Huoli tyttärestä!
Pyydän nyt vertaistukea, kokemuksia ja vinkkejä.
Teini ikäinen tyttäreni on aiheuttanut huolestumista viimeisen vuoden aikana. On vetäytyvä kotioloissa, ilottoman oloinen ja kouluarvosanat laskee huolestuttavasti. Harrastaa kuitenkin kaksi kertaa viikossa ratsastusta. Muutama ystävä on.
Eilen kotiintuloaika oli klo 21 ja hänellä oli ystävä yökylässä. Tytöt ilmestyivät kotiin hyvissä ajoin.
Kutsuin heidät keittiönpöydän ääreen juhlistamaan uuden vuoden alkamista, syötiin ja herkuteltiin siis. Pöydässä ääressä huomasin tyttären laajentuneet pupillit ja muutenkin olemus oli erikoinen. Hänen ystävästään en osannut sanoa, oliko "normaali".
No, mies huomasi saman ja pidettiin puhuttelua ja huone tutkittiin. Mitään ei löytynyt, mutta tytöt kertoivat juoneen yhden oluen.
On tosi ikävät fiilikset nyt.....Kaverin vanhemmille yritin illalla soittaa asiasta, mutta kumpaakaan en tavoittanut puhelimella. Otan nyt vinkkejä vastaan, kuinka tätä päivää tulisi jatkaa...Jos olisin ollut yksin aikuisena paikalla eilen, olisin vienyt lapset päivystykseen, mutta mieheni kielsi. Hän kertoi, että tällaisessa tilanteessa päihtyneet lapset jää kotiin, jos vanhemmat selviä. Lisäksi lastensuojeluilmoitus.
Meillä suvussa päihdeongelmaa, josta syystä olen erityisen huolissani tyttärestä.
Kommentit (108)
Tarinan opetus! Näin surkean loogisesti ristiriitaisia provoja saamme jatkossa, kaupasta nimittäin saa vahvempaa olutta!
Narkomaanille nauraminen on vain ja ainoastaan juopon huvia. Säälittävä tapaus tää ap.
Vierailija kirjoitti:
Mieti myös sitä vaihtoehtoa, että pupillit ovat laajentuneet muista syistä. Itse en anna äidilleni koskaan anteeksi, että hän epäili minun käyttävän huumeita, koska pupillini ovat isot. Siitä meni luottamus ikuisesti, aina on sellainen olo, että äitini kykenee ajattelemaan minusta vain pahaa. Huumeita en ole koskaan edes kokeillut ja tuosta tuli ikuinen kiila äitini ja minun väliin.
No voi nyt vittu. Entäs jos sun oma lapsesi on pupillit laajoina, sä et puutu? Kun sä vaan luotat?
Mun miehen vanhemmatkin luotti siihen teininä. Ja oli sitä mieltä että perheasiat hoidetaan perheen kesken. Hyvinhän se meni, mies käytti sitten 10 v heroiinia suonensisäisesti ja istui reilut 2 vuotta vankilassakin. Mutta tärkeintä oli, että vanhemmat luotti, eiks niin?
Kaikista parhaita lopputuloksia näissä jutuissa on aina niissä keisseissä, joissa HETI puututaan ja puututaankin kunnolla, ja tuumaakaan ei anneta teinille periksi. Ennemmin sitten sijoitukseen, jos ei hommat ala sujua.
Minulla on ollut teininä laajat pupillit ja on kai vieläkin varsinkin jos ei ole riittävä valaistus.
Eikä minun tapauksessani kyse ole ollut mistään huumeista. En käytä, enkä ole käyttänyt, enkä aio käyttää, mutta join silloin energiajuomia ja jätin välillä syömättä ruoan ja samaan aikaan minulla oli aknelääkitys, että luultavasti johtui siitä?
Itse omistan myös aika isot pupillit ja "tapittava" katse on periytynyt isältä. Hämmästynyt perusilmeeni vielä kruunaa kaiken. Läheiset eivät ole vielä ainakaan ruvenneet mistään syyttämään. Vieraammista ihmisistä en tiedä miksi minua luulevat, kun myönnän että välillä ulkonäkökin on mitä sattuu. Totuus on kyllä se, etten käytä mitään päihteitä.
Minunkin äitini tuijotteli joskus huolestuneena pupilleja, ja oudosti hänen mielestään käyttäydyin. Minulla oli vain murrosikä, ja tuollaiset ihme kuvitelmat olivat todella loukkaavia.
Vierailija kirjoitti:
Tarinan opetus! Näin surkean loogisesti ristiriitaisia provoja saamme jatkossa, kaupasta nimittäin saa vahvempaa olutta!
Narkomaanille nauraminen on vain ja ainoastaan juopon huvia. Säälittävä tapaus tää ap.
Ei ole oikea ap.
-AP
Pupiilit olivat niin isot, ettei tästä voi erehtyä. Ei meillä ollut sisällä hämärää saati pimeää.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Pupiilit olivat niin isot, ettei tästä voi erehtyä. Ei meillä ollut sisällä hämärää saati pimeää.
-AP
Niin, ilalla yhdeksältä paistaa tosiaan kirkkaasti aurinko, juu-u.
Vierailija kirjoitti:
Miksei ap suostu kertomaan, minkä ikäisestä tytöstä on kyse?
Sillä on merkitystä onko kyse 13 vuotiaasta tai 19 vuotiaasta.
Oli liian kiire vastata muihin viesteihin. Anteeksi siitä. Tyttö on 14.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pupiilit olivat niin isot, ettei tästä voi erehtyä. Ei meillä ollut sisällä hämärää saati pimeää.
-APNiin, ilalla yhdeksältä paistaa tosiaan kirkkaasti aurinko, juu-u.
Lamput on keksitty.

Ja perheneuvolan asiakkuus katkeaa täyttäessä 12-vuotta.
Juopon jutut on juopon juttuja. Parempaa provo tsägää jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pupiilit olivat niin isot, ettei tästä voi erehtyä. Ei meillä ollut sisällä hämärää saati pimeää.
-APNiin, ilalla yhdeksältä paistaa tosiaan kirkkaasti aurinko, juu-u.
Lamput on keksitty.
Mutta EU kielsi hehkulamput, joten ne eivät toimi😂!
kirjoitti:
Minulla on ollut teininä laajat pupillit ja on kai vieläkin varsinkin jos ei ole riittävä valaistus.
Eikä minun tapauksessani kyse ole ollut mistään huumeista. En käytä, enkä ole käyttänyt, enkä aio käyttää, mutta join silloin energiajuomia ja jätin välillä syömättä ruoan ja samaan aikaan minulla oli aknelääkitys, että luultavasti johtui siitä?
Minulla on isot pupillit, valonarkuus ym, Ja niin fakin monta kertaa joku tullut vinkumaan " käytät huumeita" En käytä huumeita!
Kyllä voi testata apteekin testeillä
https://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.mobile/fi_FI/?Object…
-vierailija kirjoitti:
Itse asiassa tämä huumeasia tuli vasta eilen illalla esille.
Olen ollut jo perheneuvolaan, psykologiin ja kouluterveydenhoitajaan yhteydessä. Psykologi haastatellut tyttöä ja kertoi, ettei huolestuttavaa ole tullut esille. Epäilen, että minua on pidetty/pidetään yli huolehtivana vanhempana. Mieheni taas lakaisee mielellään ongelmat maton alle.
Pyysin miestäni apteekista kysymään, onko hyvää testiä olemassa heillä vai kannattaisiko mennä päivystykseen.
-AP
Missä on uudenvuoden päivänä perheneuvola, psykologi ja kouluterveydenhoitaja paikalla ???
Ja psykologi haastatellutkin vielä.
Ja mitäs te päivystyksessä teette? Ne paikat ovat akuutteja tapauksia varten ja teidän likka ei kuulu siihen ryhmään :) Päivytyksessä ei niin vain oteta huumetestejä.
Tyttö on polttanut pilveä joten anna olla. Ei se ole ainoa. Ja jso tämä vuodatus on edes totta :)
Jos teinillä alkaa selittämättömästä syystä kouluarvosanat laskea, huolestuisin. Jos samaan aikaan herää epäily minkäänlaisesta päihteiden käytöstä, huolestuisin vielä enemmän.
Jos käy ilmi, että tyttö ja hänen kaverinsa ovat käyttäneet päihteitä, oli ne mitä hyvänsä, olisin yhteydessä kaverin vanhempiin myös. Täytyy muistaa, että kyse on vielä alaikäisistä nuorista, yläasteikäinen on oikeastaan vielä lapsi. Sen ikäiset eivät edes saa laillisesti mitään päihteitä, joten kiinnostuisin myös, mistä "olut" oli kotoisin.
Jos käy ilmi, että päihteet liittyvät harrastukseen, olisin yhteydessä valmentajiin.
Nuoret eivät käytä päihteitä yksin. Ne tekevät sitä seurassa. Siksi on meidän kaikkien vastuullisten vanhempien asia puuttua siihen. Vanhemmat voivat luoda yhdessä pelisäännöt ja myös katsella muiden lasten perään samalla kuin omansa.
Moni suomalainen vanhempi pitää nuoruuteen kuuluvana sitä, että juopotellaan jo 14-vuotiaana mutta mielestäni se on lähinnä surullista. Sen ikäiset lapset ovat ansainneet paremman lapsuuden.
Mulla on isot pupillit ja aspergeriin liittyvä ns. liian intensiivinen perusilme, enkä silti ole narkkari.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on isot pupillit ja aspergeriin liittyvä ns. liian intensiivinen perusilme, enkä silti ole narkkari.
Yleensä jos ne isot pupillit on ominaista omalle perheenjäsenelle niin niitä ei yhtäkkiä 14 vuoden jälkeen pidä poikkeavana. Aloittajan tapauksessa nuorelle tämä tuskin siis on tyypillistä.
Miksei ap suostu kertomaan, minkä ikäisestä tytöstä on kyse?
Sillä on merkitystä onko kyse 13 vuotiaasta tai 19 vuotiaasta.