Sinkkuna oleminen on ihan peestä!

Mikähän siinä on, kun me ei mt-ongelmaiset sinkut kohdata toisiamme?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahoin pelkään, että tässä ketjussa vänisevien naisten suurin ongelma on heikko itsekuri ja sitä myötä lihavuus.

Teen lihaskuntoa 4h viikossa ja painan 51kg (bmi 19,7). Olen toteuttanut kaikki unelmani paitsi parisuhteen/perheen perustamisen kun niihin tarvitaan se toinen osapuoli.

Löytyykö lisää  yleistyksiä?

Olet urheiluaddikti. Ei ihme ettei lihaksikasta runopoikaa, jolla on miljoonaperintö, vain tunnu löytyvän.

Phohhoh, teiltä löytyy solvauksia jokaiseen tilanteeseen.

Ainoat vaatimukseni miesehdokkaalle on olleet: ei vaikeaa ylipainoa, ei vaikeaa päihdeongelmaa, ja ei välttele aktiivisesti töitä. Silti ei löydy kumppania, koska miesten kriteerit ovat paljon korkeammalla kuin naisten vastaavat.

Höpö höpö. Hymyile vähän salilla mukavan oloiselle miehelle, niin eiköhän pikku hiljaa ala löytymään seuraa. Ja onhan noissa neljässä tunnissa kunnon vastusta, ei pelkkää heiluttelua? Jalkaprässiin naiset laittavat aika kovia painoja välillä. 

t. 6h lihastreeniä

En käy salilla.

Tämä olisi koomista jos ette olisi tosissanne.

Nainen ei löydä kumppania -hän on varmasti läski - hän ei olekaan läski, mutta hän vähintään kelpuuttaa vain miestyypin jonka tässä määrittelen - ai sekään ei mennyt oikein, no sitten minun pitää keksiä jokin muu haukkumiskeino tälle naiselle jolla oikeutan oman maailmankuvani.

Onko teidän noin vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa että miehet tässä eivät kelpuuta normaalia naista kumppanikseen? Jos ei saa sitä baarin kauneinta ja suosituinta naista niin pitää haukkua kaikki naiset nirsoiksi lutkiksi.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä on, kun me ei mt-ongelmaiset sinkut kohdata toisiamme?

Itse olen sinkku, mutta en mielenterveysongelmainen. Ehkä sun tätyyy pokata joku palstapoika, silloinhan te kohtaatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa että leskeys nelikymppisenä on noin miljoona kertaa pahempaa. Sinkkuna jaksaa toivoa että löytäisi sen suuren rakkauden. Leskenä sen on sitten löytänyt ja myös menettänyt :(

Otan osaa.

Mutta huomautan, että eronnut leimataan usein epäonnistuneeksi. Sellaiseksi hän itsekin itsensä tuntee. Useampaan kertaan eronnut leimataan todennäköisesti ongelmatyypiksi, joka ei osaa olla suhteessa.

Leskeä ei leimata miksikään. Hänen suhteensa loppui traagisesti ennen aikojaan. Mutta kun hän on surustaan toipunut, hän on tavoiteltava kumppani.

Totta. Mutta ei eronnutta leimata epäonnistuneeksi. Vaan kokeneeksi ja tavoiteltavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä pariudutaan. Kolmikymppisessä on aina joku syy jos näin ei ole. Voihan olla että törmää uraohjuksena maailmalla kiertäneeseen joka on palannut Suomeen ja haluaa vakiintua. Muuten ehkä toisella kierroksella oleva jos valmisperhe ja exän suku ei ole rasite.

Parikymppisenä harjoitellaan, yritetään ja erehdytään. Opiskellaan. Kolmikymppisenä pariudutaan, kun ollaan jo hieman viisaampia ja kokeneempia.

Tervetuloa nykyaikaan!

Ei ole tarvetta seuloa jämiä.

Tuli parikymppisenä valittua paras päältä :)

Hyvin harva on parikymppisenä se ihminen joka tulee oikeasti olemaan. Valtaosalla on vielä täysin hakusessa kuka minä itse olen. Puhumattakaan siitä miten vaikeaa on tietää mitä kumppanilta odottaa tai ymmärtää toisesta ihmisestä kuka hän todella on.

Toki ihminen kasvaa ja muuttuu koko elämänsä ajan, mutta usein siinä kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla alkaa oikeasti valaistumaan itselle kuka minä olen ja mitä elämältä haluan.

Harmillisen usein nämä nuorena ihastutaan ja sitten rakastutaan liitot päättyy vajaan vuosikymmenen päästä eroon...

Onneksi tietysti poikkeuksia on olemassa. Tunnen monta paria jotka on olleet onnellisesti yhdessä jo siitä parikymppisestä asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahoin pelkään, että tässä ketjussa vänisevien naisten suurin ongelma on heikko itsekuri ja sitä myötä lihavuus.

Teen lihaskuntoa 4h viikossa ja painan 51kg (bmi 19,7). Olen toteuttanut kaikki unelmani paitsi parisuhteen/perheen perustamisen kun niihin tarvitaan se toinen osapuoli.

Löytyykö lisää  yleistyksiä?

Olet urheiluaddikti. Ei ihme ettei lihaksikasta runopoikaa, jolla on miljoonaperintö, vain tunnu löytyvän.

Phohhoh, teiltä löytyy solvauksia jokaiseen tilanteeseen.

Ainoat vaatimukseni miesehdokkaalle on olleet: ei vaikeaa ylipainoa, ei vaikeaa päihdeongelmaa, ja ei välttele aktiivisesti töitä. Silti ei löydy kumppania, koska miesten kriteerit ovat paljon korkeammalla kuin naisten vastaavat.

Plöhhöhöhööö. Sinulle siis käy perusnarkkari, jolla on vain 30kg ylipainoa ja välttälee töitä passiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä epäillään, sukupuolet eivät kohtaa, koska naiset ovat nirsoja.

Mennäänpä vilkaisemaan, mikä on meno tanssilavoilla. Siellä ei vallitse tasa-arvo: lyhyttä naistenhakua lukuunottamatta aloitteentekovalta ja valinnanvapaus on miehillä.

Jätetään sivuun oman parinsa kanssa tanssijat. Nais-, mies, seka- ja kaveriseurueissa iltaa viettämään tulleita on paljon. Oletetaan, että kaikki osaavat ja haluavat tanssia edes auttavasti, tuskin muuten olisi lavalle lähtenyt ja ostanut kallista lippua. Rukkasia ei tarvitse pelätä: tanssipaikkojen etikettiin kuuluu, että kun haetaan niin ei kieltäydytä, ellei hakija ole juopunut.

Miltä näyttää? Osa miehistä hakee toki naisia tanssimaan. Eikä parittomista naisista ole pulaa. Siellä heitä seisoo seinänvierustalla kymmenittäin, ellei sadoittain. Laittautuneina, tanssikengät jalassa ja jännittäen, pääseekö lattialle vai ei. Suuri osa miehistä silmäilee naisia, katselee kaihoisasti niitä viittä upeinta ja parasta tanssijaa, jotka ovat lattialla niin että pari vaihtuu lennosta. Niitä olisi kiva hakea, mutta ei heistä kaikille sentään riitä. Miehet vilkaisevat vielä kerran vapaita, toiveikkaina odottavia naisia, ja häipyvät. Kaljalle, tupakalle tai vain ulos seisoskelemaan.

Illan mittaan tanssit vaihtuvat, joka lajia musiikkia soi, mutta miehet eivät vain hae ketään! Ei kyseessä herran tähden kosiminen ole, eikä seurustelu. Vain sitoutuminen kahteen tanssiin, ei sen vakavampi juttu. Eikä tarvitse pelätä oman tanssitaidon takia: kaikkea muuta kuin valssia voi mennä foxilla, jos tulee black out. Sitä paitsi naiset arkailevat samaa. Heidän osansa on muuten vaikeampi. Miestä pitää osata seurata, vaikka vientitaito olisi huonokin, ja mukautua miehen askelkuvioihin. Se ei ole helppoa kuulkaas.

Mutta siinä se ilta kuluu. Naiset odottavat, mutta miehet eivät hae.

Ei tästä muuta voi päätellä, kuin että miehet ovat nirsoja.

Naisen on oltava täydellinen, että häntä haetaan edes tanssiin.

Oot ilmeisesti just herännyt? Tuliko otettua 50 vuoden päikkärit?

Katus ku meillä on huumori-ihmisiä palstalla :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahoin pelkään, että tässä ketjussa vänisevien naisten suurin ongelma on heikko itsekuri ja sitä myötä lihavuus.

Teen lihaskuntoa 4h viikossa ja painan 51kg (bmi 19,7). Olen toteuttanut kaikki unelmani paitsi parisuhteen/perheen perustamisen kun niihin tarvitaan se toinen osapuoli.

Löytyykö lisää  yleistyksiä?

Olet urheiluaddikti. Ei ihme ettei lihaksikasta runopoikaa, jolla on miljoonaperintö, vain tunnu löytyvän.

Phohhoh, teiltä löytyy solvauksia jokaiseen tilanteeseen.

Ainoat vaatimukseni miesehdokkaalle on olleet: ei vaikeaa ylipainoa, ei vaikeaa päihdeongelmaa, ja ei välttele aktiivisesti töitä. Silti ei löydy kumppania, koska miesten kriteerit ovat paljon korkeammalla kuin naisten vastaavat.

Höpö höpö. Hymyile vähän salilla mukavan oloiselle miehelle, niin eiköhän pikku hiljaa ala löytymään seuraa. Ja onhan noissa neljässä tunnissa kunnon vastusta, ei pelkkää heiluttelua? Jalkaprässiin naiset laittavat aika kovia painoja välillä. 

t. 6h lihastreeniä

En käy salilla.

Tämä olisi koomista jos ette olisi tosissanne.

Nainen ei löydä kumppania -hän on varmasti läski - hän ei olekaan läski, mutta hän vähintään kelpuuttaa vain miestyypin jonka tässä määrittelen - ai sekään ei mennyt oikein, no sitten minun pitää keksiä jokin muu haukkumiskeino tälle naiselle jolla oikeutan oman maailmankuvani.

Onko teidän noin vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa että miehet tässä eivät kelpuuta normaalia naista kumppanikseen? Jos ei saa sitä baarin kauneinta ja suosituinta naista niin pitää haukkua kaikki naiset nirsoiksi lutkiksi.

En minä ole haukkunut ketään, kehotin vaan sitä salilla lihastreenia suorittavaa 51kg:n naista toimintaan. Ties vaikka hymyilisi sitten minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä pariudutaan. Kolmikymppisessä on aina joku syy jos näin ei ole. Voihan olla että törmää uraohjuksena maailmalla kiertäneeseen joka on palannut Suomeen ja haluaa vakiintua. Muuten ehkä toisella kierroksella oleva jos valmisperhe ja exän suku ei ole rasite.

Parikymppisenä harjoitellaan, yritetään ja erehdytään. Opiskellaan. Kolmikymppisenä pariudutaan, kun ollaan jo hieman viisaampia ja kokeneempia.

Tervetuloa nykyaikaan!

Ei ole tarvetta seuloa jämiä.

Tuli parikymppisenä valittua paras päältä :)

Hyvin harva on parikymppisenä se ihminen joka tulee oikeasti olemaan. Valtaosalla on vielä täysin hakusessa kuka minä itse olen. Puhumattakaan siitä miten vaikeaa on tietää mitä kumppanilta odottaa tai ymmärtää toisesta ihmisestä kuka hän todella on.

Toki ihminen kasvaa ja muuttuu koko elämänsä ajan, mutta usein siinä kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla alkaa oikeasti valaistumaan itselle kuka minä olen ja mitä elämältä haluan.

Harmillisen usein nämä nuorena ihastutaan ja sitten rakastutaan liitot päättyy vajaan vuosikymmenen päästä eroon...

Onneksi tietysti poikkeuksia on olemassa. Tunnen monta paria jotka on olleet onnellisesti yhdessä jo siitä parikymppisestä asti.

Nuorena on vähän vaateita kumppanin suhteen kun ei ole tasoja, omaisuuksia tai koulutuksia. Nuorena ulkonäkökin on kohdallaan. Yhteen kasvaessa tavat ja mielipiteet yhtenäistyvät ja ne tottuu hyväksymään ajan myötä. Lisäksi nuorena ollaan välittömämpiä ja suvaitsevaisempia. Yhteisen elämän ja kokemusten myötä myötä sitoutuu toiseen. Harvemmin tulee toisesta esiin enää mitään yllättävää ja erottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahoin pelkään, että tässä ketjussa vänisevien naisten suurin ongelma on heikko itsekuri ja sitä myötä lihavuus.

Pahoin pelkään, että palstan katkeroitunut ikivanhapoika naistenvihaaja on löytänyt tämän ketjun.

Hahhaaa! Tämä!

Se sattuu, kun osuu.

Itse olen 33v. Treenaava(salia 4-6 kertaa viikossa plus aerobiset), lihaksikas sekä timmi, naama kaunis ja työssä käyn myös. Silti ei miestä löydy. Mietinkin missä ovat ne fiksut, treenaavat ja aivot omistavat miehet:D sinä et ole mitään noista sen tiedän myös.

Sinulle sali on pakkomielle, naama keskinkertainen ja treenistä huolimatta maha roikkuu. Fiksut, hyväkuntoiset älykkäät miehet katsovat pari dekadia sinua tasokkaampia ja 5-10 vuotta sinua nuorempia naisia. Hanki kissa.

Älä nyt syyttä hauku tuntematonta. Tuo on varmaan sinkku koska tavoittelee jotain miestä jolla on neljä 23 vuotiasta kierrossa, mutta on niitä fiksuja, treenavia, normaaleja miehiäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa että leskeys nelikymppisenä on noin miljoona kertaa pahempaa. Sinkkuna jaksaa toivoa että löytäisi sen suuren rakkauden. Leskenä sen on sitten löytänyt ja myös menettänyt :(

Otan osaa.

Mutta huomautan, että eronnut leimataan usein epäonnistuneeksi. Sellaiseksi hän itsekin itsensä tuntee. Useampaan kertaan eronnut leimataan todennäköisesti ongelmatyypiksi, joka ei osaa olla suhteessa.

Leskeä ei leimata miksikään. Hänen suhteensa loppui traagisesti ennen aikojaan. Mutta kun hän on surustaan toipunut, hän on tavoiteltava kumppani.

Totta. Mutta ei eronnutta leimata epäonnistuneeksi. Vaan kokeneeksi ja tavoiteltavaksi.

Täh? Kuka ajattelee noin? Ei miehet ryhmänä ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä pariudutaan. Kolmikymppisessä on aina joku syy jos näin ei ole. Voihan olla että törmää uraohjuksena maailmalla kiertäneeseen joka on palannut Suomeen ja haluaa vakiintua. Muuten ehkä toisella kierroksella oleva jos valmisperhe ja exän suku ei ole rasite.

Parikymppisenä harjoitellaan, yritetään ja erehdytään. Opiskellaan. Kolmikymppisenä pariudutaan, kun ollaan jo hieman viisaampia ja kokeneempia.

Tervetuloa nykyaikaan!

Ei ole tarvetta seuloa jämiä.

Tuli parikymppisenä valittua paras päältä :)

Hyvin harva on parikymppisenä se ihminen joka tulee oikeasti olemaan. Valtaosalla on vielä täysin hakusessa kuka minä itse olen. Puhumattakaan siitä miten vaikeaa on tietää mitä kumppanilta odottaa tai ymmärtää toisesta ihmisestä kuka hän todella on.

Toki ihminen kasvaa ja muuttuu koko elämänsä ajan, mutta usein siinä kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla alkaa oikeasti valaistumaan itselle kuka minä olen ja mitä elämältä haluan.

Harmillisen usein nämä nuorena ihastutaan ja sitten rakastutaan liitot päättyy vajaan vuosikymmenen päästä eroon...

Onneksi tietysti poikkeuksia on olemassa. Tunnen monta paria jotka on olleet onnellisesti yhdessä jo siitä parikymppisestä asti.

Nuorena on vähän vaateita kumppanin suhteen kun ei ole tasoja, omaisuuksia tai koulutuksia. Nuorena ulkonäkökin on kohdallaan. Yhteen kasvaessa tavat ja mielipiteet yhtenäistyvät ja ne tottuu hyväksymään ajan myötä. Lisäksi nuorena ollaan välittömämpiä ja suvaitsevaisempia. Yhteisen elämän ja kokemusten myötä myötä sitoutuu toiseen. Harvemmin tulee toisesta esiin enää mitään yllättävää ja erottavaa.

Nuorena ei ole tasoja?

Sitä mitä ihmettä oikein luulette että taso on?

Koulutustaso? :D

Vierailija kirjoitti:

Pitäsköhän perustaa palvelu missä ruokapalkalla tai pientä korvausta vastaan tuun siirtää jääkaapin ja/tai katsoa viekussa jakson Outlanderia?

M

Mä voin tilata sulle kotipitsasta pitsan, tuutko jo tänään? Jos suunnitellaan jokin selkeä rotaatio sulle näiden muiden naisten kanssa? T. Vielä yksi 37-vuotias sinkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä epäillään, sukupuolet eivät kohtaa, koska naiset ovat nirsoja.

Mennäänpä vilkaisemaan, mikä on meno tanssilavoilla. Siellä ei vallitse tasa-arvo: lyhyttä naistenhakua lukuunottamatta aloitteentekovalta ja valinnanvapaus on miehillä.

Jätetään sivuun oman parinsa kanssa tanssijat. Nais-, mies, seka- ja kaveriseurueissa iltaa viettämään tulleita on paljon. Oletetaan, että kaikki osaavat ja haluavat tanssia edes auttavasti, tuskin muuten olisi lavalle lähtenyt ja ostanut kallista lippua. Rukkasia ei tarvitse pelätä: tanssipaikkojen etikettiin kuuluu, että kun haetaan niin ei kieltäydytä, ellei hakija ole juopunut.

Miltä näyttää? Osa miehistä hakee toki naisia tanssimaan. Eikä parittomista naisista ole pulaa. Siellä heitä seisoo seinänvierustalla kymmenittäin, ellei sadoittain. Laittautuneina, tanssikengät jalassa ja jännittäen, pääseekö lattialle vai ei. Suuri osa miehistä silmäilee naisia, katselee kaihoisasti niitä viittä upeinta ja parasta tanssijaa, jotka ovat lattialla niin että pari vaihtuu lennosta. Niitä olisi kiva hakea, mutta ei heistä kaikille sentään riitä. Miehet vilkaisevat vielä kerran vapaita, toiveikkaina odottavia naisia, ja häipyvät. Kaljalle, tupakalle tai vain ulos seisoskelemaan.

Illan mittaan tanssit vaihtuvat, joka lajia musiikkia soi, mutta miehet eivät vain hae ketään! Ei kyseessä herran tähden kosiminen ole, eikä seurustelu. Vain sitoutuminen kahteen tanssiin, ei sen vakavampi juttu. Eikä tarvitse pelätä oman tanssitaidon takia: kaikkea muuta kuin valssia voi mennä foxilla, jos tulee black out. Sitä paitsi naiset arkailevat samaa. Heidän osansa on muuten vaikeampi. Miestä pitää osata seurata, vaikka vientitaito olisi huonokin, ja mukautua miehen askelkuvioihin. Se ei ole helppoa kuulkaas.

Mutta siinä se ilta kuluu. Naiset odottavat, mutta miehet eivät hae.

Ei tästä muuta voi päätellä, kuin että miehet ovat nirsoja.

Naisen on oltava täydellinen, että häntä haetaan edes tanssiin.

Oot ilmeisesti just herännyt? Tuliko otettua 50 vuoden päikkärit?

Se, että SINÄ et osaa etkä halua tanssia, ei tarkoita sitä että kukaan ei haluaisi.

Seuratanssit on suosittu harrastus. Parhaisiin tanssikouluihin saa jonottaa, koska ryhmät on täynnä. Nuorimmat harrastajat ovat lukioikäisiä, yläikärajaa ei ole. Iästä riippumatta tuntemissani tanssinharrastajissa on muutama yhteinen piirre: he ovat sosiaalisia, avoimia, positiivisia, huumorintajuisia ja ovat sinut oman fyysisyytensä kanssa. Aika hyviä ominaisuuksia.

Seuratanssi on myös tiukkaa kuntoilua, paitsi että se on hauskaa. En varmaan ole kuullutkaan jivestä tai polkasta. Niissä lajeissa ei sohvalla lötköttäjä pärjää alkua pitemmälle, eikä myöskään lattareissa.

Mutta ei mitään, jatka vain uniasi kaikessa rauhassa.

Sinkkuna oleminen on parasta mitä tiedän. Saa olla kenen kanssa haluaa ja olla just sen aikaa kun haluaa. Varatuista pääsee helpommin eroon. Ihan vapaus.

Vierailija kirjoitti:

jghgfjgfhj kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä pariudutaan. Kolmikymppisessä on aina joku syy jos näin ei ole. Voihan olla että törmää uraohjuksena maailmalla kiertäneeseen joka on palannut Suomeen ja haluaa vakiintua. Muuten ehkä toisella kierroksella oleva jos valmisperhe ja exän suku ei ole rasite.

Komppaan. 35-40 ikäisten joukossa on ihan minimaalinen määrä vapaita, täysipäisiä sinkkuja. Lapsettomia sinkkunaisia on lähes mahdotonta löytää tuosta ikäluokasta. Ne parit on muodostettu jo parikymppisenä ja ne alkavat purkautua siinä neljänkympin kohdalla. Taitaa olla yli puolet kun päätyy eroon nykypäivänä.

Mikä on täyspäinen sinkku?

Kerro meneekö pahasti pieleen nämä mun speksit?

-akateeminen

-työtön

- omistuasunto (velkaa jäljellä)

- sijoituasunto (velkaa jäljellä)

- lemmikki

- masennuksen sairastanut, tällä hetkellä hieman kyyninen vaan, vaikka suhteessa romantikko

- valmis rakkauteen

- en koe itseäni viehättäväksi (se ei näy oikeastaan missään, kun en ole asiasta kenellekään sanonut)

- hyvä ystävä noin 5 hengelle + muut kaverit

- omia harrastuksia on pari 

- haluan lapsia

- haluan miehen, jolla suurinpiirtein elämä samassa jamassa

Eihän toki noista voi vielä päätellä. Aikamoinen meedio pitää olla jos ihmistä tapaamatta pystyy muutaman rivin perusteella antaa mitään arvioita. Voithan sä kuuluakin siihen minimaaliseen joukkoon.

Kyllähän tuo työttömyys pomppaa esille tuolta aika lailla. Akateeminen on ensimmäisenä mielessä ja listassa, mutta silti työtön. Toisaalta on omistus-, ja sijoitusasuntoa, lainoineen. Eli joko on tehnyt tiliä aikaisemmin, tai sitten pappa betalar. Jälkimmäinen tapaus on ainakin huomio tai varoituskello. Niin tai sitten avioerosta saatu.

Voi toki olla täyspäinen, ja loistava kumppani, ei tuosta voi tietää.

Toisaalta miehelle ei yleensä vaikuta suuntaan tai toiseen kumpikaan noista, akateemisuus tai työttömyys, joten niillä ei sinänsä ole kovin suurta merkitystä. Kunhan nainen pystyy itsensä elättämään, on ihan sama mikä koulutus tai työtilanne on.

Juu sanopas muuta. Erityisesti naisen koulutus on heteroseksuaalisen pariutumisen kannalta vähän niin kuin nännit miehellä: ihan kivat, mutta melko turhat.

Oletko sinä se ulisija, joka pelkää, että nainen vie sun lompakosta pennoset?

Etkä silti tajua, että koulutuksella saadaa hyvä työpaikka ja sillä rahaa, niin että halutessaan voi ottaa miehekseen vaikka jonkun taivaanrannanmaalarin, jolla ei ole finanssiasiat oikein kunnossa.

Nykynainen ei ole miehen rahoista kiinnostunut eikä niiden varassa.

Olet noin 70 vuotta ajastasi jäljessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin harva on parikymppisenä se ihminen joka tulee oikeasti olemaan. Valtaosalla on vielä täysin hakusessa kuka minä itse olen. Puhumattakaan siitä miten vaikeaa on tietää mitä kumppanilta odottaa tai ymmärtää toisesta ihmisestä kuka hän todella on.

Toki ihminen kasvaa ja muuttuu koko elämänsä ajan, mutta usein siinä kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla alkaa oikeasti valaistumaan itselle kuka minä olen ja mitä elämältä haluan.

Harmillisen usein nämä nuorena ihastutaan ja sitten rakastutaan liitot päättyy vajaan vuosikymmenen päästä eroon...

Onneksi tietysti poikkeuksia on olemassa. Tunnen monta paria jotka on olleet onnellisesti yhdessä jo siitä parikymppisestä asti.

Tämän kun olisin tajunnut itsekin... miehen löysin ollessani 19, naimisiin 22 vuotiaana ja ero 29v. Vasta nyt tietää vähän mitä elämältä ja kumppanilta haluaa.

Ja ymmärrän että omista periaatteista saa myös pitää kiinni. Nuorena ajattelin että olen hyvä vaimo kun vain taivun ja taivun miehen tahtoon. Pidin hyvänä liittona kun ei riiidelty.. huoh. Nyt ymmärrän ettei sellainen ollut hyväksi ollenkaan.

T: Uudella kierroksella 30v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jghgfjgfhj kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä pariudutaan. Kolmikymppisessä on aina joku syy jos näin ei ole. Voihan olla että törmää uraohjuksena maailmalla kiertäneeseen joka on palannut Suomeen ja haluaa vakiintua. Muuten ehkä toisella kierroksella oleva jos valmisperhe ja exän suku ei ole rasite.

Komppaan. 35-40 ikäisten joukossa on ihan minimaalinen määrä vapaita, täysipäisiä sinkkuja. Lapsettomia sinkkunaisia on lähes mahdotonta löytää tuosta ikäluokasta. Ne parit on muodostettu jo parikymppisenä ja ne alkavat purkautua siinä neljänkympin kohdalla. Taitaa olla yli puolet kun päätyy eroon nykypäivänä.

Mikä on täyspäinen sinkku?

Kerro meneekö pahasti pieleen nämä mun speksit?

-akateeminen

-työtön

- omistuasunto (velkaa jäljellä)

- sijoituasunto (velkaa jäljellä)

- lemmikki

- masennuksen sairastanut, tällä hetkellä hieman kyyninen vaan, vaikka suhteessa romantikko

- valmis rakkauteen

- en koe itseäni viehättäväksi (se ei näy oikeastaan missään, kun en ole asiasta kenellekään sanonut)

- hyvä ystävä noin 5 hengelle + muut kaverit

- omia harrastuksia on pari 

- haluan lapsia

- haluan miehen, jolla suurinpiirtein elämä samassa jamassa

Eihän toki noista voi vielä päätellä. Aikamoinen meedio pitää olla jos ihmistä tapaamatta pystyy muutaman rivin perusteella antaa mitään arvioita. Voithan sä kuuluakin siihen minimaaliseen joukkoon.

Kyllähän tuo työttömyys pomppaa esille tuolta aika lailla. Akateeminen on ensimmäisenä mielessä ja listassa, mutta silti työtön. Toisaalta on omistus-, ja sijoitusasuntoa, lainoineen. Eli joko on tehnyt tiliä aikaisemmin, tai sitten pappa betalar. Jälkimmäinen tapaus on ainakin huomio tai varoituskello. Niin tai sitten avioerosta saatu.

Voi toki olla täyspäinen, ja loistava kumppani, ei tuosta voi tietää.

Toisaalta miehelle ei yleensä vaikuta suuntaan tai toiseen kumpikaan noista, akateemisuus tai työttömyys, joten niillä ei sinänsä ole kovin suurta merkitystä. Kunhan nainen pystyy itsensä elättämään, on ihan sama mikä koulutus tai työtilanne on.

Juu sanopas muuta. Erityisesti naisen koulutus on heteroseksuaalisen pariutumisen kannalta vähän niin kuin nännit miehellä: ihan kivat, mutta melko turhat.

Oletko sinä se ulisija, joka pelkää, että nainen vie sun lompakosta pennoset?

Etkä silti tajua, että koulutuksella saadaa hyvä työpaikka ja sillä rahaa, niin että halutessaan voi ottaa miehekseen vaikka jonkun taivaanrannanmaalarin, jolla ei ole finanssiasiat oikein kunnossa.

Nykynainen ei ole miehen rahoista kiinnostunut eikä niiden varassa.

Olet noin 70 vuotta ajastasi jäljessä.

No ei ole. Naiset voisivat ottaa köyhän taivaanrannanmaalarin, mutta hyvin harvoin ottaa. Jos akateeminen nainen ottaa ei-akateemisen miehen, se mies yleensä tienaa reilusti keskivertoa paremmin. Tietenkin aina löytyy joku poikkeus, mutta trendit ovat kyllä selkeät tilastoissa.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa että leskeys nelikymppisenä on noin miljoona kertaa pahempaa. Sinkkuna jaksaa toivoa että löytäisi sen suuren rakkauden. Leskenä sen on sitten löytänyt ja myös menettänyt :(

Otan osaa.

Mutta huomautan, että eronnut leimataan usein epäonnistuneeksi. Sellaiseksi hän itsekin itsensä tuntee. Useampaan kertaan eronnut leimataan todennäköisesti ongelmatyypiksi, joka ei osaa olla suhteessa.

Leskeä ei leimata miksikään. Hänen suhteensa loppui traagisesti ennen aikojaan. Mutta kun hän on surustaan toipunut, hän on tavoiteltava kumppani.

Totta. Mutta ei eronnutta leimata epäonnistuneeksi. Vaan kokeneeksi ja tavoiteltavaksi.

Täh? Kuka ajattelee noin? Ei miehet ryhmänä ainakaan.

Eronneella on menneisyyden sotkut mukanaan etenkin jos hänellä on lapsia.

Ja nämä mukana raahautuvat ex-ihmissuhteet ovat osa nykyisyyttä, halusi tai ei. Pahimmillaan riesana on kiusaava ex, josta ei lasten takia pääse ikinä eroon.

Sivusta näitä kuvioita seuranneena sanon, että uuvuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahoin pelkään, että tässä ketjussa vänisevien naisten suurin ongelma on heikko itsekuri ja sitä myötä lihavuus.

Pahoin pelkään, että palstan katkeroitunut ikivanhapoika naistenvihaaja on löytänyt tämän ketjun.

Hahhaaa! Tämä!

Se sattuu, kun osuu.

Itse olen 33v. Treenaava(salia 4-6 kertaa viikossa plus aerobiset), lihaksikas sekä timmi, naama kaunis ja työssä käyn myös. Silti ei miestä löydy. Mietinkin missä ovat ne fiksut, treenaavat ja aivot omistavat miehet:D sinä et ole mitään noista sen tiedän myös.

Sinulle sali on pakkomielle, naama keskinkertainen ja treenistä huolimatta maha roikkuu. Fiksut, hyväkuntoiset älykkäät miehet katsovat pari dekadia sinua tasokkaampia ja 5-10 vuotta sinua nuorempia naisia. Hanki kissa.

Jahas osui ja upposi näin perjantain kunniaksi sinuun;) ei minun kroppaani tarvitse todistella, tiedän että olen paremmassa kunnossa kun suurin osa ikäisistäni saati nuoremmista ja vatsani ei roiku, vaan palat näkyvät. Nyt pitääkin lähteä tekemään treeni, että kerkeää ajoissa nukkumaan.