Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Ollessani noin 10-vuotias meillä soi puhelin ja minä menin vastaamaan siihen. Silloin oli vielä lankapuhelimet ja niistä ei nähnyt että kuka soittaa. Meille soitti joku poika joka ei varmastikaan ollut juuri minua vanhempi. Ainakaan hänellä ei ollut vielä äänenmurrosta. Minä en tuntenut häntä ja hän kysyi äitiäni nimeltä sanoen että hänellä on äidilleni asiaa todeten että kyseessä on siis minun äitini jonka kanssa hän haluaa puhua. Minä jäin olohuoneeseen missä äiti puhelimessa puhui mutta äiti käski minut kesken puhelun pois sieltä ja meni keittiöön. Kun äiti tuli sinne niin minä kysyin että kuka soitti ja mitä asiaa hänellä oli niin äiti suuttui hirveästi ja huusi, että se ei kuulu minulle eikä asiasta saa enää puhua eikä mainita myöskään puhelusta isälle tai sisaruksilleni jotka eivät silloin olleet kotona. Koskaan myöhemmin en ottanut asiaa puheeksi mutta yhä reilun 30 vuoden jälkeen joskus mietin että kuka se minulle tuntematon lapsi oli joka meille soitti, mistä hän tiesi äitini nimen ja sen että minä olen hänen lapsensa ja että mitä asiaa hänellä oli. 

Velipuolesi soitti. Kuka on hänen isänsä?

Vierailija kirjoitti:

Minua on lapsesta asti vaivannut se, että miksi näin silloin unia jostain vanhasta talosta ja että unet olivat aina samanlaisia. Niissä olin siellä talossa vanhempieni kanssa ja jouduin nousemaan ylös ja laskeutumaan samat jyrkät portaat, jotka alkoivat heti ulko-ovella. Muistan kuinka pelkäsin kaatuvani niissä portaissa, mutta kerran toisensa jälkeen minulla oli se sama uni, jossa tapahtui se sama asia. Ihmettelen yhä, että mitä sillä unella yritettiin minulle viestiä.

Kirjoitin itse tuon viestin tuosta talosta josta näin usein lapsena unta. Minua on mietityttänyt että onko kyseessä voinut olla talo jossa olisin edellisessä elämässä asunut? Pienet lapset kun ovat käsitykseni mukaan erityisen herkkiä muistamaan edellisen elämänsä ja minä olin sitä unta nähdessäni alle kouluikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut rais kat tiin olessani esiteini 1980-luvun alussa.. Minä en vieläkään ymmärrä monien aikuisten suhtautumista minuun. Esimerkiksi koulussa naispuolinen terveydenhoitaja piti minulle pitkän puhuttelun siitä että kuinka on syntiä että olin harrastanut seksiä jo lapsena ja että kukaan mies ei hyväksy minu vaimokseen koska naisella täytyy olla neitsyys tallella kun hän menee naimisiin ja että hääyönä hän menettää neitsyytensä miehelleen. Monet aikuiset suhtautuivat minuun kuin huo raan joka jakaa alapäätään jokaiselle vastaantulevalle miehelle vaikka olin vain pelkkä lapsi joka oli rais kat tu ja he todella tiesivät sen.

Tuli mieleen, että oliko tämä lestadiolaispaikkakunnalla. Jos ei, niin provo.

Voi tietenkin olla lestadiolaispaikkakuntakin, mutta suhtautuminen raiskaukseen on yleensä muuttunut ankarammaksi samalla kun tuomiot ovat nurinkurisesti lieventyneet. Teot, joiden kohteeksi joutuminen ennen laitettiin oman hölmöyden tai hyväuskoisuuden piikkiin ( ahdistelluksi tai pakotetuksi joutuminen,, painostuksesta suostuminen) ovat nytkään seksuaalirikoksia ja ihan aiheesta.

Muistan, kun joskus opiskeluaikana viime vuosituhannen puolella keskustelimme aiheesta, moni nainenkin oli sitä mieltä, että raiskaus on jotakin 3-4 asteikolla 1-10. Pahoinpitely oli enemmän, ikäänkuin raiskaus ei olisi pahoinpitelyä. Sitten monet syyttivät uhria, kun olii joutunut tilanteeseen. Muistan aikanaan, kun yläasteelaiset tytöt seurustelivat aikuisten miesten kanssa ja tuskin kyseessä oli pelkkä kädestä pitely. Tytöt ylpeilivst, kun pääsivät auton kyytiin ja monet olivat kateellisia.

Saiko tekijä tuomiota?

Vierailija kirjoitti:

Kerroin täällä aikaisemmin, kuinka minulla on selvä muisto siitä, että minut jätettiin illalla yksin päiväkotiin koska vanhemmat eivät hakeneet minua sieltä ajoissa ja hoitajien piti lähteä sieltä kotiin. Tänään sitten selvisi, että olin oikeasti ollut yksin siellä päiväkodissa, mutta olin ollut siellä viikonlopun yli 4-vuotiaana. Vanhemmat kun olivat unohtaneet hakea minut sieltä eivätkä saaneet minua kotiin kuin vasta maanantaina iltapäivällä.

Eniten minua ihmetyttää, että kuinka osasin toimia silloin viisaasti ja aikuismaisesti. Sen sijaan, että olisin paniikissa alkanut itkemään ja parkumaan lattialla maaten kuten näin jälkikäteen olisin kuvitellut toimivani niin minä kuljeskelin ympäriinsä siellä päiväkodissa, katselin ikkunoista ulos kuinka siellä oli hienoa kun oli täysin pimeää ja katuvalojen loisteessa näkyi satavaa lunta ja puut näyttivät ihan satupuilta lumen peitossa ollessaan. Sitten söin siellä keittiössä esim. näkkileipää, hedelmiä, säilykelihaa, kasviksia ja join vettä, mehua, maitoa ja myös limsaa, jota siellä olin. Olin myös omalla osastollani ja yöt nukuin päiväunien nukkumahuoneessa omassa sängyssäni, jossa nukuin päiväunet.

Tämä tapahtui siis Intiassa 1990-luvun alussa ja on ihan totta.

Miten Indiassa, missä kuukin on kuumempi kuin aurinko, mutta suurempi ja missä voi myydään pullossa, satelee lunta?

Tarkoitus oli raahata vanha vhd nauhuri kierrätyskeskukseen ja katselin vielä  viimeisen kerran vanhoja vsh-nauhoja, menossa oli Salaiset Kansiot. Olin  yksin minun ja silloisen poikaystäväni asunnossa ja oli myöhäinen yö.  Pistäydyin vessassa ja silloin kuulin miten  vaatehuoneen ovi meni kiinni.  Asunnossa siis olivat heti eteisen yhteydessä vastakkain makuuhuoneen ovi ja vaatehuoneen ovi,  jälkimmäinen  päästi tietyn vinkaisun ja siitå tiesin ettei se ollut naapurien ulko-ovi vaan meidän vaatehuoneemme.  Pelästyin ja nukuin yön sohvalla.

Poikaystävä ehdotti myöhemmin läpivetoa, mutta mikään ikkuna ei ollut auki. 

Koko ajan soi päässä,tai melko usein lause: Jeesus tulee pian,Jeesus tulee pian,en ole uskossa tai uskonnollinen.

Lapissa mökillämme isä, mutta myös yksi sukulaismies kertoivat tarinaa 50-luvulla mökkimme järvelle hukkuneesta postimiehestä ja molemmat kertoivat hänet nähneensä. Isän versio oli se, että oli ollut kalastamassa järvellä kunnes yhtäkkiä ohitseen oli ajellut vene ja kyydissä mies ja moottorivene ollut, muttei pitänyt minkäänlaista ääntä, hiljaa ja rauhallisesti mennyt oman veneensä ohi. Yksi sukulaismies taas kertoi nähneensä tuon aaveen kun oli ollut laiturilla ja katsellut järvelle päin ja sama näky. Moottorivene joka ei pidä mitään ääntä ja mies kyydissä. Tosiaan tarinoiden mukaan on 50-luvulla järveen hukkunut postimies joka sillä postiveneellä edelleen liikkuu.

Näitä kertoivat meille serkuksille jotka mökillä oltiin noin 20 vuotta sitten kun oltiin jo teinejä. Ei kuitenkaan pelottanut nämä tarinat enää tuolloin vaan heräsi jonkinlainen mielenkiinto jos tuo vene nähtäisiin itsekin. Eipä nähty. Tiedä kuinka urbaanilegendaa ja ovatko vain keksineet tarinan ns. pelottelumielessä meille. 

Minulla oli lapsena nukke, joka oli huoneessani kirjahyllyssä istumassa. Se oli erikoisen näköinen nukke, sen iho oli todella vaalea aivan kuin se olisi albiino ja sillä oli verenpunaiset hiukset. Minä pelkäsin todella sitä nukkea enkä koskaan suostunut leikkimään sillä. Se vain vaikutti minusta jotenkin pahantahtoiselta ja olen yhä varma, että kun olin yksin huoneessa, niin se joskus käänsi itse päätään ja katsoi, siis todella katsoi minuun. Sen silmät olivat sellaiset kuin se olisi todella nähnyt, ne eivät olleet silloin elottomat nuken silmät. Usein makasin iltaisin pitkään valveilla uskaltamatta nukahtaa koska se nukke pelotti minua niin. Minä pyysin vanhemmilta monta kertaa vuosien aikana, että nukke olisi viety kellariin tai komeroon, mieluiten heitetty pois, mutta jostain syystä siihen ei suostuttu.

Ollessani 8-vuotias sain pikkusiskon, joka alusta alkaen nukkui levottomasti itki erityisesti iltaisin. Vuoden vanhana sisko siirrettiin kanssani samaan huoneeseen, mutta silloin hän alkoi itkemään joka ikinen ilta pitkään ennen kuin nukahti. Minä sanoin vanhemmille monesti, että siitä nukesta se johtuu, siskokin pelkää sitä. Eräänä päivänä äiti sitten sai tarpeekseen, otti nuken hyllystä ja kävi heittämässä sen ulos roskiin. Pian sen jälkeen roskis tyhjennettiin ja silloin minä jotenkin rauhoituin heti kun roska-auto hävisi pois nukke mukanaan. Sen päivän jälkeen siskokin alkoi nukahtamaan ja nukkumaan rauhallisesti, vaikka oli juuri vähän aikaisemmin ollut sairaalassa tutkimuksissa, että miksi hän itkee. Mitään fyysistä syytä sille ei löytynyt ja sairaalassa sisko oli nukkunut hyvin, mutta kotona hän oli itkenyt joka ilta ennen nukkumaan menoa ennen kuin nukke hävisi elämästämme. Paitsi että joskus sisko itki unissaan sopertaen sanoja "Paha nukke, Emmi pelkää" kun hän näki ilmeisesti painajaista siitä nukesta.

Tämä on kaikkein omituisin ketju (omituisimmat jutut), mitä tällä palstalla on ikinä ollut!

Tämä oli erikoinen juttu, että 4-vuotias jäi Intiassa yksin päiväkotiin ja katseli kuinka puihin satoi lunta!  

Päivärinnan tapaus 1972.

Olen joskus herännyt raiskaukseen (kipu on sietämätöntä) vaikka asun yksin.

Ei avaimia tms kellään asuntoon.

Silmät kun sain auki, ei ketään kuitenkaan näkynyt päälläni, mutta en pystynyt liikkumaan.

Pari vuotta sitten törmäsin tähän unihalvauksen muotoon incubuksesta ja asia sai selityksen.

Eli hullu en ollut, mutta aika kuumottavaa silti oli se, että niin moni on kokenut samaa:

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Incubus

Meillä oli kaverin kanssa 90-luvulla kirjevihko. Kaikki varmaan muistaa millainen vihko kyseessä. Ensin yksi kirjoittaa, sitten antaa vihkon toiselle joka lukee kirjoituksen, ja kirjoittaa vastineen. Näissä vihkoissa pystyi vaihtamaan salaisuuksia joita ei muut saaneet tietää.

Meillä oli tapana laittaa kirjevihko vaihdossa joko toisen pulpettiin tai reppuun. Sillä tapaa se oli sitten mukava yllätys kun sen löysi, plus muut kaverit ei saaneet tietää sen olemassaolosta. Huippusalainen!

Kerran laitoin vihkon kaverin reppuun, eikä sitä sitten enää löytynytkään sieltä. Ei löytynyt pulpetista, ei omasra repusta, ei mistään. Oletettiin että koko vihko on kadonnut.

Kyseessä ei ollut mikä tahansa sepustusvihko, siellä oli yhteisiä valokuvia teipattuna ja monet muistot ja käänteet. Paksu kuin katekismus. Sen katoaminen ei ollut meille mikään pikku juttu.

Siivoilin äitini apuna ja löysin kastetodistuksen jossa lukee Krista eikä se ole nimeni, kaikki muu oikein mutta nimi väärin. Menin totta kai kysymään että äidiltä että WTF?! ( no en nyt kirjamellisesti noin) johon äitini  vaivautuneena mumisi että kun se ei ollutkaan heistä hyvä.

Vaihdoin 19vuotiaana nimeni Kristiinaksi, se vain tuntui oikealta ja asialta joka on pakko tehdä. Sitä ennen minulla oli lyhyt massanimi tyylin Mari. Ja sitten löydän kastetodistuksen jonka mukaan olin elämäni pari ensimmäistä kuukautta Krista! Onkohan mahdollista, että vauvan aivoihin jää jonkinlainen muisto vaikkei tunnistakaan vielä nimeään?

Mulla yksi tämmöinenkin kun ihmetellyt jonkun tietyn ihmisen käytöstä ja näitäkin kertomuksia nähnyt. 

Kun olin itse teini noin 16-17 ja asuttiin ihan omakotitalossa ja vastapäätä meitä oli rivitaloalue. Noihin aikoihin sieltä pyöräili yksi tyttö noin 10-12-vuotias silloin ja hän aina juuri sen tietyn reitin pyöräili. Kääntyi siitä pihalta oikealle ja meni muutama minuutti niin pyöräili siitä mun ikkunan alta, huoneestani oli selvä näkymä siihen rivitaloalueelle ja ikkunani oli kadulle päin. Pitkään ihmettelin kuka tämä tyttö on kun lähes päivittäin näin hänen pyöräilevän lähistöllä ja juuri tuon saman reitin ja kysyin vanhemmilta kuka tuo mahtaa olla niin eivätpä hekään tienneet ja hädin tuskin olivat häntä nähneetkään ja jos pihalla kävin niin ei juuri koskaan tullut vastaan.

Yhtäkkiä sitä tyttöä ei enää näkynyt ollenkaan pyöräilemässä, ei ainakaan noin tiheään kunnes kului muutama vuosi niin näin hänet taas ja saman reitin teki, eli kääntyi pihatieltään oikealle ja hetkeen päästä taas polkaisi siitä mun huoneen ikkunan alta. Tyttö oli jo teini-ikäinen ja itse se noin parikymppinen ja asuin vielä tuossa vaiheessa hetken aikaa vanhemmilla. Tuo samalla jäi viimeiseksi kerraksi kun sen tytön näin. 

Varmaan luonnollisin selitys toki on, että oli naapuruston lapsia joka vain tykkäsi noin pyöräillä samaa reittiä, mutta tosiaan jännä ettei vanhemmat häntä tunnistaneet. Toinen asia, että tällä tytöllä oli pienempänä kuin silloin teininä kun hänet uudestaan näin niin pyörän tarakalla kantolaukut vähän kuin Postin pyörissä, toki vain pienemmät. Kävi joskus mielessä, että jos ei sentään noin nuorena vielä ollut Postille töissä, mutta olisiko jotain esitteitä käynyt jakamassa naapureille vaikka koulultaan saatuja ja sillä voisi selittyä tuo kun tuon saman reitin teki, mutta toisaalta eipä tuonut meidän perheelle mitään. 

Ei toki minulle iso eikä maata mullistava mysteeri, mutta kyllä minä mietin tuolloin mikähän tyttö tuo on ja miksi yhteen aikaan näin hänet noin tiheään samaa reittiä pyöräilemässä. 

Vierailija kirjoitti:

Minun tarinassani ei ole mitään yliluonnollista vaan aivan ihmeellistä sattumaa. Tämä tapahtui pääkaupunkiseudulla reilut 20v sitten. Tapasin työni puolesta erään nyt jo edesmenneen julkisuuden henkilön joka raivostui minulle asiasta joka ei ollut minun syytäni, olin vaan ns. viestintuoja. Tilanne oli aika kiusallinen ja jäi minua harmittamaan. Seuraavana päivänä menin töiden jälkeen Helsingin kauppatorille ja kyseinen henkilö käveli suoraan minua vastaan siellä, hyvä ettei kirjaimellisesti törmätty toisiimme. Ja sitä seuraavana päivänä lähdimme ystäväni kanssa Tallinnan risteilylle, menimme kahvilaan istumaan ja kun katsoin sivulleni niin tämä henkilö istuu ystävineen viereisessä pöydässä. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tätä henkilöä luonnossa, ainoastaan TV:ssä ja lehtien sivuilla, enkä nähnyt tämän jälkeenkään. Toki olisin tunnistanut hänet heti, oli sen verran persoonallinen ja tunnettu henkilö. Mutta oli kyllä todella erikoinen sattuma!

Jos ei ole vastattu, mutta ettei ollut Spede kyseessä kun tuntomerkit täsmää. Nyt hänestä jo aika jättänyt ja osannut olla kärttyinen ja hankala tyyppi siviilissä ja ulkoisestikin persoona jonka helposti on voinut tunnistaa jos kävellyt kadulla vastaan. 

Itse näin lapsena kummituksen. Muistan heränneen, menneeni vessaan päin ja käytävällä oli pitkä hahmo. Sellainen viittä päällä, kasvoja ei näkynyt mutta ei ollut ihminenkään. Pelästyin, laskin alleni ja herätin vanhemmat.

Ei ketään missään kun isä tarkisti talon, kun ulvon että eteisessä joku. Hereillä in olin, koska sänky oli puhdas, pissat eteisessä. Muistan vieläkin sen hahmon, vaikka olin tarhassa, on varhaisimpia muistojani.

Siinä talossa tapahtui muutenkin kaikkea outoa, muutimme pois kun olin alakoulussa. Vanhemmat ja sukulaiset kertoneet myöhemmin. Nykyään onneksi koko tönö purettu.

Jokin nyki hamettani sohvan alta, talossa ei ollut kissaa tai muutakaan eläintä. Sattui ystäväni talossa jossa kuulemma kummitteli, en tiedä uskonko kummituksiin mutta jokin nyhti hameeni helmaa, ei sillä tavoin että hame olisi jäänyt johonkin kiinni vaan kuten jokin  jolla on  tietoisuus olisi leikkinyt kanssani. 

Aikanaan koulussa yksi opettaja kiusasi minua. Siitä on ollut minulle merkittävästi vahinkoa. Päätin, että tultuani aikuiseksi kostan hänelle. Harkitsin asiaa liian kauan, sillä kyseinen opettaja kuoli ennenkuin ehdin kuittailla hänelle kunnolla. Se jäi harmittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Aikanaan koulussa yksi opettaja kiusasi minua. Siitä on ollut minulle merkittävästi vahinkoa. Päätin, että tultuani aikuiseksi kostan hänelle. Harkitsin asiaa liian kauan, sillä kyseinen opettaja kuoli ennenkuin ehdin kuittailla hänelle kunnolla. Se jäi harmittamaan.

Mitä olisit tehnyt, jos hän ei olisi ehtinyt kuolla?