Lue keskustelun säännöt.
Raskas anoppi - mitä tehdä?
29.12.2017 |
Joulu meni ja jouluvieras lähti aamulla. Meidän perheessä se tarkoittaa, että ehkä viikon päivät vielä toivutaan anopin käynnistä.
Tilanne on se, että mies on ainoa lapsi ja vanhempansa eronneet. Anoppi (vähän alle 70 v) asuu edelleen miehen kotipaikkakunnalla, joka on meidän nykyisestä kodista ja työpaikoista niin kaukana, että päiväseltään käyminen on ihan mahdotonta. Miehen äidin tapaaminen tarkoittaa, että me matkustamme sinne hänen luokseen viikoksi asumaan tai toisin päin. Hän vaatii tapaamisia vähintään 6 kertaa vuodessa, eli meiltä menee aina vähintään puolet lomista hänen kanssa olemiseen. Puhelimessa on puhuttava joka toinen päivä.
Hän haluaa auttaa meitä ja tuokin aina tullessaan kuormallisen kaikkea oman maun mukaan valittua romua, esim. keittiötarvikkeita alennusmyynneistä, vaikka joka kerta kerron että mitään ei tarvita ja säilytysongelmiakin on. Meidän töissä ollessa järjestää kotiamme uudestaan sen mukaan, mikä hänestä on parempi ja asettelee hankkimiaan koriste-esineitä näkyville paikoille. Kun tarvitsee jotain, kaivaa sen kaapeista. Nyt jouluna kävi läpi mm. meidän lääkekaapin, kun etsi uutta hammasharjaa.
Me olemme anopin elämän tärkein sisältö. Hän haluaa olla läsnä kaikessa, mitä meille tapahtuu, vaikka ei ymmärräkään mitään esim. töistämme tai harrastuksistamme. Anoppi haluaa siksi keskustella koko ajan, jos ollaan samassa tilassa, ja utelee ihan kaiken, tai neuvoo, päsmäröi ja kertoo naapureistaan. Hänelle ei sovi, että hänen läsnä ollessa syvennytään yhtään esim. puhelimeen tai läppäriin, tai edes kirjaan. Haluaa keskustella koko ajan, kun "niin harvoin ollaan yhdessä". Ystävät ovat hänestä aika turhia, kun on sukulaisiakin.
Hän haluaisi vain, että teemme äkkiä paljon lapsia ja hän sitten muuttaisi pysyvästi meille "auttamaan". Tarkoitus onkin hyvä, mutta esim. ruokaa laittaessaan ei ymmärrä ruokarajoitteita, ja kaikkeen tekemiseen kuluu moninkertainen aika mitä meiltä menisi. Keittiön siivoaminenkin jää osin meille. Loukkaantuu tietysti, jos ruokaa ei syödä heti ja hyvällä ruokahalulla. Loukkaantuu verisesti siitä, jos ei saa tehdä itseään tarpeelliseksi em. tavoilla.
Mies kärsii tästä yhtä paljon kuin minäkin. Ongelma on se, että hän ei raaski kieltää äidiltään yhtään mitään. Ajattelee, että hän on vanha ja yksinäinen, joten pitää vain sietää. Minä olen hirviö, kun haluaisin riistää vanhukselta hänen ainoat ilonsa. Ehkä olenkin? Mutta en todellakaan kestä näin tiivistä yhteiselämää kenenkään muun kuin oman ydinperheen kanssa.
Itselläni alkaa olla jo sellainen olo, että oma perhe, ystävät ja ylipäänsä elämä ovat jääneet odotussijalle, koska kaikki vapaa-aika menee anoppiin, joka siitä huolimatta syyllistää poikaansa etäällä asumisesta. Suhde mieheen kärsii tästä. Olen alkanut pelätä lasten saamista, vaikka niitä toivonkin, koska pelkään että se sinetöi kohtaloni, ja siitä eteenpäin elän vangittuna samaan selliin anopin kanssa lopun ikääni.
Mitähän helettiä tälle asialle voisi tehdä?
Kommentit (35)
Tosiaan se mies voi mennä viikoksi äitinsä luo jos haluaa mutta miksi sinun pitää sinne tunkea jos et halua? Vaikka on parisuhteessa niin ei se tarkoita että olette aina yhdessä ja mies/hänen äitinsä päättää missä lomat vietetään. Opi pitämään puolesi. Ei tarvitse riidellä mutta asiallisen tiukka pitää pystyä olemaan.
Minun kotiani ei kyllä kukaan muu tule järjestelemään ja se on ehdoton EI!
Ja muutenkin talo elää tavallaan vaikka anoppi olisi teillä. Elät omaa elämääsi ja mies voi viihdyttää äitiään 24/7 jos haluaa.
Jos tämän miehen kanssa teet lapsia niin rajat pitää keskustella jo valmiiksi ennenkuin testi näyttää plussaa tai olet kusessa. Ja niistä rajoista pidät kiinni kynsin hampain sillä jos kilttinä annat vähänkin periksi niin homma kusee. Kun pirulle antaa pikkusormen niin se vie koko käden. Muista että olet aikuinen ihminen jonka elämästä ei päätä anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikku hiljaa opettelette sanomaan ei, tällä kertaa ei käy. Käy sitten kerta kerralta helpommaksi, vaikka tuleekin aiheuttamaan vastustusta alussa. Yhteydenpitoa ei tarvitse kokonaan katkoa, vaan opettelette vaan laittamaan sille sellaiset rajat, että oma jaksamisenne riittää.
Ap:n anoppi on kuin äitini, sillä erotuksella että äidilläni on ystäviä.
Meillä ei onnistunut pikkuhiljaa tapahtuva yhteydenpidon vähentäminen, eikä se rajojen laittokaan.
Yhteydenpidon vähentäminen johti entistä pahempaan kyttäämiseen, vaatimiseen ja kuulusteluihin. Yhteydenpito oli pakko lopettaa lähes kokonaan, sillä en jaksanut sitä että niitä rajoja piti vahtia joka hetki.
Äitini koetteli ja testasi niitä rajoja niin sinnikkäästi.
Sitä rajanvetoa olen joutunut tekemään koko aikuisikäni. Välillä on ollut niinkin hyvä tilanne, että olen uskaltanut rentoutua äitini seurassa, ja silloin hän on hyökännyt. Pikkuhiljaa palannut vanhoihin tapoihinsa. Ja taas on pitänyt aloittaa harjoitukset alusta.
Välillä asuin muutamia vuosia ulkomailla, ja silloin tilanne oli oikein hyvä. Mutta Suomeen palattuani äiti otti vahinkoja takaisin ja veti kontrollin ihan uudelle tasolle. Aloitti oikein kunnon puhelinhäiriöinnin.
Aluksi menin siihen lankaan että äidillä voi olla joku hätänä, sillä hän jatkoi soittamista niin kauan että hänelle vastasi.
Joskus jos jätin puhelimen kotiin vaikka kauppareissun ajaksi, saattoi siinä lukea kotiin palattuani "25 puhelua, 1 numero". Tämä kertoo paljon äitini sinnikkyydestä. Jos minulla oli puhelivastaaja, oli siellä hirveästi "soitappa mulla on asiaa"-viestejä.
Hänelle ei riittänyt että kerran päivässä sai jutella, vaan jokainen vapaa hetki olisi pitänyt viettää häntä viihdyttäen.
Ja sitten kun sain lapsia niin tilanne paheni entisestään. Sitä en jaksa edes muistella.
Nyt ollaan vedetty rajat semmoisiksi että puhelimeen ei vastata ja jos tavataan niin se tapahtuu kahvilassa tai muulla julkisella paikalla. Vieläkin tulee vaatimuksia siitä että pitäisi päästä käymään kylässä silloin kun olen yksin, että saisi kunnolla jutella (=tentata ja kuulustella). Mutta se ei onnistu, ei löydy kalenterista aikaa.
Rajoista on helpompi pitää kiinni kun ne ovat tiukat.
Vierailija kirjoitti:
Jos te olette anopin elämän tärkein sisältö, miksi anoppi ei voisi muuttaa lähemmäs teitä, jolloin lyhyet vierailut olisivat mahdollisia. Ei tarvitsisi uhrata lomia anopille eikä muutenkaan asua saman katon alla. Jos tapaisitte/mies tapaisi anoppia vaikka kerran viikossa kyläilyn merkeissä, niin ehkä se olisi kevyempää kestää, kuin monta päivää jatkuva yhdessäolo. Ja lomilla voisitte tehdä jotain mitä oikeasti haluatte.
Sitten se anoppi tunkisi kylään joka päivä, ja lomien lisäksi vaatisi viikonloput käyttöönsä.
Vierailija kirjoitti:
Jos te olette anopin elämän tärkein sisältö, miksi anoppi ei voisi muuttaa lähemmäs teitä, jolloin lyhyet vierailut olisivat mahdollisia. Ei tarvitsisi uhrata lomia anopille eikä muutenkaan asua saman katon alla. Jos tapaisitte/mies tapaisi anoppia vaikka kerran viikossa kyläilyn merkeissä, niin ehkä se olisi kevyempää kestää, kuin monta päivää jatkuva yhdessäolo. Ja lomilla voisitte tehdä jotain mitä oikeasti haluatte.
Oletko ihan tosissasi? Mahdoitko ajatella ihan loppuun asti?😂😂😂
Meillä se lähellä asuminen tarkoitti sitä, että ”tässä ohimennessä aattelin piipahtaa”, ”huomasin bussin ikkunasta, että ootte kotona”, ”olin tossa lenkillä ja näin että teillä on keittiössä valo”, ”olin iltalenkillä ja teillä palo kellarissa valo, ei saa polttaa holtitta valoja, se maksaa”, ”Mair tuli kylään, tultiin katsomaan teidän lapsia”....
Ei siis mitään yksityisyytä missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin vakava keskustelu miehen kanssa. Jos ei ymmärrä yhtään niin näytä miehelle tämä ketju.
Miksi olet alunperin antanut anopin kävellä ylitsesi omassa kodissasi? Jos sinulla ei ole nälkä niin et syö. Jos haluat lukea lehteä tai kirjaa niin sitten luet. Kiellät anoppi järjestelemästä teidän kotia uusiksi. Oma tupa oma lupa! Jos anoppi on teillä viikon niin normaalisti harrastat iltasin tai käyt kavereiden kanssa kahvilla tai mitä nyt teetkin.
Anopin luona lomailet vain silloin kuin haluat ja vain sen aikaa kuin haluat.
Kirjoitit juuri minun elämästäni ap. Tuntuu hyvältä tietää etten ole yksin. Tuossa koriste-esineiden ripottelun kohdalla nauroin jo ääneen. Meillekin ilmestyi jouluna kaikenlaista keraamista tonttua. Ihan kyselemättä. Kun ei me anopin mukaan osata edes joulua laittaa lapsille. - Kyllä me osataan, mutta laitetaan sellainen kun meidän porukalle sopii.
Mies on tossu ja kerran kun minä jotain sanoin painokkaammin, tuli seuraavana päivänä hysteerisenä itkevältä anopilta puhelu. Hän kun vain haluaa hyvää.
Siitä huolimatta mielestäni perheellä saa olla rajat ja anopin on niitä kunnioitettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei korkea ikä oikeuta huonoa käytöstä. Eikä 70 v. edes ole niin vanha!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös puuttuva ja päsmäröivä anoppi. Olen yrittänyt miehelle puhua rajojen asettamisesta ja siitä miten se on hänen tehtävänsä ei minun. Välini anoppiin ovat jo tarpeeksi vaikeat ilman sitä, että minä alan asettamaan noita rajoja. Mies ei vaan ota onkeensa. Hän ei halua pahoittaa äitinsä mieltä. Hirvittää jo nyt mitä tapahtuu kun esikoinen syntyy :(.
Voin melkein luvata, että jos omaat hyvän itsetunnon, niin esikoisen syntymän jälkeen ymmärrät, että olet nyt ensisijaisesti äiti, et hyvä miniä. Silloin kun se nyytti on sylissä ja tajuat olevasi sille lähes sen koko maailma, niin on helppoa sanoa anopille esimerkiksi "Ei, en anna nyt syliin häntä", "Ei, emme tarvitse lastenhoito/siivousapua", "Ei, nyt ei sovi tulla kylään", "Vauva alkaa nyt päiväunille, minäkin menen lepäämään joten mukavaa loppupäivää" "Ei kiitos, minä ostan lapselle itse sen ja sen" jne.
Lopulta sellainen asetelma ei vain tule onnistumaan, että ainoastaan mies asettaisi rajoja (vaikka hän tähän suostuisikin). Sinä olet lapsesi äiti ja todennäköisesti se johon hän ensisijaisesti kiintyy. Sinusta tulee todennäköisesti miestäsi herkempi sille kuinka lapsi viihtyy muiden hoidossa ja onko jonkun vuorovaikutus lapselle liian "erikoista", kun hän on vielä niin pieni ettei edes osaa sanallisesti kunnolla ilmaista itseään. Sinä tulet olemaan erityisesti ensimmäisinä vuosina lapsesi paras asiantuntija, vaikka yhtä tärkeä tietysti isäkin on lapselle (tarkoitukseni ei ole vähätellä isän merkitystä, se on vain useimmissa perheissä erilainen kuin äidin merkitys). Tämä johtaa lähes väistämättä siihen, että sinä myös kannat suurempaa vastuuta ensimmäiset pari vuotta siitä miten lasta hoidetaan ja kuka häntä vaikkapa hoitaa. Kuulostaa todella vanhanaikaiselta, mutta tämän tosiasian eteen vanhemmat usein joutuvat, kun se on äiti joka viettää kotona vauvavuoden.
Ota siis ihmeessä jo nyt aktiivisesti miehen kanssa puheeksi ne asiat, mitä et todennäköisesti enää tule hyväksymään anopiltasi kun lapsenne on syntynyt. Näin vältytte pahoilta riidoilta lapsen syntyessä ja mummonkin on helpompi sujahtaa uuteen rooliinsa, kun sinulta tulee hänen lapsenlapsen äitinä selvää viestintää siitä, missä sinun ja teidän perheen raja kulkee. Tsemppiä! Kaikille tulee olemaan eduksi, että opettelet määrittelemään omat, lapsesi, kotinne ja perheenne rajat. Eiköhän se miehelläkin helpotu ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten jos anoppi suuttuu tai soittelee hysteerisiä itkupuheluita?
Kyllä aikuinen ihminen on itse vastuussa omista tunteistaan. Saa olla vihainen ja surullinen mutta ei se tarkoita että niin saa muut tanssimaan oman pillinsä mukaan! Eihän?
Tätä palstaa kun lukee niin tuntuu että Suomi on täynnä rajattomia ihmisiä.
Osa pompottelee aikuisia lapsiaan ja sukulaisiaan miten haluaa, syyllistää ja manipuloi.
Osa taas ei ole kasvanut oikeasti aikuisiksi niin että eläisi omaa elämäänsä niinkuin haluaa ja alistuu ties mihin mitä joku hullu kehtaa pyytää tai tehdä.
Siis jopa omassa kodissaan antaa määräysvallan vieraalle ettei vaan tule paha mieli kenellekään paitsi tietysti sille kiltille nössölle johon jalat pyyhitään mennen tullen.
Kurjaa, kun elämän muutenkin kiireisiin ja merkittäviin vuosiin perheen, parisuhteen jne. kannalta tulee joku anoppi niskaan.
Seuraava vaihe onkin, että anoppi sairastuu ja vietät sitten saattohoidellessa omat parhaat ja tehokkaimmat vuotesi. Taaksepäin kun katsot on anoppi saattanut varastaa aikaasi 20 vuoden ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten jos anoppi suuttuu tai soittelee hysteerisiä itkupuheluita?
Kyllä aikuinen ihminen on itse vastuussa omista tunteistaan. Saa olla vihainen ja surullinen mutta ei se tarkoita että niin saa muut tanssimaan oman pillinsä mukaan! Eihän?
Tätä palstaa kun lukee niin tuntuu että Suomi on täynnä rajattomia ihmisiä.
Osa pompottelee aikuisia lapsiaan ja sukulaisiaan miten haluaa, syyllistää ja manipuloi.
Osa taas ei ole kasvanut oikeasti aikuisiksi niin että eläisi omaa elämäänsä niinkuin haluaa ja alistuu ties mihin mitä joku hullu kehtaa pyytää tai tehdä.
Siis jopa omassa kodissaan antaa määräysvallan vieraalle ettei vaan tule paha mieli kenellekään paitsi tietysti sille kiltille nössölle johon jalat pyyhitään mennen tullen.
Itselläni ja miehelläni on ollut rajattomat vanhemmat (olemme ne rajat sitten aikuisina itse vetäneet uudelleen). Tämä ei kuitenkaan ole tuttavapiirissäni yleistä vaikka ei harvinaistakaan. Rajattomuus aiheuttaa ongelmia kaikkeen sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja aiheuttaa kärsimystä. Koen häpeää, kun toimin oman mieleni mukaan enkä myötäile muita. En ole tunnetasolla täysin varma rajoistani vaan ne on tietoisesti tehtyjä ja elämäni kriisiytyy helposti, jos joku rymistelee rajojani yllättäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten jos anoppi suuttuu tai soittelee hysteerisiä itkupuheluita?
Kyllä aikuinen ihminen on itse vastuussa omista tunteistaan. Saa olla vihainen ja surullinen mutta ei se tarkoita että niin saa muut tanssimaan oman pillinsä mukaan! Eihän?
Tätä palstaa kun lukee niin tuntuu että Suomi on täynnä rajattomia ihmisiä.
Osa pompottelee aikuisia lapsiaan ja sukulaisiaan miten haluaa, syyllistää ja manipuloi.
Osa taas ei ole kasvanut oikeasti aikuisiksi niin että eläisi omaa elämäänsä niinkuin haluaa ja alistuu ties mihin mitä joku hullu kehtaa pyytää tai tehdä.
Siis jopa omassa kodissaan antaa määräysvallan vieraalle ettei vaan tule paha mieli kenellekään paitsi tietysti sille kiltille nössölle johon jalat pyyhitään mennen tullen.
Itselläni ja miehelläni on ollut rajattomat vanhemmat (olemme ne rajat sitten aikuisina itse vetäneet uudelleen). Tämä ei kuitenkaan ole tuttavapiirissäni yleistä vaikka ei harvinaistakaan. Rajattomuus aiheuttaa ongelmia kaikkeen sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja aiheuttaa kärsimystä. Koen häpeää, kun toimin oman mieleni mukaan enkä myötäile muita. En ole tunnetasolla täysin varma rajoistani vaan ne on tietoisesti tehtyjä ja elämäni kriisiytyy helposti, jos joku rymistelee rajojani yllättäen.
Niin samaa mieltä!!
Olen jo yli 50-vuotias ja edelleen kärvistelen näiden asioiden parissa. Minulta ei ole mennyt 20, vaan 30 vuotta elämästäni appivanhempieni kanssa tasapainottelussa, eikä loppua näy vieläkään. Nyt kun omat lapseni ovat aikuisia ja heillä on ollut puolisot jo vuosien ajan, ei tulisi kuuna päivänä mieleeni alkaa moiseksi anopiksi!! Itse en ole löytänyt oikein keinoja, mutta lapseni ovat onneksi aivan toista maata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä luulin että mun anoppi on raskas eikä anna yhtään tilaa.
Onko anoppisi paikkakunnalla Eläkeliittoa? Tai muuta eläkeläisyhdistystä? Onko hän kallellaan seurakuntaan päin? Hän tarvitsee ikäisiään ystäviä ja puuhastelua ja noista yhdistyksistä sitä löytyy.