Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Tein aikoinaan iltatyötä siivoojana. Kohde oli  päiväkoti,vanha puurakennus jossa oli 70 tai 80luvulla ollut työntekijän hengen vaativa tulipalo ja rakennus oli tuhoutunut osittain. Korostan kuitenkin että se tulipalossa menehtynyt oli AIKUINEN ja liittyy tuskin kokemaan mitenkään vaikka antaakin kokemukselle karmean lisämausteen. Pesin käytävän lattiaa kun selkäni takana olevasta  huoneesta kuului pallon pomppausääni ja kimeä kuiskaus "moi", pas koin housuu ja olin jo puoliksi ryntäämässä ovesta pihalle  kun ymmärsin etten voi jättää valoja päälle,kamoja levälleen ym ja että minun on mentävä katsomaan kuka siellä on. Vaati kuulkaa koko sen kuuluisan suomalaisen sisun että uskalsin mennä katsomaan! Ja kuten moni varmaan arvasikin: No one there. Koetin sitten uskotella itselleni että  pallo jotenkin putosi luonnollisesta syystä ja  päästi lattiaan osuessaan kimeän vinkaisun jonka aivoni käänsivät muotoon "moi". 

Itselleni tuli tästä mieleen, kun aikoinaan tein myös siivoushommia opintojen ohessa. Tein paljon iltasiivouksia eri kohteissa, enkä pelkää olla yksin pimeällä, mutta auta armias yksi päiväkoti oli karmiva. Sellainen todennäköisesti 60-70-luvulla rakennettu tasakattoinen rakennus. Varmaan putket pitivät ääntä, kuulin siellä jatkuvasti sellaista pientä supinaa, josta ikään kuin lähes erotti sanoja, mutta ääni oli niin pieni että oli helppo kyseenalaistaa kuuliko sitä oikeasti ollenkaan. Tietyt ovet olivat usein auki vaikka mielestäni olin laittanut ne kiinni. Kerran näin kun sulkemani siivouskomeron ovi aukesi itsekseen. Kokeilin oliko lukonkieli jotenkin löysä, mutta ihan normaali se oli. Monta kertaa minulla oli tunne, että minua tuijotettiin ja olin ihan varma, että jos kääntyisin, näkisin jonkun tai jonkin. Ikinä en kuitenkaan nähnyt ketään.

Ei mene heikkohermoisuuden piikkiin, sillä tätä tosiaan tapahtui vain tuossa yhdessä kohteessa. Yleensä lauloin sen muutaman tunnin mitä kohteen siivous kesti, yritin olla nopea enkä kurkkinut ympärilleni.

Tämä tapahtui noin 20 vuotta sitten. Olin metsässä poimimassa puolukoita, oli aurinkoinen syyskuun iltapäivä. Paikka jossa poimin marjoja oli minulle tuntematonta seutua, mutta sen läpi kulki vanha kärrytie joten eksymisen vaaraa ei ollut kunhan ei mennyt kovin kauas siitä tiestä. No poimin siinä puolukoita kaikessa rauhassa omissa ajatuksissani, kunnes yhtäkkiä minulle tuli epämiellyttävä tunne että joku tuijottaa minua. Oikaisin selkäni ja katselin ympärilleni. Näin keski-ikäisen miehen noin 10 metrin päässä minusta, hän tuijotti minua eikä puhunut mitään. Tervehdin häntä, mutta en saanut mitään vastausta. Hän vaan tuijotti minua. Minua alkoi pelottaa ja sanoin hänelle: "Täytyykin tästä lähteä kotiin, minua odotetaan jo siellä. Hyvää päivän jatkoa!" 

Käänsin selkäni hänelle ja kävelin poispäin, sinne mistä olin tullutkin. Minulla oli paha aavistus että mies ehkä alkaa seurata minua, joten kuljettuani vähän matkaa eteenpäin käännyin katsomaan taakseni. Kauhukseni näin että mies todellakin kulki perässäni! Pysähdyin ja sanoin miehelle: "Älä seuraa minua. Jätä minut rauhaan!" Mies pysähtyi samalla hetkellä kun itsekin pysähdyin häntä puhuttelemaan. Hän ei puhunut mitään, tuijotti vaan kiinteästi minua. Olin melkein paniikissa, mutta lähdin rauhallisesti kävelemään eteenpäin toivoen että mies jättäisi minut rauhaan. 

Käveltyäni jonkin matkaa en voinut enää olla katsomatta taakseni. Mies kulki edelleen perässäni, mutta oli nyt paljon lähempänä minua! Silloin en enää voinut hallita itseäni vaan aloin juosta pakoon henkeni edestä. Silloin mies ryntäsi perääni samalla mölisten eläimellisesti! Taakse vilkaistessani näin että hän on jo hyvin lähellä, kasvot raivon vääristäminä hullunkiilto silmissään. Olin epätoivoinen ja paniikissa.

Äkkiä kompastuin johonkin risuun ja kaaduin. Maassa maatessani luulin jo loppuni tulleen ja suljin silmäni. Ajattelin että nyt se mies minut varmasti tappaa! Mutta mitään ei tapahtunutkaan, ja uskalsin katsoa ympärilleni. Miestä ei näkynyt enää missään vaikka hetkeä ennemmin hän oli ollut aivan lähellä minua! Kaikki oli aivan rauhallista, minä vaan makasin maassa ja vapisin järkytyksestä. Lähdin siitä sitten pyörälleni jonka olin jättänyt kärrytien laitaan. Marjasankoni jäi metsään, en uskaltanut palata takaisin sitä hakemaan. Pääsin kotiini onnellisesti mutta olin kauan aikaa järkyttyneessä mielentilassa. 

Kerroin tästä tapauksesta mummolleni ja hän kertoi, että kyseisessä metsässä on ennenkin tapahtunut ihmisille samanlaista. Mummo kertoi, että 1950-luvulla metsässä asui Elias niminen mies erakkona pienessä mökissään. Elias oli harmiton eikä tehnyt kenellekään pahaa, hän vaan halusi elää rauhassa omassa yksinäisyydessään. Kerran kävi niin että Elias ei tullut kahteen viikkoon kyläkauppaan jossa hän aina tapasi käydä ruokaa ostamassa. Kyläläiset menivät Eliaksen mökille ja löysivät hänet sieltä kuolleena, hän oli saanut jonkin sairauskohtauksen. Sen jälkeen moni Eliaksen kotimetsässä kulkenut ihminen oli kohdannut hänen haamunsa metsässä ja he kaikki kertoivat että Elias oli seurannut heitä ja käyttäytynyt uhkaavasti. Tämän kuultuani ymmärsin että minäkin olin kohdannut Eliaksen haamun. En enää tämän tapauksen jälkeen ole mennyt kyseiseen metsään, enkä tule menemään!

Muistan kun olin kahdeksan ja olimme koko perheen voimin Lapissa mummolassa. Se oli ihana kesä kun ukki, mummi, meidän perhe ja enon ja tädin perheet olivat siellä.

Kun lähdimme pois ukki, mummi, eno vaimoineen ja serkut olivat heiluttamassa kättä hyvästiksi. Oli lämmin kaunis kesäpäivä ja lippu heilui salossa. Minulle tuli tunne, että se on viimeinen kerta kun näen heidät kaikki elossa.

Seuraavana keväänä mummo olikin sitten sairastunut syöpään. Menimme vielä Lappiin kun mummi oli viimeisillään, mutta hautajaisreissu siitä tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin asumaan yksin 19-vuotiaana 2000-luvun alkupuolella. Minulla oli vanhemmat ja 4 nuorempaa sisarusta, joista nuorin aloitti samoihin aikoihin koulun kun muutin yksin. Jostain syystä vanhempani katkaisivat yhteydenpidon minuun täysin kun olivat auttaneet minua muutossa. He siis auttoivat minua viemään tavarani uuteen kotiin, mutta sanoivat sen tehtyään, että eivät halua sitten enää olla kanssani missään tekemisissä. He jättivät minut selviämään täysin yksin vaikka minulla oli esimerkiksi rahallisesti todella tiukkaa ja monia terveysvaikeuksia sen jälkeen. He kyllä saivat tietää niistä, mutta eivät välittäneet siitä mitään. Myöskään sisarukset eivät ole pitäneet minuun mitään yhteyttä, eivät esimerkiksi silloin kun he ovat menneet naimisiin ja saaneet lapsia niin minua ei ole kutsuttu häihin tai ristiäisiin. Edes isän kuoltua en saanut kutsua hautaisiin eikä esimerkiksi perinnönjaon yhteydessä ole otettu minuun yhteyttä koska isä jätti minut täysin perinnöttä. Syytä tähän en tiedä, mutta esimerkiksi sukulaiset tietävät, mutta eivät ole kertoneet eivätkä enää edes ole minuun missään tekemisissä hekään.

Ootko miettinyt, jos et ollut ollenkaan isäsi lapsi? Näin äitisi "hairahdus" pyyhittiin pois. Mutta ihan kamala kohtalo sinulla :(

Omaa lastansa ei voi jättää noin vain perinnöttömäksi joten tämä on looginen selitys asialle. Ja perunkirjoitukseen täytyy kutsua myös. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta häiritsee kyllä sitäkin enemmän! Asumme miehen kanssa kahdestaan ja nyt yhtäkkiä meiltä on alkanut hävitä keittiövälineitä, kyllä. Ensin katosi hyvä kuorimaveitsi, kummallakaan ei ole mitään hajua, missä ihmeessä se voi olla. Ei ole pudonnut mihinkään, sitä on käytetty vain keittiössä ja käytön jälkeen pesty, sitten laatikkoon. Nyt sitä ei näy missään. Samaten on alkanut hävitä haarukoita ja lusikoita. Vähän aika sitten meillä oli vielä vaikka kuinka paljon haarukoita ja lusikoita, mutta nyt jos ei yhtenä päivänä laita tiskikonetta päälle niin lusikat ja haarukat loppuu. Isoja lusikoita on enää 5 ja koko ajan saa olla tiskaamassa niitä että ei lopu puhtaat. Haarukoitakin ihan muutama ja loppuu kesken, jos ei koko ajan pese. Mihin ihmeeseen ne on kadonnut, en vaan pysty ymmärtämään :D

Kuoritteko mahdollisesti roskiksen yllä porkkanat tai perunat. Onko mennyt sinne mukana? Ja vaikka sanoit, ettette käyttäneet kuorimaveistä muulla kuin keittiössä, käytittekö aterimia? Oletteko mahd. syöneet muualla talossa niillä? Terassilla? Sohvalla? Sängyllä? Tai vieneet piknikeille/grillijuhliin kavereiden kämpille? Tai laittaneet voiveitset voirasian päälle jääkaappiin, josta se on pudonnut jonnekkin piiloon? Onko lapsia? Ovatko vieneet ulko-kotileikkeihin tai slimen kokkaukseen? Itse tein kyseisiä, molempia. Kyllä ne syyt aina löytyy.

Ei tee mieli avata ketjua kun tämä yksi päiväkotiin unohdettu on taas aktivoitunut ja suoltaa satujaan.

Tästä on aikaa jo 25 vuotta, olin silloin kaksikymppinen. Tulin töistä ja löysin eteisen lipaston päältä kultasankaiset silmälasit joista tuli heti vanha mies mieleen,ihmettelin  asiaa mutta heitin sitten lasit vaan pois. Jokin aika tuon jälkeen heräsin yöllä kahvintuoksuun  ja kuulin jotain kolinaa keittiöstä, menin toki tarkistamaan mutta siellä oli vain hiipuva kahvin tuoksu.  Tuon jälkeen kahvin tuoksu oli arkipäivää mutta haistoin myös vanhuksen hien ja kitkerän virtsan hajun, hajut tulivat ja menivät. Koetin selittää itselleni että ne vain nyt  leijuu jostain naapurista. Eräänä yönä katselin tv:tä sängyssä kun ruudun  edestä kulki   ihmisen hahmo ja siinä vaiheessa multa loppui selitykset ja petti hermot, vedin neuletakin pyjaman päälle ja ajoin vanhempieni luo. Nyt jälkeenpäin harmittaa etten kysynyt naapureilta tiesivätkö kuka asunnossa oli minua ennen asunut, kenties vanha mies joka  keitteli öisin kahvia?

Hui näitä juttuja! Tulee mieleen olisiko esim. nuo päiväkodit rakennettu joidenkin solmukohtien tai portaalien päälle. Jos vaikka rinnakkaistodellisuudet ym. on totta, niin vierailijat voisivat käyttää noita reittejä tähän todellisuuteen tuloon.

Mulle oli joskus joku mies jättänyt hätääntyneen viestin vastaajaan, että hän on nyt putkassa ja sai soittaa tämän yhden puhelun, että voisinko tulla [joku tuntematon paikka tähän*]:n poliisiasemalle. Hän kuulosti aidosti surulliselta ja hätääntyneeltä. En tiedä, kenelle luuli soittaneensa. Ei kuulostanut humalaiselta.

*tyyliin 'Vehmaskankaan' tms. joka ei sano minulle mitään edes kaupungista.

Upataas :)

Vierailija kirjoitti:

Pari juttua tulee itsellekin mieleen.

Vaarini halvaantui kun olin 14-vuotias ja vietti sairaalassa pitkän ajan. Olin mummuni luona yötä ja yöllä heräsin siihen kun mummu kysyi "tuliko sinä nyt minua hakemaan?"

Aamulla mummu kertoi nähneensä äitinsä sänkynsä laidalla istumassa.

Seuraavana päivänä koulussa välitunnilla näin läheisellä kävelytiellä naisen, jolla oli tismalleen samanlainen huivi, kuin minkä muistan sen yhden ainoan kerran mummuni äidillä nähneeni. Kotiin tullessa kuulin että vaari oli kuollut.

Pari viikkoa tästä eteenpäin olin taas mummun luona ja näin vaarini makaamassa leivinuunin vieressä olevalla sohvalla. Vaari hyssytti minua ja sanoi että ei kerrota mummulle että hän on täällä, kaikki on hyvin.

Kotitaloni lähellä olevan metsän reunassa näkyy usein aikaisina kesäöinä pieni tyttö kuopsuttelemassa maata kuokan kanssa ja (ehkä) hänen veljensä istuu luhdin rapuilla ja veistää jotain.

Usein myös öisin kuuluu kun joku kävelee talon läpi (ilmeisesti vanha Mari menee omaan huoneeseensa) mutta vaikka kuulostaa siltä että ovet aukenivat, ne eivät liiku, askeleet vain kuuluvat.

Talo on rakennettu joskus 1400-luvulla, talon isännät ja emännät on kirjattu tauluun 1515-vuodesta lähtien.

Talo eli maatila voi olla 1400-luvulta mutta talo eli rakennus tuskin on. Löytyisi muuten listalta vanhimmista rakennuksista.

Olin kylässä erään pariskunnan luona, jolla oli koira. Kahvipöydässä pariskunta kertoi minulle, että kuinka koiralle ei saa antaa pöydästä mitään ruokaa eikä sitä pidä opettaa kerjäämään pöydästä mitään. Samaan aikaan se koira pyöri siinä pöydän ympärillä ja pariskunta heitteli sille niitä tarjottavia, esim. leipää, kinkkua, juustoa, pullaa, marjapiirakan paloja ja keksejä. Emäntä otti jopa minun lautaseltani pullan, josta olin ehtinyt haukkaamaan vain palan ja heitti sen koiraille samalla sanoen, että koira ei saa kerjätä pöydästä eikä sille saa antaa sieltä mitään. He siis itse ruokkivat koko ajan koiraansa pöydästä samalla kun kertoivat, että kuinka niin ei saa tehdä ja että he eivät itse koskaan tee niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein aikoinaan iltatyötä siivoojana. Kohde oli  päiväkoti,vanha puurakennus jossa oli 70 tai 80luvulla ollut työntekijän hengen vaativa tulipalo ja rakennus oli tuhoutunut osittain. Korostan kuitenkin että se tulipalossa menehtynyt oli AIKUINEN ja liittyy tuskin kokemaan mitenkään vaikka antaakin kokemukselle karmean lisämausteen. Pesin käytävän lattiaa kun selkäni takana olevasta  huoneesta kuului pallon pomppausääni ja kimeä kuiskaus "moi", pas koin housuu ja olin jo puoliksi ryntäämässä ovesta pihalle  kun ymmärsin etten voi jättää valoja päälle,kamoja levälleen ym ja että minun on mentävä katsomaan kuka siellä on. Vaati kuulkaa koko sen kuuluisan suomalaisen sisun että uskalsin mennä katsomaan! Ja kuten moni varmaan arvasikin: No one there. Koetin sitten uskotella itselleni että  pallo jotenkin putosi luonnollisesta syystä ja  päästi lattiaan osuessaan kimeän vinkaisun jonka aivoni käänsivät muotoon "moi". 

Itselleni tuli tästä mieleen, kun aikoinaan tein myös siivoushommia opintojen ohessa. Tein paljon iltasiivouksia eri kohteissa, enkä pelkää olla yksin pimeällä, mutta auta armias yksi päiväkoti oli karmiva. Sellainen todennäköisesti 60-70-luvulla rakennettu tasakattoinen rakennus. Varmaan putket pitivät ääntä, kuulin siellä jatkuvasti sellaista pientä supinaa, josta ikään kuin lähes erotti sanoja, mutta ääni oli niin pieni että oli helppo kyseenalaistaa kuuliko sitä oikeasti ollenkaan. Tietyt ovet olivat usein auki vaikka mielestäni olin laittanut ne kiinni. Kerran näin kun sulkemani siivouskomeron ovi aukesi itsekseen. Kokeilin oliko lukonkieli jotenkin löysä, mutta ihan normaali se oli. Monta kertaa minulla oli tunne, että minua tuijotettiin ja olin ihan varma, että jos kääntyisin, näkisin jonkun tai jonkin. Ikinä en kuitenkaan nähnyt ketään.

Ei mene heikkohermoisuuden piikkiin, sillä tätä tosiaan tapahtui vain tuossa yhdessä kohteessa. Yleensä lauloin sen muutaman tunnin mitä kohteen siivous kesti, yritin olla nopea enkä kurkkinut ympärilleni.

Tuosta putkien pitämistä äänistä olen tainnut kirjoittaa tänne itsekin. Talvipakkasella olin yksin talossa, jossa ei vakituisesti asuta. Yöllä kuului putkista juuri puheen ja jopa klassisen musiikin tapaista ääntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein aikoinaan iltatyötä siivoojana. Kohde oli  päiväkoti,vanha puurakennus jossa oli 70 tai 80luvulla ollut työntekijän hengen vaativa tulipalo ja rakennus oli tuhoutunut osittain. Korostan kuitenkin että se tulipalossa menehtynyt oli AIKUINEN ja liittyy tuskin kokemaan mitenkään vaikka antaakin kokemukselle karmean lisämausteen. Pesin käytävän lattiaa kun selkäni takana olevasta  huoneesta kuului pallon pomppausääni ja kimeä kuiskaus "moi", pas koin housuu ja olin jo puoliksi ryntäämässä ovesta pihalle  kun ymmärsin etten voi jättää valoja päälle,kamoja levälleen ym ja että minun on mentävä katsomaan kuka siellä on. Vaati kuulkaa koko sen kuuluisan suomalaisen sisun että uskalsin mennä katsomaan! Ja kuten moni varmaan arvasikin: No one there. Koetin sitten uskotella itselleni että  pallo jotenkin putosi luonnollisesta syystä ja  päästi lattiaan osuessaan kimeän vinkaisun jonka aivoni käänsivät muotoon "moi". 

Itselleni tuli tästä mieleen, kun aikoinaan tein myös siivoushommia opintojen ohessa. Tein paljon iltasiivouksia eri kohteissa, enkä pelkää olla yksin pimeällä, mutta auta armias yksi päiväkoti oli karmiva. Sellainen todennäköisesti 60-70-luvulla rakennettu tasakattoinen rakennus. Varmaan putket pitivät ääntä, kuulin siellä jatkuvasti sellaista pientä supinaa, josta ikään kuin lähes erotti sanoja, mutta ääni oli niin pieni että oli helppo kyseenalaistaa kuuliko sitä oikeasti ollenkaan. Tietyt ovet olivat usein auki vaikka mielestäni olin laittanut ne kiinni. Kerran näin kun sulkemani siivouskomeron ovi aukesi itsekseen. Kokeilin oliko lukonkieli jotenkin löysä, mutta ihan normaali se oli. Monta kertaa minulla oli tunne, että minua tuijotettiin ja olin ihan varma, että jos kääntyisin, näkisin jonkun tai jonkin. Ikinä en kuitenkaan nähnyt ketään.

Ei mene heikkohermoisuuden piikkiin, sillä tätä tosiaan tapahtui vain tuossa yhdessä kohteessa. Yleensä lauloin sen muutaman tunnin mitä kohteen siivous kesti, yritin olla nopea enkä kurkkinut ympärilleni.

Tuosta putkien pitämistä äänistä olen tainnut kirjoittaa tänne itsekin. Talvipakkasella olin yksin talossa, jossa ei vakituisesti asuta. Yöllä kuului putkista juuri puheen ja jopa klassisen musiikin tapaista ääntä.

Olisikohan sieltä voinut toivoa jotain, vaikka Eine Kleine Nachtmusikin?

Kummallisia ääniä voi syntyä putkista, lämpöpattereista ym. Ystäväperheen kotona on pitkä, seinässä kiinni oleva patteri, josta kuuluu aika ajoin ääntä, joka muistuttaa lähinnä kilinää tai helinää. Eka kertaa kuullessani säikähdin ja luulin, että lattiaan asti ulottuvissa pitkissä verhoissa on jotain helistimiä. Mutta perhe kertoi äänen tulevan lämpöpatterista, tarkemmin en muista.

Vierailija kirjoitti:

Se mistä syystä sain potkut koeaikana edellisestä työpaikastani. Olin töissä aina ajoissa, venyin ja paukuin asiakaspalvelussa, pidin ammattimaisen otteeni vaikka asiakkaat olisivat laukoneet miten pahoja törkeyksiä tahansa, siedin muiden työntekijöiden ala-arvoista kohtelua, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kartettuihin joulunpyhien työvuoroihin jne. Silti potkut tulivat täysin puskista, ilman mitään ennakkovaroitusta. Kysyessäni syytä työsuhteen purkamiseen minulle ei sanottu juuri mitään. 

Vielä tänäpäivänäkin haluaisin tietää mikä minussa ärsytti niin paljon, että minut piti heivata ilman kunnollista perustetta pois.

Ikivanhaan viestiin vastaus. Sinussa ei ollut mitään vikaa. Sinut potkittiin pois koska firma saa jotain työllistämisrahaa ja sitten sinut potkitaan pois ennen kuin 4kk (yleensä) koeaika päättyy ja otetaan uusi tilalle josta saa taas uuden rahan. Jos pitäisivät sinua pidempään, olisi pakko vakinaistaa ja irtisanominen olisi vaikeaa ja kallista. Tämä on yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulin kerran lapsena kun vanhempani puhuivat minusta. En tiedä, että mistä he minusta puhuivat mutta äiti sanoi, että minulla on tiedettävä totuus syntymästäni mutta isä sanoi, että ei koska se järkyttäisi minua liikaa. Sen jälkeen en kuullut enää heidän puhuvan asiasta. Minulle he eivät kertoneet mistä he puhuivat enkä minä ottanut asiaa puheeksi heidän kanssaan. Nyt he ovat jo kuolleet joten eivät voi kertoa että mistä he puhuivat. Myöskään sukulaiset eivät kertoneet minulle mitään mistä asiasta josta vanhemmat puhuivat eli joka liittyy jotenkin alkuperääni. En tiedä, että tietävätkö he tästä asiasta koska en ole koskaan kysynyt heiltä sitä mitään eivätkä he ole puhuneet siitä minulle. Sitä minä vain ihmettelen, että mikä salaisuus minun syntymääni kuuluu.

Minullekin ryhtyi selviämään, että vanhempani ei olisikaan biologisia. Kun täytin 18- vuotta ja sain ajokortin. Olin paljon kuskina tapahtumissa. Eräs vkl.hipat ja olin kuljettajana porukoille. Kuulin vahingossa, kun puhuivat minusta. Tuntemani henkilö sanoi, että eikös xxxx ole ottolapsena perheeseenne tullut. Kuulin myös sen, että sisareni sanoi, hyss- hysss. Tilanne jäi siihen sillä kerralla. Enkä kysellyt myöhemmin kuulemastani. Seuraavalla kerralla minua huomattavasti vanhempi henkilö sanoi eräässä kuppilassa minulle, että oletkohan vanhempiesi lapsi, kun ulkonäkö on huomattavasti eri, kuin muu katras. Sekin asia jäi siihen sanomiseen ja kuulemiseen. Kerran oli itselläni joku mielen ilmaus vanhemmilleni. Pyysin vanhemmiltani laskettelu varusteita ja heti sanoivat, että et saa. Kiroiluksihan se meni ja sanoin, että miksi muut saa, mitä haluavat. Monta päivää jähinä päällä asian tiimoilta. Äiskä sanoi iskälle kovalla äänellä, että sano tuolle, sano tuolle siitä eräästä, että lähtisi pois täältä asumasta ( jouduin olemaan renkinä talossa ja en palkkaa tai taskurahaakaan saanut. Armeijan jälkeen menin ammattikouluun ( hain amiskaan salaa vanhemmiltani ) ja lähdin pois kotoani. Kouluun pääsy losautti vanhempien suut auki, olisittepa nähneet heidän muutkin ilmeensä. Kotona käynnit harveni lomillani paljon. En oikein tuntenut heitä enää.

Äitikkä sanoi minulle monta kertaa ajan kuluessa, kun olin pakollisen oppivelvollisuuteni suorittanut. Silleen, että voit lähteä täältä pois heidän elätettävänä olemasta. Arvaapas sattuiko ja kun olin maatilalla töissä melkein pakosta ja täyspäiväisesti ja taskurahan saaminen oli kiven alla ja sinisessä-sitkeässä savessa. Kerran olin iskän kyydissä ja satuttiin ajamaan maatalous koulun kohdalla. Iskä sanoi, että tuohon kouluun menet piakkoin. Hiljaa sanoin, että en tahdo. Olin 16-vuotias. Iskä kysyi, että mitä. En puhunut, enkä vastannut siitä.

Vierailija kirjoitti:

Tästä on aikaa jo 25 vuotta, olin silloin kaksikymppinen. Tulin töistä ja löysin eteisen lipaston päältä kultasankaiset silmälasit joista tuli heti vanha mies mieleen,ihmettelin  asiaa mutta heitin sitten lasit vaan pois. Jokin aika tuon jälkeen heräsin yöllä kahvintuoksuun  ja kuulin jotain kolinaa keittiöstä, menin toki tarkistamaan mutta siellä oli vain hiipuva kahvin tuoksu.  Tuon jälkeen kahvin tuoksu oli arkipäivää mutta haistoin myös vanhuksen hien ja kitkerän virtsan hajun, hajut tulivat ja menivät. Koetin selittää itselleni että ne vain nyt  leijuu jostain naapurista. Eräänä yönä katselin tv:tä sängyssä kun ruudun  edestä kulki   ihmisen hahmo ja siinä vaiheessa multa loppui selitykset ja petti hermot, vedin neuletakin pyjaman päälle ja ajoin vanhempieni luo. Nyt jälkeenpäin harmittaa etten kysynyt naapureilta tiesivätkö kuka asunnossa oli minua ennen asunut, kenties vanha mies joka  keitteli öisin kahvia?

Minunkin ohitseni käveli kerran olkkarissa ihmishahmo. Seisoin olkkarissa ja se heijastui ikkunasta. Tuntui että sydän putosi paikoiltaan ja menin jotenkin kauhusta veteläksi ja jähmetyin vaan siihen katsomaan. Kirjoitinkin ehkä joskus kauan sitten siitä tänne..

Yleiseen suhteellisuusteoriaan ja havaintoihin perustuva pimeän ainen ja pimeän energian hypoteesi. Alkuräjähdys.

smh kirjoitti:

Edelleen mietin mitä sen toisen naisen päässä liikkui, kun päätti tehdä lapsia aviomieheni kanssa. Tietäen siis, että mies on naimisissa ja meillä kotona pienet lapset. Ja etenkin kun hän ei minuun ottanut itse koskaan yhteyttä vaan äitiini, jottei asia vain jäisi pimentoon suvultani.

Luonnollisesti erosin miehestäni ja olen nyt yksinhuoltaja. Mutta eipä mies tämän toisenkaan naisen luokse muuttanut vaan pitää kaikki muksuja isiviikonlopuin kotonaan.

Lisäksi mua vaivaa, kun en tiedä miltä tää nainen näyttää. Tiedän miltä hänen lapset (mun muksujen sisarukset) näyttävät, mutta en tiedä naisen ulkonäköä. Haluaisin tietää onko mua lyhyempi, laihempi, pitkätukkaisempi? Haluaisin tavata naamatusten ja kysyä häneltä että miksi näin kävi, miksi hän päätti lähteä tähän vuosien suhteeseen ja tehdä lapsia naimisissa olevan miehen kanssa. Vaikka mies ois kuinka paljon vonkunut, miksei voinut "tehdä niinkuin kunnon nainen olisi tehnyt".

Tää vaivaa tosi paljon. On vaivannut kohta kymmenen vuotta.

Eihän nainen tehnyt mitään väärin. Nainen oli vapaa. Aina saa yrittää. Mies se oli luvattomilla teillä.