Mustasukkaisuuden puute tuoreessa suhteessa-hyvä vai huono asia?

Vierailija kirjoitti:

Pitäisin huonona asiana jos mies ei olisi yhtään mustis. Enkö ole tarpeeksi kaunis? Eikö hän rakasta minua tarpeeksi?

Minulla on kaveri, joka ajattelee noin, että parempi olla hullun mustasukkainen kuin ei ollenkaan, että mustasukkaisuuden puute on välinpitämättömyyttä. Hänelle ei ole kokemusta sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Itse sanoisin, että oltuani 10 vuotta ihmisen kanssa, joka saattoi saada raivokkaan mustasukkaisuuskohtauksen ihan mistä tahansa, olen todella onnellinen että nykyinen on itsevarma ja luottaa minuun, raskasta kun pitää varoa jokaista sanaa ja elettä ettei tule riitaa. Nämä, jotka ovat sitä mieltä, että mustasukkaisuus on välittämistä, eivät selvästikään ole kokeneet millaista on sairaalloinen mustasukkaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

kysyn tämän siksi, että ihmiset ovat tosi ihmeissään kun uudessa suhteessani toinen osapuoli ei ole mustasukkainen. Mielestäni se ei ole huono asia, koska luottamus on silloin kunnossa. Mutta saan kuulla näitä ei ole tarpeeksi rakastunut jne juttuja.

Joten mitä mieltä te olette, jos toinen ei ole mustasukkainen ollenkaan, hyvä vai huono asia?

Niin, miten se ilmenee, että toinen osapuoli ei ole mustasukkainen? Päästää puolison tyttöjen iltaan tai miespuolisen kaverin kanssa kahville? Sehän on ihan normaalia käytöstä, imho...

Ei vaan ole millään tavoin mustasukkainen, kokee sen täysin turhaksi elämässä epäillä toista...

Niin, siis täysin normaalia käytöstä. Se on suhteessa itse asiassa epänormaali tilanne, että toinen on mustasukkainen. Itselläni on melkolailla nollatoleranssi mustasukkaisuudelle. En tarkoita, että suhde menisi samantien poikki, mutta ainakin asia selvitettäisiin juurta jaksain. Ei mitään lässytystä: "Nuo tunteet ovat ihan normaaleja plaa, plaa.." kun ne eivät sitä ole!

Siis terve mustasukkaisuushan ei ole sitä, että pitää epäillä toista jostakin. Se on esimerkiksi sitä, että jos joku sinun itsesi läsnäollessa tulee liian lähelle kumppaniasi, koet sen epämiellyttävänä ja haluat suojella "omaasi". Eli toisin sanoen olet ylpeä ja kiitollinen siitä, mitä sinulla on.

Äh, tätä on vaikea selittää, mutta yritin kuitenkin. Täällä näkyy jo nyt pelkästään niitä kommentteja, joissa vedetään ääripäät tähän, eli sairaalloinen mustasukkaisuus mikä ei ole tervettä. Mustasukkaisuus tunteena kuuluu inhimillisyyteen.

Joo, minäkin luulen, että kuvaamassasi tilanteessa ap:n kumppani varmasti tuntisi tuollaista tervettä, normaalia mustasukkaisuutta. Ilmeisesti ainakaan toistaiseksi mitään ikäviä tilanteita ei ole tullut, joten minkäänlaista mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt. 

Ap, olet löytänyt rennon ja terveellä itsetunnolla varustetun kumppanin. Onnittelut. 

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuuden tunteminen ja sen näyttäminen ovat kaksi eri asiaa. On ok tuntea sitä, mutta se on parasta pitää omana tietonaan.

Ja toki mitä nopeammin pääsee tunteesta, sitä parempi itselle.

Näinhän se on. Useimmilla ihmisillä on ohimeneviä mustasukkaisuuden tunteita, mikä on täysin normaalia. Nähdäkseni yksi normaaliuden tuntomerkki on myös se, että osaa käsitellä nuo tunteet omassa päässään eikä esitä aiheettomia tai kohtuuttomia syytöksiä kumppania kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus ja lievä kontrollointi on mielestäni miehisyyden merkki. Esimerkiksi exäni oli kiltti kuin mikä ja sanoi aina ”ei mun tarvitse olls mustasukkainen, tiedän ettet koskaan tekisi mitään”. Itseäni alkoi jossain vaiheessa tämä nyhvöily oksettamaan ja kuten arvata saattaa, petin useasti ja kohtelin exääni todella huonosti, en vain nähnyt häntä enää miehenä.

Nykyinen mieheni on vähän liiankin mustasukkainen ja kontrolloiva, joskus se ahdistaa mutta enpähän ainakaan petä. Ja kipinää todellakin on, vielä vuosien jälkeenkin. Mieheni on mies eikä minulle alistuva vässykkä. Kyllä siinä jotain perää on että alfat vetävät aina piedemmän korren :D

Hohhoijaa. Taas kerran nainen ulkoistaa perceensä levittelyn vastuun miehelle...

Ehdottomasti hyvä asia! Mustasukkaisuuden puute kertoo itsearvostuksesta, hyvästä itsetunnosta, luottamuksesta ja kunnioituksesta. 

Mustasukkaisessa käytöksessä ei ole mitään hyviä puolia. Ohimenevät mustasukkaisuuden tunteet ovat normaaleja kuten kaikki negatiiviset tunteet: viha, pelko, inho. Niille ei kuitenkaan pidä antaa valtaa ihmissuhteissa eikä laittaa toista kärsimään omista negatiivisista tuntemuksista. 

Itse en sietäisi hetkeäkään, jos kumppanini esim. mököttäisi, suuttuisi tai osottaisi muuten mieltään mustasukkaisuuden vuoksi. Suhteessa olemme molemmat vapaehtoisesti ja toisiamme ja itseämme arvostaen. Ei vahtimalla tai kontrolloimalla voi rajoittaa toista, seurauksena ei koskaan ole mitään hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuus ja lievä kontrollointi on mielestäni miehisyyden merkki. Esimerkiksi exäni oli kiltti kuin mikä ja sanoi aina ”ei mun tarvitse olls mustasukkainen, tiedän ettet koskaan tekisi mitään”. Itseäni alkoi jossain vaiheessa tämä nyhvöily oksettamaan ja kuten arvata saattaa, petin useasti ja kohtelin exääni todella huonosti, en vain nähnyt häntä enää miehenä.

Nykyinen mieheni on vähän liiankin mustasukkainen ja kontrolloiva, joskus se ahdistaa mutta enpähän ainakaan petä. Ja kipinää todellakin on, vielä vuosien jälkeenkin. Mieheni on mies eikä minulle alistuva vässykkä. Kyllä siinä jotain perää on että alfat vetävät aina piedemmän korren :D

Oletpa sitten tyhmä muija. Kunhan on molemmat silmäsi umpeen lyötynä ja turpa rullalla, alfamies on vaan osoittanut rakkauttaan. Edellinen oli nyhvö ja se alkoi oksettamaan. Nykyinen on liiankin kontrolloira ja mustasukkainen. No, sitähän sinä tilasitkin. Mustasukkaiset kontrollifriikit toimivat näes juuri niin. Akkaa turpiin, jos liikaa liikkuu ja lirkuttelee muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

kysyn tämän siksi, että ihmiset ovat tosi ihmeissään kun uudessa suhteessani toinen osapuoli ei ole mustasukkainen. Mielestäni se ei ole huono asia, koska luottamus on silloin kunnossa. Mutta saan kuulla näitä ei ole tarpeeksi rakastunut jne juttuja.

Joten mitä mieltä te olette, jos toinen ei ole mustasukkainen ollenkaan, hyvä vai huono asia?

Niin, miten se ilmenee, että toinen osapuoli ei ole mustasukkainen? Päästää puolison tyttöjen iltaan tai miespuolisen kaverin kanssa kahville? Sehän on ihan normaalia käytöstä, imho...

Ei vaan ole millään tavoin mustasukkainen, kokee sen täysin turhaksi elämässä epäillä toista...

Niin, siis täysin normaalia käytöstä. Se on suhteessa itse asiassa epänormaali tilanne, että toinen on mustasukkainen. Itselläni on melkolailla nollatoleranssi mustasukkaisuudelle. En tarkoita, että suhde menisi samantien poikki, mutta ainakin asia selvitettäisiin juurta jaksain. Ei mitään lässytystä: "Nuo tunteet ovat ihan normaaleja plaa, plaa.." kun ne eivät sitä ole!

Siis terve mustasukkaisuushan ei ole sitä, että pitää epäillä toista jostakin. Se on esimerkiksi sitä, että jos joku sinun itsesi läsnäollessa tulee liian lähelle kumppaniasi, koet sen epämiellyttävänä ja haluat suojella "omaasi". Eli toisin sanoen olet ylpeä ja kiitollinen siitä, mitä sinulla on.

Äh, tätä on vaikea selittää, mutta yritin kuitenkin. Täällä näkyy jo nyt pelkästään niitä kommentteja, joissa vedetään ääripäät tähän, eli sairaalloinen mustasukkaisuus mikä ei ole tervettä. Mustasukkaisuus tunteena kuuluu inhimillisyyteen.

Joo, minäkin luulen, että kuvaamassasi tilanteessa ap:n kumppani varmasti tuntisi tuollaista tervettä, normaalia mustasukkaisuutta. Ilmeisesti ainakaan toistaiseksi mitään ikäviä tilanteita ei ole tullut, joten minkäänlaista mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt. 

Ap, olet löytänyt rennon ja terveellä itsetunnolla varustetun kumppanin. Onnittelut. 

Niin. :) Itse olisin varmaan vähän hämilläni, jos olisin miesystäväni kanssa jossakin, ja joku mies tulisi juttelemaan minulle, puhuisi pitkän aikaa ja ottaisi kontaktia, tulisi ehkä lähellekin eikä miesystävä olisi millänsäkään. Tuollaisissa tilanteissa tarkoitin, että on ihan tervettä tuntea mustasukkaisuutta omasta kumppanistaan. Hulluksi ei silti tietenkään tarvitse heittäytyä, eli pistää mitään showta pystyyn. :D

Onkohan tämä myös jossain määrin ikäkysymys? Nuorena ja/tai suht kokemattomana saattaa ajatella, "olisi ihanaa, jos joku olisi tosi mustasukkainen minusta!" Mutta sitten kun sellainen kumppani sattuu omalle kohdalle, se ei olekaan niin kivaa... itseasiassa se ei ole yhtään kivaa.

Itse täytän kohta 38 ja asetun samalle kannalle kuin muutkin tähän ketjuun vastanneet lähes nelikymppiset: ohimenevä, lievä mustasukkaisuus saattaa olla normaalia, mutta on turhaa vaivata asialla päätään. Jos kumppani pettää, sille ei kai voi oikein mitään. Pahaltahan se tuntuisi, mutta turha sitä on etukäteen murehtia. 

Itselläni on kokemusta sekä sairaalloisen mustasukkaisesta, kontrolloivasta kumppanista että lievemmin mustasukkaisesta. Jälkimmäisen henkilön mustasukkaisuuden tuntemukset olivat kenties normaalin ja terveen rajoissa, mutta hänen tapansa ilmaista noita tunteita oli ehkä siinä hilkulla, että epämiellyttäviä tilanteita syntyi: hän esitti toisinaan vihjailevia syytöksiä, mökötti, syytteli minua jos joku ex otti yhteyttä jne. Hän ei saanut raivokohtauksia, mutta jälkeenpäin ajateltuna hänen vihjailunsa ja epäsuorat syytöksensä olivat epäreiluja ja epämiellyttäviä. Kuten joku totesikin tässä ketjussa, tuo kumppani kaatoi omat epävarmuuden tunteensa minun niskaani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli sairaalloisen mustasukkainen ystävä, se aika oli kaikkea muuta kuin mukavaa, oli omistushaluinen ja se oli minusta lopulta hyvin vastenmielistä.

Ilomielin valitsen terveellä pohjalla olevan luottamukseen perustuvan suhteen enkä mustasukkaista kumppania.

Miksi vedit tähän toisen ääripään? Ei ole tervettä olla sairaalloisen mustasukkainen. Mutta on olemassa tervettä, normaalia mustasukkaisuutta. Inhimillinen tunne, jota lähes kaikki kokevat joskus jostakin ihmisestä. Tätähän on ihan tutkittu.

Tunne voi olla normaali mutta sen kaataminen toisen niskaan ei ole. Esimerkiksi pyrkimys rajoittaa ja kontrolloida puolisoa on sairasta. Tai että tiukkaa toiselta onko töissä miehiä tai miksi juttelit tuon myyjän kanssa.

Totta. Toki on sitten niitäkin tilanteita, missä kumppani on oikeasti syystä mustasukkainen, ja olisi jopa syytä ottaa asia puheeksi (eli jonkun mielestä kaataa toisen niskaan). Tarkoitan tilannetta, jossa toinen oikeasti tahallaan nöyryyttää toista ja antaa tälle syyn mustasukkaisuuteen; esimerkiksi hänen silmiensä edessä lirkuttelee ja flirttailee muille, mikä ei ole oikein. Näissä tilanteissa kyse onkin sitten yleensä siitä, että toinen tekee tuota tahallaan ja kun toinen ottaa asian syystäkin puheeksi, on vain sairaan mustasukkainen, kuvittelee kaiken ja on sekaisin. Ehkä meni jo vähän ohi aiheen, mutta yritin kai vain sanoa, että näissä on aina ne kaksi ääripäätä joista kumpikaan ei ole hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä myös jossain määrin ikäkysymys? Nuorena ja/tai suht kokemattomana saattaa ajatella, "olisi ihanaa, jos joku olisi tosi mustasukkainen minusta!" Mutta sitten kun sellainen kumppani sattuu omalle kohdalle, se ei olekaan niin kivaa... itseasiassa se ei ole yhtään kivaa.

Itse täytän kohta 38 ja asetun samalle kannalle kuin muutkin tähän ketjuun vastanneet lähes nelikymppiset: ohimenevä, lievä mustasukkaisuus saattaa olla normaalia, mutta on turhaa vaivata asialla päätään. Jos kumppani pettää, sille ei kai voi oikein mitään. Pahaltahan se tuntuisi, mutta turha sitä on etukäteen murehtia. 

Itselläni on kokemusta sekä sairaalloisen mustasukkaisesta, kontrolloivasta kumppanista että lievemmin mustasukkaisesta. Jälkimmäisen henkilön mustasukkaisuuden tuntemukset olivat kenties normaalin ja terveen rajoissa, mutta hänen tapansa ilmaista noita tunteita oli ehkä siinä hilkulla, että epämiellyttäviä tilanteita syntyi: hän esitti toisinaan vihjailevia syytöksiä, mökötti, syytteli minua jos joku ex otti yhteyttä jne. Hän ei saanut raivokohtauksia, mutta jälkeenpäin ajateltuna hänen vihjailunsa ja epäsuorat syytöksensä olivat epäreiluja ja epämiellyttäviä. Kuten joku totesikin tässä ketjussa, tuo kumppani kaatoi omat epävarmuuden tunteensa minun niskaani. 

Taitaa todellakin olla ikäkysymys. Olen itse parikymppinen, en edes epävarma tapaus ja jos olen ihan rehellinen, niin kyllä mua varmasti ainakin vähän ahdistaisi, jos toisen ex ottaisi yhtäkkiä yhteyttä. Voi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että kumppani on itse joskus puhunut exästään, ex petti eikä halua olla tekemisissä hänen kanssaan enää. Olisi siis varmaan aikamoinen yllätys, jos yhtäkkiä alkaisivatkin pitää yhteyttä.

Näitä kommentteja lukiessani tulee sellainen olo, että ei olisi sopivaa potea negatiivisia tunteita siitä, että toinen juttelisi exälleen (siis jos siihen ei ole erittäin painavaa syytä). Tuntuu, että aina kun juttelen ikätovereitteni kanssa, exät ovat sellaisia ei-toivottuja ihmisiä puheenaiheena, eikä kukaan toivoisi nykyisen kaveeraavan exänsä kanssa. Olenko todella vain mustasukkaisten ihmisten kaveri, vai onko se vain tämä nuori ikä?

Onpa outo aloitus.

Mustasukkaisuus kertoo aina sen mustasukkaisen ihmisen omistushalusta ja epävarmuudesta. Terveellä ja tasapainoinen ihminen ei ole mustasukkainen. Jos ei siis ole aihetta annettu. Jos aihetta annetaan, fiksu ihminen ei silloinkaan ole mustasukkainen vaan lähtee nostelemaan.

Minä en ole lainkaan mustasukkainen eikä ole miehenikään. Todella absurdi ajatus että se olisi jotenkin merkki välittämisen puutteesta. En katselisi sekuntiakaan miestä joka katsoisi asiakseen olla mustasukkainen. Ikään kuin en olisi ehdottoman luotettava.

Mustasukkaisuus on oikeasti yksi alentavimpia tunteita molemmille.

Mustasukkaisuus on luottamuksen puutetta ja menetyksen pelkoa. Ei kuulu hyvään parisuhteeseen. Kehittyy ajastaan huonompaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä myös jossain määrin ikäkysymys? Nuorena ja/tai suht kokemattomana saattaa ajatella, "olisi ihanaa, jos joku olisi tosi mustasukkainen minusta!" Mutta sitten kun sellainen kumppani sattuu omalle kohdalle, se ei olekaan niin kivaa... itseasiassa se ei ole yhtään kivaa.

Itse täytän kohta 38 ja asetun samalle kannalle kuin muutkin tähän ketjuun vastanneet lähes nelikymppiset: ohimenevä, lievä mustasukkaisuus saattaa olla normaalia, mutta on turhaa vaivata asialla päätään. Jos kumppani pettää, sille ei kai voi oikein mitään. Pahaltahan se tuntuisi, mutta turha sitä on etukäteen murehtia. 

Itselläni on kokemusta sekä sairaalloisen mustasukkaisesta, kontrolloivasta kumppanista että lievemmin mustasukkaisesta. Jälkimmäisen henkilön mustasukkaisuuden tuntemukset olivat kenties normaalin ja terveen rajoissa, mutta hänen tapansa ilmaista noita tunteita oli ehkä siinä hilkulla, että epämiellyttäviä tilanteita syntyi: hän esitti toisinaan vihjailevia syytöksiä, mökötti, syytteli minua jos joku ex otti yhteyttä jne. Hän ei saanut raivokohtauksia, mutta jälkeenpäin ajateltuna hänen vihjailunsa ja epäsuorat syytöksensä olivat epäreiluja ja epämiellyttäviä. Kuten joku totesikin tässä ketjussa, tuo kumppani kaatoi omat epävarmuuden tunteensa minun niskaani. 

Taitaa todellakin olla ikäkysymys. Olen itse parikymppinen, en edes epävarma tapaus ja jos olen ihan rehellinen, niin kyllä mua varmasti ainakin vähän ahdistaisi, jos toisen ex ottaisi yhtäkkiä yhteyttä. Voi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että kumppani on itse joskus puhunut exästään, ex petti eikä halua olla tekemisissä hänen kanssaan enää. Olisi siis varmaan aikamoinen yllätys, jos yhtäkkiä alkaisivatkin pitää yhteyttä.

Näitä kommentteja lukiessani tulee sellainen olo, että ei olisi sopivaa potea negatiivisia tunteita siitä, että toinen juttelisi exälleen (siis jos siihen ei ole erittäin painavaa syytä). Tuntuu, että aina kun juttelen ikätovereitteni kanssa, exät ovat sellaisia ei-toivottuja ihmisiä puheenaiheena, eikä kukaan toivoisi nykyisen kaveeraavan exänsä kanssa. Olenko todella vain mustasukkaisten ihmisten kaveri, vai onko se vain tämä nuori ikä?

 

Käsitit kai vähän väärin. Minulla oli siis sellainen tilanne, että olin seurustelusuhteessa ja eksäni otti yhteyttä sähköpostilla, toivotti hyvää juhannusta tms. Mainitsin tästä poikaystävälleni, joka alkoi lähestulkoon syytellä minua eksän yhteydenotosta tyyliin "Kai sinä teit sille selväksi, että olette eronneet?" Todellakin olin tehnyt asian selväksi! Tuntui epäreilulta ja kohtuuttomalta, että MINUA syytettiin siitä että JOKU MUU otti yhteyttä minuun. Olin todellakin eronnut tuosta eksästä, mielestäni melko selväsanaisesti, en pitänyt häneen enää yhteyttä enkä jatkanut hänen kanssaan juttelua tuon yhteydenoton jälkeen. Muistaakseni toivotin hyvää juhannusta takaisin, mutta se on mielestäni ihan normaalia kohteliaisuutta.

Tietysti tuollaisessa tilanteessa saa olla mustasukkainen ja epävarma. Ei kuitenkaan ole reilua syytellä kumppania JONKUN MUUN tekemisistä. Sittemmin minulle ja tuolle poikaystävälle tuli ero, mikä oli hyvä ratkaisu. Olimme melko erityyppisiä ihmisiä. Toisaalta me molemmat olimme epävarmoja (ehkä eri asioista, mutta kuitenkin), mikä aiheutti paljon hankaluuksia ja väärinymmärryksiä. 

- 28

Mua kans kiinnostaa että miten ilmenee se ettei toinen ole mustasukkainen?

Jos minuun tutustuva mies toistelisi ilman syytä ääneen että en sitten ole mustasukkainen mies, ja käyttäytyisi korostuneen epämustasukkaisesti, niin kyllä siinä epäilykset heräisivät. 

Mieluummin otan miehen joka rehellisesti myöntää olevansa joskus mustis. Se kertoo minulle luottamuksesta suhteessa, että voi myöntää negatiivisiakin tunteita olevan olemassa. Siitä mustasukkaisuudesta voidaan sitten myös keskustella kuin aikuiset, miettiä mikä sitä aiheuttaa, ja miten siitä voisi päästä eroon. Jos toinen kieltää olevansa mustis, niin silloin asiaa ei ole olemassa, eikä siitä voida puhua. Mulla on ollut mustasukkaisia miehiä, jotka ovat piilotelleet mustasukkaisuuttaan, väittäneet etteivät ole mustiksia, mutta käytös on paljastanut kautta rantain muuta. Nämä miehet myös ovat halunneet minun olevan mustis, ja ovatkin sitten käyttäytyneet epäsopivasti, ja oikein kalastelleet toisten naisten huomiota, ja tahalleen yrittäneet tehdä minusta mustista. 

Nykyinen mies on kuten minäkin. Jos olen lähdössä kaverin luo viikoksi 500 km päähän, niin hän sanoo rakastavansa, ja olevansa harmissaan ettei pääse kanssani reissuun, sanonut puolileikillään että etten vain löydä sieltä jotain häntä parempaa miestä. Itse sanon tietysti että höpsis, parempaa olekaan, ikävä mullakin tulee, mutta mieti miten mukavaa sitten on taas nähdä tauon jälkeen. 

Ei ole ollut näiden 5v:n aikana mitään mustisdraamaa kertaakaan meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä myös jossain määrin ikäkysymys? Nuorena ja/tai suht kokemattomana saattaa ajatella, "olisi ihanaa, jos joku olisi tosi mustasukkainen minusta!" Mutta sitten kun sellainen kumppani sattuu omalle kohdalle, se ei olekaan niin kivaa... itseasiassa se ei ole yhtään kivaa.

Itse täytän kohta 38 ja asetun samalle kannalle kuin muutkin tähän ketjuun vastanneet lähes nelikymppiset: ohimenevä, lievä mustasukkaisuus saattaa olla normaalia, mutta on turhaa vaivata asialla päätään. Jos kumppani pettää, sille ei kai voi oikein mitään. Pahaltahan se tuntuisi, mutta turha sitä on etukäteen murehtia. 

Itselläni on kokemusta sekä sairaalloisen mustasukkaisesta, kontrolloivasta kumppanista että lievemmin mustasukkaisesta. Jälkimmäisen henkilön mustasukkaisuuden tuntemukset olivat kenties normaalin ja terveen rajoissa, mutta hänen tapansa ilmaista noita tunteita oli ehkä siinä hilkulla, että epämiellyttäviä tilanteita syntyi: hän esitti toisinaan vihjailevia syytöksiä, mökötti, syytteli minua jos joku ex otti yhteyttä jne. Hän ei saanut raivokohtauksia, mutta jälkeenpäin ajateltuna hänen vihjailunsa ja epäsuorat syytöksensä olivat epäreiluja ja epämiellyttäviä. Kuten joku totesikin tässä ketjussa, tuo kumppani kaatoi omat epävarmuuden tunteensa minun niskaani. 

Taitaa todellakin olla ikäkysymys. Olen itse parikymppinen, en edes epävarma tapaus ja jos olen ihan rehellinen, niin kyllä mua varmasti ainakin vähän ahdistaisi, jos toisen ex ottaisi yhtäkkiä yhteyttä. Voi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että kumppani on itse joskus puhunut exästään, ex petti eikä halua olla tekemisissä hänen kanssaan enää. Olisi siis varmaan aikamoinen yllätys, jos yhtäkkiä alkaisivatkin pitää yhteyttä.

Näitä kommentteja lukiessani tulee sellainen olo, että ei olisi sopivaa potea negatiivisia tunteita siitä, että toinen juttelisi exälleen (siis jos siihen ei ole erittäin painavaa syytä). Tuntuu, että aina kun juttelen ikätovereitteni kanssa, exät ovat sellaisia ei-toivottuja ihmisiä puheenaiheena, eikä kukaan toivoisi nykyisen kaveeraavan exänsä kanssa. Olenko todella vain mustasukkaisten ihmisten kaveri, vai onko se vain tämä nuori ikä?

 

Käsitit kai vähän väärin. Minulla oli siis sellainen tilanne, että olin seurustelusuhteessa ja eksäni otti yhteyttä sähköpostilla, toivotti hyvää juhannusta tms. Mainitsin tästä poikaystävälleni, joka alkoi lähestulkoon syytellä minua eksän yhteydenotosta tyyliin "Kai sinä teit sille selväksi, että olette eronneet?" Todellakin olin tehnyt asian selväksi! Tuntui epäreilulta ja kohtuuttomalta, että MINUA syytettiin siitä että JOKU MUU otti yhteyttä minuun. Olin todellakin eronnut tuosta eksästä, mielestäni melko selväsanaisesti, en pitänyt häneen enää yhteyttä enkä jatkanut hänen kanssaan juttelua tuon yhteydenoton jälkeen. Muistaakseni toivotin hyvää juhannusta takaisin, mutta se on mielestäni ihan normaalia kohteliaisuutta.

Tietysti tuollaisessa tilanteessa saa olla mustasukkainen ja epävarma. Ei kuitenkaan ole reilua syytellä kumppania JONKUN MUUN tekemisistä. Sittemmin minulle ja tuolle poikaystävälle tuli ero, mikä oli hyvä ratkaisu. Olimme melko erityyppisiä ihmisiä. Toisaalta me molemmat olimme epävarmoja (ehkä eri asioista, mutta kuitenkin), mikä aiheutti paljon hankaluuksia ja väärinymmärryksiä. 

- 28

Ah, kiitos tarkennuksesta, ymmärrän nyt paremmin. :D Totta kai tuo on väärin, siis suuttua kumppanille tuosta. 

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuuden tunteminen ja sen näyttäminen ovat kaksi eri asiaa. On ok tuntea sitä, mutta se on parasta pitää omana tietonaan.

Ja toki mitä nopeammin pääsee tunteesta, sitä parempi itselle.

Olen ehdottamasti eri mieltä!

Hyvässä parisuhteessa voidaan jakaa kaikenlaiset tunteet toisen kanssa. Normaalin rajoissa oleva mustasukkaisuus on tunne joka tulee ja menee. Jos siihen jää koukkuun, on aika tehdä jotain, joko itselle, tai suhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuuden tunteminen ja sen näyttäminen ovat kaksi eri asiaa. On ok tuntea sitä, mutta se on parasta pitää omana tietonaan.

Ja toki mitä nopeammin pääsee tunteesta, sitä parempi itselle.

Olen ehdottamasti eri mieltä!

Hyvässä parisuhteessa voidaan jakaa kaikenlaiset tunteet toisen kanssa. Normaalin rajoissa oleva mustasukkaisuus on tunne joka tulee ja menee. Jos siihen jää koukkuun, on aika tehdä jotain, joko itselle, tai suhteelle.

Riippuu niiden suhteessa olevien ihmisten persoonallisuuksista. Itse en halua, että minusta ollaan lainkaan mustasukkaisia ts näytetään se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä myös jossain määrin ikäkysymys? Nuorena ja/tai suht kokemattomana saattaa ajatella, "olisi ihanaa, jos joku olisi tosi mustasukkainen minusta!" Mutta sitten kun sellainen kumppani sattuu omalle kohdalle, se ei olekaan niin kivaa... itseasiassa se ei ole yhtään kivaa.

Itse täytän kohta 38 ja asetun samalle kannalle kuin muutkin tähän ketjuun vastanneet lähes nelikymppiset: ohimenevä, lievä mustasukkaisuus saattaa olla normaalia, mutta on turhaa vaivata asialla päätään. Jos kumppani pettää, sille ei kai voi oikein mitään. Pahaltahan se tuntuisi, mutta turha sitä on etukäteen murehtia. 

Itselläni on kokemusta sekä sairaalloisen mustasukkaisesta, kontrolloivasta kumppanista että lievemmin mustasukkaisesta. Jälkimmäisen henkilön mustasukkaisuuden tuntemukset olivat kenties normaalin ja terveen rajoissa, mutta hänen tapansa ilmaista noita tunteita oli ehkä siinä hilkulla, että epämiellyttäviä tilanteita syntyi: hän esitti toisinaan vihjailevia syytöksiä, mökötti, syytteli minua jos joku ex otti yhteyttä jne. Hän ei saanut raivokohtauksia, mutta jälkeenpäin ajateltuna hänen vihjailunsa ja epäsuorat syytöksensä olivat epäreiluja ja epämiellyttäviä. Kuten joku totesikin tässä ketjussa, tuo kumppani kaatoi omat epävarmuuden tunteensa minun niskaani. 

Taitaa todellakin olla ikäkysymys. Olen itse parikymppinen, en edes epävarma tapaus ja jos olen ihan rehellinen, niin kyllä mua varmasti ainakin vähän ahdistaisi, jos toisen ex ottaisi yhtäkkiä yhteyttä. Voi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että kumppani on itse joskus puhunut exästään, ex petti eikä halua olla tekemisissä hänen kanssaan enää. Olisi siis varmaan aikamoinen yllätys, jos yhtäkkiä alkaisivatkin pitää yhteyttä.

Näitä kommentteja lukiessani tulee sellainen olo, että ei olisi sopivaa potea negatiivisia tunteita siitä, että toinen juttelisi exälleen (siis jos siihen ei ole erittäin painavaa syytä). Tuntuu, että aina kun juttelen ikätovereitteni kanssa, exät ovat sellaisia ei-toivottuja ihmisiä puheenaiheena, eikä kukaan toivoisi nykyisen kaveeraavan exänsä kanssa. Olenko todella vain mustasukkaisten ihmisten kaveri, vai onko se vain tämä nuori ikä?

 

Käsitit kai vähän väärin. Minulla oli siis sellainen tilanne, että olin seurustelusuhteessa ja eksäni otti yhteyttä sähköpostilla, toivotti hyvää juhannusta tms. Mainitsin tästä poikaystävälleni, joka alkoi lähestulkoon syytellä minua eksän yhteydenotosta tyyliin "Kai sinä teit sille selväksi, että olette eronneet?" Todellakin olin tehnyt asian selväksi! Tuntui epäreilulta ja kohtuuttomalta, että MINUA syytettiin siitä että JOKU MUU otti yhteyttä minuun. Olin todellakin eronnut tuosta eksästä, mielestäni melko selväsanaisesti, en pitänyt häneen enää yhteyttä enkä jatkanut hänen kanssaan juttelua tuon yhteydenoton jälkeen. Muistaakseni toivotin hyvää juhannusta takaisin, mutta se on mielestäni ihan normaalia kohteliaisuutta.

Tietysti tuollaisessa tilanteessa saa olla mustasukkainen ja epävarma. Ei kuitenkaan ole reilua syytellä kumppania JONKUN MUUN tekemisistä. Sittemmin minulle ja tuolle poikaystävälle tuli ero, mikä oli hyvä ratkaisu. Olimme melko erityyppisiä ihmisiä. Toisaalta me molemmat olimme epävarmoja (ehkä eri asioista, mutta kuitenkin), mikä aiheutti paljon hankaluuksia ja väärinymmärryksiä. 

- 28

Ah, kiitos tarkennuksesta, ymmärrän nyt paremmin. :D Totta kai tuo on väärin, siis suuttua kumppanille tuosta. 

Sanon vielä sen, että nyt kun aikaa on kulunut, ymmärrän tuota mustispoikaystävää paremmin. Hän ehkä esitti asiansa vähän epäreilusti ja epämiellyttävästi, mutta kaikkihan me joskus ilmaisemme itseämme tökerösti. Tulee mieleen sekin, että hänen mustasukkaisuutensa ja epävarmuutensa taustalla oli varmaan monia syitä, jotka eivät liittyneet minuun: hänen nuorena kokemansa koulukiusaaminen ja epävarmuus omasta viehätysvoimasta, hänen vanhempiensa avioero ja siihen liittyneet kuviot jne. Poikaystäväni oli melkoinen kontrollifriikki muutenkin, joten tuo normaalin ja epäterveen rajoilla oleva mustasukkaisuus oli vain yksi kontrollifriikkeyden ilmentymä.

Emme kerta kaikkiaan sopineet yhteen. En tiedä, miten hänen parisuhdekuvionsa ovat menneet sittemmin.

- 28 eli tuo sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustasukkaisuuden tunteminen ja sen näyttäminen ovat kaksi eri asiaa. On ok tuntea sitä, mutta se on parasta pitää omana tietonaan.

Ja toki mitä nopeammin pääsee tunteesta, sitä parempi itselle.

Olen ehdottamasti eri mieltä!

Hyvässä parisuhteessa voidaan jakaa kaikenlaiset tunteet toisen kanssa. Normaalin rajoissa oleva mustasukkaisuus on tunne joka tulee ja menee. Jos siihen jää koukkuun, on aika tehdä jotain, joko itselle, tai suhteelle.

Riippuu niiden suhteessa olevien ihmisten persoonallisuuksista. Itse en halua, että minusta ollaan lainkaan mustasukkaisia ts näytetään se.

Niin. Minulle taas se on huonon parisuhteen merkki, jos jotain tunteita täytyy piilottaa kumppanilta. En tiedä mitä tuolla näyttämisellä tarkoitat, mutta itse kannatan keskustelua asioista, en mitään "näyttämisiä".