Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Hehee...ihan selvä juttu. Et siivonnut tarpeeksi hyvin ja jäi huomaamatta pikku lätäkkö.

Muistui tänään töissä mieleeni outo juttu, jota en ole tullut ottaneeksi töissä puheeksi muiden kanssa, ihmetellyt vain itsekseni.

Meillä on viiden naisen tiivis työyhteisö, eikä kanssamme juuri työskentele koskaan ketään ylimääräisiä henkilöitä. Meillä on sosiaalitiloissa pukukaapit ja kaappeja on suunnilleen tuplamäärä henkilöstöön nähden. Ylimääräisissä kaapeissa säilytämme kaikkea tavaraa, jota harvoin tarvitaan. Käytössä olevissa kaapeissa meillä on kullakin nimilaput.

Jokunen vuosi sitten huomasin kerran, kun etsin niistä kaapeista jotain, että yksi ylimääräisistä kaapeista oli ikään kuin jonkun käytössä. Siellä oli pari vaatetta ja kengät ja joku kirjekuori. Ei kenenkään meidän henkilökunnan tyyliä ja jokaisella meillä oli nimetty kaappi käytössä.

Olisin varmasti tiennyt, jos meillä olisi ollut joku uusi työntekijä. En tiedä, miksi en kysynyt asiasta keneltäkään, vaan salaa pari kertaa kurkkasin kaappiin, että olivatko vaatteet siellä vielä. Pari viikkoa tamimeet olivat siellä, sitten häipyivät. Nyt jälkeen päin ajateltuna tuntuu vielä oudommalta.

Menin poliisiasemalle hakemaan uutta passia. Myöhästyin hiukan ja päädyin eri virkailijalle kuin oli alunperin tarkoitus. Virkailija katsoi passiani luovuttaessaan aika pitkään, mitä ihmettelin.

Sitten sanoi, että on syntynyt samana päivänä kuin minä. En pitänyt sitä ihmeellisenä. Seuraavaksi kertoi että vuosi ja syntymäpaikka olivat myös samat. Tässä vaiheessa tuntui jo aika mielenkiintoiselta. Viimeisenä kertoi, että mummonsa nimi oli sama kuin mun kolmas nimeni. 

Outo yhteensattuma siinä mielessä että olin "väärällä luukulla". Myöhemmin tuli mieleen, että tuo kolmas nimi oli itse itselleni ottama nimi eikä nimen otosta ollut paljoa aikaa. Harmitti etten kysynyt oliko mummonsa vielä hengissä, koska olisi ollut kiinnostavaa tietää oliko jotain tapahtunut sinä päivänä kun otin nimen itselleni.

Muistin kyllä kysyä missä synnytyssairaalassa syntyi ja se oli eri kuin omani (tuohon aikaan synnyinkaupungissani oli vielä kaksi synnytyssairaalaa)

Vähän erilainen enkelikokemus sattui kohdalle, kun työskentelin saattohoidon parissa. Eräänä valoisana aamuna menin aamukierrolle pian kuolevan iäkkään rouvan huoneeseen, jossa hän omaisineen odotti kuolemaa. Rouvalla oli ihan loppuun asti järki tallella, hän vitsaili muttei höperehtinyt koskaan. Mutta nyt hän katsoi minua aivan kummallisesti, henkäisi ja sanoi: "Enkeli". Pian sen jälkeen hän kuoli, mutta sitä ennen ehti kertoa omaisilleen, että äskeinen enkeli oli kertonut, ettei ole mitään hätää ja että kohta lähdetään taivaaseen. Olin puhunut rouvalle ihan normijuttuja säästä yms siinä yhteydessä. Omaiset olivat koettaneet korjata rouvan näkemystä ja sanoneet, että hoitaja se vaan oli mutta rouva oli varma asiastaan; oli ollut sädekehä, siivet ja kaikki. Siinä lopuksi ennenkuin lähdin huoneesta rouva otti vielä käteni omiinsa, hymyili ja sanoi: "Kiitos, kun tulit." Jotenkin tämä tilanne jäi hiukan outona, mutta kauniin sadunhohtoisena mieleen. Oikeastaan toivoisi kaikkien saavan lähteä jotenkin noin, kun se aika koittaa :)

Hehee...ihan selvä juttu. Et siivonnut tarpeeksi hyvin ja jäi huomaamatta pikku lätäkkö.

Minulla oli ystävä, jonka olin tavannut asuessani ullomailla. Emme ehtineet tuntea kauan, kun jo muutin takaisin Suomeen. Huomasimme kuitenkin, että meillä oli todella samanlainen huumorintaju. Pidimme päivittäin yhteyttä puhelimella ja facebookissa noin 5 vuoden ajan.

Yhtenä päivänä lähetin hänelle tavanomaisen viestin, jossa kerroin päivästäni. Hän vastasi viestiin kahden päivän päästä lausahduksella "ei voisi vähempää kiinnostaa". Kun kysyin syytä kärttyisyyteen, hän vastasi toistamalla lausahduksen.

Päätin olla vastaamatta enää, koska tiesin etten ollut tehnyt mitään väärää. Oletin hänen olleen jostakin muusta asiasta huonolla tuulella ja purkaneen sen minuun. Tälläinen oli hänelle tyypillistä. Hän kuitenkaan ei ottanut minuun yhteyttä enää. Olimme samassa facebook-viestiryhmässä. Siellä hän keskusteli muiden ryhmän jäsenten kanssa. Ei kuitenkaan koskaan kommentoinut mitään, jos minä laitoin ryhmään viestin.

Huomasin myös, että hän oli poistanut minut kavereistaan facebookissa ja ilmeisesti blokannut numeroni whatsapissä. Koskaan syy ei minulle selvinnyt. Kirpaisi kyllä, että tällä tavalla lopetettiin monivuotinen ystävyys, johon muun muassa sisältyi yhteisiä matkoja, sekä toistemme perheiden tapaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Muistui tänään töissä mieleeni outo juttu, jota en ole tullut ottaneeksi töissä puheeksi muiden kanssa, ihmetellyt vain itsekseni.

Meillä on viiden naisen tiivis työyhteisö, eikä kanssamme juuri työskentele koskaan ketään ylimääräisiä henkilöitä. Meillä on sosiaalitiloissa pukukaapit ja kaappeja on suunnilleen tuplamäärä henkilöstöön nähden. Ylimääräisissä kaapeissa säilytämme kaikkea tavaraa, jota harvoin tarvitaan. Käytössä olevissa kaapeissa meillä on kullakin nimilaput.

Jokunen vuosi sitten huomasin kerran, kun etsin niistä kaapeista jotain, että yksi ylimääräisistä kaapeista oli ikään kuin jonkun käytössä. Siellä oli pari vaatetta ja kengät ja joku kirjekuori. Ei kenenkään meidän henkilökunnan tyyliä ja jokaisella meillä oli nimetty kaappi käytössä.

Olisin varmasti tiennyt, jos meillä olisi ollut joku uusi työntekijä. En tiedä, miksi en kysynyt asiasta keneltäkään, vaan salaa pari kertaa kurkkasin kaappiin, että olivatko vaatteet siellä vielä. Pari viikkoa tamimeet olivat siellä, sitten häipyivät. Nyt jälkeen päin ajateltuna tuntuu vielä oudommalta.

Oliko mahdollista, että ollut siistijä? Joku uusi, joka syystä tai toisesta jätti vaatteita tyhjään kaappiin? Yhdessä työpaikassani olin kymmenen vuotta enkö nähnyt siistijöitä juuri ikinä, en siis muistanut tai ajatellut, että he paikalla kävivätkään, saati kuuluisivat työyhteisöön. Kävivät siis iltamyöhällä tai aikaisin aamulla. Sinänsä tyhmää minulta, kun kuitenkin roskikset tyhjenivät ja lattiat puhdistuivat.

Vierailija kirjoitti:

Asuin teininä todella oudossa kerrostalossa. Muutimme siihen vanhempien välien tulehduttua asumuseroon asti , olin 13 ja pikkuveli 10. Jo itse  talo oli ankea, harmaa rapistunut 6-kerroksinen betonikuutio kun taas vastapäätä oli kaksi iloisen keltaista, 4-kerroksista taloa..

Rapussa liikkui todella harvoin KETÄÄN, paitsi posteljooni ja me. Öisin kyllä kuului, että hissi liikkui mutta päivisin tunnuimme olevan ainoat asukkaat. Muista asunnoista ei myöskään kuulunut mitään, ei lasten kiljahtelua tai telkkarin ääntä tms. Pyörävarastossa oli likaiset lastenrattaat ja kuivaushuoneessa roikkuivat pitkään samat lakanat, lopulta äiti taitteli ne kauniisti sivupöydälle josta hävisivät. Saunavuorolistassa oli nimiä, mutta koskaan emme nähneet edellistä  tai seuraavaa kylpiää.  Monessa asunnossa oli verhot kiinni eikä parvekkeilla näkynyt ketään, paitsi yhdellä  hengaili usein  kissa ja parvekkeisiin liittyy myös kummallinen episodi kun heittelimme veljen kanssa tennispalloa parvekkeella ja pallo lensi viereiselle parvekkeelle, josta joku heitti sen takaisin ! Parvekkeelta ei kuulunut mitään ääntä emmekä olleet kuulleet myöskään parvekkeen oven käyvän, mutta joku tai jokin sen pallon heitti meille takaisin ...

Viereisen rapun ovi kävi tasaiseen tahtiin ja samoin vastapäisen talon, näkyi valoja ja ihmisiä. Mutta meidän rappumme oli kuin hylätty!  Muistan, miten kävin uteliaisuuttani viereisessä rapussa ja kuulin vauvan itkua, haistoin ruskean kastikkeen ja tupakan. Normaaleja ääniä, jotka meidän  rapustamme puuttuivat....  Asuimme siinä 6kk  kunnes isä ja äiti päättivät vielä yrittää .  

Olen koettanut miettiä, voisiko samaan rappuun sattumalta päätyä   joukko yövuorolaisia/paniikkihäiriöisiä/ujoja/masentuneita / muuten vain kyvyttömiä/haluttomia poistumaan kotoa. Olisiko se mahdollista?

Olisiko mahdollista , että rapussa olisi ollut mielenterveyskuntoutujien tukiasuntoja? 

Vierailija kirjoitti:

Mökkimme on Lapissa metsän keskellä. Alueella on muitakin mökkejä, mutta kaikki niin kaukana toisistaan, ettei näköyhteyksiä ole. Mökkitonttimme takana oli metsää, jossa aika lähellä meni hiihtolatu. Yhtenä talvena huomasimme metsässä kaukana punaisen vilkkuvan valon. Ensin luulimme sitä moottorikelkaksi, mutta se ei liikkunut lainkaan. Useampana iltana ihmettelimme valoa koska se oli niin kaukana ettei se voinut tulla ladulta vaan oli tosi kaukana keskellä metsää. Jossain vaiheessa äitini selitti sen olevan tasoristeys tms valo, mutta vaikutti ettei hän itsekään uskonut sitä. Valo paloi parina talvena, muttei kuitenkaan aina näkynyt, ainoastaan iltamyöhään ja yöllä. Jossain vaiheessa siihen ei enää kiinnitetty huomiota. Sitten eräänä kesänä metsä oli hakattu ja kävimme päiväkävelyllä hakkuualueella. Silloin muistin tuon valon. Paikalla josta se suurin piirtein näkyi, olikin jyrkästi laskeva laakso. Rautatietä ei siellä näkynyt missään ja sieltä laaksosta valo ei olisi edes voinut näkyä mökillemme. Hakkuun myötä valoa ei kyllä näkynytkään. Koskaan ei selvinnyt mikä tuo valo oli.

Mökillämme ei talvi-iltaisin näy muuta valoa kuin tähtitaivas. Taivaalla näkyy usein tähdenlentoja, satelliitteja, lentokoneita ja revontulia. Edes toisella puolen pienemmän metsän takaa eivät katuvalot loista. Siksi ihmetyttääkin miten tuo vilkkuvalo näkyi kauempaa metsän keskeltä paikalta jossa ei ole mitään.

Riistakamera?

Tuli tuosta pukuhuoneen kaapista mieleen, ei mikään erikoinen juttu tosin, sellaista varmaan sattuu kaiken aikaa.

Kävin tietyllä kuntosalilla kerran, pari viikossa säännöllisesti. Aloin kiinnittää huomiota siihen, että tietyssä kaapissa oli aina lukko, vaikka salilla olisi ollut tosi hiljaista ja olisin ollut vaikkapa ainut nainen paikalla. Kopissa ei ollut järin paljon kaappeja, joten joku oli jossain vaiheessa ärsyyntynyt lukossa olevaan kaappiin ja murtanut lukon, mistä seurasi, että oveen tuli varoitus, että "kaappeihin on murtauduttu, olkaa varovaisia".

No ei oltu murtauduttu, kun joku oli yksinkertaisesti jättänyt kaapin ikuisesti lukkoon. Miksi ihmeessä joku tulisi salille, laittaisi kamansa kaappiin ja lähtisi pois ilman kamojaan? Jos avain hukkuisi kesken treenin, luulisi, että sitä itse vaikka menisi rikkomaan sen lukon mieluummin kuin jättäisi tavaransa lokeroon. Ja ainakin kertoisi henkilökunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuosta pukuhuoneen kaapista mieleen, ei mikään erikoinen juttu tosin, sellaista varmaan sattuu kaiken aikaa.

Kävin tietyllä kuntosalilla kerran, pari viikossa säännöllisesti. Aloin kiinnittää huomiota siihen, että tietyssä kaapissa oli aina lukko, vaikka salilla olisi ollut tosi hiljaista ja olisin ollut vaikkapa ainut nainen paikalla. Kopissa ei ollut järin paljon kaappeja, joten joku oli jossain vaiheessa ärsyyntynyt lukossa olevaan kaappiin ja murtanut lukon, mistä seurasi, että oveen tuli varoitus, että "kaappeihin on murtauduttu, olkaa varovaisia".

No ei oltu murtauduttu, kun joku oli yksinkertaisesti jättänyt kaapin ikuisesti lukkoon. Miksi ihmeessä joku tulisi salille, laittaisi kamansa kaappiin ja lähtisi pois ilman kamojaan? Jos avain hukkuisi kesken treenin, luulisi, että sitä itse vaikka menisi rikkomaan sen lukon mieluummin kuin jättäisi tavaransa lokeroon. Ja ainakin kertoisi henkilökunnalle.

Ainakin Kampin Elixiassa henkilökunta säilyttää wc-papereita ja siivousvälineitä muutamassa kaapissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mökkimme on Lapissa metsän keskellä. Alueella on muitakin mökkejä, mutta kaikki niin kaukana toisistaan, ettei näköyhteyksiä ole. Mökkitonttimme takana oli metsää, jossa aika lähellä meni hiihtolatu. Yhtenä talvena huomasimme metsässä kaukana punaisen vilkkuvan valon. Ensin luulimme sitä moottorikelkaksi, mutta se ei liikkunut lainkaan. Useampana iltana ihmettelimme valoa koska se oli niin kaukana ettei se voinut tulla ladulta vaan oli tosi kaukana keskellä metsää. Jossain vaiheessa äitini selitti sen olevan tasoristeys tms valo, mutta vaikutti ettei hän itsekään uskonut sitä. Valo paloi parina talvena, muttei kuitenkaan aina näkynyt, ainoastaan iltamyöhään ja yöllä. Jossain vaiheessa siihen ei enää kiinnitetty huomiota. Sitten eräänä kesänä metsä oli hakattu ja kävimme päiväkävelyllä hakkuualueella. Silloin muistin tuon valon. Paikalla josta se suurin piirtein näkyi, olikin jyrkästi laskeva laakso. Rautatietä ei siellä näkynyt missään ja sieltä laaksosta valo ei olisi edes voinut näkyä mökillemme. Hakkuun myötä valoa ei kyllä näkynytkään. Koskaan ei selvinnyt mikä tuo valo oli.

Mökillämme ei talvi-iltaisin näy muuta valoa kuin tähtitaivas. Taivaalla näkyy usein tähdenlentoja, satelliitteja, lentokoneita ja revontulia. Edes toisella puolen pienemmän metsän takaa eivät katuvalot loista. Siksi ihmetyttääkin miten tuo vilkkuvalo näkyi kauempaa metsän keskeltä paikalta jossa ei ole mitään.

Riistakamera?

Onko siinä iso punainen valo? Isolla tarkoitan tasoristeysvalon koko ja valoisuus luokkaa. Eihän se poissuljettua ole.

Noin viikko sitten kävin kauppakeskuksen naistenhuoneessa, jossa oli lavuaareja rivissä. Niissä oli sellaiset hanat, jotka alkavat toimia, kun työntää kädet hanan alle. Pesin kädet ja kävelin peräseinällä olevan pyyhetelineen luo. Ohi kulkiessani kaksi hanaa alkoi itsekseen sylkeä vettä täysillä. Ketään muuta ei ollut paikalla.

Toissa yönä olin lähtemässä töihin (olen työssä, joka alkaa aamuyöllä). Otin takkini eteisen naulakosta ja työnsin rivakasti käteni sen hihaan. Samalla hetkellä kenkäni singahti noin metrin päähän, kuin joku olisi singonnut sen voimalla. Seisoin ihan paikoillani, en horjahtanut tai mitään niin että jalkani olisi liikkunut.

Jo vuosikausien ajan katulamput ovat toisinaan sammuneet kohdallani ja tähän olen jotenkin jo tottunut, mutta nämä äskeiset tapaukset jäivät askarruttamaan. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä hyvin kuormittava, mutta olen järkeväksi tunnettu, akateemisesti koulutettu ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoin syksyllä muutaman kuukauden ikäisen tyttäreni nukkumaan päikkyjä vaunuun talomme etukuistille ja menin itse pihatöihin talon toiselle puolelle itkuhälytin mukanani. Jonkun ajan päästä olin kuulevinani jotain epämääräistä ääntä vaikka itkuhälytin olikin hiljaa. Lähdin katsomaan, lähempänä kuulin että vauvahan se siellä itkee ja siunasin itkuhälyn pettämistä. Järkytyksekseni vauva makasi mahallaan kuistin portaikon edessä olevalla kiveyksellä ja itki tietysti ihan tolkuttomasti. Oli siis tehnyt matkan vaunuista kuistin läpi ja pienet portaat alas. Soimasin itseäni huonona äitinä kun en laittanut turvavöitä kiinni mutta olin ajatellut ettei hän vielä sieltä mihinkään lähtisi ennenkuin ehtisin hätiin. Jälkeenpäin olen pohtiloinut, että tapahtumaan liittyi outoja yksityiskohtia. Vauva ei tosiaankaan osannut vielä liikkua kuin ehkä hätäiseen kääntyä vähän vatsallaan navan ympäri lelun perässä. Nyt hän oli liikkunut suht pitkän matkan ikäisekseen, tullut alas vaunuista ja portaista mutta oli vahingoittumaton, jonka silloin pistin sen piikkiin että vaatteet ja unipussi olivat suojanneet. Lisäksi vaunun peitteet olivat tosi siististi, joten todella ovelasti oli tyttö osannut sieltä välistä tulla jos niin siististi olivat hänen jäljiltä jääneet.. ja sitten vielä se itkuhälyttimen yhtäkkinen sammuminen. Eli varmaankin tähän on ihan inhimillinen, joskin sydäntä kylmäävä selitys, mutta eipä ole koskaan selvinnyt ja on todellakin jäänyt vaivaamaan :/ Onneksi lähiseudulta ole tietääkseni kadonnut lapsia. Pitkään soimasin asiasta ihan vaan itseäni, mutta kyllä nyt uskon että ihan joku ihmisp*ska yritti pahaa perheellemme mutta onneksi epäonnistui. Tyttö kai alkoi itkemään kesken kaiken, voro säikähti ja laski lapsen maahan ennenkuin pinkaisi livohkaan (ympärillä sen verran metsää että pääsi helposti piiloon). Kunpa saisin vielä tietää kuka oli asialla.

Meille sattui kanssa kummallinen vastaava tapaus vauvan kanssa, mutta tiedän ettei siihen liity kolmansia osapuolia. Olimme miehen kanssa kävelemässä vaunujen kanssa. Lapsi oli silloin 3 kk ikäinen, eikä osannut liikkua. Vaunuissa oli valjaat, joita emme käyttäneet sillä hetkellä. Olimme pysähtyneet ja katsemme herpaantui jostain syystä, en muista puhuimmeko keskenämme vai miksi kumpikaan ei katsonut vaunuun päin. Näin sivusilmällä valkoisen harson leijailevan vaunuista alas ja mätkähtävän katukivetykseen. Muutaman sekunnin viiveellä tajusin, että sehän oli meidän vauva ja sitten hän aloitti maassa kovan itkun. Edelleen en tajua, miten hän sieltä vaunuista lusikahti katukivetykseen, mutta sen jälkeen pidettiin valjaita aina kiinni. Lensi vaunuista noin metrin matkan eli ei pudonnut ihan vaunujen juureen. Ehkä jotenkin jännitti kehonsa ja ponnahti siitä? Mitään ei kuitenkaan sattunut vauvalle ja kukaan muu ei ollut asialla, sillä oltiin siinä ihan kaksistaan miehen kanssa.

Vauvalla on kehon kokoon nähden älyttömät voimat, vaikka motoriikka onkin vielä vasta tulossa, siksi aina kiinni. Vauvahan pystyy esim. kannattelemaan omaa painoaan yhdellä kädellä, mihin tosi harva aikuinen pystyy. Joka on pidellyt itkevää ja potkivaa vauvaa sylissä esim. rokottaessa, huomaa sen. Sellaisilla voimilla pääsee helposti vaunusta jos haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mökkimme on Lapissa metsän keskellä. Alueella on muitakin mökkejä, mutta kaikki niin kaukana toisistaan, ettei näköyhteyksiä ole. Mökkitonttimme takana oli metsää, jossa aika lähellä meni hiihtolatu. Yhtenä talvena huomasimme metsässä kaukana punaisen vilkkuvan valon. Ensin luulimme sitä moottorikelkaksi, mutta se ei liikkunut lainkaan. Useampana iltana ihmettelimme valoa koska se oli niin kaukana ettei se voinut tulla ladulta vaan oli tosi kaukana keskellä metsää. Jossain vaiheessa äitini selitti sen olevan tasoristeys tms valo, mutta vaikutti ettei hän itsekään uskonut sitä. Valo paloi parina talvena, muttei kuitenkaan aina näkynyt, ainoastaan iltamyöhään ja yöllä. Jossain vaiheessa siihen ei enää kiinnitetty huomiota. Sitten eräänä kesänä metsä oli hakattu ja kävimme päiväkävelyllä hakkuualueella. Silloin muistin tuon valon. Paikalla josta se suurin piirtein näkyi, olikin jyrkästi laskeva laakso. Rautatietä ei siellä näkynyt missään ja sieltä laaksosta valo ei olisi edes voinut näkyä mökillemme. Hakkuun myötä valoa ei kyllä näkynytkään. Koskaan ei selvinnyt mikä tuo valo oli.

Mökillämme ei talvi-iltaisin näy muuta valoa kuin tähtitaivas. Taivaalla näkyy usein tähdenlentoja, satelliitteja, lentokoneita ja revontulia. Edes toisella puolen pienemmän metsän takaa eivät katuvalot loista. Siksi ihmetyttääkin miten tuo vilkkuvalo näkyi kauempaa metsän keskeltä paikalta jossa ei ole mitään.

Riistakamera?

Just joo. Ensinnäkään riistakameroissa ei ole punaista valoa ja jos olisi se näkyisi varmaan max 10 metrin päähän.

Vierailija kirjoitti:

Noin viikko sitten kävin kauppakeskuksen naistenhuoneessa, jossa oli lavuaareja rivissä. Niissä oli sellaiset hanat, jotka alkavat toimia, kun työntää kädet hanan alle. Pesin kädet ja kävelin peräseinällä olevan pyyhetelineen luo. Ohi kulkiessani kaksi hanaa alkoi itsekseen sylkeä vettä täysillä. Ketään muuta ei ollut paikalla.

Toissa yönä olin lähtemässä töihin (olen työssä, joka alkaa aamuyöllä). Otin takkini eteisen naulakosta ja työnsin rivakasti käteni sen hihaan. Samalla hetkellä kenkäni singahti noin metrin päähän, kuin joku olisi singonnut sen voimalla. Seisoin ihan paikoillani, en horjahtanut tai mitään niin että jalkani olisi liikkunut.

Jo vuosikausien ajan katulamput ovat toisinaan sammuneet kohdallani ja tähän olen jotenkin jo tottunut, mutta nämä äskeiset tapaukset jäivät askarruttamaan. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä hyvin kuormittava, mutta olen järkeväksi tunnettu, akateemisesti koulutettu ihminen.

Automaattihanat toimii helposti itsekseen tai pienestä ärsykkeestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin viikko sitten kävin kauppakeskuksen naistenhuoneessa, jossa oli lavuaareja rivissä. Niissä oli sellaiset hanat, jotka alkavat toimia, kun työntää kädet hanan alle. Pesin kädet ja kävelin peräseinällä olevan pyyhetelineen luo. Ohi kulkiessani kaksi hanaa alkoi itsekseen sylkeä vettä täysillä. Ketään muuta ei ollut paikalla.

Toissa yönä olin lähtemässä töihin (olen työssä, joka alkaa aamuyöllä). Otin takkini eteisen naulakosta ja työnsin rivakasti käteni sen hihaan. Samalla hetkellä kenkäni singahti noin metrin päähän, kuin joku olisi singonnut sen voimalla. Seisoin ihan paikoillani, en horjahtanut tai mitään niin että jalkani olisi liikkunut.

Jo vuosikausien ajan katulamput ovat toisinaan sammuneet kohdallani ja tähän olen jotenkin jo tottunut, mutta nämä äskeiset tapaukset jäivät askarruttamaan. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä hyvin kuormittava, mutta olen järkeväksi tunnettu, akateemisesti koulutettu ihminen.

Automaattihanat toimii helposti itsekseen tai pienestä ärsykkeestä.

Tekevät tuota myös kun paristo lopussa.

Yritin kirjoittaa tähän ketjuun eräästä kokemastani erikoisesta kokemuksesta, mutta en vain voinut tehdä niin, koska minulle tuli todella voimakas ahdistava tunne ja mieleen sellainen ajatus, että "Et saa kertoa siitä muille, tai sinulle tulee tapahtumaan jotain hyvin kamalaa". Ajatus ei oikein ollut omani, vaan tuntui kuin joku tai jokin olisi lähettänyt sen mieleeni ja yhä on ahdistava ja painostava tunne......

Tässä juttu, jossa ei sinänsä mitään selvitettävää eikä se kovin vaivaakaan, mutta oli vain hassu yhteensattuma.

Äitini täti kuoli 70-luvulla. Lapsena olin silloin tällöin ollut hänen hoidossaan, joten hän oli tuttu minulle. Hänellä oli vanhanaikainen etunimi tyyliin Siviä.

Pari, kolme vuotta sitten olin töissä asiakaspalvelutiskillä ja asiakkaaksi tuli iäkäs nainen, joka ulkonäöltään ja ääneltäänkin muistutti äidin tätiä. Asia ei ollut merkittävä eikä maata mullistava, mutta asioidessa ilmeni, että naisella oli sama vanhanaikainen, nykyään harvinainen nimi kuin äidin tädillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin teininä todella oudossa kerrostalossa. Muutimme siihen vanhempien välien tulehduttua asumuseroon asti , olin 13 ja pikkuveli 10. Jo itse  talo oli ankea, harmaa rapistunut 6-kerroksinen betonikuutio kun taas vastapäätä oli kaksi iloisen keltaista, 4-kerroksista taloa..

Rapussa liikkui todella harvoin KETÄÄN, paitsi posteljooni ja me. Öisin kyllä kuului, että hissi liikkui mutta päivisin tunnuimme olevan ainoat asukkaat. Muista asunnoista ei myöskään kuulunut mitään, ei lasten kiljahtelua tai telkkarin ääntä tms. Pyörävarastossa oli likaiset lastenrattaat ja kuivaushuoneessa roikkuivat pitkään samat lakanat, lopulta äiti taitteli ne kauniisti sivupöydälle josta hävisivät. Saunavuorolistassa oli nimiä, mutta koskaan emme nähneet edellistä  tai seuraavaa kylpiää.  Monessa asunnossa oli verhot kiinni eikä parvekkeilla näkynyt ketään, paitsi yhdellä  hengaili usein  kissa ja parvekkeisiin liittyy myös kummallinen episodi kun heittelimme veljen kanssa tennispalloa parvekkeella ja pallo lensi viereiselle parvekkeelle, josta joku heitti sen takaisin ! Parvekkeelta ei kuulunut mitään ääntä emmekä olleet kuulleet myöskään parvekkeen oven käyvän, mutta joku tai jokin sen pallon heitti meille takaisin ...

Viereisen rapun ovi kävi tasaiseen tahtiin ja samoin vastapäisen talon, näkyi valoja ja ihmisiä. Mutta meidän rappumme oli kuin hylätty!  Muistan, miten kävin uteliaisuuttani viereisessä rapussa ja kuulin vauvan itkua, haistoin ruskean kastikkeen ja tupakan. Normaaleja ääniä, jotka meidän  rapustamme puuttuivat....  Asuimme siinä 6kk  kunnes isä ja äiti päättivät vielä yrittää .  

Olen koettanut miettiä, voisiko samaan rappuun sattumalta päätyä   joukko yövuorolaisia/paniikkihäiriöisiä/ujoja/masentuneita / muuten vain kyvyttömiä/haluttomia poistumaan kotoa. Olisiko se mahdollista?

Olisiko mahdollista , että rapussa olisi ollut mielenterveyskuntoutujien tukiasuntoja? 

En ole tuo kokija , mutta kuudessa kerroksessa tukiasuntoja ? Ja kyllähän mielenterveys-potilaatkin käyvät asioilla! Ei kaikkea, esim. Virastoasioita voi hoitaa öisin .

Aika karmivalta kuulostaa.