Lue keskustelun säännöt.
Teinivuosien kaveri ottaa yhteyttä, sinua ei kiinnosta. Miten toimisit?
06.01.2018 |
Entinen kaverini otti yhteyttä vuosia sitten hiipuneen ystävyyden jälkeen. Kaverista on ihan positiiviset ajatukset, mutta jostain syystä ei kiinnosta tutustua uudelleen. En usko että meillä olisi erityisesti muuta yhteistä kuin muistot, enkä minä ole menneiden muistelija vaikka mitään negatiivisia muistoja ei olekaan. Miten sanoisin kohteliaasti, että en ole innostunut yhteyden avaamisesta pitkän ajan jälkeen? Vai viestittelenkö ystävällisesti pinnallisia asioita ja annan viestittelyn hiipua? Outo tilanne, en ajatellut kenenkään minua kaipailevan.
Kommentit (88)
Varmaan viestittelisin harvakseltaan ja antaisin sitten yhteydenpidon hiipua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä on paljon tapahtunut vuosien varrella.
Olen ihmeissäni miksi näin? En koe itseäni kovin valovoimaisena persoonana. Kuitenkin näitä pyyntöjä satelee vuosittain muutama koulu- ja opiskeluajoilta. Olen nelikymppinen.
Vastaan kutsuun epämääräisesti jotain, että olisi tosiaan kiva nähdä ja olen yhteydessä myöhemmin, mutten ole.
Vähän sikamaista, mutta en keksi oikein muutakaan. On minusta äärettömän epäkohteliasta sanoa suoraan, ettei kiinnosta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan viestittelisin harvakseltaan ja antaisin sitten yhteydenpidon hiipua.
Olen toiminut näin. Tosin ensin yritin olla kiinnostunut, tavattiinkin. Musta vaan tuntui, ettei meillä oo enää yhteyttä. Joskus vaan kasvaa erilleen. Ei mitään tätä ihmistä vastaan, mutta kun ei vain kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Näitä on paljon tapahtunut vuosien varrella.
Olen ihmeissäni miksi näin? En koe itseäni kovin valovoimaisena persoonana. Kuitenkin näitä pyyntöjä satelee vuosittain muutama koulu- ja opiskeluajoilta. Olen nelikymppinen.
Vastaan kutsuun epämääräisesti jotain, että olisi tosiaan kiva nähdä ja olen yhteydessä myöhemmin, mutten ole.
Vähän sikamaista, mutta en keksi oikein muutakaan. On minusta äärettömän epäkohteliasta sanoa suoraan, ettei kiinnosta yhtään.
No tuo vasta epäkohteliasta onkin. Tai oikeastaan epäkohtelias on liian lievä ilmaisu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisit olla mä. Minäkään en halua lähteä liikkeelle viime vuosituhannen puolelta. Siksi en näe sisaruksiakaan. Eivät osaa puhua, kun menneistä. Mites nykyhetki?
Oon ollut vähän samanlaisessa tilanteessa. Ihmisessä itsessään ei ollut mitään vikaa, kiva kaveri oli koulussa. Mulla ei ole nykyään kavereita ja kärsin jonkinmoisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta (tai enemmänkin häpeän itseäni niin paljon, että pelkään ihmisiä sen takia), ja kun tämä halusi nähdä mut, niin mua alkoi ahdistaa. Ensin juttelin hänen kanssaan FB:ssä ihan normaalisti tuona päivänä, kun hän otti yhteyttä, mutta kun en ehdottamastaan tapaamisesta innostunut, niin hänestä ei kuulunut sen koommin, ei enää ikinä ottanut muhun mitään yhteyttä. En tiedä loukkaantuiko siitä kun en vaikuttanut innokkaalta tapaamaan, luuliko etten pidä hänestä tms. No oli miten oli, niin onpa vähemmän ahdistuksen aiheita, kun ihmiset "kaikkoaa"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sanoisi suoraan. Vastaa lyhyesti ja tylsästi. Älä ota itse oma-aloitteisesti yhteyttä. Älä ehdi tapaamaan. Kyllä se siitä hiipuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikähän ihmisen saa ottamaan yhteyttä pitkän ajan jälkeen? Onko syynä yksinäisyys, muistelee mukavia ihmisiä menneisyydestä ja päättää ottaa yhteyttä vai onko vain utelias ja haluaa tietää miten toisella menee? Itse en ole sellainen että kaipaisin ketään takaisin elämääni, vaikka ajatuksissa saattavat joskus piipahtaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä on paljon tapahtunut vuosien varrella.
Olen ihmeissäni miksi näin? En koe itseäni kovin valovoimaisena persoonana. Kuitenkin näitä pyyntöjä satelee vuosittain muutama koulu- ja opiskeluajoilta. Olen nelikymppinen.
Vastaan kutsuun epämääräisesti jotain, että olisi tosiaan kiva nähdä ja olen yhteydessä myöhemmin, mutten ole.
Vähän sikamaista, mutta en keksi oikein muutakaan. On minusta äärettömän epäkohteliasta sanoa suoraan, ettei kiinnosta yhtään.
No tuo vasta epäkohteliasta onkin. Tai oikeastaan epäkohtelias on liian lievä ilmaisu
Miten sitten toimisit?
Minusta on tosi epäkohteiasta sanoa suoraan, ettei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ihmisen saa ottamaan yhteyttä pitkän ajan jälkeen? Onko syynä yksinäisyys, muistelee mukavia ihmisiä menneisyydestä ja päättää ottaa yhteyttä vai onko vain utelias ja haluaa tietää miten toisella menee? Itse en ole sellainen että kaipaisin ketään takaisin elämääni, vaikka ajatuksissa saattavat joskus piipahtaakin.
No mä olen ajatellut, että haluaisin pitää yhteyksiä teinivuosien kavereiden kanssa, mutta ilmeisesti heidän osaltaan on tapahtunut tällaista hiipumista.
Mutta niin, miksi..kyllä itse taas ajattelen, että oltiin silloin herkkään aikaan läheisiä teininä ja koettiin uusia juttuja. Menneitä on ihan kiva muistella. Minulla ei myöskään ilmeisesti ole liikaa ystäviä/kavereita näin vanhana. Sitten nämä kaverit ovat vielä ihan mielenkiintoisia ihmisiä tänäkin päivänä. Mutta varmaan tuossa on sellainen epäsymmetria, itselleni ok nähdä, vaikka hassutella ja muistella vähän menneitä. En haluaisi sulkea ihan poiskaan, kun välillä jotain pinnallista viestintää on facebookissa. Toki on ymmärrettävää, että ei olla läheisiä eikä pitkiin aikoihin olla oltukaan.
Mutta ihmisillä on varmaan näissä jutuissa eri taustat ja historiat, yksi neuvo sopii yhdelle ja toinen toiselle. En siis sanoisi suoraan, ettei kiinnosta, antaisin varmaan ymmärtää, että näkemättömyys johtuu sit jotenkin olosuhteista. Tai sitten jos joku on sellainen, että voi nähdä ja istua yhden illan, niin miksei ja sitten taas sanoo vaikka, että on kiireinen ym.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ihmisen saa ottamaan yhteyttä pitkän ajan jälkeen? Onko syynä yksinäisyys, muistelee mukavia ihmisiä menneisyydestä ja päättää ottaa yhteyttä vai onko vain utelias ja haluaa tietää miten toisella menee? Itse en ole sellainen että kaipaisin ketään takaisin elämääni, vaikka ajatuksissa saattavat joskus piipahtaakin.
No olisiko se kun on saatu elämä "valmiiksi". Niin kauan kuin tapaa uusia ihmisiä ja saa uusia kokemuksia, kiinnostaa nykyisyys enemmän kuin menneisyys. Mutta sitten kun jämähtää on helpompi katsoa menneeseen kuin mennä epämukavuusalueilleen, kun ei ole enää pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus olen nostalgianpuuskassa ja uteliaisuuttani jäljittänyt netistä entisiä ja vielä muinaisempia
koulu- ja opiskelutovereita.
Todelliseen yhteydenottoon en koe tarvetta ja ajatus siitä, että joku ihminen menneisyydestä lähestyisi tapaamisen merkeissä, on vastenmielinen. Ei jaksa, halua, viitsi, plääh!
Muutamasta luokkakokouskutsusta olen livahtanut voivottelemalla, etten valitettavasti pääse, kun on
juuri sinä lauantaina pakollinen koulutuspäivä tai olen matkoilla...
Onneksi puhelinnumeroni on salainen enkä kuulu minkään valtakunnan some-ryhmään :)
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ihmisen saa ottamaan yhteyttä pitkän ajan jälkeen? Onko syynä yksinäisyys, muistelee mukavia ihmisiä menneisyydestä ja päättää ottaa yhteyttä vai onko vain utelias ja haluaa tietää miten toisella menee? Itse en ole sellainen että kaipaisin ketään takaisin elämääni, vaikka ajatuksissa saattavat joskus piipahtaakin.
Se kun aikuistuessa jää ystäviä matkan varrelle ja jossain vaiheessa se iskee silmille. Siinä voi joko jäädä yksin elämään onnetonta "valmista" elämää tai tehdä asialle jotain, poistua omalta mukavuusalueelta ja ottaa kontaktia vanhoihin kavereihin
mietityttää vaan miksi se haluaa tavata? etenkin jos teinivuosista on aikaa, niin ei se pelkästään vanhoja halua muistella vaan jotain taka-ajatuksia sillä on.
No en menisi vastaamaan, että olisi kiva nähdä, jos en sitä tarkoita. Törkeää herättää toiveita ja sitten aiheuttaa toiselle vieläkin isompi pettymys. Jos kysyi kuulumisia, niin vastaa lyhyehkösti jotain yleistä elämäntilanteestasi. Voit kysyä hänenkin, jos ei niistä jo omassa viestissään kertonut, mutta ei ole pakko niin tehdä. Jos ehdottaa tapaamista, niin sen sijaan että täräyttää "ei kiinnosta", voi vedota kiireisiin, elämäntilanteeseen, tai sanoa ettei nyt ole mahdollisuutta tavata. Viestettelyn lopuksi voi toivottaa hänelle hyvää jatkoa, mukavaa lopputalvea tai kevättä riippuen tietty vuodenajasta, jolloin jää vaikutelma, että haluat hänelle hyvää, mutta et ole alkamassa tiheään yhteydenpitoon hänen kanssaan.
Ei ota, koska tietoni on salattu. Näin nettiaikana on todella tyhmää pitää tietonsa kaikkien ulottuvilla.
Outoa, ettei kiinnosta, jos ei huonoja muistoa. Hirmu pinnallisia olleet ne kaveruudet sitten ja olette olleet liikkeellä hyötynäkökulmasta.
Mun on vaikea ymmärtää miksi mua ei kiinnostaisi yhtään, joten lähtisin kahville/kaljalle mielelläni