Lue keskustelun säännöt.
Raskas anoppi - mitä tehdä?
29.12.2017 |
Joulu meni ja jouluvieras lähti aamulla. Meidän perheessä se tarkoittaa, että ehkä viikon päivät vielä toivutaan anopin käynnistä.
Tilanne on se, että mies on ainoa lapsi ja vanhempansa eronneet. Anoppi (vähän alle 70 v) asuu edelleen miehen kotipaikkakunnalla, joka on meidän nykyisestä kodista ja työpaikoista niin kaukana, että päiväseltään käyminen on ihan mahdotonta. Miehen äidin tapaaminen tarkoittaa, että me matkustamme sinne hänen luokseen viikoksi asumaan tai toisin päin. Hän vaatii tapaamisia vähintään 6 kertaa vuodessa, eli meiltä menee aina vähintään puolet lomista hänen kanssa olemiseen. Puhelimessa on puhuttava joka toinen päivä.
Hän haluaa auttaa meitä ja tuokin aina tullessaan kuormallisen kaikkea oman maun mukaan valittua romua, esim. keittiötarvikkeita alennusmyynneistä, vaikka joka kerta kerron että mitään ei tarvita ja säilytysongelmiakin on. Meidän töissä ollessa järjestää kotiamme uudestaan sen mukaan, mikä hänestä on parempi ja asettelee hankkimiaan koriste-esineitä näkyville paikoille. Kun tarvitsee jotain, kaivaa sen kaapeista. Nyt jouluna kävi läpi mm. meidän lääkekaapin, kun etsi uutta hammasharjaa.
Me olemme anopin elämän tärkein sisältö. Hän haluaa olla läsnä kaikessa, mitä meille tapahtuu, vaikka ei ymmärräkään mitään esim. töistämme tai harrastuksistamme. Anoppi haluaa siksi keskustella koko ajan, jos ollaan samassa tilassa, ja utelee ihan kaiken, tai neuvoo, päsmäröi ja kertoo naapureistaan. Hänelle ei sovi, että hänen läsnä ollessa syvennytään yhtään esim. puhelimeen tai läppäriin, tai edes kirjaan. Haluaa keskustella koko ajan, kun "niin harvoin ollaan yhdessä". Ystävät ovat hänestä aika turhia, kun on sukulaisiakin.
Hän haluaisi vain, että teemme äkkiä paljon lapsia ja hän sitten muuttaisi pysyvästi meille "auttamaan". Tarkoitus onkin hyvä, mutta esim. ruokaa laittaessaan ei ymmärrä ruokarajoitteita, ja kaikkeen tekemiseen kuluu moninkertainen aika mitä meiltä menisi. Keittiön siivoaminenkin jää osin meille. Loukkaantuu tietysti, jos ruokaa ei syödä heti ja hyvällä ruokahalulla. Loukkaantuu verisesti siitä, jos ei saa tehdä itseään tarpeelliseksi em. tavoilla.
Mies kärsii tästä yhtä paljon kuin minäkin. Ongelma on se, että hän ei raaski kieltää äidiltään yhtään mitään. Ajattelee, että hän on vanha ja yksinäinen, joten pitää vain sietää. Minä olen hirviö, kun haluaisin riistää vanhukselta hänen ainoat ilonsa. Ehkä olenkin? Mutta en todellakaan kestä näin tiivistä yhteiselämää kenenkään muun kuin oman ydinperheen kanssa.
Itselläni alkaa olla jo sellainen olo, että oma perhe, ystävät ja ylipäänsä elämä ovat jääneet odotussijalle, koska kaikki vapaa-aika menee anoppiin, joka siitä huolimatta syyllistää poikaansa etäällä asumisesta. Suhde mieheen kärsii tästä. Olen alkanut pelätä lasten saamista, vaikka niitä toivonkin, koska pelkään että se sinetöi kohtaloni, ja siitä eteenpäin elän vangittuna samaan selliin anopin kanssa lopun ikääni.
Mitähän helettiä tälle asialle voisi tehdä?
Kommentit (35)
Tiukka keskustelu miehen kanssa. Vierailut puoleen ja vaikka anoppi teille tulee niin sinulla on oikeus silloin tavata ystäviäsi ja vaikka harrastaa. Ei tuppautuvan vieraan seuraneitinä tarvitse olla 24/7. Miehellä ensijainen vastuu viihdyttämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikku hiljaa opettelette sanomaan ei, tällä kertaa ei käy. Käy sitten kerta kerralta helpommaksi, vaikka tuleekin aiheuttamaan vastustusta alussa. Yhteydenpitoa ei tarvitse kokonaan katkoa, vaan opettelette vaan laittamaan sille sellaiset rajat, että oma jaksamisenne riittää.
Anopille pitää sanoa ihan selkeäst, että te ette voi olla hänen elämänsä pääsisältö.
Se on paljon asiallisempaa häntä kohtaan kuin vaivihkainen irti hivuttqutuminen.
Voitte vaikka yhdessä katsoa mitä kaikkea hän voisi harrastaa.
Anoppini on vähän samanlainen. Aina kun käymme siellä, hän on joku laastari. Istuu vieressä aamusta iltaan. Ei saa olla edes 5 minuuttia ilman häntä.
Onneksi olemme käyneet pariterapiassa, ja keskustellet asiasta siellä. Mieskin tajusi ettei ole ihan normaalia että äiti on NIIN läsnä arjessa kun anoppini.
Nykyään mies kuuntele anoppia, ja sanoo sitten lempeästi ei. Minulle on ollut tärkeää, että mies sanoo "äiti, minä olen päättänyt" sen sijaan kun "olemme päättäneet". Aina kun mies käyttää me-muotoa, anoppini uskoo että MINÄ olen pakottanut miestä sanomaan jotain.
Helppoa se ei ole.
Mies välillä yksin äitinsä luo kyläilemään! Ei ole sinun tehtäväsi olla puuttuvan ja ripustautuvan mummon seuraneiti päiväkausia. Meillä anoppi yrittää jatkuvasti kammeta meitä heille seurustelemaan. On ilkeä ja juoruaa muista. Olen ajatellut, että kunhan näkee lapsenlapsiaan ja poikaansa saa luvan riittää. Minä käyn kohteliaisuuskäynnillä juhlapyhinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvailit juuri äitini. Ihminen joka tarkoittaa pelkkää hyvää, mutta auttamisellaan tekee kaikesta kuitenkin hankalampaa.
Miten tuollaiselle sitten laitat kampoihin olematta ihmishirviö? Etenkin kun näet toisen itkuisen mielipahan kun hänen vilpittömiä hyviä aikeitaan kritisoidaan.
Tsemppiä Ap:lle :)
Puhu miehesi kanssa, nyt, ja sovitte selkeät yhteiset linjat. Teillä on omakin elämänne ja yhteinen elämänne, eläkää sitä nyt, eikä "sitku".
Kaikkia juhlapyhiä ei tarvitse viettää anopin kanssa, todellakaan, eikä joka toinen päivä puhua puhelimessa.
Jos anoppi kuitenkin asuu samassa maassa, Suomessa, ei jouluna eikä lomilla tarvitse olla viikkoa toisen kodissa viereilulla. Vaikka matka olisi pitkäkin, niin kyllä pari päivää riittää.
Voisitte myös harkita hotellissa/mökissä tms. majoittumista kun vierailette miehen kotipaikkakunnalla. Ja ilman muuta voi tehdä muutakin silloin kun anoppi on vieraisilla tai itse olette siellä. Talo elää tavallaan.
Ja tuohon kodin järjestämiseen laittaisin ihan ehdottoman rajan, sitä ei vaan kertakaikkiaan tehdä, toisen kotia ei järjestellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se tee kenestäkään ihmishirviötä, jos puolustaa omaa tilaansa, ja omia oikeuksiaan pitää oma kotinsa sellaisella mallilla kuin itse haluaa. Jos vastapuoli siitä loukkaantuu, se on hänen tunteensa, ei sinun.
Joillakin äideillä on napanuora jäänyt katkaisematta ja lapsen perustama koti nähdään muualle siirrettynä lastenhuoneena, johon äidillä on edelleen vanhemman oikeudet. Lapsen täytyy jossain vaiheessa kasvaa eroon vanhemmastaan, ja jos se ei tapahtunut murrosiässä, se tapahtuu väistämättä myöhemmin - viimeistään silloin, kun vanhempi kuolee. Mitä myöhemmin, sitä rajummin. Teillä olisi nyt hyvä hetki tehdä riuhtaisu, kun lapsia ei ole. Myllerrys kestää aikansa ja pahalta mieleltä ei voi välttyä, mutta palkkioksi saatte toivottavasti normaalin suhteen anoppiin, joka toivottavasti ymmärtää kunnioittaa teidän kotianne omastaan erillisenä yksikkönä. Jos saatte myöhemmin lapsia, on erittäin tärkeää, että napanuora edelliseen sukupolveen on siihen mennessä kunniallisesti katkaistu. Miehesi on tässä avainasemassa. Kyse on hänen ja äitinsä välisestä suhteesta. Pidä huoli, ettet joudu syntipukin asemaan. Itse aikanaan jouduin, ja mitä oudoimmissa yhteyksissä kuulin olevani se, joka vastusti kaikkea... Napanuoran katkaisu on prosessi, eli tilanne ei tule kertarykäisyllä haluamaanne kuntoon, mutta ajan kanssa asioilla on tapana lutviutua, kunhan niitä itse aktiivisesti ohjailee oikeaan suuntaan. Älä jää uhriksi, sillä sitä seuraava vuosikymmenten katketoituminen saa aikaan pahempaa jälkeä kuin anopin mielen pahoittaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuvailit juuri äitini. Ihminen joka tarkoittaa pelkkää hyvää, mutta auttamisellaan tekee kaikesta kuitenkin hankalampaa.
Miten tuollaiselle sitten laitat kampoihin olematta ihmishirviö? Etenkin kun näet toisen itkuisen mielipahan kun hänen vilpittömiä hyviä aikeitaan kritisoidaan.
Tsemppiä Ap:lle :)
Voi kuunnella toista ihmistä ja kunnioittaa hänen mielipidettään, mutta silti sanoa "äiti, olen miettinyt, että x on meille parempi vaihtoehto kuin ehdottamasi y. Y sopii sinulle paremmin ja x minulle."
Ei tarvitse riidellä, voi lempeästi mutta tiukasti sanoa että raja kulkee juuri tässä, ei tuolla. Jos äiti yrittää sisustaa kotisi (anoppini yritti aikaisemmin tämän tempun), silloin toteat kärsivällisesti että" äiti, tämä on minun ja NN:n koti, minä haluan että ME saamme sisustaa. Voisitko ollaa."
Nro 11 jatkaa: "voisitko olla sisustamatta meidän kotisi?" Voimme tehdä jotain muuta yhdessä, vaikka käydä lounaalla.
Huom tämä ei tarkoita että tarvitsee syödä lounasta äidin/anopin kanssa joka viikko. Muuta voi toki ehdottaa, jos haluaa "lievittää" sanomaa hiukan.
Jos äiti ei kuuntele kun sanoo kiltisti, silloin on oltava tiukka. Aikuinen ihminen pärjää, vaikka hetkellisesti pety.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän pitää kyllä opetella asettemaan rajat. Mielestäni olisi järjetöntä käyttää yhteen mukavaankin sukulaiseen puolet lomista, saati sitten noin päsmäröivään tapaukseen! Eli harventaisin kyllä tapaamisia aluksi esimerksi 2-3x vuoteen, tai sitten hotellimajoitus joidenkin tapaamisten ajaksi. Ei yhdenkään ihmisen täyty tuolla tavalla luopua omasta loma-ajasta vanhemman/appivanhemman vuoksi.
Tavaroiden vastaanottaminen pitää yksinkertaisesti lopettaa. Sanoa suoraan että roskiin menee jos et vie mukanasi. Lahjoja voi ostaa juhlapäivinä, muuten vain kenenkään kotia ei pidä kalustaa. Kuulostaa varmasti todella julmalta, mutta tuohan kuulostaa todella raskaalta. Pakkohan teidän on opetella sanomaan ei! Oletteko muutenkin sellaisia luonteeltanne, että on vaikeaa sanoa vastaan, eli ns. kilttejä? Sitä suuremmalla syyllä olisi nyt aika opetella jämäkämpään tapaan vuorovaikuttaa. Tuo alkaa syömään ennen pitkää teitä itseänne ja parisuhdettanne kunnolla. Ei kai kukaan kestä tuollaista kolmatta osapuolta suhteessaan. Ja onhan teillä muitakin sukulaisia tavattavana!
Haluatteko lapsia? Jos, niin sitä suuremmalla syyllä nyt ne rajat kuntoon. Anoppi ei ole teidän perheenjäsen. Teidän pitää noihin muuttosuunnitelmiin sanoa jo nyt jämäkästi ei. MIkäli aloittaa puheen lapsista ja esittämään kuinka aikoo auttaa, niin sanotte suoraan "Jos me ikinä lapsia hankimme, niin kasvatamme ja hoidamme ne kyllä itse. Hoitoapua voi tulla kyseeseen ehkä pari/muutama (valitse itse vaihtoehto) kerran vuodessa lyhyen aikaa, mutta jatkuvaa hoitoapua emme tuskin tule tarvitsemaan. Ja nämäkin hoidot vasta kun lapset ovat isompia." Kokonaan toinen kysymys on sekin, haluatteko ottaa vastaan anopin hoitoapua? Minä en henkilökohtaisesti tuollaista anoppia kovin läheiseksi osaksi perhe-elämääni uskaltaisi edes päästää. Tämä voi tuntua todella kaukaiselta asialta, mutta ennen lapsia olisi hyvä keskustella miehen kanssa, millaista roolia suostutte antamaan hänelle lastenne elämään. Muuten ei hyvää seuraa.
Mun anoppini on täysin kiinni omissa vanhemmissaan. Kysyy näiden mielipidettä joka asiassa ja kaikki lomat on vietetty siellä.
Nyt kuvittelee että automaattisesti se malli siirretään nyt meille. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut eivät usko edes vaikka sanoisi. Nykyään puhutaan ja kirjoitetaan vahemmista, jotka tuon taivaallista välittävät lapsistaan tai lapsenlapsistaan. Ei ihme, että teidän mummeli tuntee olevansa erinomainen kun on lapsensa ja hänen perheensä elämässä mukana.
Aika yleensä parantaa kaikki haavat. Niin se mummelikin vanhenee eikä kohta jaksa. Mutta lähetä joskus mies itsekseen kyläilemään ja järjestä itsesi pois jaloista, kun mummeli on teillä.
Meillä on myös puuttuva ja päsmäröivä anoppi. Olen yrittänyt miehelle puhua rajojen asettamisesta ja siitä miten se on hänen tehtävänsä ei minun. Välini anoppiin ovat jo tarpeeksi vaikeat ilman sitä, että minä alan asettamaan noita rajoja. Mies ei vaan ota onkeensa. Hän ei halua pahoittaa äitinsä mieltä. Hirvittää jo nyt mitä tapahtuu kun esikoinen syntyy :(.
Ap, olet oikeassa, lasten saamisen jälkeen tilanne hankaloituu entisestään jos ette jo nyt ala asettamaan anopille rajoja. Puhun kokemuksesta. Niin pahalta kuin se tuntuikin, me jouduimme ihan konkreettisesti kieltämään anoppia tulemasta meille ihan jatkuvasti. Asuu samassa kaupungissa, oli kovin tunkeileva jo ennen ensimmäistä lastamme, mutta esikoisen syntymän jälkeen oli kirjaimellisesti päivittäin oven takana. Otti varmasti asiasta nokkiinsa, mutta tiukka ei oli meidän perhedynamiikan kanssa ainoa oikea vaihtoehto.
Pahiten suuttui kun olimme varanneet ensimmäisen lomamatkamme vauvan kanssa ja hänelle ”ei ilmoitettu”. Yritti vielä omatoimisesti väkisin lähteä mukaan mutta siinäkin tilanteessa mieheni vain toisti sitä, että ei kiitos, me lähdemme oman perheen kesken. Raskasta on kun joku sukulainen ripustautuu tuolla tavalla ja on inhottavaa pahoittaa iäkkään ihmisen mieli, mutta ei meidän tilanteessa ainakaan ollut mitään muuta vaihtoehtoa.
Et ole anoppisi holhooja, seuraneiti, terapeutti etkä viihdyttäjä. Kotisi ei ole hänen puuhamaansa. Selvät rajat keinolla millä hyvänsä. Tuollainen meno pilaa elämäsi ja avioliittosi
Jos ette pääse miehesi kanssa yhteisille linjoille, tulee lopulta ero.
Miehen on otettava päävastuu anopin pitämisestä kurissa, ei sinun.
Kokemusta on, ja ero tuli. Mieheni oli äitinsä poika eikä vaimonsa mies. Anoppi oli juuri tuollainen kuin kerrot.
Jos te olette anopin elämän tärkein sisältö, miksi anoppi ei voisi muuttaa lähemmäs teitä, jolloin lyhyet vierailut olisivat mahdollisia. Ei tarvitsisi uhrata lomia anopille eikä muutenkaan asua saman katon alla. Jos tapaisitte/mies tapaisi anoppia vaikka kerran viikossa kyläilyn merkeissä, niin ehkä se olisi kevyempää kestää, kuin monta päivää jatkuva yhdessäolo. Ja lomilla voisitte tehdä jotain mitä oikeasti haluatte.
70 vee ei todellakaan ole mikään vanhus, ihan täysivaltainen aikuinen ihminen jolle voi puhua ihan suoraan niinkuin aikuinen toiselle.
Toivottavasti sanoitte anopin muuttohaaveille, että te hoidatte lapsenne aivan itse ja tarvitsette tilaa perheenä.
Vain suora napakka puhe voi auttaa.
Olette alentaneet itsenne nyt lapsen asemaan suhteessa miehen äitiin. Kohdelkaa häntä niinkuin aikuinen toista aikuista, muuten todella saatte vain alistua anopin hoivaan.
Istua puhumaan miehen kanssa asiasta...? Parempi olla samassa linjassa kuin itse ruveta kampeamaan anoppia kauemmas. Siinä saattaa parisuhde saada liian kovan kolauksen, jos mies ei ole valmis puuttumaan asiaan ja yksin ryhdyt loitontamaan anoppia.
Kaikkea hyvää aloittajalle.