Teinivuosien kaveri ottaa yhteyttä, sinua ei kiinnosta. Miten toimisit?

Minä ehdotin vanhalle ystävälle ajattelematta sen suuremmin omia tunteitani treffejä. Ensin innostuin ajatuksesta(sillä tuli mieleen vain lämpöisiä ajatuksia ei niinkään realistisia), mutta hieman toivoin kuitenkin ettei hänelle sopisi. Hän on mukava ihminen. Voisin tavata häntä edelleen, vaikka taidammekin olla eri aaltopituudella. Mutta en halua ehkä kuitenkaan tavata ajateltuani asiaa toisen kerran, juuri siksi kun meillä on yhteinen menneisyys. Menneisyyteni oli kipeä ja hän olisi yksi voimakas triggeri niihin asioihin. Seuraan häntä kyllä FB:ssä ja pidän hänestä ja haluan kirjoitellakkin hänelle. Ehkä joskus tavata, kun muistot eivät enää pelota?Mutta ehkä parempi jättää tuttavuus vain FB tasolle. Voisit olla AP juuri se ihminen, jolle ehdotin treffejä. Ehdotin ajattelematta sen suuremmin, en ajatellut vakavasti asiaa. En ajatellut, että alkaisimme jatkossa tapailemaan, ainoastaan nähdä. Se oli minun puoleltani vain ystävällinen ele. Joskus toimin ennen kuin ajattelen, sillä positiivisuus toimii minulla ennen realismia. Voit silti kirjoitella minulle ilman pelkoa, että ehdotan tapaamista toiste :) En loukkaannu. Kokisin, että asian jättäminen silleensä olisi se paras vaihtoehto. En minäkään täällä innoissani hihku juurikin niiden traumojeni takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään pakko tavata menneisyyden ihmisiä ja se pitäisi myös vastapuolelle olla ok.

Joko näkisin kerran ja katsoisin josko olisikin hauskaa ja voisi nähdä vielä vaikka uudestaankin tai sitten, jos onkin kiusallista niin varmasti vanha kaverikin huomaa tämän, eikä kysele enää uusien tapaamisten perään.

Itse olen valitettavasti vain huomannut, että ainakin ne vanhat kaverit, jotka ovat itseeni ottaneet yhteyttä niin ovat ns. olleet vailla jotakin. Joko ovat esim. eronsa jälkeen yksinäisiä ja käyvät koko vanhaa osoitekirjaa läpi yksinäisyyttä turrutaakseen tai sitten jotakin muuta. Sitten kun olen kerran nähnyt ja, vaikka tapaaminen ollut aika kiusallinen niin eräskin henkilö alkoi kuitenkin tämän jälkeen pommittamaan. Ilmeisesti kaipasi vain jotakin seuraa, ei niinkään väliä synkkaako vai ei. On huomattavan vaikeampaa päästä toisesta ensimmäisen tapaamisen jälkeen "eroon" kuin, jollei olisi suostunut tapaamisen ollenkaan.

Siksi ehkä itse joko sanoisin suoraan, että tällä hetkellä elämäntilanne on sellainen, että mihinkään "ylimääräiseen" ei ole aikaa tai sitten, kuinka ei halua muuten vain halua olla tekemisissä nuoruuden ihmisten kanssa, eikä sillä ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Vaihtoehtona on myös vastaamattomuus, jos ei ole esim. facessa tms. avannut viestiä niin toinen voi ajatella ettei sitä ole saanutkaan. Raukkamaista toki.

Lisäyksenä vielä, että jos miettii esim. omaa elämää ja esim. niitä hetkiä, kun on ollut onnellisimmillaan niin onko silloin tullut mieleen ottaa esim. siihen yläasteaikaiseen kaveriin yhteyttä jakaakseen nämä onnen hetket. Tuskin monikaan näin tekee, vaan ne hetket jaetaan niiden omien läheisten ja tärkeiden ihmisten kanssa. Siispä nimenomaan tuntuu, että nämä vanhojen kaverien yhteydentot ovat enemmän näitä, kun omassa elämässä on jotakin pielessä tms. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että ne vanhat kaverit ja tuttavat ovat syystä jääneet taakse tai paremminkin ne ihmiset, jotka elämässä jo ovat, niin ovat syystä siellä. Jos suhde on joskus hiipunut niin mistään kovin merkityksellisestä kaverista tuskin on voinut olla kyse. Poikkeuksiakin toki on ja  en tiedä millainen ystävyys teillä aikoinaan oli ja miksi se katkesi.

Minulla on asiat hienosti. Olen onnellisin koskaan. Mutta tilaisuus teki tepposet.

Vierailija kirjoitti:

Todella monesti nuo nuoruusvuosien tuttavuudet haluavatkin tyrkyttää Fitlinea, Zinzinoa tai jotain muuta ylihintaista verkostomarkkinointisontaa.

Tämä on se oikea vastaus ja siksi tuo tapaamatta jättäminen on hyvä ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Oon ollut vähän samanlaisessa tilanteessa. Ihmisessä itsessään ei ollut mitään vikaa, kiva kaveri oli koulussa. Mulla ei ole nykyään kavereita ja kärsin jonkinmoisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta (tai enemmänkin häpeän itseäni niin paljon, että pelkään ihmisiä sen takia), ja kun tämä halusi nähdä mut, niin mua alkoi ahdistaa. Ensin juttelin hänen kanssaan FB:ssä ihan normaalisti tuona päivänä, kun hän otti yhteyttä, mutta kun en ehdottamastaan tapaamisesta innostunut, niin hänestä ei kuulunut sen koommin, ei enää ikinä ottanut muhun mitään yhteyttä. En tiedä loukkaantuiko siitä kun en vaikuttanut innokkaalta tapaamaan, luuliko etten pidä hänestä tms. No oli miten oli, niin onpa vähemmän ahdistuksen aiheita, kun ihmiset "kaikkoaa"...

Kokeile tavata ystäväsi, ota häneen yhteyttä ja selitä asia.

Kaikki ei pysty enään aikuisena ystävyyteen teinikavereiden kanssa. Lapsuus ja nuoruus on vaikeaa aikaa, silloin opetellaan sosiaalisia taitoja. Lapsuuteen ja varhaisnuoruuteen kuuluu riidat ja kasvu, miksi sisarussuhteetkin on monesti niin riitaisia ja läheiset ystävyyssuhteet myös. Jos ei ole käsitellyt näitä menneitä ei voi kohdata toista aikuisena. Moni ajattelee että aikuiset ystävyyssuhteet on niitä oikeita kun ei tule riitoja ja erimielisyyksiä. Ei tietenkään tule kun ei olla niin läheisiä ja paljon yhdessä kuin teininä. Ja kun on kasvattu aikuiseksi osataan ottaa toinen paremmin huomioo mitä pieni lapsi ja nuori epävarma teini osaa. Jos ei ole sinut lapsuuden ja nuoruuden kanssa voi olla vaikea kohdata kasvinkumppaneita. Oma mieli kääntää niin että heissä on jotain vikaa ja itse on parempi ihminen. Kypsyyttä on elää tässä hetkessä ja kohdata menneisyyden ihmiset aikuisina mitä he on nyt. Kaikista ei tähän ole miksi pakoreaktio ja luokkakokousten pelkääminen. Moni aikuinen on yksinäinen koska ei osaa pitää kiinni kavereista ja hoitaa kaverisuhteita.

Tätä ketjua kun lukee, huomaa miten erilaisia ihmiset ovat. Minusta on tosi mukavaa kun joku vanha ystävä ottaa yhteyttä. Itse otin pariin teiniaikaiseen ystävään yhteyttä facebookin kautta, mutta toinen ei vastannut mitään ja toinen ilmoitti minut roskapostiksi. No ei minun maailmani tuosta järkkynyt, mutta en ota enään nykyisin yhteyttä vanhoihin kaverihin, koska en tiedä kiinnostaako heitä. Minuun on muutama ottanut ja minusta se on mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin jotkut kaipaavat,en oikeastaan tiedä miksi.

Oletko masentunut?

sano suoraan että kiinnostaa seuranne ainoastaan jos olette nykyään: lottovoittaja (heidän seurahan aina kiinnostaa), kuuluisuus, naimisissa jonkun julkkiksen kanssa, tai muuten julkkkis, yms, josta voisi jotenkin hyötyä. Mitä sitä salailemaankaan. EI tavikset jaksa kiinnostaa kun olet itsekin niin tylsä. Mutta jos voit jotekn hyötyä hänestä, niin siten OLLAAN SUPER KIINNOSTUNEITA!!

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, huomaa miten erilaisia ihmiset ovat. Minusta on tosi mukavaa kun joku vanha ystävä ottaa yhteyttä. Itse otin pariin teiniaikaiseen ystävään yhteyttä facebookin kautta, mutta toinen ei vastannut mitään ja toinen ilmoitti minut roskapostiksi. No ei minun maailmani tuosta järkkynyt, mutta en ota enään nykyisin yhteyttä vanhoihin kaverihin, koska en tiedä kiinnostaako heitä. Minuun on muutama ottanut ja minusta se on mukavaa.

Näinpä, eihän sitä voi tietää minkälaisen vastaanoton saa, jollei kokeile mutta vähän niin kuin "varoituksena" ettei kaikki välttämättä innosta puhkuen ole tapaamassa jopa vuosikymmeniä sitten elämässä olleita ihmisiä. Eikä sillä tarvitse olla mitään tekemistä sen vastapuolen kanssa. Toisille esim. teiniajat ovat voineet olla kipeitä, eivätkä näin ollen halua enää olla tekemissä kenenkään kanssa, joka muistuttaa näistä ajoista, vaikka esim. kaverit olisivatkin juuri olleet silloin se tuki ja turva.

Vierailija kirjoitti:

Näitä on paljon tapahtunut vuosien varrella. 

Olen ihmeissäni miksi näin? En koe itseäni kovin valovoimaisena persoonana. Kuitenkin näitä pyyntöjä satelee vuosittain muutama koulu- ja opiskeluajoilta. Olen nelikymppinen. 

Vastaan kutsuun epämääräisesti jotain, että olisi tosiaan kiva nähdä ja olen yhteydessä myöhemmin, mutten ole. 

Vähän sikamaista, mutta en keksi oikein muutakaan. On minusta äärettömän epäkohteliasta sanoa suoraan, ettei kiinnosta yhtään. 

Oletko menestynyt elämässä myöhemmin ja muuttunut kiinnostavammaksi muiden mielestä?

Vierailija kirjoitti:

sano suoraan että kiinnostaa seuranne ainoastaan jos olette nykyään: lottovoittaja (heidän seurahan aina kiinnostaa), kuuluisuus, naimisissa jonkun julkkiksen kanssa, tai muuten julkkkis, yms, josta voisi jotenkin hyötyä. Mitä sitä salailemaankaan. EI tavikset jaksa kiinnostaa kun olet itsekin niin tylsä. Mutta jos voit jotekn hyötyä hänestä, niin siten OLLAAN SUPER KIINNOSTUNEITA!!

Ei se kiinnostus siitä kasva vaikka toinen olisikin rikas ja kuuluisa.

Minun yhteistietojani ei saa mistään, eikä minulla ole mitään nettitunnuksia että kukaan voisi sitäkään kautta löytää. Uteliaat pysyy poissa, vaikka eipä elämässäni mitään kiinnostavaa olekaan.

Ignooraisin viestin kokonaan. Vaihtoehtoisesti vastaisin jotain ympäripyöreää ja liukenisin pois paikalta.

Olisipa kiusallista jos yläaste aikainen "kaverini" ottaisi yhteyttä. Minulla ei ole koskaan ollut ystäviä, mutta hän änkesi seuraani aina kun ei ollut muuta tarjolla ja oli muutenkin ilkeä. Nuoruus oli molemmille rankkaa aikaa: minulle kiusaamisen ja kotiväkivallan takia, hänelle jatkuvasti vanhempien miesten hyväksikäytetyksi tulemisen takia, joten vaikea muistella mitään mukavaa menneestä. Viimeksi kun tuli somessa vastaan niin hän oli levittämässä aktiivisesti uusnatsien propagandaa. Vastustaa kaikkea sitä mitä minä olen.

Onneksi tietoni ovat vaihtuneet niin monta kertaa ja salattu, ettei kukaan menneisyyden ihminen tule minua löytämään saati kadulla tunnistamaan. Varsinkaan jostain kymmenen vuoden takaa. Erakkoluonne viihtyy yksin.

Minä ilahtuisin, jos joku vanha koulukaveri ottaisi yhteyttä. Asun työni puolesta vähän syrjässä ja kaukana kotipaikkakunnalta ja olisi tosi kiva, jos joku paikkakunnalla piipahtava vanha tuttu pyytäisi lasilliselle. Juttua ei välttämättä riittäisi kovin pitkälle ja siksi ymmärrän täysin niitä, jotka vieroksuvat vanhojen tuttujen tapaamisia. Kaikki ei tykkää vanhojen muistelemisesta myöskään. Eikä se jotenkin riitäkään, vaan täytyy olla jotakin kiinnostusta ihmistä kohtaan myös, etä jaksaa olla keskustella hänen elämästään ja siitä, mitä kuuluu hänelle nyt. Jos ei kiinnosta, niin sanot vain, että on paljon kiireitä nyt ja ehkä voidaan nähdä myöhemmin, kun tilanne rauhoittuu ja kyselet kuulumisia kohteliaasti. Minusta on tärkeää, että ei nöyryytä toista ihmistä, on kenelle tahansa aina vähän kynnys ottaa yhteyttä ihmisiin ja siksi voi olla ystävällinen, vaikka tapaaminen ei kiinnostaisikaan.

Minulle tuli ehkä vähän paha mieli, kun eräs kouluaikainen ystäväni ei hyväksynyt kaveripyyntöäni facessa.

Ehkä bähän lapsellista, mutta kyllä se oikeasti vähän satutti.

Olimme aikoinaan todella läheisiä ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Entinen kaverini otti yhteyttä vuosia sitten hiipuneen ystävyyden jälkeen. Kaverista on ihan positiiviset ajatukset, mutta jostain syystä ei kiinnosta tutustua uudelleen. En usko että meillä olisi erityisesti muuta yhteistä kuin muistot, enkä minä ole menneiden muistelija vaikka mitään negatiivisia muistoja ei olekaan. Miten sanoisin kohteliaasti, että en ole innostunut yhteyden avaamisesta pitkän ajan jälkeen? Vai viestittelenkö ystävällisesti pinnallisia asioita ja annan viestittelyn hiipua? Outo tilanne, en ajatellut kenenkään minua kaipailevan.

Olen laittanut yhteystietoni salaisiksi ja puhelinnumeronikin tietää ainoastaan oma perhe.

Ei ole sen suuremmin kiinnostusta em. kaltaisille yhteydenotoille. On ollut hyviä tuttavuuksia ja toivon heille kaikkea kivaa elämään mutta ei tässä sen kummemmin yhteyttä tarvi pitää.

Ja sitten on ollut huonoja tuttavuuksia, joista en enää halua kuulla yhtään mitään.

Pärjään ihan hyvin, elämä on ihan kivaa kunhan osaa siivota itselleen haitalliset ihmiset elämästään ulos.

Yleensä se kysely että moi mitä kuuluu, näin 20 v jälkeen tarkoittaa kyllä sitä että halutaan jotain mehukkaita sossupornojuttuja joita levitellä sitten eteenpäin. Sorin nyt vaan. Toinen asia on se, että yhteydenottajat eivät muka millään ymmärrä että nyt ei olla enää yläasteella, vaan ihmiset on hänelle aivan samanlaisia kuin silloin, 15-vuotiaita, mikä on loukkaus muille. Lisäksi hän kertoo suureen ääneen joitain noloja juttuja sinusta, ja myhäilee että voi niitä aikoja! Ei kiitos.

Silloin kun tapaa jonkun vanhan tutun, ja juttelu alkaa tämän hetken säästä, tulvasta keväästä, tai muusta ajankohtaisesta, niin on jotain mahdollisuuksia välien lämmittelyyn.

Itselläni paras ystävä on ollut paras ystävä sieltä 20v takaa. Mutta ei me mitään menneitä muistella vaan eletään tätä nykyistä elämää. Mutta on se hyvä että tiedetään molempien menneisyyt, niin ymmärretään toisiamme aika helkkarin hyvin. <3

Ilahtuisin. En ole kauhean suosittua seuraa.

On tämä Suomi mahtava maa, yksinäisten ihmisten paratiisi. Myötätunto ja kohteliaisuus huipussaan. Minä minä minä. Päänvaivaa aiheuttaa se, miten nyt kulloinkin saisi toisen ihmisen torjuttua. Huoh!

En itsekään koe tarvetta ottaa yhteyttä teini-/varhaisaikuisuusvuosien opiskelukavereihin, mutta jos joku heistä lähestyisi, niin kyllä varmasti kävisin kuuntelemassa mitä asiaa hänellä mahdollisesti on. Eihän se yksi tapaamiskerta mikään vaiva ole. Samallahan sitä toinenkin osapuoli (jos jotain mielikuvia on ollut) saa päivityksen tilanteesta, onko enää mitään yhteistä missään. Tuskin tällaisesta mitää riippoja itselleen saa, jos on normaali ihminen kyseessä. 

Eri asia on sitten, jos kyseessä on joku koulukiusaaja tai muuten sellainen ihminen, jonka kanssa ei mitään yhteistä säveltä ollut muinoinkaan. Tällaiset tuskin yhteyttä ottavatkaan.

Mä en ymmärrä, mikä hinku jengillä on kahville tai oluelle mun kanssa. Semmoistenkin joiden kanssa ei niin läheisiä teininä oltu.

Joten mä olen sanonut, että toki voidaan vaihdellaan kuulumisia netin yli, muttei mulla ole mielenkiintoa nenätysten nähdä. Osalle se on sopinut ja pari otti itteensä, eikä ole sen koommin näkynyt/kuulunut.