Naisilla on nykyään valtavan kokoiset jalat
Tulipa se taas todistettua. Lenkkeillessäni näin nuoren naisen, joka oli ilmeisesti myös lenkillä. Ja kun katsoi tämän naisen lenkkikenkiä, niin olivathan ne isot. Tuskin käyttäisi isoja kenkiä, ellei jalatkin olisi isot. En pysty pelkällä vilkaisulla kenkiin sanomaan mitään tarkkaa kengännumeroa, mutta oli varmasti reilusti yli 40. Oli nainen kyllä pitkäkin, melkein 180 cm varmaan, mutta kyllä ne kengät näyttivät silti todella isoilta. Eikä hän todellakaan ollut ainut sellainen näkemäni nainen, vaan nykyään näkee lähes poikkeuksetta isojalkaisia naisia.
Miksi naisilla on nykyään niin valtavan kokoiset jalat? Itse voin miehenä muille miehille sanoa, että jos teidän mielestänne naisella pitää olla pienet jalat, niin vaikea teidän on sellaista naista enää nykyään löytää. Nykyään tuntuu olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että naisilla alkaa kengännumero jo nelosella. Monilla se on jo reilustikin neljänkympin yläpuolella.
Kommentit (132)
minulle pienijalkainen töppöjalkamies on ehdoton turnoff.
Yleisin kengän koko on edelleen 39. Nämä ostetaan aina ensimmäisenä loppuun kenkäkaupasta. Keskipituisten koko.
Vierailija kirjoitti:
Istumatyö
Jos tuo olisi syy, niin ennenminkin niin päin, että evoluutio hävittäisi jalat kokonaan pois tarpeettomina. Eikä niin, että ne kasvaa.
Kyllä se korreloi suoraan pituuteen. Eihän yli 180 senttinen pysyisi pystyssä millään 36 jaloilla :D
Mä olen 164 cm pitkä ja kengänkokoni on 38. Ihan suhteessa menee.
Olen 175 pitkä nainen ja kengän koko 40-42,5/43.
Vierailija kirjoitti:
Yli 180-senttiselle ihmiselle alle koon 40 oleva jalka olisi poikkeuksellisen pieni. Ei naisilla ole kovin paljon sen pienempi jalka kuin miehilläkään, joten kun naiset ovat nykyään pidempiä, ovat heidän jalkateränsäkin pidempiä. Minulla on pituutta 179cm ja kengän koko on 43. Mieheni on 187cm ja kengän koko hänellä on 46. Äitini on 169cm ja kengänkoko 39, kaverini 153cm ja kengänkoko 37. Hiffaatko korrelaation.
Mä selasin jonkun mallitoimiston (oisko ollut Paparazzi) mallien mittoja ja siellä oli kiinalainen 180cm naismalli jolla kengänkoko 36. Aika monella muullakin mallilla oli yllättävän pieni kengänkoko, mallithan ovat tunnetusti pitkiä.
Ei se pituus siis ole mikään automaattinen korrelaatio jalankokoon.
Älkää nyt hölmöjä puhutko. Naisten ja miesten jalkojen koko on kaikilla sama, ja se on täysin vakio. Naiset 37 ja miehet 44. Ihmeellistä erikoisuudentavoittelua nuo eri kokoluokan koot kaupoissa... pöh.
Mä olen 178 cm ja kengänkoko 39. En tunne kuin yhden pitkän naisen, jolla yli 40. Ja olisihan sekin outoa, jos pitkillä ihmisillä kovin pienet jalkaterät olisivat.
Vierailija kirjoitti:
Öh, onpa sulla taas luotettava otanta.
T. Nainen 36 jalalla
Sulla on aika paljon jalkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 180-senttiselle ihmiselle alle koon 40 oleva jalka olisi poikkeuksellisen pieni. Ei naisilla ole kovin paljon sen pienempi jalka kuin miehilläkään, joten kun naiset ovat nykyään pidempiä, ovat heidän jalkateränsäkin pidempiä. Minulla on pituutta 179cm ja kengän koko on 43. Mieheni on 187cm ja kengän koko hänellä on 46. Äitini on 169cm ja kengänkoko 39, kaverini 153cm ja kengänkoko 37. Hiffaatko korrelaation.
Mä selasin jonkun mallitoimiston (oisko ollut Paparazzi) mallien mittoja ja siellä oli kiinalainen 180cm naismalli jolla kengänkoko 36. Aika monella muullakin mallilla oli yllättävän pieni kengänkoko, mallithan ovat tunnetusti pitkiä.
Ei se pituus siis ole mikään automaattinen korrelaatio jalankokoon.
Minkä maan 36? Eri maissa on eri kokoja.
Mikkihiirimies taas esittelemässä alemmuuskompleksiaan.
Tottakai pitkällä ihmisellä ( nainenkin lasketaan, )on iso jalka.
Olipa ihminen sitten uros tai naaras niin jalan koko korreloi pituutta.
Miksi pitää erikseen ihmetellä pitkän naiseläjän jalan kokoa?
Tottakai se on iso. Ymmärrät varmaan ap, että ihminen ei pysty seisomaan liian pienillä jalkaterillä?
Lyhyt ihminen, pieni kokoinen jalka. Pitkä ihminen ja isompi jalkaterä. Turha tuollaista normaalia asiaa on hämmästellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 180-senttiselle ihmiselle alle koon 40 oleva jalka olisi poikkeuksellisen pieni. Ei naisilla ole kovin paljon sen pienempi jalka kuin miehilläkään, joten kun naiset ovat nykyään pidempiä, ovat heidän jalkateränsäkin pidempiä. Minulla on pituutta 179cm ja kengän koko on 43. Mieheni on 187cm ja kengän koko hänellä on 46. Äitini on 169cm ja kengänkoko 39, kaverini 153cm ja kengänkoko 37. Hiffaatko korrelaation.
Mä selasin jonkun mallitoimiston (oisko ollut Paparazzi) mallien mittoja ja siellä oli kiinalainen 180cm naismalli jolla kengänkoko 36. Aika monella muullakin mallilla oli yllättävän pieni kengänkoko, mallithan ovat tunnetusti pitkiä.
Ei se pituus siis ole mikään automaattinen korrelaatio jalankokoon.
Ja sinä uskot tuon silmää räpäyttämättä, koska täytyyhän sen olla totta, niinkö? Jos kestää kipua, niin liian pienillä kengillä pärjää vähän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 180-senttiselle ihmiselle alle koon 40 oleva jalka olisi poikkeuksellisen pieni. Ei naisilla ole kovin paljon sen pienempi jalka kuin miehilläkään, joten kun naiset ovat nykyään pidempiä, ovat heidän jalkateränsäkin pidempiä. Minulla on pituutta 179cm ja kengän koko on 43. Mieheni on 187cm ja kengän koko hänellä on 46. Äitini on 169cm ja kengänkoko 39, kaverini 153cm ja kengänkoko 37. Hiffaatko korrelaation.
Mä selasin jonkun mallitoimiston (oisko ollut Paparazzi) mallien mittoja ja siellä oli kiinalainen 180cm naismalli jolla kengänkoko 36. Aika monella muullakin mallilla oli yllättävän pieni kengänkoko, mallithan ovat tunnetusti pitkiä.
Ei se pituus siis ole mikään automaattinen korrelaatio jalankokoon.Minkä maan 36? Eri maissa on eri kokoja.
No jos on suomalaisen mallitoimiston listoilla niin eiköhän tuo ole ihan eurooppalainen koko.
Voisin etsiä ko. mallin jos vaikka löytäisin. En ole varma oliko mallitoimisto Paparazzi, Modelboom vai mikä mutta ihan suomalainen oli.
Itse olen kiinalainen prinsessa ja minun jalat ovat kokoa 31. Toki ne on epämuodostuneet eikä niillä voi kävellä, kun ne ovat kasvaneet puristuksissa koko nuoruuteni, mutta palvelijathan noutavat aina kaiken tarvittavan. Käänsin tämän vastaukseni suomeksi google-kääntäjäällä, tykkään seurata vauva.fi aihe vapaa -palstaa, onhan se varsin tunnettu foorumi täällä Kiinassakin.
Pituutta 157cm, kengän koko vaihtelee mallista ja valmistajasta riippuen siinä 39 - 41 välillä. Pari senttiä pidempi ystäväni voi ostaa kengät lasten osastolta, koko on 35-36. Kumpaakaan meistä ei kiinnosta hittojakaan, mitä joku (mies) ajattelee jalkojemme koosta. Kunhan kävellään ja pystyssä pysytään, niin hyvä on 😊
Vierailija kirjoitti:
Se vasta kummallista olisi, jos noin pitkällä olisi töpöjalat :D naiset on nykyään pitkiä ja sitä mukaa jalatkin. Itse olen ihmetellyt miesten pieniä jalkoja.
Kyllä ne miestenkin jalat menee enimmäkseen pituuden mukaan. Eli pitkä mies = isot jalat.
Tästä on turhaa edes tehdä mitään mies vs nainen juttua. Isolla ihmisellä on yleensä(poikkeuksia tietenkin on aina) isompi jalka, kuin lyhyellä. Olipa tämä sitten mies taikka nainen.
36,5... ei nyt mitenkään valtavat mielestäni. eksällä oli 45. No se äijä menikin vaihtoon..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 180-senttiselle ihmiselle alle koon 40 oleva jalka olisi poikkeuksellisen pieni. Ei naisilla ole kovin paljon sen pienempi jalka kuin miehilläkään, joten kun naiset ovat nykyään pidempiä, ovat heidän jalkateränsäkin pidempiä. Minulla on pituutta 179cm ja kengän koko on 43. Mieheni on 187cm ja kengän koko hänellä on 46. Äitini on 169cm ja kengänkoko 39, kaverini 153cm ja kengänkoko 37. Hiffaatko korrelaation.
Mä selasin jonkun mallitoimiston (oisko ollut Paparazzi) mallien mittoja ja siellä oli kiinalainen 180cm naismalli jolla kengänkoko 36. Aika monella muullakin mallilla oli yllättävän pieni kengänkoko, mallithan ovat tunnetusti pitkiä.
Ei se pituus siis ole mikään automaattinen korrelaatio jalankokoon.Ja sinä uskot tuon silmää räpäyttämättä, koska täytyyhän sen olla totta, niinkö? Jos kestää kipua, niin liian pienillä kengillä pärjää vähän aikaa.
Miksen uskoisi? Mallien mitoista on oltava todenmukaiset koot koska jos joku firma buukkaa mallin kenkämainokseen jossa mallin tulee pitää avonaisia kenkiä, niin miten uskot että firma voi olla tyytyväinen jos malli tulee paikalle eikä hänen jalkansa mahdukaan nätisti siihen 36-kenkään? Kyllä ne tiedot ihan oikeat on. Mallin työssä ruumiinosien mitoilla on todellakin väliä.
Täällä 174 cm ja kenkä 36-37 riippuen mallista.