Minä raskaana, mies ei kestäkään arkea. Miten selvitä?

Miten mies on suhtautunut näiden vuosien aikana, jos olet sairastellut? Kai joskus olet ollut edes muutaman päivän heikommassa hapessa jonkun pahemman flunssan takia?

Miten joku voi pilkata vieressä toisen oksentamiselle, etenkin kun oksentaja on oma vaimo?!

Varmaan jos ap jäisi auton alle ja halvaantuisi, mies käskisi lopettamaan kuvittelemisen ja kävelemään...

Ex oli narsistipiirteinen kusipää, mutta  raskausaikoina  sentään tuki ja ymmärsi. Kun odotin esikoista saatoin syöksyä  kaupasta oksentamaan ja mies tuli kohta perässä' jäätelön kanssa, toisessa raskaudessa joka oli vielä kaksoisraskaus, vei esikoisen puistoon ja jätti minulle rahaa "tilaa pitsa". Viakka tuo huolenpito olikin ehkä "kalan hilaamista koukkuun", olen silti kiitollinen siitä!

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen kotitöitä on kahden ihmisen kodissa, niin ettei niitä yksi mies pysty yksin tekemään, kerran viikossa imurointi, pari koneellista pyykkiä, kahdelle nyt tekee ruokaa siinä kuin yhdelle?

Tuosta ei hyvää seuraa, vaikka vauva on kuinka helppo vaatii se kokoaikaiseen läsnäolon.

Ei ruokaa tarvitse itse tehdä eikä imuroida. Pyykki onkin jo kinkkisempi juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sanonut miehelle että harkitset eroa hänen käytöksensä takia? Kannattaa myös sanoa ettei hän voi käyttäytyä lasta kohtaan kuten hänen vanhempansa, sinun tulee suojella lasta henkisesti väkivaltaiselta mieheltä, joka tuhoaa lapsen itsetunnon jos jatkaa samaan tapaan. Ethän halua että lapsestasi tulee aikuisena samanlainen kuin miehesi nyt? Erosta puhuminen voisi herättää miehen ajattelemaan. Kovat keinot on pakko ottaa käyttöön, ei tuommoinen idiootti ymmärrä muuten.

En ole sanonut että harkitsen eroa. Mutta olen sanonut, että kun lapsi syntyy niin tulen kaikilla voimillani suojelemaan häntä kaikelta henkiseltä väkivallalta, tuli se sitten kenen taholta tahansa, vaikkapa perheen sisältä. Ap.

Mä en usko, että sun miehesi tajuaa sun tarkoittavan häntä. Jos äijä on niin idiootti, että kuvittelee raskauspahoinvoinnissaan oksentavan naisen vain liioittelevan, ei se tajua tuollaisia vihjeitä. Sille pitää sanoa ihan suoraan ja selkeästi artikuloiden, että se käyttäytyy kuin idiootti ja että jos se ei lopeta, sillä ei kohta enää ole perhettä. Ja että sen käytös on nimenomaan sitä henkistä väkivaltaa, jolta aiot lastasi suojella. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli sama exän kanssa. Mies haaveili, miten söpöä olisi pussailla isoa massuani ja syöttää minulle ranskanperunoita mansikkahillolla ! Totuus olikin ruma: Vatsani repesi täyteen violetteja raskausarpia eikä mies  kyennyt koskemaan siihen pussailusta puhumattakaan, jatkuva nukkumiseni ja vessassa ravaamiseni ärsytti, kun mieleni alkoi tehdä myöhään illalla suklaajäätelöä miehelle oli liian vaikeaa hakea sitä läheiseltä huoltsikalta,  mutta haki sitten lopulta kun ähisin kenkiä jalkaan että "anna olla, haen itte".

Keskusteluista ei tullut mitään, meni riitelyksi. Mies osasi hokea vain, ettei hän ollut odottanut tälläistä" ! Mitä muuta sitten, saippusarjojen shampanjaa siemailevan ja korkkareilla sipsuttelevan kiiltokuva-odottajanko?!

Emmekä olleet mikään teinipari, mies oli 25 ja minä 23, olimme seurustelleet kuusi vuotta joista asuneet yhdessä kolme. 

Synnytyksessä mies pyörtyi ja kertoi jälkeenpäin kaikille "miten hiton oksettavaa se on", mies myös kyseli pojasta että "ei kai se jää tuon näköiseksi?" mistä suutuin, sillä minusta tämä oli ihana pieni vauveli! 

Ero tuli 3kk synnytyksestä, mies ei hoitanut poikaa muuten kuin kanniskelemalla (niin kauan kuin tämä ei itkenyt) joten tunsin itseni yh;ksi jo ennen eroa. Ei ole sanoja kuvaamaan, miten pettyneeksi ja petetyksi tunsin itseni... 

MIEHET!

En itsekään miehenä osaisi odottaa, että raskaus aiheuttaa tällaisia vaivoja, että on pakko saada suklaajäätelöä keskellä yötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli sama exän kanssa. Mies haaveili, miten söpöä olisi pussailla isoa massuani ja syöttää minulle ranskanperunoita mansikkahillolla ! Totuus olikin ruma: Vatsani repesi täyteen violetteja raskausarpia eikä mies  kyennyt koskemaan siihen pussailusta puhumattakaan, jatkuva nukkumiseni ja vessassa ravaamiseni ärsytti, kun mieleni alkoi tehdä myöhään illalla suklaajäätelöä miehelle oli liian vaikeaa hakea sitä läheiseltä huoltsikalta,  mutta haki sitten lopulta kun ähisin kenkiä jalkaan että "anna olla, haen itte".

Keskusteluista ei tullut mitään, meni riitelyksi. Mies osasi hokea vain, ettei hän ollut odottanut tälläistä" ! Mitä muuta sitten, saippusarjojen shampanjaa siemailevan ja korkkareilla sipsuttelevan kiiltokuva-odottajanko?!

Emmekä olleet mikään teinipari, mies oli 25 ja minä 23, olimme seurustelleet kuusi vuotta joista asuneet yhdessä kolme. 

Synnytyksessä mies pyörtyi ja kertoi jälkeenpäin kaikille "miten hiton oksettavaa se on", mies myös kyseli pojasta että "ei kai se jää tuon näköiseksi?" mistä suutuin, sillä minusta tämä oli ihana pieni vauveli! 

Ero tuli 3kk synnytyksestä, mies ei hoitanut poikaa muuten kuin kanniskelemalla (niin kauan kuin tämä ei itkenyt) joten tunsin itseni yh;ksi jo ennen eroa. Ei ole sanoja kuvaamaan, miten pettyneeksi ja petetyksi tunsin itseni... 

MIEHET!

En itsekään miehenä osaisi odottaa, että raskaus aiheuttaa tällaisia vaivoja, että on pakko saada suklaajäätelöä keskellä yötä.

En kyllä itse ikinä edes ehdottaisi miehellä mitään jäätelöostoksia illalla enkä vaivautuisi itsekään lähtemään. Siinä mielessä aloittajan (ja minun) miesten rooli ei mielestäni ole ollut kohtuuttoman vaikea kun tarvitsisi lähinnä ymmärtää, että odottaja saattaa voida pahoin, sen tuomat rajoitukset, väsymys ym. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt sanot miehelle kylmästi, että ken leikkiin lähtee leikin  kestäköön ! Mies halusi vauvaa kovemmin kuin sinä, saa nyt  hieroa jalkojasi ja roudata sinulle mehujäitä.

Ei, ei ja ei!!

Kun se lapsi on tulossa tai olemassa, EI KOSKAAN saa vedota siihen, kumpi tai kuka häntä enemmän halusi. Kun lapsi on olemassa tai tulossa, molempien vastuu hänestä on yhtäläinen, vaikka toinen olisi kymmenen vuotta pidempään ja miljoona kertaa enemmän lasta halunnut. Kun lasta aletaan odottaa tai yllätysraskaudessa hänet päätetään pitää, ei koskaan saa sanoa lausetta "sinä halusit enemmän", sillä se on täysin väärä ajatusmalli.

Ihan kamalaa Ap. JSSAP. Onneksi tuli exän kanssa kerran paha vatsatauti ennen kuin alettiin vauvoja tekemään. Minulla oli paha olo ja koko huone pyöri silmissä, nousin ylös sängyltä yrityksenä juosta vessaan. No, se oksennus tuli vahingossa lattialle. Mies alkoi raivoamaan minulle ja haukkumaan jne. Tajusin siinä lattialla istuessa, että itse en koskaan, en koskaan, alkaisi haukkumaan ja huutamaan hänelle, jos hän olisi kipeä. Erottiin ja nyt kun olen suhteessa miehen kanssa, jolla on normaalin ihmisen empatiakyky, ihmettelen miten kauan jaksoinkaan tuon exän perseilyjä. Vaihtamalla usein paranee mies. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, millainen miehesi äidin rooli oli miehen lapsuudessa?

Meillä on täällä Suomessa edeltävissä sukupolvissa totuttu siihen naisen malliin, joka hoitaa kodin ja työt (maatilan tai kodin ulkopuolisen työn) mukisematta. Vahva naisrooli. Nyt nyky kolme- ja nelikymppisten kohdalla on myös omat rahat ja tilit, ja tosi yleistä onkin että nainen maksaa tuloista riippumatta puolet menoista.

Tämä on aika raskas viitta, ja moni mies jotenkin olettaa että perheellistyttyä se nainen on kuin kone tai oma äiti: vahva ja osaava. Pettymys voi olla aika kova, kun todellisuus ei olekaan sitä.

Miehen äiti on ollut ja on edelleen miehensä ja poikansa (ainoa lapsi) eteen uhrautuva raataja, joka tekee kaikkensa, että perheensä miehillä on asiat hyvin ja valmiina. Mutta toisaalta samalla on justiina, joka mollaa jos poikansa on jotenkin heikko. Mielestäni miehen äiti on jotenkin ristiriitainen henkilö luonteeltaan. Mutta hän on omistanut koko elämänsä kotitöille ja miehensä palvelemiselle ja kukaan ei oikein uskalla sanoa hänelle vastaan (paitsi minä). Luulen että mies on ajatellut, että olen vahva ja osaava ja pärjäävä, ja olen sitä ollutkin. Ja nyt on raskaasti pettynyt, kun en olekaan enää täydellisen vahva. Ap.

Kuulostaa tutulta. Tämä voi olla se rooli, jota mies tiedostamattaan odottaa nyt sinulta: tehokasta suoriutumista. Siitäkin huolimatta, että olette ennakolta sopineet muuta.

Ja tarkoitus ei ole parjata vain anoppia. Seuraava kysymys onkin (ja vielä oleellisempi) millainen miehesi isä oli aviomiehenä ja isänä? Se voi nimittäin nyt kertaantua miehesi roolina.

On niin klisee, että parit alkavat toteuttamaan omissa perheissään lapsuudenperheen roolituksia. Mutta niin vain hyvin usein tapahtuu, tiedostamatta.

Synnytysvalmennuksessa oli ainakin joskus parisuhdeosio, jossa tätä käydään läpi. Moni pari skippaa sen, koska eivät usko asian koskevan heitä. Tehkää ne tehtävät!

Miehen isä on rauhallinen ja vähän hissukka ehkä, jollain tavalla vaimonsa "käskyläinen". Ihan fiksu ja itsenäinen ihminen kyllä, mutta tuntuu rooli olevan vaimon tottelija ja toisaalta vaimon hemmottelun kohde (mies pääsee aina valmiiden höyryävien patojen ääreen jne). Mielestäni hänen roolia on vähän vaikea määritellä, koska hän tuntuu olevan vähän vetäytynyt tyyppi, välttelee konflikteja ja kehuu paljon vaimoaan (joka paistattelee niissä kehuissa). Ap. 

Fiksu mies kohtelee vaimoa nätisti ja arvostavasti. Kas kun poika ei ole esimerkistä oppinut.

Miehen äiti ei kohtele poikaansa nätisti eikä arvostavasti vaan vaativalla ja mollaavalla, ilkeälläkin tavalla. Ehkä mieheni kostaa minulle sitä mitä äitinsä hänelle on aiheuttanut? Nyt kun minäkin olen kohta äiti.. Ap.

Ihmiset toistavat lapsuudenperheensä asetelmia omissa liitoissaan, mutta eivät automaattisesti niin että miehestä tulee isänsä ja naisesta äitinsä.

Ei se mies äitiään sinulle kosta, se _on_ äitinsä.

Sain tästä aika paljon miettimisen aihetta. Kiitos kommentistasi, se pysäytti. Ap.

 Kannattaa tosiaan miettiä tuota ap. Mä katselin pitkään, kuinka exän isä oli narsistinen ja kylmä perhettään kohtaa. Exäkin riidoissa veti tuon esiin, että kuinka häntä on lapsena kaltoinkohdeltu isän toimesta. Pitkään säälin ja ymmärsin, kunnes tajusin, että exä oli muuttunut samanlaiseksi kuin isänsä. Päätin, että minä taas en halua muuttua exän äidin kaltaiseksi alistujaksi ja erottiin.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalaa Ap. JSSAP. Onneksi tuli exän kanssa kerran paha vatsatauti ennen kuin alettiin vauvoja tekemään. Minulla oli paha olo ja koko huone pyöri silmissä, nousin ylös sängyltä yrityksenä juosta vessaan. No, se oksennus tuli vahingossa lattialle. Mies alkoi raivoamaan minulle ja haukkumaan jne. Tajusin siinä lattialla istuessa, että itse en koskaan, en koskaan, alkaisi haukkumaan ja huutamaan hänelle, jos hän olisi kipeä. Erottiin ja nyt kun olen suhteessa miehen kanssa, jolla on normaalin ihmisen empatiakyky, ihmettelen miten kauan jaksoinkaan tuon exän perseilyjä. Vaihtamalla usein paranee mies. 

Vatsatauti onkin hyvä testi, miten se kestetään. Yhdessä vatsataudissa mies siivosi lapsen oksennukset lattialta ja lohdutti lasta. Toinen vatsatauti sairastettiin miehen kanssa yhtä aikaa ja vaikka tauti on mikä on, se oli meille laatuaikaa samassa sängyssä. Tsempattiin toinen toistamme vuoronperään. Elämässä tuleepahempaakin ja jos toinen ei parin päivän sairautta kestä, niin miten kestää kuukausia tai vuosia kestäviäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalaa Ap. JSSAP. Onneksi tuli exän kanssa kerran paha vatsatauti ennen kuin alettiin vauvoja tekemään. Minulla oli paha olo ja koko huone pyöri silmissä, nousin ylös sängyltä yrityksenä juosta vessaan. No, se oksennus tuli vahingossa lattialle. Mies alkoi raivoamaan minulle ja haukkumaan jne. Tajusin siinä lattialla istuessa, että itse en koskaan, en koskaan, alkaisi haukkumaan ja huutamaan hänelle, jos hän olisi kipeä. Erottiin ja nyt kun olen suhteessa miehen kanssa, jolla on normaalin ihmisen empatiakyky, ihmettelen miten kauan jaksoinkaan tuon exän perseilyjä. Vaihtamalla usein paranee mies. 

Vatsatauti onkin hyvä testi, miten se kestetään. Yhdessä vatsataudissa mies siivosi lapsen oksennukset lattialta ja lohdutti lasta. Toinen vatsatauti sairastettiin miehen kanssa yhtä aikaa ja vaikka tauti on mikä on, se oli meille laatuaikaa samassa sängyssä. Tsempattiin toinen toistamme vuoronperään. Elämässä tuleepahempaakin ja jos toinen ei parin päivän sairautta kestä, niin miten kestää kuukausia tai vuosia kestäviäkään.

Niinpä! Ihana mies sulla, tuollaista se pitääkin olla. Kun koitin myöhemmin asiallisesti exälleni kertoa, kuinka pahalta tuo tuntui, että hän vielä haukkui päälle kun oksensin, exä alkoi selittämään että hänestä minä esitin sairaampaa kuin olin (!). Ja että hänen kiusakseen oksensin lattialle. Jonka muuten itse siivosin. Saan kyllä kylmiä väreitä Ap:n kertomasta, toivottavasti Ap ei oo mun exän kaa...

Voi jestas näitä lapatossuja. Teillä ei ole arki vielä edes alkanut. Tuo on vielä pelkkää lomailua tulevaan verrattuna. Ala valmistautua yksinhuoltajuuteen.

Osanottoni sinulle, kun sait arvonnassa mustanpekan. Valitettavasti etukäteen ei aina voi tietää, onko näistä vellipöksyistä isiksi vai ei.

Ap, kannattaa oikeasti vakavasti miettiä, haluatko jatkaa yhteistä elämää tuon miehesi kanssa. Hänhän on aivan ääliö.

Mun mies oli esikoisemme raskausajan aika normaali. Toki alun pahoinvoinnin jälkeen nautin raskaanaolemisesta paljon vaikka vaivoja olikin, en paljon valitellut niin mikäs siinä miehelläkään ollessa. Paitsi että hän ei paljon ”jaksanut” suunnitella esim lapsen kasvatusperiaatteisiin liittyvistä asioista yms. kun oli opiskelua ja töitä väsyttämässä.

Vauvamme osoittautui öisin HYVIN itkuiseksi. Illasta aamuun asti pelkkää rääkymistä, paitsi jos häntä kantoi sylissä ympäri asuntoa ja hytkyi aivan tietynlaisissa tahdissa. No mies ei kertaakaan auttanut niissä öissä, pari kertaa yritti ja viiden minuutin päästä viimeistään lähes paiskasi vauvan minulle syliin ”ei se rauhotu millään, mikä sitä vaivaa, eikö se tykkää musta (!!! Siis vastasyntynyt vauva!), taitaa olla luonteeltaan vaan tuommoinen). Siis vittu, että ärsyttävä äijä. No valvoin sitten aika monta yötä ja päivää vauvan kanssa, kun aloin kärsiä kroonisesta unettomuudesta siinä samalla. En pystynyt nukkumaan ikinä.

Me riideltiin ihan hirveästi. Siis kaikki mitä puhuttiin kääntyi riidaksi. Mies ei käsittänyt miten olin niin väsynyt. Valitti vaan mulle, jos en joskus saanut vauvaa hiljaiseksi, että hän saisi nukkua.

Meidän vauva valvoi ja huusi yöt elämänsä ensimmäiset 1,5 vuotta.

Minusta oli kuulemma tullut huumorintajuton. Miksiköhän...

Elämä on parempaa nykyään ja mies aikuistunut näin päälle kolmekymppisenä ja osallistuva isä, mutta olen varmasti ikuisesti katkera.

Joo, en ymmärrä miehiä... Itsellenikin lähes vastaavasti. Mies halusi kovasti lasta, itse epäröin, suostuin lopulta.

Raskaana ollessa mies totesi, että päähuomio on kuitenkin jatkossakin hänessä, miehessä ja lapsi kasvaa siinä sivussa. No, siinä vaiheessa raskaus oli jo pitkällä ja  tajusin millainen ääliö mies olikaan. Erohan siitä aikanaan tuli.

Omalle nyt aikuiselle tyttärelleni olen sanonut ettei miehestä pysty sanomaan etukäteen millainen isä ja aviomies siitä kehkeytyy vasta sitten, kun lapsi on tulossa/syntynyt.  Joten kannattaa käyttää harkintaa ja huolehtia siitä, että itsellä on taloudelliset resurssit kunnossa, jotta selviytyy lapsen kanssa myös kahdestaan.

Jos mies ei ole kasvanut aikuiseksi, vaan on  jäänyt lapsen tasoiseksi, hän käyttäytyy juuri noin.

Ei se nalkuttamalla eikä kauniisti selittämällään aikuiseksi muutu. Ei monikaan mies ymmärrä, että nainenkin on joskus heikko ja väsynyt ja joskus jopa sairas, nainen vaan kiukuttelee hänen mielestään.

Eri seuraa vaan! Etsi itsellesi uusi, aikuinen mies. Jos ette ole naimisissa lapsen isän kanssa, uusi isä voi tunnustaa lapsen omakseen eikä sinun entisen miehen kanssa tarvitse olla missään tekemisissä.

Tossa aiemmin joku kommentoi siitä, miten "mies ei kestä heikkoutta" kiinnitti hänen huomionsa erikoisesti. Sama homma. Minä en itsekään aiemmin kestänyt lainkaan heikkoutta. Se ärsytti minua suunnattomasti ja olisin halunnut voida korjata kaikkien heikkoudet vain huutamalla heille. Olin oikeasti välillä tosikin ilkeä esim. kavereilleni, joita masensi ja väsytti jne. Halusin vain ruoskia kaikki jaksamaan hymyissä suin. Sitten sairastuin itse kroonisesti ja onneksi sen myötä tulin järkiini ja katumapäälle. Lopulta kävin pyytämässä anteeksikin parilta vanhalta ystävältä, joita nuorempana haukuin heikkoudesta. Ei sitä ymmärtänyt ennen kuin itse vajosi. Helppo se oli toisia mollata ja pilkata ja piiskata, kun oma vointi oli huippua, pää ja kroppa hyvässä kunnossa.

En oikeastaan osaa auttaa ap:tä, mutta ehkä muita, jotka ei vielä ole samassa tilanteessa. Tarkkailkaa ja arvioikaa kumppaninne toimintaa esim. jos teillä on flunssa, vatsatauti tai muu pieni sairastelu meneillään. Pyytäkää apua. Katsokaa, miten puoliso reagoi. Entä jos teillä alkaa yllättäen menkat, ettekä ole osanneet reagoida, hakeeko hän kaupasta siteitä/tamponeita ja apteekista särkkäriä, antaa sun levätä ja laittaa sulle ruokaa jne. vai miten reagoi tilanteeseen? Tai vaikkapa jos olette satuttaneet itsenne, minkälaista kohtelua saatte? Jos puoliso tällaisissa tilanteissa on avulias, lohduttaa ja ymmärtää, häneltä saattaa odottaa vastaavaa jatkossakin. Jos myötätuntoa ja avunantoa ei heru näissä, ei kyllä heru sitten raskaus- ja vauva-aikanakaan. Sellaisen kanssa ei kannata lapsen hankintaa harkita.

Nykyinen puolisoni passasi minua, kun polveni piti leikata. Olin kuukausia sairaslomalla, enkä pystynyt oikein tekemään kotitöitäkään. Siinä kohtaa tiesin, että häneltä saa apua tarvittaessa, eikä hän vaadi minulta mahdottomuuksia.

Terve vaan kaikille tuleville ja nykyisille lällyisille!

Itse olen pienen vauvan isä ja ei voi muuta sanoa kuin että valtaosa miehistä on kyllä tosi keskenkasvuisia ja heikkoja, etenkin WT-piireissä - kolmikymppiseksi asti esitetään kovaa ja maskuliinista ja sitten vauvan tullessa ollaan pökäle kädessä hikikarpalot otsalla itkemässä että vapaus meni ja en jaksa tämmöstä :D Löytyy näitä lussuja myös kouluttautuneemmasta porukasta, Suomessa on ihan liikaa miesvauvoja joiden ei koskaan tarvitse kasvaa aikuisiksi.

Tässäkin ketjussa on näkynyt se perinteinen katkerien mieslapsien käytösmalli: joko kirjoitetaan että "itsehän akka hankkiutui paksuksi" ja syyllistetään suurin piirtein siitä että vauvalla halutaan kahlita mies, muissa ketjuissa taas nämä samaiset itkijät valittavat sitä kuinka on väärin kun naisille ei kelpaa tavallinen mies ja komppaavat niitä ylilautalaisia ja perussuomalaisten nuorten perusteluja siitä kuinka yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi naisten tulisi antaa miehille säännöllisesti :D

Jos olisin nainen niin ei helv... en tiedä miten pää kestäisi ja mistä saisin löydettyä fiksun miehen kun tuntuu että monesta itsestään kuoriutuu vauva viimeistään sitten kun sellaista ryhdytään tekemään.

Ja koska aina löytyy juntteja jotka lukevat asiat mustavalkoisesti niin lisätään disclaimeri loppuun: juu on myös urpoja naisia mutta tässä ketjussa aloittaja kertoikin omaa miestään koskevasta ongelmasta, ja koko keskustelun pitäisikin pyöriä sen ympärillä mitä tällaisessa tilanteessa tehdään. Naisista itkjiät voivat sitten perustaa oman ketjunsa ja avautua siellä

ei näin kirjoitti:

Terve vaan kaikille tuleville ja nykyisille lällyisille!

Itse olen pienen vauvan isä ja ei voi muuta sanoa kuin että valtaosa miehistä on kyllä tosi keskenkasvuisia ja heikkoja, etenkin WT-piireissä - kolmikymppiseksi asti esitetään kovaa ja maskuliinista ja sitten vauvan tullessa ollaan pökäle kädessä hikikarpalot otsalla itkemässä että vapaus meni ja en jaksa tämmöstä :D Löytyy näitä lussuja myös kouluttautuneemmasta porukasta, Suomessa on ihan liikaa miesvauvoja joiden ei koskaan tarvitse kasvaa aikuisiksi.

Tässäkin ketjussa on näkynyt se perinteinen katkerien mieslapsien käytösmalli: joko kirjoitetaan että "itsehän akka hankkiutui paksuksi" ja syyllistetään suurin piirtein siitä että vauvalla halutaan kahlita mies, muissa ketjuissa taas nämä samaiset itkijät valittavat sitä kuinka on väärin kun naisille ei kelpaa tavallinen mies ja komppaavat niitä ylilautalaisia ja perussuomalaisten nuorten perusteluja siitä kuinka yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi naisten tulisi antaa miehille säännöllisesti :D

Jos olisin nainen niin ei helv... en tiedä miten pää kestäisi ja mistä saisin löydettyä fiksun miehen kun tuntuu että monesta itsestään kuoriutuu vauva viimeistään sitten kun sellaista ryhdytään tekemään.

Ja koska aina löytyy juntteja jotka lukevat asiat mustavalkoisesti niin lisätään disclaimeri loppuun: juu on myös urpoja naisia mutta tässä ketjussa aloittaja kertoikin omaa miestään koskevasta ongelmasta, ja koko keskustelun pitäisikin pyöriä sen ympärillä mitä tällaisessa tilanteessa tehdään. Naisista itkjiät voivat sitten perustaa oman ketjunsa ja avautua siellä

Muuten ihan asiallinen kirjoitus, mutta en ymmärrä, miten perussuomalaisten vetäminen tähän liittyy. Omassa tuttavapiirissä vässykkäisukit ovat olleet tasapuolisesti kaikista yhteiskuntaluokista ja varmasti äänestämiskäyttäytyminen myös ollut yhtä kirjavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.

Voisi kestää sen niin kuin mies. Itsehän on vaimonsa tuohon tilaan saattanut ja ihan omasta halustaan.

Aloittajakin voisi kestää niin kuin nainen. Ihan on itse itsensä tuohon tilaan saattanut ja ihan omasta halustaan.

Eihän aloittaja ole valittanut, ettei kestäisi omaa oloaan, vaan miehen suhtautumisesta aloittajan oloon ja raskauden tuomiin muutoksiin...

Miksi miehet eivät voi hankkia realistista tietoa asioista, vaan luovat jotain harhakuvia kenties elokuvien tms. pohjalta? Mikä siinä on niin vaikeeta, sitten valitellaan"etten tällaista odottanut", et kai, kun odotuksesi eivät vastanneet millään tasolla realiteetteja

Vierailija kirjoitti:

Vauvaa tehtiin pari vuotta, eli erittäin odotettu ja toivottu on. Mies alkoi haluta lastentekoa ennen minua, itse jouduin miettimään ajatusta vanhemmuudesta selvästi häntä pidempään ennen kuin olin valmis lopettamaan pillerit. Plussatessa mies oli todella innoissaan, ja tiedän että hän haluaa lastan todella paljon, on halunnut jo useamman vuoden ja kärsinyt siitä että tärppäämiseen meni vähän yli kaksi vuotta ehkäisyn lopettamisesta.

No nyt hän ei sitten tunnukaan kestävän arkea eli sitä että minä olen ollut pahoinvoiva ja väsynyt enkä ole pystynyt tekemään niin paljon kotitöitä kuin ennen enkä harrastamaan hänen kanssa niin energisenä ja niin paljon kuin ennen. Hän ei kestä sitä että energinen ja aikaansaava vaimo onkin muuttunut oksentelevaksi naiseksi, jota kiinnostaa töiden jälkeen eniten päiväunet. Mies kiukuttelee, nalkuttaa, valittaa ja suuttuu minulle harva se päivä. Mitä ihmettä teen? Haluaisin viettää onnellista raskausaikaa, mutta vaikeaa se on kun toinen on vain koko ajan vihainen siitä että en pystykään kaikkeen samaan kuin ennen. Mikään järjen puhuminen ei ole auttanut eikä se että neuvolassa lääkärikin sanoi miehelle että en ole ilkeyttäni väsynyt.

Kuulostaa kovasti avioeron alulta.