Minua yököttää ihmismielessä päihteiden kaipuu (minussakin). Täysin päihteettömät, miten teette sen?

Ei mun tee koskaan mieli alkoholia (tai muutakaan). Olen kyllä paljon juhlinut nuorena, mutta ainakaan nykyään ei tee yhtään mieli juoda. Käyn juhlissa autolla. Liekö geeneillä tekemistä asian kanssa?

Mulla on tällä hetkellä sen verran ahdistusta elämässä, että otan joskus rentouttavaa. Tähän riittää esim. pari lasia viiniä, 1-2 tupakkaa tai pari henkosta kukkaa (ei siis kaikkia näitä yhtä aikaa). Ei voi mitään, että heti on helpompi olla.

En saa mistään muusta niin suurta mielihyvää kuin viinistä, oluesta, suklaasta, seksistä ja todella hyvistä herkkuruoista. En osta ikinä mitään karkkipussia tai limupulloa itselleni. Voin joskus maistaa mutta ei ikinä tee mieli sokerikarkkia enkä ole siitä riippuvainen. En nauti liikunnan jälkeisestä olosta myöskään esimerkiksi. Sen sijaan tunnen usein suurta himoa ensiksi mainitsemiini asioihin. Ihmiset ovat erilaisia.

N23

Minusta se juominen on joskus mukavaa. Käydä tanssimassa ja nähdä kavereita.

Mitäs pahaa siinä on?

Joku tykkää jostain ja toinen toisesta.

Mitä sitten?

En ole absolutisti, mutta näköjään mitä enemmän ikää tulee, sen vähemmän kiinnostaa mikään pään sekoittaminen. Olen päälle 30, en siis sen vanhempi. Onnekseni (?) asun kuolleessa tuppukylässä, jossa on tasan yksi ravintola. Ja siellä ravintolassa on 99% asiakkaista 18-20- vuotiaita, joten en todellakaan tunne kuuluvani joukkoon. Ei siis ole mitään paikkaa minne lähteä istumaan iltaa tai pitämään hauskaa, joten eipä tee edes mieli mitään alkoholia. Toiseksi mulla tulee aina alkoholin juomisesta seuraavaksi viikoksi aivan järkyttävä ahdistus ja morkkis, vaikka en ikinä ole juonutkaan itseäni niin pahaan kuntoon etten ois pystynyt huolehtimaan itsestäni. Inhoan tuota olotilaa yli kaiken. En myöskään tykkää siitä, että seuraava päivä menee ihan jossain ihme koomassa, en ole yhtään skarppi ja se tuntuu epämiellyttävältä. Lisäksi en juurikaan tykkää alkoholin mausta tai jos tykkään, niin saan siitä hirveän allergisen kohtauksen (silmät ja nenä vuotaa ja aivastelen taukoamatta) tai kamalan migreenin. 

Mulle siis alkoholin juomisella on pelkkiä huonoja vaikutuksia, joten ei sitten edes kiinnosta ehdoin tahdoin sitä edes juoda. Tupakoinnin lopetin "seinään" muutama vuosi sitten, koska se oli mulle lähinnä vain tapa. Huumeisiin en halua koskea pitkällä tikullakaan. Panacodia olen joskus lääkärin määräyksestä käyttänyt, mutta ei mulla tullut siitä mitään "oloja" enkä siis kokenut mitään koukuttumistakaan. 

Musta vaan on mukavampaa kun pää on selvä ja selkeä. En halua tuhlata yhtäkään päivää/yötä sille, että pää on sekaisin ja kaikki tuntuu vääristyneeltä saati ettei muistais jälkikäteen mitään. Kai tää on sitten jotain kontrollifriikkiyttä, mutta mua ei haittaa. En kaipaa päihteitä yhtään. Ne eivät tuo mulle parempaa oloa, vaan täysin päinvastoin. 

En kaipaa lainkaan sitä tunnetta, että saa päänsä sekaisin. Ja todellakaan kyse ei ole siitä, että olisin aina niin iloinen muutenkin. Päin vastoin, olen oikeastaan koko elämäni ollut masentunut, ja sosiaalisia estojakin on. Mutta alkoholisteja lähietäisyydeltä seuranneena tiedän, ettei alkoholi auta noihin ongelmiin mitään. Pitkällä tähtäimellä se tekee entistä masentuneemmaksi, ja humalassa todennäköisemmin nolaa itsensä, kuin tekee keneenkään vaikutuksen.

Välttelen paikkoja, joissa en viihdy ja ihmisiä, joiden seurassa minun ei ole hyvä olla ilman että turrutan itseni päihteillä. Masennuin ja ahdistuin aivan sietämättömissä määrin, kun terveydellisistä syistä jouduin jokunen vuosi sitten yhtäkkiä lopettamaan kaikki päihteet. Luulin kyseessä olevan vieroitusoireiden, mutta jossakin vaiheessa ymmärsin, että vika oli ympärilläni olevissa ihmisissä ja asioissa, joita olin kuvitellut haluavani elämässäni tehdä.

Kun teen jotakin miellyttävää ja ympärilläni on hyviä ihmisiä, joiden seurassa voin olla aidosti oma itseni, esimerkiksi oluen nauttiminen tuntuu idioottimaiselta: tulee olo, että miksi kummassa haluaisin pilata hyvän fiilikseni sotkemalla hyvät aivokemiat, kun kaikki on hyvin jo valmiiksi.

Minä toivoisin että minuakin yököttäisi. Mutta minä olen sitä mieltä että elämä on niin paskaa että ei huvita sitä ilman päihteiden tuomaa turrutusta kestää. Se, jos ryyppääminen vähentää elinaikaani on vain toivottu asia sekin, mielellään täältä jo pääsisi pois.

Käytännössä absolutisti olen. Se vain on pahaa. En kuitenkaan mieti mitä muut tekevät. Usein huomaan, että keskustelut ovat mielenkiintoisia jos toinen on vähän ottanut. Kai itse olen sitten jonkinlaisessa syntymähumalassa kuten Turhapuro-elokuvissa mainitaan.. no, suurimmaksi osaksi mun arjessa vain ei alkoholi näy missään muodossa. Aika kuluu muissa askareissa. Herkut ja netti ovat oma pahe.

Raittius on minulle normaali tila, en mitenkään erityisesti "tee sitä". En saa mitään kiksejä siitä, etten ole oma itseni.