Toiveena vauva (2018-2019)
Ajattelin perustaa ihan uuden ketjun meille jotka vielä vauvasta haaveilevat. Eli mukaan rohkeesti kaikki vauvaa yrittävät jotka kaipaavat vertaistukea/juttuseuraa! Ei väliä onko yritystä takana pidempään vaiko vasta aloitettu :)
Itse olen 24v (mies 28) ja meillä on yksi lapsi 02/16 ja nyt olisi toiveissa toinen pieni. Ehkäisy (hormonikierrukka) otettu pois 7.12 ja yhdet menkat olleet sen jälkeen. Nyt peukut pystyssä tämän kierron kanssa, tänään kp8.
Kommentit (1881)
Itse en ainakaan tähän kiertoon laita paljon paukkuja, nyt ei ole edes mitään pms oireita kuten edellisessä kierrossa. Liekö sitten ovuloinut ollenkaan kun ei ole ollut mitään tuntemuksia. Edes tissit ei ole kipeät kuten normaalisti ennen kuukautisia.
Odottelen siis menkkoja alkavaksi viimeistään lauantaina niin päästään yk 3:selle.
Chem:
No oho nyt on ollut silmät ja sormet sekaisin, kun olen tota kirjoittanut. Tosiaan siis, 1.1 tuli plussa ovistestiin ja testiviiva vahvempi kuin kontrolliviiva. Piti kirjoittaa tuohon, että ovis 2.1 eikä 12.1 😄 Nuo laskemiset hieman hukassa ja tieto siitä, koska ovisplussan jälkeen ovulaatio on, vaihtelee 24-48h välissä.
Outoa minustakin, että vuotoa ei ole tullut kuin tuo yksi kerta lokakuussa pillereiden jätön jälkeen, vaikkakin sen hetken marraskuussa plussasin. En ole silti ehtinyt vielä siitä huolestua, sillä viimeksi pillereiden jätön jälkeen menkoilla kesti 5kk aikaa alkaa.
Täällä menkkojen piti alkaa eilen eikä vieläkään kuulu, tein tietty hätäsenä eilen testin ja negaahan se näytti...
Hei taas!
Täällä alkoi yk 15? En pysy enää laskuissa mukana. Lähetteeni keskenmenotutkimuksiin palautettiin, syynä ikäni ja että todennäköisesti johtuu huonoista munasoluista. Minusta tuo on aika töykeää olettaa tutkimatta. En usko tuohon selitykseen hetkeäkään. Olisin halunnut lähinnä tietää veren hyytymistekijät. Sen olisi saanut selville yksinkertaisella verikokeella. Minulla on sukurasitetta veritulppiin. Luulen, että keskimmäinen keskenmenoni johtui veritulpasta istukassa. On aika raskasta arvailla, kun mistään ei tule apua. Ainoa joka yrittää auttaa on ihana akupunktiolääkärini.
Otin siis itse taaskin selvää veritulpista raskaudessa. Erään kaksoissokkotutkimuksen mukaan pienen aspiriinimäärän käyttö keskenmenon kokeneilla auttoi tulemaan helpommin raskaaksi, mutta vain jos keskenmenosta oli kulunut alle vuosi. Luulisin, että 50 mg primaspania joka toinen päivä ei olisi haitaksi. Ja sitten kun taas raskaudun painostan neuvolan terveydenhoitajaa laittamaan lähetteen verikokeeseen. Tämä on suunnitelmani.
Ihanaa, että täällä on kanssasisarilla asioita lähtenyt etenemään ja plussiakin pärähtänyt. Onneksi olkoon ja tarrasukat jalkaan.
Tikutin ekan oviksen eilen, hurraa! Nyt kun vaan ehdittäis hyödyntää, vähän turhan kiireiset päivät sattui tähän 😬 sunnuntaina kyl puuhailtiin, että hyvällä tuurilla sekin riittää..
Täällä kans yks haaveilija! Ketju tuli luettua läpi ja nyt uskaltauduin itsekin kirjoittamaan.
Ehkäisy jätetty pois joulukuussa 18 ja tällä hetkellä kiertoa seuraillaan. Ekat oikeat menkat tuli normaalisti nyt tammikuussa, ihme kyllä. Olin paljon lueskellut että ekoissa oikeissa menkoissa voi kestää, söin pillereitä kuitenkin lähemmäs 10 vuotta.
Varsinainen yritys alkaa vasta kesän jälkeen kun miehen työkuviot hieman rauhoittuvat.
Kiva seurata täällä muidenkin kokemuksia😊
Kp39/31. Teen testin perjantaina, jolloin pitäis olla dpo12 mun myöhäisestä ovulaatiosta. Jännitys on kyllä päällä.
Täällä jo 26/27-28 ja dpo 11 (jos siis edes ovuloin tässä kierrossa) ja nuo kaksi raskaustestiä kaapissa kuumottivat niin paljon että oli pakko testata. Puhdas nega, ei taaskaan edes viivanpaikkaa.
Toki tyhmää koska tiedän varsin hyvin että se plussa ei herkkäänkään testiin välttämättä näy vielä vaan vasta sitten kun menkat on oikeasti myöhässä. Ahdistaa vaan jotenkin kun noi testit pyörii tuolla kaapissa... pitää nyt vaan tuhlata ne turhiin Haaveisiin että seuraavat voi hommata sitten kun on oikeasti aihetta.
Jotenkin väkisin alkaa pyöriä mielessä kaikki asiat, että minussa on ihan varmasti jotain vikaa kun ei olla vielä raskauduttu ja johtuu siitä että ylipainoa on ja endometrioosi ja kaikki. Naurettavaa ajattelua sinänsä koska tosiaan nyt mennään vielä yk 2:ssa.... toiset ovat yrittäneet kuukausia tuloksetta ja minä marisen täällä kun ei vielä edes tiedetä onko tämä kierros tuottanut tulosta, niin tuntuu jotenkin tosi hassulta... kärsiikö joku muu tällaisista hetkistä kun kaikki vaan masentaa ja mikään ei onnistu ja on ihan varma että jää lapsettomaksi ja katkeraksi..?
Blue_jane: täällä ihan samat ajatukset kuin sulla! Me ollaan nyt yritetty kesästä lähtien ja oon joka yrityskerran jälkeen hirmu surullinen ja mietin että miksi meillä on näin vaikeaa. Vaikka eihän tässä tosiaan vielä kovin kauaa edes ole yritetty muihin verrattuna.
Mulla on ollut vauvakuume varmaan jo parisen vuotta, joten ajatus raskautumisesta on ollut jo piiitkään mielessä. Ehkä siksikin tämä odottaminen ja yrittäminen on niin vaikeeta :(
Aamukahv1: hurraa! Nyt vaan peitot heilumaan ;). Munkin pitäis alkaa taas huomenna tikuttaa, kp10 silloin.
Tuhruvuoto alkoi. Eiköhän ne menkat ensi yönä ala kunnolla. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Mäkin tulin hieman päivittelemään tänne. Menkkoja ei vieläkään kuulu, tänään kp ööö 84, huoh. Prolaktiini testattu, se oli ok, vielä menossa progresteroni testiin. Mikä ehkä turhaa, koska se pitäisi ottaa ovulaation jälkeen jos olen oikein ymmärtänyt? Sitten varmaan miettimään kuukautisten käynnistystä. Toisaalta haluisin vain odottaa, että menkat alkaisi itsestään, mutta onhan tämä turhauttavaa kun ei pillereiden jälkeen palaudu ja kierrot venyy.
Mulla myös välillä mietityttää mitä lapsi toisi tullessaan, niinkuin joku aiemmin kyseli. Välillä pelottaa koko ajatus, ja välillä on haikea olo kun lasta ei kuulu. Välillä olen surullinen kun testi on nega, mutta yleensä en päivääni sillä pilaa. Ajattelen, että meidän aika on sitten myöhemmin, ja nyt saan vielä nauttia vapaudesta.
NIMS: Voihan harmi, isot tsempit.
Pikkuminnis: Onpas nyt kumma kun ei menkat ala. Mut asenne sulla on kohdillaan! Eiköhän ne putkahda, stressi ei ainakaan auta asiaa.
Mulla kp 17 ja ovis(kp 14-15) takana. Hyödynnetty on. Katsotaan...
Tildah
Kiitos <3 oli niin poikkeuksellinen tämä kierto, että jotenkin sitä antoi toiveidensa nousta ihan liian korkealle. Yritän ajatella positiivisesti, nyt mulla on taas hetki enemmän aikaa saada kroppaa kuntoon ennen raskautta.
Täällä kp14 ja ovistesti aamulla positiivinen, jei! 🙂 tänään jomotellut alavatsaa koko päivän painottuen vasemmalle. Sitä ihmettelin, kun täysin kirkasta limaa oli vain yhden päivän kp10 ja sen jälkeen oikeastaan juoksevaa/voidemaista kun viime kierrossa kolmena päivänä ennen ovista oli taas kirkasta.. jännä miten nää vaihtelee. Tulee mieleen vaikuttaakohan valkovuodon koostumus suhteessa ovulaatioon raskautumismahdollisuuksiin..🤔
Piparminttu: Vaikuttaa. Kaikkein hedelmällisimpään aikaan lima on kirkasta ja venyvää, se kuljettaa siittiöt munasolun luo parhaiten.
Mulla ei sit tuhrusta huolimatta alkanutkaan menkat. Testi oli eilen hätäisestä iltapissasta nega. Teen huomen aamupissasta uuden. Mun vatsa on kosketusarka vasemmalta puolelta niin enkös nyt käynyt pelkäämään sitten jotain kohdunulkoista raskautta.
Onnea plussanneille!❤️
Oon nyt pitänyt hiljaiseloa täällä sen mun viimeisen hermoromahduksen jälkeen kun alkoi tuntua koko yritys jo ihan toivottomalta. Viime kierrossa joulun tienoilla olin TAAS varma tärpistä, kun oli verenmakua suussa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä ja menkatkin saapuivat pari päivää myöhässä jälleen. Tällä kertaa selvisin pettymyksestä jo paljon paremmin kun olin osannut asennoitua siihen paremmin. Tällä hetkellä fiilis on sellainen että tärppää jos on tärppääkseen ja kaikki poppakonstit on jo kokeiltu. Ainoana uutena tuttavuutena otin nyt vehnänalkioöljyn käyttöön täsaä kierrossa. Gynelle mulla on nyt lähete kun menkkakivut on niin jäätävät että oon miettinyt mahtaiskohan mulla olla endoa. :(
Eilen tuli ovistestiin vahva plussa kp 11 eli muutamaa päivää aiemmin kun yleensä. Talleteltu on ahkerasti. Tänään on ollut jäätävä kipu oikealla munasarjoissa aamusta asti, joutunut makaamaan sängyssä koko päivän. Maha on turvonnut ja arka pallo. Eipä oo ennen ovulaation aikaan ollut kipuja, mahtaakohan olla kuinka normaalia? Luulin ettei pitäisi olla mahdollista ollenkaan. Kaikkea sitä näköjään tulee uutta kierto kierrolta vaan ei sitä itseään.😅
Blue_jane täällä ihan samat turhautumisen fiilikset. Nytkun tästä menkat alkaa (4pvä myöhässä ja negatiivisia testejä tehty 2, ei mitään raskausoireita) niin yk 10 alkaa...
Ennen mietin että heti kun lopetetaan pillerit niin se on siinä mutta ei kyllä. Pikkuhiljaa alkaa mietityttään että missä vika kun ollaan kumminkin nuoria ja kaikki yritetty.... turhauttaa
NIMS, tuon tiedänkin mutta tätä ilmiötä pohdin, että ovisplussa tulee eli hedelmällisin aika pitäisi olla mutta ei näy juuri kirkasta limaa, että onkohan liman puuttumisella vaikutusta miten paljon..
Ja Babywish mulla ainaki kierrot on erilaisia ovulaation "tuntumisen" suhteen. Niinkuin sanoin niin eilen selkeää jomotusta oli koko päivän, joskus vain pientä tökkäsyä toisessa munasarjassa ja joskus ei välttämättä mitään, tai sit en oo vaa huomannu tai ymmärtäny et vois johtua oviksesta :)
Mamma97 sanoa kuule muuta. Jäin jotenkin niin jumiin siihen pettymyksen tunteeseen eilen että meni ilta ja tämä päiväkin vielä itkua tirautellessa (kiitos PMS, itkua kaipasinkin). Kotona tuli miehen kanssa kinaa ja mikään ei ollut hyvin. Oon vähän sellainen sulkeutuva tyyppi sitten kun alkaa ahdistaa enkä saa suuta auki niin jää harmitus kyllä ilmoille aika helposti.
Onneksi tänään saatiin sitten meille rauha taloon ja minä suuni auki (ja itkuhan siitä itselleni tuli) että harmittaa kun menkat on alkamassa. Mies kun on tollanen sanavalmis tyyppi niin halasi, pussasi ja sanoi että kyllä hän ymmärtää miksi harmittaa mutta sitten jatketaan vaan yritystä taas.
Piparminttu- mullakaan ei ollut tässä kierrossa mitään sellaisia normaaleja limoja vaan valkkari oli tosi kosteusvoidemaista ja vetistä koko ajan tai sitten ei ollut juuri nimeksikään.
Kp 27 ja juilii siihen malliin että viimeistään lauantaina täti saapuu ilahduttamaan.
Tänään on kp 37/31 eikä vieläkään kuukautisia. Raskaustestiä en ole enää tehnyt, sillä olen nyt varma, että ovulaationi oli paljon myöhemmin tässä kierrossa (n. kp 28) ja kuukautiset siis siirtyivät tämän viikon lopulle. Normaalisti mulla ei ole tällaisia heittoja, mutta kävin joulukuussa alkuperäisen ovulaation aikana juhlimassa, mitä en juuri koskaan tee, joten uskon oviksen menneen "tauolle" sen vuoksi.
Sain siis vahvan ovisplussan 5.1., mutta tein testin vain testatakseni mahdollista raskautta. 6.1. heilutettiin peittoa. Eilen, eli tasan viikko mahdollisesta hedelmöittymisestä, tunsin selvää menkkamaista painetta/jomotusta alavatsassa ja olin varma, että ne alkoivat. Sitä kesti ehkä vartin verran, se meni ohi eikä kk alkaneet. Ehkä kiinnittymiskipua? Ajankohta täsmäisi päivälleen.
Nyt pitäisi jaksaa odotella loppuviikkoon testin tekoa.