Oletteko katkaiseet välinne vanhempiin tai muihin läheisiin, jos nämä eivät koskaan myönnä olevansa väärässä ja syyttävät teitä riitelystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä.

ap

Siis tämä voi kuulostaa hullulta, mutta juuri tätä oli lapsuuteni. Se, josta taistelen nyt irti ja eroon. Siis voi kuulostaa uskomattomalta, etten ole sitten ollut omaa mieltäni.

ap

Ymmärrät siis kärsiväsi persoonallisuushäiriöstä?

Ei se ole persoonallisuushäiriö. Siis varmasti on totta, että olen kuin minusta puuttuisi palanen, mutta siis se ei ole mennyttä ja hups sitten on persoonallisuushäiriö. Se puuttuu, ja se aiheuttaa oireilua, kuten on aivan normaalia, että aiheutuu, koska se puuttuu. Sellainen ei ole mikään persoonallisuushäiriö, vaan terve reaktio. Sairaskin reaktio voi olla terve, totta kai.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksista päätellen täällä on monta äiti-ihmistä jotka puhuvat ihan eri asioita kuin mitä oikeasti ajattelevat. Vain välttyäkseen erimieltä olemiselta. Ja kipupisteenä on se kun lapsi puolustautuu häntä alistavaa äitiä kohtaan. Lapsuustraumoja ei myönnetä olevan olemassa. Mitähän teidänkin lapsista kasvaa? Ei tuollainen käytösmalli voi olla terve tai normaali.

On kyllä logiikka hukassa ja johtopäätökset ihan erityisen omituisia. Mutta vissiin se on sallittua täällä yhdelle tietylle keskustelijalle silloin, kun argumentit loppuvat. Jonkinlainen johtopäätös voitaneen vetää, että tämä tietty keskustelija on kyseisellä tekniikalla kasvanut aika lailla kieroon, ei suinkaan terveeksi tai normaaliksi.

Sinun mielestäsi siis rehellisyys, aitous, oikeudenmukaisuus ja lapsensa kunnioittaminen omana itsenään on kieroa?

Ja teeskentely, joojottelu vaikka on erimieltä (=valehtelu), lapsen alistaminen, nekö ovat terve tapa? Mene hoitoon.

Entä jos se lapsen käsitys omasta itsestään on vääristynyt? Entä jos se joojottelu on ainoa tapa edes jotenkin pitää se mt-ongelmainen lapsi toimintakykyisenä? Kun pienikin eroavan mielipiteen/tulkinnan esittäminen syöksee sen lapsen maaniseen raivoon.

Jokainen ihminen on arvokas omana itsenään. Lasta voi oikaista tosiasioihin vedoten. Jos teeskentelet ja valehtelet se aiheuttaa lapsessa turvattomuuden tunteita eikä ainakaan auta missään mitenkään. Jos lapsi puolestaan kysyy saako karkkipatukan kaupasta, siihen voit vastata joo. Huomaatko eron?

Huomannet, ettei sinun kommenttisi liittynyt mitenkään minun kommenttiini.

Entä jos se lapsen käsitys omasta itsestään on vääristynyt? Entä jos se joojottelu on ainoa tapa edes jotenkin pitää se mt-ongelmainen lapsi toimintakykyisenä? Kun pienikin eroavan mielipiteen/tulkinnan esittäminen syöksee sen lapsen maaniseen raivoon.

Ottaen huomioon miten kärkkäästi muuten tarraat aiheeseen kuin aiheeseen aika silmiinpistävästi välttelet mt/narsismi aiheisia pätkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Äitisi nimenomaan haluaa, ettet pidä häneen yhteyttä. Siksi hän sanoo sinulle noita asioita, jotta sinä jättäisit rauhaan.

Se on outoa, koska sen voisi sanoa suoraankin. Mutta jos se on totta, teen hänen elämänsä helvetiksi ihan vain siksi, että hän suojelee persettään, eikä voi sanoa sitä suoraan. Tiedättekö, miksi ei? Niin lapselleen sanova äitihän olisi hirviö.

Sinä teet äitisi elämän helvetiksi siksi, että olet mielenterveysongelmainen ja saat muiden satuttamisesta sadistista nautintoa. Älä viitsi höpöttää jotain oikeudestasi muiden satuttamiseen.

ap

en vain voi sietää sitä, että joku ratsastaa kahdella tuolilla. Hymyilee naamari päällä kaikille rakastavana tutärtään, kun ilmeisesti samalla potkii penkin takana tätä vit*tuun? Ei se niin mene. Äitini ei kerää pointseja "hyvästä äitiydestä" jos haluaa musta eroon. Se kärsii, jos ei sano sitä, ja ota myöskin vastaan sen seurauksia sosiaalisena hylkiönä(??) olosta. Tai sen pelosta.

ap

Ja sinä koet olevasi oikeutettu päättämään, milloin "joku ratsastaa kahdella tuolilla"? Ja koet olevasi oikeutettu rankaisemaan muita ihmisiä kokemastasi vääryydestä?

No siis. Jos äitini haluaa minusta eroon, niin kyllä se mulle on negatiivinen asia. Koska miksi ihmeessä,haluaa? Ei minussa ole mitään vikaa.

Mutta jos esiintyy ihmisenä, joka ei suinkaan ole toivottamassa minua helvettiin, mutta tuon yhden kirjoittajan mukaan satuttaa mua sen toivossa, että pääsisi minusta eroon, niin se on kahdella tuolilla istumista. Pitäisi valita, onko minua satuttava minusta eroon haluaja, vai hyväksyy mut, eikä satuta mua ainakaan sillä perusteella, että haluaakin musta eroon.

Rankaisen, jos asia on äidille epäselvä, jos ei näe, että atuttaa mua, koska tahtoo minusta eroon.

ap

Pystytkö ymmärtämään, että on sairasta, että koet olevasi oikeutettu rankaisemaan muita? 

Siis joo, silloin kun sille ei ole mitään syytä, se on aina väärin. Jos on syy, se on silti väärin, mutta moraalisesti täysin ymmärrettävää. Tosin sinun täytyy ymmärtää, että olen kokenut äitini valinneen käyttäytyä minua kohtaan pahasti, jolloin sen olisi voinut hän myös lopettaa. Nyt itse valitsin sikailla hänelle, ja enää pitäisi se kyetä lopettamaan, mikä vie jonkin aikaa. Ja ymmärtää, että äiti ei valinnutkaan itse, vaan olenkin uhri.

ap

Ihan totta, se on aina väärin. Pystytkö perustelemaan, miksi se on moraalisesti ymmärrettävää? Jos minä ammun sinut, koska olet täällä valehdellut, niin onko se moraalisesti ymmärrettävää? Pitääkö moraalisesti oikeutetusta rankaisusta myös rangaista ihan normaalisti? Eli ansaitenko elinkautisen vankeusrangaistuksen sinun ampumisestasi, vaikka tekoni oli moraalisesti ymmärrettävä? Pitäisikö sinun tekemistäsi rankaisuista rangaista myös ihan normaalisti (esim. saako äitisi katkaista välisi sinuun tai vaikkapa hakea lähestymiskieltoa vai pitäisikö hänen jotenkin sietää tämä rankaisunsa, koska tekosi oli moraalisesti ymmärrettävä)?

Onko sekin valinta, että sikailun lopettaminen vaatii aikaa? Mikä tarkalleen ottaen estää sinua lopettamasta juuri nyt? Jokin muukin kuin se, että et halua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä.

ap

Ethän sinäkään salli muille heidän omia mielipiteitään/ajatuksiaan jos ne poikkeavat omistasi. Ensin vääntelet ja kääntelet muiden kommenteista oman kantasi "todistavia", sitten jankkaat puuduttavuuteen asti epäolennaisia yksityskohtia. Lopulta aloitat sitten säälittävän itsesi korottamisen muiden yli, siinä se sinun todellinen sivistystasosi paljastuu.

Kyllä minä annan heidän itsensä uskoa heistä itsestään ihan mitä he haluavat. Minusta en "anna". Jos se ei pidä paikkaansa.

ap

Mutta kun kaikkihan liittyy sinuun. Hyvänä esimerkkinä eilinen "äitis vaan kiusaa" -heiton yleisyys. Siis sinuun liittyvästä yhteydestä poistettunakin jatkoit vääntämistä siitä kokeeko ihmiset sen pääsääntöisesti vain "läppänä" vai onko se aina kiistatta syytös. Ja painotan (ettei sama jankkaus ala alusta) etten tässä ota kantaa siihen kumpi kanta on oikea vaan käytän esimerkkinä kyvyttömyydestäsi oikeaan keskusteluun.

No olei, mun on todella vaikea ajatella teitä, joille se on vain kevyt, satuttamaton läppä, ja että tulette vielä tarjoamaan sitä mun elämään sisältyvänä seikkana, mitä se ei ole. Olisipa helppoa, jos se ois ollut vastaus mun ongelmaan.

ap

Etkö oikeasti huomaa miten melko poikkeuksetta missaat kommenttien pointin? Minä vielä erikseen painotin, ettei tuo ollut se. Silti tartuit vain siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sekin on outoa, että äitini on sanonut mulle, että jos en pidä siitä, mitä äiti sanoo, miksi en vain ole ihan että juu ja jaa. Siis miksi mä antaisin mun äidin puhua paskaa? Totta kai mä oikaisen ne. En ainakaan itse haluaisi elää valhepaskamaailmassa, olematta realistisessa maailmassa eli ihan tässä todellisuudessa.

ap

Pointti on siinä, että sanoo äidille juujuu ja antaa tämän sen jälkeen kiehua omissa liemissään. Itse puolestaan uskoo just mitä itse haluaa äidin puheista välittämättä. Mutta jos haluat riidellä äitisi kanssa, niin yritä kaikin mokomin oikaista hänen käsityksensä. 

Kiehua missä? Mun äiti ainakin on todella tyytyväinen käyttäessään valtaa minuun.

ap

Ja mitä sillä on väliä? Äitisi on vanha ihminen, anna olla. Hoida oma pääsi kuntoon, ja unohda äitisi. Pidä etäiset kohteliaat välit, ja myöntele kaikki humpuuki, niin meistä suurin osa tekee. Sinä et ole enää lapsi, sinun pitäisi miettiä nyt omaa äitiyttäsi, ei äitiäsi. Tai lopeta yhteydenpito kokonaan.

Mutta hae apua. Olet sairas.

Ja totuus on, että vaikka kaikki, mitä kirjoittaisit tänne, olisi mielestäsi hauskaa provoilua, ja meidän ’uhrien’ taitavaa pyörittelyä, sinä olet silti se, joka olet sairas, pakkomielteinen ja luonnehäiriöinen, ja tarvitset apua.

Tässä on kysymys pitkäkestoisesta lapsuuden traumasta, jonka vanki olen edelleen, ei tästä päivästä äitini kanssa paitsi että tässä päivässä sain todisteen siitä, että erehtyessään hän nimenomaan ei myönnä sitä, kuten olin luullut kaikkien aina tekevän, elleivät ole rikosromaanista. Ei meidän perheessä ole tuollaista valehtelua, ajattelin.

ap

Höpöhöpö. Sinä olet vapaa valitsemaan joka päivä ja hetki ihan niin kuin haluat valita. Jos haluat VALITA olevasi lapsuuden traumasi vanki, se on sinun oma valintasi. Ihmiset monesti mieluummin valitsevat ennemmin tutun kurjuuden kuin oudon ja uuden paremman - mutta se on ihan vapaa valinta.

Se että äiti käytti minuun valtaa on aiheuttanut mulle ongelmia, ei se ole minun valintani.

En halua olla sellainen kuin tuo yksi, että keskustelutaito loppuu kuin kananlento, jos toinen sanookin jotain, mitä en olekaan tullut ajatelleeksi.

ap

Äsken sinä sanoit, että olet lapsuutesi trauman vanki. Nyt sinä sanot, että "se että äiti käytti minuun valtaa on aiheuttanut minulle ongelmia", mikä on jo ihan erilainen ilmaus - ja tämä voi olla jo ihan tottakin. Lapsuutesi trauman vangista muotoon "on aiheuttanut minulle ongelmia" noin kymmenessä minuutissa. Hyvä että osaat myöntää valheitasi ja korjata niitä. Rehellisyys on tärkeää.

Sääliksi käy sua Ap, palstan vihaajamammat kiusaa sua. Tälläkin kirjoittajalla selkeästi omatunto soimaa kun taitaa kohdella omia lapsiaan huonosti 😯

Jännä ap-logiikka tälläkin, yhdellä lukuisista ap:n puolustajista, jotka ilmenevät samalla kun ap vaikenee tajuttuaan tehtyään itsestään naurunalaisen. Mutta defensiivisyys velvoittaa käyttämään surkeimmatkin puolustusyritykset, niin kipiää käy.

Kiusaaja. Keskityt vain tuottamaan APlle pahaa mieltä.

Aukottomasti perusteltu. Vai oliko se sittenkin vain kiusaamista ja "rankaisua", moraalisesti oikeutettua sellaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Mielipide ja pyllynkolo, jokaisella omansa. Kumpikaan niistä ei ole psykologiaa. ;) Jos tilanne on noin kuin kirjoitat, ap:n mielenterveydelle olisi ehdottomasti parasta olla olematta yhteydessä äitiinsä.

Kaikki tietävät sinun myös olevan ap - sen tunnistaa myös tavasta kirjoittaa jostakin psykologisesta tutkimuksesta, joka ikään kuin toimii perusteluna mielipiteellesi vaikka tutkimus nyt ei liity asiaan mitenkään. Taas vain nolasit itsesi ja jäit kiinni vääristelystä.

Olet kyllä nolo. Varmaan kuvittelet olevasi oikeassa väitteissäsi? Todistat vain olevasi sekopäinen 😊😊😊😂

Niin sekin tuli todettua. Ja sinä saat jatkaa elämääsi tervepäisenä, entistäkin yksinäisempänä ja hokien, että en ois oikeasti halunnutkaan kun ei ne olleet riittävän hyviä minun loistavuudelleni.

Ei vaan minä jatkan elämääni läheisten ja ystävien seurassa joiden kanssa elämä on aitoa ja ihanaa.

Eikä mikään teeskennelty kupla niinkuin sinulla joka pelkäät että sinua ei koskaan hyväksyttäisi aitona omana itsenäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sekin on outoa, että äitini on sanonut mulle, että jos en pidä siitä, mitä äiti sanoo, miksi en vain ole ihan että juu ja jaa. Siis miksi mä antaisin mun äidin puhua paskaa? Totta kai mä oikaisen ne. En ainakaan itse haluaisi elää valhepaskamaailmassa, olematta realistisessa maailmassa eli ihan tässä todellisuudessa.

ap

Pointti on siinä, että sanoo äidille juujuu ja antaa tämän sen jälkeen kiehua omissa liemissään. Itse puolestaan uskoo just mitä itse haluaa äidin puheista välittämättä. Mutta jos haluat riidellä äitisi kanssa, niin yritä kaikin mokomin oikaista hänen käsityksensä. 

Kiehua missä? Mun äiti ainakin on todella tyytyväinen käyttäessään valtaa minuun.

ap

Ja mitä sillä on väliä? Äitisi on vanha ihminen, anna olla. Hoida oma pääsi kuntoon, ja unohda äitisi. Pidä etäiset kohteliaat välit, ja myöntele kaikki humpuuki, niin meistä suurin osa tekee. Sinä et ole enää lapsi, sinun pitäisi miettiä nyt omaa äitiyttäsi, ei äitiäsi. Tai lopeta yhteydenpito kokonaan.

Mutta hae apua. Olet sairas.

Ja totuus on, että vaikka kaikki, mitä kirjoittaisit tänne, olisi mielestäsi hauskaa provoilua, ja meidän ’uhrien’ taitavaa pyörittelyä, sinä olet silti se, joka olet sairas, pakkomielteinen ja luonnehäiriöinen, ja tarvitset apua.

Tässä on kysymys pitkäkestoisesta lapsuuden traumasta, jonka vanki olen edelleen, ei tästä päivästä äitini kanssa paitsi että tässä päivässä sain todisteen siitä, että erehtyessään hän nimenomaan ei myönnä sitä, kuten olin luullut kaikkien aina tekevän, elleivät ole rikosromaanista. Ei meidän perheessä ole tuollaista valehtelua, ajattelin.

ap

Höpöhöpö. Sinä olet vapaa valitsemaan joka päivä ja hetki ihan niin kuin haluat valita. Jos haluat VALITA olevasi lapsuuden traumasi vanki, se on sinun oma valintasi. Ihmiset monesti mieluummin valitsevat ennemmin tutun kurjuuden kuin oudon ja uuden paremman - mutta se on ihan vapaa valinta.

Se että äiti käytti minuun valtaa on aiheuttanut mulle ongelmia, ei se ole minun valintani.

En halua olla sellainen kuin tuo yksi, että keskustelutaito loppuu kuin kananlento, jos toinen sanookin jotain, mitä en olekaan tullut ajatelleeksi.

ap

Äsken sinä sanoit, että olet lapsuutesi trauman vanki. Nyt sinä sanot, että "se että äiti käytti minuun valtaa on aiheuttanut minulle ongelmia", mikä on jo ihan erilainen ilmaus - ja tämä voi olla jo ihan tottakin. Lapsuutesi trauman vangista muotoon "on aiheuttanut minulle ongelmia" noin kymmenessä minuutissa. Hyvä että osaat myöntää valheitasi ja korjata niitä. Rehellisyys on tärkeää.

Vangitutkin voivat onnistua murtautumaan irti kahleista. Siksi sanon, että olen vanki, koska en ole vielä irti niistä.

ap

Sanot, että olet vanki, koska haluat draamailla ja uhriutua. Heti kun huomasit, ettei se tällä kertaa toimikaan, vaihdoit paljon loivempaan tarinaan. Et taida paljon totuudesta piitata. Miten muuten, sinulla oli oikeus rangaista jos toinen yritti käyttää valtaa manipuloimalla. Kun sinä jäit täällä kiinni valehtelusta ja väärässä olemisesta, niin onko meillä nyt oikeus rangaista sinua? Vai onko tämä etuus vain sinulla, ja jos niin mikä suo mielestäsi sinulle tämän erikoisedun?

Mistä valheesta ja väärässä olemisesta jäin mielestäsi kiinni täällä?

ap

Kyllä sinulla on ihan normaali sisälukutaito eikä ymmärryksessäsi siltä osin ole mitään vikaa. Tykkäät vaan sanoa, ettet ihan ymmärrä, niissä tilanteissa missä koet sen olevan itsellesi hyödyksi. Samalla vastasit myös kysymykseen. Oikeus rangaista on tietysti vain sinulla. Ethän sinä muuten voisi vaikkapa loukkaantua äitisi sanomisista. Prinsessoille satumaailma on sallittua. Hassu sattuma, että tykkäät puhua sivistyneistä kuninkaallisista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksista päätellen täällä on monta äiti-ihmistä jotka puhuvat ihan eri asioita kuin mitä oikeasti ajattelevat. Vain välttyäkseen erimieltä olemiselta. Ja kipupisteenä on se kun lapsi puolustautuu häntä alistavaa äitiä kohtaan. Lapsuustraumoja ei myönnetä olevan olemassa. Mitähän teidänkin lapsista kasvaa? Ei tuollainen käytösmalli voi olla terve tai normaali.

On kyllä logiikka hukassa ja johtopäätökset ihan erityisen omituisia. Mutta vissiin se on sallittua täällä yhdelle tietylle keskustelijalle silloin, kun argumentit loppuvat. Jonkinlainen johtopäätös voitaneen vetää, että tämä tietty keskustelija on kyseisellä tekniikalla kasvanut aika lailla kieroon, ei suinkaan terveeksi tai normaaliksi.

Sinun mielestäsi siis rehellisyys, aitous, oikeudenmukaisuus ja lapsensa kunnioittaminen omana itsenään on kieroa?

Ja teeskentely, joojottelu vaikka on erimieltä (=valehtelu), lapsen alistaminen, nekö ovat terve tapa? Mene hoitoon.

Entä jos se lapsen käsitys omasta itsestään on vääristynyt? Entä jos se joojottelu on ainoa tapa edes jotenkin pitää se mt-ongelmainen lapsi toimintakykyisenä? Kun pienikin eroavan mielipiteen/tulkinnan esittäminen syöksee sen lapsen maaniseen raivoon.

Mun kohdalla se ei ole. Enkä joojotellut siksi koskaan. Eikä äitini joojotellut mulle, siis jos sitä tarkoitat. Minusta se ei ole mitään joojottelua, jos kuunnellaan lasta ja annetaan tämän itse valita omat mielipiteensä ja pitää ne.

Se ei tarkoita sitä, että niiden mukaan elettäisiin tai mentäisiin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä.

ap

Vaaditko itseltäsi samaa kuin muilta? Olet tässä ketjussa todistetusti ollut väärässä ja valehdellut. Myönnätkö ne tässä itse avoimesti? Myönnätkö olevasi siksi epänormaali?

Tässä ketjussa? Laitatko ne kohdat tähän.

ap

Jännä, että löydät totuudet, valheet, motiivit ja logiikat rivien välistäkin, kun muista puhutaan. Omalla kohdalla ei löydy mitään vaikka kuinka alleviivattiin. Tässäkin koetat käyttää valtaa ja manipuloida - ansaitset siis av-mammojen antaman joukkorangaistuksen, hähää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka mun äiti ei myöntäisi olevansa väärässä en sitä huolimatta pistä välejä poikki.

Sun tapauksessa, mitä jos olet väärässä äitiäsi kohtaan?

Tiedän, että en ole. Koska äiti selittää minulle, mitä minä olen kuullut ja mitä minulle on sanottu, kun ei ole itse ollut lainkaan paikalla.

Eikä sitten ymmärrä, kun sanon, että nuo mitä sanot, eivät pidä lainkaan paikkaansa. Eikä sen jälkeen myönnä, että siis erehtyi.

Eikä ole oikeasti ikinä myöntänyt erehtyneensä. Aika helppo se on tietää. Nyt kun osaa katsoa, että kyseessä ei ollut väärinkäsitys tai jokin ikävä sotku, vaan ihan vain se, että totuus oli koko ajan samanlainen, mutta äitini ei tajunnut sitä ja opetti sen vielä minullekin vääränä.

ap

Oletko ap ikinä myöntänyt erehtyneesi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on ammattiloukkaantuja, oikea mielensä pahoittamisen mestari, jonka kanssa on mahdotonta käydä normaalia keskustelua, koska hän loukkaantuu ihan tavallisista asioista. Esimerkiksi kun olin tehnyt lihamureketta ja kehuin että tuli tosi hyvää, koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, äiti loukkaantui, koska ei itse laita niitä mureketaikinaan. Hänen mielestään olin siis moittinut hänen lihamurekkeitaan. Kolme päivää hän asiaa jauhoi ja lopputuloksena oli sitä mieltä, että minä pidin häntä ihan kelvottomana kokkina. Voisin kertoa vastaavia esimerkkejä satoja. En ole 35 vuodessa vielä oppinut ns. "turvallisia" keskusteluaiheita, koska hän repii loukkaantumisen aiheen ihan mistä vaan.

Viiteen vuoteen emme ole olleet juurikaan tekemisissä enää. En ole varsinaisesti katkaissut välejä, koska äiti älysi itse vähentää omaa yhteydenpitoaan kun minä lakkasin soittelemasta. Nykyään puhutaan puhelimessa pari kertaa vuodessa. Tai lähinnä äiti puhuu ja valittaa muista ihmisistä. Itse en viitsi paljon mitään sanoa, tosin siitäkin äiti suuttuu, koska en osoita ollenkaan kiinnostusta hänen elämäänsä. Huoh...

Kyllähän toi nyt vähän itsensä korottamista oli. Mulla on mielestäni tuossa hyvät tuntosarvet, etten sano muille noin, ellen tiedä, että heillä on itsetunto kunnossa. Noin, nyt kohotin itseäni myös.

ap

Itsensä korottamista se, että onnistui lihamurekkeen teossa?? Mitä ihmettä?? Jännä juttu että kukaan muu, jolle siitä kerroin, ei kokenut sitä noin. Mullekin kermaviilistä ja sinapista vinkkasi yksi työkaveri ja minä olin vain iloinen. Miksi ihmeessä tuollaisesta pitäisi loukkaantua?

Ei vaan se että sanoo noin että tästä tuli hyvää koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, se on lause jolla poljetaan murekkeet, joissa niitä ei ole. Kääntäen siis sanoit, että niistä ei tule hyvää, koska niihin ei laitettu.

ap

vetää hiljaseks nämä sinun tulkinnat. Jos äitis olis sulle vastaavaa sanonut niin olis vauva palsta laulanut viikkotolkulla.....

Ei se ole minun mielipiteeni, vaan psykologiaa. Jos sanoo, että "tämä on hyvää, koska tässä on asiaa X", niin sen vastinpari on "tämä ei ole hyvää, koska tässä ei ole asiaa X."

Eri asia on, milloin ihminen mielessään kelaa vastineita toisten hänelle sanomiin asioihin.

Esim. jos kuninkaallisista sanoisi, että he ovat sivistyneitä, koska ovat kuninkaallisia, niin oisko se sulle ihan ok lause?

ap

Kyse on lihamurekkeesta. Jos jossain vaiheessa tunnen tarvetta "kelailla vastineita" lihamurekkeeseen liittyviin kommentteihin hankkiudun hoitoon.

No jos täällä palstalla menee sanomaan jossain kuninkaallisista keskustelevassa ketjussa, että kuninkaalliset ovat sivistyneitä, koska ovat kuninkaallisia, niin ihan varmasti joku tulee siihen triggeröityneenä selittämään jotain, josta näkyy tarve selittää, että "niin mäkin olen" vaikka siis lauseellahan ei mitenkään kosketettu muiden sivistystasoa.

ap

Etkö nyt vaan voisi myöntää olevasi väärässä? Sitähän sinä muillekin täällä jankkaat höpöperusteluitasi ajasta ikuisuuteen?

En minä ole tuossa väärässä.

ap

Pystytkö antamaan yhden esimerkin tilanteesta, jossa olet elämäsi aikana ollut väärässä? Vai onko se väärässä oleminen vain muiden ihmisten etuoikeus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Mä kerron niitä koko ajan. Se, ettei ne mene jakeluusi, ei tarkoita sitä, että äitini olisi toiminut terveesti.

ap

No jos äitisi ei ole toiminut terveesti, ainoa järkevä toimintatapa on ottaa etäisyyttä, ja tähän et suostu.

Ja se kertoo väistämättä, että dynamiikka toimii täsmälleen päin vastoin kuin sinä väität. Äitisi ei pääse sinua pakoon, koska äidille olisi hyvin vaikeaa katkaista lapseensa välejä. Ja sinä häikäilemättä käytät asiaa hyväksi.

Ja kukaan ei väitä äitisi olleen virheetön. Ei kukaan ole. Jokaisen äidin ja isän kasvatuksesta löytyy virheitä. Isoja. Ja jokaisen pitää päästä niistä yli.

Kyllä mun äitini nimenomaan esiintyi virheettömänä. Etkö nyt ymmärrä? Ei koskaan myönnä että on väärässä. Ja siis olen sanonut sata kertaa, että se, etten olisi äitiin enää missään yhteydessä ei parantaisi minua yhtään. Päinvastoin, se auttaa, kun nyt näen hänessä vasta virheitä todisteineen. Etten ole vain omien lapsuudenaikaisten uskomusteni tai mielikuvieni varassa. Johon siis toki voisi luottaa, ellei tässä justiinsa ois ongelma, joka estää niihinkin luottamasta. Kun äiti käytti minuun valtaa, etten usko niihin, vaan häntä.

ap

ap

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on ammattiloukkaantuja, oikea mielensä pahoittamisen mestari, jonka kanssa on mahdotonta käydä normaalia keskustelua, koska hän loukkaantuu ihan tavallisista asioista. Esimerkiksi kun olin tehnyt lihamureketta ja kehuin että tuli tosi hyvää, koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, äiti loukkaantui, koska ei itse laita niitä mureketaikinaan. Hänen mielestään olin siis moittinut hänen lihamurekkeitaan. Kolme päivää hän asiaa jauhoi ja lopputuloksena oli sitä mieltä, että minä pidin häntä ihan kelvottomana kokkina. Voisin kertoa vastaavia esimerkkejä satoja. En ole 35 vuodessa vielä oppinut ns. "turvallisia" keskusteluaiheita, koska hän repii loukkaantumisen aiheen ihan mistä vaan.

Viiteen vuoteen emme ole olleet juurikaan tekemisissä enää. En ole varsinaisesti katkaissut välejä, koska äiti älysi itse vähentää omaa yhteydenpitoaan kun minä lakkasin soittelemasta. Nykyään puhutaan puhelimessa pari kertaa vuodessa. Tai lähinnä äiti puhuu ja valittaa muista ihmisistä. Itse en viitsi paljon mitään sanoa, tosin siitäkin äiti suuttuu, koska en osoita ollenkaan kiinnostusta hänen elämäänsä. Huoh...

Kyllähän toi nyt vähän itsensä korottamista oli. Mulla on mielestäni tuossa hyvät tuntosarvet, etten sano muille noin, ellen tiedä, että heillä on itsetunto kunnossa. Noin, nyt kohotin itseäni myös.

ap

Itsensä korottamista se, että onnistui lihamurekkeen teossa?? Mitä ihmettä?? Jännä juttu että kukaan muu, jolle siitä kerroin, ei kokenut sitä noin. Mullekin kermaviilistä ja sinapista vinkkasi yksi työkaveri ja minä olin vain iloinen. Miksi ihmeessä tuollaisesta pitäisi loukkaantua?

Ei vaan se että sanoo noin että tästä tuli hyvää koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, se on lause jolla poljetaan murekkeet, joissa niitä ei ole. Kääntäen siis sanoit, että niistä ei tule hyvää, koska niihin ei laitettu.

ap

vetää hiljaseks nämä sinun tulkinnat. Jos äitis olis sulle vastaavaa sanonut niin olis vauva palsta laulanut viikkotolkulla.....

Ei se ole minun mielipiteeni, vaan psykologiaa. Jos sanoo, että "tämä on hyvää, koska tässä on asiaa X", niin sen vastinpari on "tämä ei ole hyvää, koska tässä ei ole asiaa X."

Eri asia on, milloin ihminen mielessään kelaa vastineita toisten hänelle sanomiin asioihin.

Esim. jos kuninkaallisista sanoisi, että he ovat sivistyneitä, koska ovat kuninkaallisia, niin oisko se sulle ihan ok lause?

ap

Kyse on lihamurekkeesta. Jos jossain vaiheessa tunnen tarvetta "kelailla vastineita" lihamurekkeeseen liittyviin kommentteihin hankkiudun hoitoon.

No jos täällä palstalla menee sanomaan jossain kuninkaallisista keskustelevassa ketjussa, että kuninkaalliset ovat sivistyneitä, koska ovat kuninkaallisia, niin ihan varmasti joku tulee siihen triggeröityneenä selittämään jotain, josta näkyy tarve selittää, että "niin mäkin olen" vaikka siis lauseellahan ei mitenkään kosketettu muiden sivistystasoa.

ap

Etkö nyt vaan voisi myöntää olevasi väärässä? Sitähän sinä muillekin täällä jankkaat höpöperusteluitasi ajasta ikuisuuteen?

En minä ole tuossa väärässä.

ap

Pystytkö antamaan yhden esimerkin tilanteesta, jossa olet elämäsi aikana ollut väärässä? Vai onko se väärässä oleminen vain muiden ihmisten etuoikeus?

Oletin, että palstalla valtaosa haluaa, että heiltä kysytään, ennen kuin sisään tuodaan kiviä lasten leikkikaluiksi.

ap

Miehesi oli täysin väärässä luullessaan, että kiusaat lasta puhelimessa. Miehesi teki tosi siasti, kun vielä puhelimessa väitti sulle, että kyllä sä nyt varmaan kiusasit lasta kuitenkin. Miehesi teki tosi väärin, kun ei uskonut sun puheita. Miehen olisi kuulunut uskoa sua ehdottomasti, että sillä nimenomaisella kerralla et kiusannut lastasi, vaan nimenomaan lohdutit ja käyttäydyit kuten kuuluu. Sikamaista, että juuri silloin sua ei uskota!

Ja sun äitis olisi pitäny päivitellä sun kanssa miehen käytöstä.

Miehen olisi pitänyt kysyä sinulta, miksi lapsi itkee, sun ois pitäny vastata "koska sotku harmittaa lasta ja lohdutin" ja sitten miehes olis pitäny sanoa ok, homma selvä.

No niin. Oletko nyt tyytyväinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Mä kerron niitä koko ajan. Se, ettei ne mene jakeluusi, ei tarkoita sitä, että äitini olisi toiminut terveesti.

ap

No jos äitisi ei ole toiminut terveesti, ainoa järkevä toimintatapa on ottaa etäisyyttä, ja tähän et suostu.

Ja se kertoo väistämättä, että dynamiikka toimii täsmälleen päin vastoin kuin sinä väität. Äitisi ei pääse sinua pakoon, koska äidille olisi hyvin vaikeaa katkaista lapseensa välejä. Ja sinä häikäilemättä käytät asiaa hyväksi.

Ja kukaan ei väitä äitisi olleen virheetön. Ei kukaan ole. Jokaisen äidin ja isän kasvatuksesta löytyy virheitä. Isoja. Ja jokaisen pitää päästä niistä yli.

Kyllä mun äitini nimenomaan esiintyi virheettömänä. Etkö nyt ymmärrä? Ei koskaan myönnä että on väärässä. Ja siis olen sanonut sata kertaa, että se, etten olisi äitiin enää missään yhteydessä ei parantaisi minua yhtään. Päinvastoin, se auttaa, kun nyt näen hänessä vasta virheitä todisteineen. Etten ole vain omien lapsuudenaikaisten uskomusteni tai mielikuvieni varassa. Johon siis toki voisi luottaa, ellei tässä justiinsa ois ongelma, joka estää niihinkin luottamasta. Kun äiti käytti minuun valtaa, etten usko niihin, vaan häntä.

ap

ap

ap

En nyt oikein usko tuohon todisteiden näkemiseen. Enemmänkin on kyse siitä, että päätät jonkin asian olevan "todiste" ja tämän jälkeen sokeudut täysin kaikelle muulle.

En myöskään täysin usko (toki mahdollista) ettei äitisi koskaan ole myöntänyt olleensa väärässä, enemmänkin niin, ettei hän ole myöntänyt sitä tavalla jonka sinä hyväksyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sekin on outoa, että äitini on sanonut mulle, että jos en pidä siitä, mitä äiti sanoo, miksi en vain ole ihan että juu ja jaa. Siis miksi mä antaisin mun äidin puhua paskaa? Totta kai mä oikaisen ne. En ainakaan itse haluaisi elää valhepaskamaailmassa, olematta realistisessa maailmassa eli ihan tässä todellisuudessa.

ap

Pointti on siinä, että sanoo äidille juujuu ja antaa tämän sen jälkeen kiehua omissa liemissään. Itse puolestaan uskoo just mitä itse haluaa äidin puheista välittämättä. Mutta jos haluat riidellä äitisi kanssa, niin yritä kaikin mokomin oikaista hänen käsityksensä. 

Kiehua missä? Mun äiti ainakin on todella tyytyväinen käyttäessään valtaa minuun.

ap

Mun äitinihän kiehahti juuri siinä, kun en enää ryhtynyt riitelemään enkä ylipäänsä näyttänyt hänelle tunteitani, joita hänen sanomisensa herättivät. Ei enää kokenut käyttävänsä valtaa, kun ei tullut näkyviä reaktiota minulta.

Mä en ole sinä. En ole tuollainen ylimielinen vaan haluan yhteyttä.

ap

Jaahajaaha, vainiin. Selvä. *poistuu rauhallisesti tilanteesta"

Niin, eli et oppinut yhtään mitään. Jos mäkin olisin tuollainen pään pensaaseen työntäjä, niin oispa elämä helppoa. Näytät vain selkää muille, kun et enää osaa argumentoida. Et osaa, rupusakki. Et vaan osaa, nynny.

ap

Katsos, sait karkotettua jo tästäkin ketjusta pois ihmisen. Ja hän ei enää vastaa sinulle, koska hän ei halua olla sinun kanssasi tekemisissä. Ihan sama miten paljon solvauksia ikinä huutelet perään, ei hän tule takaisin vaan sinä olet vielä entistäkin yksinäisempi, epätoivoisempi ja onnettomampi. Ja näin se vaan menee oikeassakin elämässä. Ja sisimmässäsi itse tiedät, kuka se nynny ja osaamaton on. Onnea valitsemallesi tielle, vapaa valintahan se on.

Ei se haittaa minua, koska kun hänelle sanoi jotain, mitä hän ei ollut tullut aiemmin ajatelleeksi, hän ei enää osannut keskustella. Ei kiinnosta sellainen.

ap

Tunnereaktiostasi ja ilkeyksistäsi päätellen sinua harmitti ja aika kovasti harmittikin. 

Eihän äitisikään osaa keskustella sinun tasollasi. Miksi hän kiinnostaa sinua? Samalla logiikallasi sinun ei pitäisi olla äidistäsikään kiinnostunut.

Ei, melkein voin arvata, että aika harvoin vastaan tulee keskustelijoita, joita kokemukseni eivät suututa. Jos vain väen väkisin haluaisin keskustella hänenkin kanssaan, en mainitsisi riskiaiheita, joista joku nakkaa niskansa.

Luulen kyllä, että äiti osaisi hienosti keskustella "tasollani", mikäli kykenisi olemaan käyttämättä valtaa minuun. Se vallan käyttäjänä oleminen on se ongelma.

ap

Miksi ihmeessä ketään suututtaisi sinun kokemuksesi? Ihmisiä suututtaa tässä ketjussa vain sinun ilkeytesi, vihamielisyytesi, ylimielisyytesi ja huono käytöksesi. Ja se on ihan normaalia, siten käyttäytyvistä ihmisistä ei kukaan pidä.

No joo, se oli huono sanavalinta. Mutta siis jos ihminen on ymmärtäväinen, niin ei ala kinastella kanssani siitä, että äitini ei esim käyttänyt minuun valtaa, omilla esimerkeillään, joissa heihin ei ole käytetty valtaa, ja ne esitetään vertaistukena minulle.

ap

Minusta sinulla ei ollut alkuun yhtään huono sanavalinta, vaan sinä aina muutat tarinaasi sen mukaan, minkälainen tarina menee lävitse. Olet kuitenkin sen verran realiteeteissa kiinni, että ymmärrät kyllä milloin jäät kiinni satuilusta. Huomaatko myös, että nämä ketjun sivupersoonasi ovat myös täysin ilmiselviä satuilujasi?

Ymmärrätkö myös, että jokaiseen meihin on vanhempanne käyttäneet valtaa? Ja jos näin ei ole, lapsi on ollut täysin heitteillä. Ymmärrätkö, että tämä valtajuttu on sellainen oma triggerisi, jotain mitä sinun pitäisi työstää? Ei ole normaalia nettikeskustelussakaan yrittää nirhata ja ärsyttää keskustelukumppaneita.

Joistain asioista voidaan myös sopia, että niistä ollaan eri mieltä. Voidaan vaikka sopia, että sinä koet eläneesi poikkeuksellisen traumaattisen lapsuuden, mutta samalla muut kirjoittajat ovat kanssasi eri mieltä. Meillä kaikilla on oikeus KOKEMUKSEEMME. Sinulla on oikeus kokea olevasi loukkaantunut, suuttunut - mitä tahansa. Kokemuksemme ovat aina tosia, myös silloin kun ne ovat tosiasioiden vastaisia. Sinä voit kokea pelastuneesi ampumiselta täpärästi. Kokemuksesi on aivan tosi, vaikka se kamala pamaus olisikin ollut auton renkaan puhkeaminen. 

Ei, lapsi ei ole yhtään heitteillä, vaikkei vanhempi käyttäisi lainkaan valtaa lapsen omiin mielipiteisiin tai ajatuksiin. Et taida tajuta, mitä vallalla tarkoitetaan. En tarkoita sitä, että toimit esimerkkinä, joka saa lapsen itse päättämään toimia samoin. Vaan valtaa, joka aivopesee.

Ja siis oikeasti se oli huono sanavalinta, että kokemukseni loukkaisivat muita, hyvä, että siihen puututtiin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä.

ap

Siis tämä voi kuulostaa hullulta, mutta juuri tätä oli lapsuuteni. Se, josta taistelen nyt irti ja eroon. Siis voi kuulostaa uskomattomalta, etten ole sitten ollut omaa mieltäni.

ap

Ymmärrät siis kärsiväsi persoonallisuushäiriöstä?

Ei se ole persoonallisuushäiriö. Siis varmasti on totta, että olen kuin minusta puuttuisi palanen, mutta siis se ei ole mennyttä ja hups sitten on persoonallisuushäiriö. Se puuttuu, ja se aiheuttaa oireilua, kuten on aivan normaalia, että aiheutuu, koska se puuttuu. Sellainen ei ole mikään persoonallisuushäiriö, vaan terve reaktio. Sairaskin reaktio voi olla terve, totta kai.

ap

"En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä. "

Tässä kuvaat oleellista osaa siitä persoonallisuushäiriöstäsi. "Terveeseen" ihmiseen kuuluu vahva totuudenmukainen minäkuva, joka on pysyvä. (Toki terve  minäkuva voi hieman vaihdella hyvän ja huonon päivän välillä, tai esim. jonkun ikävän tapahtuman seuraukena - mutta sittenkin se on perusominaisuuksiltaan vakaa.) Sitä vahvaa minäkuvaa ei pahemmin heiluttele se, että toinen ihminen myöntää tai ei myönnä olevansa väärässä, tai että toinen ihminen yrittää käyttää valtaa tai ei. 

Tähän epävakaaseen minäkuvaan liittyy tyypillisesti myös hylätyksi tulemisen pelko ja se suunnaton tunnetilojen heiluriliikkeen omainen vaihtelu, jossa sinä niin suunnattomasti sekä janoat kontaktia että sanot että että et kyllä haluaisikaan. 

Hurjan iso osa pahoinvoinnistasi liittyy tähän persoonallisuushäiriöösi. Toivon sydämestäsi, että ajattelet asiaa, sillä asian tiedostamisen kautta sinulla on myös mahdollisuus auttaa itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Mä kerron niitä koko ajan. Se, ettei ne mene jakeluusi, ei tarkoita sitä, että äitini olisi toiminut terveesti.

ap

No jos äitisi ei ole toiminut terveesti, ainoa järkevä toimintatapa on ottaa etäisyyttä, ja tähän et suostu.

Ja se kertoo väistämättä, että dynamiikka toimii täsmälleen päin vastoin kuin sinä väität. Äitisi ei pääse sinua pakoon, koska äidille olisi hyvin vaikeaa katkaista lapseensa välejä. Ja sinä häikäilemättä käytät asiaa hyväksi.

Ja kukaan ei väitä äitisi olleen virheetön. Ei kukaan ole. Jokaisen äidin ja isän kasvatuksesta löytyy virheitä. Isoja. Ja jokaisen pitää päästä niistä yli.

Kyllä mun äitini nimenomaan esiintyi virheettömänä. Etkö nyt ymmärrä? Ei koskaan myönnä että on väärässä. Ja siis olen sanonut sata kertaa, että se, etten olisi äitiin enää missään yhteydessä ei parantaisi minua yhtään. Päinvastoin, se auttaa, kun nyt näen hänessä vasta virheitä todisteineen. Etten ole vain omien lapsuudenaikaisten uskomusteni tai mielikuvieni varassa. Johon siis toki voisi luottaa, ellei tässä justiinsa ois ongelma, joka estää niihinkin luottamasta. Kun äiti käytti minuun valtaa, etten usko niihin, vaan häntä.

ap

ap

ap

En nyt oikein usko tuohon todisteiden näkemiseen. Enemmänkin on kyse siitä, että päätät jonkin asian olevan "todiste" ja tämän jälkeen sokeudut täysin kaikelle muulle.

En myöskään täysin usko (toki mahdollista) ettei äitisi koskaan ole myöntänyt olleensa väärässä, enemmänkin niin, ettei hän ole myöntänyt sitä tavalla jonka sinä hyväksyt.

No siis mulle on deal breaker ihmissuhteissa se, jos joku väittää tietävänsä mua paremmin, mitä mulle sanottiin keskustelussa, jossa tämä kolmas ihminen ei ollut paikalla, jos sekä minä ja se keskustelun toinen osapuoli olemme samaa mieltä siitä, miten meidän keskustelumme meni.

Ja äitini juuri todisti, että broke the deal.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä.

ap

Ethän sinäkään salli muille heidän omia mielipiteitään/ajatuksiaan jos ne poikkeavat omistasi. Ensin vääntelet ja kääntelet muiden kommenteista oman kantasi "todistavia", sitten jankkaat puuduttavuuteen asti epäolennaisia yksityskohtia. Lopulta aloitat sitten säälittävän itsesi korottamisen muiden yli, siinä se sinun todellinen sivistystasosi paljastuu.

Kyllä minä annan heidän itsensä uskoa heistä itsestään ihan mitä he haluavat. Minusta en "anna". Jos se ei pidä paikkaansa.

ap

Mutta kun kaikkihan liittyy sinuun. Hyvänä esimerkkinä eilinen "äitis vaan kiusaa" -heiton yleisyys. Siis sinuun liittyvästä yhteydestä poistettunakin jatkoit vääntämistä siitä kokeeko ihmiset sen pääsääntöisesti vain "läppänä" vai onko se aina kiistatta syytös. Ja painotan (ettei sama jankkaus ala alusta) etten tässä ota kantaa siihen kumpi kanta on oikea vaan käytän esimerkkinä kyvyttömyydestäsi oikeaan keskusteluun.

No olei, mun on todella vaikea ajatella teitä, joille se on vain kevyt, satuttamaton läppä, ja että tulette vielä tarjoamaan sitä mun elämään sisältyvänä seikkana, mitä se ei ole. Olisipa helppoa, jos se ois ollut vastaus mun ongelmaan.

ap

Etkö oikeasti huomaa miten melko poikkeuksetta missaat kommenttien pointin? Minä vielä erikseen painotin, ettei tuo ollut se. Silti tartuit vain siihen.

Kyllä hän ymmärtää lukemansa ongelmitta. Hän vain kieltäytyy ymmärtämästä itselleen epämiellyttäviä osioita - kuten elämässään yleensäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä.

ap

Siis tämä voi kuulostaa hullulta, mutta juuri tätä oli lapsuuteni. Se, josta taistelen nyt irti ja eroon. Siis voi kuulostaa uskomattomalta, etten ole sitten ollut omaa mieltäni.

ap

Ymmärrät siis kärsiväsi persoonallisuushäiriöstä?

Ei se ole persoonallisuushäiriö. Siis varmasti on totta, että olen kuin minusta puuttuisi palanen, mutta siis se ei ole mennyttä ja hups sitten on persoonallisuushäiriö. Se puuttuu, ja se aiheuttaa oireilua, kuten on aivan normaalia, että aiheutuu, koska se puuttuu. Sellainen ei ole mikään persoonallisuushäiriö, vaan terve reaktio. Sairaskin reaktio voi olla terve, totta kai.

ap

"En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä. "

Tässä kuvaat oleellista osaa siitä persoonallisuushäiriöstäsi. "Terveeseen" ihmiseen kuuluu vahva totuudenmukainen minäkuva, joka on pysyvä. (Toki terve  minäkuva voi hieman vaihdella hyvän ja huonon päivän välillä, tai esim. jonkun ikävän tapahtuman seuraukena - mutta sittenkin se on perusominaisuuksiltaan vakaa.) Sitä vahvaa minäkuvaa ei pahemmin heiluttele se, että toinen ihminen myöntää tai ei myönnä olevansa väärässä, tai että toinen ihminen yrittää käyttää valtaa tai ei. 

Tähän epävakaaseen minäkuvaan liittyy tyypillisesti myös hylätyksi tulemisen pelko ja se suunnaton tunnetilojen heiluriliikkeen omainen vaihtelu, jossa sinä niin suunnattomasti sekä janoat kontaktia että sanot että että et kyllä haluaisikaan. 

Hurjan iso osa pahoinvoinnistasi liittyy tähän persoonallisuushäiriöösi. Toivon sydämestäsi, että ajattelet asiaa, sillä asian tiedostamisen kautta sinulla on myös mahdollisuus auttaa itseäsi.

Tämä ei ole minulle uutinen, mutta kun kyseessä ei ole persoonallisuushäiriö.

ap