saman katon alle ei kannata mennä! 

Tämä oli vähän sama kun sanoisi että jos ei synny, säästyy 100% elämän aiheuttamilta ongelmilta. Tottahan se, muttei mitenkään oleellista.

Mitä ihmettä, minä en ainakaan suostuisi elämään erossa miehestäni. Epäkäytännöllistä ja järjetöntähän se erillään asuminen oli kun kuitenkin haluttiin nukkua ja jakaa vapaa-aika yhdessä. Nyt on aikaa enemmän muillekin asioille kun yhdessä oloon ei tarvitse etsiä aikaa, kun sitä kuitenkin on nyt paljon.

Rahasta ei riidellä, olemme alusta asti olleet sitä mieltä että kun asutaan yhdessä ja ollaan perhe rahat ovat yhteiset. Emme toki kumpikaan tuhlaa holtittomasti ja isommista hankinnoista keskustellaan.

Yhdessä keskusteltiin lapsen hankinnasta ja mies oli se joka halusi koko ajan kaksi lasta. Odotan nyt tätä toista, onhan se mukava että on sitten lapsella sisarus.

Ja kyllä meillä parisuhteesta huolta pidetään vaikka tuo ensimmäinen lapsi on nyt kohta puolitoista vuotta. Eiköhän se enemmän ole se erilainen maailmankatsomus ja ajatusmaailma joka niitä riitoja aiheuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaiselta voi säästyä välttelemällä "riskejä", mutta onko se sitten elämää?

Tämä. Ne loputkin riskit voi välttää pysymällä sinkkuna. Onko se ultimaattionnellisuuden tila? Ainakaan minulle ei. Parisuhteessa tulee törmäilyjä, lapset lisäävät mahdollisia ristiriitatilanteita, mutta samalla tuollainen yhtälö voi tuoda tullessaan paljon sellaista onnea jota ei sinkkuna kokenut. Näin ainakin itsellä käynyt. Onko tarkoitus elää elämä mahdollisimman vähillä suurilla tunteilla?

Juuri näin. Elämiseen sisältyy aina riskejä. Noin 40 prosenttia avioliitoista päätyy jossakin vaiheessa eroon, mutta 60 EI pääty, ja niistä eroon päätyneistäkin on ainakin osan ajasta ollut tyydyttäviä ja onnelliseksi tekeviä parisuhteita.

Just itse asiassa puhuttiin asiasta siskon kanssa. Sen mies vaihtoi nuorempaan, kun sisko oli 54-vuotias. Ero aiheutti ilman muuta sydänsurua, mutta se toteutettiin silti sivistyneesti. Heidän lapsensa olivat jo aikuisia. Sisko sanoi, että tietenkään hän ei KADU avioliittoaan, olihan se kumminkin melkein 30 vuotta ollut oikein onnellinen ja heillä on sen tuloksena kaksi aikuista, mahtavaa asta, joista toisella on jo omakin perhe ja kaksi lasta.

Joten VAIKKA parisuhteessa riidellään ja se ehkä päättyy tai on päättymättä eroon, se on elämää ja sen väärti. Ainakin useimpien mielestä.

Vierastan todella kovasti joidenkin nykyajan parikymppisten ajattelumaailmaa, että mitään ei kannata kokeilla, koska aina on riskejöä, että siinä on jotain myös kielteistä paketissa mukana.

Todellisuudessa MIKÄÄN ARVOKAS ei synny ilman kompromisseja tai vaivannäköä. Ei yhtään mikään elämässä. Ja elämättä jättäminen on tyhmin vaihtoehto ikinä, sitä vasta katuukin vanhana.

N50

13 tarkentaa, että sinänsä erillistalouksissa asuminen voi hyvin olla joillekin paras ratkaisu, ja se suotakoon heille. Mutta vierastan ap:n PERUSTELUJA.

N50

NeitiJ kirjoitti:

Mitä ihmettä, minä en ainakaan suostuisi elämään erossa miehestäni. Epäkäytännöllistä ja järjetöntähän se erillään asuminen oli kun kuitenkin haluttiin nukkua ja jakaa vapaa-aika yhdessä. Nyt on aikaa enemmän muillekin asioille kun yhdessä oloon ei tarvitse etsiä aikaa, kun sitä kuitenkin on nyt paljon.

Rahasta ei riidellä, olemme alusta asti olleet sitä mieltä että kun asutaan yhdessä ja ollaan perhe rahat ovat yhteiset. Emme toki kumpikaan tuhlaa holtittomasti ja isommista hankinnoista keskustellaan.

Yhdessä keskusteltiin lapsen hankinnasta ja mies oli se joka halusi koko ajan kaksi lasta. Odotan nyt tätä toista, onhan se mukava että on sitten lapsella sisarus.

Ja kyllä meillä parisuhteesta huolta pidetään vaikka tuo ensimmäinen lapsi on nyt kohta puolitoista vuotta. Eiköhän se enemmän ole se erilainen maailmankatsomus ja ajatusmaailma joka niitä riitoja aiheuttaa.

Mikä siinä on, että perheelliset kuulostavat aina todellisuudesta vieraantuneilta ja lapsettomat kuulostavat fiksuilta?

Yhdessä pitää asua, eihän suhteessa muuten mitään järkeä ole.  Mutta lapsia ei pidä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

NeitiJ kirjoitti:

Mitä ihmettä, minä en ainakaan suostuisi elämään erossa miehestäni. Epäkäytännöllistä ja järjetöntähän se erillään asuminen oli kun kuitenkin haluttiin nukkua ja jakaa vapaa-aika yhdessä. Nyt on aikaa enemmän muillekin asioille kun yhdessä oloon ei tarvitse etsiä aikaa, kun sitä kuitenkin on nyt paljon.

Rahasta ei riidellä, olemme alusta asti olleet sitä mieltä että kun asutaan yhdessä ja ollaan perhe rahat ovat yhteiset. Emme toki kumpikaan tuhlaa holtittomasti ja isommista hankinnoista keskustellaan.

Yhdessä keskusteltiin lapsen hankinnasta ja mies oli se joka halusi koko ajan kaksi lasta. Odotan nyt tätä toista, onhan se mukava että on sitten lapsella sisarus.

Ja kyllä meillä parisuhteesta huolta pidetään vaikka tuo ensimmäinen lapsi on nyt kohta puolitoista vuotta. Eiköhän se enemmän ole se erilainen maailmankatsomus ja ajatusmaailma joka niitä riitoja aiheuttaa.

Mikä siinä on, että perheelliset kuulostavat aina todellisuudesta vieraantuneilta ja lapsettomat kuulostavat fiksuilta?

Totta kai SINUSTA tuntuu, koska olet itsekin vela. Minusta taas sinunkommenttisi oli äärimmäisen typerä. Se mikä sinulle sopii, ei sovi kaikille ja päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaiselta voi säästyä välttelemällä "riskejä", mutta onko se sitten elämää?

Onko se, että maksimoi oman onnellisuutensa ja nauttii itselleen tärkeistä asioista ilman tarpeetonta kurjuutta ja konflikteja, elämää? Kyllä, se nimenomaan on elämää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Todellisuudessa MIKÄÄN ARVOKAS ei synny ilman kompromisseja tai vaivannäköä. Ei yhtään mikään elämässä.

Onpa ankean luterilainen käsitys. Minusta nimenomaan parhaat asiat elämässä ovat sellaisia, jotka ovat syntyneet ilman sen kummempia kompromisseja tai vaivannäköä.

Mutta toiset elävät työstä ja toiset leikistä.

Jaa. Meillä taas riideltiin rahasta yms. juuri silloin, kun ei vielä asuttu yhdessä. Kuka maksaa yhteisistä tekemisistä mitenkin paljon. Siis minulla on paremmat tulot kuin miehelläni, joten mies ei olisi halunnut tehdä oikein mitään, koska ei pystynyt maksamaan puolia, minulle piffaaminen olisi ollut ihan ok.

Kun mentiin naimisiin, tehtiin heti yhteinen tili, jonne pantiin rahat ja alettiin maksaa sieltä. Se oli miehellekin helpompi sietää, ei käynyt samalla lailla itsetunnon päälle.

Että voi se näinkin olla. Riippuu ihan siitä, miten menot perheesäs jaetaan. Useimmat toimivista perhetalouksista lähtee siitä, että rahat on yhteisiä, silloin ei tarvitse laskeskella kuluista sun ja mun menoja.