Kävin YKSINÄISTEN joulujuhlassa. Petyin.
Seurakunta järjesti kirkolla joulujuhlan yksinäisille ihmisille. Tilaisuuden aluksi n. 30 ihmistä, enimmäkseen 70-vuotiaita naisia ja muutama vanha herra, ohjattiin ruokasaliin hyvin pitkän pöydän ääreen. Ohjelmaa juontanut diakoni sanoi, että ensiksi lauletaan "vähän" joululauluja, ja jokainen saa liikkua ohjelman aikana mielensä mukaan ja käydä tutustumassa muihin. Sitten olisi ohjelmassa joulurauhan julistuksen kuunteleminen radiosta, ja sitten syötäisiin.
Todellisuudessa ensimmäiset kaksi tuntia menivät siihen, että laulettiin joululauluja eikä kukaan tehnyt mitään muuta. Se oli se luvattu "vähän".
Minä en koskaan ole kuulunut niihin ihmisiin, jotka laulavat, eikä minun joulunviettooni ole kuulunut laulaminen. Toki ymmärrän, että monelle joululaulujen laulaminen on äärimmäisen tärkeä perinne joulussa, mutta olisi seurakunta voinut sitten myös ilmoittaa etukäteen aikataulun, mihin kellonaikaan lauletaan ja mihin syödään.
Nyt tunsin oloni laulutaidottomana hyvin vaivautuneeksi. Ilmeisesti tuossa tapahtumassa on aikaisempina vuosina käynyt sellaisia ihmisiä, jotka osasivat nyt ajoittaa paikalle tulemisensa vasta kahden tunnin laulusession jälkeiseen aikaan, kun ruokailu alkoi. Sieltä tuli nimittäin silloin yht´äkkiä paljon uutta väkeä, nuorempaa porukkaa.
En tiennyt tilaisuudesta tarkemmin, minulla oli mielikuva, että siellä saa keskustella kirkon työntekijöiden kanssa ahdistavasta, yksinäisestä joulusta. Oletin myös, että siellä istutaan viihtyisämmissä tiloissa, pienemmissä ryhmissä keskustellen. Kuvittelin, että joku tulisi edes kysymään kuulumisia, mutta ei. Lähdin kahden tunnin laulujen kuuntelemisen jälkeen pois. Tyhjänä. Yksinäisenä.
Kommentit (108)
Ongelma lienee se, että moni yksinäinen on myös sosiaalisesti rajoittunut. Eli ei haluaisi itse tehdä sitä keskustelun aloitetta, mutta toivoisi, että joku tulisi puhumaan hänelle. Miten löytää tähän mahdollisimman helppo ratkaisu?
Miksi näiden "yksinäisten ja vähäosaisten" juhlissa pitää ottaa valokuvia näihin osallistuvista henkilöistä ja tehdä lehtijuttuja - tottakai kiitollisine (kiusaantuneine) vieraineen?
Sitä en koskaan opi hyväksymään.
Jotenkin tuntuu väärältä.
Yllätys oli se, että lauletaan `vähän´ kaksi tuntia. Yllätys oli se, että kukaan seurakunnan työntekijöistä (paikalla oli kolme heistä) ei ottanut keskustelukontaktia yksinäisiin. Oletko yksi niistä seurakunnan työntekijöistä? Onko nyt huono omatunto? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Menit siis sinne kello kymmeneltä, ja sinulle oli yllätys, että joulurauha julistetaan puolilta päivin?
Mulla ei ainakaan olisi ollut mitään hajua, monenko aikaan moinen yleensä järjestetään. (ei ap)

Ja tämä vastaus on siis kohdistettu sille, joka kyseli joulurauhan julistuksesta. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menit siis sinne kello kymmeneltä, ja sinulle oli yllätys, että joulurauha julistetaan puolilta päivin?
Mulla ei ainakaan olisi ollut mitään hajua, monenko aikaan moinen yleensä järjestetään. (ei ap)
Kieltäydyn uskomasta. Ei kertakaikkiaan ole mahdollista.
Ainahan sitä voi osallistua näiden tapahtumien järjestämiseen. Joten ensi vuonna marraskuussa yhteyttä diakoniaan ja ehdotat oman ohjelmanumeron.
Mahtavaa kun nykyään on yksinäisille ihmisille joulunviettoja. Järjestäjät ovat vapaaehtoisesti paikalla, eivätkä oman perheen luona. Sitä en kuitenkaan ymmärrä kun aina naristaan että kun on tylsää ja pitäisi olla sitä tätä ja tota. No, ei muuta kuin itse järjestämään sellasta mikä itseä miellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma lienee se, että moni yksinäinen on myös sosiaalisesti rajoittunut. Eli ei haluaisi itse tehdä sitä keskustelun aloitetta, mutta toivoisi, että joku tulisi puhumaan hänelle. Miten löytää tähän mahdollisimman helppo ratkaisu?
Niin. Sosiaalisesti rajoittunut, tai kuten ennen vanhaan sanottiin: arka. Kaikki eivät uskalla tehdä tuttavuutta. Siksi voisi melkein kuvitella, että seurakunnan diakoni tai pappi tekisi aloitteen. Ap.
En ikinä menisi mihinkään seurakunnan yksinäisten jouluun. Kuulostaa ihan hirveän tylsältä. Säälijuhlat niille, jotka eivät osaa nauttia joulustaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma lienee se, että moni yksinäinen on myös sosiaalisesti rajoittunut. Eli ei haluaisi itse tehdä sitä keskustelun aloitetta, mutta toivoisi, että joku tulisi puhumaan hänelle. Miten löytää tähän mahdollisimman helppo ratkaisu?
Itse järjestäisin jotain tekemistä, kuten pelaamista tai jotain ohjattua toimintaa, jonka kautta on helpompi alkaa puhua toiselle.
Joululaulujen sijaan voisi olla jokin joulukaraoke vaikka duoina, johon siis vain halukkaat mukaan.
Olisit kiitollinen edes siitä, mitä sulle järjestettiin. Itse et asian eteen tehnyt muuta kuin valitit tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menit siis sinne kello kymmeneltä, ja sinulle oli yllätys, että joulurauha julistetaan puolilta päivin?
Mulla ei ainakaan olisi ollut mitään hajua, monenko aikaan moinen yleensä järjestetään. (ei ap)
Kieltäydyn uskomasta. Ei kertakaikkiaan ole mahdollista.
Miksi :D?! En minä tiedä minkään muunkaan televisio-ohjelman alkamisaikoja, kun en ole edes telkkaria omistanut viimeiseen kymmeneen vuoteen. En myöskään ole uskovainen, ja tuo joulurauha taitaa olla joku kirkon juttu? Tiedätkö sinä mihin aikaan joku Ramadan-rauha julistetaan :'D?
Lähdit, kun tylsä osuus oli ohi? Et jäänyt syömään? Mistä tiedät, miten loppupäivä meni?

Ei ole kirkon juttu. Et tiedä mihin aikaan Turussa julistetaan joulurauha? Et ole koskaan elämässäsi tähän joulutraditioon törmännyt, et edes lapsena? Täysin tuntematon asia?
Just. Viimeiset päivät palstalla mesottu kuinka yksin vietetty joulu on se paras mahdollinen ja ne jotka ei sitä saa tehdä riutuvat paskassa parisuhteessa ja elämässä ja kulissiperheessä.
Koittakaa ny saatana päättää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menit siis sinne kello kymmeneltä, ja sinulle oli yllätys, että joulurauha julistetaan puolilta päivin?
Mulla ei ainakaan olisi ollut mitään hajua, monenko aikaan moinen yleensä järjestetään. (ei ap)
Kieltäydyn uskomasta. Ei kertakaikkiaan ole mahdollista.
Miksi :D?! En minä tiedä minkään muunkaan televisio-ohjelman alkamisaikoja, kun en ole edes telkkaria omistanut viimeiseen kymmeneen vuoteen. En myöskään ole uskovainen, ja tuo joulurauha taitaa olla joku kirkon juttu? Tiedätkö sinä mihin aikaan joku Ramadan-rauha julistetaan :'D?
Ei ole kirkon juttu. Et tiedä mihin aikaan Turussa julistetaan joulurauha? Et ole koskaan elämässäsi tähän joulutraditioon törmännyt, et edes lapsena? Täysin tuntematon asia?
No en todellakaan tiedä mihin aikaan. Todella huvittavaa kuvitella, että ihmisillä olisi samanlaiset rutiinit. Olen kyllä kuullut asiasta, mutta koskaan en ole sitä itse katsonut eikä tosiaan olisi mahdollisuuttakaan kun ei ole tvtä. Ja tosiaan siinä käsityksessä olen ollut että kyseessä on uskonnollinen juttu, eikös se julisteta tuomiokirkosta?
Miksi mielestäsi jokaisen pitäisi jonkun tapahtuman, joka on kaupungissa jossa esim itse en ole koskaan asunut, alkuaika tietää? Miksi ihmeessä?
Vierailija kirjoitti:
Lähdit, kun tylsä osuus oli ohi? Et jäänyt syömään? Mistä tiedät, miten loppupäivä meni?
Kyseessä ei ollut tylsä osuus. Kyseessä oli ahdistava, pakotettu osuus. Jos ei seurakunta kykene muuta kuin viihdyttämään laualattamalla, tai hoitamaan seurakunnan yksinäisten joulujuhlan helpoimmalla tavalla, jos se ei kykene ottamaan kontaktia yksinäisiin eikä kohtaamaan ihmisiä... Kohtaamaan syvästi.... Silloin se on epäonnistunut.
Paikalla olivat diakoni, pappi ja kanttori. Kaksi tuntia meni laulaessa. En tullut laulamaan, tulin keskustelemaan. Tai ainakin sellainen käsitys minulla oli, että siellä oltaisiin kiinnostuneita ihmisistä. Kukaan ei tarjoutunut kuuntelemaan. Kyseessähän oli yksinäisten, ei aktiivisten, sosiaalisten tai puheliaiden joulujuhla. Yksinäisiin pitää ottaa kontaktia, me itse emme ota kontaktia. Ap.
Ap on ihan oikeassa. Jos joku on niin sosiaalinen että kykenee itse järjestämään jonkun tapahtuman, hän tuskin on yksinäisten illan oikeaa kohdeyleisöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menit siis sinne kello kymmeneltä, ja sinulle oli yllätys, että joulurauha julistetaan puolilta päivin?
Mulla ei ainakaan olisi ollut mitään hajua, monenko aikaan moinen yleensä järjestetään. (ei ap)
Kieltäydyn uskomasta. Ei kertakaikkiaan ole mahdollista.
Miksi :D?! En minä tiedä minkään muunkaan televisio-ohjelman alkamisaikoja, kun en ole edes telkkaria omistanut viimeiseen kymmeneen vuoteen. En myöskään ole uskovainen, ja tuo joulurauha taitaa olla joku kirkon juttu? Tiedätkö sinä mihin aikaan joku Ramadan-rauha julistetaan :'D?
Tää ei varmaan ole ap, vaan joku provo.